Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n artikkelissa epäillään sikainfluenssaan varautumisen olleen ylimitoitettua.
Artikkelissa haastatellut asiantuntijat eivät suoraan myönnä uhan liioittelua.
- On kuulunut paljon ääniä, jotka sanovat tämän olleen valepandemia. Mutta kun päätöksiä tehtiin, uskon että ne olivat riittäviä ja perustuivat tietoon, jota silloin oli olemassa, sanoo Karl Ekdahl, Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen osastonjohtaja.
Sikainfluenssa: Ruotsissa epäillään bluffia!
Ruotsissa sikainfluenssa sai syksyllä samankaltaisen huomion kuin Suomessa. Rokotejonot olivat pitkiä ja käsidesi loppui kaupoista.
Varotoimiin upposi valtionepidemologi Annika Linden mukaan satoja miljoonia euroja.
Ruotsin kymmenmiljoonaisesta kansasta noin kuusi miljoonaa sai sikainfluenssarokotuksen. Tauti käyttäytyi maassa kuitenkin samalla tavalla kuin niissä maissa, joissa rokotusinto ei ollut yhtä korkeaa.
- Sitä en käsitä. Tämän pandemian yhteydessä on ollut paljon yllätyksiä, sanoo skoonelainen rokotuslääkäri Hans-Bertil Hansson.
Mikko Marttinen
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1946657

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.