- Sinun ruumiisi on Pyhän-Hengen temppeli, sanotaan raamatussa. Siellä ei sanota sielusta samalla tavalla. Sielu on eri olomuoto kuin ruumis. Ollaanko vielä tähän asti yhtä mieltä?
Sielu, ruumis, Pyhä-Henki ja Isä, Poika sekä Pyhä-Henki.
Minulla on sielu, ruumis ja mahdollisesti Pyhä-Henkikin.
Nyt kysyisin tietoviisailta, mitä kaikkea tarkoitetaan raamatun sanalla; ruumiisi on Pyhän-Hengen temppeli ja sitä ei saa turmella ja joka sitä turmelee, hänet Jumala on turmeleva.
Ymmärrän oikein hyvin, ettei sielua voi turmella millään ulkonaisella myrkyllä, mutta ruumiinpa voi.
Otan yhdeksi tällaiseksi myrkyksi tupakan. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tupakka turmelisi ruumista.
Vanhoillislestadiolaisessa uskossa tupakalla ei ole mitään merkitystä uskon kanssa, se on vain paha tapa.
Mutta en ole ikäpäivänä kuullut seuroissa kerrottavan, mitä tarkoitetaan Pyhän-Hengen temppelillä, jota voidaan turmella ja millä tavalla.
Ei, kun olenhan minä kuullut sellaista, että alkoholi turmelee ja sehän nyt on selvää, mutta miksi tupakointi tekee poikkeuksen, siitä en ole vielä päässyt selville.
Ja miksi Jumala on niin tarkka tästä ruumiista, kun se kuitenkin lahovaa elinkaaren lopussa atomeiksi, oli siellä kuin mustat ja hiiltyneet keuhkot hyvänsä.
Tämä raamatunpaikka kiinnostaa ja kun sitä ei seuroissa kuule, pitää kysellä täältä, kun täällä on niin hyvät tiedon ja ymmärtämisen aarteet.
Ja teille, jotka haluatte puolustaa tupakointia syyttämällä kahvia ja pullaa sekä kaikkea muitakin ravintoaineita myrkyllisiksi, vastaan; jotain rajaa on pakko vetää nautintoaineiden kanssa.
Minä tykkään kahvista ja pullasta, maha kasvaa, yritän liikkua enemmän ja olen kyllä nyt liikkunutkin. Paino pysyy kurissa vain jatkuvalla liikunnalla.
Mutta kun edes jostakin ruumista turmelevasta myrkystä pysyy erossa, niin se on jo iso asia. Tupakkaa ei näin pidä alkaa vertaamaan ollenkaan ruoka-aineisiin.
Olen todella huolestunut kaikkien ihmisten, en vain lestadiolaisten terveydestä.
Mutta kun kävelen tuosta ison koulun läheltä ja näen metsikön katveessa tupakoivan koululaisjoukon, mieleni tulee apeaksi.
Tupakanpoltto lisää nuorten selkäkipuja, joita tämän ikäisillä on runsaasti.
Tupakointi supistaa selkärangan verisuonia heikentäen näin kudosten ravitsemusta.
Kun tupakanpoltto jatkuu pitkään, se aiheuttaa selkärangan verisuoniin haitallisia muutoksia.
Tupakointi lisää myös veren tulehdusarvoja.
Jotain positiivista tupakoivista:
- kunnon tupakoitsija säästää yhteiskunnan varoja n. 50.000 euroa. Säästö tulee siitä, kun tupakoitsija kuolee keskimäärin 7 vuotta aikaisemmin kuin me savuttomat ja näin ollen säästyy 7. vuoden eläkemenot.
kaikki tupakoitsijat eivät edes kerkiä eläkkeelle, kun keuhkosyöpä tai joku muu tupakan aiheuttama tauti vie ihmisen hirvittävien tuskien kanssa hautaan.
Paljon on elävältä palanut miehiä, kun ovat vuoteessa tupakoineet. Kun ihminen tupakin avulla hommaa itsemurhaa on se hirvittävän työlästä ja joskus hidastakin, mutta tehokasta, melkein kaikki jossakin vaiheessa onnistuvat lähtemään huomattavasti aikaisemmin kuin savuttomat kanssaeläjänsä.
Tupakista tulee isäntä, joka alkaa jatkuvasti juoksettamaan ja simputtamaan ja samalla kertaa nakertaa terveyttä, kunnes jostakin kohtaa pettää ensimmäisenä.
Kun nuori lähtee koulussa tämän yksinkertaisen ja tyhmän usvakerhon jäseneksi on hänestä tulossa aikuinen, jonka on noin tunnin välein mentävä jonnekkin nurkan taka vetämään savut, satoi tai paistoi, koska tupakki on ihmiseen sellaisen määräyksen istuttanut.
Miten siis ruumis on Pyhän-Hengen temppeli. Tarvitseeko kiinnittää mitään huomiota siihen, miten hoidan omaa temppeliäni. Luultavasti tämä selitetään lestadiolaisessa opissa jotenkin aivan toisin, mutta en ole vaan sattunut kuulemaan koskaan.
Niin, eihän meissä kaikissa ole edes Pyhää-Henkeä lestadiolaisen opin mukaan. Raamattu ei kuitenkaan erottele ruumiita, vaan Pyhä-Henki on jokaisen ruumiissa, eri asia on, toimiiko se siellä vai onko uinuvassa lepotilassa.
Miten siis TUPAKKA JA PYHÄ HENKI SOPIVAT YHTEEN ?
TUPAKKA JA PYHÄ-HENKI
116
1043
Vastaukset
- Vierelläsi oleva
ilman pilkaten. Miltä olisi Jeesus näyttänyt tupakka suussa? Sillä tavalla ne ei sovi yhteen.
- Leksa-Veksa
Jos tupakka olisi ollut käytössä silloin Jeesuksen aikana, niin mitenkähän tuo olisi, olisko Jeesus käärinyt sätkiä opetuslastensa kanssa. Kukapa tietää.
Kun Kolumbus löysi amerikan, niin Intiaaneilla oli tupakka käytössä ja heti paikalla piti eurooppalaisten alkaa matkimaan ja siitä se tupakan voittokulku alkoi jatkuen aina meidän päiviimme asti.
Luultavasti Jeesus eli terveellistä elämää ja ei ole kerrottu Jeesuksen juopotelleen samalla tavalla kuin vanhantestamentin ihmiset. Oliskohan Jeesuksella ollut sellaista ymmärtämystä, ettei tupakka ole terveellistä.
Ilmeisesti Hänellä kuitenkin oli terveellisyys tietoutta, sillä Jeesushan ajoi sikalauman rotkoon, koska siihen aikaan sianliha oli epäterveellistä puuttuvien kylmäsäilytystilojen takia ja suuri terveysriski vaani sianlihassa trikiinimatojen takia.
Mutta ei tuo Pyhä-Henki kyllä näytä tietävän terveysvaaroista mitään, näkeehän sen siitäkin, kun ei kirkasta uskovilleen tupakan terveyshaittoja, etenkään sen olevan Pyhän Hengen temppelin turmelemista.
- Kaksi on kaunista
ja valehtelu ovat saatanan vanhoillislestadiolaisille lahjoittamia "armolahjoja". Ne toimivat erinomaisesti vl-herätysliikkeessä.
- vanha vl
ihan oikeassa. Kyllä tupakanpoltto Pyhän Hengen temppelissä on synti ja sen myöntävät monet puhujaveljetkin yksityisesti heidän kanssaan jutellessa, mutta ymmärräthän, että sen asian myöntäminen julkisesti erehtymättömänä pidetyn liikkeen kantana, niin sillä olisi mittavat vaikutukset.
- Leksa-Veksa
Ihanaa saada tunnustusta. Kyllä meidän uskonliikkeessämme pitäisi alkaa toimimaan, vaikka lähtölaukauksen ampuminen epäilyttää suuresti.
Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin.
Tehkää parannusta, uskokaa syntejä anteeksi. Joopa joo, kyllä kyllä, mutta voisi sitä nyt tarkentaa.
Minusta tupakointiin sorrutaan todella kepeästi ja se näkyy uskovienkin elämässä suurena haittana ja epäkohtana. " Tupakasta ei tule pahaa menoa," sanotaan aina puolesta. Riippuu, minkälaista se paha meno on.
Jos perheenisä ramppaa tupakalla ja sairastuu sen takia kesken kaiken, kuka sitten huoltaa ja elättää perhettä. En pidä ajatuksesta, että se terveys on Jumalan kädessä vain ja ainoastaan.
Kun koululainen tupakoi ja siitä tulee tytöille keino laihduttaa, sitten voidaan huonosti ja selkäkipu vaivaa, niin ei olla oikealla elämän tiellä.
Minä luulen, että me ollaan erehdytty monessa muussakin asiassa, ei ainoastaan tupakoinnin hyväksymisessä, mutta eihän se kuulu ihmisen elämään myöntää virheitään, vai oletko koskaan kuullut, että vanhoillislestadiolaisuus olisi myöntänyt koskaan olleensa missään kohdin väärässä. - vanha vl
Leksa-Veksa kirjoitti:
Ihanaa saada tunnustusta. Kyllä meidän uskonliikkeessämme pitäisi alkaa toimimaan, vaikka lähtölaukauksen ampuminen epäilyttää suuresti.
Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin.
Tehkää parannusta, uskokaa syntejä anteeksi. Joopa joo, kyllä kyllä, mutta voisi sitä nyt tarkentaa.
Minusta tupakointiin sorrutaan todella kepeästi ja se näkyy uskovienkin elämässä suurena haittana ja epäkohtana. " Tupakasta ei tule pahaa menoa," sanotaan aina puolesta. Riippuu, minkälaista se paha meno on.
Jos perheenisä ramppaa tupakalla ja sairastuu sen takia kesken kaiken, kuka sitten huoltaa ja elättää perhettä. En pidä ajatuksesta, että se terveys on Jumalan kädessä vain ja ainoastaan.
Kun koululainen tupakoi ja siitä tulee tytöille keino laihduttaa, sitten voidaan huonosti ja selkäkipu vaivaa, niin ei olla oikealla elämän tiellä.
Minä luulen, että me ollaan erehdytty monessa muussakin asiassa, ei ainoastaan tupakoinnin hyväksymisessä, mutta eihän se kuulu ihmisen elämään myöntää virheitään, vai oletko koskaan kuullut, että vanhoillislestadiolaisuus olisi myöntänyt koskaan olleensa missään kohdin väärässä.90-luvulla kuullut myönnettävän virheitä, mutta tänä päivänä kyllä kuulen yksityisiltä ihmisiltä ja kun etsii "oikeat paikat ja olosuhteet" voi saada myös puhujaveljiltä "totuuden siemeniä". Monia heitäkin vaivaa uskotteluasia, että uskotellaan, että tietyt asiat ja raamatunkohdat ovat niin, vaikka kuitenkin USKOTAAN toisin sydämen syvyydessä, mutta siitä pitää vaieta. Ei se uskomisen asia niin yksinkertaista aina ole.
- 55+5
Leksa-Veksa kirjoitti:
Ihanaa saada tunnustusta. Kyllä meidän uskonliikkeessämme pitäisi alkaa toimimaan, vaikka lähtölaukauksen ampuminen epäilyttää suuresti.
Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin.
Tehkää parannusta, uskokaa syntejä anteeksi. Joopa joo, kyllä kyllä, mutta voisi sitä nyt tarkentaa.
Minusta tupakointiin sorrutaan todella kepeästi ja se näkyy uskovienkin elämässä suurena haittana ja epäkohtana. " Tupakasta ei tule pahaa menoa," sanotaan aina puolesta. Riippuu, minkälaista se paha meno on.
Jos perheenisä ramppaa tupakalla ja sairastuu sen takia kesken kaiken, kuka sitten huoltaa ja elättää perhettä. En pidä ajatuksesta, että se terveys on Jumalan kädessä vain ja ainoastaan.
Kun koululainen tupakoi ja siitä tulee tytöille keino laihduttaa, sitten voidaan huonosti ja selkäkipu vaivaa, niin ei olla oikealla elämän tiellä.
Minä luulen, että me ollaan erehdytty monessa muussakin asiassa, ei ainoastaan tupakoinnin hyväksymisessä, mutta eihän se kuulu ihmisen elämään myöntää virheitään, vai oletko koskaan kuullut, että vanhoillislestadiolaisuus olisi myöntänyt koskaan olleensa missään kohdin väärässä.siltä että haluat hengellistää kaiken
"Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin"
Kannatako vl.kouluja jossa ensin opetaan uskon asiat ja jos aikaa jää niin lukemaan?
Tälaisia kouluja on mm.talebaneilla. - Vetäisen vielä kerra
tupakoinnin, jos siitä ei pääse eroon, että se on pahahenki joka riivaa. Kun uskossa oleva sanoo, että tulin uskoon jäi viina ja kaikki muu synti pois. Mutta tupakan poltto jäi. Miksi? Yksinkertaista. Paholainen ei lähde ihmisestä, vaan se käskee ihmisen jatkamaan himojensa haluja.
ps. olisi hyvä asia lukea otsikoista jo 5- 10 vuoden kuluttua. Tupankan poltto loppunut lestaadiolaisilta.
Tai päin vastoin. Lestaadiolaiset loppuneet tupakintinsa ansiosta. - Leksa-Veksa
55+5 kirjoitti:
siltä että haluat hengellistää kaiken
"Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin"
Kannatako vl.kouluja jossa ensin opetaan uskon asiat ja jos aikaa jää niin lukemaan?
Tälaisia kouluja on mm.talebaneilla.Talebaneilla sellaista. En ymmärrä, mistä heillä kiikastaa, kun pitää taistella järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Opetetaankohan talebanien kouluissa lukemista, vai tyydytäänkö opetuksessa Allahin palvontaan ja aseiden käsittelyyn. Tappamista ainakin opetetaan.
Enhän minä halua hengellistää, vaan muistuttaa siitä, miten ei pidä' hengellistää kaikkea.
Kouluissa pitää opettaa kaikkia käytännön elämän asioita, myös hengellisiä. Nythän kaavaillaan, että liikenneopetusta pitää alkaa antamaan kouluissa jo alaluokilta, eikä vasta autokoulussa, jossa nuori ei enää sisäistä järkevän ajon merkitystä, vaan mielessä pyörii jo ämpärin kokoisena opitut seikkailu- ja rallipelit, joissa kovan vauhdin sekä törmäyksen jälkeen sankari nousee romukasasta ehjänä ja meno jatkuu...
Nyt on tehty tutkimus, että nuorelle ei kehity vasempaan aivolohkoon varhaisessa vaiheessa liikenteen itsesuojeluvaistoa, mikä selittää kaahausvimman. Vasta 25 vuoden iässä ihmiselle kehittyy aivoihin tämä vahvempi itsesuojeluvaisto, joka opettaa pelkäämään.
Pelko on ihmiselle samaa kuin suojeluvaisto. Mutta kuten lehdistä saatte lukea, nuori, joka kännää kaduilla yöllä ja tappelee, ei pelkää turvallisuutensa eikä terveytensä puolesta, vaan haastaa riitaa ja käy täysin viattomienkin kimppuun. Jostain ne väkivallan mallit tulee ja minäpä uskon niiden tulevan väkivaltaisista televisio-ohjelmista sekä tappelupeleistä.
Tappelupeleissä ja elokuvissa mätkitään turpiin ja uhrille ei käy kuinkaan.
On sittenkin parempi viettää aikaansa seurapenkissä ja kuunnella Jumalasta, kuin olla kaljapullon kanssa heilumassa öisellä kadulla. Kuitenkin siellä seurapenkissä tulisi voida puhua välillä ihan tavallisistakin asioista, ei vain yksinomaan Jumalasta. - Leksa-Veksa
Vetäisen vielä kerra kirjoitti:
tupakoinnin, jos siitä ei pääse eroon, että se on pahahenki joka riivaa. Kun uskossa oleva sanoo, että tulin uskoon jäi viina ja kaikki muu synti pois. Mutta tupakan poltto jäi. Miksi? Yksinkertaista. Paholainen ei lähde ihmisestä, vaan se käskee ihmisen jatkamaan himojensa haluja.
ps. olisi hyvä asia lukea otsikoista jo 5- 10 vuoden kuluttua. Tupankan poltto loppunut lestaadiolaisilta.
Tai päin vastoin. Lestaadiolaiset loppuneet tupakintinsa ansiosta.Kyllä minä uskon, että se on paha-henki, joka riivaa tupakan orjaa. Joku voi kyllä kyseenalaistaa tämän sanomalla; ei paha henki, vaan nikotiini, jonka riippuvuus on heroiinin veroista huumetta.
Paholaiselta eivät juonet lopu. Paholainen tietää, että yksikin synti, johon saa houkuteltua, on riittävä. Tupakointiin houkuteltu sortuu sen myötä muihinkin turmeluksiin.
Uskoon tullut ei ole vielä oikeasti uskomassa, jos ei ole käsittänyt parannuksen armoa. Minäkää tiedä vielä, mitä se parannuksen armo oikein lopulta pitää sisällään, mutta ei sen käsittäminen ainakaan tupakointia hidasta, pikemminkin lisää, jotta jaksaa olla uskossa tupakan voimalla.
Olin kerran retkellä uskovaisten ryhmässä, jossa sattui olemaan monta tupakan ystävää.
Yövyttiin autiotuvassa ja ulkona oli koiranilma.
"Eikait raittiita haittaa, jos me veljet pantais vähän tupakaksi täällä sisällä, kun ulos ei huvita mennä"!
Menkäähän vaan sinne ulos haukkaamaan raikasta ilmaa filtterien läpi!
Surkeaa, että olette noin tosikkoja, komentaa nyt ulos, muutenki jo taivalluksesta märkä ja kylmissään.
Minä ainakin panen tupakaksi sisällä, täällä autiokämpällä ole mitkää tupakkasäännöt voimassa, sanoi nuori veli, joka on saarnamies. Ja niin ne äyhyytteli sisällä omalla oikeudellaan. Eipä siinä voinut alkaa sen kummemmin rähinöimään, jos halusi pysyä veljellisessä rakkaudessa. Leksa-Veksa kirjoitti:
Ihanaa saada tunnustusta. Kyllä meidän uskonliikkeessämme pitäisi alkaa toimimaan, vaikka lähtölaukauksen ampuminen epäilyttää suuresti.
Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin.
Tehkää parannusta, uskokaa syntejä anteeksi. Joopa joo, kyllä kyllä, mutta voisi sitä nyt tarkentaa.
Minusta tupakointiin sorrutaan todella kepeästi ja se näkyy uskovienkin elämässä suurena haittana ja epäkohtana. " Tupakasta ei tule pahaa menoa," sanotaan aina puolesta. Riippuu, minkälaista se paha meno on.
Jos perheenisä ramppaa tupakalla ja sairastuu sen takia kesken kaiken, kuka sitten huoltaa ja elättää perhettä. En pidä ajatuksesta, että se terveys on Jumalan kädessä vain ja ainoastaan.
Kun koululainen tupakoi ja siitä tulee tytöille keino laihduttaa, sitten voidaan huonosti ja selkäkipu vaivaa, niin ei olla oikealla elämän tiellä.
Minä luulen, että me ollaan erehdytty monessa muussakin asiassa, ei ainoastaan tupakoinnin hyväksymisessä, mutta eihän se kuulu ihmisen elämään myöntää virheitään, vai oletko koskaan kuullut, että vanhoillislestadiolaisuus olisi myöntänyt koskaan olleensa missään kohdin väärässä.tuliko Jeesuskelle viinistä paha meno?
Viini on nautintoaine, jonka nauttimienen vaatii fiksuutta.- mie vaan..
55+5 kirjoitti:
siltä että haluat hengellistää kaiken
"Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin"
Kannatako vl.kouluja jossa ensin opetaan uskon asiat ja jos aikaa jää niin lukemaan?
Tälaisia kouluja on mm.talebaneilla.täsysi saasta.
- Vl oikeasti, uskomas
Leksa-Veksa kirjoitti:
Ihanaa saada tunnustusta. Kyllä meidän uskonliikkeessämme pitäisi alkaa toimimaan, vaikka lähtölaukauksen ampuminen epäilyttää suuresti.
Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin.
Tehkää parannusta, uskokaa syntejä anteeksi. Joopa joo, kyllä kyllä, mutta voisi sitä nyt tarkentaa.
Minusta tupakointiin sorrutaan todella kepeästi ja se näkyy uskovienkin elämässä suurena haittana ja epäkohtana. " Tupakasta ei tule pahaa menoa," sanotaan aina puolesta. Riippuu, minkälaista se paha meno on.
Jos perheenisä ramppaa tupakalla ja sairastuu sen takia kesken kaiken, kuka sitten huoltaa ja elättää perhettä. En pidä ajatuksesta, että se terveys on Jumalan kädessä vain ja ainoastaan.
Kun koululainen tupakoi ja siitä tulee tytöille keino laihduttaa, sitten voidaan huonosti ja selkäkipu vaivaa, niin ei olla oikealla elämän tiellä.
Minä luulen, että me ollaan erehdytty monessa muussakin asiassa, ei ainoastaan tupakoinnin hyväksymisessä, mutta eihän se kuulu ihmisen elämään myöntää virheitään, vai oletko koskaan kuullut, että vanhoillislestadiolaisuus olisi myöntänyt koskaan olleensa missään kohdin väärässä.Se pittää ymmärtää vain uskon kautta.
Ei sitä juamalaton tajua. Me sen tajutaan, kun ollaan uskomassa. - Fii,,
Leksa-Veksa kirjoitti:
Talebaneilla sellaista. En ymmärrä, mistä heillä kiikastaa, kun pitää taistella järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Opetetaankohan talebanien kouluissa lukemista, vai tyydytäänkö opetuksessa Allahin palvontaan ja aseiden käsittelyyn. Tappamista ainakin opetetaan.
Enhän minä halua hengellistää, vaan muistuttaa siitä, miten ei pidä' hengellistää kaikkea.
Kouluissa pitää opettaa kaikkia käytännön elämän asioita, myös hengellisiä. Nythän kaavaillaan, että liikenneopetusta pitää alkaa antamaan kouluissa jo alaluokilta, eikä vasta autokoulussa, jossa nuori ei enää sisäistä järkevän ajon merkitystä, vaan mielessä pyörii jo ämpärin kokoisena opitut seikkailu- ja rallipelit, joissa kovan vauhdin sekä törmäyksen jälkeen sankari nousee romukasasta ehjänä ja meno jatkuu...
Nyt on tehty tutkimus, että nuorelle ei kehity vasempaan aivolohkoon varhaisessa vaiheessa liikenteen itsesuojeluvaistoa, mikä selittää kaahausvimman. Vasta 25 vuoden iässä ihmiselle kehittyy aivoihin tämä vahvempi itsesuojeluvaisto, joka opettaa pelkäämään.
Pelko on ihmiselle samaa kuin suojeluvaisto. Mutta kuten lehdistä saatte lukea, nuori, joka kännää kaduilla yöllä ja tappelee, ei pelkää turvallisuutensa eikä terveytensä puolesta, vaan haastaa riitaa ja käy täysin viattomienkin kimppuun. Jostain ne väkivallan mallit tulee ja minäpä uskon niiden tulevan väkivaltaisista televisio-ohjelmista sekä tappelupeleistä.
Tappelupeleissä ja elokuvissa mätkitään turpiin ja uhrille ei käy kuinkaan.
On sittenkin parempi viettää aikaansa seurapenkissä ja kuunnella Jumalasta, kuin olla kaljapullon kanssa heilumassa öisellä kadulla. Kuitenkin siellä seurapenkissä tulisi voida puhua välillä ihan tavallisistakin asioista, ei vain yksinomaan Jumalasta.seuroissa aivankuin teatteri koulussa, sitten mennäkseen kylmään, totaalisesti er imaailmaan maailmaan, jättämällä ,ja unohtamalla hengellisyyden !
Hengellisyyteen kuluu myös arki, opetukset muuttuvat jos niitä opetetaan elämän tavaksi. - Samaa mieltä
mie vaan.. kirjoitti:
täsysi saasta.
vl on täysi saasta.
- Fii,,
Kesitas kirjoitti:
tuliko Jeesuskelle viinistä paha meno?
Viini on nautintoaine, jonka nauttimienen vaatii fiksuutta.pidetty nautintoaineena Jeesuksen aikaan, vaan hedelmmehu säilöttiin ravinnoksi, juomaksi.
Ei siihen aikaan ollut maitoa, eikä aina edes vettäkään tuossaa maanosassa.
Olen saanut maistaa juutalaisten viiniä jota he sapattina nauttivat, kun sapatti alkaa ja leipä siunataan.
Ei todellakaan ole hyvää, hapanta kuin mikä..............Se viini on ihan perinteinen vuosituhansien ajan
käytetty viini. - Leksa-Veksa
Vl oikeasti, uskomas kirjoitti:
Se pittää ymmärtää vain uskon kautta.
Ei sitä juamalaton tajua. Me sen tajutaan, kun ollaan uskomassa.No miten siis ymmärretään Pyhän Hengen temppeli uskon kautta?
Mitä on tämä turmeleminen? Paitsi tupakkaa, elimistöään pilataan monesti työelämässä vaarallisissa kemikaaliympäristöissä, joissa on paljon pölyä tai liuotinkaasuja ilmassa.
Asbstipölyä hengitettiin tietämättään pari vuosikymmentä, ennenkuin asia tajuttiin ja koko asbestin käytöstä rakennusmateriaalina luovuttiin.
Työelämä, jos mikä alitistaa sairauksille. On niin paljon ammatteja, jossa on elimistölle jotain haittaa.
Kiire ja stressi ovat henkisen puolen romauttajia työelämässä nykyaikana.
Että kylläpä se Pyhän-Hengen temppeli joutuu kovia kokemaan. Ennen oli työt ihmisvoimin tehtäviä ja ne rääkkäsivät ruumista kovasti, oltiin jo viiskymmpisinä kehäraakkeja.
Nyt koneet tekevät, mutta vieläkin monessa työssä altistuu monenlaisille terveydellisille vaaroille.
Mutta tupakasta ei päästä mihinkään, se työn raskas raataja laukkaa joka tunnin tai puolenkin päästä ulos pakkasseen näin talvisaikana ja elimistöparka saa vaan lisää huutia temppeliinsä, kun tupakan myrkyt aina vähän väliä pääsevät vaikuttamaan.
Tupakka on turhake numero yksi, josta ensimmäisenä pitää hankkiutua eroon. - Sivusta seuraten
Leksa-Veksa kirjoitti:
Ihanaa saada tunnustusta. Kyllä meidän uskonliikkeessämme pitäisi alkaa toimimaan, vaikka lähtölaukauksen ampuminen epäilyttää suuresti.
Minusta myös käytännön elämän asioiden käsittelyä voisi opettaa alkaen pyhäkoulusta, nuorten raamattuilloissa ja seurakuntapäivillä. Nythän annetaan ymmärtää, että raittiuskasvatus, liikennevalistus ym. käytännönläheiset asiat kuuluvat muiden tahojen opetettaviksi, ne eivät kuulu uskovien asioihin.
Tehkää parannusta, uskokaa syntejä anteeksi. Joopa joo, kyllä kyllä, mutta voisi sitä nyt tarkentaa.
Minusta tupakointiin sorrutaan todella kepeästi ja se näkyy uskovienkin elämässä suurena haittana ja epäkohtana. " Tupakasta ei tule pahaa menoa," sanotaan aina puolesta. Riippuu, minkälaista se paha meno on.
Jos perheenisä ramppaa tupakalla ja sairastuu sen takia kesken kaiken, kuka sitten huoltaa ja elättää perhettä. En pidä ajatuksesta, että se terveys on Jumalan kädessä vain ja ainoastaan.
Kun koululainen tupakoi ja siitä tulee tytöille keino laihduttaa, sitten voidaan huonosti ja selkäkipu vaivaa, niin ei olla oikealla elämän tiellä.
Minä luulen, että me ollaan erehdytty monessa muussakin asiassa, ei ainoastaan tupakoinnin hyväksymisessä, mutta eihän se kuulu ihmisen elämään myöntää virheitään, vai oletko koskaan kuullut, että vanhoillislestadiolaisuus olisi myöntänyt koskaan olleensa missään kohdin väärässä.yhden viheen, että luopui Kepun puheenjohtajuudesta 1990, mutta kuten sanot, vl liike ei ole tainnut tunnustaa sitä ainokaistakaan
Fii,, kirjoitti:
pidetty nautintoaineena Jeesuksen aikaan, vaan hedelmmehu säilöttiin ravinnoksi, juomaksi.
Ei siihen aikaan ollut maitoa, eikä aina edes vettäkään tuossaa maanosassa.
Olen saanut maistaa juutalaisten viiniä jota he sapattina nauttivat, kun sapatti alkaa ja leipä siunataan.
Ei todellakaan ole hyvää, hapanta kuin mikä..............Se viini on ihan perinteinen vuosituhansien ajan
käytetty viini.pidetty nautintoaineena Jeesuksen aikaan, vaan hedelmmehu säilöttiin ravinnoksi, juomaksi. *Älä Lässytä. Raamatussa on n 80 keromusta viinin tarpeellisuudesta ja pienestä hyvästä, mitä siletä saa ja vain muutama negatio.
Et kommentoinut Nooan juttua?
Hedelmämehusta ei Raamattu puhu mitään, lestadiolaiset vain.
Ei siihen aikaan ollut maitoa, eikä aina edes vettäkään tuossaa maanosassa. ** Taidat olla hieman sivistymätön. Maitoa on ollut niin kauan kun Isä loi ensimmäisen nisäkkään. Alusta asti. Samoin vettä oli virrat täynnä, viininkö ne kristityt kastettiin.
Olen saanut maistaa juutalaisten viiniä jota he sapattina nauttivat, kun sapatti alkaa ja leipä siunataan.** Puhutko lauantaista? Vai perjantaista, kun puhut leivän siunaamisesta. Olen juutalainen.
Ei todellakaan ole hyvää, hapanta kuin mikä..............Se viini on ihan perinteinen vuosituhansien ajan käytetty viini. ** Viini on aina viiniä, mutta juutalaisia oli silloin, mutta lestadiolaista ei kukaan edes haaveillut.- Meiliaikku
Leksa-Veksa kirjoitti:
No miten siis ymmärretään Pyhän Hengen temppeli uskon kautta?
Mitä on tämä turmeleminen? Paitsi tupakkaa, elimistöään pilataan monesti työelämässä vaarallisissa kemikaaliympäristöissä, joissa on paljon pölyä tai liuotinkaasuja ilmassa.
Asbstipölyä hengitettiin tietämättään pari vuosikymmentä, ennenkuin asia tajuttiin ja koko asbestin käytöstä rakennusmateriaalina luovuttiin.
Työelämä, jos mikä alitistaa sairauksille. On niin paljon ammatteja, jossa on elimistölle jotain haittaa.
Kiire ja stressi ovat henkisen puolen romauttajia työelämässä nykyaikana.
Että kylläpä se Pyhän-Hengen temppeli joutuu kovia kokemaan. Ennen oli työt ihmisvoimin tehtäviä ja ne rääkkäsivät ruumista kovasti, oltiin jo viiskymmpisinä kehäraakkeja.
Nyt koneet tekevät, mutta vieläkin monessa työssä altistuu monenlaisille terveydellisille vaaroille.
Mutta tupakasta ei päästä mihinkään, se työn raskas raataja laukkaa joka tunnin tai puolenkin päästä ulos pakkasseen näin talvisaikana ja elimistöparka saa vaan lisää huutia temppeliinsä, kun tupakan myrkyt aina vähän väliä pääsevät vaikuttamaan.
Tupakka on turhake numero yksi, josta ensimmäisenä pitää hankkiutua eroon.Pyhä Henki maan päällä toimii vain ihmisen kautta, ihmisessä uskon kautta. Uskosta osaton ihminen ei kanna Pyhää Henkeä .
Pyhällä Hegellä on virka ihmisessä, paitsi , että Hän ohjaa Jumalan lasta oikeaan, toimittaa saarna -ja anteeksiantamuksen virkaa täällä. Pyhä henki toimii Jeesuksen sijaisena maan päällä sinne asti, kunnes Hän tulee noutamaan omiaan taivaaseen.
Ihmisen ruumis on sillä tavalla Pyhän Hengen temppeli, että Hän asuu ihmisen sielussa uskon kautta ja vaikuttaa hänen elämässään Hengen hedelminä .Tärkeimmät hedelmät ovat usko, toivo ja rakkaus. Pyhä Henki kutsuu , kokoo ja valaisee, eli se kutsuu uskosta osattomia uskon tielle.
Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.
Ruumis on kourallinen maan tomua ja se haudassa muuttuu edelleen maaksi. - maitos joisi!
Kesitas kirjoitti:
pidetty nautintoaineena Jeesuksen aikaan, vaan hedelmmehu säilöttiin ravinnoksi, juomaksi. *Älä Lässytä. Raamatussa on n 80 keromusta viinin tarpeellisuudesta ja pienestä hyvästä, mitä siletä saa ja vain muutama negatio.
Et kommentoinut Nooan juttua?
Hedelmämehusta ei Raamattu puhu mitään, lestadiolaiset vain.
Ei siihen aikaan ollut maitoa, eikä aina edes vettäkään tuossaa maanosassa. ** Taidat olla hieman sivistymätön. Maitoa on ollut niin kauan kun Isä loi ensimmäisen nisäkkään. Alusta asti. Samoin vettä oli virrat täynnä, viininkö ne kristityt kastettiin.
Olen saanut maistaa juutalaisten viiniä jota he sapattina nauttivat, kun sapatti alkaa ja leipä siunataan.** Puhutko lauantaista? Vai perjantaista, kun puhut leivän siunaamisesta. Olen juutalainen.
Ei todellakaan ole hyvää, hapanta kuin mikä..............Se viini on ihan perinteinen vuosituhansien ajan käytetty viini. ** Viini on aina viiniä, mutta juutalaisia oli silloin, mutta lestadiolaista ei kukaan edes haaveillut.Sehän pierettää. Pieru haisee vielä pahemmalle kuin PyhäTupakkaHenki.
- Leksa-Veksa
Meiliaikku kirjoitti:
Pyhä Henki maan päällä toimii vain ihmisen kautta, ihmisessä uskon kautta. Uskosta osaton ihminen ei kanna Pyhää Henkeä .
Pyhällä Hegellä on virka ihmisessä, paitsi , että Hän ohjaa Jumalan lasta oikeaan, toimittaa saarna -ja anteeksiantamuksen virkaa täällä. Pyhä henki toimii Jeesuksen sijaisena maan päällä sinne asti, kunnes Hän tulee noutamaan omiaan taivaaseen.
Ihmisen ruumis on sillä tavalla Pyhän Hengen temppeli, että Hän asuu ihmisen sielussa uskon kautta ja vaikuttaa hänen elämässään Hengen hedelminä .Tärkeimmät hedelmät ovat usko, toivo ja rakkaus. Pyhä Henki kutsuu , kokoo ja valaisee, eli se kutsuu uskosta osattomia uskon tielle.
Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.
Ruumis on kourallinen maan tomua ja se haudassa muuttuu edelleen maaksi.Jatketaanpa aihetta. Jätit kertomatta, millä tavalla tätä Pyhän Hengen Temppeliä voi sitten turmella.
Jos Pyhä Henki asuu vain oikeissa uskovaisissa, niin miten nämä oikeat uskovaiset sitten voivat turmella tätä Pyhää Henkeään?
> Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.<
Siis me olemme sinun käsityksesi mukaan kolmiuloitteisia, meillä on Pyhä Henki, sielu ja ruumis. Ainoastaan ruumis häviää olemattomiin ja Pyhä henki kuljettaa sielun taivaaseen.
Mukavaa kun näin on ja näinhän sitä on aina opetettu, että kannattaa olla uskovainen, niin pääsee heti taivaan ihanuuksiin, missä vajavainen lakkaa.
Mutta ja mutta.... tuntuu epäloogiselta tämä tapahtumaketju. Jos se menee niinkuin sanoit, niin sielu on taivaassa, mutta missä taivaassa? Millainen usvahahmo sielu on?
No turhaahan minä tällaisia kysynkään, kukaan ei varmasti tiedä.
Siellä ne sielut sitten ovat ja kun Kristus lähtee tulemaan takaisin tänne maan pinnalle, niin kaipa hänellä on ne sielut mukanaan, jotka istutetaan takaisin ruumiisiin.
Kyllä tämän täytyy olla iso prosessi, sillä arvelisin maailmassa olevan vähintään puoli miljoonaa hautausmaata.
Jos Jeesuksen tytyy vierailla joka hautauumaalla erikseen, tässä herätysbuumissa menisi aikaa vähintään 200 000 päivää. Kun Jumala teki ihmisen, niin menihän siinä nyt jonkin aikaa. Jos nyt tuhansia miljoonia ihmisiä pitää alkaa koota ja puhaltaa niihin uudestaan elämän henkeä, niin aikaa siinä menisi rutosti.
Uskosta osattomat ihmiset eivät siis kanna Pyhää Henkeä. Tuntuu vaikealta ajatella.
Kesitas on aivan eri meiltä uskosta meidän kanssa ja silti hänellä on hurjasti Pyhää Henkeä, on oikein voideltu valaanrasvassa ja kieritetty höyhenissä.
Sanoit Pyhän Hengen vievän "elävän" sielumme taivaaseen. Onko epäuskoisilla sitten kuollut sielu. Kokoajan puhutaan kuolemattomasta sielusta, mutta eihän sellaista sielua uskosta osattomalla edes ole.
No, sielu voi herätä kuolleista, tai uinuvasta olotilasta, näin minä sen käsitän, että kun saa parannuksen armon, sielu herää ja tulee eläväksi ja saa kumppanikseen vielä Pyhän Hengenkin, mutta minua vaivaa edelleen se, miten turmelemme ruumista, jokia on Pyhän Hengen temppeli. Voimmekokaan turmella Pyhää Henkeä, vaan ruumista, jossa Pyhä Henki asuu. Näin se täytyy tietysti olla, ettei itse Pyhää Henkeä voikaan turmella, mutta aikmoinen sekametelisoppa tätä on käsittää. - Hyi olkoon!
Meiliaikku kirjoitti:
Pyhä Henki maan päällä toimii vain ihmisen kautta, ihmisessä uskon kautta. Uskosta osaton ihminen ei kanna Pyhää Henkeä .
Pyhällä Hegellä on virka ihmisessä, paitsi , että Hän ohjaa Jumalan lasta oikeaan, toimittaa saarna -ja anteeksiantamuksen virkaa täällä. Pyhä henki toimii Jeesuksen sijaisena maan päällä sinne asti, kunnes Hän tulee noutamaan omiaan taivaaseen.
Ihmisen ruumis on sillä tavalla Pyhän Hengen temppeli, että Hän asuu ihmisen sielussa uskon kautta ja vaikuttaa hänen elämässään Hengen hedelminä .Tärkeimmät hedelmät ovat usko, toivo ja rakkaus. Pyhä Henki kutsuu , kokoo ja valaisee, eli se kutsuu uskosta osattomia uskon tielle.
Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.
Ruumis on kourallinen maan tomua ja se haudassa muuttuu edelleen maaksi.**Pyhä Henki maan päällä toimii vain ihmisen kautta, ihmisessä uskon kautta**
Meiliaikku kirjoitti:
Pyhä Henki maan päällä toimii vain ihmisen kautta, ihmisessä uskon kautta. Uskosta osaton ihminen ei kanna Pyhää Henkeä .
Pyhällä Hegellä on virka ihmisessä, paitsi , että Hän ohjaa Jumalan lasta oikeaan, toimittaa saarna -ja anteeksiantamuksen virkaa täällä. Pyhä henki toimii Jeesuksen sijaisena maan päällä sinne asti, kunnes Hän tulee noutamaan omiaan taivaaseen.
Ihmisen ruumis on sillä tavalla Pyhän Hengen temppeli, että Hän asuu ihmisen sielussa uskon kautta ja vaikuttaa hänen elämässään Hengen hedelminä .Tärkeimmät hedelmät ovat usko, toivo ja rakkaus. Pyhä Henki kutsuu , kokoo ja valaisee, eli se kutsuu uskosta osattomia uskon tielle.
Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.
Ruumis on kourallinen maan tomua ja se haudassa muuttuu edelleen maaksi.Pyhä Henki maan päällä toimii vain ihmisen kautta, ihmisessä uskon kautta. Uskosta osaton ihminen ei kanna Pyhää Henkeä .
Vai toimii Pyhä Henki ihmisen kautta?? Naurettavaa…
Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Kukahan ihminen sen antaa??
Pyhällä Hegellä on virka ihmisessä, paitsi , että Hän ohjaa Jumalan lasta oikeaan, toimittaa saarna -ja anteeksiantamuksen virkaa täällä. Pyhä henki toimii Jeesuksen sijaisena maan päällä sinne asti, kunnes Hän tulee noutamaan omiaan taivaaseen.** Mitä sinä tiedät Hengestä, joka kirkastaa Kristusta, ja antaa armolahjoja, - kenelle TAHTOO, mutta ei tahdo antaa lestadiolaisille, sillä niitä teillä ei ole eikä myöskään Henkeä.
Ihmisen ruumis on sillä tavalla Pyhän Hengen temppeli, että Hän asuu ihmisen sielussa uskon kautta ja vaikuttaa hänen elämässään Hengen hedelminä .** Henki ei asu teissä, vai onko jokin TODISTE SIITÄ?
Tärkeimmät hedelmät ovat usko, toivo ja rakkaus. Pyhä Henki kutsuu , kokoo ja valaisee, eli se kutsuu uskosta osattomia uskon tielle.** Missähän se on tuotu esille Raamatussa?
Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.** Vai menee sielu TAIVAASEEN hui sentään, kai on paikka Raamatussa
Olet todella hukassa. Säälittää.Leksa-Veksa kirjoitti:
Jatketaanpa aihetta. Jätit kertomatta, millä tavalla tätä Pyhän Hengen Temppeliä voi sitten turmella.
Jos Pyhä Henki asuu vain oikeissa uskovaisissa, niin miten nämä oikeat uskovaiset sitten voivat turmella tätä Pyhää Henkeään?
> Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.<
Siis me olemme sinun käsityksesi mukaan kolmiuloitteisia, meillä on Pyhä Henki, sielu ja ruumis. Ainoastaan ruumis häviää olemattomiin ja Pyhä henki kuljettaa sielun taivaaseen.
Mukavaa kun näin on ja näinhän sitä on aina opetettu, että kannattaa olla uskovainen, niin pääsee heti taivaan ihanuuksiin, missä vajavainen lakkaa.
Mutta ja mutta.... tuntuu epäloogiselta tämä tapahtumaketju. Jos se menee niinkuin sanoit, niin sielu on taivaassa, mutta missä taivaassa? Millainen usvahahmo sielu on?
No turhaahan minä tällaisia kysynkään, kukaan ei varmasti tiedä.
Siellä ne sielut sitten ovat ja kun Kristus lähtee tulemaan takaisin tänne maan pinnalle, niin kaipa hänellä on ne sielut mukanaan, jotka istutetaan takaisin ruumiisiin.
Kyllä tämän täytyy olla iso prosessi, sillä arvelisin maailmassa olevan vähintään puoli miljoonaa hautausmaata.
Jos Jeesuksen tytyy vierailla joka hautauumaalla erikseen, tässä herätysbuumissa menisi aikaa vähintään 200 000 päivää. Kun Jumala teki ihmisen, niin menihän siinä nyt jonkin aikaa. Jos nyt tuhansia miljoonia ihmisiä pitää alkaa koota ja puhaltaa niihin uudestaan elämän henkeä, niin aikaa siinä menisi rutosti.
Uskosta osattomat ihmiset eivät siis kanna Pyhää Henkeä. Tuntuu vaikealta ajatella.
Kesitas on aivan eri meiltä uskosta meidän kanssa ja silti hänellä on hurjasti Pyhää Henkeä, on oikein voideltu valaanrasvassa ja kieritetty höyhenissä.
Sanoit Pyhän Hengen vievän "elävän" sielumme taivaaseen. Onko epäuskoisilla sitten kuollut sielu. Kokoajan puhutaan kuolemattomasta sielusta, mutta eihän sellaista sielua uskosta osattomalla edes ole.
No, sielu voi herätä kuolleista, tai uinuvasta olotilasta, näin minä sen käsitän, että kun saa parannuksen armon, sielu herää ja tulee eläväksi ja saa kumppanikseen vielä Pyhän Hengenkin, mutta minua vaivaa edelleen se, miten turmelemme ruumista, jokia on Pyhän Hengen temppeli. Voimmekokaan turmella Pyhää Henkeä, vaan ruumista, jossa Pyhä Henki asuu. Näin se täytyy tietysti olla, ettei itse Pyhää Henkeä voikaan turmella, mutta aikmoinen sekametelisoppa tätä on käsittää.Jos Pyhä Henki asuu vain oikeissa uskovaisissa, niin miten nämä oikeat uskovaiset sitten voivat turmella tätä Pyhää Henkeään? ** Joten vaara ei VL suhteen ole, koska Henki ei asu teissä. Vain onko jotain jolla sen todistat, vaikka armolahjat.
Siis me olemme sinun käsityksesi mukaan kolmiuloitteisia, meillä on Pyhä Henki, sielu ja ruumis. Ainoastaan ruumis häviää olemattomiin ja Pyhä henki kuljettaa sielun taivaaseen. ** Näytätkö miten, sillä Raamatun mukaa sinne menee ylösnousemusruumis, kuten silloin kun Jeesus kuoli ja myös Hän lähti, lähtikö Hän sieluna vai ylösnousemusruumiina;; näytä paikka Raamatusta.
Mukavaa kun näin on ja näinhän sitä on aina opetettu, että kannattaa olla uskovainen, niin pääsee heti taivaan ihanuuksiin, missä vajavainen lakkaa. ** Vai että oikein sielu temmataan haudoista?? Aika outoa.
Siellä ne sielut sitten ovat ja kun Kristus lähtee tulemaan takaisin tänne maan pinnalle, niin kaipa hänellä on ne sielut mukanaan, jotka istutetaan takaisin ruumiisiin.** Jeesus ei tule hakemaan sieluja vaan PYHIÄ ylösnousemaruumiita.
Eikö teillä ole edes alkeellista opetusta seurakunnassanne?
Sielut jäävät manalaan odottamaan Herran tuomiota sitten tuhannen vuoden päähän.
Kyllä tämän täytyy olla iso prosessi, sillä arvelisin maailmassa olevan vähintään puoli miljoonaa hautausmaata. ** Eihän teidän uskonne tunne muuta kun VL haudat? mitä muista huolehtia.
Jos Jeesuksen tytyy vierailla joka hautauumaalla erikseen, tässä herätysbuumissa menisi aikaa vähintään 200 000 päivää.** Jos luet Raamattua, hän tulee vastaan PILVIIN, ei hautumalle. Oletko todella lukenut koskaan Raamattua?
Kun Jumala teki ihmisen, niin menihän siinä nyt jonkin aikaa. Jos nyt tuhansia miljoonia ihmisiä pitää alkaa koota ja puhaltaa niihin uudestaan elämän henkeä, niin aikaa siinä menisi rutosti.** Hän kokoaa vain ne jotka ovat Pyhiä ja uudestisyntyneitä, sekä jotka tunnustivat Jeesuksen Herrakasi ihmisten edessä.
Uskosta osattomat ihmiset eivät siis kanna Pyhää Henkeä.** Eikä siitä ole näyttöä, että se olisi lestadiolaisellakaan, vai onko löytynyt jotain uutta viime viikolla?
Kesitas on aivan eri meiltä uskosta meidän kanssa ja silti hänellä on hurjasti Pyhää Henkeä, on oikein voideltu valaanrasvassa ja kieritetty höyhenissä.** Näin puhuu pakana, valaanrasvassa odottamassa jumalalattomien tuomiota.
Sanoit Pyhän Hengen vievän "elävän" sielumme taivaaseen. Onko epäuskoisilla sitten kuollut sielu. Kokoajan puhutaan kuolemattomasta sielusta, mutta eihän sellaista sielua uskosta osattomalla edes ole. ** Miten joku voi olla noin naivi.
No, sielu voi herätä kuolleista, tai uinuvasta olotilasta, näin minä sen käsitän, että kun saa parannuksen armon, sielu herää ja tulee eläväksi** Voiko parannuksen armoa syödä valaan rasvalla voideltuaan. Raamatussa niistä ei juuri puhuta.
ja saa kumppanikseen vielä Pyhän Hengenkin, mutta minua vaivaa edelleen se, miten turmelemme ruumista, jokia on Pyhän Hengen temppeli. ** Elä hätäile, ei Henki tule VL;nään, tupakka riittää.
Voimmekokaan turmella Pyhää Henkeä, vaan ruumista, jossa Pyhä Henki asuu. Näin se täytyy tietysti olla, ettei itse Pyhää Henkeä voikaan turmella, mutta aikmoinen sekametelisoppa tätä on käsittää.** Et todella käsitä, onneksi.- Meiliaikku
Leksa-Veksa kirjoitti:
Jatketaanpa aihetta. Jätit kertomatta, millä tavalla tätä Pyhän Hengen Temppeliä voi sitten turmella.
Jos Pyhä Henki asuu vain oikeissa uskovaisissa, niin miten nämä oikeat uskovaiset sitten voivat turmella tätä Pyhää Henkeään?
> Pyhä Henki ei mene kuolemassa hautaan ruumiin kanssa, vaan se vie iankaikkisesti elävän sielumme taivaaseen.<
Siis me olemme sinun käsityksesi mukaan kolmiuloitteisia, meillä on Pyhä Henki, sielu ja ruumis. Ainoastaan ruumis häviää olemattomiin ja Pyhä henki kuljettaa sielun taivaaseen.
Mukavaa kun näin on ja näinhän sitä on aina opetettu, että kannattaa olla uskovainen, niin pääsee heti taivaan ihanuuksiin, missä vajavainen lakkaa.
Mutta ja mutta.... tuntuu epäloogiselta tämä tapahtumaketju. Jos se menee niinkuin sanoit, niin sielu on taivaassa, mutta missä taivaassa? Millainen usvahahmo sielu on?
No turhaahan minä tällaisia kysynkään, kukaan ei varmasti tiedä.
Siellä ne sielut sitten ovat ja kun Kristus lähtee tulemaan takaisin tänne maan pinnalle, niin kaipa hänellä on ne sielut mukanaan, jotka istutetaan takaisin ruumiisiin.
Kyllä tämän täytyy olla iso prosessi, sillä arvelisin maailmassa olevan vähintään puoli miljoonaa hautausmaata.
Jos Jeesuksen tytyy vierailla joka hautauumaalla erikseen, tässä herätysbuumissa menisi aikaa vähintään 200 000 päivää. Kun Jumala teki ihmisen, niin menihän siinä nyt jonkin aikaa. Jos nyt tuhansia miljoonia ihmisiä pitää alkaa koota ja puhaltaa niihin uudestaan elämän henkeä, niin aikaa siinä menisi rutosti.
Uskosta osattomat ihmiset eivät siis kanna Pyhää Henkeä. Tuntuu vaikealta ajatella.
Kesitas on aivan eri meiltä uskosta meidän kanssa ja silti hänellä on hurjasti Pyhää Henkeä, on oikein voideltu valaanrasvassa ja kieritetty höyhenissä.
Sanoit Pyhän Hengen vievän "elävän" sielumme taivaaseen. Onko epäuskoisilla sitten kuollut sielu. Kokoajan puhutaan kuolemattomasta sielusta, mutta eihän sellaista sielua uskosta osattomalla edes ole.
No, sielu voi herätä kuolleista, tai uinuvasta olotilasta, näin minä sen käsitän, että kun saa parannuksen armon, sielu herää ja tulee eläväksi ja saa kumppanikseen vielä Pyhän Hengenkin, mutta minua vaivaa edelleen se, miten turmelemme ruumista, jokia on Pyhän Hengen temppeli. Voimmekokaan turmella Pyhää Henkeä, vaan ruumista, jossa Pyhä Henki asuu. Näin se täytyy tietysti olla, ettei itse Pyhää Henkeä voikaan turmella, mutta aikmoinen sekametelisoppa tätä on käsittää.Me olemme ,Leksa-Veksa vain kaksi osaisia , ei kolmiosaisia, sielu ja ruumis. Sielussa asuu Pyhä Henki. Epäuskoisilla ei ole pyhää , koska se saadaan vasta uskon lahjana. Se pyhittää meidän vanhan osamme, eli ruumiin. Kun ruumis kuolee, sielu menee Jumalan luokse lepoon .
Kun Jeesus Kristus tulee meitä sitten noutamaan, nousee haudasta uusi kirkastettu ruumis , johon sielu yhtyy. Tämä kerrrotaan Raamatussa. Vain ne , jotka ovat verellä pesty, joita Jumalan Pyhä Henki sai eläessä kuljettaa saavat uuden kirkkaan ruumiin ja he ovat Jumalan kaltaisia.
Kannattaa uskoa loppuun asti, sillä tämän ihanuuden saavat vain Jumalan lapset.
Pyhän Hengen voi turmella vain synnillä , ei muulla. Pyhää Henkeä sisimmässämme hoidamme anteeksiantamuksen evankeliumilla.
Raamatussa kehoitetaan meitä tutkimaan henget , ovatko ne Jumalasta. Meidän Pyhä Henkemme tulee olla yhtä Jumalan seurakunnan Hengen kanssa. Maailmassa on monia henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki on Jumalan Henki ja niitä on vain yksi ja sama, siksi se ei voi opettaa monella tavalla. Jumalan seurakunnassa on yksi usko , yksi puheenparsi.
Tupakalla turmelemme ruumiimme, emme sieluamme. Tupakointi on ruumiin kannnalta huono asia. Samoin ympäristön kannalta.
Enemmänkin tupakoinnissa on kysymys järjen köyhyydestä, kuin synnistä. Olen huomannut, että viisaus on lisääntymässä, kun tupakointi on hieman vähentynyt meikäläistenkin keskuudessa.
Eihän se viisautta osoita, jos ihminen voi tupakoida omakotitalon hinnan elämänsä aikana ja jopa kuolla lopuksi keukosyöpään . - Meiliaikku
Kesitas kirjoitti:
Jos Pyhä Henki asuu vain oikeissa uskovaisissa, niin miten nämä oikeat uskovaiset sitten voivat turmella tätä Pyhää Henkeään? ** Joten vaara ei VL suhteen ole, koska Henki ei asu teissä. Vain onko jotain jolla sen todistat, vaikka armolahjat.
Siis me olemme sinun käsityksesi mukaan kolmiuloitteisia, meillä on Pyhä Henki, sielu ja ruumis. Ainoastaan ruumis häviää olemattomiin ja Pyhä henki kuljettaa sielun taivaaseen. ** Näytätkö miten, sillä Raamatun mukaa sinne menee ylösnousemusruumis, kuten silloin kun Jeesus kuoli ja myös Hän lähti, lähtikö Hän sieluna vai ylösnousemusruumiina;; näytä paikka Raamatusta.
Mukavaa kun näin on ja näinhän sitä on aina opetettu, että kannattaa olla uskovainen, niin pääsee heti taivaan ihanuuksiin, missä vajavainen lakkaa. ** Vai että oikein sielu temmataan haudoista?? Aika outoa.
Siellä ne sielut sitten ovat ja kun Kristus lähtee tulemaan takaisin tänne maan pinnalle, niin kaipa hänellä on ne sielut mukanaan, jotka istutetaan takaisin ruumiisiin.** Jeesus ei tule hakemaan sieluja vaan PYHIÄ ylösnousemaruumiita.
Eikö teillä ole edes alkeellista opetusta seurakunnassanne?
Sielut jäävät manalaan odottamaan Herran tuomiota sitten tuhannen vuoden päähän.
Kyllä tämän täytyy olla iso prosessi, sillä arvelisin maailmassa olevan vähintään puoli miljoonaa hautausmaata. ** Eihän teidän uskonne tunne muuta kun VL haudat? mitä muista huolehtia.
Jos Jeesuksen tytyy vierailla joka hautauumaalla erikseen, tässä herätysbuumissa menisi aikaa vähintään 200 000 päivää.** Jos luet Raamattua, hän tulee vastaan PILVIIN, ei hautumalle. Oletko todella lukenut koskaan Raamattua?
Kun Jumala teki ihmisen, niin menihän siinä nyt jonkin aikaa. Jos nyt tuhansia miljoonia ihmisiä pitää alkaa koota ja puhaltaa niihin uudestaan elämän henkeä, niin aikaa siinä menisi rutosti.** Hän kokoaa vain ne jotka ovat Pyhiä ja uudestisyntyneitä, sekä jotka tunnustivat Jeesuksen Herrakasi ihmisten edessä.
Uskosta osattomat ihmiset eivät siis kanna Pyhää Henkeä.** Eikä siitä ole näyttöä, että se olisi lestadiolaisellakaan, vai onko löytynyt jotain uutta viime viikolla?
Kesitas on aivan eri meiltä uskosta meidän kanssa ja silti hänellä on hurjasti Pyhää Henkeä, on oikein voideltu valaanrasvassa ja kieritetty höyhenissä.** Näin puhuu pakana, valaanrasvassa odottamassa jumalalattomien tuomiota.
Sanoit Pyhän Hengen vievän "elävän" sielumme taivaaseen. Onko epäuskoisilla sitten kuollut sielu. Kokoajan puhutaan kuolemattomasta sielusta, mutta eihän sellaista sielua uskosta osattomalla edes ole. ** Miten joku voi olla noin naivi.
No, sielu voi herätä kuolleista, tai uinuvasta olotilasta, näin minä sen käsitän, että kun saa parannuksen armon, sielu herää ja tulee eläväksi** Voiko parannuksen armoa syödä valaan rasvalla voideltuaan. Raamatussa niistä ei juuri puhuta.
ja saa kumppanikseen vielä Pyhän Hengenkin, mutta minua vaivaa edelleen se, miten turmelemme ruumista, jokia on Pyhän Hengen temppeli. ** Elä hätäile, ei Henki tule VL;nään, tupakka riittää.
Voimmekokaan turmella Pyhää Henkeä, vaan ruumista, jossa Pyhä Henki asuu. Näin se täytyy tietysti olla, ettei itse Pyhää Henkeä voikaan turmella, mutta aikmoinen sekametelisoppa tätä on käsittää.** Et todella käsitä, onneksi.teksti mennyt sekaisin . Pyhä henki pyhittää sielumme, ruumiimme tekemistä synneistä. Pyhitys tapahtuu katumuksessa ja anteeksiantamuksessa. Näin sielumme pysyy puhtaana ja lähtövalmiina. Vaikka joudumme synteihin tahtomattakin ja huolettomuuttamme, olemme aina armon alla . Pyhä Henki ei pakene meistä, niin kauan , kun haluamme uskoa ja puhdistaa tuntoamme. Kannatta valvoa uskossa, sillä sielunvihollinen on viekas viettelemään.
- Leksa-Veksa
Meiliaikku kirjoitti:
Me olemme ,Leksa-Veksa vain kaksi osaisia , ei kolmiosaisia, sielu ja ruumis. Sielussa asuu Pyhä Henki. Epäuskoisilla ei ole pyhää , koska se saadaan vasta uskon lahjana. Se pyhittää meidän vanhan osamme, eli ruumiin. Kun ruumis kuolee, sielu menee Jumalan luokse lepoon .
Kun Jeesus Kristus tulee meitä sitten noutamaan, nousee haudasta uusi kirkastettu ruumis , johon sielu yhtyy. Tämä kerrrotaan Raamatussa. Vain ne , jotka ovat verellä pesty, joita Jumalan Pyhä Henki sai eläessä kuljettaa saavat uuden kirkkaan ruumiin ja he ovat Jumalan kaltaisia.
Kannattaa uskoa loppuun asti, sillä tämän ihanuuden saavat vain Jumalan lapset.
Pyhän Hengen voi turmella vain synnillä , ei muulla. Pyhää Henkeä sisimmässämme hoidamme anteeksiantamuksen evankeliumilla.
Raamatussa kehoitetaan meitä tutkimaan henget , ovatko ne Jumalasta. Meidän Pyhä Henkemme tulee olla yhtä Jumalan seurakunnan Hengen kanssa. Maailmassa on monia henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki on Jumalan Henki ja niitä on vain yksi ja sama, siksi se ei voi opettaa monella tavalla. Jumalan seurakunnassa on yksi usko , yksi puheenparsi.
Tupakalla turmelemme ruumiimme, emme sieluamme. Tupakointi on ruumiin kannnalta huono asia. Samoin ympäristön kannalta.
Enemmänkin tupakoinnissa on kysymys järjen köyhyydestä, kuin synnistä. Olen huomannut, että viisaus on lisääntymässä, kun tupakointi on hieman vähentynyt meikäläistenkin keskuudessa.
Eihän se viisautta osoita, jos ihminen voi tupakoida omakotitalon hinnan elämänsä aikana ja jopa kuolla lopuksi keukosyöpään .Hyväksyn kaiken tuon sellaisenaan, en jaksa enää kapinoida Jumalan valtakuntaa vastaan.
Katsotaan kuitenkin, mitä Kesitaksella on tätä kirjoitustasi vastaan huomautettavaa.
Täytyykö tyytyä siihen, ettemme ymmärrä kaikkea? Minua jää edelleen häiritsemään tuo, ettei tupakka ole syntiä, kaikki muu on. Jos nyt julistettaisiin tupakointi synniksi, niin olen täysin varma, ettei Jumala pidä sitä pahana asiana ja asiattomana syntinä.
Mutta ei pidä unohtaa, että nuoremme kuitenkin syyllistyvät syntiin sen tupakointinsa kanssa, koska eivät noudata heille annettuja ohjeita pysyä erossa, esim. rippileireillä, kansanopistoissa, koulussa. Ja ne vanhemmat ja kaverit, jotka hommaa alaikäiselle ja välittää tupakkaa, ovat syyllisiä syntiin.
Ja ei ole epäilystäkään, että kun uskovainen äiti tupakoi, hän turmelee vauvaansa. Jumala antaa syntyä kehitysvammaisia, mutta on hänen luomistyöhönsä räikeää puuttumista se, että sikiötä vaurioitetaan ja siitä kehittyy epätäydellinen luomus tupakan myrkkyjen takia.
Myös miesten siittiöihin tupakointi vaikuttaa. Siittöihin tarttuu tupakan kemikaaleja ja taas tullaan siihen, että puututaan Luojan luomistöihin, eli koitetaan sotkea. Meiliaikku kirjoitti:
teksti mennyt sekaisin . Pyhä henki pyhittää sielumme, ruumiimme tekemistä synneistä. Pyhitys tapahtuu katumuksessa ja anteeksiantamuksessa. Näin sielumme pysyy puhtaana ja lähtövalmiina. Vaikka joudumme synteihin tahtomattakin ja huolettomuuttamme, olemme aina armon alla . Pyhä Henki ei pakene meistä, niin kauan , kun haluamme uskoa ja puhdistaa tuntoamme. Kannatta valvoa uskossa, sillä sielunvihollinen on viekas viettelemään.
teksti mennyt sekaisin . Pyhä henki pyhittää sielumme, ruumiimme tekemistä synneistä.** Älä viitti. Pyhä Henki KIRKASTAA Kristusta, ja kun Teillä ei ole Pyhää Henkeä, ei se myöskään pyhitä teitä.
Kerro miten olet huomannut Pyhän Hengen olemassaolon, voitelusi.
Pyhitys tapahtuu katumuksessa ja anteeksiantamuksessa. Näin sielumme pysyy puhtaana ja lähtövalmiina. ** Vain Usko Jeesukseen Kristukseen Herrana saa aikaan tämän tien. Näytä paikka Raamatussa, mikä tukee näkemystäsi. Oletko Uudestisyntynyt Pyhässä Hengessä kasteen kautta jolloin sait lahjaksi Hengen ja armolahjat.
Puhutko kielillä?
Vaikka joudumme synteihin tahtomattakin ja huolettomuuttamme, olemme aina armon alla . ** Totta kai olet, kaikki on, mutta se armo ei toimi, ennekuin uudestisynnyt ja tunnustat Jeesuksen Herraksi.
Pyhä Henki ei pakene meistä, niin kauan , kun haluamme uskoa ja puhdistaa tuntoamme.** Se katosi niiden murhien( ajettiin itsemurhiin ) kautta, jotka tulivat Hoitokokouksissa, olet vastuussa niistä, olemalla tuossa kuoleman lahkossa. Saatana sitoo lähimmäisiä saatanaan, Jeesus Isään.
Kannatta valvoa uskossa, sillä sielunvihollinen on viekas viettelemään.** Miestäni sinun ei juuri kannata nukkumaan mennä.Meiliaikku kirjoitti:
Me olemme ,Leksa-Veksa vain kaksi osaisia , ei kolmiosaisia, sielu ja ruumis. Sielussa asuu Pyhä Henki. Epäuskoisilla ei ole pyhää , koska se saadaan vasta uskon lahjana. Se pyhittää meidän vanhan osamme, eli ruumiin. Kun ruumis kuolee, sielu menee Jumalan luokse lepoon .
Kun Jeesus Kristus tulee meitä sitten noutamaan, nousee haudasta uusi kirkastettu ruumis , johon sielu yhtyy. Tämä kerrrotaan Raamatussa. Vain ne , jotka ovat verellä pesty, joita Jumalan Pyhä Henki sai eläessä kuljettaa saavat uuden kirkkaan ruumiin ja he ovat Jumalan kaltaisia.
Kannattaa uskoa loppuun asti, sillä tämän ihanuuden saavat vain Jumalan lapset.
Pyhän Hengen voi turmella vain synnillä , ei muulla. Pyhää Henkeä sisimmässämme hoidamme anteeksiantamuksen evankeliumilla.
Raamatussa kehoitetaan meitä tutkimaan henget , ovatko ne Jumalasta. Meidän Pyhä Henkemme tulee olla yhtä Jumalan seurakunnan Hengen kanssa. Maailmassa on monia henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki on Jumalan Henki ja niitä on vain yksi ja sama, siksi se ei voi opettaa monella tavalla. Jumalan seurakunnassa on yksi usko , yksi puheenparsi.
Tupakalla turmelemme ruumiimme, emme sieluamme. Tupakointi on ruumiin kannnalta huono asia. Samoin ympäristön kannalta.
Enemmänkin tupakoinnissa on kysymys järjen köyhyydestä, kuin synnistä. Olen huomannut, että viisaus on lisääntymässä, kun tupakointi on hieman vähentynyt meikäläistenkin keskuudessa.
Eihän se viisautta osoita, jos ihminen voi tupakoida omakotitalon hinnan elämänsä aikana ja jopa kuolla lopuksi keukosyöpään .Me olemme ,Leksa-Veksa vain kaksi osaisia , ei kolmiosaisia, sielu ja ruumis. ** Olette todella.
Sielussa asuu Pyhä Henki. ** Näytä kohta Raamatusta?
Epäuskoisilla ei ole pyhää , koska se saadaan vasta uskon lahjana. Se pyhittää meidän vanhan osamme, eli ruumiin. Kun ruumis kuolee, sielu menee Jumalan luokse lepoon ** Näytä se kohta missä SIELUSI MENEE JUAMALN LUO. Täyttä soopaa.
Kun Jeesus Kristus tulee meitä sitten noutamaan, nousee haudasta uusi kirkastettu ruumis , johon sielu yhtyy. Tämä kerrrotaan Raamatussa. Vain ne , jotka ovat verellä pesty, joita Jumalan Pyhä Henki sai eläessä kuljettaa saavat uuden kirkkaan ruumiin ja he ovat Jumalan kaltaisia.** Miksi Jeesus tulee haudoista hakemaan, kun OLETTE JO TAIVAASSA, näinhän juuri kerroit?
Raamatussa kehoitetaan meitä tutkimaan henget , ovatko ne Jumalasta. Meidän Pyhä Henkemme tulee olla yhtä Jumalan seurakunnan Hengen kanssa. Maailmassa on monia henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki on Jumalan Henki ja niitä on vain yksi ja sama, siksi se ei voi opettaa monella tavalla. Jumalan seurakunnassa on yksi usko , yksi puheenparsi.** Pahin niistä hengistä on juuri tämä ”jumalien valtakunnan henki”, se on kadotuksen Henki.
Tupakalla turmelemme ruumiimme, emme sieluamme. Tupakointi on ruumiin kannnalta huono asia. Samoin ympäristön kannalta. ** EDihän VL tupakalla mitään turmele, ei edes Pyhän Hengen temppeliä, KOSKA EI OLE PYHÄÄ HENKEÄ. Vedä vain savuja edespäinkin.
Enemmänkin tupakoinnissa on kysymys järjen köyhyydestä, kuin synnistä. ** Molemmista siinä on Teillä kysymys, usko sen uskomisen kautta.
Olen huomannut, että viisaus on lisääntymässä, kun tupakointi on hieman vähentynyt meikäläistenkin keskuudessa.** Todella. Ennekuulumatonta, eikö se pidä paikkaansa – järki vangiksi ottakaatte?? Muuttuko SRK;n sana?
Eihän se viisautta osoita, jos ihminen voi tupakoida omakotitalon hinnan elämänsä aikana ja jopa kuolla lopuksi keukosyöpään .** Mutta Hänhän pääsi taivaaseen, sehän sovittiin.- Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
Me olemme ,Leksa-Veksa vain kaksi osaisia , ei kolmiosaisia, sielu ja ruumis. ** Olette todella.
Sielussa asuu Pyhä Henki. ** Näytä kohta Raamatusta?
Epäuskoisilla ei ole pyhää , koska se saadaan vasta uskon lahjana. Se pyhittää meidän vanhan osamme, eli ruumiin. Kun ruumis kuolee, sielu menee Jumalan luokse lepoon ** Näytä se kohta missä SIELUSI MENEE JUAMALN LUO. Täyttä soopaa.
Kun Jeesus Kristus tulee meitä sitten noutamaan, nousee haudasta uusi kirkastettu ruumis , johon sielu yhtyy. Tämä kerrrotaan Raamatussa. Vain ne , jotka ovat verellä pesty, joita Jumalan Pyhä Henki sai eläessä kuljettaa saavat uuden kirkkaan ruumiin ja he ovat Jumalan kaltaisia.** Miksi Jeesus tulee haudoista hakemaan, kun OLETTE JO TAIVAASSA, näinhän juuri kerroit?
Raamatussa kehoitetaan meitä tutkimaan henget , ovatko ne Jumalasta. Meidän Pyhä Henkemme tulee olla yhtä Jumalan seurakunnan Hengen kanssa. Maailmassa on monia henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki on Jumalan Henki ja niitä on vain yksi ja sama, siksi se ei voi opettaa monella tavalla. Jumalan seurakunnassa on yksi usko , yksi puheenparsi.** Pahin niistä hengistä on juuri tämä ”jumalien valtakunnan henki”, se on kadotuksen Henki.
Tupakalla turmelemme ruumiimme, emme sieluamme. Tupakointi on ruumiin kannnalta huono asia. Samoin ympäristön kannalta. ** EDihän VL tupakalla mitään turmele, ei edes Pyhän Hengen temppeliä, KOSKA EI OLE PYHÄÄ HENKEÄ. Vedä vain savuja edespäinkin.
Enemmänkin tupakoinnissa on kysymys järjen köyhyydestä, kuin synnistä. ** Molemmista siinä on Teillä kysymys, usko sen uskomisen kautta.
Olen huomannut, että viisaus on lisääntymässä, kun tupakointi on hieman vähentynyt meikäläistenkin keskuudessa.** Todella. Ennekuulumatonta, eikö se pidä paikkaansa – järki vangiksi ottakaatte?? Muuttuko SRK;n sana?
Eihän se viisautta osoita, jos ihminen voi tupakoida omakotitalon hinnan elämänsä aikana ja jopa kuolla lopuksi keukosyöpään .** Mutta Hänhän pääsi taivaaseen, sehän sovittiin.Kyllä minä Kesitas uskon, että tupakanpoltto on syntiä, vaikka seurakuntani mielestä ei ole. Teidän seurakunnassanne taas ei ole ehkäisy syntiä, joten fifti fifti.
Olet niin kovassa paatoksessa, että stressihän siitä jo tulee ja otsasuoni pullistuu.
Minä en usko koko sielunvaellukseen, vaikka seurakuntani niin uskookin. Olisi helppo uskoa niin, että siihen mihin puu kaatuu, siihen se maatuukin ja näinhän se onkin.
Olisinpa syntynyt vaikka kissaksi, niin minulla ei olisi syntein takkaa hartiollani, kehräisin vaan lämpimässä pirtissä ja kävisin välillä litkimässä lämmintä maitoa kupista. Kissanelämä se vasta lystiä olisi, mutta kun onnettoman piti syntyä tähän sielu-henki-ruumisseen.
Olisitko sinä halunnut syntyä kaniksi tai vaikkapa sammakoksi?
Emme me kuule taida päästä ikinä yhteisymmärrykseen siitä, kenellä meistä oikeasti on Pyhä-Henki?
Eikö voitaisi sopia, että meillä kaikilla on, niinhän se ekumeeniakin tahtoo opettaa.
Lauluntekijä kirjottaa: "Yhdessä kristikunta kaikkialla, etelän pohjan, idän, lännen alla, sinulle, Kristus, tuokoon kiitoksen, Isälle ylistyksen ikuisen, ikuisen.
Sinun pitäisi kastaa meidät koko tällä palstalla kirjoittaja-poppoo Melperiä lukuunottamatta, koska hänethän on jo kastettu.
Miten suhtaudut siihen, että jos on käynyt jonkun muun seurakunnan kasteella ja sitten haluaa liittyä uuteen seurakuntaan, pitääkö joka kerta kastaa uudestaan?
Sorry, ei meidän seurakunnassa ymmärretä näin monimutkaisia asioita ja kronologista tapahtumajärjestystä kehdosta hautaan, tuhannen kapakan kautta.
Meillä on niin yksinkertainen usko, ettei sellaista ole kellään. Sinä opiskelet melkoista mytologiaa, tuletkohan sen viisaammaksi tai autuaallisemmaksi.
Jeesus opetti kyllä paljon ja tarinaa hänellä riitti. Ymmärsivätköhän opetuslapet aina itsekkään, mistä Jeesus puhui, arvoituksilla kun aina puhui. - Meiliaikku
Leksa-Veksa kirjoitti:
Hyväksyn kaiken tuon sellaisenaan, en jaksa enää kapinoida Jumalan valtakuntaa vastaan.
Katsotaan kuitenkin, mitä Kesitaksella on tätä kirjoitustasi vastaan huomautettavaa.
Täytyykö tyytyä siihen, ettemme ymmärrä kaikkea? Minua jää edelleen häiritsemään tuo, ettei tupakka ole syntiä, kaikki muu on. Jos nyt julistettaisiin tupakointi synniksi, niin olen täysin varma, ettei Jumala pidä sitä pahana asiana ja asiattomana syntinä.
Mutta ei pidä unohtaa, että nuoremme kuitenkin syyllistyvät syntiin sen tupakointinsa kanssa, koska eivät noudata heille annettuja ohjeita pysyä erossa, esim. rippileireillä, kansanopistoissa, koulussa. Ja ne vanhemmat ja kaverit, jotka hommaa alaikäiselle ja välittää tupakkaa, ovat syyllisiä syntiin.
Ja ei ole epäilystäkään, että kun uskovainen äiti tupakoi, hän turmelee vauvaansa. Jumala antaa syntyä kehitysvammaisia, mutta on hänen luomistyöhönsä räikeää puuttumista se, että sikiötä vaurioitetaan ja siitä kehittyy epätäydellinen luomus tupakan myrkkyjen takia.
Myös miesten siittiöihin tupakointi vaikuttaa. Siittöihin tarttuu tupakan kemikaaleja ja taas tullaan siihen, että puututaan Luojan luomistöihin, eli koitetaan sotkea.se on vastuuntunnotonta, jos esim. raskaana ja imettävänä äiti tupakoi. Näitäkin aina näkee, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa kuitenkin. Monet tupakoivat äidit ovat huomanneet tupakan turmion. Itse en pidä tupakasta ja inhoan tupakan savua ja koko näkyä, että polttamisen lopettaminen kaikilla olisi vain ilo asia.
Se on kumma kulttuurin ilmentymä tuo tupakanpoltto. Sehän ilman muuta on tuonut laittomuutta ja tottelemattomuutta lain kunnioittamiseeen. Se on synti , ehdottomasti !
Tupakka vaikuttaa todellakin moniin terveydellisiin asioihin, kuten verisuonisairauksien, syövän syntyyn ja myös , kuten mainitsit syntyvän lapsen terveyteen ynm.
Tässä kannattaa kuuluttaa ihmisen vastuuta elämän ja terveyden vaalimisessa . Uskovainenkin voi ja saa tehdä raittiusvalistustyötä. - Meiliaikku
Kesitas kirjoitti:
Me olemme ,Leksa-Veksa vain kaksi osaisia , ei kolmiosaisia, sielu ja ruumis. ** Olette todella.
Sielussa asuu Pyhä Henki. ** Näytä kohta Raamatusta?
Epäuskoisilla ei ole pyhää , koska se saadaan vasta uskon lahjana. Se pyhittää meidän vanhan osamme, eli ruumiin. Kun ruumis kuolee, sielu menee Jumalan luokse lepoon ** Näytä se kohta missä SIELUSI MENEE JUAMALN LUO. Täyttä soopaa.
Kun Jeesus Kristus tulee meitä sitten noutamaan, nousee haudasta uusi kirkastettu ruumis , johon sielu yhtyy. Tämä kerrrotaan Raamatussa. Vain ne , jotka ovat verellä pesty, joita Jumalan Pyhä Henki sai eläessä kuljettaa saavat uuden kirkkaan ruumiin ja he ovat Jumalan kaltaisia.** Miksi Jeesus tulee haudoista hakemaan, kun OLETTE JO TAIVAASSA, näinhän juuri kerroit?
Raamatussa kehoitetaan meitä tutkimaan henget , ovatko ne Jumalasta. Meidän Pyhä Henkemme tulee olla yhtä Jumalan seurakunnan Hengen kanssa. Maailmassa on monia henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki on Jumalan Henki ja niitä on vain yksi ja sama, siksi se ei voi opettaa monella tavalla. Jumalan seurakunnassa on yksi usko , yksi puheenparsi.** Pahin niistä hengistä on juuri tämä ”jumalien valtakunnan henki”, se on kadotuksen Henki.
Tupakalla turmelemme ruumiimme, emme sieluamme. Tupakointi on ruumiin kannnalta huono asia. Samoin ympäristön kannalta. ** EDihän VL tupakalla mitään turmele, ei edes Pyhän Hengen temppeliä, KOSKA EI OLE PYHÄÄ HENKEÄ. Vedä vain savuja edespäinkin.
Enemmänkin tupakoinnissa on kysymys järjen köyhyydestä, kuin synnistä. ** Molemmista siinä on Teillä kysymys, usko sen uskomisen kautta.
Olen huomannut, että viisaus on lisääntymässä, kun tupakointi on hieman vähentynyt meikäläistenkin keskuudessa.** Todella. Ennekuulumatonta, eikö se pidä paikkaansa – järki vangiksi ottakaatte?? Muuttuko SRK;n sana?
Eihän se viisautta osoita, jos ihminen voi tupakoida omakotitalon hinnan elämänsä aikana ja jopa kuolla lopuksi keukosyöpään .** Mutta Hänhän pääsi taivaaseen, sehän sovittiin.että meilllä ei ole Pyhää Hekeä, kun itse et ole uskomassa, etkä ole syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta?
Eikö julkinen tupakointi sittenkin ole parempi, kuin salapoltto, kun tällaista tapahtuu jatkuvasti sinun seurakuntalaisillasi? Meiliaikku kirjoitti:
että meilllä ei ole Pyhää Hekeä, kun itse et ole uskomassa, etkä ole syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta?
Eikö julkinen tupakointi sittenkin ole parempi, kuin salapoltto, kun tällaista tapahtuu jatkuvasti sinun seurakuntalaisillasi?olen elänyt ne Hoitokokous ajat, jolloin seurakuntasi sitoi ihmisiä saatanaan, SRK;n toimesta. Silloin häipyi Pyhä Henki siitä lahkosta.
Uskovainen ei tee sopimuksia saatanan kanssa, kuten SRK. Silloin myös loppui ylistys ja kaikki armolahjat.
Kuten teidät, parannusta asiaan ei ole tehty, elätte vielä siinä saatanan kanssa tekemässänne sopimustilassa ja Pyhä Henki ei ole sellaisten kanssa.
Et ole vieläkään vastannut, onko sinulla armolahjoja, ja vastaan, tunnetko yhtään VL;ää, jolla olisi. Jos et, se kertoo, ettei ole Henkeäkään.
Sanot että seurakunnassani poltetaan; missä seurakunnassa. Ole nyt edes hieman järjissäsi.
Kes.- Kiukkuinen veli
Meiliaikku kirjoitti:
että meilllä ei ole Pyhää Hekeä, kun itse et ole uskomassa, etkä ole syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta?
Eikö julkinen tupakointi sittenkin ole parempi, kuin salapoltto, kun tällaista tapahtuu jatkuvasti sinun seurakuntalaisillasi?tiedät, että joku ei ole uskossa.
Häpeä itseäsi! - Leksa-Veksa
Meiliaikku kirjoitti:
se on vastuuntunnotonta, jos esim. raskaana ja imettävänä äiti tupakoi. Näitäkin aina näkee, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa kuitenkin. Monet tupakoivat äidit ovat huomanneet tupakan turmion. Itse en pidä tupakasta ja inhoan tupakan savua ja koko näkyä, että polttamisen lopettaminen kaikilla olisi vain ilo asia.
Se on kumma kulttuurin ilmentymä tuo tupakanpoltto. Sehän ilman muuta on tuonut laittomuutta ja tottelemattomuutta lain kunnioittamiseeen. Se on synti , ehdottomasti !
Tupakka vaikuttaa todellakin moniin terveydellisiin asioihin, kuten verisuonisairauksien, syövän syntyyn ja myös , kuten mainitsit syntyvän lapsen terveyteen ynm.
Tässä kannattaa kuuluttaa ihmisen vastuuta elämän ja terveyden vaalimisessa . Uskovainenkin voi ja saa tehdä raittiusvalistustyötä.Sain "narutettua" sinut myöntämään tupakoinnin olevan syntiä joissakin tapauksissa. Tätä myönnytystä ei vaan kovin helposti saa keltään uskovaiselta. Monesti pelkkä puhuminen tupakoinnista saa monelle ärsytyskynnyksen nousemaan.
Mikä on vastauksesi ihan eri juttuun, siihen, että vain heikolla uskolla pelastuu?
Ja miksi vahva usko on suorastaan vaaraallista. Kukaan ei koskaan ole sanonut uskoaan vahvaksi tai edes keskinkertaiseksi. Ylpeyskö se on vahvan uskon vika.
Kesitaksella on vahvaakin vahvempi usko, mutta meillä sen suorastaan pitää olla heikkoa.
On edes yksi asia, mistä voi kerskata, kun on heikko usko. - Meiliaikku
Leksa-Veksa kirjoitti:
Sain "narutettua" sinut myöntämään tupakoinnin olevan syntiä joissakin tapauksissa. Tätä myönnytystä ei vaan kovin helposti saa keltään uskovaiselta. Monesti pelkkä puhuminen tupakoinnista saa monelle ärsytyskynnyksen nousemaan.
Mikä on vastauksesi ihan eri juttuun, siihen, että vain heikolla uskolla pelastuu?
Ja miksi vahva usko on suorastaan vaaraallista. Kukaan ei koskaan ole sanonut uskoaan vahvaksi tai edes keskinkertaiseksi. Ylpeyskö se on vahvan uskon vika.
Kesitaksella on vahvaakin vahvempi usko, mutta meillä sen suorastaan pitää olla heikkoa.
On edes yksi asia, mistä voi kerskata, kun on heikko usko.Tupakka ei tosiaan ole hyvä missään mielessä, sitä ei tarviis olla olemassakaan. Ei se nyt syntikään suorastaan ole, mutta ei sillä saa turmella toisen terveyttä, eikä olla ympäristöongelmana.
Uskominen armosta ei ole ihmismielelle mieleinen. Armo pitää nöyränä ja pienenä, mutta armo tuo myös iloa ja turvaa. Jos armo ei saa työtä tehdä omalla kohdalla, ihminen alkaa sitä itse järjestämään itselleen omien hyvien töiden kautta. Hyvissä töissä ei ole sinällään mitään vikaa, mutta pelastukseksi se ei riitä. Siihen riittää vain Kristuksen ansiotyö, joka omistetaan uskon kautta. Ei siis omien yritysten, näkyjen, rukousten, unien , tuntemusten ja kasteen kautta.
Väärien vanhurkaiden usko on näyttävää ja lentoisaa, ihmeisiin ja kokemuksiin perustuvaa, mutta Jumala ei vaadi laikaan sellaista, eikä edes salli sellaista armon vastineeksi. Hän sanoo, tyydy minun armooni, sillä se on heikoissa väkevä.
Se, miksi Raamattukin kertoo heikosta uskosta, johtuu siitä, että me ihmiset olemme itsessämme heikkoja tyytymään Jumalan armoon ja johdatukseen. Jeesus sanokin, että jos teillä olisi uskoa edes sinapin siemenen verran , te voisitte siirtää vuoria.
Usko ei olekaan meistä lähtevää, vaan se on Jumalan lahjoittamaa armoa , jonka me vain otamme vastaan. Armon vastaanottamista kutsutaan uskoksi. Jumala ei anna ihmiselle liikaa uskon voimallisuutta, sillä me emme kestä sitä, vaan paisumme ja unohdamme , mistä meidän uskomme on peräisin. - Meiliaikku
Kesitas kirjoitti:
olen elänyt ne Hoitokokous ajat, jolloin seurakuntasi sitoi ihmisiä saatanaan, SRK;n toimesta. Silloin häipyi Pyhä Henki siitä lahkosta.
Uskovainen ei tee sopimuksia saatanan kanssa, kuten SRK. Silloin myös loppui ylistys ja kaikki armolahjat.
Kuten teidät, parannusta asiaan ei ole tehty, elätte vielä siinä saatanan kanssa tekemässänne sopimustilassa ja Pyhä Henki ei ole sellaisten kanssa.
Et ole vieläkään vastannut, onko sinulla armolahjoja, ja vastaan, tunnetko yhtään VL;ää, jolla olisi. Jos et, se kertoo, ettei ole Henkeäkään.
Sanot että seurakunnassani poltetaan; missä seurakunnassa. Ole nyt edes hieman järjissäsi.
Kes.Jokaisella uskovaisella on armolahjoja kylliksi asti, eli niin paljon, kuin seurakunta niitä tarvitsee.
Olet väärin ymmärtänyt hoitokokousasiat. Olen itse elänyt silloin Siionin sisällä , enkä ole nähnyt mitään sellaista , mitä täällä niistä kirjoitetaan. Meiliaikku kirjoitti:
Jokaisella uskovaisella on armolahjoja kylliksi asti, eli niin paljon, kuin seurakunta niitä tarvitsee.
Olet väärin ymmärtänyt hoitokokousasiat. Olen itse elänyt silloin Siionin sisällä , enkä ole nähnyt mitään sellaista , mitä täällä niistä kirjoitetaan.ensimmäinen, joka on persoonakohtainen, loput seurakunnalle.
Mutta mitä armolahjoja, niillä kaikilla on nimi?
Sinun ruumiisi on Pyhän-Hengen temppeli, sanotaan raamatussa. Siellä ei sanota sielusta samalla tavalla. Sielu on eri olomuoto kuin ruumis. Ollaanko vielä tähän asti yhtä mieltä? * Ei olla. VL piireissä ei ole Pyhää Henkeä, vai oletko nähnyt Hengen voitelua, armolahjoja yms. He saastuttavat vain itseään, ja muita.
Sielu, ruumis, Pyhä-Henki ja Isä, Poika sekä Pyhä-Henki. ** Ei kuulu lahkoille.
Minulla on sielu, ruumis ja mahdollisesti Pyhä-Henkikin. ** Mahdollisesti??? Todella.
Nyt kysyisin tietoviisailta, mitä kaikkea tarkoitetaan raamatun sanalla; ruumiisi on Pyhän-Hengen temppeli ja sitä ei saa turmella ja joka sitä turmelee, hänet Jumala on turmeleva. * Sitä, että kun Kasteella otetaan Kristuksen ruumis itselle, sen Voitelee Pyhä Henki ja antaa armolahjoja, jokaiselle TAHTONSA MUKAAN.
VL piireissä ei ole Pyhää Henkeä ollut HOITOKOKOUKSIEN JÄLKEEN, EIKÄ TULE ENNEN PARANNUSTA OPILLISESTI JA JEESUSKSEEN.
Joten Vl ei voi saastuttaa Henkeä.
Ymmärrän oikein hyvin, ettei sielua voi turmella millään ulkonaisella myrkyllä, mutta ruumiinpa voi. * Kyllä se sielukin turmeltuu ja ruumis mätänee, mutta sielu saa tuomion. Jopa tupakasta. Hän on tupakan orja.
Otan yhdeksi tällaiseksi myrkyksi tupakan. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tupakka turmelisi ruumista. ** Ruumiin ja ympäristön.
Vanhoillislestadiolaisessa uskossa tupakalla ei ole mitään merkitystä uskon kanssa, se on vain paha tapa.** He ovat VÄÄRÄOPPISIA.
Mutta en ole ikäpäivänä kuullut seuroissa kerrottavan, mitä tarkoitetaan Pyhän-Hengen temppelillä, jota voidaan turmella ja millä tavalla. ** Ei se kuulu heille ollenkaan. Oikeassa ovat.
Ei, kun olenhan minä kuullut sellaista, että alkoholi turmelee ja sehän nyt on selvää, mutta miksi tupakointi tekee poikkeuksen, siitä en ole vielä päässyt selville. ** Nikotiini on 22000 kertaa voimakkaampi myrkky, kun alkoholi. Mieti siitä. Tupakka on HIMO; joka vie helvettiin aina. Alkoholi ruoka- ja janojuomana on Jeesuksen mukainen. Jeesus joi ja valmisti viiniä, kuten Noa, ensitöikseen, mutta kumpikaan ei tupakoinut. Tyhmät VL:t väittää, ettei tupakkaa ole silloin keksitty. Se luotiin yhtä aikaa kun ihminen ja sokerisidonnainen alkoholi. 1 Moo9; 20 Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan.21 Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.
Eli Hän sammui ja Jumala hyväksyi sen.
Ja miksi Jumala on niin tarkka tästä ruumiista, kun se kuitenkin lahovaa elinkaaren lopussa atomeiksi, oli siellä kuin mustat ja hiiltyneet keuhkot hyvänsä. ** Siksi kun se on Hänen. Se on vain meillä lainassa.
Tämä raamatunpaikka kiinnostaa ja kun sitä ei seuroissa kuule, pitää kysellä täältä, kun täällä on niin hyvät tiedon ja ymmärtämisen aarteet.
2.Mooseksen kirja:
9:29 Mooses vastasi hänelle: "Kun lähden kaupungista, niin minä ojennan käteni Herran puoleen, ja jylinä lakkaa eikä rakeita enää tule, tietääksesi, että maa on HerranPs 115:16 Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille
Sl 20:27 Ihmisen henki on Herran lamppu: se tutkistelee sydämen kammiot kaikki.
Ja teille, jotka haluatte puolustaa tupakointia syyttämällä kahvia ja pullaa sekä kaikkea muitakin ravintoaineita myrkyllisiksi, vastaan; jotain rajaa on pakko vetää nautintoaineiden kanssa.** He elävät himojensa kanssa kuten Homot ja Lesbot.
- kunnon tupakoitsija säästää yhteiskunnan varoja n. 50.000 euroa. Säästö tulee siitä, kun tupakoitsija kuolee keskimäärin 7 vuotta aikaisemmin kuin me savuttomat ja näin ollen säästyy 7. vuoden eläkemenot. ** Mieti nyt Hieman. Koko tulovero saataisiin lähes PUOLEEN, jos tupakka jäisi pois, ja palautetta tulisi jopa, jos alkoholi myös jäisi kokonaan pois, haittoineen.
Miten siis ruumis on Pyhän-Hengen temppeli. Tarvitseeko kiinnittää mitään huomiota siihen, miten hoidan omaa temppeliäni. Luultavasti tämä selitetään lestadiolaisessa opissa jotenkin aivan toisin, mutta en ole vaan sattunut kuulemaan koskaan. ** Vaikka ei olisikaan Vl ja tupakoi, PYHÄ HENKI EI ASU SAVUN SEASSA. Se on selvää.
Miten siis TUPAKKA JA PYHÄ HENKI SOPIVAT YHTEEN ?** Ei mitenkään. Oletko nähnyt yhtään tupakoivaa, joka on Pyhän Hengen voitelema. Yhtään tupakka suussa olevaa kielillä puhujaa, tai sitten vielä, onko yhtään armolahjaa sellaisella, jonka suussa on tupakka.
Ei, eikä heillä ole Jeesusta esikuvankaan.
Hieno kirjoitus.
Shalom.- Fii,,
sanotaa jotain tähän tapaan: "Jumala puhalsi Aadamin elämän Hengen ja hänestä tuli elävä sielu. siis henki ja ruumis yhdessä on elävä sielu. Sen voi tarkistaa 1.Mooseksen kirjasta.
- Leksa-Veksa
Fii,, kirjoitti:
sanotaa jotain tähän tapaan: "Jumala puhalsi Aadamin elämän Hengen ja hänestä tuli elävä sielu. siis henki ja ruumis yhdessä on elävä sielu. Sen voi tarkistaa 1.Mooseksen kirjasta.
Siis henki ja ruumis yhdessä ovat elävä sielu, eli jakamaton kokonaisuus. Mutta entäpä sitten, kun ruumis kuolee, miten käy sielun? Vasta kun Aadamiin oli puhallettu elämän henki, hänestä tuli elävä sielu. Elikkä ennenkuin Aatamiin oli ehditty puhaltaa mietään, hän oli kuollut sielu, hengetön möhkäle siis.
Näin käy myös sen jälkeen, kun lakkaatte huokumasta, teissä ei ole sen paremmin elävää henkeä kuin elävää sieluakaan, ei mitään elävää, vain tunnoton möhkäle kuin kapakala ja kun se pannaan hautaan, kadenkymmenne viiden vuoden jälkeen ei ole möhkäleestä enää paljon mitään jäljellä.
Miksi puhutaan aina kuolemattomasta sielusta, vaikka raamatussa ei ole ainoatakaan kohtaa, jossa sanan sielu edessä lukisi "kuolematon". - riviä, rivin päälle
tärkeä jos Herra kutsuu sitä Pyhän Hengen temppeliksi 1.kor.3:16-17; 6:19-20, ruumis on Pyhä.
Ja eikös se Taivaallinen isä halua että me pidetään siitä hyvää huolta, koska on armossaan
sen meille antanut.
Terve ihminen on aina onnellisempi.
Ja silloin kun ruumimme ja mielemme on puhdas, on myös hyvä omatunto.
Eiks me olla täällä juuri sen vuoksi että meitä tullaan koettelemaan monella tapaa?
Kiusauksia on ja tulee aina olemaan, mutta valita voidaan itse. Meillä aina tulee
olemaan vastakkainasettelua Hyvn ja pahan välillä.
Lepopäivänkin on taivaan isä antanut meille viisaudessaan, että voisimme levätä ja virkistyä
niitä kuutta päivää vaten.
Katsopas Tuom. 13:13-14, sananl.20:1 ;jes. 5:11-12 ; Dan.1 niin yllätyt
sananl. 23:20-21. - Leksa-Veksa
Kyllä, sinä olet kuin viisas professori, joka selitti ikiliikkujansa toimivuutta.
Olet siis vuorenvarma, ettei Pyhä-Henki asua tupakoivissa lestadiolaisissa, eikä ole asunut muissakaan sen jälkeen, kun hoitokokoukset alkoivat. Melko uskaliaasti sanottu, tarkista vielä kantaasi, et voi yleistää, etteikö kenessäkään lestadiolaisessa olisi Pyhää-Henkeä.
Homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia ja sellaisiksi tarkoitettujua kuin ovat. Tässä voisi syyttää Jumalaa, kun luo homoja ja lesboja. Minkä tarkoituksen näkisit Jumalalla olevan näitten samaa sukupuolta himoavien ihmisten.
Tupakka on kyllä himo, mutta en ole varma, viekö se oikopäätä helvettiin!
Jospa Jumala antaa ihmiselle myös tupakanhimon, mistä riettaasta tuon tietää.
Tupakka saattaa olla myös Jumalan keino vähentää populaatiota, kun meitä syntyy tänne koko ajan liikaa, niin pitäähän olla maanjäristyksiä, tsunameja, tupakkaa, viinaa ja sotia että väkivaltaa, päitä tippuu ja Jumalan luomistyö toteutuu.
Pitänee asennoitua tuohon viinan ja tupakiankäyttöön sillä mielellä, että juokaa ja polttakaa oikiein himmoonne, niin päästäänpähän teistäkin riettaista ennemmin eroon.
Vain viisaat neitsyet eivät juo, eivätkä polta ja saadaan enemmän elintilaa.
Vapautettakoon viina ja myytäköön sitä joka kadunkulmassa, jotta nämä höntit joisivat itsensä hengiltä.
Mutta siitä on se huono puoli, että ne kuormittaa sosiaalitoimen ja kunnolliset veronmaksajat saavat entistä enemmän maksaa veroja, jotta nämä kaljaveikot ja tupakka tuomaat saavat rellestää yhteiskunnan varoilla kevytmielistä elämäänsä.
Ei se näy Jeesuskaan voivan mitään tälle turmiolliselle menolle. Jeesuksesta ei ole mihinkään. Hän ei pysty vapauttamaan tupakan orjuudesta eikä alkoholinkaan. Se on vain pieni kourallinen, joka pelastuu turmiollisista elämäntavoista. Sensijaan tupakka ja viinapirun porukkaan pääsee helpolla, on se niin monta kertaa nähty ja koettukin.
Sinun mielestä Isä, Poika ja Pyhä-Henki ei kuulu lahkoille. Ei pitäisi tuommoisia sammakoita päästellä. Mihin lahkoon itse sitten kuulut, no, Jeesuksen tietenkin, mutta niin ne kuuluu vanhoillisetkin ja ovat oikein Jumalan lapsia, kaikki eivät ole Jumalan lapsia, vaikka sanovatkin Herra, Herra! - Leksa-Veksa
riviä, rivin päälle kirjoitti:
tärkeä jos Herra kutsuu sitä Pyhän Hengen temppeliksi 1.kor.3:16-17; 6:19-20, ruumis on Pyhä.
Ja eikös se Taivaallinen isä halua että me pidetään siitä hyvää huolta, koska on armossaan
sen meille antanut.
Terve ihminen on aina onnellisempi.
Ja silloin kun ruumimme ja mielemme on puhdas, on myös hyvä omatunto.
Eiks me olla täällä juuri sen vuoksi että meitä tullaan koettelemaan monella tapaa?
Kiusauksia on ja tulee aina olemaan, mutta valita voidaan itse. Meillä aina tulee
olemaan vastakkainasettelua Hyvn ja pahan välillä.
Lepopäivänkin on taivaan isä antanut meille viisaudessaan, että voisimme levätä ja virkistyä
niitä kuutta päivää vaten.
Katsopas Tuom. 13:13-14, sananl.20:1 ;jes. 5:11-12 ; Dan.1 niin yllätyt
sananl. 23:20-21.Tuohon ei ole enää mitään lisättävää, mutta tunnen alakuloa, kun meillä lestadiolaisessa uskossa ei tätä kuitenkaan allekirjoiteta.
Tiedän ja tunnen monia lestad.perheitä, joissa tupakka hallitsee perhe-elämää.
Viis lasten tarpeista, kunhan vanhemmilla vaan on tupakkaa. - Fii,,
Leksa-Veksa kirjoitti:
Siis henki ja ruumis yhdessä ovat elävä sielu, eli jakamaton kokonaisuus. Mutta entäpä sitten, kun ruumis kuolee, miten käy sielun? Vasta kun Aadamiin oli puhallettu elämän henki, hänestä tuli elävä sielu. Elikkä ennenkuin Aatamiin oli ehditty puhaltaa mietään, hän oli kuollut sielu, hengetön möhkäle siis.
Näin käy myös sen jälkeen, kun lakkaatte huokumasta, teissä ei ole sen paremmin elävää henkeä kuin elävää sieluakaan, ei mitään elävää, vain tunnoton möhkäle kuin kapakala ja kun se pannaan hautaan, kadenkymmenne viiden vuoden jälkeen ei ole möhkäleestä enää paljon mitään jäljellä.
Miksi puhutaan aina kuolemattomasta sielusta, vaikka raamatussa ei ole ainoatakaan kohtaa, jossa sanan sielu edessä lukisi "kuolematon".ateistit tutkivat, että mitä tapahtuu kun ihminen kuolee?
Ja saivat selville, että kun ihminen kuolee, niin silä hetkellä 24 g putoaa painosta pois!
Raamattukin on uskon asia. - Fii,,
Leksa-Veksa kirjoitti:
Tuohon ei ole enää mitään lisättävää, mutta tunnen alakuloa, kun meillä lestadiolaisessa uskossa ei tätä kuitenkaan allekirjoiteta.
Tiedän ja tunnen monia lestad.perheitä, joissa tupakka hallitsee perhe-elämää.
Viis lasten tarpeista, kunhan vanhemmilla vaan on tupakkaa.ole heidän vikansa, kylä uskonnollisella yhteisölä on vastuu kaikenlaissta opetuksesta.
Kyllä olis parempi opettaa miten eletään Hebgellisesti myös arjessä, ja ihmiset voivat sen
jälkeen itse valita ketä haluavat palvella.
Ei ole otollista rypeä koko ajan "mutakuopassa", ja paasata paatoksella synistä ja muusta roskasta.
Parempi olis opettaa "poikaselle tiensä suunta, niin hän ei siitä vanhanakaan poikkea". - FII,,
Leksa-Veksa kirjoitti:
Kyllä, sinä olet kuin viisas professori, joka selitti ikiliikkujansa toimivuutta.
Olet siis vuorenvarma, ettei Pyhä-Henki asua tupakoivissa lestadiolaisissa, eikä ole asunut muissakaan sen jälkeen, kun hoitokokoukset alkoivat. Melko uskaliaasti sanottu, tarkista vielä kantaasi, et voi yleistää, etteikö kenessäkään lestadiolaisessa olisi Pyhää-Henkeä.
Homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia ja sellaisiksi tarkoitettujua kuin ovat. Tässä voisi syyttää Jumalaa, kun luo homoja ja lesboja. Minkä tarkoituksen näkisit Jumalalla olevan näitten samaa sukupuolta himoavien ihmisten.
Tupakka on kyllä himo, mutta en ole varma, viekö se oikopäätä helvettiin!
Jospa Jumala antaa ihmiselle myös tupakanhimon, mistä riettaasta tuon tietää.
Tupakka saattaa olla myös Jumalan keino vähentää populaatiota, kun meitä syntyy tänne koko ajan liikaa, niin pitäähän olla maanjäristyksiä, tsunameja, tupakkaa, viinaa ja sotia että väkivaltaa, päitä tippuu ja Jumalan luomistyö toteutuu.
Pitänee asennoitua tuohon viinan ja tupakiankäyttöön sillä mielellä, että juokaa ja polttakaa oikiein himmoonne, niin päästäänpähän teistäkin riettaista ennemmin eroon.
Vain viisaat neitsyet eivät juo, eivätkä polta ja saadaan enemmän elintilaa.
Vapautettakoon viina ja myytäköön sitä joka kadunkulmassa, jotta nämä höntit joisivat itsensä hengiltä.
Mutta siitä on se huono puoli, että ne kuormittaa sosiaalitoimen ja kunnolliset veronmaksajat saavat entistä enemmän maksaa veroja, jotta nämä kaljaveikot ja tupakka tuomaat saavat rellestää yhteiskunnan varoilla kevytmielistä elämäänsä.
Ei se näy Jeesuskaan voivan mitään tälle turmiolliselle menolle. Jeesuksesta ei ole mihinkään. Hän ei pysty vapauttamaan tupakan orjuudesta eikä alkoholinkaan. Se on vain pieni kourallinen, joka pelastuu turmiollisista elämäntavoista. Sensijaan tupakka ja viinapirun porukkaan pääsee helpolla, on se niin monta kertaa nähty ja koettukin.
Sinun mielestä Isä, Poika ja Pyhä-Henki ei kuulu lahkoille. Ei pitäisi tuommoisia sammakoita päästellä. Mihin lahkoon itse sitten kuulut, no, Jeesuksen tietenkin, mutta niin ne kuuluu vanhoillisetkin ja ovat oikein Jumalan lapsia, kaikki eivät ole Jumalan lapsia, vaikka sanovatkin Herra, Herra!maininnut että Pyhä Henkei ei kuulu lahkoille, ei ole minun tehtäväni tuomita tai arvostella ketän.
Enkä sanonut mitään myöskään ihmisistä (Lestd.) ettei helä olisi Pyhää Henkeä?
Lukisit vaan nyt uudelleen tuon kirjoitukseni.
Mutta saahan jokainen tulkita kirjoitukseni miten vaan, mutta kenenkään tuomitseminen ei ollut
mielessäni.
Olen vaan raamatustakin oppinut noita viisauksia ja tutkiskellut, sehän on meille keikille suotu. - Fii,
Leksa-Veksa kirjoitti:
Kyllä, sinä olet kuin viisas professori, joka selitti ikiliikkujansa toimivuutta.
Olet siis vuorenvarma, ettei Pyhä-Henki asua tupakoivissa lestadiolaisissa, eikä ole asunut muissakaan sen jälkeen, kun hoitokokoukset alkoivat. Melko uskaliaasti sanottu, tarkista vielä kantaasi, et voi yleistää, etteikö kenessäkään lestadiolaisessa olisi Pyhää-Henkeä.
Homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia ja sellaisiksi tarkoitettujua kuin ovat. Tässä voisi syyttää Jumalaa, kun luo homoja ja lesboja. Minkä tarkoituksen näkisit Jumalalla olevan näitten samaa sukupuolta himoavien ihmisten.
Tupakka on kyllä himo, mutta en ole varma, viekö se oikopäätä helvettiin!
Jospa Jumala antaa ihmiselle myös tupakanhimon, mistä riettaasta tuon tietää.
Tupakka saattaa olla myös Jumalan keino vähentää populaatiota, kun meitä syntyy tänne koko ajan liikaa, niin pitäähän olla maanjäristyksiä, tsunameja, tupakkaa, viinaa ja sotia että väkivaltaa, päitä tippuu ja Jumalan luomistyö toteutuu.
Pitänee asennoitua tuohon viinan ja tupakiankäyttöön sillä mielellä, että juokaa ja polttakaa oikiein himmoonne, niin päästäänpähän teistäkin riettaista ennemmin eroon.
Vain viisaat neitsyet eivät juo, eivätkä polta ja saadaan enemmän elintilaa.
Vapautettakoon viina ja myytäköön sitä joka kadunkulmassa, jotta nämä höntit joisivat itsensä hengiltä.
Mutta siitä on se huono puoli, että ne kuormittaa sosiaalitoimen ja kunnolliset veronmaksajat saavat entistä enemmän maksaa veroja, jotta nämä kaljaveikot ja tupakka tuomaat saavat rellestää yhteiskunnan varoilla kevytmielistä elämäänsä.
Ei se näy Jeesuskaan voivan mitään tälle turmiolliselle menolle. Jeesuksesta ei ole mihinkään. Hän ei pysty vapauttamaan tupakan orjuudesta eikä alkoholinkaan. Se on vain pieni kourallinen, joka pelastuu turmiollisista elämäntavoista. Sensijaan tupakka ja viinapirun porukkaan pääsee helpolla, on se niin monta kertaa nähty ja koettukin.
Sinun mielestä Isä, Poika ja Pyhä-Henki ei kuulu lahkoille. Ei pitäisi tuommoisia sammakoita päästellä. Mihin lahkoon itse sitten kuulut, no, Jeesuksen tietenkin, mutta niin ne kuuluu vanhoillisetkin ja ovat oikein Jumalan lapsia, kaikki eivät ole Jumalan lapsia, vaikka sanovatkin Herra, Herra!juomisesta, kun sanoit että vähäinen märää ihmisiä pelastuu, Jumala tulee olemaan niin oikeudenmukainen
ettei ihmisjärjellä sitä voi edes ilmaista, miten oikeudenmukainen ?
Mikä johtuu mistäkin on vain Jumalan tiedossa?
Älä ole niin armoton itseäsi ja muita kohtaan, eletään vain parhaamme mukaan kyllä Jeesus
tulee meitä puolitiehen ainkain ,vastaan.
Tota juomisesta vielä, että isäni ei ollut uskovainen,oli ihan tavallinen demari, sodassa ollut jne. mutta ei tupakoinut, eikä ottanut edes olutta.
Ja nyt sitten minuakin on siunattu miehellä, joka on raitis niinkuin, poikanikin ja tytöt.
Tarvitsee vain kerran päättää miten toimii, ja sitten onkin loppu helppoa.
Ei sis tarvitse edes olla uskovainen, mutta raitis.
ottanut tippaakaan Fii,, kirjoitti:
sanotaa jotain tähän tapaan: "Jumala puhalsi Aadamin elämän Hengen ja hänestä tuli elävä sielu. siis henki ja ruumis yhdessä on elävä sielu. Sen voi tarkistaa 1.Mooseksen kirjasta.
elämän Henki sama kyun Pyhä Henki, joka on osa Elohiim Jumalaa?
Leksa-Veksa kirjoitti:
Siis henki ja ruumis yhdessä ovat elävä sielu, eli jakamaton kokonaisuus. Mutta entäpä sitten, kun ruumis kuolee, miten käy sielun? Vasta kun Aadamiin oli puhallettu elämän henki, hänestä tuli elävä sielu. Elikkä ennenkuin Aatamiin oli ehditty puhaltaa mietään, hän oli kuollut sielu, hengetön möhkäle siis.
Näin käy myös sen jälkeen, kun lakkaatte huokumasta, teissä ei ole sen paremmin elävää henkeä kuin elävää sieluakaan, ei mitään elävää, vain tunnoton möhkäle kuin kapakala ja kun se pannaan hautaan, kadenkymmenne viiden vuoden jälkeen ei ole möhkäleestä enää paljon mitään jäljellä.
Miksi puhutaan aina kuolemattomasta sielusta, vaikka raamatussa ei ole ainoatakaan kohtaa, jossa sanan sielu edessä lukisi "kuolematon".Ei kaikki sielut kuole, Pyhät jatkavat iankaikkisuudessa.
Siis henki ja ruumis yhdessä ovat elävä sielu, eli jakamaton kokonaisuus. ** Mutta se Henki on eri, kun persoona, Pyhä Henki.
Mutta entäpä sitten, kun ruumis kuolee, miten käy sielun? *’ Hänen mukaan, joka vastasi, Hengelle kävisi samoin, kuolisi ja kuopattaisiin. Joten täyttä tyhmyyttä ja soopaa.
Vasta kun Aadamiin oli puhallettu elämän henki, hänestä tuli elävä sielu. Elikkä ennenkuin Aatamiin oli ehditty puhaltaa mietään, hän oli kuollut sielu, hengetön möhkäle siis. Kannattaa tutustua asiaan, oliko VL aikainen Henki mikä alkutekstissä? Ei ainakaan Pyhä, joka ihmisen hengissä pitää. Se on Pneuma, tuuli, paine, eli jotain aivan muuta kun Puolustaja, Jumalan Henki. Alkuperäisen käsityksen mukaan sielu oli elämänvoiman antajana ilman tai höyryn tapainen, hienoaineinen olento. Raamatun mukaan sielu on ruumiista ja hengestä muodostuva kokonaisuus. Sielu on siinä synonyymi elävälle olennolle.
Miksi puhutaan aina kuolemattomasta sielusta, vaikka raamatussa ei ole ainoatakaan kohtaa, jossa sanan sielu edessä lukisi "kuolematon".
Sielu kuitenkin jää Tuonelaan odottamaan tuomiota, tai ylösnousemusta Ruumiiksi.
Miksi sielu ei ole kuolematon, siksi, että vain Pyhillä, joille Jeesus on Herra ja ovat uudestisyntyneitä, EI TOISELLA KUOLEMALLA OLE SIJAA, mutta Heillä, jotka eivät ole uudestisyntyneet, kuolemalla on sijaa.
Tämä on hyvä tietää, Pyhät sielut ovat kuolemattomia, mutta lahkolaiset eivät.Fii,, kirjoitti:
ateistit tutkivat, että mitä tapahtuu kun ihminen kuolee?
Ja saivat selville, että kun ihminen kuolee, niin silä hetkellä 24 g putoaa painosta pois!
Raamattukin on uskon asia.että se 24 g. lähtee ihmisen painosta?
Leksa-Veksa kirjoitti:
Kyllä, sinä olet kuin viisas professori, joka selitti ikiliikkujansa toimivuutta.
Olet siis vuorenvarma, ettei Pyhä-Henki asua tupakoivissa lestadiolaisissa, eikä ole asunut muissakaan sen jälkeen, kun hoitokokoukset alkoivat. Melko uskaliaasti sanottu, tarkista vielä kantaasi, et voi yleistää, etteikö kenessäkään lestadiolaisessa olisi Pyhää-Henkeä.
Homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia ja sellaisiksi tarkoitettujua kuin ovat. Tässä voisi syyttää Jumalaa, kun luo homoja ja lesboja. Minkä tarkoituksen näkisit Jumalalla olevan näitten samaa sukupuolta himoavien ihmisten.
Tupakka on kyllä himo, mutta en ole varma, viekö se oikopäätä helvettiin!
Jospa Jumala antaa ihmiselle myös tupakanhimon, mistä riettaasta tuon tietää.
Tupakka saattaa olla myös Jumalan keino vähentää populaatiota, kun meitä syntyy tänne koko ajan liikaa, niin pitäähän olla maanjäristyksiä, tsunameja, tupakkaa, viinaa ja sotia että väkivaltaa, päitä tippuu ja Jumalan luomistyö toteutuu.
Pitänee asennoitua tuohon viinan ja tupakiankäyttöön sillä mielellä, että juokaa ja polttakaa oikiein himmoonne, niin päästäänpähän teistäkin riettaista ennemmin eroon.
Vain viisaat neitsyet eivät juo, eivätkä polta ja saadaan enemmän elintilaa.
Vapautettakoon viina ja myytäköön sitä joka kadunkulmassa, jotta nämä höntit joisivat itsensä hengiltä.
Mutta siitä on se huono puoli, että ne kuormittaa sosiaalitoimen ja kunnolliset veronmaksajat saavat entistä enemmän maksaa veroja, jotta nämä kaljaveikot ja tupakka tuomaat saavat rellestää yhteiskunnan varoilla kevytmielistä elämäänsä.
Ei se näy Jeesuskaan voivan mitään tälle turmiolliselle menolle. Jeesuksesta ei ole mihinkään. Hän ei pysty vapauttamaan tupakan orjuudesta eikä alkoholinkaan. Se on vain pieni kourallinen, joka pelastuu turmiollisista elämäntavoista. Sensijaan tupakka ja viinapirun porukkaan pääsee helpolla, on se niin monta kertaa nähty ja koettukin.
Sinun mielestä Isä, Poika ja Pyhä-Henki ei kuulu lahkoille. Ei pitäisi tuommoisia sammakoita päästellä. Mihin lahkoon itse sitten kuulut, no, Jeesuksen tietenkin, mutta niin ne kuuluu vanhoillisetkin ja ovat oikein Jumalan lapsia, kaikki eivät ole Jumalan lapsia, vaikka sanovatkin Herra, Herra!Olet siis vuorenvarma, ettei Pyhä-Henki asua tupakoivissa lestadiolaisissa, eikä ole asunut muissakaan sen jälkeen, kun hoitokokoukset alkoivat. Melko uskaliaasti sanottu, tarkista vielä kantaasi, et voi yleistää, etteikö kenessäkään lestadiolaisessa olisi Pyhää-Henkeä. ** En sanonut, että ei kenessäkään, vaan ANI HARVASSA, on siellä vieläkin joitain Pyhiä.
Homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia ja sellaisiksi tarkoitettujua kuin ovat. ** Onko? Selitä nyt sinä, missä se on kirjoitettu niin?
Tässä voisi syyttää Jumalaa, kun luo homoja ja lesboja. Minkä tarkoituksen näkisit Jumalalla olevan näitten samaa sukupuolta himoavien ihmisten.** Ei mitään. He ovat himojensa orjia, kuten tupakoitsijat.
Tupakka on kyllä himo, mutta en ole varma, viekö se oikopäätä helvettiin!** No minin se vie? Homojensa orjat osat tuomitut.
Juud. 1:18
Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa.
Ef. 4:22
Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten HIMOJENSA VUOKSI TUHON OMA.
Jospa Jumala antaa ihmiselle myös tupakanhimon, mistä riettaasta tuon tietää. ** Jos olisi, se olisi kirjoitettu Raamattuun, ei vain Vl raamattuun.
Tupakka saattaa olla myös Jumalan keino vähentää populaatiota, kun meitä syntyy tänne koko ajan liikaa, niin pitäähän olla maanjäristyksiä, tsunameja, tupakkaa, viinaa ja sotia että väkivaltaa, päitä tippuu ja Jumalan luomistyö toteutuu. ** Nämä ovat merkkejä Herran toisesta tuulemisesta, kuten tsumanit, järistykset ja sodat. Ne löytyy Raamatusta.
Pitänee asennoitua tuohon viinan ja tupakiankäyttöön sillä mielellä, että juokaa ja polttakaa oikiein himmoonne, niin päästäänpähän teistäkin riettaista ennemmin eroon.** Näinhän siinä käy.
Vain viisaat neitsyet eivät juo, eivätkä polta ja saadaan enemmän elintilaa.
Vapautettakoon viina ja myytäköön sitä joka kadunkulmassa, jotta nämä höntit joisivat itsensä hengiltä. * Loppuko sinulta limitti, vai mikä? Älä itke, äiti tulee kohta.
Mutta siitä on se huono puoli, että ne kuormittaa sosiaalitoimen ja kunnolliset veronmaksajat saavat entistä enemmän maksaa veroja, jotta nämä kaljaveikot ja tupakka tuomaat saavat rellestää yhteiskunnan varoilla kevytmielistä elämäänsä. ** Tätä sanotaan oma vanhurskaudeksi. Teoilla VL taivaaseen.
Ei se näy Jeesuskaan voivan mitään tälle turmiolliselle menolle. Jeesuksesta ei ole mihinkään. ** Ei ole heille, joilla Häntä ei ole, eli SRK;lle. Vain on SRK.
Hän ei pysty vapauttamaan tupakan orjuudesta eikä alkoholinkaan. Se on vain pieni kourallinen, joka pelastuu turmiollisista elämäntavoista. Sensijaan tupakka ja viinapirun porukkaan pääsee helpolla, on se niin monta kertaa nähty ja koettukin. * Tiedän satoja, jotka ovat päässeet Jeesukseen parannuksen jälkeen. Mutta He eivät olekaan saaneet ”parannuksen tupakka armoa”.
Sinun mielestä Isä, Poika ja Pyhä-Henki ei kuulu lahkoille. Ei pitäisi tuommoisia sammakoita päästellä. ** Eikö? Jeesushan sanoo, - viimeisellä ajalla lahkot pyrkivät varastamaan minut teiltä. Syytä Jeesusta.
Mihin lahkoon itse sitten kuulut, no, Jeesuksen tietenkin, mutta niin ne kuuluu vanhoillisetkin ja ovat oikein Jumalan lapsia, kaikki eivät ole Jumalan lapsia, vaikka sanovatkin Herra, Herra! ** Niin hokevat, mutta turhaan.- poiketa sät-
Kesitas kirjoitti:
Olet siis vuorenvarma, ettei Pyhä-Henki asua tupakoivissa lestadiolaisissa, eikä ole asunut muissakaan sen jälkeen, kun hoitokokoukset alkoivat. Melko uskaliaasti sanottu, tarkista vielä kantaasi, et voi yleistää, etteikö kenessäkään lestadiolaisessa olisi Pyhää-Henkeä. ** En sanonut, että ei kenessäkään, vaan ANI HARVASSA, on siellä vieläkin joitain Pyhiä.
Homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia ja sellaisiksi tarkoitettujua kuin ovat. ** Onko? Selitä nyt sinä, missä se on kirjoitettu niin?
Tässä voisi syyttää Jumalaa, kun luo homoja ja lesboja. Minkä tarkoituksen näkisit Jumalalla olevan näitten samaa sukupuolta himoavien ihmisten.** Ei mitään. He ovat himojensa orjia, kuten tupakoitsijat.
Tupakka on kyllä himo, mutta en ole varma, viekö se oikopäätä helvettiin!** No minin se vie? Homojensa orjat osat tuomitut.
Juud. 1:18
Hehän sanoivat teille, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomien himojensa vallassa.
Ef. 4:22
Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten HIMOJENSA VUOKSI TUHON OMA.
Jospa Jumala antaa ihmiselle myös tupakanhimon, mistä riettaasta tuon tietää. ** Jos olisi, se olisi kirjoitettu Raamattuun, ei vain Vl raamattuun.
Tupakka saattaa olla myös Jumalan keino vähentää populaatiota, kun meitä syntyy tänne koko ajan liikaa, niin pitäähän olla maanjäristyksiä, tsunameja, tupakkaa, viinaa ja sotia että väkivaltaa, päitä tippuu ja Jumalan luomistyö toteutuu. ** Nämä ovat merkkejä Herran toisesta tuulemisesta, kuten tsumanit, järistykset ja sodat. Ne löytyy Raamatusta.
Pitänee asennoitua tuohon viinan ja tupakiankäyttöön sillä mielellä, että juokaa ja polttakaa oikiein himmoonne, niin päästäänpähän teistäkin riettaista ennemmin eroon.** Näinhän siinä käy.
Vain viisaat neitsyet eivät juo, eivätkä polta ja saadaan enemmän elintilaa.
Vapautettakoon viina ja myytäköön sitä joka kadunkulmassa, jotta nämä höntit joisivat itsensä hengiltä. * Loppuko sinulta limitti, vai mikä? Älä itke, äiti tulee kohta.
Mutta siitä on se huono puoli, että ne kuormittaa sosiaalitoimen ja kunnolliset veronmaksajat saavat entistä enemmän maksaa veroja, jotta nämä kaljaveikot ja tupakka tuomaat saavat rellestää yhteiskunnan varoilla kevytmielistä elämäänsä. ** Tätä sanotaan oma vanhurskaudeksi. Teoilla VL taivaaseen.
Ei se näy Jeesuskaan voivan mitään tälle turmiolliselle menolle. Jeesuksesta ei ole mihinkään. ** Ei ole heille, joilla Häntä ei ole, eli SRK;lle. Vain on SRK.
Hän ei pysty vapauttamaan tupakan orjuudesta eikä alkoholinkaan. Se on vain pieni kourallinen, joka pelastuu turmiollisista elämäntavoista. Sensijaan tupakka ja viinapirun porukkaan pääsee helpolla, on se niin monta kertaa nähty ja koettukin. * Tiedän satoja, jotka ovat päässeet Jeesukseen parannuksen jälkeen. Mutta He eivät olekaan saaneet ”parannuksen tupakka armoa”.
Sinun mielestä Isä, Poika ja Pyhä-Henki ei kuulu lahkoille. Ei pitäisi tuommoisia sammakoita päästellä. ** Eikö? Jeesushan sanoo, - viimeisellä ajalla lahkot pyrkivät varastamaan minut teiltä. Syytä Jeesusta.
Mihin lahkoon itse sitten kuulut, no, Jeesuksen tietenkin, mutta niin ne kuuluu vanhoillisetkin ja ovat oikein Jumalan lapsia, kaikki eivät ole Jumalan lapsia, vaikka sanovatkin Herra, Herra! ** Niin hokevat, mutta turhaan.källä ja sitten perehtyä tähän ketjuun.
- Fii,,
Kesitas kirjoitti:
että se 24 g. lähtee ihmisen painosta?
neukut teki tiedettä niin voithan sinäkin tehdä, siitä vaan nin ei tarvitse sitten uskoa.......................
- Fii,,
Kesitas kirjoitti:
elämän Henki sama kyun Pyhä Henki, joka on osa Elohiim Jumalaa?
nin etkö tiedä,että Elohim on monikkomuoto? Tarkoititko että jumalien Jumalaa?
Henki ja ruumis yhdessä on elävä sielu, ihan niinkuin raamatussa sanotaan!
Pyhä Henki opetti aadamia ja eevaa paratiisissa.
Ei PH ole osa Jumalaa siinä muodossa kun annat ymmärtää. aan Kristus, Pyhä Henki ja Jumala
ovat yhtä siinä mielessä kuin me olemme yhtä perheena tai aviopuolison kanssa!
He ovat kaikki kolme eripersoonaa ihan niinkuin voidaan raamatusta lukea, kirjaimellisesti, eikä niin kuin ihmiset ovat päättäneen eripuraisudessaan Heidän olevan yksi ja sama Jumala.
Elämän henki on ihan eriasia kuin PH, Kun kastetaan ihminen ja konfirmoidaan kastettavalle tulisi sanoa, "ota vastaan Pyhä Henki". Fii,, kirjoitti:
nin etkö tiedä,että Elohim on monikkomuoto? Tarkoititko että jumalien Jumalaa?
Henki ja ruumis yhdessä on elävä sielu, ihan niinkuin raamatussa sanotaan!
Pyhä Henki opetti aadamia ja eevaa paratiisissa.
Ei PH ole osa Jumalaa siinä muodossa kun annat ymmärtää. aan Kristus, Pyhä Henki ja Jumala
ovat yhtä siinä mielessä kuin me olemme yhtä perheena tai aviopuolison kanssa!
He ovat kaikki kolme eripersoonaa ihan niinkuin voidaan raamatusta lukea, kirjaimellisesti, eikä niin kuin ihmiset ovat päättäneen eripuraisudessaan Heidän olevan yksi ja sama Jumala.
Elämän henki on ihan eriasia kuin PH, Kun kastetaan ihminen ja konfirmoidaan kastettavalle tulisi sanoa, "ota vastaan Pyhä Henki".nin etkö tiedä,että Elohim on monikkomuoto? ** Olen tiennyt sen aina.
Tarkoititko että jumalien Jumalaa? ** En
Henki ja ruumis yhdessä on elävä sielu, ihan niinkuin raamatussa sanotaan! ** ei raamatussa, vaan Raamattu kertoo sen. - Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1 Moos 2;7
Pyhä Henki opetti aadamia ja eevaa paratiisissa.** Ei opettanut. Raamattu ei anna sille tartuntapintaa.
Ei PH ole osa Jumalaa siinä muodossa kun annat ymmärtää. ** Missä siinä?
Kristus, Pyhä Henki ja Jumala ovat yhtä siinä mielessä kuin me olemme yhtä perheena tai aviopuolison kanssa! * Ei, vaan huomattavasti tiiviimmin, eivät ne koskaan kinaa keskenään, kuten puolisot, eivät petä eikä jätä. Aivan eri asia. Tätä symbioosia sanotti esi- isieni aikana Eloihiim nimellä.
He ovat kaikki kolme eripersoonaa ihan niinkuin voidaan raamatusta lukea, ** Havainnoin asian sinulle. – Jos sinulla on iso köntti purukumia.
1. Mutusta sitä niin, että se tulee kolmeen yhtä suureen osaan.
2. Liitä yksi osa seinään.
3. Venytä niitä kahta niin, että voit liittää kakkososan myös seinään.
4. Venytä sitä viimeistä myös niin, että tulee kolmio, ja venytä siitä purkkaa siihen nykkös- paukkuun.
5. Näin sinulla on kolme persoonaa, jotka ovta symbioosissa, tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Tämä on tämänhetken murteen mukaan kolmiyhteinen Jumala joka pitää sisällään Messiaan, Kristuksen, Isän Jahwen, ja Pyhän Hengen, ruahin, Puolustaja, perkleen.
Kaikki ovat yhtä, mutta eri personoja.
Saatana yrittää kaikin keinoin markkinoida sitä, että vain Jahwe on Jumala ja Herra. Parhaina esimerkkeinä IUslam ja SRK. Mutta tilanne on toinen, Jeesus on kuningas ja Herra seurakunnan ajan, ja Häntä kirkastaa Pyhä Henki. Siksi se uupuu VL piireistä.
Elämän henki on ihan eriasia kuin PH, Kun kastetaan ihminen ja konfirmoidaan kastettavalle tulisi sanoa, "ota vastaan Pyhä Henki". ** Ei, vaan onko Jeesus Herrasi ja seuraatko Häntä. Katso Apt Hoviherra ja kastaja.Fii,, kirjoitti:
neukut teki tiedettä niin voithan sinäkin tehdä, siitä vaan nin ei tarvitse sitten uskoa.......................
kiistää, sillä silloin ihmisetä lähtee pois elämän Henki.
Joten täysin mahdollsta. Olen asunut siellä lähes 3 vuotta. Tiedän jotain myös heidän tutkimuksistaan.- Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
nin etkö tiedä,että Elohim on monikkomuoto? ** Olen tiennyt sen aina.
Tarkoititko että jumalien Jumalaa? ** En
Henki ja ruumis yhdessä on elävä sielu, ihan niinkuin raamatussa sanotaan! ** ei raamatussa, vaan Raamattu kertoo sen. - Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. 1 Moos 2;7
Pyhä Henki opetti aadamia ja eevaa paratiisissa.** Ei opettanut. Raamattu ei anna sille tartuntapintaa.
Ei PH ole osa Jumalaa siinä muodossa kun annat ymmärtää. ** Missä siinä?
Kristus, Pyhä Henki ja Jumala ovat yhtä siinä mielessä kuin me olemme yhtä perheena tai aviopuolison kanssa! * Ei, vaan huomattavasti tiiviimmin, eivät ne koskaan kinaa keskenään, kuten puolisot, eivät petä eikä jätä. Aivan eri asia. Tätä symbioosia sanotti esi- isieni aikana Eloihiim nimellä.
He ovat kaikki kolme eripersoonaa ihan niinkuin voidaan raamatusta lukea, ** Havainnoin asian sinulle. – Jos sinulla on iso köntti purukumia.
1. Mutusta sitä niin, että se tulee kolmeen yhtä suureen osaan.
2. Liitä yksi osa seinään.
3. Venytä niitä kahta niin, että voit liittää kakkososan myös seinään.
4. Venytä sitä viimeistä myös niin, että tulee kolmio, ja venytä siitä purkkaa siihen nykkös- paukkuun.
5. Näin sinulla on kolme persoonaa, jotka ovta symbioosissa, tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Tämä on tämänhetken murteen mukaan kolmiyhteinen Jumala joka pitää sisällään Messiaan, Kristuksen, Isän Jahwen, ja Pyhän Hengen, ruahin, Puolustaja, perkleen.
Kaikki ovat yhtä, mutta eri personoja.
Saatana yrittää kaikin keinoin markkinoida sitä, että vain Jahwe on Jumala ja Herra. Parhaina esimerkkeinä IUslam ja SRK. Mutta tilanne on toinen, Jeesus on kuningas ja Herra seurakunnan ajan, ja Häntä kirkastaa Pyhä Henki. Siksi se uupuu VL piireistä.
Elämän henki on ihan eriasia kuin PH, Kun kastetaan ihminen ja konfirmoidaan kastettavalle tulisi sanoa, "ota vastaan Pyhä Henki". ** Ei, vaan onko Jeesus Herrasi ja seuraatko Häntä. Katso Apt Hoviherra ja kastaja.Minulla on kanssa käytännön esimerkki sielusta hengestä ja ruumiista, sano sitten, onko se oikea esimerkki.
Minulla on edessäni kasa lautoja, ja nauloja. Minä olen Jumala, ja aijon tehdä nauloista ja laudoist laatikon.
Jumalalla oli ihmistä luodessaan maan tomua ja ilmaa, ja kun hän sitten muovasi maan tomusta ihmisen näköisen otuksen, siinä oli nyt tuumis, mutta ei vielä henkeä so.elämää.
Kun minä vasaroin naulat ja laudat yhteen, syntyy uusi luomus, nimeltään laatikko.
Kun Jumala puhalsi ihmismöhkäseeseen ilmaa, niin ihmisestä tuli elävä, so.elävä sielu. Mutta kun ihminen kuolee hönkäistessään viimeisen puhalluksen, hänestä tuleekin taas se sieluton möhkäle.
Kun minä puran laatikon ja kiskon naulat pois, erotan laudat, laatikkoa ei enää ole, se on vain käsite.
Näin on ihmisenkin laita, että elävä sielu on vain käsite, joka toimii vain elävässä ruumiissa.
Kun Jumala puhalsi hengityksen ja sydämen toimimaan, syntyi ehjä kokonaisuus, joka pysyy kasassa niin kauna, kunnes sydän pysähtyy ja henki lakkaa kulkemasta.
Pyhä-Henki ei kuulu tähän vaan se on erillinen olomuoto, jota emme pysty kuvailemaan, emmekä käsittämään. Sielua luullaan yhä erilliseksi olennoksi, vaikka raamattu ei tällaista käsitystä tue.
Sitten kun meidät herätetään eloon, mitä minä en oikein jaksa uskoa, tapahtunee taas sama, elikkä elämän henki puhalletaaan kuolleista nousseisiin möhkäleisiin.
Olen kerran katsonut erästä elokuvaa, jossa kuolleet nousivat haudasta. Oli muuten niin karmea esitys, että tukka nousi pystyyn. - Leksa-Veksa
Fii,, kirjoitti:
neukut teki tiedettä niin voithan sinäkin tehdä, siitä vaan nin ei tarvitse sitten uskoa.......................
Eikös tästä tutkimuksesta ole jo kauan aikaa. Pantiinko se kuollut lyijyarkkuun, josta sielun ei pitäisi päästä läpi. Muistelen kuulleeni, että kuollessa paino laski sen grammamäärän, mikä olisi oletettu sielun paino. Mutta onkai siihen muitakin selityksiä olemassa.
Odattaahan siellä amerikassa syväjäädytettyjä vainajia henkiin herättämistä, kunhan keksitään ensin tapa, millä herättää. Tietääkseni joitain pieneliöitä on saatu herätettyä henkiin kuolleista.
Hyönteiset nyt ovat horroksessa, eivät siis herää kuolleista vaan syvästä unesta.
Sen nyt jotenkin ymmärtää, että ehjän ihmisen voisi saada joskus henkiin, mutta kun se on hävinnyt atomeiksi, niin sula mahdottomuushan se sellainen olisi.
Raamatunkin aikan heräteltiin henkiin ehjiä ruumiita, mutta olisko Jeesuskaan psytynyt sellaista taikomaan henkiin, joka olisi murskautunut mäsäksi.
Pyhän-Hengen vuodatuksessa opetuslapsille annettiin mm. valta herättää kuolleista, mutta eipä maailmanhistoria tunne yhtään tapausta, jossa kuollutta olisi herätetty. Leksa-Veksa kirjoitti:
Minulla on kanssa käytännön esimerkki sielusta hengestä ja ruumiista, sano sitten, onko se oikea esimerkki.
Minulla on edessäni kasa lautoja, ja nauloja. Minä olen Jumala, ja aijon tehdä nauloista ja laudoist laatikon.
Jumalalla oli ihmistä luodessaan maan tomua ja ilmaa, ja kun hän sitten muovasi maan tomusta ihmisen näköisen otuksen, siinä oli nyt tuumis, mutta ei vielä henkeä so.elämää.
Kun minä vasaroin naulat ja laudat yhteen, syntyy uusi luomus, nimeltään laatikko.
Kun Jumala puhalsi ihmismöhkäseeseen ilmaa, niin ihmisestä tuli elävä, so.elävä sielu. Mutta kun ihminen kuolee hönkäistessään viimeisen puhalluksen, hänestä tuleekin taas se sieluton möhkäle.
Kun minä puran laatikon ja kiskon naulat pois, erotan laudat, laatikkoa ei enää ole, se on vain käsite.
Näin on ihmisenkin laita, että elävä sielu on vain käsite, joka toimii vain elävässä ruumiissa.
Kun Jumala puhalsi hengityksen ja sydämen toimimaan, syntyi ehjä kokonaisuus, joka pysyy kasassa niin kauna, kunnes sydän pysähtyy ja henki lakkaa kulkemasta.
Pyhä-Henki ei kuulu tähän vaan se on erillinen olomuoto, jota emme pysty kuvailemaan, emmekä käsittämään. Sielua luullaan yhä erilliseksi olennoksi, vaikka raamattu ei tällaista käsitystä tue.
Sitten kun meidät herätetään eloon, mitä minä en oikein jaksa uskoa, tapahtunee taas sama, elikkä elämän henki puhalletaaan kuolleista nousseisiin möhkäleisiin.
Olen kerran katsonut erästä elokuvaa, jossa kuolleet nousivat haudasta. Oli muuten niin karmea esitys, että tukka nousi pystyyn.Näin kertoo Jeesus joistain, joita Hän Herätti
Joh. 11:11 Tämän sanottuaan Jeesus jatkoi: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.
Karismaattisissa seurakunnissa on useita kuolleista Herättämisiä. Jeesushan sanoi, kun te olette minussa ja TEILLÄ ON PYHÄ HENKI, te teette samoja tunnustekoja KUN MINÄ TEIN, JA SUUREMPIAKIN.
Nämä ei vain näy VL piireissä, ja harvoin myös luterilaisuudessa.
Sen nyt jotenkin ymmärtää, että ehjän ihmisen voisi saada joskus henkiin, mutta kun se on hävinnyt atomeiksi, niin sula mahdottomuushan se sellainen olisi.** Raamattu kertoo myös Hautojen avautumisesta. Etkö ole luullut saarnattavan. HE OVTA YLÖSNOUSEMUS RUUMISSA, JOKA ON ERI ASIA, SIINÄ EI OLE toukan reikiä.
Matt. 27:52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös
Raamatunkin aikan heräteltiin henkiin ehjiä ruumiita, mutta olisko Jeesuskaan psytynyt sellaista taikomaan henkiin, joka olisi murskautunut mäsäksi. ** Heissä oli Vanhan liiton, tuhansia vuosia vanhoja ruumiita, kuten Elia ja Hnaok.
Pyhän-Hengen vuodatuksessa opetuslapsille annettiin mm. valta herättää kuolleista, mutta eipä maailmanhistoria tunne yhtään tapausta, jossa kuollutta olisi herätetty.** Tuhansia on tapahtunut jo tällä vuosi tuhannella. Se ei vain näy tynnyriin.
Etsi netistä, ellei seurakunnassasi ole siitä tietoa.- Meiliaikku
Kesitas kirjoitti:
Näin kertoo Jeesus joistain, joita Hän Herätti

Etsi netistä, ellei seurakunnassasi ole siitä tietoa.opetuslapset tänäkin aikana vielä herättävät henkiin kuolleita = uskosta osatttomat , synteinsä vuoksi kuolleet saavat kuulla evankeliunin syntiensä antamuksesta ja saavat uskon sydämeensä ja täytetään Pyhällä Hengellä.
- Meiliaikku
ei Pyhä Henki haista sitäkään, jos ei tupakoi.
Minä en kannata millään tavalla tupakkaa, mutta jos joku tupakoi, tupakoikoon. Monet ovat ajallaan viisastuneet ja lopettaneet. Uskon kysymys se ei kuitenkaan ole. Tietenkin olisi tärkeää ajatella heitä, jotka siitä pahenevat.
paljon on nuorille puhuttu tupakoinnin vaaroista, esim opistoissa , leireillä raamattuluokissa.
Tupakointia yksinkertaisesti me ei olla nähty synniksi, vaan terveys-ja ympäristöhaitaksi. Meiliaikku kirjoitti:
ei Pyhä Henki haista sitäkään, jos ei tupakoi.
Minä en kannata millään tavalla tupakkaa, mutta jos joku tupakoi, tupakoikoon. Monet ovat ajallaan viisastuneet ja lopettaneet. Uskon kysymys se ei kuitenkaan ole. Tietenkin olisi tärkeää ajatella heitä, jotka siitä pahenevat.
paljon on nuorille puhuttu tupakoinnin vaaroista, esim opistoissa , leireillä raamattuluokissa.
Tupakointia yksinkertaisesti me ei olla nähty synniksi, vaan terveys-ja ympäristöhaitaksi.Mitä tupakoimattomalla VL ihmsiellä on näyttöjä Pyhästä Hengestä. Mitä armolahjoja sinulla on.
Kuule nyt, joka on Pyhän Henegen voitelema, Kristus ruumissa ei tupakoi. Kristus ei myöskään haistele tupakkaa. Kristitty ei tupakoi.
Vai ette ole nähneet? Mutta Raamattu sen tunnustaa, SEHÄN HIMOISTA SUURIN. Oletko todella tosissaan.Meiliaikku kirjoitti:
opetuslapset tänäkin aikana vielä herättävät henkiin kuolleita = uskosta osatttomat , synteinsä vuoksi kuolleet saavat kuulla evankeliunin syntiensä antamuksesta ja saavat uskon sydämeensä ja täytetään Pyhällä Hengellä.
Etkö ole tietoinen herättämisistä, eikö SRK;n festareilla tapahu näin.
Ompa ihme, vaikka on "jumalan valtakunta"- Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
Näin kertoo Jeesus joistain, joita Hän Herätti
Joh. 11:11 Tämän sanottuaan Jeesus jatkoi: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.
Karismaattisissa seurakunnissa on useita kuolleista Herättämisiä. Jeesushan sanoi, kun te olette minussa ja TEILLÄ ON PYHÄ HENKI, te teette samoja tunnustekoja KUN MINÄ TEIN, JA SUUREMPIAKIN.
Nämä ei vain näy VL piireissä, ja harvoin myös luterilaisuudessa.
Sen nyt jotenkin ymmärtää, että ehjän ihmisen voisi saada joskus henkiin, mutta kun se on hävinnyt atomeiksi, niin sula mahdottomuushan se sellainen olisi.** Raamattu kertoo myös Hautojen avautumisesta. Etkö ole luullut saarnattavan. HE OVTA YLÖSNOUSEMUS RUUMISSA, JOKA ON ERI ASIA, SIINÄ EI OLE toukan reikiä.
Matt. 27:52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös
Raamatunkin aikan heräteltiin henkiin ehjiä ruumiita, mutta olisko Jeesuskaan psytynyt sellaista taikomaan henkiin, joka olisi murskautunut mäsäksi. ** Heissä oli Vanhan liiton, tuhansia vuosia vanhoja ruumiita, kuten Elia ja Hnaok.
Pyhän-Hengen vuodatuksessa opetuslapsille annettiin mm. valta herättää kuolleista, mutta eipä maailmanhistoria tunne yhtään tapausta, jossa kuollutta olisi herätetty.** Tuhansia on tapahtunut jo tällä vuosi tuhannella. Se ei vain näy tynnyriin.
Etsi netistä, ellei seurakunnassasi ole siitä tietoa.Tällä vuosisadalla tuhansia herännyt kuolleista. Älä ny, missä ja milloin sellaista on tapahtunut?
No ei missään tietenkään, tajusin melkein heti, että puhut vertauksilla. Meillä kuolleista heräämisellä ymmärretään, kun käsittää parannuksen armon, niin nousee ylös synnin sumusta ja saa Pyhän Hengen asumaan itseensä. Mutta kun kysyn oikeasti kuolleiden heräämisestä, niin sellaista maailmanhistoria ei tunne. - Leksa-Veksa
Meiliaikku kirjoitti:
opetuslapset tänäkin aikana vielä herättävät henkiin kuolleita = uskosta osatttomat , synteinsä vuoksi kuolleet saavat kuulla evankeliunin syntiensä antamuksesta ja saavat uskon sydämeensä ja täytetään Pyhällä Hengellä.
Jos tulkitsemme koko raamatun hengellisesti, niin silloinhan kaikki kuolleista herättämiset eivät olekkaan olleet todellisia, vaan sillä on haluttu kuvata hengellistä heräämistä.
Jeesuksen ylösnouseminenkin saattaa olla vain hengellinen vertauskuva, ei kirjaimellinen.
Missäs ihmeessä kulkee se raja hengellisen ja todellisuuden välillä niin raamatussa kuin saarnamiehen saarnoissakin.
Käsittäkää tämä vain lapsenmielisesti, sanoo saarnaaja, muuten tämä jää epäselväksi.
Maailmanhistoria ei tunne tapauksia, että joku olisi kuolleista noussut. legendoja kylläkin.
Iso-isältäni olen kuullut legentaa kuolleista nousuista, mutta jätän tarinat omaan arvoonsa.
Pimeänä talvi-iltana oli eräs mies kuljettanut vainajaa reellä kirkonkylää kohti. Kuski väitti matkalla vainajan nousseen reessä istumaan, eikä ollut sen koommin uskaltanut taakseen enää vilkuilla. Perillä vainaja oli kuitenkin maannut liikkumatta reen pohjalla.
Tietäähän sen mielikuvituksen yhdistettynä pimeään talvihämärän ja synkkään metsään. Leksa-Veksa kirjoitti:
Tällä vuosisadalla tuhansia herännyt kuolleista. Älä ny, missä ja milloin sellaista on tapahtunut?
No ei missään tietenkään, tajusin melkein heti, että puhut vertauksilla. Meillä kuolleista heräämisellä ymmärretään, kun käsittää parannuksen armon, niin nousee ylös synnin sumusta ja saa Pyhän Hengen asumaan itseensä. Mutta kun kysyn oikeasti kuolleiden heräämisestä, niin sellaista maailmanhistoria ei tunne.siellä se selviää.
Tapahtumia on viime vuosina ollut Afrikassa mm, jossa on tullut kasteelle yli 50 miljoonaa ihmistä. Siellä on useita kuolleista herättämissä Jeesuksen uskolla, ei Vl parannuksen armolla, sillä he eivät sitä voineet pyytää, kun ei ollut enää puhekykyä.
Kysyt mitä kuolleiusta herättämisellä ymmärrän, juuri sitä, miten kävi Jeesuksen työssä ja sen myös, että Hän sanoi kaikille muille Kristityille, paitsi SRK;lle, joka ei usko kuitenkaan, koska ei ole Pyhää Henkeä.
Joh. 14:12
"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo
Väitätkö, että Raamattu valehtelee, ja Jeesus lupaili liikoja, meille tämä on TOTUUS.
Missä kohti se on kirjoitettu Raamattuun, parannuksen armolla saa PH;n? Kannattaa panna näkyviin. Samalla kai saarnaaja antaa armolahjojakin, eikä vaan, vaikka lisääntymisen armolahjan.
Mutta kun kysyn oikeasti kuolleiden heräämisestä, niin sellaista maailmanhistoria ei tunne.** Tuntee, mutta ei parannuksen armoa ja sitä ei tunne VL historia. Olen tavannut evankelistoja, jotka ovat Jeesuksen voimalla juuri tehneet tämän, mutta ei Rauhan yhdistyksellä.
Elätkö noin tynnyrissä, ettet seuraa Jeesuksen työtä Pyhässä Hengessä maailmalla.
Meille tämä on TOTTA, teille pakanoille ihmetys.Meiliaikku kirjoitti:
opetuslapset tänäkin aikana vielä herättävät henkiin kuolleita = uskosta osatttomat , synteinsä vuoksi kuolleet saavat kuulla evankeliunin syntiensä antamuksesta ja saavat uskon sydämeensä ja täytetään Pyhällä Hengellä.
maailmaa, mitä on SRK;n ja kodin välillä.
Tynnyrissä olet.- Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
siellä se selviää.
Tapahtumia on viime vuosina ollut Afrikassa mm, jossa on tullut kasteelle yli 50 miljoonaa ihmistä. Siellä on useita kuolleista herättämissä Jeesuksen uskolla, ei Vl parannuksen armolla, sillä he eivät sitä voineet pyytää, kun ei ollut enää puhekykyä.
Kysyt mitä kuolleiusta herättämisellä ymmärrän, juuri sitä, miten kävi Jeesuksen työssä ja sen myös, että Hän sanoi kaikille muille Kristityille, paitsi SRK;lle, joka ei usko kuitenkaan, koska ei ole Pyhää Henkeä.
Joh. 14:12
"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo
Väitätkö, että Raamattu valehtelee, ja Jeesus lupaili liikoja, meille tämä on TOTUUS.
Missä kohti se on kirjoitettu Raamattuun, parannuksen armolla saa PH;n? Kannattaa panna näkyviin. Samalla kai saarnaaja antaa armolahjojakin, eikä vaan, vaikka lisääntymisen armolahjan.
Mutta kun kysyn oikeasti kuolleiden heräämisestä, niin sellaista maailmanhistoria ei tunne.** Tuntee, mutta ei parannuksen armoa ja sitä ei tunne VL historia. Olen tavannut evankelistoja, jotka ovat Jeesuksen voimalla juuri tehneet tämän, mutta ei Rauhan yhdistyksellä.
Elätkö noin tynnyrissä, ettet seuraa Jeesuksen työtä Pyhässä Hengessä maailmalla.
Meille tämä on TOTTA, teille pakanoille ihmetys.Mitääh.. 50 000 000 kastettua Afrikassa, ehän vain lipsahtanut muutama nolla liikaa!
En tosiaankaan ole tiennyt, koska normaaleissa uutislähetyksissä ei ole kerrottu puolta sanaa.
Enkä usko, että kysymyksessä olisi ollut kuolleista herätys, sillä jos niin olisi tapahtunut, se uutisoitaisiin
maailman ykkösuutiseksi ja Madeiran tuhotulvat jäisi auttamatta kakkosuutiseksi.
En voi katsoa Tv.seiskaa, kun ei ole televisioita, mutta löytyykö netistä?
Varmasti sellainen, joka kykenee kuolleen herättämään, omaa PYHÄN HENGEN.
Mutta, oletko ottanut huomioon sellaisen, että myös Paholainen voi tehdä ihmeitä. Meidän seurakunnassa uskotaan vahvasti, että joka kuolleista herättää, se on paholaisen riivaama. Leksa-Veksa kirjoitti:
Jos tulkitsemme koko raamatun hengellisesti, niin silloinhan kaikki kuolleista herättämiset eivät olekkaan olleet todellisia, vaan sillä on haluttu kuvata hengellistä heräämistä.
Jeesuksen ylösnouseminenkin saattaa olla vain hengellinen vertauskuva, ei kirjaimellinen.
Missäs ihmeessä kulkee se raja hengellisen ja todellisuuden välillä niin raamatussa kuin saarnamiehen saarnoissakin.
Käsittäkää tämä vain lapsenmielisesti, sanoo saarnaaja, muuten tämä jää epäselväksi.
Maailmanhistoria ei tunne tapauksia, että joku olisi kuolleista noussut. legendoja kylläkin.
Iso-isältäni olen kuullut legentaa kuolleista nousuista, mutta jätän tarinat omaan arvoonsa.
Pimeänä talvi-iltana oli eräs mies kuljettanut vainajaa reellä kirkonkylää kohti. Kuski väitti matkalla vainajan nousseen reessä istumaan, eikä ollut sen koommin uskaltanut taakseen enää vilkuilla. Perillä vainaja oli kuitenkin maannut liikkumatta reen pohjalla.
Tietäähän sen mielikuvituksen yhdistettynä pimeään talvihämärän ja synkkään metsään.os tulkitsemme koko raamatun hengellisesti, niin silloinhan kaikki kuolleista herättämiset eivät olekkaan olleet todellisia, vaan sillä on haluttu kuvata hengellistä heräämistä.** Niin jos VL saarnaaja tutkii,,, eli jos, jos, jos ja jos. Jos saarnaaja tädillä olisi munat se olisi setä. Jos?
Jeesuksen ylösnouseminenkin saattaa olla vain hengellinen vertauskuva, ei kirjaimellinen. ** Saattaa, saattaa, saattaa. Jos Vl uskoisi Jeesuksen Herraksi, Hän saattaisi olla kristitty? Saattaisi.
Missäs ihmeessä kulkee se raja hengellisen ja todellisuuden välillä niin raamatussa kuin saarnamiehen saarnoissakin. ** Jeesuksessa, sitä et ymmärrä ennekuin saat Pyhän Hengen voitelun, sitä ennen olet kuiva.
Käsittäkää tämä vain lapsenmielisesti, sanoo saarnaaja, muuten tämä jää epäselväksi.** Tehän olette uskon lapsia, vasta vauva asteella, kuten Paavali teitä niin sopivasti sanoo.
Maailmanhistoria ei tunne tapauksia, että joku olisi kuolleista noussut. legendoja kylläkin. ** Ei tieto tule sinulle tynnyriin, jos sitä et itse etsi.
Iso-isältäni olen kuullut legentaa kuolleista nousuista, mutta jätän tarinat omaan arvoonsa. ** Legendat on legentoja, Totuus on Totuutta Pyhässä HengessäLeksa-Veksa kirjoitti:
Mitääh.. 50 000 000 kastettua Afrikassa, ehän vain lipsahtanut muutama nolla liikaa!
En tosiaankaan ole tiennyt, koska normaaleissa uutislähetyksissä ei ole kerrottu puolta sanaa.
Enkä usko, että kysymyksessä olisi ollut kuolleista herätys, sillä jos niin olisi tapahtunut, se uutisoitaisiin
maailman ykkösuutiseksi ja Madeiran tuhotulvat jäisi auttamatta kakkosuutiseksi.
En voi katsoa Tv.seiskaa, kun ei ole televisioita, mutta löytyykö netistä?
Varmasti sellainen, joka kykenee kuolleen herättämään, omaa PYHÄN HENGEN.
Mutta, oletko ottanut huomioon sellaisen, että myös Paholainen voi tehdä ihmeitä. Meidän seurakunnassa uskotaan vahvasti, että joka kuolleista herättää, se on paholaisen riivaama.Viimeisen vuosikymmen aikana näin kastoimme.
Eikö kukaan ole sinulle tullut kertomaan? Ihme.Leksa-Veksa kirjoitti:
Mitääh.. 50 000 000 kastettua Afrikassa, ehän vain lipsahtanut muutama nolla liikaa!
En tosiaankaan ole tiennyt, koska normaaleissa uutislähetyksissä ei ole kerrottu puolta sanaa.
Enkä usko, että kysymyksessä olisi ollut kuolleista herätys, sillä jos niin olisi tapahtunut, se uutisoitaisiin
maailman ykkösuutiseksi ja Madeiran tuhotulvat jäisi auttamatta kakkosuutiseksi.
En voi katsoa Tv.seiskaa, kun ei ole televisioita, mutta löytyykö netistä?
Varmasti sellainen, joka kykenee kuolleen herättämään, omaa PYHÄN HENGEN.
Mutta, oletko ottanut huomioon sellaisen, että myös Paholainen voi tehdä ihmeitä. Meidän seurakunnassa uskotaan vahvasti, että joka kuolleista herättää, se on paholaisen riivaama.tämä ja todista se huijaukseksi. Jollei sovi, panen lisää.
http://www.risteys.net/daniel/
Googlet kuolleista herääminen/ herätetty.- Irvikuva
Meiliaikku kirjoitti:
ei Pyhä Henki haista sitäkään, jos ei tupakoi.
Minä en kannata millään tavalla tupakkaa, mutta jos joku tupakoi, tupakoikoon. Monet ovat ajallaan viisastuneet ja lopettaneet. Uskon kysymys se ei kuitenkaan ole. Tietenkin olisi tärkeää ajatella heitä, jotka siitä pahenevat.
paljon on nuorille puhuttu tupakoinnin vaaroista, esim opistoissa , leireillä raamattuluokissa.
Tupakointia yksinkertaisesti me ei olla nähty synniksi, vaan terveys-ja ympäristöhaitaksi.toki syntiä ole, koska niin monet maailman ainoat oikeat uskovaiset eli vanhoillislestadiolaiset ovat tämän huumeen koukussa. Saarnamiehistä ja raskaana olevista naisista alkaen.
Uskovainen tupakka hampaissa = uskovaisen irvikuva - Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
Etkö ole tietoinen herättämisistä, eikö SRK;n festareilla tapahu näin.
Ompa ihme, vaikka on "jumalan valtakunta"Ruumiillisesti kuolleiden herättäminen ei kuulu Jumalan valtakunnan tehtäviin.
Jumalan valtakunta herättelee vain synnin kuolemasta. Näin minä sen olen käsittänyt.
Raamatun kuolleista herättämisillä ei tarkoiteta kuolleiden ruumiiden herättelyjä, vaan kuolleiden sielujen, jotka ovat hengellisesti kuolleita. Ilmeisesti sielulla on jonkunmoinen astraaliruumis, koska opetukseemme kuuluu, ettei sielu koskaan kuole, tosin ei puhuta sielun ruumiillisesta kuolemasta, vaan sielun hengellisestä kuolemasta, josta voi herätä henkiin käsittämällä parannuksen armo.
No, hebreaahan tämä minullekkin on ja epäloogista, mutta suurinpiirtein näin se menee, kas kun tätä ei ole oikein perusteelisesti meillä koskaan opetettu eikä pohdittukaan.
Meillä ei myöskään ole pohdittu tuhatvuotista ajanjaksoa, mitä se oikein tarkoittaa. Kahta asiaa se voi tarkoittaa, mutta kumpi on näistä oikea.
Jotkut ymmärtää, että elämme jo nyt tuhatvuotista aikakautta/valtakuntaa, joka loppuisi hieman ennen kristuksen takaisintuloa ja että se Saatana päästettäsiin riehumaan juuri ennen Kristuksen toista tulemista.
No eikai se ehdi sitten paljon riehumaan, mutta tämä on epäloogista sen tähden, koska Saatanahan heitettiin maan päälle jo ennen maailman luomista ja koko ajan sen sanotaan käyvän ympärillämme niinkuin kiljuvan jalopeuran. Jos se olisi tällä hetkellä sidottuna, niin eihän meitä kukaan kiusaisi.
Toinen parempi selitysmalli tuhatvuotiselle aikakaudelle/ valtakunnalle on, että se alkaisi vasta Kristuksen tulemisen yhteydessä. Kun oikeamieliset on viety taivaaseen, jätetään Saatana tänne kuljeksimaan autioon maahan tuhanneksi vuodeksi, se olisi sitä todellista vankeusaikaa, koska ketään elossa olevaa ihmistä ei täällä olisi ja siten ei olisi hänellä mitään tekemistä.
Miksi tuhat vuotta? No siksi, kun meneehän siinä nyt hyvänen aika vuosia, ennenkuin tutkiva tuomio on käyty taivaassa loppuun, jossa jokaisen meidän tilikirjat käydään lävitse.
Oikeudenkäynti kestää, sillä onhan meitä rikollisia suuri joukko. Sitten tullaan taivaasta taas maan päälle ja herätellään rikolliset kuulemaan tuomio. Helvetti sytytetään palamaan ja kun tuli on kaikki polttanut, se luonnollisesti sammuu, koska tulen pitää saada koko ajan ruokaa, muuten se ei pala.
Aurinkokaan ei pala loputtomasti, sillä energia loppuu ja siitä tulee kylmä kääpiötähti.
Miten siis selität tuhatvuotiskauden olevan jo nyt menossa? Leksa-Veksa kirjoitti:
Ruumiillisesti kuolleiden herättäminen ei kuulu Jumalan valtakunnan tehtäviin.

Miten siis selität tuhatvuotiskauden olevan jo nyt menossa?Ruumiillisesti kuolleiden herättäminen ei kuulu Jumalan valtakunnan tehtäviin. *’ Jos tällä tarkoitat SRK;ta, ei sille kuulu juuri muutakaan, mitä Jeesus kehotti tekemään. Ei lähetystyötä, ei diakoniaa, ei Kristuksen kirkastamista kaduilla ja aitavierillä.
Panetko sinä pahaksesi, jos jollain on niin suuri usko, että Hänen uskolla kuolleet herätetään, kuten Jeesus sanoi. Taidat olla kade.
Jumalan valtakunta herättelee vain synnin kuolemasta. ** .Vieläkin, jos tarkoitat lahkoa, nimeltä SRK, niin voin vakuuttaa sinulle, ettei se lahko koskaan voita kuolemaa. Teiltä uupuu Pyhä Henki ja Kristuksen sisäinen tunteminen.
Näin minä sen olen käsittänyt. * Näinhän ne VL;t käsittää, teetkö asian eteen lähetyntyötä? Kuten Herra käskee.
Raamatun kuolleista herättämisillä ei tarkoiteta kuolleiden ruumiiden herättelyjä, vaan kuolleiden sielujen, jotka ovat hengellisesti kuolleita.** Naurettavaa. Matt 27;50 Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, 52 HAUDAT AUKENIVAT, ja monien POISNUKKUNEIDEN PYHÄT RUUMIIT NOUSIVAT YLÖS 53 HE LÄHTIVÄT haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen HE TULIVTA PYHÄN KAUPUNKIIN JA NÄYTTÄYTYTIVÄT SIELLÄ MONILLE 54 Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!"
VL ei ole Pyhä, koska saarnamieskin itkee, minä kaikkein syntisin?? Ei ole pojalla hyvin pullat uunissa.
Joten eikö tämäkään avaa käsitystäsi? Ellei, ole todella liemessä uskosi kanssa.
Ilmeisesti sielulla on jonkunmoinen astraaliruumis, koska opetukseemme kuuluu, ettei sielu koskaan kuole, ** Vai kuuluu opetukseenne. Ilmeisesti siihen LÖLYTYY RAAMATUN PAIKKA, jossa sielut nousee Taivaaseen, tuomiolle he kyllä pääsevät, tuhatvuotisen jälkeen.>> Ilm. 20:13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.Kesitas kirjoitti:
Ruumiillisesti kuolleiden herättäminen ei kuulu Jumalan valtakunnan tehtäviin. *’ Jos tällä tarkoitat SRK;ta, ei sille kuulu juuri muutakaan, mitä Jeesus kehotti tekemään. Ei lähetystyötä, ei diakoniaa, ei Kristuksen kirkastamista kaduilla ja aitavierillä.
Panetko sinä pahaksesi, jos jollain on niin suuri usko, että Hänen uskolla kuolleet herätetään, kuten Jeesus sanoi. Taidat olla kade.
Jumalan valtakunta herättelee vain synnin kuolemasta. ** .Vieläkin, jos tarkoitat lahkoa, nimeltä SRK, niin voin vakuuttaa sinulle, ettei se lahko koskaan voita kuolemaa. Teiltä uupuu Pyhä Henki ja Kristuksen sisäinen tunteminen.
Näin minä sen olen käsittänyt. * Näinhän ne VL;t käsittää, teetkö asian eteen lähetyntyötä? Kuten Herra käskee.
Raamatun kuolleista herättämisillä ei tarkoiteta kuolleiden ruumiiden herättelyjä, vaan kuolleiden sielujen, jotka ovat hengellisesti kuolleita.** Naurettavaa. Matt 27;50 Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, 52 HAUDAT AUKENIVAT, ja monien POISNUKKUNEIDEN PYHÄT RUUMIIT NOUSIVAT YLÖS 53 HE LÄHTIVÄT haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen HE TULIVTA PYHÄN KAUPUNKIIN JA NÄYTTÄYTYTIVÄT SIELLÄ MONILLE 54 Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!"
VL ei ole Pyhä, koska saarnamieskin itkee, minä kaikkein syntisin?? Ei ole pojalla hyvin pullat uunissa.
Joten eikö tämäkään avaa käsitystäsi? Ellei, ole todella liemessä uskosi kanssa.
Ilmeisesti sielulla on jonkunmoinen astraaliruumis, koska opetukseemme kuuluu, ettei sielu koskaan kuole, ** Vai kuuluu opetukseenne. Ilmeisesti siihen LÖLYTYY RAAMATUN PAIKKA, jossa sielut nousee Taivaaseen, tuomiolle he kyllä pääsevät, tuhatvuotisen jälkeen.>> Ilm. 20:13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.Jotkut ymmärtää, että elämme jo nyt tuhatvuotista aikakautta/valtakuntaa, joka loppuisi hieman ennen kristuksen takaisintuloa ja että se Saatana päästettäsiin riehumaan juuri ennen Kristuksen toista tulemista. ** Eikö ole naurettavaa. Pyhät temmataan ennen vaivan aikaa, ja se on 7 vuotta. Joten jos huomaat tulevaisuudessa, ette me Pyhät ollaan häivytty, teidät että Jeesus tuli meitä vastaan pilviin ja te jäätte tänne, suureen vaivaan. Sitten Pyhät ja Kristus tulee, ja SITOO SAATANAN TUHANNEKI VUODEKSI. >>Ilm 21;2 Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, Ilm 21;1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. ENSIMMÄINEN TAIVAS JA ENSIMMÄINEN MAA OLIVTA KADONNEET, eikä merta ollut enää.
2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, UUSI JERUSALEM LASKUTUI JUMALAN LUOTA juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, JUMALAN ASUISIJA IHMISTEN KEKSELLÄ! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,Kesitas kirjoitti:
Jotkut ymmärtää, että elämme jo nyt tuhatvuotista aikakautta/valtakuntaa, joka loppuisi hieman ennen kristuksen takaisintuloa ja että se Saatana päästettäsiin riehumaan juuri ennen Kristuksen toista tulemista. ** Eikö ole naurettavaa. Pyhät temmataan ennen vaivan aikaa, ja se on 7 vuotta. Joten jos huomaat tulevaisuudessa, ette me Pyhät ollaan häivytty, teidät että Jeesus tuli meitä vastaan pilviin ja te jäätte tänne, suureen vaivaan. Sitten Pyhät ja Kristus tulee, ja SITOO SAATANAN TUHANNEKI VUODEKSI. >>Ilm 21;2 Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, Ilm 21;1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. ENSIMMÄINEN TAIVAS JA ENSIMMÄINEN MAA OLIVTA KADONNEET, eikä merta ollut enää.
2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, UUSI JERUSALEM LASKUTUI JUMALAN LUOTA juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, JUMALAN ASUISIJA IHMISTEN KEKSELLÄ! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,jätetään Saatana tänne kuljeksimaan autioon maahan tuhanneksi vuodeksi, se olisi sitä todellista vankeusaikaa, koska ketään elossa olevaa ihmistä ei täällä olisi ja siten ei olisi hänellä mitään tekemistä.** Ei jätetä kuljeksimaan vaan sidotaan Ilm 20;2 >>Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, 3 SYÖKSI SEN SYVYYTEEN JA LUKITSI JA SINETÖI SEN SYVYYDEN OVEN
- ylpeä jumalastaan
Oletko koskaan kuullut tällaista jeesuksen opetusta kuin "se mikä menee suuhun ei tapa, mutta se joka tulee suusta ulos tappaa" tai jotain vastaava "suu puhuu sydämmen kieltä" ja niin huomaa että tuomitset aika omalla kädellä nuita Vl:iä, vaikka eihän se minulle kuulu.
- Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
Ruumiillisesti kuolleiden herättäminen ei kuulu Jumalan valtakunnan tehtäviin. *’ Jos tällä tarkoitat SRK;ta, ei sille kuulu juuri muutakaan, mitä Jeesus kehotti tekemään. Ei lähetystyötä, ei diakoniaa, ei Kristuksen kirkastamista kaduilla ja aitavierillä.
Panetko sinä pahaksesi, jos jollain on niin suuri usko, että Hänen uskolla kuolleet herätetään, kuten Jeesus sanoi. Taidat olla kade.
Jumalan valtakunta herättelee vain synnin kuolemasta. ** .Vieläkin, jos tarkoitat lahkoa, nimeltä SRK, niin voin vakuuttaa sinulle, ettei se lahko koskaan voita kuolemaa. Teiltä uupuu Pyhä Henki ja Kristuksen sisäinen tunteminen.
Näin minä sen olen käsittänyt. * Näinhän ne VL;t käsittää, teetkö asian eteen lähetyntyötä? Kuten Herra käskee.
Raamatun kuolleista herättämisillä ei tarkoiteta kuolleiden ruumiiden herättelyjä, vaan kuolleiden sielujen, jotka ovat hengellisesti kuolleita.** Naurettavaa. Matt 27;50 Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, 52 HAUDAT AUKENIVAT, ja monien POISNUKKUNEIDEN PYHÄT RUUMIIT NOUSIVAT YLÖS 53 HE LÄHTIVÄT haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen HE TULIVTA PYHÄN KAUPUNKIIN JA NÄYTTÄYTYTIVÄT SIELLÄ MONILLE 54 Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!"
VL ei ole Pyhä, koska saarnamieskin itkee, minä kaikkein syntisin?? Ei ole pojalla hyvin pullat uunissa.
Joten eikö tämäkään avaa käsitystäsi? Ellei, ole todella liemessä uskosi kanssa.
Ilmeisesti sielulla on jonkunmoinen astraaliruumis, koska opetukseemme kuuluu, ettei sielu koskaan kuole, ** Vai kuuluu opetukseenne. Ilmeisesti siihen LÖLYTYY RAAMATUN PAIKKA, jossa sielut nousee Taivaaseen, tuomiolle he kyllä pääsevät, tuhatvuotisen jälkeen.>> Ilm. 20:13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.> Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, 52 HAUDAT AUKENIVAT, ja monien POISNUKKUNEIDEN PYHÄT RUUMIIT NOUSIVAT YLÖS 53 HE LÄHTIVÄT haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen HE TULIVTA PYHÄN KAUPUNKIIN JA NÄYTTÄYTYTIVÄT SIELLÄ MONILLE 54
- on kyllä ollut ihme tapahtuma, jota pidän kuitenkin taruna. Raamattu on ovela kirja, siellä pidetään tosina sellaisiakin asioita, jotka eivät oikeasti tapahtuneet siten, kuin siellä kerrotaan.
Puutkin siellä puhuvat, sen käsittää vähäjärkisinkin heti vertauskuvalliseksi.
Toit tuolla toisaalla esille afrikassa tapahtuneen kuolleista heräämisen ja sinä uskot siihen varauksetta. Admata toi kuitenkin esille tutkimuksen, jonka perusteella tapahtuneeseen on syytä suhtautua varauksella.
Valekuolleita on ollut paljon, varsinkin sellaisissa paikoissa, joissa ei ole pätevää lääkäriä ollut paikanpäällä, ainoastaan puoskareita, jotka ei osaa määrittää kuolemaa oikein.
Esim. Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon on edelleen valekuollut, eli koomassa, ollut jo vuositolkulla.
Eikös siinä uskontunnustuksessa sanota jokaisen kuolleen ruumiin ylösnousevan. Helvetistä ei uskontunnustuksessa puhuta mitään, vaan kaikkien ruumiit nousevat, ei sielut.
Ei kukaan voi herättää kuollutta henkiin, vaikka olisi kuinka Pyhän-Hengen voideltu. Kaikki tapaukset, joissa näin väitetään tapahtuneen, ovat epätosia.
Mikähän seurakunta se on, jossa sinä vaikutat, tuskin olet irrallinen uskovainen?
No tietenkin olet Kristuksen seurakunnan jäsen, mutta mikä sen maallinen nimi olisi?
Meidän uskonnossa ei todellakaan pohdita raamatun asioita seikkaperäisesti, vaan kaikki nivoutuu yhteen oleelliseen, elikkä syntein anteeksiantamukseen. Tämän perusteeella kaikki muu saa jäädä taka-alalle.
Kaste lapsena on opin keskeisiä kohtia. Kun aikuinen heittäytyy lapsenmieliseksi, hänellä on lupa keveästi uskoa, sillä jos hänestä tulee aikuisuskova, hänen uskonsa häilyy häilymistään. - Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
jätetään Saatana tänne kuljeksimaan autioon maahan tuhanneksi vuodeksi, se olisi sitä todellista vankeusaikaa, koska ketään elossa olevaa ihmistä ei täällä olisi ja siten ei olisi hänellä mitään tekemistä.** Ei jätetä kuljeksimaan vaan sidotaan Ilm 20;2 >>Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, 3 SYÖKSI SEN SYVYYTEEN JA LUKITSI JA SINETÖI SEN SYVYYDEN OVEN
Nyt minua kiinnostaa yhä enemmän tietää, missä seurakunnassa näin viisaasti opetetaan, jossa sinä vaikutat.
> Näin, kuinka pyhä kaupunki, UUSI JERUSALEM LASKUTUI JUMALAN LUOTA juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, JUMALAN ASUISIJA IHMISTEN KEKSELLÄ! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, Leksa-Veksa kirjoitti:
Nyt minua kiinnostaa yhä enemmän tietää, missä seurakunnassa näin viisaasti opetetaan, jossa sinä vaikutat.
> Näin, kuinka pyhä kaupunki, UUSI JERUSALEM LASKUTUI JUMALAN LUOTA juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, JUMALAN ASUISIJA IHMISTEN KEKSELLÄ! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,Nyt minua kiinnostaa yhä enemmän tietää, missä seurakunnassa näin viisaasti opetetaan, jossa sinä vaikutat. ** Kaikissa ns. vapaissa seurakunnissa. Ainoana erona on muutamien sanan selittäjien kesken näkemys Pyhien tempaamisen ajankohdasta, onko se ennen vaivan aikaa, vai sen puoli välissä. Lisää kontaktipintaa, mutta RAAMATUSTA. Ylöstempaaminen tapahtuu ennen antikristillistä vihan aikaa, mitä perustelun aiemmin.
Seurakunta on luvattu pelastaa "tulevasta vihasta" (1. Tess. 1:10, 5:9, Room. 5:9, Ilm. 3:10). Tämä "tuleva viha" ei ole viimeinen tuomio tai Jeesuksen ilmestyminen Öljymäelle, vaan Dan. 8:13,14,19 ja 11:36:n mukaan ajanjakso lopun aikana, jolloin antikristus hallitsee. Se alkaa Ilm. 6. luvun tuomiolla (Ilm. 6:16,17) ja täyttyy maljatuomioissa (Ilm. 15:l). Seurakunnan, joka on aina vaivassa ja maailman vihaama, ei tarvitse jäädä vihan aikaan (1. Tess. 5:9). Vihan aika on Jumalan viha maailmalle, päämääränä Israelin kypsyttäminen kääntymykseen ja maailman tuomitseminen ja käännyttäminen. Seurakunta on "pidättäjä", joka estää antikristuksen ilmestymisen (2. Tess. 2:7, 1. Joh. 4:3,4). Vasta kun seurakunta on temmattu ylös, pääsee antikristillinen vihan aika alkamaan.
Ilm. 5:9,10:ssä nähdään ylöstemmatun seurakunnan ensimmäiset edustajat laulamassa uutta virttä näin: "Ja tehnyt meidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi ja me tulemme hallitsemaan maan päällä" (katso Novumista "me" ja "meidät"). Tämän jälkeen alkaa "viha" kuudennessa luvussa. Seurakuntaa kutsutaan Hebr. 12:23:ssa "esikoisten juhlajoukoksi" tai "esikoisten seurakunnaksi" (ks. Novum, Suuri Ilosanoma tai Saarisalon käännös). Jos seurakunta temmataan vasta Ilm. 20. luvussa kuvatussa Jeesuksen tulossa Öljymäelle, niin seurakunta ei olisi esikoisjoukko, koska sitä ennen on jo temmattu suuri valkopukuinen joukko (Ilm. 7:9,14), kaksi säkkipukuista todistajaa (Ilm. 11:12) ja "poikalapsi" (Ilm. 12:5). Seurakunnan täytyy tulla ylöstemmatuksi ennen näitä joukkoja. Jos seurakunnan ylöstempaaminen Kristusta vastaan yläilmoihin olisi vasta silloin, kun Jeesus tulee Öljymäelle (Ilm. 19:11, 20:4), silloin ylöstempaaminen olisi vain mutka ilmassa. Mihin väliin tällöinsopii seurakunnan tuomitseminen (Kristuksen tuomioistuin), koska heti Öljymäelle tulon jälkeen seurakunta nähdään aputuomarina tuomitsemassa kokoon kutsuttuja kansoja (Ilm. 20:4, Matt. 19:28). Monet esikuvat VT:ssa vahvistavat saman järjestyksen: Eenok temmattiin ennen vedenpaisumusta, Loot ennen Sodoman hävitystä (1. Moos. 19:22) ja Joosefin kaksi poikaa (kuvaavat juutalaisista ja pakanakansoista koostuvaa seurakuntaa) syntyivät ennen seitsemää nälkävuotta. Seurakunta ei tarvitse "Jumalan ja Karitsan vihaa". Talouskausien luonne todistaa, että seurakunta tulee ylöstemmatuksi ennen vihan aikaa.
Ota nyt kohdat esille ja vertaa niitä vaikka Seurapajujasi kanssa.
Minä olen luennointisana useissakin paikoissa ja olen päätynyt siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, että Jeesus tulee vastaan meitä uudestisyntyneitä ennen vaivan aikaa, eikä puoli välissä, sillä Mehän olemme jo tunnustaneet ihmisten edessä Jeesuksen Herraksi. Ei Hän meitä enää tarvitse koetella.
Mutta ne jotka tänne jäävät, ja tunnustavat Jeesuksen Herraksi, surmataan ja heistä tulee Pyhiä, joten se olisi turhaa meidän osalle. Mutta usea todella sitten huomaa – oli se Kesitas oikeassa, että vain usko Jeesukseen Herrana ja Messiaana voittaa, eihän kuollut voi kertoa, että synnit on anteeksi, eikä se yksin riitäkään.
Tämä uusi Jerusalemi on siis 2300 km kanttiinsa, ja se on melkoinen avaruusalus, joka saapuu taivaasta tänne maan päälle. Vauhtia ei passaa olla liikaa, ettei tömähdys aiheuta maailmanlaajuista katastrofia.** Pohdintaa se on sekin. Mutta eikö Taivas jo ole itsessään suuri? Tässä liikkeessä ei oppimamme fysiikan lait päde.
Kaikkeen se sinäkin uskot! Kyllähän se raamattu puhuu, mutta kuvakielellä ja sinä otat ne faktana.** Niin, minä uskon Raamattuun ja Jumalan Sanaan. Eikö ole ihme.
Mistä erotat faktat ja fiktiot raamatusta. Olet varmasti samaa mieltä siitä, ettei kaikkea voi ottaa faktana vaan ne on otettava hengellisenä vertauskuvana.** Sen ”hengellistä” vain jumalattomat, kuten sinä.Kesitas kirjoitti:
Nyt minua kiinnostaa yhä enemmän tietää, missä seurakunnassa näin viisaasti opetetaan, jossa sinä vaikutat. ** Kaikissa ns. vapaissa seurakunnissa. Ainoana erona on muutamien sanan selittäjien kesken näkemys Pyhien tempaamisen ajankohdasta, onko se ennen vaivan aikaa, vai sen puoli välissä. Lisää kontaktipintaa, mutta RAAMATUSTA. Ylöstempaaminen tapahtuu ennen antikristillistä vihan aikaa, mitä perustelun aiemmin.

Mistä erotat faktat ja fiktiot raamatusta. Olet varmasti samaa mieltä siitä, ettei kaikkea voi ottaa faktana vaan ne on otettava hengellisenä vertauskuvana.** Sen ”hengellistä” vain jumalattomat, kuten sinä.Esim. meillä tuo kohta, jossa uusi jerusalem laskeutuu maan päälle, selitetään niin ikään hengellisesti, elikkä uusi jerusalem on jokakesäinen suviseurakenttä kera ison teltan ja sen ympärillä hyörivän pyhän Jumalan lasten joukon. Eräässä juhlaporitssa luki taannoin; "katso Jumalan maja ihmisten keskellä"!** Oletko nähnyt sen, ja etkö todella usko Raamatun sanaan. Miksi sitten kyselet. Et sinä, eikä muukaan VL tajua, ilman Pyhää Henkeä.
Ja mistä olet kaapannut tuon seitsemän vuotta, jonka pyhä viettävät taivaassa. Ei raamatussa sellaisesta puhuta, vaan ainoastaan tuhannesta vuodesta.** Vai ei. Ilm 11 luku alussa puhutaan tuosta enimmäistetä 3,5 vuodesta. Lue, ONKO SINULLAS YLIPÄÄTÄÄN RAAMATTUA? Siitä jatkuu myös toinen 3,5 v. Vaatii lukutaitoa.
Kannattaa lukea myös Dan. 7:25 ja 12;7. Kato yllä on pantu ne kohdat, jotka ovat yleensä riittäneet.
"Ja kaikkien silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät."
Mistä kummasta olet saanut tuon salaisen tempaamisen taivaaseen, sillä sellaista raamatunkohtaa en tiedä olevan.** Se ”ihme” piti trulla jo selville noista aimemmin pannuista kohdista.
Mutta Veke. Etkö todella ole huolissasi itsestäsi. Pyhien tempaus Taivaaseen on Raamatun tärkeimpiä asioita ihmisen osalle. Siinä vain usko Jeesukseen Herrana auttaa uudestisyntymisessä ja jos KOKO VL JENGI EI TIEDÄ KOKO TEMOPAUKSESTA, jäätte tänne saatanan, Pahan ja antikristuksen kanssa.
Tee jo parannus ja saarnaa se seuraavassa kokouksessanne julki. Pyhä VAIN temmataan. Pani siihen lähes kymmenen Raamatun kohtaa, ja sinä et niistä tiennyt mitään.
Meillä opetetaan, että kaikki herätetään yhtä aikaa kun Kristus tulee ja silloin kohoaa ylös Kesitaskin ja me näemme sinun menosi, jotka jäämme tänne tulen kulutettavaksi.** Se on totta, että Kristuksen tulemisessa kyllä, mutta HÄN TULEE HAKEMAAN ENSIN OMANSA. Se on 7 vuotta ennen, ja sinun uskollasi et pääse silloin mukaan vaan jäät tänne vaivan aikaan, saatanan kanssa. OPETUKSENNE ON VÄÄRÄÄ.
Aika sekava tämä maailmanhistorian loppuaika kyllä vaikuttaa olevan ja sinullakin on kyllä nyt puurot ja vellit sekaisin.** Missä? Sinun tietämättömyytesi ei riitä kompetenssina arvostelmaan tietoani eskatologiasta.
Oikein selvää tämä ei liene sinullekkaan, johdonmukaisuus puuttuu.** Tietämättömälle kyllä. Mutta hanki se Raamattupiiri, käydään oikein rautalangan kanssa läpi.
Shalom.Leksa-Veksa kirjoitti:
> Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, 52 HAUDAT AUKENIVAT, ja monien POISNUKKUNEIDEN PYHÄT RUUMIIT NOUSIVAT YLÖS 53 HE LÄHTIVÄT haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen HE TULIVTA PYHÄN KAUPUNKIIN JA NÄYTTÄYTYTIVÄT SIELLÄ MONILLE 54
- on kyllä ollut ihme tapahtuma, jota pidän kuitenkin taruna. Raamattu on ovela kirja, siellä pidetään tosina sellaisiakin asioita, jotka eivät oikeasti tapahtuneet siten, kuin siellä kerrotaan.
Puutkin siellä puhuvat, sen käsittää vähäjärkisinkin heti vertauskuvalliseksi.
Toit tuolla toisaalla esille afrikassa tapahtuneen kuolleista heräämisen ja sinä uskot siihen varauksetta. Admata toi kuitenkin esille tutkimuksen, jonka perusteella tapahtuneeseen on syytä suhtautua varauksella.
Valekuolleita on ollut paljon, varsinkin sellaisissa paikoissa, joissa ei ole pätevää lääkäriä ollut paikanpäällä, ainoastaan puoskareita, jotka ei osaa määrittää kuolemaa oikein.
Esim. Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon on edelleen valekuollut, eli koomassa, ollut jo vuositolkulla.
Eikös siinä uskontunnustuksessa sanota jokaisen kuolleen ruumiin ylösnousevan. Helvetistä ei uskontunnustuksessa puhuta mitään, vaan kaikkien ruumiit nousevat, ei sielut.
Ei kukaan voi herättää kuollutta henkiin, vaikka olisi kuinka Pyhän-Hengen voideltu. Kaikki tapaukset, joissa näin väitetään tapahtuneen, ovat epätosia.
Mikähän seurakunta se on, jossa sinä vaikutat, tuskin olet irrallinen uskovainen?
No tietenkin olet Kristuksen seurakunnan jäsen, mutta mikä sen maallinen nimi olisi?
Meidän uskonnossa ei todellakaan pohdita raamatun asioita seikkaperäisesti, vaan kaikki nivoutuu yhteen oleelliseen, elikkä syntein anteeksiantamukseen. Tämän perusteeella kaikki muu saa jäädä taka-alalle.
Kaste lapsena on opin keskeisiä kohtia. Kun aikuinen heittäytyy lapsenmieliseksi, hänellä on lupa keveästi uskoa, sillä jos hänestä tulee aikuisuskova, hänen uskonsa häilyy häilymistään.- on kyllä ollut ihme tapahtuma, jota pidän kuitenkin taruna. Raamattu on ovela kirja, siellä pidetään tosina sellaisiakin asioita, jotka eivät oikeasti tapahtuneet siten, kuin siellä kerrotaan.** Näinhän sen saatana näkee, ja sinä samalla tavalla. Varmaan juutalaiset naulitsivat myös Nasaretilaisen ritisinkin.
Ennenkuulumatonta pohdintaa ihmiseltä joka sanoo olevansa ”uskomassa”.
Puutkin siellä puhuvat, sen käsittää vähäjärkisinkin heti vertauskuvalliseksi.
Toit tuolla toisaalla esille afrikassa tapahtuneen kuolleista heräämisen ja sinä uskot siihen varauksetta. Admata toi kuitenkin esille tutkimuksen, jonka perusteella tapahtuneeseen on syytä suhtautua varauksella. * Vastaa siitä Antille, älä minulle. Minä tiedän, sinä et. Antti taas kyseenalaistaa, kuten kuviohin kuuluu.
Valekuolleita on ollut paljon, varsinkin sellaisissa paikoissa, joissa ei ole pätevää lääkäriä ollut paikanpäällä, ainoastaan puoskareita, jotka ei osaa määrittää kuolemaa oikein.** Mutta sinulla on se tieto, joten elä vain siinä.
Esim. Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon on edelleen valekuollut, eli koomassa, ollut jo vuositolkulla.** Mutta onko herännyt???
Eikös siinä uskontunnustuksessa sanota jokaisen kuolleen ruumiin ylösnousevan. ** Sanotaan, sinähän puhuit aiemmin SIELUSTA. Selitä se Raamatulla, älä ihmisten kirjoituksilla.
Helvetistä ei uskontunnustuksessa puhuta mitään, vaan kaikkien ruumiit nousevat, ei sielut.** Lue Raamattua, siellä se lukee.
Ei kukaan voi herättää kuollutta henkiin, vaikka olisi kuinka Pyhän-Hengen voideltu. * Et sinä näitä juttuja tajua; etkä jo usko.
Kaikki tapaukset, joissa näin väitetään tapahtuneen, ovat epätosia.** Todista se.
Mikähän seurakunta se on, jossa sinä vaikutat, tuskin olet irrallinen uskovainen?** Jeesuksen aikoinaan luoma seurakunta.
No tietenkin olet Kristuksen seurakunnan jäsen, mutta mikä sen maallinen nimi olisi?** Onko Raamatussa muita nimiä, kun ”minun valittuni”?
Meidän uskonnossa ei todellakaan pohdita raamatun asioita seikkaperäisesti,** EI pohdita ylipäätään yhtään, saarnaajat saarnaa vain entisten juttujen mukaan – tuhlaaja poika oli sitä ja tätä?
vaan kaikki nivoutuu yhteen oleelliseen, elikkä syntein anteeksiantamukseen. ** Miten sen sovittaa Raamattuun pelastavana elementtinä?
Tämän perusteeella kaikki muu saa jäädä taka-alalle.** Jopa Jeesus Kristus, oikeassa olet.
Kaste lapsena on opin keskeisiä kohtia. ** Niin, näytä yksi sellainen Raamatusta.
Kun aikuinen heittäytyy lapsenmieliseksi, hänellä on lupa keveästi uskoa, sillä jos hänestä tulee aikuisuskova, hänen uskonsa häilyy häilymistään.** Niinhän se teillä on, uskomisen kautta ymmärtää jumalien valakunnan evankeliumia.- Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
Nyt minua kiinnostaa yhä enemmän tietää, missä seurakunnassa näin viisaasti opetetaan, jossa sinä vaikutat. ** Kaikissa ns. vapaissa seurakunnissa. Ainoana erona on muutamien sanan selittäjien kesken näkemys Pyhien tempaamisen ajankohdasta, onko se ennen vaivan aikaa, vai sen puoli välissä. Lisää kontaktipintaa, mutta RAAMATUSTA. Ylöstempaaminen tapahtuu ennen antikristillistä vihan aikaa, mitä perustelun aiemmin.
Seurakunta on luvattu pelastaa "tulevasta vihasta" (1. Tess. 1:10, 5:9, Room. 5:9, Ilm. 3:10). Tämä "tuleva viha" ei ole viimeinen tuomio tai Jeesuksen ilmestyminen Öljymäelle, vaan Dan. 8:13,14,19 ja 11:36:n mukaan ajanjakso lopun aikana, jolloin antikristus hallitsee. Se alkaa Ilm. 6. luvun tuomiolla (Ilm. 6:16,17) ja täyttyy maljatuomioissa (Ilm. 15:l). Seurakunnan, joka on aina vaivassa ja maailman vihaama, ei tarvitse jäädä vihan aikaan (1. Tess. 5:9). Vihan aika on Jumalan viha maailmalle, päämääränä Israelin kypsyttäminen kääntymykseen ja maailman tuomitseminen ja käännyttäminen. Seurakunta on "pidättäjä", joka estää antikristuksen ilmestymisen (2. Tess. 2:7, 1. Joh. 4:3,4). Vasta kun seurakunta on temmattu ylös, pääsee antikristillinen vihan aika alkamaan.
Ilm. 5:9,10:ssä nähdään ylöstemmatun seurakunnan ensimmäiset edustajat laulamassa uutta virttä näin: "Ja tehnyt meidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi ja me tulemme hallitsemaan maan päällä" (katso Novumista "me" ja "meidät"). Tämän jälkeen alkaa "viha" kuudennessa luvussa. Seurakuntaa kutsutaan Hebr. 12:23:ssa "esikoisten juhlajoukoksi" tai "esikoisten seurakunnaksi" (ks. Novum, Suuri Ilosanoma tai Saarisalon käännös). Jos seurakunta temmataan vasta Ilm. 20. luvussa kuvatussa Jeesuksen tulossa Öljymäelle, niin seurakunta ei olisi esikoisjoukko, koska sitä ennen on jo temmattu suuri valkopukuinen joukko (Ilm. 7:9,14), kaksi säkkipukuista todistajaa (Ilm. 11:12) ja "poikalapsi" (Ilm. 12:5). Seurakunnan täytyy tulla ylöstemmatuksi ennen näitä joukkoja. Jos seurakunnan ylöstempaaminen Kristusta vastaan yläilmoihin olisi vasta silloin, kun Jeesus tulee Öljymäelle (Ilm. 19:11, 20:4), silloin ylöstempaaminen olisi vain mutka ilmassa. Mihin väliin tällöinsopii seurakunnan tuomitseminen (Kristuksen tuomioistuin), koska heti Öljymäelle tulon jälkeen seurakunta nähdään aputuomarina tuomitsemassa kokoon kutsuttuja kansoja (Ilm. 20:4, Matt. 19:28). Monet esikuvat VT:ssa vahvistavat saman järjestyksen: Eenok temmattiin ennen vedenpaisumusta, Loot ennen Sodoman hävitystä (1. Moos. 19:22) ja Joosefin kaksi poikaa (kuvaavat juutalaisista ja pakanakansoista koostuvaa seurakuntaa) syntyivät ennen seitsemää nälkävuotta. Seurakunta ei tarvitse "Jumalan ja Karitsan vihaa". Talouskausien luonne todistaa, että seurakunta tulee ylöstemmatuksi ennen vihan aikaa.
Ota nyt kohdat esille ja vertaa niitä vaikka Seurapajujasi kanssa.
Minä olen luennointisana useissakin paikoissa ja olen päätynyt siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, että Jeesus tulee vastaan meitä uudestisyntyneitä ennen vaivan aikaa, eikä puoli välissä, sillä Mehän olemme jo tunnustaneet ihmisten edessä Jeesuksen Herraksi. Ei Hän meitä enää tarvitse koetella.
Mutta ne jotka tänne jäävät, ja tunnustavat Jeesuksen Herraksi, surmataan ja heistä tulee Pyhiä, joten se olisi turhaa meidän osalle. Mutta usea todella sitten huomaa – oli se Kesitas oikeassa, että vain usko Jeesukseen Herrana ja Messiaana voittaa, eihän kuollut voi kertoa, että synnit on anteeksi, eikä se yksin riitäkään.
Tämä uusi Jerusalemi on siis 2300 km kanttiinsa, ja se on melkoinen avaruusalus, joka saapuu taivaasta tänne maan päälle. Vauhtia ei passaa olla liikaa, ettei tömähdys aiheuta maailmanlaajuista katastrofia.** Pohdintaa se on sekin. Mutta eikö Taivas jo ole itsessään suuri? Tässä liikkeessä ei oppimamme fysiikan lait päde.
Kaikkeen se sinäkin uskot! Kyllähän se raamattu puhuu, mutta kuvakielellä ja sinä otat ne faktana.** Niin, minä uskon Raamattuun ja Jumalan Sanaan. Eikö ole ihme.
Mistä erotat faktat ja fiktiot raamatusta. Olet varmasti samaa mieltä siitä, ettei kaikkea voi ottaa faktana vaan ne on otettava hengellisenä vertauskuvana.** Sen ”hengellistä” vain jumalattomat, kuten sinä.Joka näin syvällisesti pohtii, alkaa sukat pyöriä jaloissa. Mutta nyt tuli uusi asia esiin, nimittäin Antikristus, joka ei liene sama kuin oikea Jeesus Kristus.
Meillä ei ole ikinä puhuttu Antikristuksesta, mikä sitten lieneekin. Eikös Rooman Paaveja ja nykyisen Vatikaanin kirkkoisää pidetä antikristuksena.
Meillä kyllä puhutaan vääristä kristuksista ja profeetoista, jotka nousevat tehden ihmeitä niin, että eksyttävät valitutkin. Kenet sinä näet Antikristukseksi, SRK: puheenjohtaja Olavi Voittosenko???
Minäkö jumalaton, ei nyt sentään, on minulla sinapinsiemenen verran uskoa ja se kuulemma riittää pelastukseen, ei tarvita pitkää ansioluetteloa, ei armolahjoja, vain parannuksen armon käsittäminen, joka sekin on minulla vielä hakusessa.
Raamatussa kyllä puhutaan tempaamisesta, sen täytyy olla nopea tapahtumaketju, siis elävät temmataan ja Kesitas ensimmäisten joukossa, mikäli olet silloin vielä elävien kirjoissa.
No minä kai jään sitten vain katselemaan ja alan etsiä Voittosta ja kumppaneita heristääkseni nyrkkiä, että miten se kuulkaa olikaan tämän meidän uskomisen laita, taidattekos selittää.
En oikein luota tähän sinun tulkintaan uuden Jerusalemin laskeutumisesta taivaasta maan päälle, vaikka niin ilmestyskirjassa kerrotaan. Vai oikein kaupunki, onko siellä autojakin, jalkakäytävät ainakin on ja varmaan jokaiselle isokokoinen asunto-osake. Ruoka tulee tietysti kaupungin ulkopuolelta olevalta maaseudulta. Minä voisin alkaa ajamaan rahtia. Kebabbeja ja hampurilaisia siellä ei varmaan syödä, koska eihän eläimiä voi tappaa, kun kuolemaa ei kerta enää ole.
Ajattelen asioita aina rationaalisesti, en voi ajatella lapsenmielisesti - Meiliaikku
Leksa-Veksa kirjoitti:
Joka näin syvällisesti pohtii, alkaa sukat pyöriä jaloissa. Mutta nyt tuli uusi asia esiin, nimittäin Antikristus, joka ei liene sama kuin oikea Jeesus Kristus.

Ajattelen asioita aina rationaalisesti, en voi ajatella lapsenmielisestion Jumalan vastustajan henki, joka polkee alleen kaiken Pyhän ja jumalisena ja hurkaana pidettävän . Antikristus on myös väärä profeetta, joka vainoaa Jumalan seurakuntaa ja sen opetusta, ja joka johtaa hengelliseen harhaan ihmisiä. Antikristus on jo ilmestynyt , se on synnin ihminen, joka on liittoutunut Saatanan valtaan.
Leksa-Veksa kirjoitti:
Joka näin syvällisesti pohtii, alkaa sukat pyöriä jaloissa. Mutta nyt tuli uusi asia esiin, nimittäin Antikristus, joka ei liene sama kuin oikea Jeesus Kristus.
Meillä ei ole ikinä puhuttu Antikristuksesta, mikä sitten lieneekin. Eikös Rooman Paaveja ja nykyisen Vatikaanin kirkkoisää pidetä antikristuksena.
Meillä kyllä puhutaan vääristä kristuksista ja profeetoista, jotka nousevat tehden ihmeitä niin, että eksyttävät valitutkin. Kenet sinä näet Antikristukseksi, SRK: puheenjohtaja Olavi Voittosenko???
Minäkö jumalaton, ei nyt sentään, on minulla sinapinsiemenen verran uskoa ja se kuulemma riittää pelastukseen, ei tarvita pitkää ansioluetteloa, ei armolahjoja, vain parannuksen armon käsittäminen, joka sekin on minulla vielä hakusessa.
Raamatussa kyllä puhutaan tempaamisesta, sen täytyy olla nopea tapahtumaketju, siis elävät temmataan ja Kesitas ensimmäisten joukossa, mikäli olet silloin vielä elävien kirjoissa.
No minä kai jään sitten vain katselemaan ja alan etsiä Voittosta ja kumppaneita heristääkseni nyrkkiä, että miten se kuulkaa olikaan tämän meidän uskomisen laita, taidattekos selittää.
En oikein luota tähän sinun tulkintaan uuden Jerusalemin laskeutumisesta taivaasta maan päälle, vaikka niin ilmestyskirjassa kerrotaan. Vai oikein kaupunki, onko siellä autojakin, jalkakäytävät ainakin on ja varmaan jokaiselle isokokoinen asunto-osake. Ruoka tulee tietysti kaupungin ulkopuolelta olevalta maaseudulta. Minä voisin alkaa ajamaan rahtia. Kebabbeja ja hampurilaisia siellä ei varmaan syödä, koska eihän eläimiä voi tappaa, kun kuolemaa ei kerta enää ole.
Ajattelen asioita aina rationaalisesti, en voi ajatella lapsenmielisestiMutta nyt tuli uusi asia esiin, nimittäin Antikristus, joka ei liene sama kuin oikea Jeesus Kristus.
Meillä ei ole ikinä puhuttu Antikristuksesta, mikä sitten lieneekin. Eikös Rooman Paaveja ja nykyisen Vatikaanin kirkkoisää pidetä antikristuksena. ** Kyllä pidetään, mutta siitä ei ole näyttöä, ja antikristus tulee vasta vaivan ajalla, joten olet etu ajassa.
Antikristus on se, joka tulee toisella 3,5 vuoden kaudella menemään Temppeliin, ja häpäisee sen, kuten Jeesus sanoo Matteus 24 luvussa ja julistautuu Kristukseksi. Mutta onneksi Hanok ja Elia säkkipukuisina ajaa ne paria kuukautta ennen pois, kun aika olisi täynnä, siitäkin Matteus 24 luvussa. Sitten vasta tulee Jeesus Messiaana alas Pyhien kanssa, kun Temppeli on puhdas.
Mutta jos ajattelet, Temppeliä ei ole vielä edes tehty, suunnitteilla vasta niiden kahden minareetin väliin.
Meillä kyllä puhutaan vääristä kristuksista ja profeetoista, jotka nousevat tehden ihmeitä niin, että eksyttävät valitutkin.** He käyttävät bibliaa, ja alkutekstissä se on antikristus, kuten uudemmissa käänöksissä.
Kenet sinä näet Antikristukseksi, SRK: puheenjohtaja Olavi Voittosenko???** Absolut niet. Ei.
Minäkö jumalaton, ei nyt sentään, on minulla sinapinsiemenen verran uskoa ja se kuulemma riittää pelastukseen, ei tarvita pitkää ansioluetteloa, ei armolahjoja, vain parannuksen armon käsittäminen, joka sekin on minulla vielä hakusessa.** Jos käsität sen ”parannuksen armon,” niin kerro paikka Raamatusta, jospa minäkin???? Elli löydy, koko asia on vain lööperiä.
Raamatussa kyllä puhutaan tempaamisesta, sen täytyy olla nopea tapahtumaketju, siis elävät temmataan ja Kesitas ensimmäisten joukossa, mikäli olet silloin vielä elävien kirjoissa.** Kiitos kunniasta, mutta en ensimmäisten, koska ensin haudat avautuvat, sitten minä muiden Pyhien joukossa, järjestyksestä ei ole ollut puhetta. On hyvä, että nyt myönnät, että Raamatussa on tämä tempaus. Olisi hienoa, jos olisit samassa kattauksessa.
No minä kai jään sitten vain katselemaan ja alan etsiä Voittosta ja kumppaneita heristääkseni nyrkkiä, että miten se kuulkaa olikaan tämän meidän uskomisen laita, taidattekos selittää. ** Voisi olla mielekkäämpikin tie, ei kaikki VL;t kuitenkaan ole sitä mitä pelätään, on sielläkin hiljaisia, jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi.
En oikein luota tähän sinun tulkintaan uuden Jerusalemin laskeutumisesta taivaasta maan päälle, vaikka niin ilmestyskirjassa kerrotaan. ** Ei siihen luota muslimikaan. Joten on teitä.
Vai oikein kaupunki, onko siellä autojakin, jalkakäytävät ainakin on ja varmaan jokaiselle isokokoinen asunto-osake. Ruoka tulee tietysti kaupungin ulkopuolelta olevalta maaseudulta. Minä voisin alkaa ajamaan rahtia. Kebabbeja ja hampurilaisia siellä ei varmaan syödä, koska eihän eläimiä voi tappaa, kun kuolemaa ei kerta enää ole.** Vaikuttaa, ette tiedä yhtään mitään Jerusalemista. Siellä öljymäellä avautuu syvyyden lähteet >> Ilm 22; 1 Enkeli näytti minulle ELÄMÄN VEDEN VIRRAN, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. 2 Kaupungin valtakadulla, virran haarojen KESKELLÄ KASVOI ELÄMÄN PUU. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden.
Ei tarvitse kaupungin ulkopuolesta ruokaa ja vettä hakea. Mutta ihmettelen, että et todella ole saanut mitään opetusta asiasta, ihmeellistä. Minun seurakunnassani nämä ovat itsestään selviä, nehän on Herran ilmoituksia.
Ajattelen asioita aina rationaalisesti, en voi ajatella lapsenmielisesti ** Näin me tuppaamme tehdä.
Shalom- Maivi*
Meiliaikku kirjoitti:
on Jumalan vastustajan henki, joka polkee alleen kaiken Pyhän ja jumalisena ja hurkaana pidettävän . Antikristus on myös väärä profeetta, joka vainoaa Jumalan seurakuntaa ja sen opetusta, ja joka johtaa hengelliseen harhaan ihmisiä. Antikristus on jo ilmestynyt , se on synnin ihminen, joka on liittoutunut Saatanan valtaan.
Kyllä tästä asiasta seuroissa on saarnattu juuri kuten Meiliaikku kirjoittaa, ei siitä tosin paljoa puhuta.
Kesitaksen usko on samaa mistä on eräs kirjasarja, jonka luin mielenkiinnolla. En muista kirjoittajien nimiä, amerikkalaisia hengellisiä opettajia, 12 paksua kirjaa, viimeisen nimi "Harmageddon". Se kirjasarja oli kirjoitettu juuri ilmestyskirjan tapahtumista niinä oletetuina viimeisenä seitsemänä vuotena. Uskomaton mielikuvituksen tuote. Miten ihmiset voivatkin uskoa noin!
Tosin kirjasarja on hyvin kirjoitettu, paljon Raamatun lauseita, kaunista rakkautta, ei rivouksia, mutta se, että asiat noin menisivät, on kyllä todella puppua. Saahan sitä tieten keksiä juttuja, rahahan siinä kirstuun kilahtaa kun taitavasti osaa tekstiä suoltaa.
Pysy Sinä, Leksa-Veksa niissä mitä oppinut olet! Eilen nettiseuroissa puhuttiin siitä, miten me uskon kautta ymmärrämme asiat, emme tiedon tai järjen kautta. Näin on Jumala suuressa viisaudessaan nähnyt parhaaksi. Ettei tyhmäkään eksyisi!
Sinä sanot tuolla toisaalla, ettet enää jaksa kapinoida Jumalan valtakuntaa vastaan. Miksi kapinoisit ollenkaan? Uskomme sen "tyhmän, yksinkertaisen" saarnan. Taistelkaamme vain sielunvihollista ja syntiä vastaan.
Lunta on meillä paljon ja pakkastakin piisaa. Ihanat ulkoiluilmat! Olen tehnyt pitkiä, raikkaita kävelyretkiä päivittäin. Pitäähän tätä "ruumistemppeliä" yrittää kunnossa pitää.
Talvisin terveisin - Leksa-Veksa

Mutta epäselväksi jäi, kuka nimeltä mainittu tämä Antikristus on? Voiko näitä antikristuksia olla moniakin. Voisko tuo Kesitas olla yksi Antikristus?
Jos antikristus on synnin ihminen, niin sittenhän se voin olla vaikka minä itse.
> Antikristus on myös väärä profeetta, joka vainoaa Jumalan seurakuntaa ja sen opetusta, ja joka johtaa hengelliseen harhaan ihmisiä. >
Voi kauhistuksen kanahäkit, nuo tuntomerkithän sopivat Kesitakseen oikein hyvin. Minä voin olla pikku Antikristus, kun olen Jumalan seurakunnan opetuksesta eri mieltä.
Jumalan valtakunnassa näkyy todsella olevan tiedon ja taidon aarteet. Sinä olet vain tavallinen seurakuntalainen, mutta ymmärrät todella hyvin näitä asioita.
Miten minä en ymmärrä, vaikka olenhan minäkin samaa seurakuntaa.
Missä korvani ovat olleet, kun on opetettu ja puhuttu näistä asioista.
Kyllä minä nykyvuosina olen tarkkaavasti kuunnellut, mutta nuorempana ajattelin ihan muita asioita, lähinnä kait ne tytöt pyörivät mielessä. - Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
Mutta nyt tuli uusi asia esiin, nimittäin Antikristus, joka ei liene sama kuin oikea Jeesus Kristus.

ShalomMeliaikulla oli kyllä aivan eri näkemys Antikristuksesta. Kuule, ettet vaan sinä olisi se Antikristus susi lammasten vaatteissa. Miten voi olla täysin päinvastaisia kaikki raamatun opit sinun karismaattisen seurakuntasi ja vanh.lestadiolaisuuden välillä.
Et ole vielä kertonut seurakuntasi nimeä, onko siinä jotain salattavaa?
Ei meillä saada muuta opetusta kuin vain sitä, että muistaa uskoa syntinsä anteeksi. Tämä kun on tarpeeksi yksinkertaista, jonka pitäisi pähkähullunkin tajuta, mutta ei sittenkään.
Kun sinä olet aikoinaan itsekkin ollut tässä lestadiolais uskossa, niin pitäisihän sinun tajuta nämä meidän opit. Oliko hoitokokous ajat niin kova isku, että siitä jäi leppymätön viha sydämeesi Jumalan seurakuntaa kohtaan. Nykyinen uskosi on niin outoa, ettei siitä pääse helpolla sisälle.
En käsitä parannuksen armoa, enkä tiedä siitä raamatussa puhuttavan. Pitää kysyä Maivilta* ja Meliaikulta, jotka ovat olleet "ruoka-aikana" paikalla kuulemassa, kun tästäkin asiasta on puhuttu. Minulla on olleet korvat aina jossain muualla, joten jäin opetuksesta paitsi.
> Antikristus on se, joka tulee toisella 3,5 vuoden kaudella menemään Temppeliin, ja häpäisee sen, kuten Jeesus sanoo Matteus 24 luvussa ja julistautuu Kristukseksi. Mutta onneksi Hanok ja Elia säkkipukuisina ajaa ne paria kuukautta ennen pois, kun aika olisi täynnä, siitäkin Matteus 24 luvussa. Sitten vasta tulee Jeesus Messiaana alas Pyhien kanssa, kun Temppeli on puhdas.<
- Eikös ylle kopioitu tekstin asiat ole jo tapahtuneet? Sinä annat ymmärtää, että Antikristusta ei ole vielä olemassakaan, tai ei oloe ilmestynytkään.
Olet väärässä, Antikristus on esiintynyt varhaisten kirkkoisien hahmoissa. Esim. keisari Konstantinus oli jo yhenlainen arkkitehti, kun sorvasi uuden lepopäivän sunnuntain lauantain sijaan ja lisäksi nämä varhaiset kirkkoisät ottivat myöskin lapsikasteen käyttöön. - Maivi*
Leksa-Veksa kirjoitti:
Mutta epäselväksi jäi, kuka nimeltä mainittu tämä Antikristus on? Voiko näitä antikristuksia olla moniakin. Voisko tuo Kesitas olla yksi Antikristus?
Jos antikristus on synnin ihminen, niin sittenhän se voin olla vaikka minä itse.
> Antikristus on myös väärä profeetta, joka vainoaa Jumalan seurakuntaa ja sen opetusta, ja joka johtaa hengelliseen harhaan ihmisiä. >
Voi kauhistuksen kanahäkit, nuo tuntomerkithän sopivat Kesitakseen oikein hyvin. Minä voin olla pikku Antikristus, kun olen Jumalan seurakunnan opetuksesta eri mieltä.
Jumalan valtakunnassa näkyy todsella olevan tiedon ja taidon aarteet. Sinä olet vain tavallinen seurakuntalainen, mutta ymmärrät todella hyvin näitä asioita.
Miten minä en ymmärrä, vaikka olenhan minäkin samaa seurakuntaa.
Missä korvani ovat olleet, kun on opetettu ja puhuttu näistä asioista.
Kyllä minä nykyvuosina olen tarkkaavasti kuunnellut, mutta nuorempana ajattelin ihan muita asioita, lähinnä kait ne tytöt pyörivät mielessä.Tytöthän ne pyörivät nuorilla miehillä mielessä ja meillä tytöillä pojan koltiaiset nuoruuden kultaisina vuosina. Se on selvä!
Antikristuksen henki on se, josta puhujat ovat puhuneet. Eivät kenestäkään ihmisestä. Onhan meillä taistelu myös niitä henkivaltoja vastaan, joista Raamattu puhuu.
Jättäkäämme toki nettiystävämme Kesitas sen asian ulkopuolelle. Kesitas puolustaa omaa uskoaan voimallisesti ja onhan hänellä siihen oikeus, kuten meillä omaamme. Emme anna kuitenkaan Kesitaksen johtaa meitä harhaan!
Olen taas saanut hyvät naurut lukiessani kirjoituksiasi. Aivan kippurassa nauroin tuolla toisessa ketjussa. Sinä sitten osaat! Jos nauru pidentää ikää, saan Sinun ansiostasi monta armon vuotta lisää...
Kirjoitellaan! - Kes.
Leksa-Veksa kirjoitti:
Meliaikulla oli kyllä aivan eri näkemys Antikristuksesta. Kuule, ettet vaan sinä olisi se Antikristus susi lammasten vaatteissa. Miten voi olla täysin päinvastaisia kaikki raamatun opit sinun karismaattisen seurakuntasi ja vanh.lestadiolaisuuden välillä.
Et ole vielä kertonut seurakuntasi nimeä, onko siinä jotain salattavaa?
Ei meillä saada muuta opetusta kuin vain sitä, että muistaa uskoa syntinsä anteeksi. Tämä kun on tarpeeksi yksinkertaista, jonka pitäisi pähkähullunkin tajuta, mutta ei sittenkään.
Kun sinä olet aikoinaan itsekkin ollut tässä lestadiolais uskossa, niin pitäisihän sinun tajuta nämä meidän opit. Oliko hoitokokous ajat niin kova isku, että siitä jäi leppymätön viha sydämeesi Jumalan seurakuntaa kohtaan. Nykyinen uskosi on niin outoa, ettei siitä pääse helpolla sisälle.
En käsitä parannuksen armoa, enkä tiedä siitä raamatussa puhuttavan. Pitää kysyä Maivilta* ja Meliaikulta, jotka ovat olleet "ruoka-aikana" paikalla kuulemassa, kun tästäkin asiasta on puhuttu. Minulla on olleet korvat aina jossain muualla, joten jäin opetuksesta paitsi.
> Antikristus on se, joka tulee toisella 3,5 vuoden kaudella menemään Temppeliin, ja häpäisee sen, kuten Jeesus sanoo Matteus 24 luvussa ja julistautuu Kristukseksi. Mutta onneksi Hanok ja Elia säkkipukuisina ajaa ne paria kuukautta ennen pois, kun aika olisi täynnä, siitäkin Matteus 24 luvussa. Sitten vasta tulee Jeesus Messiaana alas Pyhien kanssa, kun Temppeli on puhdas.<
- Eikös ylle kopioitu tekstin asiat ole jo tapahtuneet? Sinä annat ymmärtää, että Antikristusta ei ole vielä olemassakaan, tai ei oloe ilmestynytkään.
Olet väärässä, Antikristus on esiintynyt varhaisten kirkkoisien hahmoissa. Esim. keisari Konstantinus oli jo yhenlainen arkkitehti, kun sorvasi uuden lepopäivän sunnuntain lauantain sijaan ja lisäksi nämä varhaiset kirkkoisät ottivat myöskin lapsikasteen käyttöön.sitten voi turmella Temppelin, jos Hän on jo elänyt ja näin ollen kuollut.
Anti Kristus on varmaan jo syntynyt, mutta Hänen täytyyjulistautua AK,si Pahan suostumuksella. - Me vain
Meiliaikku kirjoitti:
on Jumalan vastustajan henki, joka polkee alleen kaiken Pyhän ja jumalisena ja hurkaana pidettävän . Antikristus on myös väärä profeetta, joka vainoaa Jumalan seurakuntaa ja sen opetusta, ja joka johtaa hengelliseen harhaan ihmisiä. Antikristus on jo ilmestynyt , se on synnin ihminen, joka on liittoutunut Saatanan valtaan.
ja muut "vain me" vanhoillislestadiolaiset ovat liittoutuneet saatanan kanssa. Valheen isä saatana on heidän hengellinen opettajansa.
- Meiliaikku
Maivi* kirjoitti:
Kyllä tästä asiasta seuroissa on saarnattu juuri kuten Meiliaikku kirjoittaa, ei siitä tosin paljoa puhuta.
Kesitaksen usko on samaa mistä on eräs kirjasarja, jonka luin mielenkiinnolla. En muista kirjoittajien nimiä, amerikkalaisia hengellisiä opettajia, 12 paksua kirjaa, viimeisen nimi "Harmageddon". Se kirjasarja oli kirjoitettu juuri ilmestyskirjan tapahtumista niinä oletetuina viimeisenä seitsemänä vuotena. Uskomaton mielikuvituksen tuote. Miten ihmiset voivatkin uskoa noin!
Tosin kirjasarja on hyvin kirjoitettu, paljon Raamatun lauseita, kaunista rakkautta, ei rivouksia, mutta se, että asiat noin menisivät, on kyllä todella puppua. Saahan sitä tieten keksiä juttuja, rahahan siinä kirstuun kilahtaa kun taitavasti osaa tekstiä suoltaa.
Pysy Sinä, Leksa-Veksa niissä mitä oppinut olet! Eilen nettiseuroissa puhuttiin siitä, miten me uskon kautta ymmärrämme asiat, emme tiedon tai järjen kautta. Näin on Jumala suuressa viisaudessaan nähnyt parhaaksi. Ettei tyhmäkään eksyisi!
Sinä sanot tuolla toisaalla, ettet enää jaksa kapinoida Jumalan valtakuntaa vastaan. Miksi kapinoisit ollenkaan? Uskomme sen "tyhmän, yksinkertaisen" saarnan. Taistelkaamme vain sielunvihollista ja syntiä vastaan.
Lunta on meillä paljon ja pakkastakin piisaa. Ihanat ulkoiluilmat! Olen tehnyt pitkiä, raikkaita kävelyretkiä päivittäin. Pitäähän tätä "ruumistemppeliä" yrittää kunnossa pitää.
Talvisin terveisinUsko on kallis Aarre meille. Minä haluan myös riippua kiinni Jumalan lupauksissa, nimittäin, että Hän minutkin vie perille taivaan kunniaaan.
Mekin kuuntelemme nettiseuroja, enimmäkseen Helsingistä , kun sieltä kuuluu hyvin. Ei tule lähdettyä aina sunnuntaina seuroihin, kun meillä on ry:lle edestakaisin 90km.
Ehdin Maivi* sinua jo kaipailla, kun ei ole päiviin näkynyt täällä .Leksan kanssa on vaihdettu ajatuksia . Kuulehan Leksa, pidä uskon syrjästä kiinni... ja meillä on kallis ja rakas valtakunta. Me ei vieraista valtakunnista välitetä, sillä ne on varattu tulen ruoaksi tuomiopäivänä. - Meiliaikku
Leksa-Veksa kirjoitti:
Mutta epäselväksi jäi, kuka nimeltä mainittu tämä Antikristus on? Voiko näitä antikristuksia olla moniakin. Voisko tuo Kesitas olla yksi Antikristus?
Jos antikristus on synnin ihminen, niin sittenhän se voin olla vaikka minä itse.
> Antikristus on myös väärä profeetta, joka vainoaa Jumalan seurakuntaa ja sen opetusta, ja joka johtaa hengelliseen harhaan ihmisiä. >
Voi kauhistuksen kanahäkit, nuo tuntomerkithän sopivat Kesitakseen oikein hyvin. Minä voin olla pikku Antikristus, kun olen Jumalan seurakunnan opetuksesta eri mieltä.
Jumalan valtakunnassa näkyy todsella olevan tiedon ja taidon aarteet. Sinä olet vain tavallinen seurakuntalainen, mutta ymmärrät todella hyvin näitä asioita.
Miten minä en ymmärrä, vaikka olenhan minäkin samaa seurakuntaa.
Missä korvani ovat olleet, kun on opetettu ja puhuttu näistä asioista.
Kyllä minä nykyvuosina olen tarkkaavasti kuunnellut, mutta nuorempana ajattelin ihan muita asioita, lähinnä kait ne tytöt pyörivät mielessä.Et Leksa Veksa sinä ole AntiKristus, sinähän olet uskovainen mies kaikkinen vikoinesi puutoksinesi ja hyvine puolinesi Jumalan armossa.
AntiKristus on kauhea lopun ajan jumalattomuuden ja väärän eksytyksen henki, joka valtaa tämän maailman . Se on Jumalan vastainen henki, joka viettelee uskovaisiakin lankeamaan .
AntiKristus tulee myös väärien oppien muodossa viettelemään ja eksyttämään ihmisiä, etteivät he löytäisi elävää uskoa ja Jumalan seurakuntaa. Myös ennen uskoneita tämä henki viettelee eksyksiin Jumalan
armosta. Siksi Jeesus sanoo, valvokaa !
Näin se on,ikä antaa ajatukselle tilaa. Kun on sen oman kullan saanut kainaloon, voi sitten muutakin
ajatella. Se on se nuoruus ja hulluus ! Maivi* kirjoitti:
Kyllä tästä asiasta seuroissa on saarnattu juuri kuten Meiliaikku kirjoittaa, ei siitä tosin paljoa puhuta.
Kesitaksen usko on samaa mistä on eräs kirjasarja, jonka luin mielenkiinnolla. En muista kirjoittajien nimiä, amerikkalaisia hengellisiä opettajia, 12 paksua kirjaa, viimeisen nimi "Harmageddon". Se kirjasarja oli kirjoitettu juuri ilmestyskirjan tapahtumista niinä oletetuina viimeisenä seitsemänä vuotena. Uskomaton mielikuvituksen tuote. Miten ihmiset voivatkin uskoa noin!
Tosin kirjasarja on hyvin kirjoitettu, paljon Raamatun lauseita, kaunista rakkautta, ei rivouksia, mutta se, että asiat noin menisivät, on kyllä todella puppua. Saahan sitä tieten keksiä juttuja, rahahan siinä kirstuun kilahtaa kun taitavasti osaa tekstiä suoltaa.
Pysy Sinä, Leksa-Veksa niissä mitä oppinut olet! Eilen nettiseuroissa puhuttiin siitä, miten me uskon kautta ymmärrämme asiat, emme tiedon tai järjen kautta. Näin on Jumala suuressa viisaudessaan nähnyt parhaaksi. Ettei tyhmäkään eksyisi!
Sinä sanot tuolla toisaalla, ettet enää jaksa kapinoida Jumalan valtakuntaa vastaan. Miksi kapinoisit ollenkaan? Uskomme sen "tyhmän, yksinkertaisen" saarnan. Taistelkaamme vain sielunvihollista ja syntiä vastaan.
Lunta on meillä paljon ja pakkastakin piisaa. Ihanat ulkoiluilmat! Olen tehnyt pitkiä, raikkaita kävelyretkiä päivittäin. Pitäähän tätä "ruumistemppeliä" yrittää kunnossa pitää.
Talvisin terveisinPawson. MUTTA että ei toetta?
Mikä ei.Meiliaikku kirjoitti:
on Jumalan vastustajan henki, joka polkee alleen kaiken Pyhän ja jumalisena ja hurkaana pidettävän . Antikristus on myös väärä profeetta, joka vainoaa Jumalan seurakuntaa ja sen opetusta, ja joka johtaa hengelliseen harhaan ihmisiä. Antikristus on jo ilmestynyt , se on synnin ihminen, joka on liittoutunut Saatanan valtaan.
missä siitä on puhuttu Raamatussa?
- Maivi'
Me vain kirjoitti:
ja muut "vain me" vanhoillislestadiolaiset ovat liittoutuneet saatanan kanssa. Valheen isä saatana on heidän hengellinen opettajansa.
Siionin laulun sanoin:
Vaikka saamme maailmalta
pilkkaa, ylenkatsetta,
oomme silti autuaita
taivaan valtakunnassa! - Meiliaikku
Maivi' kirjoitti:
Siionin laulun sanoin:
Vaikka saamme maailmalta
pilkkaa, ylenkatsetta,
oomme silti autuaita
taivaan valtakunnassa!Kerran osat vaihtuvat ,
surut haihtuvat, kruunu päähän painetaa
armosta iloon kannetaan
Hääjuhlaan Ylkäni Rakkaan
Ivanauru ja pilkka
on poissa
niitä muista nyt enää en ,
jo viimeinen kyynelkin
kuivunut on,
Riemuvirteen kun yhtyä saan
- orjuuttaa
Tupakka ei ole pelkkää tupakkaa, vaan valmistajat lisäävät savukkeisiin aineita, jotka voimistavat tupakan addiktoivaa vaikutusta.
"Se on silkkaa huumekauppaa. Vietnamin sotien jälkeen amerikkalaissotilaiden oli helpompi päästä eroon heroiinista ja kokaiinista kuin nikotiinista."
Talouselämä 5, 12.2.2010, s. 55 - sanoa kuin
että Pyhä Hönkäys haisee tupakalle.
- meeri 5
yhteiskristillisenä teeveenä olla joka kodin huoneenkalu jakamassa yhteistä uskoa ja hengellistä ravintoa koteihin, joilta tällainen ravinto puuttuu.
- Pyhä Henki?
Ottakaa Pyhä Henki ja rakentakaa sen ympärille toimitalo. No tietenkin ensimmäiseksi suunnitellaan tupakkapaikka parhaalla näköalalla ja sen ympärille toimitalo. Sanaa kunnioitamme.
toinen puoli.
Viime vuosi sadan puolivälin jälkeen seurojen loppu- puolella ja kotiin lähdön aikaan lestadiolaiset puhatelivt toisiinsa ja sanoivat - ota pyhä henki?
Näin se silloin SAARANTTIIN, joskin tupakointi ei ollut silloin ykisn VL käsissä, vaan koko kansan, myöhemmin tynnyriin ei ole vain tullut valistusta, tupakan vaarallisuudesta.
Kyllä silloin todella henekä "käskettiin" lähimmäiseen ja usein mukana oli myös Klubi- savua.- Meiliaikku
Kesitas kirjoitti:
toinen puoli.
Viime vuosi sadan puolivälin jälkeen seurojen loppu- puolella ja kotiin lähdön aikaan lestadiolaiset puhatelivt toisiinsa ja sanoivat - ota pyhä henki?
Näin se silloin SAARANTTIIN, joskin tupakointi ei ollut silloin ykisn VL käsissä, vaan koko kansan, myöhemmin tynnyriin ei ole vain tullut valistusta, tupakan vaarallisuudesta.
Kyllä silloin todella henekä "käskettiin" lähimmäiseen ja usein mukana oli myös Klubi- savua.tupakointi on lujasti vl.n käsissä. Kun kaupan kassoilla kolistellaan tupakka-automaateista tupakka askeja, harvemmin siellä näkyy vl. olevan asialla. On tyhjän päiväistä yhdistää tupan savua ja Pyhää Henkeä edes vitsin muodassakaan.
- no smoke
Meiliaikku kirjoitti:
tupakointi on lujasti vl.n käsissä. Kun kaupan kassoilla kolistellaan tupakka-automaateista tupakka askeja, harvemmin siellä näkyy vl. olevan asialla. On tyhjän päiväistä yhdistää tupan savua ja Pyhää Henkeä edes vitsin muodassakaan.
Kun joku kiikuttaa käsipuolessaan kaupan kassalle pahvisen olutpakkauksen, niin varmasti on hänestä Pyhä-Henki kaukana lestadiolaisen uskonopin mukaan. Sinun uskosi mukaan näin on, mutta kun se asiakas paineleekin tupakka-automaatista sen malboro askin, asialla ei olekkaan mitään merkitystä uskon ja Pyhän-Hengen kannalta. Eikö tääs ole selvä ristiriita?
- Meiliaikku
no smoke kirjoitti:

Juotko sinä desin olutta pari kertaa viikossa, tai konjakkia pari ruokalusikallisen kaksi kertaa viikossa ? Okei, mutta ei yhtään enempää terveysjuomaksi, muuten se nousee päähän.

Kesitaksen ja jonkun toisen herjan heittoon tuosta tupakka-Pyhä Henki yhdistelmästä. Minä en siedä tupkkaa, enkä savua terveyshaittojen vuoksi. Jos joku uskovainen haluaa katkuttaa keukonsa, tehköön niin, mutta ei se silti Pyhää Henkeä aja hänestä pois. Olut on jo toinen juttu, näethän itsekin sen seuraukset. Haitat eivät jääkään häneen itseensä, vaan siitä kärsii perhe ja koko yhteiskunta. Siksi.

Minustako oli kyse, en käytä olutta enkä konjakkia. Otin tämän vain esimerkin vuoksi.
Tupakka ei mene sillai päähän, mutta siitä tulee himo, josta raamattu sanoo: "Älä himoitse!"
Tupakkaan tulee riippuvaiseksi huumausaineiden tapaan ja on terveydelle haitallista.
Tupakkaan tulee himojen orjaksi. Raamattu kieltää kaikenlaisen himoitsemisen, seillä ei eritellä, mitkä himot on sallittuja ja mitkä eivät.
Uskovainen on vapaa kaikista synnin orjuuksista, maailmallisista himoista, jota tupakoiminen on.
Ruumista voidaan tyydyttää monenlaisilla himoilla, joista esim.itsetyydytys on katsottu sellaiseksi himoksi, joka ei sovi uskovaiselle, vaaratonta, mutta silti tuomittavaa. Tupakka on vaarallista himoa, mutta silti sitä ei pidetä synnillisenä himona. - no smoke
Meiliaikku kirjoitti:
Kesitaksen ja jonkun toisen herjan heittoon tuosta tupakka-Pyhä Henki yhdistelmästä. Minä en siedä tupkkaa, enkä savua terveyshaittojen vuoksi. Jos joku uskovainen haluaa katkuttaa keukonsa, tehköön niin, mutta ei se silti Pyhää Henkeä aja hänestä pois. Olut on jo toinen juttu, näethän itsekin sen seuraukset. Haitat eivät jääkään häneen itseensä, vaan siitä kärsii perhe ja koko yhteiskunta. Siksi.
Suuri osa on kohtuukäyttäjiä, joiden käytöstä ei aiheudu haittaa omalle perheelleen, eikä yhteiskunnallekkaan. Mutta en puolustele siltikään alkoholinkäyttöä.
Aina vain parempi, kun ei käytä ollenkaan.
Mutta en pidä ajatuksesta, että alkoholi karkoittaa Pyhän-Hengen, ja tupakointi ei.
Tupakoinnin haitat eivät jää tupakoivaan itseensä. tupakoiva sotkee ympäristöä todella pahasti, olethan sen itsekkin nähnyt. Kuljit missä ikinä hyvänsä, näet tupakoivien sotkuja.
Tupakoivan isän jälkipolvi jatkaa samaa kierrettä ja perinnettä ja lapset kärsii savusta ja sikiö saa äidin verestä myrkkyjä, jotka vaikuttavat tulevaan ruumisseen.
Lisäksi isän spermassa on tupakoinnin myrkkyjä, jotka siirtyy munasoluun.
Et siis osaa selittää, mitä tarkoitetaan ruumiin, pyhän hengen temppelin turmelemisella.
Elä vain sano, että alkoholi pelkästään turmelee... Meiliaikku kirjoitti:
tupakointi on lujasti vl.n käsissä. Kun kaupan kassoilla kolistellaan tupakka-automaateista tupakka askeja, harvemmin siellä näkyy vl. olevan asialla. On tyhjän päiväistä yhdistää tupan savua ja Pyhää Henkeä edes vitsin muodassakaan.
tunniste, ja ihmetyttää se pahuus, kun poltatte riivaijien seurassa, eli omienne. Saatuttajien seurassa.
no smoke kirjoitti:
Kun joku kiikuttaa käsipuolessaan kaupan kassalle pahvisen olutpakkauksen, niin varmasti on hänestä Pyhä-Henki kaukana lestadiolaisen uskonopin mukaan. Sinun uskosi mukaan näin on, mutta kun se asiakas paineleekin tupakka-automaatista sen malboro askin, asialla ei olekkaan mitään merkitystä uskon ja Pyhän-Hengen kannalta. Eikö tääs ole selvä ristiriita?
kantaa samalla tavalla viinaa, kun keksiverto väestö.
Omavahurkaus ja valehtelu vain peittää ne alleen.Meiliaikku kirjoitti:
Juotko sinä desin olutta pari kertaa viikossa, tai konjakkia pari ruokalusikallisen kaksi kertaa viikossa ? Okei, mutta ei yhtään enempää terveysjuomaksi, muuten se nousee päähän.
heikko viinapää?? Hakeudu hoitton.
Naurettavaa.Meiliaikku kirjoitti:
Kesitaksen ja jonkun toisen herjan heittoon tuosta tupakka-Pyhä Henki yhdistelmästä. Minä en siedä tupkkaa, enkä savua terveyshaittojen vuoksi. Jos joku uskovainen haluaa katkuttaa keukonsa, tehköön niin, mutta ei se silti Pyhää Henkeä aja hänestä pois. Olut on jo toinen juttu, näethän itsekin sen seuraukset. Haitat eivät jääkään häneen itseensä, vaan siitä kärsii perhe ja koko yhteiskunta. Siksi.
Kesitaksen ja jonkun toisen herjan heittoon tuosta tupakka-Pyhä Henki yhdistelmästä.
Olisiko parempi pohtia sitä siitä, mitä Jeesus teki, eikä miten sinä siihen suhtaudut.
Jeesus ei tupakoinut, mutta joi viiniä, ja teki sitä juotavaksi niin, että se kesti juoda päiväkausia. Samoin Paavalia kehottaa käyttää viiniä, eikä kyse ole vain puolesta lasista. Samoin, mitä Noa teki kunnioittaakseen Jumalan pelastustyötä maastoutumisen jälkeen. Polttiko tupakan?
Minä en siedä tupkkaa, enkä savua terveyshaittojen vuoksi. ** Sama on minulla, hajukin saa jo pahoinvoivaksi. Samoine n en käytä ollenkaan alkoholia, se ei vain sovi MINULLE.
Jos joku uskovainen haluaa katkuttaa keukonsa, tehköön niin, mutta ei se silti Pyhää Henkeä aja hänestä pois.** Mitäh, sehän saastuttaa Hänet, ellei häivy, Hän ei pelleile. Samoin se insesti, mitäs tuosta, onhan teillä niitä.
Olut on jo toinen juttu, näethän itsekin sen seuraukset.** Eikä näe tupakoitsijoiden seurausta, se maksaa meille n 7 miljardia markkaa hoitaa noita nokikorsteeneja. Samoin mitä ne sairaspäivä rahat??
Haitat eivät jääkään häneen itseensä, vaan siitä kärsii perhe ja koko yhteiskunta. Siksi. ** Eikö. Mistä me sitten maksamme. Alkoholi palaa, mutta terva ei.- Leksa-Veksa
Kesitas kirjoitti:
kantaa samalla tavalla viinaa, kun keksiverto väestö.
Omavahurkaus ja valehtelu vain peittää ne alleen.> kantaa samalla tavalla viinaa, kun keksiverto väestö.<
Pohjoistuulestako tempaisit tuon väitteen?
Jos se olisi totta, niin totta mooses minäkin sen tietäisin, mutta kun en ole moista havainnut.
Joku ihan yksittäinen vl-saattaa kantaa olutta, mutta sehän ei edustakaan koko joukkoa, ei murto-osaakaan siitä.
Jos yksittäinen vl- on harrastanut insestiä, se ei tarkoita, että kaikki harrastaisivat.
Kaikissa uskonnoissa on ns. valheveljiä, jotka eivät elä uskonsa mukaisesti.
Mutta tupakoinnin suhteen olemme raukkamaista sakkia, en onneksi minä
- ...
...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626