Esitän syvän anteeksipyyntöni, jos olen loukannut Suomenruotsalaisia veteraaneja ja heidän omaisiaan. Käydyissä keskusteluissamme, olen esittänyt aiheetonta halveksuntaa heitä kohtaan. Suomi on säilyttänyt itsenäisyytensä, meidän pienen maamme kaikkien kansalaisten yhteisten ponnistusten ansiosta. Niin savonkielisten vääräleukojen, kuin lappilaisten vääräjalkojen, kuin pohjalaisten suoraselkäisten miesten ja naisten ansioista. Yhtään ei pidä väheksyä myöskään Pohjanmaan rannikon Suomenruotsalaisia, kun he asettautuivat isänmaamme uhrialttarille Mannerheimin niin käskiessä.
Pyydän anteeksi
KEP`
7183
0Äänestä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuon pystyy tekemään vain hyvän itsetunnon omaava ja hyvän kotikasvatuksen saanut kunnon suomalainen mies.
Minä en anteeksi pyytele kun ei ole mitään syytäkään!
Hurreja ei ole herjattu eikä Suomen ruotsalaisiakaan. Siis sitä 5. kolonnaa ei ole solvattu. Vain tosiasioita on kerrottu ja mikä parasta, niihin kaikkiin juttuihin on tunnollisesti annettu kirjaviitteet jopa sivunumeroita myöten. Siitä kuka juoksi ja missä, ei ole epäselvyyttä.
Alun perin käytin lyhennettä KEB ja valistuneet lukijat tietänevät miksi. Sitten kerran joku epäli, että A ja O ( välissä L ja K) pitoisia juomia olisi nautittu ns. dagen efter -olotilaan saakka, eli noin 3 pulloa kirkasta per os / per vrk, eli aivan kuten Turja kertoi Kumuri -kirjassaan sen Kurt Erik B:n tehneen 1941. Niinpä silloin otin lyhenteen KEP käyttööni ja se P tulee sanasta Pohmelo!
En minä tokikaan tuolleen käytä hyvää konjakkia, siis silloin kun maistan sitä.
Kysyn ihan vaan, mistä pyytelet anteeksi?
Keneltäkään?
Jos itse pyytelet, niin älä kuitenkaan sekoita siihen mitenkään Suomenkansaa!
Älä siis pyytele Suomenkansan tekoja anteeksi 1938 - 1945!
Älä keneltäkään!
Siksi me olemme itsenäisiä!!
Vikoinemme, yritteliäisyytemme, peräänantamattomi, ... luonteinemme!
Ruotsalaisille emme tosiaankaan ole mitään velkaa!
Venäläiset ovat meille, mutta perintä on nykyisin vähän hankalaa (yhä)!
joka iskee tarinaa myös meikäläisen nimimerkin takaa? No, meitä kyllä sopii vetää kölin altakin.
Parahin Pussis, kuulehan kummia...
Minullapa ei satu olemaan pulaa nikeistä. Ikinä en ole tehnyt temppuja "toisen pesään"...
Ollos huoleton...
Koska mennään taas Näätälästä Talinmyllylle?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6213247
5 kertaa hyökättiin ankarasti, mutta useimmat ottelut tyrehtyi SENSUURIIN!
se kyykyy... -:))....Mutta enhän minä sinua mistään syyttänytkään, enhän.
Kaunis Karjala, täynnä kuoppia... Ja joka kuopan reunalla on ryssä paskalla...
Me ei pyydellä anteeksi jos ryssä, tai rannikon hurriryssä, paskantaa kuoppaansa.
Munsalan souturit on omassa kategoriassaan!