haava ikenessä

"Minulla on ollut ainakin vuoden verran korkeintaan millin pituinen, siistireunainen haava etuhampaan yläpuolella ikenessä. Ei ole kipeä ellei sitä auo, plakkiahan se kerää helposti koska on kumminkin pikku kieleke. Ehkä puoli milliä- millin syvyinen. Kävin viikko sitten hammaslekurissa särkeneen hampaan takia ja lääkäri ei kyllä mitään sanonut vaikka varmasti näki haavan. Kohta on kyllä uusi aika ja otan asian puheeksi.

Olen kaivellut netistä suusyövästä kuvia ja ei kyllä oikein osunut silmään mitään tuollaista. Helpostihan sitä tulee skitsoksi.. haava ei ole mielestäni muuttunut vuoden aikana mitenkään, mutta ei ole parantunutkaan.

Lääkäriltä siis aion kysyä, mutta onko täällä kellään käsitystä mitä se voisi olla? Jotain joka liittyy jotenkin muuten hampaiden yleistilaan ( reikiä on jonkin verran ja olisi tässä voinut viime vuosina hampaitaan paremminkin hoidattaa..) En ole vuosiin pahemmin tupakoinut ja käyttänyt kovin viinaakaan.

En vain ole netistä löytänyt oikein selitystä tuollaiselle muuttumattomalle ja siistille pienelle ikenen haavalle. "
2614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa kieltämättä aika erikoiselta, mutta en mäkään syöpää lähtisi arvailemaan, kyllähän lekuri olisi sen huomannut, melkein itse sanoisin virkavirhe jos ei niinkin huomiota herättävältä paikalta. Eihän sulla vain ole lävistystä huulessa tai voisiko joku muu samankaltainen tekijä ärsyttää ientä. Normaalistihan suun haavat paranevat viikossa ja mikäli pidempään kestää niin heti tulisi mennä lääkäriin. Mutta hankala sanoa, hyvä että pääset hammaslääkäriin, niin ei tarvitse mieltä rienata tällä asialla sen kauemmin.

Äänestä

Minkälainen hammasharja käytössä? (kova/pehmeä). Kuullostaa harjausvauriolta eli harjaat liian kovalla hammasharjalla ja liian kovalla voimalla. Kiinnitä jatkossa huomiota puhdistukseen, missä ham.harja kulkee ja miten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauhkoko kohta kirjoitti:

"Minulla on ollut ainakin vuoden verran korkeintaan millin pituinen, siistireunainen haava etuhampaan yläpuolella ikenessä. Ei ole kipeä ellei sitä auo, plakkiahan se kerää helposti koska on kumminkin pikku kieleke. Ehkä puoli milliä- millin syvyinen. Kävin viikko sitten hammaslekurissa särkeneen hampaan takia ja lääkäri ei kyllä mitään sanonut vaikka varmasti näki haavan. Kohta on kyllä uusi aika ja otan asian puheeksi.

Olen kaivellut netistä suusyövästä kuvia ja ei kyllä oikein osunut silmään mitään tuollaista. Helpostihan sitä tulee skitsoksi.. haava ei ole mielestäni muuttunut vuoden aikana mitenkään, mutta ei ole parantunutkaan.

Lääkäriltä siis aion kysyä, mutta onko täällä kellään käsitystä mitä se voisi olla? Jotain joka liittyy jotenkin muuten hampaiden yleistilaan ( reikiä on jonkin verran ja olisi tässä voinut viime vuosina hampaitaan paremminkin hoidattaa..) En ole vuosiin pahemmin tupakoinut ja käyttänyt kovin viinaakaan.

En vain ole netistä löytänyt oikein selitystä tuollaiselle muuttumattomalle ja siistille pienelle ikenen haavalle. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu