selkä, ?välilevynpullistumako?

Kävin eilen terveyskeskus lääkärissä, kovat ala selkäkivut vaivanneet muutaman viikon. Testeissä ei tullut tunnottomuutta eikä heikkoutta, jota on esim. urheillessa.
Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei mielellään anna reseptisärkylääkkeitä, sillä ne vaikuttaa keskushermostoon ja olin hyvilläni, ettei hän ollut työntämässä reseptiä kouraan.
Laittoi lähetteen keskussairaalaan kirurgian puolelle, aika tulee 1-3 viikon päästä.

Eilen illalla kivut olivat kovemmat kuin aikoihin, liekö rasittui tutkimuksista? (tosin selkää ei kuvattu, vaan piti kävellä eri asennoissa ja jalkoja taivuteltiin suuntaan ja toiseen)

No kipujen suhteen ei kestä juosta, tai käydä kuntosalilla, myös portaat alaspäin ovat pahasta. Iskiaksen oireita aikaisemmin ollut, muttei tutkimuksissa ollut.

Kannattaisko suoraan yksityiselle ja voisiko kyseessä olla välilevynpullistuma? (Ikää 18 v ja aina urheillut.)
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olet kyllä. voihaan se olla pullistuma hyvinkin. kannattaa jatkaa urheilua etenkin selän jumppa on hyvä. kun pääset sinne keskussairaalaan yritä saada lähete mangneettikuviin,niissä kuvissa näkyy kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kivut! kirjoitti:

Kävin eilen terveyskeskus lääkärissä, kovat ala selkäkivut vaivanneet muutaman viikon. Testeissä ei tullut tunnottomuutta eikä heikkoutta, jota on esim. urheillessa.
Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei mielellään anna reseptisärkylääkkeitä, sillä ne vaikuttaa keskushermostoon ja olin hyvilläni, ettei hän ollut työntämässä reseptiä kouraan.
Laittoi lähetteen keskussairaalaan kirurgian puolelle, aika tulee 1-3 viikon päästä.

Eilen illalla kivut olivat kovemmat kuin aikoihin, liekö rasittui tutkimuksista? (tosin selkää ei kuvattu, vaan piti kävellä eri asennoissa ja jalkoja taivuteltiin suuntaan ja toiseen)

No kipujen suhteen ei kestä juosta, tai käydä kuntosalilla, myös portaat alaspäin ovat pahasta. Iskiaksen oireita aikaisemmin ollut, muttei tutkimuksissa ollut.

Kannattaisko suoraan yksityiselle ja voisiko kyseessä olla välilevynpullistuma? (Ikää 18 v ja aina urheillut.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu