Miksi paska myy?

QffT

Raamattu on lähes jokaisen ihmisen kodissa, harva sitä on lukenut ja vielä vähemmän harva sitä niistä lukijoista ymmärtänyt.

Sadasta ihmisestä yhdeksänkymmentä omaa raamatun. Yhdeksästäkymmenestä yhdeksän lukee raamatun. Yhdeksästä lukeneesta yksi saa ehkä oikean tulkinnan.

Miksi siis kirja, joka kukaan ei ymmärrä, kukaan ei lue, jolla on epälineaarinen ja huono juoni on maailman eniten myynyt kirja.

Olisiko hienoa jos vaikka Väinö Linnan Tuntematon Sotilas löytyisi jokaisen ihmisen kodista, olisi käännetty kaikille maailman kielille ja omaisi todella sekavan juonen:

Alussa joku Sakarias Gren kävelee vetten päällä ja sitten astelee maalle, muovailee jonkun epämuodostuneen sian, puhaltaa sitä kuin paha susi ja elukka herää henkiin, lentää päin puuta ja kuolee. Sakarias vittuuntuu koska elukka ei tajunnut väistää ilmalennon aikana puuta ja päättää koota tämän uudelleen henkiin, mutta pistää tämän elukan sisään neuloja jotta hän kärsisi tekemästään tyhmyydestä. Pian Sakarias huomaa että piikein lävistetyt elukat eivät käyttäydy rennosti ja päättää rakentaa aitauksen jonne pakottaa kaksi vastasyntynyttä piikitöntä sikaa. Hän kaivaa taskustaan konekiväärin ja tappaa kaikki siat kahta lukuunottamatta ja menee kesämökkiinsä rentoutumaan. Myöhemmin hän huomaa ikkunasta että siat ovat kasvaneet niin isoksi laumaksi että he haittaavat hänen Kymppitonnin katsomista, joten hän päättää aiheuttaa riidan sikojen välille, jotta porukka harvenisi. Lopulta siat tekevät sovinnon ja alkavat taas pitää ääntä, jolloin Sakarias keksii että yhden sian pitää synnyttää hänelle poika. Hän käy paneskelemassa jonkun sian yön aikana ja lähettää sähköpostissa viestin että sian lapsesta tulee Tappahtaja. Lapsi syntyy vaatimattomaan karsinaan ja elää elämänsä 30 vuotiaaksi. Sitten Sakarias menee eräänä päivänä viiltämään häneltä kurkun auki. Hän totetaa että siat saavat elää elämänsä miten huvittaa, ja lähtee lentokoneella amerikkaan.

Tarinan opetus on että älä vittuile Sakariakselle.

9

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varmaankin

      sama asia kuin miksi kioskikirjallisuus myy

      • .

        Koska raamatussa ei ole copyrightia niin sitä voi myydä ihan kuka vaan.


    • Kuinka moni ihminen on itse ostanut raamatun?

      Luullakseni niitä jaetaan ilmaiseksi vihkiäisissä/vast tai saadaan sukuraamattu perinnöksi.

      • Rippileiriltä saa raamatun, mutta itse leiristä joutuu maksamaan.


      • Tango_Delirium

        Itse jouduin riparilla ostamaan uuden testamentin, tosin lähinnä siksi, koska menin polttamaan mökillä saunanpesässä aiemmin omistamani kappaleen... :)


    • Rompix

      Kytkykauppa on oma arvaukseni. Raamattuja jaetaan ilmaseksi ja rahat otetaan ihan muita kautta.

      -siihen päälle ympäristön paine. Ei varmaan ole kellekään ylläri että yli 90% laihialaisista kuuluu ev.lutiin ja yli 90% mekkalaisista on muslimeita. Tuskin kummassakaan paikassa arvotaan kirjakaupassa Raamatun ja Koraanin välillä. "Jaahas, kummankohan sitä ostais?"

    • niin,

      Raamattu on hyvä esimerkki ylimainostetusta tuotteesta, joka on loppuen lopuksi hyvin mitäänsanomaton. Lahkot ovat mestarillisia käyttämään uhrejaan ilmaisina mainosmiehinä ja markkinoijina etsiessään lisäuhreja.

    • J.Ahven

      Minuun teki vaikutuksen se syvällisyys,joka henkii tulkinnastasi Sakariaan evankeliumista.Jos me kaikki omaksuisimme Jumalan Sanan yhtä perinpohjaisesti,eikö elämämme olisikin huomattavasti helpompaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4402
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3503
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe