Miksi nyt kun perheeseen tuli toivottu lapsi ja hän joutuisi ottamaan vastuuta perhe-elämästään hän onkin yllättäen alkanut näyttää idiootin puolensa ja olla täysi kusipää. Jäin eilen kaupunkiin auton kanssa, eli auto meni epäkuntoon, jäin alle 1v. ikäisen kanssa pakkaseen. Eipä hän pidellyt kiirettä tulla hakemaan. 10minuutin matkaan meni tunti. Oli kavereiden luona kylillä vaikka piti olla sairaana kotona sohvalla. Ei myöskään ota kuuleviin korviin jos muksu huutaa ja äiti ei enää jaksa valvoa. Pyysin tänäaamuna kauniisti voisiko hakea sängyssään huomiota parkuvan lapsen vaikka piirrettyjä pariksi minuutiksi katsomaan, ilman vaipanvaihto tms. aamutoimivelvoitteita. Ei voinut. "Ei nyt kerkeä" ja jatkoi tietokoneensa räpläämistä. Toissailtana sanoin ota lapsi syliin minuutiksi laitan sille iltamaidon. Ei voinut "tee sä sit noi mun kaikki työt vielä tänäiltana". Näitä esimerkkejä riittää, tuntuu ettei paskaakaan välitä tästä perhe-elämästä saati että sitä kiinnostaisi lapsen hoito tai kotityöt millimetriäkään.
Miksi näin kun ennen lasta oli niin päinvastaista ja halusi olla paljon minun kanssani, tehdä asioita yhdessä, teki kotitöitä, kokkasi siivosi.. ei olisi voinut kuvitella että siitä tuommoinen välinpitämätön puoli tulee esiin kun muksu tulee taloon. Vaadinko mä muka liikaa jos kerran päivässä pyydän ottamaan muksun vaikka syliin minuutiksi edes. Ei huomio lastaan välttämättä mitenkään on sellaisiakin päiviä. Ei edes syliin nosta jos en komenna että nyt (*tu!) on sunkin lapses.
Hänellä on oikeus kuulemma tehdä mitä haluaa milloin haluaa.. nytkin käytiin tuttavaperheen vanhempien kanssa syömässä, ilman lapsia, viime viikonloppuna. Ihan vaan syömään piti lähteä niin kännit veti. Ihan omin oikeuksian paljon kyselemättä onko ok.
Mistä löysinkään tuollaisen idiootin. Tajuaako nämä tällaiset koskaan että tällainen peli ei vetele?
Mies näyttää idiootin puolensa
33
959
Vastaukset
- Neljän lapsen äiti
En tiedä, miten olet pyytänyt tai käskenyt lasta hoitamaan, mutta jos olet selvästi tehnyt selväksi, että nyt on pakko, eikä silti suostu, niin minä ilmoittaisin kaksi vaihtoehtoa. Joko hän hoitaa oman osansa tai sitten lähtee toiseen osoitteeseen. On se ymmärrettävää toisaalta, että lapsi ja elämäntilanteen muuttuminen saa aikaan jonkinlaisen stressin tai kriisin, mutta se vain täytyy hallita ja saada kontrolliin. Mitä siitä tulisi, jos sinäkin päättäisin elää samalla tavalla, ei mitään.
Itse siis ottaisin miehen palaveriin ja kysyisin, missä vika on ja miten tästä edetään. Jos perhe-elämä ei tosiaankaan kiinnosta, niin sitten on paras hänen muuttaa omilleen.
Pienenä lohdutuksena voisin kertoa, että meillä oli aikoinaan sama juttu. Ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen kaikki meni ihan ok, kunnes puolta vuotta myöhemmin tulin uudestaan raskaaksi. Silloin mieheni muuttui lähes samanlaiseksi kuin kerrot omastasi. Hän jäi vielä työttömäksi ja lähti aamulla jonnekin kavereidensa kanssa tai asioille ja korkeintaan pyörähti kotona sotkemassa päivällä ja lähti taas. Illalla tuli myöhään kotiin ja meni suoraan nukkumaan. Jos yritin illalla pyytää jotain, hoitamaan lasta tai jotain, niin hän oli niin väsynyt, ettei millään voi jaksaa (ja pitäisihän minunkin ymmärtää, että jos koko päivän riehuu kavereilla, niin on väsynyt). Sitten nukkui yön ja nousi aamulla. Monena aamuna käskin hänen hoitaa vauvaa, että itse saan hetken kauemmin nukkua raskauspahoinvointien ja yövalvomisten takia. Hän otti vauvan sängystä, vaihtoi vaipan ja toi hänet sänkyyn minun kanssani ja lähti. Ja jossain vaiheessa valitti, että hän tekee meillä aina kaiken ja minä vain makaan. Ai jaa? Onhan se totta, ettei hän näe minua juuri muuten kuin sängyssä, koska itse on normaalin valveillaoloajan poissa ja yöllä nukkuu kun minä valvon lapsen kanssa. Silti hän oli se, joka ei tehnyt mitään muuta kodin hyväksi kuin vaihtoi sen aamuvaipan. Ja - yllätys yllätys - meidän vauva ja koti vaati muutakin hoitoa päivän mittaan.
Sitten kun olin totaalisen kyllästynyt tähän, niin ilmoitin, että minä muutan lasten kanssa pois. Se herätti hänet. Palaveerattiin asioista ja saatiin kaikki kuntoon. Esikoinen on nyt kymmenen ja seuraava yhdeksän. Kaksi muutakin lasta on jo tullut, eikä mitään ongelmia ole ollut. Eli kyllä asiat voivat selvitäkin. - tatattaa
Mulla oli samanlainen idiootti. Muuttui myös ihan lapsen synnyttyä. Ajattelen että rakkaus loppui. Aloitti uuden aikaavievän harrastuksen kun olin synnytyssairaalassa eikä esim halannut minua kertaakaan kun olin sairaalassa (aika pitkään) ja senpä jälkeen hänen oli aina kiva mennä päiväksi harrastuksensa pariin kun vauva "rääkyi" kuten hän jollekulle asian ilmaisi. Sitten alkoi minun haukkuminen jos ruoka ei ollut pöydässä herran tullessa kotiin tai jos astiat eivät olleet vielä tiskattu jne. Jos tulin sairaaksi tai surulliseksi ei empatiaa mieheltä enää riittänyt vaan hän vaan vihastui minuun. Ja huom: elätin meitä säästövaroillani ja maksoin itse kodin ja lapsen kulut. Tämä tilanne päättyi avioeroon.
- äitiloppu
Täällä kans samankaltaisen miehen kanssa elävä, ja toinen lapsi tulossa. Oli kuin mieheni suusta se, että jos pyydän jotain kotona tai lapsen kanssa tekemään, niin mies räyhää, että " tee v..tu sitten hänen työnsä".. kumma, että miehellä vapaa-aikaa riittää, ja minä voin laskea yhden käden sormin ne kerrat, kun miehen ansiosta olen ilman lasta johonkin päässyt näin kahden vuoden aikana.
Nyt jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt merkit nähdä jo aiemmin, miehen käytöksen suhteen, mutta taitaa olla jälkiviisautta vain. Pahemmaks tuo on kahden vuoden aikana mennyt vain. Enää olemme kämppiksiä, jotka eivät puhu, pussaa tai edes halaa koskaan. Riidat (mies huutaa ja nimittelee ja minä itken) päättyy puhumattomuuteen eikä koskaan sovintoon tai anteeksipyyntöön. Sitten vain odotellaankin uutta myrskyä kun edellinenkin on vielä kytemässä.- sama täällä
Harmi kun noita näkyy sikiävän jostain noin paljon..
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Voimaa sinullekkin!!!
- .....
En tiedä, miksi miehet muuttavat mielensä tuolla tavoin. Minunkin mieheni oli mitä ihanin ja hurmaavin, tasan siihen asti kun sanoin olevani raskaana. Siitä hetkestä alkoi loputon piina ja välinpitämättömyys, olin kuin ilmaa hänelle. Paitsi silloin, kun hän tarvitsi jotakin apua...
Kestin sitä ikävä kyllä niin kauan, että lapsi oli kouluikäinen, sitten sai mies mennä. Oli kuin olisin vankilasta päässyt! Elämä alkoi taas näyttää kauniilta. Joku psykologi voisi selittää, mistä tuollainen käytös johtuu... - tuttu juttu minulle
Eivät tajua. Sinulla on narsisti miehenä.
Täältä apua ja tukea:
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Voimaa sinulle!!!- linkitys
Näissä tapauksissa mistään narsistista ole kyse, vaan aikuisista kakaroista, joilla ei ole aikomuskaan kasvaa aikuiseksi. Ei joka asiaa ole vastaus narsismi, kannattaisi ihan oikeasti tutstua kyseiseen ilmiöön, enen kuin tarjoaa sitä ratkaisuksi joka asiaan.
- äitiloppu
linkitys kirjoitti:
Näissä tapauksissa mistään narsistista ole kyse, vaan aikuisista kakaroista, joilla ei ole aikomuskaan kasvaa aikuiseksi. Ei joka asiaa ole vastaus narsismi, kannattaisi ihan oikeasti tutstua kyseiseen ilmiöön, enen kuin tarjoaa sitä ratkaisuksi joka asiaan.
Itse kyllä olen vahvasti sitä mieltä, että oma mieheni on narsisti. Ei ehkä pahimmasta päästä, mutta varsin selkeästi kuitenkin. 10 vuoden kärsimyksellä ja kokemuksella uskallan olla "satavarma" ja läheiseni muutkin ovat samaa mieltä.
Moni vain vierastaa tuota termiä, koska sitä nykyään helpostik käytetään, muttei se tarkoita, etteikö monen miehet (míksei vaimotkin) voi narsisteja olla.
Aina ei ole kyse vain lapsellisesta ja kypsymättömästä aikuisesta. Tai laiskasta. Oma miehenikään ei todella ole laiska tai lapsellinen, vaan välinpitämätön ja empatiakyvytön muita kohtaan, ellei se palvele hänen tarkoitusperiään. Työnarkomaaniksikin häntä kutsutaan. - oikeasti tutustunut
linkitys kirjoitti:
Näissä tapauksissa mistään narsistista ole kyse, vaan aikuisista kakaroista, joilla ei ole aikomuskaan kasvaa aikuiseksi. Ei joka asiaa ole vastaus narsismi, kannattaisi ihan oikeasti tutstua kyseiseen ilmiöön, enen kuin tarjoaa sitä ratkaisuksi joka asiaan.
Kyseinen ilmiö on niin tuttu, että sen perusteella pystyy jo helposti erottamaan narsismin merkit muiden kirjoituksista.
Narsismia on eri asteisena, ja aikuisilla kakaroilla sitä ilmenee myös.
Miksi joku haluaa vastustaa avun tarjoamista..
- alkup...
ei tuo kuvaus oikein satu vaikka sinnepäin onkin. Eipä varmaan oo sama ihminen linkittäjänä :D heh heh hee.
Kyllä enemmänkin kuulen kokemuksia ja mielipiteitä olenko vaan muka ainoa jolla on dorka mies joka nyt vaan on alkanut näyttää dorkan puolensa kun pitäis alkaa ottaa vastuuta ja elää muidenkin kun omien mielitekojen ehdoilla..
Aika lämmintä ystävänpäivää meillä tänä vuonna. Veikkaan että alkaa eropelit pian paukkua. Sääli mutta en jaksa tätä kauaakaan enää.- fionaB
aiemmin ja aihe muuttui reilun viikon sisällä ajankohtaiseksi meilläkin.
En mitään salamamuutosta tarkoita (luinpa netissä ja kas kas, oma mieskin alkoi tuntua pöntöltä), mutta oon miettinyt tätä kyllä aiemminkin.
Mies on monin tavoin ok, en muuten olis lähtenyt lasta hänen kanssaan hankkimaankaan. Hänellä on vaan tapana välillä vajota omiin maailmoihinsa (internet tai harrastukset) 2-3 viikon jaksoissa niin perusteellisesti, että omakin pinna kiristyy. Kun hän istuu koneella kaiken vapaa-aikansa eikä OIKEASTI puhu mistään muusta, kuin kulloinkin kiinnostavasta asiasta. Muut asiat kuittaantuu ynähdyksillä ja hän havahtuu jossain vaiheessa huomaamaan jotain...josta sanoin jo tunteja tai päiviä sitten. Kadehdittavaahan tuollainen kyky on, innostua jostain ja kolmen viikon päästä tietää siitä mielettömät määrät. Mutta kai aikuiselämään pitäisi myös kuulua kyky viedä eteenpäin muitakin elämänalueita, silloinkin kun inspiraatio iskee!? [huokaus...]
Eka lapsemme syntyy lähiaikoina ja syystäkin mietityttää nämä ajoittaiset "katoamiset" kuviosta. Lohduttelen itseäni sillä, kuinka paljon huonomminkin voisi asiat olla, esim.alkon runsas käyttö ja siihen liittyvät todelliset katoamiset...mutta välillä ei vaan jaksa ymmärtää. Mies tajuaa jollain tasolla että menon on muututtava kun lapsi syntyy, mutta tietty itseäni jännittää kuinka oikeasti käy. Senhän näkee sitten.
Huh, hyvä kun sai avautua jonnekin. Viime päivinä tuntunu että savu nousee korvista...eikä ystävänpäivä tosiaan ollu mikään lämmin meilläkään. Mies sanoi muutaman sana koko päivänä, olisi kyllä pitänyt monologin tällä hetkellä meneillään olevasta projektistaan, mutta siinä kohtaa sanoin seis. Sinänsä kiinnostava aihe, mutta nyt mulle ajankohtaista synnytykseen valmistautuminen ja lepo. Ei jaksa parantaa koko maailmaa, kun uusi universumi on omassa mahassa. - Ajattelin vain...
fionaB kirjoitti:
aiemmin ja aihe muuttui reilun viikon sisällä ajankohtaiseksi meilläkin.
En mitään salamamuutosta tarkoita (luinpa netissä ja kas kas, oma mieskin alkoi tuntua pöntöltä), mutta oon miettinyt tätä kyllä aiemminkin.
Mies on monin tavoin ok, en muuten olis lähtenyt lasta hänen kanssaan hankkimaankaan. Hänellä on vaan tapana välillä vajota omiin maailmoihinsa (internet tai harrastukset) 2-3 viikon jaksoissa niin perusteellisesti, että omakin pinna kiristyy. Kun hän istuu koneella kaiken vapaa-aikansa eikä OIKEASTI puhu mistään muusta, kuin kulloinkin kiinnostavasta asiasta. Muut asiat kuittaantuu ynähdyksillä ja hän havahtuu jossain vaiheessa huomaamaan jotain...josta sanoin jo tunteja tai päiviä sitten. Kadehdittavaahan tuollainen kyky on, innostua jostain ja kolmen viikon päästä tietää siitä mielettömät määrät. Mutta kai aikuiselämään pitäisi myös kuulua kyky viedä eteenpäin muitakin elämänalueita, silloinkin kun inspiraatio iskee!? [huokaus...]
Eka lapsemme syntyy lähiaikoina ja syystäkin mietityttää nämä ajoittaiset "katoamiset" kuviosta. Lohduttelen itseäni sillä, kuinka paljon huonomminkin voisi asiat olla, esim.alkon runsas käyttö ja siihen liittyvät todelliset katoamiset...mutta välillä ei vaan jaksa ymmärtää. Mies tajuaa jollain tasolla että menon on muututtava kun lapsi syntyy, mutta tietty itseäni jännittää kuinka oikeasti käy. Senhän näkee sitten.
Huh, hyvä kun sai avautua jonnekin. Viime päivinä tuntunu että savu nousee korvista...eikä ystävänpäivä tosiaan ollu mikään lämmin meilläkään. Mies sanoi muutaman sana koko päivänä, olisi kyllä pitänyt monologin tällä hetkellä meneillään olevasta projektistaan, mutta siinä kohtaa sanoin seis. Sinänsä kiinnostava aihe, mutta nyt mulle ajankohtaista synnytykseen valmistautuminen ja lepo. Ei jaksa parantaa koko maailmaa, kun uusi universumi on omassa mahassa.Lueskelin näitä viestejä ja tuli mieleen, että jos mies onkin vain mustasukkainen lapselle antamastasi huomiosta. Vai huomioitko häntä tarpeeksi? Onko teillä kahdenkeskeisiä hetkiä? Jos mies "kostoksi" huomion kipeänä ei suostu ottamaan vastuuta...
- alkup...
Ajattelin vain... kirjoitti:
Lueskelin näitä viestejä ja tuli mieleen, että jos mies onkin vain mustasukkainen lapselle antamastasi huomiosta. Vai huomioitko häntä tarpeeksi? Onko teillä kahdenkeskeisiä hetkiä? Jos mies "kostoksi" huomion kipeänä ei suostu ottamaan vastuuta...
mies kotona että mites siinä huomioit? Yleensä kun lähtee millon minnekin niin ollaan lapsen kanssa aamutoimissa ja kun tulee niin lapsi on jo nukkumassa. Ja olen ihan puhki poikki enkä tod jaksa siinä alkaa seuraavaksi miestä paapoa.
Hän kyllä olettaa että jaksan kuunnella kaikki huolet ja murheet ja työasiat ja kaikki mutta koskaan ei esim. kysy mites täällä kotona jaksetaan. Jos tiskit on laittamatta tai kaupassa ei oo käyty ja hänen lemppariruokiaan tehty niin moitteita tulee.. sellaisena itkunarinana jääkaapilta että hmm mitähän söis kun ei oo mitään. Ihan silkkana vittuiluna otan.
Sit jos menee kauppaan kun pyydetään kun ei aina tuon lapsen kanssa ole jaksanut tai ehtinyt pakkautua kaupunkiin niin käy kyllä samalla iltakaljalla lähibaarissa. Mitähän sillä yrittää osoittaa. Tietää että vituttaa muutenkin kun on niin vähän kotona.
Ei meillä ole enää mitään kahdenkeskistä. Olen pitkään yrittänyt asiallisesti sanoa että tarvitisin sekä omaa aikaa että kahdenkeskistä mutta enpä ole kumpaakaan saanut. Tiettyyn rajaan asti jaksoin mielistellä ja ymmärtää mutta en enää. Muksu on pian vuoden eikä tuo ole ollut esim. päivääkään silleen kotona että ois lasta hoitanut että oisin saanut esim. nukkua aamulla pidempään tai tehdä mitä haluan. Ei edes silloin kun oli 10päivää sairas ja petipotilas. Piti soittaa mummot ja naapurin tädit apuun kun oma kunto ei kestänyt olla jalkeilla.
Jos pitää vielä olla kostonhimoinen ja mustis lapsen saamasta huomiosta niin oh hoh. Jossain vaiheessa alkoi kylvää rahaa "osta jotain kivaa ittelles" lähtiessään esim. baariin. Niinkun sillä rahalla oisin voinu ostaa uuden parisuhteen, perhe-elämän tai aikaa nukkua?! Nosti vaan vitutuskäyrää entisestään..
Hakkaan päätä seinään joka aamu ja ilta. Jaksan vaan lapsen takia tätä paskaa elämää ja joka päivä mietin mitä tekisin. En alkanut tähän "kotileikkiin" sitä varten että aletaan pelleillä näillä asioilla. Enkä erotakseni tai tehdäkseni lapsia joista isä ei välitäkään. Jos olisin tämän jotenkin osannut aavistaa tuosta ihmisestä etukäteen olisin kiertänyt kaukaa. Se vaan oli niiiiin eri maata sillon kun seurusteltiin. Juuri ennen lapsen syntymää osti kihlat sanoen "haluan että tämä perhe on yhtenäinen ja on lapsellekin oikein että ollaan sitoutuneita ihan tosissaan".. Joopa. Mitäs siitä ajatuksesta on jäljellä ei niin mitään. - Mussukkaiset
fionaB kirjoitti:
aiemmin ja aihe muuttui reilun viikon sisällä ajankohtaiseksi meilläkin.
En mitään salamamuutosta tarkoita (luinpa netissä ja kas kas, oma mieskin alkoi tuntua pöntöltä), mutta oon miettinyt tätä kyllä aiemminkin.
Mies on monin tavoin ok, en muuten olis lähtenyt lasta hänen kanssaan hankkimaankaan. Hänellä on vaan tapana välillä vajota omiin maailmoihinsa (internet tai harrastukset) 2-3 viikon jaksoissa niin perusteellisesti, että omakin pinna kiristyy. Kun hän istuu koneella kaiken vapaa-aikansa eikä OIKEASTI puhu mistään muusta, kuin kulloinkin kiinnostavasta asiasta. Muut asiat kuittaantuu ynähdyksillä ja hän havahtuu jossain vaiheessa huomaamaan jotain...josta sanoin jo tunteja tai päiviä sitten. Kadehdittavaahan tuollainen kyky on, innostua jostain ja kolmen viikon päästä tietää siitä mielettömät määrät. Mutta kai aikuiselämään pitäisi myös kuulua kyky viedä eteenpäin muitakin elämänalueita, silloinkin kun inspiraatio iskee!? [huokaus...]
Eka lapsemme syntyy lähiaikoina ja syystäkin mietityttää nämä ajoittaiset "katoamiset" kuviosta. Lohduttelen itseäni sillä, kuinka paljon huonomminkin voisi asiat olla, esim.alkon runsas käyttö ja siihen liittyvät todelliset katoamiset...mutta välillä ei vaan jaksa ymmärtää. Mies tajuaa jollain tasolla että menon on muututtava kun lapsi syntyy, mutta tietty itseäni jännittää kuinka oikeasti käy. Senhän näkee sitten.
Huh, hyvä kun sai avautua jonnekin. Viime päivinä tuntunu että savu nousee korvista...eikä ystävänpäivä tosiaan ollu mikään lämmin meilläkään. Mies sanoi muutaman sana koko päivänä, olisi kyllä pitänyt monologin tällä hetkellä meneillään olevasta projektistaan, mutta siinä kohtaa sanoin seis. Sinänsä kiinnostava aihe, mutta nyt mulle ajankohtaista synnytykseen valmistautuminen ja lepo. Ei jaksa parantaa koko maailmaa, kun uusi universumi on omassa mahassa.se menee jännityksen piikkiin että ne keskittyy hurjasti johonkin epäoleelliseen koska ne ei osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen. Toivottavasti miehesi herää vastuuseen ja perhe-elämään samalla intensiteetillä kun vauvanne syntyy! Rohkeasti vaan alat lempeästi kouluttaa isää lasta hoitamaan heti laitokselta asti. Muuten voi mennä ihan jäihin eikä myöhemmin enää edes halua lasta alkaa hoitamaan kun ei ole alusta asti siihen lähtenyt mukaan. Käskytys ja komentelu ei siinä auta eikä huonoksi moittiminen vaikka tuntuisikin siltä että se mies ei ole kiinnostunut eikä halua hoitaa kun ei osaa. Eihän ne välttämättä osaakaan eikä niillä ole kovin suuria siteitä vastasyntyneeseen kun eivät osanne juuri kommunikoida keskemään kuten äiti ja vauva (kun tavallaan jo tuntevat toisensa) mutta ei ne opikaan jos ei ne lähde siihen mukaan. Se on hirmuisen tärkeää lapsellekin että isäkin hoitaa ja keskittyy vauvan (ja myös äidin!) hyvinvointiin.
- fionaB
Mussukkaiset kirjoitti:
se menee jännityksen piikkiin että ne keskittyy hurjasti johonkin epäoleelliseen koska ne ei osaa suhtautua uuteen tulokkaaseen. Toivottavasti miehesi herää vastuuseen ja perhe-elämään samalla intensiteetillä kun vauvanne syntyy! Rohkeasti vaan alat lempeästi kouluttaa isää lasta hoitamaan heti laitokselta asti. Muuten voi mennä ihan jäihin eikä myöhemmin enää edes halua lasta alkaa hoitamaan kun ei ole alusta asti siihen lähtenyt mukaan. Käskytys ja komentelu ei siinä auta eikä huonoksi moittiminen vaikka tuntuisikin siltä että se mies ei ole kiinnostunut eikä halua hoitaa kun ei osaa. Eihän ne välttämättä osaakaan eikä niillä ole kovin suuria siteitä vastasyntyneeseen kun eivät osanne juuri kommunikoida keskemään kuten äiti ja vauva (kun tavallaan jo tuntevat toisensa) mutta ei ne opikaan jos ei ne lähde siihen mukaan. Se on hirmuisen tärkeää lapsellekin että isäkin hoitaa ja keskittyy vauvan (ja myös äidin!) hyvinvointiin.
rohkaisevista sanoista.
Näin oon asian päässäni pähkäillytkin, miehelle ei lapsi ole välttämättä niin konkreettinen, ennen kuin syntyy. Ja kyllä mies tuntuu jännittävän lapsen syntymää, näin ainaki oon ollu aistivinani. Mutta sitä kaipaisi just nyt itsekin erityisesti tukea, jännittää synnytys ja kaikki sen jälkeinen. Itselle on hiukan vaikea tämän olomuodon kanssa vaan karata jonnekin toiseen todellisuuteen... Välillä tulee jo katumus että miksi lähdinkään koko lapsihommaan.
Ajattelin kun lasta suunniteltiin, että jos lapsia tulee, työnnän niitä päättäväisesti isälleenkin hoitoon ja otan itselleni aikaa. Pelottaa jos isä pääsee lipsahtamaan sivuraiteelle, siitä on lyhyt matka suurempiin hankaluuksiin, niinkuin tässä keskusteluketjussa on huomannut. Niinä kausina kun yhteinen todellisuus on näinkin vähäistä, iskee kuitenkin pelko persiiseen että mitä jos mies ei siitäkään huolimatta hoida muksuaan. Istuu vaan kuin tatti koneella ja lapsi on omillansa surkeana kun tulen kotiin kaupasta tms.. Ehkei pitäisi kehitellä kauhukuvia ja sittenhän se on vakavan keskustelun paikka meilläkin, jos homma ei kertakaikkiaan toimi. Joskus se todellisuus ei sitten vaan toimi, vaikka kuinka itsekin oli tällaiset asiat miettiny etukäteen. - M.......
fionaB kirjoitti:
rohkaisevista sanoista.
Näin oon asian päässäni pähkäillytkin, miehelle ei lapsi ole välttämättä niin konkreettinen, ennen kuin syntyy. Ja kyllä mies tuntuu jännittävän lapsen syntymää, näin ainaki oon ollu aistivinani. Mutta sitä kaipaisi just nyt itsekin erityisesti tukea, jännittää synnytys ja kaikki sen jälkeinen. Itselle on hiukan vaikea tämän olomuodon kanssa vaan karata jonnekin toiseen todellisuuteen... Välillä tulee jo katumus että miksi lähdinkään koko lapsihommaan.
Ajattelin kun lasta suunniteltiin, että jos lapsia tulee, työnnän niitä päättäväisesti isälleenkin hoitoon ja otan itselleni aikaa. Pelottaa jos isä pääsee lipsahtamaan sivuraiteelle, siitä on lyhyt matka suurempiin hankaluuksiin, niinkuin tässä keskusteluketjussa on huomannut. Niinä kausina kun yhteinen todellisuus on näinkin vähäistä, iskee kuitenkin pelko persiiseen että mitä jos mies ei siitäkään huolimatta hoida muksuaan. Istuu vaan kuin tatti koneella ja lapsi on omillansa surkeana kun tulen kotiin kaupasta tms.. Ehkei pitäisi kehitellä kauhukuvia ja sittenhän se on vakavan keskustelun paikka meilläkin, jos homma ei kertakaikkiaan toimi. Joskus se todellisuus ei sitten vaan toimi, vaikka kuinka itsekin oli tällaiset asiat miettiny etukäteen.mutta silti ole jämäkkänä miehen kanssa. Sepä siinä onkin että helposti lipsuvat vastuustaan. Älä murehdi liikaa etukäteen vaan koita osata nauttia vauvasta ja perhe-elämästä. Ja ihan vinkkinä niin puhu heti ja välittömästi miehelle kun alkaa jokin asia painaa mieltä. Muuten ne paisuvat ja kasaantuvat ja käy kuten meillä että kohta ei puhuta ei pussata eikä tykätä ja lapsi on vain äidin hoidettavana kokoajan. Tein itse sen virheen että kun mies alkoi vetäytyä kuviosta kun tuntui olevan ulkopuolinen niin en ollut tarpeeksi jämäkkä ja pyytänyt rohkeasti tekemään vaikka ihan pieniäkin asioita.
Kun opetat muksusta vastuun ottamisen jo laitokselta asti niin tuskin tulee tilannetta että muksulla olisi kurjaa isän kanssa vaikka edes sen kauppareissun ajan. Kun tiedät että mies osaa antaa ruokaa ja kuivittaa ja sylitellä tarpeen vaatiessa eli ei jää kädettömäksi itkevän vauvan kanssa niin tuskin tulee tilannetta etteivät keskenään pärjää. Ei se ydinfysiikkaa kuitenkaan ole kakkapyllyn pesu ja lirkuttelu :) Pitäs ihan lakiin kirjottaa että isät hoitaa lasta edes joskus oma-aloitteisesti että äidiltä ei lähde järki. Kaikille miehille se vaan ei oo niin itsestään selvää. Toiset on koulutettavissa siihen toiset ei. Joillain tulee luonnostaan eikä mikään oo sen mukavampaa katsottavaa.
Meillä mies alkoi hoitaa lasta enemmän vasta kun lapsi alkoi olla lähempänä vuotta kun alkoi itse hamuta isän seuraan ja syliin ja jutella juttujaan. Tällöin tuntui että isäkin vasta tajusi että siinä on ihan oma persoonansa joka haluaa tuoda itsensä esille ja hakea huomiota. Eikä muksun maailman napa ookkaan se äiti ainoastaan vaan koko perhe. Meillä iskä havahtui ihan silmin nähden vasta kun muksu alkoi näyttää koko maailmalle että hei mä opin uutta kokoajan. Näätteks te ton ja ton ja kattokaa koira WAAUU! Sillon alkoi vasta isälläkin juttu lapsen kanssa lentää.
Vielä nyt kun muksu ei oo syntynyt niin tehkää yhdessä jotain vauvaan liittyvää. Joku vauvalle tarkoitettu sisustusjuttu tai yhteinen ostosreissu jotain vauvajuttuja. Selität sille että hänenkin mielipidettä haluat kuulla.. ;) jotkut miehet saattaa yhtäkkiä innostua jostain härvelistä yllättävän paljon. Kuuntelin kerran huvittuneena työpaikalla kun tuoreet isätulokkaat vertaili vaunumerkkejä ja sittereitä :D Olivat oikeasti perehtyneet aiheeseen.
Kaikkea hyvää ja onnea tulevaan!!
- Hpoooop
Tuollainen käytös on väärin ja lapsellista, mutta sille on hyvin luonnollinen selitys. Lapsen tulo on naiselle alussa paljon konkreettisempi asia kuin miehelle: raskausaikana nainen on se joka oksentaa, se joka ajattelee vauvaa kymmenen kertaa työtunnin aikana, se joka ei saa housujaan kiinni, se joka juoksee pissillä koko ajan... ja synnytyksen jälkeen se, joka imettää, se joka jää pois töistä, se joka näkee omat tunteensa lapsessa paljon miestä varhaisemmin. Ja se on ihan normaalia. Ja koska nainen sitoutuu ja kiintyy lapseen luonnostaan miestä aiemmin, äiti ja lapsi muodostavat uuden uskomattoman vahvan yhteyden, josta mies jää ainakin alussa usein osattomaksi. Tämän myötä mies voi enemmän tai vähemmän tietoisesti olla mustasukkainen ja tuntea itsensä syrjäytetyksi, hylätyksi, yksinäiseksi, ulkopuoliseksi, tarpeettomaksi, avuttomaksi... mikä taas ilmenee kiukkuna, välinpitämättömyytenä, oman itsenäisyyden ja päätäntävallan korostamisena ("kun nyt olet minut hylännyt").
Jotta vanhempi kiinnostuu ja sitoutuu lapseen, hänen on nähtävä se, että lapsi tarvitsee häntä ja että hän voi tehdä lapselle hyvää. Hänen on tunnistettava vuorovaikutus, jolla on merkitystä lapselle. Äidille näitä tunteita syntyy imettäessä ja perushoidossa. Miehet ehkä keskimäärin heikommin huomaavat pienestä vauvasta sen palautteen, että heidän tarjoamansa hoiva ja huolenpito on lapselle tärkeää. Moni mies sitoutuu lapseen enemmän vasta sitten kun alkaa saamaan selkeää palautetta... hymyjä, nauruja, halauksia, syliin kiipeämistä, sanallista palautetta yms.
En hyväksy lainkaan tuollaista aikuisen miehen oikuttelua ja vastuun välttelyä, mutta ymmärrän, että sen taustalla voi olla hankalia tunteita. Ei ole helppoa jäädä "kakkossijalle" rakkaimpansa elämässä ja huomata olevansa kateellinen VAUVALLE! Sen lisäksi, että aikuisen miehen pitää ottaa itseään niskasta kiinni, voi aikuinen nainen muistaa huomioida myös sitä puolisoaan sekä tulkata lapsen antamaa positiivista palautetta isille ("ai että miten ihanaa siinä isin sylissä on lekotella, eikös vaan olekin...?").
Jaksamista vauvaperheen arkeen!- miehet usein lapsia
Tuo ohimenevä mustasukkaisuus voi olla luonnollista suht terveesti kehittyneelle miehelle, mutta löytyy niitäkin tunnevammaisia ja häiriintyneitä tapauksia, jotka eivät HALUA olla lapsensa kanssa lapsen syntymästä lähtien KOSKAAN missään kanssakäymisessä. Siis ikinä vaikka lapsi olisi jo 28 vuotta.
Jotenkin on vain niin, että nainen joutuu perheessä huolehtimaan lapsista ja vielä siitä aikuisesta lapsesta, joka käyttäytyy monesti paljon keskenkasvuisemmin kuin 2-vuotias lapsi. - joups
miehet usein lapsia kirjoitti:
Tuo ohimenevä mustasukkaisuus voi olla luonnollista suht terveesti kehittyneelle miehelle, mutta löytyy niitäkin tunnevammaisia ja häiriintyneitä tapauksia, jotka eivät HALUA olla lapsensa kanssa lapsen syntymästä lähtien KOSKAAN missään kanssakäymisessä. Siis ikinä vaikka lapsi olisi jo 28 vuotta.
Jotenkin on vain niin, että nainen joutuu perheessä huolehtimaan lapsista ja vielä siitä aikuisesta lapsesta, joka käyttäytyy monesti paljon keskenkasvuisemmin kuin 2-vuotias lapsi.Kerrot että miehesi uppoutuu syvälle omiin mielenkiinnon kohteisiin ja muu unohtuu. Onko hän aina ollut sellainen? Jos on, niin onko hänellä diagnosoitu esim. Aspergerin syndrooma? Jos on, niin ei hän ilkeyttään ole sellainen vaan hänellä on eräänlainen sairaus, joka mm. rajoittaa sosiaalisia kykyjä. Tilanne kannattaa tutkia. Mutta jos hän on vain muuttunut sellaiseksi nyt yhtäkkiä lapsen tulon myötä, en kyllä tajua, mikä on.
- FionaB
joups kirjoitti:
Kerrot että miehesi uppoutuu syvälle omiin mielenkiinnon kohteisiin ja muu unohtuu. Onko hän aina ollut sellainen? Jos on, niin onko hänellä diagnosoitu esim. Aspergerin syndrooma? Jos on, niin ei hän ilkeyttään ole sellainen vaan hänellä on eräänlainen sairaus, joka mm. rajoittaa sosiaalisia kykyjä. Tilanne kannattaa tutkia. Mutta jos hän on vain muuttunut sellaiseksi nyt yhtäkkiä lapsen tulon myötä, en kyllä tajua, mikä on.
Ei ole diagnosoitu, tunnen aspergerin syndroomaa - ei ole ihan siinä mittakaavassa asioihin uppoutuva tapaus ja/tai sosiaalisesti taitamaton.
Ja en usko että on tahallaan sellainen, luulenpa vain että pakenee stressaavia asioita ja vaiheita ajoittain omaan maailmaansa....ja on ollut lapsesta lähtien sellainen, että voi keskittyä tuntikausiksi johonkin omaan touhuun. Tutkijatyyppi siis!
Asia ei ole tähän mennessä erityisemmin haitannut, koska pidän itsekin omasta ajasta jolloin voi tehdä asioita ihan itsekseen. Onpahan mies ollut poissa jaloista... ;)
Lapsen tulo vain jännittää, kun itse koko ajan työstää sitä, ettei omaa aikaa kohta ole kuin ripaus entisestä. Mies vaan ei tunnu asiaa niin todesta ottavan, raskaus ja lähestyvä synnytys ei saisi haitata häntä mitenkään eli hermostuu jo, jos minä puhun kuinka synnytys jännittää. Ja mies ei ole vieläkään suostunut kertomaan onko tulossa synnytykseen mukaan, h-hetki lähiviikkoina. Jos ei nimittäin ole, haluan hankkia toisen tukihenkilön ja tämänkin hänelle sanoin... "niin tosiaan" vastasi mies tietokoneelta, eikä jatkanut mitään. - :) :)
FionaB kirjoitti:
Ei ole diagnosoitu, tunnen aspergerin syndroomaa - ei ole ihan siinä mittakaavassa asioihin uppoutuva tapaus ja/tai sosiaalisesti taitamaton.
Ja en usko että on tahallaan sellainen, luulenpa vain että pakenee stressaavia asioita ja vaiheita ajoittain omaan maailmaansa....ja on ollut lapsesta lähtien sellainen, että voi keskittyä tuntikausiksi johonkin omaan touhuun. Tutkijatyyppi siis!
Asia ei ole tähän mennessä erityisemmin haitannut, koska pidän itsekin omasta ajasta jolloin voi tehdä asioita ihan itsekseen. Onpahan mies ollut poissa jaloista... ;)
Lapsen tulo vain jännittää, kun itse koko ajan työstää sitä, ettei omaa aikaa kohta ole kuin ripaus entisestä. Mies vaan ei tunnu asiaa niin todesta ottavan, raskaus ja lähestyvä synnytys ei saisi haitata häntä mitenkään eli hermostuu jo, jos minä puhun kuinka synnytys jännittää. Ja mies ei ole vieläkään suostunut kertomaan onko tulossa synnytykseen mukaan, h-hetki lähiviikkoina. Jos ei nimittäin ole, haluan hankkia toisen tukihenkilön ja tämänkin hänelle sanoin... "niin tosiaan" vastasi mies tietokoneelta, eikä jatkanut mitään.että se on huikea kokemus kun muksu syntyy. Ei sen miehen tarvitse (eikä kannata!) kurkkia mitä siellä alakerrassa tapahtuu. Riittää kun on läsnä ja pitelee kädestä ja auttaa miten pystyy. Se kasvattaa monessa miehessä arvostusta äitiä kohtaan kun pääsee läheltä näkemään mitä se synnytyksen raadollisuus voi olla. Ei siellä pidä isän ujostella yhtään kyllä siellä sitä varten on kätilöt ja muut jotka kaikesta huolehtii ja kertoo myös isälle missä mennään ja mitä isä voisi halutessaan tehdä. Eikä siellä pakoteta napanuoraa leikkaamaan jos se sitä jännittää. Eikä vauvaa ensikylvettämään. Tosin siinä on jo mainio tilaisuus heti tutustua omaan lapseen kun avustaa lapsen laitossa syntymän jälkeen. Veikkaan että jos siihen osallistuu ei malta näppejään erossa pitää vauvasta sen jälkeen :) On jo siinä heti ottanut ison askeleen kohti isyyttä ja huomannut olevansa vauvalle tarpeellinen.
Ellei sitten satu tyly kätilö kuten meille sattui että kun hänen työvuoro alkoi olla lopuillaan vauvan putkahtaessa maailmaan ei isä saanut vauvaa kylvettää eikä pukea koska kätilöllä oli kiire pestä ja paketoida vauva ja päästä kotiin. - tajuttomat miehet
joups kirjoitti:
Kerrot että miehesi uppoutuu syvälle omiin mielenkiinnon kohteisiin ja muu unohtuu. Onko hän aina ollut sellainen? Jos on, niin onko hänellä diagnosoitu esim. Aspergerin syndrooma? Jos on, niin ei hän ilkeyttään ole sellainen vaan hänellä on eräänlainen sairaus, joka mm. rajoittaa sosiaalisia kykyjä. Tilanne kannattaa tutkia. Mutta jos hän on vain muuttunut sellaiseksi nyt yhtäkkiä lapsen tulon myötä, en kyllä tajua, mikä on.
Kukaan ei käyttäydy "tahallaan" mitenkään, vaan jokaisella on motiivi käytöksensä taustalla. Ihmiset toimivat pitkälti vanhojen (kokemuksista) opittujen tapojen mukaan, mutta itseään voi kehittää toisin käyttäytyväksi jos ITSE huomaa ja tajuaa ettei kyseinen käytös ole hyväksi. Kaikki eivät tajua koskaan..
- vinkkejä
Kannattaisiko istuttaa mies keittiönpöydän ääreen ja keskustella asiasta hänen kanssaan? Kerro miltä sinusta tuntuu ja kerro, että tarvitset ja kaipaat häntä. Muista puhua syyttelemättä. Anna myös palautetta ja kiitosta niinä kertoina kun miehesi tekee jotain vauvan kanssa... vaikka se vaipanvaihto ei nyt menisikään juuri samalla tavalla kuin olisit sen itse tehnyt. Ja vaikka se likainen vaippa jäisikin siihen lattialle vaihdon jälkeen, eikä mene sinne roskikseen saakka. Anna miehellesi vastuuta ja aikaa olla lapsen kanssa. Sopikaa joku ilta, kun saat lähteä yksin vaikka vain ruokakauppaan :-)
Miehesi tuntee itsesi varmaankin ulkopuoliseksi ja on sen takia alkanut eristämään itseään vieläkin enemmän.- hyysäys sairasta
Ihan kuin mies olisi tässä se avuton ja huonolla itsetunnolla varustettu nössykkä. Mitä helvetin kannustamista mies tarvitsee ihan normaalista osallistumisesta lapsensa hoitoon ja miten niin äitien PITÄÄ antaa vastuuta, kun toisen vanhemman luonnollisena osana on kantaa vastuuta yhtä lailla lapsestaan.
Ja miten niin pitää sopia, että äiti pääsee yksin ruokakauppaan, kun mies sopimatta haahuilee omissa menoissaan. Äiti ilmoittakoon omat menonsa ja jos ei miestä kiinnosta lapsen hoito, niin lapsi menee toisalle hoitoon.
Jos äijä ei itse ole sen verran äijä, että osallistuu lapsensa hoitoon, niin omahan on asiansa. - 14+13
minäkään kyllä lähtisi sille tielle, että miestä kiitellään oikein vuolaasti jostain yhden vaipan vaihtamisesta, joka jää vielä lattialle! Miksi miestä pitää erikseen kiittää OMAN LAPSENSA hoitamisesta ja tämän kanssa olemisesta? En ymmärrä.
Mikäli minun mieheni olisi tuollainen, niin saisi lähteä aika nopeaan. Meillä mies hoitaa vauvaa ehkä jopa enemmän kuin minä, silloin kun tulee töistä. On itselläänkin ollut töissä lasta ikävä ja haluaa olla tämän kanssa. Eikö sen niin kuuluisi mennäkin? Minä laittelen sitten usein ruokaa ja pyykkiä siinä, kun lapsi leikkii isänsä kanssa. Sitten, kun lapsi menee illalla nukkumaan, molemmilla on "vapaata" aikaa.
Tarkoitukseni ei ole mitenkään kerskua, vaan kertoa, ettei sellainen käytös kuin aloittaja ja moni muukin täällä kuvaa, ole normaalia. Minkälainen ihminen ei välitä omasta lapsestaan sen vertaa, että syliin ottaisi? Ja jos ei välitä lapsesta, niin missä on edes kunnioitus tai myötätunto puolisoa kohtaan? Sen ymmärrän, ettei miehen tunteet ja kiintymyssuhde aina synny lapseen samoin kuin äidillä, mutta eihän nyt normaalin empatiakyvyn kuulu minnekään kadota, kun lapsi syntyy. Kyllä siinä on jo jotain pahasti vialla, jos pakkasessa pitää äidin ja lapsen odotella tunti, ennenkuin isä ehtii kavereiltaan hakemaan.
Myötätuntoni teille, jotka olette joutuneet tällaisten "miesten" kanssa tekemisiin. Kehottaisin eroamaan ja etsimään kunnollisen. - ..............
14+13 kirjoitti:
minäkään kyllä lähtisi sille tielle, että miestä kiitellään oikein vuolaasti jostain yhden vaipan vaihtamisesta, joka jää vielä lattialle! Miksi miestä pitää erikseen kiittää OMAN LAPSENSA hoitamisesta ja tämän kanssa olemisesta? En ymmärrä.
Mikäli minun mieheni olisi tuollainen, niin saisi lähteä aika nopeaan. Meillä mies hoitaa vauvaa ehkä jopa enemmän kuin minä, silloin kun tulee töistä. On itselläänkin ollut töissä lasta ikävä ja haluaa olla tämän kanssa. Eikö sen niin kuuluisi mennäkin? Minä laittelen sitten usein ruokaa ja pyykkiä siinä, kun lapsi leikkii isänsä kanssa. Sitten, kun lapsi menee illalla nukkumaan, molemmilla on "vapaata" aikaa.
Tarkoitukseni ei ole mitenkään kerskua, vaan kertoa, ettei sellainen käytös kuin aloittaja ja moni muukin täällä kuvaa, ole normaalia. Minkälainen ihminen ei välitä omasta lapsestaan sen vertaa, että syliin ottaisi? Ja jos ei välitä lapsesta, niin missä on edes kunnioitus tai myötätunto puolisoa kohtaan? Sen ymmärrän, ettei miehen tunteet ja kiintymyssuhde aina synny lapseen samoin kuin äidillä, mutta eihän nyt normaalin empatiakyvyn kuulu minnekään kadota, kun lapsi syntyy. Kyllä siinä on jo jotain pahasti vialla, jos pakkasessa pitää äidin ja lapsen odotella tunti, ennenkuin isä ehtii kavereiltaan hakemaan.
Myötätuntoni teille, jotka olette joutuneet tällaisten "miesten" kanssa tekemisiin. Kehottaisin eroamaan ja etsimään kunnollisen.Minun mies on myös ns normaali joka työpäivän jälkeen haluaa viettää hetken lasten kanssa ja vaihtaa vaipat ja hoitaa. Minä en itse asiassa ole yleensä edes kysellyt että voisitko ottaa syliin tai vaihdatko vaipan, vaan olen vaan sanonut että vaihda vaippa kun minä en nyt jaksa tai kun minä teen nyt tätä muuta asiaa. Ja vielä kummallisempaa on, että tällaisen miehen kanssa tehdään enemmän lapsia kun se yksi ja sitten valitetaan taas. Niin kuin joku täällä ketjussa kirjoitti omasta tilanteestaan. Yleensä olen sitä mieltä, että kun on perhe niin ero on ihan viimeinen vaihtoehto jos sitäkään, mutta mikäli toinen vanhempi on lastaan kohtaan niin välinpitämätön niin kenkää vaan!!! Älkää naiset alistuko noin huonoon suhteeseen, luulisin että valtaosa miehistä kuitenkin on näitä normaaleja tapauksia jotka ottavat ilolla vanhemman roolin ja vastuun perhettä perustettaessa!
- 12+5
.............. kirjoitti:
Minun mies on myös ns normaali joka työpäivän jälkeen haluaa viettää hetken lasten kanssa ja vaihtaa vaipat ja hoitaa. Minä en itse asiassa ole yleensä edes kysellyt että voisitko ottaa syliin tai vaihdatko vaipan, vaan olen vaan sanonut että vaihda vaippa kun minä en nyt jaksa tai kun minä teen nyt tätä muuta asiaa. Ja vielä kummallisempaa on, että tällaisen miehen kanssa tehdään enemmän lapsia kun se yksi ja sitten valitetaan taas. Niin kuin joku täällä ketjussa kirjoitti omasta tilanteestaan. Yleensä olen sitä mieltä, että kun on perhe niin ero on ihan viimeinen vaihtoehto jos sitäkään, mutta mikäli toinen vanhempi on lastaan kohtaan niin välinpitämätön niin kenkää vaan!!! Älkää naiset alistuko noin huonoon suhteeseen, luulisin että valtaosa miehistä kuitenkin on näitä normaaleja tapauksia jotka ottavat ilolla vanhemman roolin ja vastuun perhettä perustettaessa!
minunkin on vaikea ymmärtää, että tieten tahtoen tehdään toinen lapsi isälle, joka ei välitä entisestäkään. Fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me.
- Feminis344
12+5 kirjoitti:
minunkin on vaikea ymmärtää, että tieten tahtoen tehdään toinen lapsi isälle, joka ei välitä entisestäkään. Fool me once, shame on you; fool me twice, shame on me.
JÄRKYTTÄVIÄ MIEHIÄ!! NUO TEIDÄN MIEHET. Nämä tarinat pistää miettimään TODELLA tarkkaan, kenen kanssa alan perhettä perustamaan, vai rupeanko ollenkaan. Vai pitäisikö lakimiehen kanssa laatia ennen lapsia yhteistyösopimus: joko mies tekee 50% töistä tai palkkaa au pairin/ hoitajan/siivoojan. Kylläpä oli silmiäavaavaa luettavaa arjen todellisuudesta ja mies-luonteesta jälleen kerran.
Nyt varatkaa aika kirkon perheneuvontaan heti, ja pappi saa ojentaa noita isejä.
Ja vielä joku poliitikko vaatii naisille ilmaista hoivapalvelupakkoa yhteiskunnalle!!!! WOW
- Viiden tyttären isä
Niin, me miehet taidamme olla enemmän tai vähemmän idiootteja näissä lastenhoito- ja suhdeasioissa. Itse olen tällä saralla jo vähän kokeneempi, mutta muistan vielä miten tylyltä tuntui ensimmäisen lapsen jälkeen kun vaimon kaikki huomio, hellyys ja rakkaus kohdistui vauvaan ja mies jäi 'palvelijan' asemaan (tilanne ei muuten ole palautunut 10 vuodessa, ehkä sitten kun lapset muuttavat kotoa...). Tämä luonnollinen tilanne pitäsi ehkä selittää miehille vielä paremmin esim. neuvolassa.
Tosi asia on myös että miehet ajattelevat aika paljon itseään. Ajatukset pyörivät lähinnä seksin, ruuan ja lepäämisen ympärillä. Uskonkin että naisten tulee kouluttaa miehet perheen isiksi. Toiset ovat luonnollisesti parempia oppilaita kuin toiset ja miehen aiemmat elämänkokemukset vaikuttanevat asiaan. Koulutuksessa pitäsi olla paitsi 'keppiä', myös 'porkkanaa'. Eli mieheen tehoaa kuten lapsiinkin, uhkailu, kiristys ja lahjominen.
Kaikista miehistä ei ehkä ole jonkun tunnevammaisuuden vuoksi isiksi, mutta uskon että 95 % miehistä tuntee lastaan kohtaan samallaista rakkautta kuin äitikin. Vaikka vauvan hyysääminen tuntuu tylsältä, tosipaikan tullen mies antaisi henkensä lapsensa vuoksi (ihan oikeasti).
ps. itse vietän isä-lapsi aikaa (24/7) 3 vuotiaan tyttäreni kanssa lastenosastolla, onneksi kyseessä on vain munuaisaltaan tulehdus (vaimo on siis kotona koska nuorin on vielä rintaruokinnassa eikä saa olla täällä osastolla). Aluksi tunsin huonoa omaatuntoa siitä että olen poissa töistä, nyt tunnen huonoa omaa tuntoa siitä että edes ajattelin niin. Näissä sairaalakuvioissa muutenkin yleensä palautuu mieleen mikä elämässä on oikeasti tärkeätä.- paranemisia..
"mieheen tehoaa kuten lapsiinkin, uhkailu, kiristys ja lahjominen"
Tämä taisi olla vitsi. En itse hyväksy enkä käytä mitään noista. Miksi on tarve alistaa ketään.. - ...........
paranemisia.. kirjoitti:
"mieheen tehoaa kuten lapsiinkin, uhkailu, kiristys ja lahjominen"
Tämä taisi olla vitsi. En itse hyväksy enkä käytä mitään noista. Miksi on tarve alistaa ketään..OMG!!! Mene jeesustelemaan muualle!!!
- Anonyymi
Mikko känsälä on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1122284
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi652147- 161981
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa191707"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla211628Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O131432Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak121364Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu271363Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.161347Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.61272