Isompi Dosett?

Yksi sukulainen käyttää lääkkeitä sairauksiinsa sellaisia määriä että Dosett käy lokerotilavuudeltaan pieneksi. Olisiko ehdotuksia vastaavista, mutta isommalla lokerotilavuudella?
6489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

taidat olla itse se "sukulainen".

Äänestä
  • Taidan olla kyllä itselleni sukua mutta tämä lääkkeiden käyttäjä en siis ole minä itse.

    Äänestä

apteekista. Siinä vaiheessa kun minulla lääkkeitä tuli lisää ja ennen kaikkea useita isoja kapseleita, vanha pieni dosetti ei enää riittänyt. Isälläni käytössä ollut iso liukukansilla varustetun, jollaisia näkee lähes jokaisen kroonikon pöydällä, totesin toivottoman pieneksi ja hankalakäyttöiseksi. Apteekista löysin paremman. Tässä on lokerikko jossa jokaiselle viikonpäivälle on oma erillinen dosetti ja ne asettuvat peräkkäin jonoon ja vain kuluva päivä on etummaisena esillä. Päivän lokerot on vielä jaettu aamu, päivä, ilta, yö ja tarvittaessa lokeroihin. Lokeron pohja on kaareva joten sieltä saa helposti kaivettua sormella vaikka vain yhden pillerin. Koska nämä päivädosetit irrotetaan lokerikosta, sen voi myös ottaa mukaan eikä vie paljon tilaa laukussa (ei tarvitse ottaa turhaan isoa viikkodosettia mukaan eikä päivän lääkkeitä siirtää muuhun rasiaan). Lokerot ovat vielä niin isoja että 3-4 ison kapselin lisäksi jää runsaasti tilaa. Valmistajan nimeä tästä ei näy, mutta läpinäkyvässä kannessa on kohomerkintä ANABOX.

Tuolle edelliselle vastaajalle vielä että mitä vinoilemista siinä on että joku käyttää enemmän lääkkeitä ja tarvitsee dosetin muistinsa tueksi. Suurimmaksi dosetin ansioksi luen yliannosten välttämisen. Unohtunut lääke ei ole yleensä kovin vaarallista. Mutta minulle on käynyt jo useasti niin että äkkiä tulee mieleen että lääke on ottamatta, mutta kun menee dosetille niin kyseinen lokero onkin jo tyhjä. Olisin siis ottanut kaksinkertaisen annoksen ellei dosettia olisi ollut käytössä.

Äänestä
  • Niin, ei se dosetti ole edes pelkästään muistamista varten. Se myöskin helpottaa niiden nappien popsimista, kun ei tarvi mahdollisesti montakin kertaa usean pillerikurkin tai läpipainoliuskan kanssa näperrellä.

    Itse käytän dosettia lähinnä sen takia, että on helpompi ottaa se "pilleripurkkiarsenaali" vain kerran viikossa esille, kun täyttelee seuraavan viikon satsit. Eikä mulla sentään ole kuin viisi eri valmistetta päivässä.

    Ja yksi tosi iso hyöty on mukaan otto. Aikamoitta olisi raahata noita kaikkia pakkauksia verrattuna vain sen dosetin kuljettamiseen puhumattakaan päivän tai parin lokerikkojen kuljettamiseen.

    Äänestä

  • pilleristi kirjoitti:

    Niin, ei se dosetti ole edes pelkästään muistamista varten. Se myöskin helpottaa niiden nappien popsimista, kun ei tarvi mahdollisesti montakin kertaa usean pillerikurkin tai läpipainoliuskan kanssa näperrellä.

    Tuo ukko kanssa näprää valmiiksi viikon tabletit eikä tarvi pitää purkkiriviä käsillä. Olikohan sillä kuus vai seitsemän nappia jossan lokerossa...

    En oo iljenny kysyä että mihin kaikkeen se lääkkeitään syö, mutta sydänvikaa ja lievää diabetestä tiedän sillä ainakin olevan. Mukaan sitä ei kovin usein tarvi ottaa kun ei se mihinkään juuri matkusta ja mökkikausi on kesällä.

    Sillä olis 75-v synttärit ja ajattelin että jos ostais jonkun tilavamman lokerikon lahjaks.

    Äänestä

  • pilleristi kirjoitti:

    Niin, ei se dosetti ole edes pelkästään muistamista varten. Se myöskin helpottaa niiden nappien popsimista, kun ei tarvi mahdollisesti montakin kertaa usean pillerikurkin tai läpipainoliuskan kanssa näperrellä.

    Itse käytän dosettia lähinnä sen takia, että on helpompi ottaa se "pilleripurkkiarsenaali" vain kerran viikossa esille, kun täyttelee seuraavan viikon satsit. Eikä mulla sentään ole kuin viisi eri valmistetta päivässä.

    Ja yksi tosi iso hyöty on mukaan otto. Aikamoitta olisi raahata noita kaikkia pakkauksia verrattuna vain sen dosetin kuljettamiseen puhumattakaan päivän tai parin lokerikkojen kuljettamiseen.

    Matkustusohjeissa, varsinkin ulkomaille lähtiessä, sanotaan että lääkkeet pitää ottaa mukaan alkuperäispakkauksissa. Mitähän lentoaseman turvallisuustarkastus tai tulli sanoisi muovikassillisesta lääkerasioita. Ainakin jonkin aikaa joutuisi selvittelemään reseptien kanssa että kyllä ne kaikki on minulle päivittäiseen käyttöön tarkoitettuja. Ainakin silloin kun dosetti riittää matkan ajaksi, otan vain sen mukaan. Pitäisiköhän ottaa vielä kopionippu resepteistäkin että uskovat että sellainen arsenaali kuuluu lääkitykseeni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nimimerkki3 kirjoitti:

Yksi sukulainen käyttää lääkkeitä sairauksiinsa sellaisia määriä että Dosett käy lokerotilavuudeltaan pieneksi. Olisiko ehdotuksia vastaavista, mutta isommalla lokerotilavuudella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu