On huomattu miten hoitajat koettaa aina löytää itselleen helpoimman keinon päästä työssään, jos omaiset ei pidä mitään yhteyttä vanhuksiinsa voi sanoa, että moni hoidetaan alta aikayksikön sänky potilaaksi "helpoksi hoidettavaksi" näin oli käydä omalle äidillenikin, jos en olisi kovapäisesti taistellut vanhuksen oikeuksista.
Hoitosuunnitelmassa kauniisti korostetaan kunnon ylläpitämistä, virikkeistä yms. mutta käytännössä kaikki on toisin, mm. äitini oli tähän laitokseen mennessä omatoimisesti liikkuva vanhus ja jo muutaman viikon aikana alamäki oli silmin nähtävää ja kuukauden kuluttua huomasin, että ruokailuunkin olivat tuoneet pyörätuolissa, seurasin aikani touhua ja sitten puutuin asiaan, kun rollaattori oli hävinnyt kokonaan käytöstä ja sain kuulla hoitajalta, että äiti ei enää tarvinnut sitä.
Osastonhoitajan kanssa palaveerasin ja vaadin, että äitiä on kävelytettävä silloin, kun on sen verran hyvissä voinnissaan ja virkeä, että jaksaa...nyt on äiti virkistynyt aivan ihanasti ja kävely onnistuu aika hyvin, ainakin ruokailuun ja pois, joskin häntä täytyy opastaa liikuttelemaan jalkojaankin kävellessä ( dementia) sairaus etenee, niimpä myös kävelykin unohtuu, ainakin jos sitä ei joka päivä edes yritetä harrastaa.
Tietenkin hoitajille on helpompaa istuttaa hoidokki pyörätuoliin, kun lähteä retuuttamaan kävellen hidasta hoidokkia.
Kyllä vanhuksille pitää jotain palvelujakin antaa ja eikös meille kuulu jokaiselle perus tarpeet?
Siihen kuuluu mielestäni normaali liikkuminen ja sitä myötä kannustaminen oma aloitteeseen toimintaan, mutta monesti huomaa, miten vanhusta passataan liikaa, ei edes omaa takamusta tarvitse nostaa tuolista, hoitaja nostaa puolestasi, kannustaminen on kaukana tästä.
Hoitosuunnitelmassa kauniisti korostetaan kunnon ylläpitämistä, virikkeistä yms. mutta käytännössä kaikki on toisin, mm. äitini oli tähän laitokseen mennessä omatoimisesti liikkuva vanhus ja jo muutaman viikon aikana alamäki oli silmin nähtävää ja kuukauden kuluttua huomasin, että ruokailuunkin olivat tuoneet pyörätuolissa, seurasin aikani touhua ja sitten puutuin asiaan, kun rollaattori oli hävinnyt kokonaan käytöstä ja sain kuulla hoitajalta, että äiti ei enää tarvinnut sitä.
Osastonhoitajan kanssa palaveerasin ja vaadin, että äitiä on kävelytettävä silloin, kun on sen verran hyvissä voinnissaan ja virkeä, että jaksaa...nyt on äiti virkistynyt aivan ihanasti ja kävely onnistuu aika hyvin, ainakin ruokailuun ja pois, joskin häntä täytyy opastaa liikuttelemaan jalkojaankin kävellessä ( dementia) sairaus etenee, niimpä myös kävelykin unohtuu, ainakin jos sitä ei joka päivä edes yritetä harrastaa.
Tietenkin hoitajille on helpompaa istuttaa hoidokki pyörätuoliin, kun lähteä retuuttamaan kävellen hidasta hoidokkia.
Kyllä vanhuksille pitää jotain palvelujakin antaa ja eikös meille kuulu jokaiselle perus tarpeet?
Siihen kuuluu mielestäni normaali liikkuminen ja sitä myötä kannustaminen oma aloitteeseen toimintaan, mutta monesti huomaa, miten vanhusta passataan liikaa, ei edes omaa takamusta tarvitse nostaa tuolista, hoitaja nostaa puolestasi, kannustaminen on kaukana tästä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko töissä? Todennäköisesti et kun on aikaaa valittaa.
Ota kotiin ja hoira äitikultasi. aläke rahat riiittää.
Väärin muuten!
Olen sairaseläkkeellä selkäni takia, hoidin äitiäni aivan viimeiseen jaksamiseeni asti, omaishoitajana n. 10v. joten tiedän jotain dementiaa sairastavasta ja hänen hoitamisestaan, aivan syyttä minua syyttelet valittamisesta, hoidon taso on vaan hoitolaitoksessa minimi tasossa ja se on totuus!
Hoitaisin vieläkin omaa äiti kultaani mielelläni, mutta kaikille ei ole suotu terveyttä.
Rahasta ei tosiaankaan ole kyse tässä tapauksessa.
Saisit hävetä ja mennä peilin eteen itse, noilla kommenteillasi!
Tuntuu taas ihan kauheelta lukee näitä omaisten kommentteja. Itse kun tekee töitä niska limassa ja niin tekee työtoveritkin, ja tälläistä paskaa saa täältä lukea. Oot tainnu nähdä yhden hoitopaikan käytännön joten älä yleistä. Hoitajilla on ihan järjettömän paljon töitä. Nykyään työpäivästä menee iso osa tietokoneella istumiseen, siellä tehdään esim toimintakyvyn arviointeja, hoitosuunnitelmia ja päivittäistä kirjaamista. Vähän väliä tule uusia asioita joita saa opetella tekemään. Ja varsinkin vanhemmat hoitajat eivät monetkaan ole mitään tietokoneneroja.. siinä menee aikaa opetteluun. Pomot valittaa jos ei kaikki ole ajantasalla tai ei ehdi kirjoittaa, mutta yksikään ei puutu esim kuntoutukseen. Kulissit pitää olla kuosissa ja näyttää että kaikki on muka hyvin. Aina keksitään jotain uutta mikä on pois itse vanhuksen hoidosta.
Palaveria palaverin perään. Opiskelijan ohjauksia sun muuta. Vanhusten hoitoon jää vuosi vuodelta vähemmän aikaa...
puhun siitä mitä olen nähnyt ja kokenut ja se on faktaa!
Monesti ei kiirettä näy, hoitajat lorvailevat ja juoruavat omiaan, töitä olisi todellakin johtamisessa.
Siellä missä matalin aita, siitä on helpoin mennä...näinhän se on, ainakin tässä kyseisessä paikassa ja kyseiset hoitajat, onneksi on muutamia oikeitakin tunnollisia hoitajia, joista näkee että pitävät työstään ja tekevät sydämellä sitä.
Turha ruikuttaa kiirettä yms. kyllä sivusta näkee kuka on ns." kutsumusammatissa" jos on naama kireenä ja otsa rytyssä pitäis jo miettiä ammatin vaihtoa, ei vanhukset ansaitse moista kohtelua.
Kiireestä huolimatta työt on tehtävä kunnioittaen vanhusten elämää loppumetreillä, eikä miettiä vaan omaa hoitajan kantilta mikä on helpompaa ja mistä pääsee luistamaan kuin koira veräjästä.
Sehän tässä palstassa onkin vialla, että täällä ei ole moitteen sijaa hoitopaikoista/ hoitajista, omaiset on riesa ja vailttaa ei saa puutteista eikä epäkohdista, hohhoijaaaaa....mutta kun on valittamista ja aihetta ennenkaikkiaan!!!!
Jos me hoitajat huomaamme jonkin epäkohdan vanhustenhoidossa ja yritämme saada asiaa muuttumaan niin ei varmana onnistu. Te omaiset ootte niitten vanhusten toivo paremmasta. Se on nähty jo monet kerrat ettei hoitajia kuunnella tippaakaan... ja lisäksi nää johtajat pelkäävät julkisuutta, että jos jokin asia on täysin pielessä niin voi mennä uhkailemaan että aikoo kertoa paikallislehdelle aiheesta. Eivät varmasti halua olla vastaamassa toimittajan kyselyihin. Kaikki muutokset toiminnassa tulee "korkeemmilta tahoilta" tai omaisten vaatimuksista. Kuka kuuntelisi hoitajia! Mehän niitä mummoja hoidetaan!
viriää luulo , että hoitajilla olisi jotkut mahdollisuudet vaikuttaa nykyisiin hoitajamääriin sairaaloissa ja hoivalaitoksissa? Kyllä ne asiat päätetään ihan jossain muussa portaassa kuin ruohonjuuritasolla. Jokainen hoitaja vastaa omasta työpanoksestaan kussakin vanhus- ja omaiskontaktissa, mutta mopoltakaan ei voi vaatia mahdottomia. Jos muutaman hoitajan hoidettavana (yöllä jopa yhden) on kymmeniä vanhuksia, sanoo maalaisjärkikin, että hyvään ja laadukaaseen yksilölliseen hoitoon ei ole mitään mahdollisuuksia.
Väsyttää tämä jatkuva roskapussina olo. Antakaa palaute sinne minne se oikeasti kuuluu. Vanhustyössä olevat hoitajat tekevät raskasta työtä. Ei siinä tarvitseisi enää haukkuja ja ilkeilyjä kuunnella. Hoitotyössä kuten monessa muussakin ammatissa on monenlaista ja monenlaisen työmoraalin omaavaa tekijää, turha siitä kuitenkin on koko hoitajakuntaa leimata hirviöiksi. Ja muistakaa haukkujat myös se, että jatkossa tulevaisuudessa saatte yhä enemmän hoitajaa vanhuksenne itse, nuoria raskas ja aliarvostettu vanhustyö ei kiinnosta, miten saadaan hoitajia alalle. Lisäksi vanhusten määrä lisääntyy, myös dementoivien sairauksien. Kannattaisi paremmin keskittyä haukkujen sijaan siihen, miten yhdessä kuntalaisina voimme vaikuttaa siihen, miten vanhuksemme saisivat asianmukaisen hoidon tässä valtiossa, jota vielä hyvinvointivaltioksi kutsutaan.
... että se osastonhoitaja jonka kanssa palaveerasit on mahdollisesti ohjeistanut hoitajia niin että vanhuksille riittää kun saavat ruoan ja lääkkeet, kun hoitajat valittivat, että eivät millään ehdi hoitaa kaikkia kuntouttavalla työ-otteellla ja yksilöllisesti, niin kuin hienosti paperilla hoitotyön kuvauksissa näkyy. Revi siitä sitten, hoitajathan ovat tällöin se kohde, johon kaikki haukku ja loka syydetään päälle.
osaat kyllä hyvin, mutta nytkään ei tahdo saada millään sijaisia kun on sairaslomia.
KOKEILEPPA KERRANKIN POSITIIVISESTI JA OLE YSTÄVÄLLINEN, NIIN VASTATAAN KUIN HUUDETAAN..
Onko sinulla lapsia? Varmasti ei hoitoalalla?
sieltä!
Asiallinen ja ystävällinen olenkin, käyn valittelut valittamassa suoraan osastonhoitajalla kun on sanottavaa, muille on aivan turhaa sanoa mitään, viestit ei kulje eteenpäin ja näin poispäin...
Olen nyt kuitenkin aika tyytyväinen äitini hoitoon, mutta silmälläpitoa vaatii, niinkuin jo aiemmin kerroin.
Osallistun päivittäin hänen "hoitoonsa" edelleenkin, ulkoilutan hyvillä ilmoilla, syöttämässä avustan, seurustelen päivittäin, yritän mahdollisemman paljon olla läsnä ja samalla otan huomioon muitakin hoidokkeja, juttelemalla yms.
En ole epäkohtelias tai töykeä omainen, vaan yritän kaikkeni, että yhteistyö onnistuu, mutta epäkohtiinkin on puututtava omaisenakin ja omiaan on puolustettava, kun näkee puutteita.
Rohkeutta se vaatii, kun tietää noi kommentit mitä täälläkin näkee: hoitaisit itse äitikultasi ja ajattele positiivisesti ja ole ystävällinen!!!
Elämä ei vaan ole niin yksinkertainen...
Voi kun jokainen hoitais omaisiaan senkin kymmenen vuotta, momi ei tarvitseis hoitopaikkaa ollenkaan, olen onnellinen niistä vuosista ja vielä näistäkin, kun saan olla mukana äidin elämässä.
Herkkä kohta hoitajille varmaan arvostelu, mutta palautetta pitää antaa kun on tarve, olipa se sitten huonoa tai hyvää, hyvääkin palautetta olen antanut, yllätys, yllätys, vaikka teistä ei kukaan varmaan usko sitä...hyviäkin tyyppejä löytyy hoitopaikoista ja varmaan jokaisesta, ONNEKSI!
SAMAA TEILLE HOITAJILLE, YSTÄVÄLLISTÄ JA POSITIIVISTA AJATTELUA MYÖS MEISTÄ OMAISISTA, VAIKKA JOSKUS OLLAANKIN V...MAISIA JA TARTUTAAN TEISTÄ EPÄMIELLYTTÄVIIN ASIOIHIN, MUTTA OMAISIAMME AJATELLEN HEIDÄN HYVINVOINTIIN PUUTTUEN, JAKSAMISIIN!
on minulla lapsia, jotka ovat saaneet vanhuksia arvostavan kasvatuksen, pienestä pitäen olleet mukana hoitotyössä kanssani, nyt jo aikuisia ja yllätys...nuorin on vanhustyössä mukana koulutettuna/ ammattilaisena!
Kuntouttava työote on valitettavasti usein vain sananhelinää papereissa. Syitä tähän on monia, mm. se, että vanhustyötä pääsee tekemään kuka tahansa, esimerkiksi koulunkäyntiavustaja saattaa työllistyä palvelukeskukseen hoitajaksi.
Ikääntyneen ihmisen kävelykyvyn heikentymiseen vaikuttaa myös moni asia. Uusi asuinympäristö saattaa aiheuttaa turhautuneisuutta/masentuneisuutta/dementikoilla häiriökäyttäytymistä. Monissa paikoissa turvaudutaan herkästi tekemään lääkemuutoksia arjen sujuvuutta parantaakseen. Lääkemuutokset voivat aiheuttaa vanhukselle heikotusta tai huimausta, kaatuilua... jne. Itse henk.koht. en lähde kävelyttämään vanhusta, joka ei meinaa pysyä pystyssä, se on turvallisuusriski.
Kipu on myös asia, jota dementikon hoidossa ei aina tunnisteta. Dementoitunut asiakas ei välttämättä kerro kivuistaan, tai osaa sijoittaa niitä mihinkään kohtaan kehoaan. Ilmeiden ja eleiden tulkinta auttaa tässä vaiheessa. Mikäli kävellessä eleet kertovat, tai asiakas itse kertoo kivuistaan, en väkisin lähde kävelyttämään. Se ei ole inhimillistä toimintaa.
Kerran lähdin kävelyttämään erästä dementoitunutta naista, ja loppumatkasta hänen kipunsa kävivät sietämättömiksi. Pääsimme asiakkaan huoneeseen asti, mutta asiakas horjahti. Tilanteessa olisi voinut käydä hyvin huonosti, mutta meillä oli onni matkassa. Toki säikähdimme molemmat, mutta siinä tilanteessa saimme onneksi mummon kanssa nauraa tilanteelle, kuinka onnekkaita oltiin ettei käynyt huonosti.
Tiedän miltä omaisista usein miten tuntuu vieraillessaan hoitoyksiköissä. Se on juuri samanlainen tunne, kuin itselläni vielä muutama vuosi sitten viedessäni/hakiessani lastani hoidosta. Jatkuva epäluulo huonosta kohtelusta ja ilkeydestä. Nykyään jo luotan päiväkodin väkiin, ja koen lapseni pk.n jopa ihanaksi paikaksi. Syynä tähän on oman asenteen muutos päiväkotia kohtaan. Kun tulevaisuudessa omat isovanhempani ehkä joutuvat tk.hon/sairaalaan, tiedän, että oma suruaikani kestää tovin, ja tulen olemaan erittäin hankala omainen. Onneksi tiedostan sen jo nyt, ja toivottavasti osaan suhtautua tilanteeseen silloin jo paremmin.
Olen harjoitteluissani ja sijaisuuksiani tehdessä tavannut paljon omaisia ja sitä enemmän vanhuksia. Yksiköiden asukkaisiin olen aina kiintynyt, ja heidän kanssaan olen lähes poikkeuksetta saanut muodostettua toimivan vuorovaikutussuhteen. Omaisia on taas monenlaisia, on niitä, joita kiinnostaa miksi tällänen nuori tyttö opiskelee vanhustyötä, ja on niitä, jotka eivät edes tervehdi. Kuten on myös hoitajia... ne jotka menevät sieltä mistä aita on matalin, ja niitä, jotka tekevät sydämellään työtään.
Ehkä jokaisen työntekijän ja omaisen pitäisi ostaa taskuunsa pieni peili, ja aina silloin tällöin kurkistaa, minkälainen ihminen sieltä katsoo takaisin. Jokaisen ihmisen olisi hyvä joskus arvioida omaa toimintaansa suhteessa muiden tekemisiin. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen edistää toimivia vuorovaikutussuhteita, ja antaa mahdollisuuden kehittää itseään.
Niin.
Äitini on viety ilman lastensa kanssa keskustelua yhden lapsen omien ongelmien vuoksi hoitoon ns. kevytintervalliin aina kahdeksi viikoksi kerrallaan jo toiseen otteeseen. Lapsensa olisivat halunneet huolehtia äidistä kotonaan. Koska ainahan on sanottu, että vanhukset pitää voida ja saada hoitaa ensisijaisesti kotonaan.
No se kevytintervalli? Onko kukaan kuullut moisesta käsitteestä?
Tässä tapauksessa se on sitä, että äiti viedään kahdeksi viikoksi lukittuun asuntoon kerrostalaomaisessa vanhusten palvelukodissa. Huoneisto on ilmeisesti kaikkein vähiten vanhuksia kiinnostanut, koska se on jäänyt tyhjäksi. Enpä ihmettele - ensinnäkin huoneen ikkunasta(jossa äitini on) näkyy ainoastaan talon katto. Äitini on melkoisen dementoitunut - ei tiedä missä on. Hoitona on ruokailuihin vieminen, yksinolo asunnossa vieraalla paikkakunnalla, kerran viikossa suihku ja sänkyynmenon varmistaminen. Muutoin dementoitunut äiti on toisen vanhuksen huolena, joka on tai ei ole sijoitettuna samaiseen asuntoon.
Iltaisin käy kodinhoitaja kerran muuten ei ole mitään turvaa, eikä henkilöä koko yön ja pitkän illan aikana missään??? Kerran vain kysytään lähteekö äiti mukaan kävelylle tai yhteislauluihin tai tuolijumppaan- helppo olla sitten häntäkin viemättä kun kerran sanoo en nyt taida.. mikä on hänen tapansa kun ehdotetaan jotakin.
Koemme äitimme olevan kuin vankilassa. Hienot tyylihuonekalut ja tyhjää ja turvatonta. Tähänkö ollaan menossa vanhustenhuollossa?
Oven ulkopuolella on pimeä kerrostalon rappukäytävä. Äitimme ei osaa laittaa valoa sinne. Käytävässä kahden kerroksen jyrkät portaat alas. Äidillämme ollut lonkkamurtuma ja portaissa liikkuminen on vaikeaa. Hissiä ei pysty enää käyttämään.
Yöunet menee. Mitään ei voi tälle omissa ongelmissaan pyöriskelevälle pojalleen, joka vie vanhustenhoidontyöntekijöitäkin kuin vierasta sikaa. Asiallisesti on sovittu oman äidin hoidoata useissa kokouksissa sosiaali- ja vanhustenhoidon johdon kanssa. Kuitenkin tämä sairas ja omankin kertomansa huonossa kunnossa oleva poika määrää, vie ja tekee ihan mitä vain. Pelkäävätkö työntekijät?? En tiedä - häntä. Sosiaalilautakuntaa myöten on sovittu, että tyttäret hoitavat kun väsynyt huonokuntoinen veli tarvii lomaa ja hän voi silloin mennä omaan asuntoonsa ja muut huolehtivat äidistä omassa kodissaan. Olemme siis olleet halukkaita äidin hoitoon , mutta .....mikä siinä on, ettei meitä kuuulla, vaan vain sitä yhtä, joka on sairas monessa suhteessa.