Olen kantanut herpestä pian vuoden päivät ja oppinut elämään sen kanssa. Elämäni on muuten tasapainoista ja täysin normaalia, mutta uusien ihmissuhteiden luominen on vaikeaa taudin takia. Onko kellään samankaltaisia kokemuksia? Vaihdetaanko ajatuksia? =)
Herpes! Yksinäisiä kohtalotovereita?
Sinnkutyttö
201694
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
moi. itselläni ollut tauti noin 5vuotta ja ensimmäinen yhtä helvettiä. Jatkuvia oireita,kipua ja vitutusta. Ja näin nimenomaan lääkäri minulle sanoi: saat esto lääkkeet ja mieliala lääkkeet koska vitutus kasvattaa vitutusta ja nimenomaan stressi lisää herpes oireita.EN ole ottanut paineita suhteista koska jokainen ottaa kai vastuun omista seksisuhteistaan,jos tunnen että oireet päällä suosin kondomia,ja totuushan on että edes kondomi ei suojaa herpes tartunnalta joka voi olla alueilla joita kondomi ei suojaa.Harvoin se kumi on ihan siellä juuressa mihin sen olit vetävinäsi.Herpeshän voi esiintyä myös muualla kuin limakalvoilla.En ole syönyt lääkkeitä vuosiin koska tiedän että ruokavaliolla ja elintavoilla voin "vaikeuttaa" herpeksen puhkeamista.Olut,tupakka,sokeri ovat ainakin minulla ne jotka tuovat herpeksen piilostaan. Minulla on ollut useita seksikontakteja aikana jolloin olen herpestä sairastanut ja nimenomaan sellaisia jotka eivät ole jääneet yhteenkertaan.Kukaan ei ole raportoinut tartunnasta.Puhutaan että herpes tarttuu myös silloin kun se ei ole aktivoitunut mutta itse en usko tähän.Ja koska tauti ei ole salakavala voit pidättäytyä seksistä oireiden myötä.Itse olen isä joka ei käyttänyt ehkäisyä missään vaiheessa ennen raskautta eikä ole kumpikaan,äiti eikä lapsi saanut tartuntaa.Ja voin kertoa että aikanaan oireet olivat hirveät.Vuosi meni särkyjen ja kirvelyjen kanssa,ja nykyäänkin tiedän että parin päivän känni voi tuoda "kivat"olot,siis muutenkin kuin krapulan muodossa;) Voit itse miettiä miten annat sen vaikuttaa suhteisiisi,jos harrastat yhdenyön suhteita ilman suojausta niin kumpikin kantaa oman vastuunsa asiasta.Pidemmässä suhteessa kannattaa ehkä kertoa.Toisaalta koska herpes voi oikeasti tarttua jos on tarttuakseen myös ihokosketuksesta,jopa on näyttöä että nenän limakalvoilla esiintyvä simplex1 voi levitä sukuelimiin niin kannattaako huutaa koko kylälle että sairastat tautia joka on suhteellisen yleinen. Toki lakiin on kirjattu että tauti kuuluu ilmoitusvelvollisuuteen eli jos joku saa sinulta taudin etkä ole kertonut asiasta niin voi olla että pääset käräjille kertomaan seksielämästäsi,mutta koska herpes voi olla oireeton niin kuka tietää sairastavansa sitä.Eli ohjeeni elämääsi on:käytä kondomia, älä puhu taudistasi muille kuin niille joiden kanssa harrastat suojaamatonta seksiä,mieti elämäntapojasi,kokeile lääkitystä jos tunnet tarvetta.Huom.mieliala lääkkeet voivat alentaa seksuaalisia haluja mutta oikeasti helpottavat koska kuten mainitsin että oireiden ollessa päällä vitutus on kova ja lisää stressiä joka pahentaa oireita.
Hei, sattumoisin tuli tänne eksyttyä niin vastailen nyt tässä oman tarinani;
Eli olen 27v mies, sain taudin kun olin 20-vuotias, eli seitsemän vuotta tautia tullut kannettua. Silloin kun sain taudin niin ensimmäinen kerta oli kaikkein pahin, eli kesti n.3vk ja oikein kivuliasta aikaa. Toinen kerta oli muistaakseni noin kuukauden päästä ja hieman lievempi kivuiltaan, sitä seuraavaan meni jokunen kuukausi ja taas lyhyempi kestoltaan/kivuiltaan.. Nyt viime vuodet tauti on tullut aktiiviseksi muutaman kerran vuodessa ja silloinkin kun näin käy niin oireet lähinnä seuraavat: Jonkunlaista kihelmöintiä/kutinaa välillä alapäässä, ehkä suihkussa käyminen hieman aristaa, n. viikon kestää tämä oire pienen rakkulan kera ja sitten häviää..
Eli minulle tuo tauti ei henkilökohtaisesti tuota omaan elämään juuri mitään ongelmia, mutta tuo on erittäin ikävää ajatella että miten kertoisi sitten mahdolliselle seurustelukumppanille tästä, milloin on oikea hetki kertoa ym..
..kyllä herpeksestä paljon ja niin ku jo sanoin, olen oppinut elämään sen kanssa.. Tosin vierelle ei ole löytynyt miestä, joka kykenisis samaan, sen hyväksyisi tai kyseisen tiedon jälkeen olisi tapailua jatkanut.. Olenkin tullut miettineeksi, miten helppoa saattaisi olla tutustua mieheen, joka itsekin kantaa herpestä. Ymmärrystä tuskin puuttuisi. Ja kipeät asiat, jotka yhdistävät, luovat usein vahvan tunnesiteen ja kiintymyssuhteen...
Hei, olen 29 vuotis nainen ja herpes on oireillut säännöllisesti neljän vuoden ajan. Enää herpes ei itseäni haittaa fyysisesti vaikka esiintyykin usein estolääkityksestä huolimatta, sillä oireet eivät itseäni haittaa. Seksielämäni on hiljentynyt viime vuosien aikana radikaalisti, sillä jotenkin olen ruvennut pelkäämään suhteita, koska joutuisin kertomaan taudistani. Kännissä kertominen ei niinkään tunnu pahalta, mut viikko sitten kerroin asiasta tapailemalleni miehelle ja yllätys, yllätys, taas olen yksin.
Tässä on jo kohta 5 vuotta sinkkuna oltu, joten pikku hiljaa rupee jo tottumaan ajatukseen, että näin tulee jatkumaan loppuelämän.Aikaisemmin tuli sentään harrastettua jonkun verran yhdenyönjuttuja, mut nekin ovat jääneet, sillä en saa niistä mitään irti ja tahtoisin tosiaan löytää sen elämänkumppanini, mut kuka tällaisen herppapillun haluaa.....Vielä ei ole käynyt niin hyvää tuuria, et toisellakin olisi ollut sama tauti ja näin ollen ymmärtäisi tilanteen. En tiedä itsekkään haluaisinko ruveta seurustelemaan miehen kanssa joka kertoisi kantavansa herpestä.
Omaan huonon itsetunnon ja tämä asia on vain huonontanut asiaa. Kaveritkin ovat ruvenneet miettimään mikä mulle on tullut kun en löydä miestä rinnalleni vaikka olen sosiaalinen, hyvännäköinen (ainakin niiden mielestä)ja haluan löytää kumppanin. Tämä herpes on todellakin pilannut minun elämänkumppanin löytymisen. Kiitos helvetisti sillä raiskaajalle, joka tämän minulle tartutti.
Kulostaa kauhealta... Itse sain tartunnan ihan omaa tyhmyyttäni, mutta minutkin on raiskattu. Kahdesti. Voin vain kuvitella miltä tuntuu saada molemmat itsetunnonturmelijat samalla iskulla. Oletko hakenut apua ammattiauttajilta?
En ole käynyt ammattiauttajalla, mut muutamille kavereille olen asiasta kertonut. En usko, että puhuminen auttaa minua, sillä puhumisella ei herppa pois lähde. Minutkin on kahdesti, neitsyys meni niin ja toisen kerran sit aikuisiällä. Raiskaamisen takia rakastelu on ollut mulle selvinpäin tosi vaikeaa, sillä itse inho ja häpeä on niin kova ja sit tää paska tauti vielä lisäks niin avot.
Nyt ei sit olekaan lähemmäs vuoteen tullut oltua sängyssä kenenkään kanssa. Tuntuu, et tää inho vaan kasvaa ajan myötä ja olen ruvennut kasamaan itseni ympärille muuria, sillä pelkään, etten kelpaa kenellekään sen takia, että seksi on mulle vaikeaa ja viimeistään tieto herpeksestä ajaa miehet pois. Nyt kun pitkästä aikaa tapasin miehen, josta pidin niin hän otti heti lähdöt kun kerroin näistä asioista.
Pitäis varmaan laittaa treffi-ilmoituksiin, et mulla on herppa, vieläkö kiinnostaa?!
hyvät ihmiset!
Herpes voi oireillessaan toki olla hieman viheliäs vaiva, mutta elämänkumppanin löytämistä se ei TODELLAKAAN estä. Ihan samalla tavalla kykeneväisiä te olette parisuhteeseen kuin muutkin; meillä jokaisella on ne omat hyvät ja huonot puolemme, ja noita huonompia puolia löytyy kyllä paljon kitkerämpiäkin kuin joku herpes.
Itse sain tartuntani edellisestä parisuhteesta: kumppani vakuutti taudittomuuttaan, ja jätin hyvin mielin kortsun pois. Toki viruksen pysyvyys ahdisti alussa suuresti, mutta hei, sen kanssa oppii kyllä elämään. Olin tuon suhteen jälkeen noin vuoden verran yksin, tunsin pelkoa ja häpeää, enkä olisi ikinä uskonut enää seurustelevani. Mutta toisin kävi! Ensimmäinen mies, jolle tartunnastani kerroin, hyväksyi tilanteen täysin, vaikka toki annoin hänelle paljon aikaa tilannetta miettiäkin. Nyt elämme onnellisesti yhdessä, seksielämään tartunta ei ole -yllätys yllätys- vaikuttanut paljon mitenkään. Kortsu luonnollisesti käytössä, mutta lapsien hankinnan ollessa ajankohtaista sekin jäänee viimeistään pois.
Joten älkää kantako turhaa taakkaa asiasta, joka ei ole sen arvoinen. :) Muistakaa, että paljon pahempiakin pitkäaikaissairauksia voisi tiellenne sattua! Kukaan, joka oikeasti välittää, ei jätä toista näinkin pienen jutun vuoksi.
Itse sain herpeksen vuosi sitten ihmiseltä johon luotin, omaa tyhmyyttäni tietty kun en kumia käyttänyt. Olen 21-vuotias nainen ja elämä tartunnan jälkeen on ollut suoraan sanoen perseestä sen jälkeen. En ole uskaltanut solmia suhteita kenenkään kanssa nimenomaan sen takia koska asiasta kertominen on ylitsepääsemätän häpeä! Itsetunto on romahtanut lähes nolliin. Itse olen aina ollut erittäin seksuaalinen ihminen ja taudin myötä on ollut kova pala totutella seksittömään elämään. Kaiken lisäksi limakalvot alapäässä kärsi vissiin ensitartunnassa niin pahasti että joka kerta kun seksiä harrastan repeää käytännössä paikat! Tauti on uusiutunut useasti tämän vuoden aikana, estolääkitystä olen syönyt nyt pari kuukautta ja se on auttanut, ONNEKSI! Ei kuitenkaan kiinnostaisi loppuelämää syödä lääkkeitä mutta parempi sekin kuin herpes joka kuukausi alapäässä. Elämänlaatu parantuisi niin paljon kun se rokote viimein keksittäisiin, mutta eipä taida sitä tapahtua! Pakko tämän asian kanssa on opittava elämään, joskus vaan tuntuu niin ylitsepääsemättömältä..eiköhän se tästä, ehkä.. Jaksamisia teille kaikille kanssaeläjille.
Tuleva vanhapiikako? : Itsellä samantapainen tilanne ikää löytyy 26w ja mietityttää että onko itsellä sama kohtalo..
Itse sain 18-vuotis syntymäpäivä lahjaksi herpeksen, silloiselta poikakaveriltani. Hän jätti minut kun kerroin, että "kiitos tartunnasta, olisit voinut kertoa". Aika murskaavaa nuorelle naisen alulle. Poikaystäväni palasi vielä kaiken lisäksi entisen tyttökaverinsa kanssa yhteen ja väitti että herpes on ollut minulla ennen häntä. Mikä ei ollut totta sillä olin käynyt tauti testeissä ennen häntä ja koskaan ei ole ollut oireita. Ja hän oli minun elämässä toinen henkilö jonka kanssa harrastanut seksiä. Seksiä harrastettiin ja 3päivää (muistaakseni/tosi pian) sen jälkeen herpes alkoi kukoistamaan. Kivut oli järkyttävät. Alapääni oli turvonnut kaksinkertaiseksi, kelta-vihreää vuotoa tuli tosi paljon. En pystynyt istumaan, en käymään vessassa. Lääkäri otti verikokeen ja alapää tarkastuksen. Sain lääkityksen ja oireet alkoivat tasaantumaan. 1-2vuosi oli joka kuukausi oireilua, mutta nyttemmin harvoin edes tulee oireita. Se mikä vituttaa vieläkin/muistan elävästi. Oli ne sanat, jotka poika sanoi mulle. Kysyin häneltä, että voitasko kumia käyttää? tyyppi vastasi: "no mikä mättää, etkö luota muhun? mua rehellisempää tyyppiä ei ole"
Sen jälkeen minulla on ollut kaksi 2 vuoden kestävää parisuhdetta, joista toiselle en uskaltanut kertoa taudista, mutta ei se häntä haitannut sittemmin. Toiselle kerroin humalassa taudista ja häntäkään ei haitannut se. Muista syistä sitten ero tullut myöhemmin. Nyttemmin molemmat heistä ovat pitkässä parisuhteessa ja perhettäkin tehneet. Joten olen iloinen heidän puolestaan, että ovat päässeet eteenpäin.
Eräs poikaystäväni (ensi poikaystäväni), jonka kanssa aloin uudelleen seurustelemaan. Oli hämmentynyt kun kerroin asiasta hänelle. Halusi miettiä asiaa kertomisen jälkeen. Kun mietintä kesti ja kesti, sanoin hänelle että joko kyllä tai ei! Hän olisi halunnut seksisuhteen kanssani, mutta kieltäydyin siitä. En halua seksisuhdetta, haluan poikaystävän.
Viimeisin poikaystäväni, jonka kanssa seurustelin n.6kk, alkoi olla hysteerinen taudin suhteen. Katsoin parhaaksi lopettaa suhteen. "Rakasti minua, mutta ei halunnut verisen rakkulaista penistä" Vaikka kuinka kerroin faktoista ja omista kokemuksista, niin paniikki valtasi tyypin koko ajan enemmän ja enemmän.
Itseäni ei tämä tauti enää hirveästi fyysisesti vaivaa(2-5krt/vuosi), mutta henkisesti välillä vaivaa. Kaikista suurin kynnys on se, että hyväksyykö kukaan enää, jos kerron asiasta? Neljälle henkilölle (joista yksi on siskoni) olen asiasta kertonut ja vain yksi on ollut negatiivinen vastaus. Eihän herpeksen tulisi estää elämistä, mutta inhottavaa tässä on se negatiivisuus, mitä saa yleisestikin kuulla sukupuoli tartunnoista.
Joskus tekisi mieli unohtaa koko asian ja muuttaa toiselle paikkakunnalle ja aloittaa elämä alusta. Mutta ei ne asiat ilmaan katoa, vaikka kuinka vaihtais maisemaa. Sitä olen yrittänyt kovasti sisäistää itseeni, että kyllä mä jonkun vielä joku päivä löydän, joka mua rakastaa tällaisenaan.. mutta ei kovin helpolta vaikuta.
Nyt olen ollut todella kauan sinkkuna, en ole edes aikaa jaksanut laskea (mutta ainakin vuoden). Kaverit ovat saaneet lapsia, jotka alkaa olen 2-vuotiaita. Moni ihmettelee, kaverit ja sukulaiset, että miten minulla ei ole ketään. Olenhan nuori ja kaunis. Joskus olen keksinyt mielikuvitus poikakavereita, ettei tarvis selitellä, että kuinka en ole saanut ketään.
Itseäni häiritsee myös se, että olen todella ujo tutustumaan keneenkään. Saa nähdä tulevaisuudessa sitten, että kuinka monta kissaa tämä vanhapiika sitten omistaa..
Voidaan mun puolesta, vaikka sitten perustaa katkerien-herpes-mummojen-klubi :)
Tsemppiä, kaikille tartunnan saaneille! Kyllä se aurinko paistaa joskus sinne risukasaankin.
Onko toi sun yksinjääminen lainkaan herpes tartunnan syy?.
Olen tietoinen nuoremmista naisista jotka ovat löytäneet rinnalleen hoidetusta taudistaan huolimatta
kumppaneita ja perustaneet perheet.
Eräs nuori nainen jolla oli 2 v tytär sai mieheltään tippurin ja tämän jälestä tuli avioero.
Nainen oli noin 7 vuotta yksinhuoltajana.Nyt hän on ollut 22 vuotta miehen kans jolla
oli jo suhteen alus ollut herpes .Nainen painotti, kun menimme yhteen mies kertoi
taudistaan ja tämän jälkeen siitä ei ole kummemmin tarvinnut miettiä .Hän ei ole maininnut taudista
miehelle mitään ,kun asia oli käyty läpi ja selvitetty.
Tarttuvia tauteja ihmiset saavat muutenkin , mutta kun on kyse sukupuoliteitse tarttuvista
taudeista joita ei edes suojaamalla täysin pystytä estämään niin siinä on yhä voimakas häpeä
ja pelko jos saat taudin ,niin tulet leimatuksi .Myös miehet pelkääävät jos naiset saavat tietää
jonkun saaneen taudin vaikka se hoidettaisinkiin niin sana kulkee eteenpäin. Vaikka miehet
joita naiset luulevat taudittomilksi saattavatkin kantaa tietämättään melko oireetonta tarttuvaa
tautia ,kuten naisetkin.
Mutta tuossa yhdenkin yön suhteessa vastuu on kummallakin, kuten pitkissäkin suhteissa.
Enemmän painoittaisin valistuksen ja kondomien käytön lisäämistä miesten puolelle.
50-70 miehet ja nuoremmat harrastavat usein noita nuoria tyttösiä Thaimaa,Viro ja Saksan akselilla .
Tautia levitetään sitten kotimaahan omille vaimoille ja parikumppaneille.
Miehet jotka työskentelevät rajojen ulkopuolle käyvät yhä harvemmin testeissä.
Huom ! Ei toki kaikki miehet mutta se tieytty riittävä määrä miehiä levittämään taudit eteenpäin.
Tämän miehen vastuu painottuu juuri tuon kondomin vuoksi miehelle kun hän vastaa kondomin
koosta ja paikoilleen laitosta, enimmäkseen.Nainen voi vaatia kondomin käyttöä ja myös pitää
mukanaan .Tartunnat leviävät miesten kautta parisuhteessa useammin , mitä naisten välityksellä.
Sain kuulla tapauksesta jossa nainen oli kertonut saaneensa klamydian Thaimaassa
käyneeltä 67 vuotiaalta mieheltä joka oli harrastanut suojaamatonta seksiä tyttösen kanssa.
Mies ilmoitti asiasta tälle naiselle .Nainen kävi testit läpi ja klamydia hoidettiin häneltäkin.
Nainen kertoi toiselle seksipartnerilleen klamydiastaan , hänen tulisi käydä testit läpi.
Mies 58v vastasi ,eihän olla oltu kuin kaksi kertaa yhdynnässä tuskin on edes minuun tarttunut ?
Toki taudit tarttuvat naistenkin kautta mutta miehillä on paljon petraamista kondomin
käytössä rajojen ulkopuolella ollessaan ja kotimaassa.
Ei tartunnan syy, vaan ehkä itsellä ne rajoittimet on päänsisälle muodostunut. Häpeä ja pelko. En haluaisi muita tartuttaa, enkä halua tulla leimatuksi jakorasiaksi joka tautia levittelee. Vaikka itse tiedän mitä olen ja kuka olen, niin silti se aina takaraivossa naksuttaa jos tulee tutustuttua sellaiseen henkilöön josta on kiinnostunut. Mikä aiheuttaa jo alussa epäonnistumisen lähemmin tutustumiseen minun osalta. Vetäydyn ja enkä haluakkaan tutustua loppupeleissä. Olen myös terapiassa puhunut pelkotilastani tutustumisen ja ihmissuhteiden ylläpidosta. Lapsesta asti kylläkin olen ollut ujo, mutta tartunta on aiheuttanut sen että jätän enemmän tutustumisen pois, mielummin jätän väliin ja jatkan yksin. Itsehän sitä pitää kädessään oman onnen avaimia. Ehkä tämä pettymys ihmiseen, jolta tartunnan sain on jäänyt mieleeni, enkä sen vuoksi uskalla tutustua muihin. Alitajuisesti mietin että, mitä jos muutkin on sellaisia. Vaikkei se niin ole, onhan mulla ollut muitakin poikaystäviä sen tapahtuman jälkeen. Ja tuskin olen ainut maailmassa jolla tämä on.. Mielessäni on vain oravanpyörä päässyt pyörimään. Ensin itsesyyttelyt ja inhot, josta päästään tsemppaukseen ja kaikki on hyvin, jonka jälkeen taas mennään itsesyyttelyyn ja inhoon. Ehkä elämästäni puuttuu juuri se henkilö, jonka avulla itsekkin rohkaistuisin ja unohtaisin koko asian.
Rakas kanssaihmiseni: älä alistu häpeälle! Et sä ihmisenä ole huonontunut ja mikä on tärkeämpää: joku yksi pieni viheliäinen ja vaaraton virus, kun se mitä on IHMISENÄ? Ei se herpes määrittele sun koko ihmisyyttäs, ei se ole sinä! Lopeta heti itsesi piilottelu ja lynttääminen, lopeta heti häpeäminen, meitä on vaikka kuinka paljon. Sä et ole yksin. Sä et ole epäonnistunut. Pettymyksiä ja vastoin käymisiä tulee, sairauksia on ja pahempiakin, kaikki meistä saa jossain turpiinsa. Jatka vaan eteenpäin pää pystyssä, älä anna tuollaisen lannistaa itseäsi, muista mitä kaikkea on vielä täysin terveenä, mitä kaikkea voi tehdä ja miten paljon muitakin juttuja parisuhteessa on, kun yksi hemmetin naurettava herpes...
Lopeta häpeä ja lopeta pelko!!! Ihan huoletta, sä et tarvitse siihen ketään ja kyllä sellaisiakin on, jotka ymmärtää ja jotka ei välitä. Onneksi. Tässä maassa on vielä ihmisiä joilla on järki päässä.
Juuri äskettäin kerroin omasta herpeksestäni uudelle tuttavuudelleni ja hänen suhtautumisensa asiaan oli aivan rento: kommentit olivat tyyliin "eipä tuo nyt kummoinen juttu ole" ja hänellä oli myös asiasta ihan oikeaa tietoa. Että mun kohdalla meni ihan ilmoitusluontoisena juttuna jota ei sen enempää tarvinnut vatvoa.
Joten kyllä, tässä maassa on vielä ihmisiä joilla on järki päässä. Ei kannata jäädä neljän seinän sisälle ihmettelemään. Jos suhde tuohon kaatuu tai kumppani karkaa, niin saa mennäkin...
Mäkin sain tietää juuri sairastavani sitä... kylllä vituttaa ja surettaa ja kaikkee, varsinkaan kun en oo mikään pano-ihminen! No ainakaan en enää ikinä harrasta seksiä, en vaan kehtaa ku se vois tarttua johonki muuhun! Se tyyppi jolta sain tän ties kyllä itekki, mutta kuulin sen toisilta! On tää kyllä perseestä ku oon vasta 21 eikä mun ihmissuhteissa oo koskaan ollu mitään kehumista ja on muutenkin huono itsetunto ja masennus... tekis mieli vetää ittensä köyden jatkoks!
Elä nyt .Mieti vähän noit äitejä Afrikassa jotka tartuttavat tahtomattaan lapsensakin ja hoito
hivin kanssa ei ole samaa luokkaa edes mitä Suomessa .
Niin on pientä ku piika pissaa .Otahan nyt se todellisuudentaju käyttös .
Tauteja on ollut ja tulee aina oleen.Kun on tarvis ihmisen naida.
On noita tauteja ollut ennen vanhaakin .Yhdellä parilla oli kuppa kummallakin ja hoitivat
sen taudin sodan jälkeen ja elivät pikän elämäm kumpainenkin lapsilauman kanssa.
Elämä on ohi vasta haussa ja siellä ne tauit vasta ihmisen ympärillä jylläävätkin.
Ilman seksielämää et oilis sinäkään täällä maanpäälisessä vaelluksessa.
Suomessa silti saat hoidettua ihan kohtuu hyvin tämänkin vaivan .Juuri kuulin et yhellä nuorella
naisella 23 vuotta on syöpä edennyt siihen pisteseen jotta lähtö on edessä ja hällä on 3 vuotias
tytär.Ottaistko sit sen syövän paremmin omakses ku tän tauin jos saisit valinnan tehä.
Ja kenekä vika sekin oli kun se syöpä vie äidin hautaan ?
Tauti on tauti on se ala tai yläpääs ja se tahtoo pesityä ihmiseen tavalla tai toisel.
No sulla ittelläs ei oo varmaa yhtää ongelmaa elämässäs, saati sit jotai saatanan herpestä! Helppohan se on terveenä ja onnellisena taputella selkään... AINA voi asiat olla huonommin jos noin ajattelee. Jos aina vaan tyytyy siihen mitä on ei koskaan saavuta mitään (ei liity nyt aiheeseen kyllä mitenkään, sitäpaitsi herpeshän on ja pysyy ellei sitten tuu jeesus ja pelasta) Vituttaa tollanenki asenne!
HÖPÖN LÖPÖN!
Herpes on suoraan sanottuna vaaraton pieni ihosairaus, joka oireilee pahasti joillain kyllä, mutta senkin ekat pari vuotta. Jos on terve. Sen jälkeen harvemmin ja harvemmin.
Kaikki meistä on panoihmisiä ja hyvä niin: eihän me muuten lisäännyttäisi.
Ei sulla todellakaan ole mikään köyden tarve nyt tässä, eikä sun tarvitse pitää itseäsi mitenkään huonona ihmisenä sen takia.
Sulla on aikaa löytää kumppani, joka hyväksyy sut herpeksineen kaikkineen ja mietipä vähän. Kun on kyse "sairaudesta" eli siis... Kuinkas vakavasta? Otapa selvää. Ei kovin. Niin nyt sulla karsiintyy pilkun halkojat, muitten solvaajat ja tuomitsijat ja bakteerikammoiset (tai virus tässä) nihilisti nynnyt heti pois, - ja sulla on kova motivaatio käyttää kortsua, ettet ainakaan saa lisää tauteja. Siis: sä löydät varmemmin oikeasti hyvän tyypin, jolla on suhteellisuuden tajua. Sun on pakko käyttää kortsua, joten et saa mitään oikeasti vakavaa kuten hiv:tä. Sä ymmärrät muita: eipä tulekaan enää niin helposti tuomittua.
Sä voit harrastaa seksiä ihan hyvin, ja vakituisessa suhteessa sitten jaetaan kaikki. Seksissä vaihdetaan paljon, paljon, bakteereita, ja muuta, sukupuolitaudit eivät ole ainoita, muista se! Läheisessä suhteessa on muutakin kun herpes ja jos ei tyyppi kestä herpestä, niin tuskinpa se kestää muutakaan. Elämässä kun on helvetin paljon suurempiakin kriisejä, kun joku herpes.
Käytä kondomia suhteissa, äläkä harrasta oireellisena ja sun seksielämäs voi olla täysin normaali. Vakisuhteessa, kuten sanottua, jaetaan sitten rehellisesti kaikki.
Herpestä kantaa MILJOONA suomalaista. Oireettomana, suurin osa, ja joo, nää "jeesustelijat" saattaa hyvin itsekin kuulua siihen miljoonaan, joten sä et todellakaan ole yksin.
Älä lynttää ja tuomitse nyt itse itseäsi yhtään enää, älä alistu häpeämään ja elä vaan, kyllä se siitä lähtee. Vedät vaan kaulusta ylemmäs, jos tuulee ja menet eteenpäin. Sun elämäs on vasta alussa ja yks herpes on tässä maailmassa yks hyttysen pieru! Muista se: suhteellisuuden tajua!
Voiko herpeksen tartuttamisesta nostaa syytteen? Pikku kipukorvaukset ja tuomio lohduttais ihmeesti.
Lohduttaisi varmaan kun koko seksielämä revittäisiin auki siihen malliin, että lopulta se puolustus olisi tehnyt susta pahimman huoran/pukin mitä maa päällään kantaa, ja sääliä tunnettaisiin sitä syytettyä kohtaan. Se on helppoa kun heinän teko.
Voi, muttei kannata. Ensinnäkin pitäisi pystyä todistamaan, että henkilö on tahallaan tartuttanut, tietäen riskit, tietäen taudista jne. Toisekseen pitäisi todistaa, että sä et ole tiennyt: sähän sen kortsun olet pois jättänyt. Vaikka henkilö olisi tiennyt, on ihan oikeasti ja aidosti lääkärikunnassa ammattilaisia, jotka valalla vannoo, että ovat sitä mieltä, että oikeasti herpes ei tartu oireettomana, ja niitä, jotka vannoo, että kyllä tarttuu. No, siinähän tappelette vuosia onko tiennyt, onko ollut oireita vai ei, oletko jo alunperin ollut oireeton kantaja ja syytät turhaan... Nimittäin, voihan se olla, että se piilevä tartunta on ollut sinulla ja sinä olet se tartuttaja! Kyllä vain, jos säännöllisesti ei maksa myös vasta-ainekokeita, ei voi tietää, kerran nekin voi erehtyä... Joten, joo, siitä vaan, jos rahaa riittää. Voi tulla herpes kalliiksi.
Mun mielestä vastuun ottaminen omista mokistaan lohduttaisi kummasti. Se, että tajuaa, että seksi on riskialtis laji, ja että herpes ja kondy voi olla piilevinä ja että se, kenen kanssa seksiä harrastaa, pitää olla sen riskin arvoinen. Tai sitten laskee, että se itse seksi on sen riskin arvoinen. Kumia pitäisi käyttää, sen voi jokainen valita. Seksissä pitäisi pystyä hyväksymään se, että se ei ole täysin puhdasta ja kuin elokuvista, ja sen mukaan opetella elämään. Vahinkoja sattuu kyllä, ja ihminen erehtyy, se pitää sitten oppia hyväksymään. Herpes on ihmisellä todella, vuosisatojen seuralainen, ei mikään uusi virus ollenkaan. Ei sp-tautina eikä muuten. Joten itkut pois ja elämän epätäydellisyyttä hyväksymään. Se auttaa ja lohduttaa. Itseään on turha sääliä yhden herpeksen takia. Se on jo todella lapsellista.
ilmeisesti kuulun samaan joukkoon teidän kanssa. Eli ilmeisesti vappuna sain herpes tartunnan kun kortsu petti. (miten voikaan käydä niin huono tuuri). noh asian kanssa on tullu nyt eletty pari viikkoon. kamalan vitutuksen kera. Herpes alkoi oireilemaan n. 5 päivää tartunnasta. häppäreihin tuli punaisia patteja ja lopulta patit tulivat niin kipeiksi että piti mennä lääkäriin (viime maanantaina). lääkäri diagnosoi patit rakkuloiksi ja sanoi sen olevan herpes, otti myös labranäytteet pateista. nii ja hän määräsi myös lääkkeen jota pitää ottaa 5tbl vuorokaidessa. tänään sitten soitin labraan tuloksia edellämainitusta otoksista. ja ne oli NEGATIIVISET!!?? onko kenellään kokemuksia moisesta?? voinko nyt luottaa että minulla ei ole herpestä? patit ovat edelleen tai ne on muuttunut tasaisiksi jossa on valkoinen pää, mutta ei niin tavallinen rakkulamainen ku yleensää herpeksessä. lääkärin mielestä on herpes vaikkakin tulos oli neg. nyt sitten perjantaina labraan otetaan verikoe ja tutkitaaan onko veressä genitaaliherpes virusta, koska olen myös sairastanut huuliherpeksen ekan kerran pari vuotta sitten, eikä ole sen jälkeen tullut.