Itsekeskeisyys, ja lasten kasvatus - Dani Johnson

TV7:n ohjelmassa, Benny Hinn - Haastattelussa Dani Johnson, puhuttiin kuinka aikuiset opettavat esimerkillään lapsiaan epäonnistumaan tai onnistumaan. Eräs kohta koski minäkuvaa ja itsekeskeistä toimintaa. Esimerkiksi aikuinen, joka lukee ruokaostoksillaan tuotetiedot tarkkaan, viestii toiminnallaan lapselle "itsensäpalvontaa" eli "epäterveellistä, ei mitään tervettä, ei sokeria, ei rasvaista ruokaa" yms.

Onko siis ainut oikea tapa ottaa hyllystä vain sitä mitä on tarjolla?

Ajattelin, että asianhan voi nähdä myös laajemmin? Ruoantuotanto on teollistunut, ja ihmisille myydään valmista tai teollisesti käsiteltyä ruokaa. Viestimme tällöin "Luomu ja käsittelemättömät raaka-aineet a) eivät ole hygieenisiä, terveellisiä, laadukkaita, sisällä riittävästi ravintoaineita... b) eivät riitä kaikille ilman jalostusta jne." Teollisuusyhteiskunta toimii siis itsekeskeisesti. Entä millaisen esimerkin annan, jos ostan massatuotantojogurtin sijaan hedelmän?

Vai onko idea siinä, että ihmisen on nöyrryttävä aina isomman eli "isännän" edessä. Yksityinen ihminen harjoittaa itsensäpalvontaa, mutta teollisuus ei. Minä puolestani tällä kommentoinnilla harjoitan yhteiskunnallisen etiketin tarkkaa lukemista ja näin itsensäpalvontaa, ja harjoitan jopa "jumalan pilkkaa", eli isännän kyseenalaistamista?

Onko tavallisen ihmisen siis kyettävä onnistumaan elämässään siinä merkityksessä, että hän ottaa isännän roolin ja pyrkii ohjaamaan muita omalla toiminnallaan? Tällöin onnistuja on isäntä, ja seuraajat lapsia, ja lapset, jotka alkavat valikoimaan isännän töitä, palvovat itseään eivätkä enää isäntää, jolloin he ovat hyljättävissä, ja näin heistä muodostuu elämässään epäonnistuneita? Vai onko onnistuja palvelijan roolin ottava, ja isännät vain sattuvat tupsahtelemaan jostakin?

Vai onko fakta kuitenkin sellainen, että kaikki olemme itsekkäitä, niin teollisuus kuin kuluttajatkin. Jokaisen ihmisen itse on tehtävä muutos, ja ihmisten muutos voisi mahdollistaa myös teollisuuden muutoksen. Mutta millainen olisi muutoksen seuraus? Säilyisikö isännän ja palvelijan roolit? Olisiko kuitenkin jatkossakin pelkästään isännän roolilla peittää oma itsekkyys, ja osoittaa enemmänkin toisten olevan itsekkäitä?
0170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

probleematikko kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu