Romani perui kaupat väkivallan avulla

Kaksi tapausta

Tuttavani myi pari vuotta sitten auton romanimiehelle, vaikka olikin vannonut, että sellaista ei tule tapahtumaan. Puhelimessa ostaja ei ollut kuulostanut romanilta, mutta kun vanha Hiace kaarsi pihaan ja siitä purkautui lauma mustalaisia, niin sitten oli tutttavani mukaan jo liian myöhäistä perua kaupat. Romani onnistui kuitenkin tinkimään hinnan puhelimessa sovitusta 2000 eurosta alas 1300 euroon.

Tuttavani oli kauppaa edellisenä päivänä käynyt katsastamassa auton ilman huomautuksia. Meni pari viikkoa ja sama romani soitti, että kukaan ei osta tuota autoa häneltä, koska siinä on niin paljon vikoja. Romani ilmoitti, että hän tulee perumaan kaupan ja hakee rahat takaisin. Tuttavani ei olisi halunnut perua kauppaa, mutta romanin esittämät uhkailut olivat sitä luokkaa, että hän lainasi jo käyttämänsä kauppahinnan sukulaisiltaan, jotta pääsisi romanista eroon. Tuttavani sanoi, että hän todella pelkäsi, että romani tulee sukulaistensa ja aseiden kanssa hakemaan rahat väkisin, jos hän ei muuten suostu.

Tämä tapaus on tässä esimerkkinä siitä, että miten autokaupoissa voi lopulta käydä. Tiedän myös toisen henkilön, joka on myynyt autonsa romanille. Sillä autolla romanisuvun eri jäsenet olivat ajelleet puoli vuotta, mutta eivät rekisteröineet autoa. Alkuperäisellä myyjälle tuli jatkuvasti romanien maksamatta jättämien parkkisakkojen karhuamislaskuja. Hän ei myöskään saanut vakuutustaan poikki, koska ei ollut tehnyt mitään kauppakirjaa. Kaiken lisäksi ostajan ilmoittama nimi osoittautui keksityksi, joten senkään perusteella ei päästy ostajan jäljille. Numerokaan ei ollut enää käytössä, kun siihen yritetiin soittaa.

111

17466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Håk

      "Tuttavani sanoi, että hän todella pelkäsi, että romani tulee sukulaistensa ja aseiden kanssa hakemaan rahat väkisin, jos hän ei muuten suostu."

      Eikö tuttavaisesi nähnyt vaihtoehtona hankkia omaa asetta, jolla puolustautua?

      Tuohan on ihan normikäytäntö.

      • 8-3

        Mannesta saa saman tuomion kuin ihmisestäkin-

      • manne maailmalla
        8-3 kirjoitti:

        Mannesta saa saman tuomion kuin ihmisestäkin-

        oi suomi oi suomi kotimaa? vielä ollaan samalla tasolla kun 500,vuotta sitten,on nää suomalaiset,ihmeellisiä apinoita aina jos joku muu kuin ns,suomalainen tekee jotain niin hirveä meteli,mutta kannattaisko,siivoo ensin oma taka piha ja katella sit mikä juna vie minnekkin?

      • huonossa
        manne maailmalla kirjoitti:

        mallissa tuo suomen kieli, ainakin jos olet syntyperäinen suomalainen. Oikein hävettää typeryytesi. En ole huonompaa kieltä lukenutkaan pitkään aikaan.

      • Neandertal.
        huonossa kirjoitti:

        mallissa tuo suomen kieli, ainakin jos olet syntyperäinen suomalainen. Oikein hävettää typeryytesi. En ole huonompaa kieltä lukenutkaan pitkään aikaan.

        Nimimerkille HUONOSSA.Olet väärässä luokassa,tämä ei ole äidinkielen luokka,vaan se on tuolla missä kokoontuu jo muitakin paskatikkuja,vasen pikkusormi suorana sojottaen.Suksi kuule saatanan täi sinne,tääl puhuu tavalliset duunarit keskenään niin kun ne tykkää.Jos et tajuu,niin hirtä ittes.

      • Nakit_Ja_Muusi
        Neandertal. kirjoitti:

        Siksi nämä "tavalliset duunarit" ovatkin vain "tavallisia duunareita". Vitun tyhmiä, mut jonkun on sekin paskaduuni tehtävä.

      • hoitajasi039420

        Höpö höpö, sinä olet paitsi väärässä luokassa itse, myös väärässä koulussa. Oikea koulu sinulle olisi tarkkailuluokka, tai mielenterveystoimisto, sen verran häiriityneeltä kuulostat. Anna normaalien ihmisten keskustella rauhassa ja opettele käyttämään suomen oikeaoppista kielioppia viesteissäsi. Häpee varjoos.

      • .

        Käsiaseesta joutuu pimeillä markkinoilla maksamaan saman kuin mustalainen pulitti autosta !

      • Walter Ulbricht
        manne maailmalla kirjoitti:

        oi suomi oi suomi kotimaa? vielä ollaan samalla tasolla kun 500,vuotta sitten,on nää suomalaiset,ihmeellisiä apinoita aina jos joku muu kuin ns,suomalainen tekee jotain niin hirveä meteli,mutta kannattaisko,siivoo ensin oma taka piha ja katella sit mikä juna vie minnekkin?

        Eivätkö romanit ole suomalaisia? Kovasti ainakin sossunluukulla väittävät näin. Maassa maan tavalla tai maasta pois!! Taisi osua ja upota kun noin kovasti innostuit haukkumaan meitä SUOMALAISIA apinoiksi. Kysyisin vielä miksi Neandertalin ihminen kuoli sukupuuttoon? Kuten nimimerkki Neandertalin kirjoitus osoittaa syy tähän oli kehittymättömyys yhdistettynä olemattomaan älyyn.

      • takuuvarmasti

        omasta asekaapista....

      • !!!

        EI TARVITSE OSTAA ASETTA, KUN APUA ON SAATAVISSA MUUTENKIN. USEIMMITEN SOITTO PAIKALLISEN PRÄTKÄJENGIN KERHOTALOLLE RIITTÄÄ.

      • RWRRQW

        Olisit soittanut poliisit.

      • salli mun nauraa
        RWRRQW kirjoitti:

        Olisit soittanut poliisit.

        Ja pastorin hah hah haa

      • siitäkään
        Nakit_Ja_Muusi kirjoitti:

        Siksi nämä "tavalliset duunarit" ovatkin vain "tavallisia duunareita". Vitun tyhmiä, mut jonkun on sekin paskaduuni tehtävä.

        tulis jos kaikki olis ihmiset sinunlaisia herroja (työtäpelkääviä hienohelmoja pikkurilli pystyssä) samppakaljaa aina juomassa hienoissa ravintoloissa viihtyviä. Olisko autot kunnossa, kadut puhtaana, roskat vietynä. Kukas silloin tekis duunit sillä aikaa kun täällä viisastelet hienolla Suomenkielelläsi, saatat osata jopa soomenrootsia.

      • Usko pois.

        Kyllä se on niin jos mannen esim:tapat siinä ei kuule käy hyvin se on varmaa.Kerho ja mannet on yhtä molemmat tietää omansa.Voin sanoa kerholle ja manneille ei mahda mitään.

      • kjnhbgdrtyujbvbn
        manne maailmalla kirjoitti:

        oi suomi oi suomi kotimaa? vielä ollaan samalla tasolla kun 500,vuotta sitten,on nää suomalaiset,ihmeellisiä apinoita aina jos joku muu kuin ns,suomalainen tekee jotain niin hirveä meteli,mutta kannattaisko,siivoo ensin oma taka piha ja katella sit mikä juna vie minnekkin?

        Mitä ne apinat sinne änkeää? Onko niin mukava paikka?

      • mustalainen
        !!! kirjoitti:

        EI TARVITSE OSTAA ASETTA, KUN APUA ON SAATAVISSA MUUTENKIN. USEIMMITEN SOITTO PAIKALLISEN PRÄTKÄJENGIN KERHOTALOLLE RIITTÄÄ.

        älä luule etteikö prätkä jengille löydy kuri. vastaavanlaisessa tapauksessa yksin meni mustalais mies kerholle jutteli asiallisesti ja sai asian selväksi. Tosin silloin oli kyseessä valkolaisten valehtelu jengiläisille jotta olisivat saaneet tahtonsa läpi tietyissä asioissa. mutta totuus kun ei pala tulessakaan. :)

      • Päkän muistoksi
        salli mun nauraa kirjoitti:

        Ja pastorin hah hah haa

        Päkä tai pässiks sano ihteään ku tuli kauppaa tekemään.Eikä myynny vängällä tuntikaupalla jos talon omistaja sanoi niin.Pullakahvit tarjottiin Miehelle monta kertaa.Oli hyvän tyylin Mies.Oli tummia mutta ei haitannu yhtään.Pidin samana kauppiaina ku muitaki.Ovi pysyi auki.

      • Hyvää jatkoa
        Päkän muistoksi kirjoitti:

        Päkä tai pässiks sano ihteään ku tuli kauppaa tekemään.Eikä myynny vängällä tuntikaupalla jos talon omistaja sanoi niin.Pullakahvit tarjottiin Miehelle monta kertaa.Oli hyvän tyylin Mies.Oli tummia mutta ei haitannu yhtään.Pidin samana kauppiaina ku muitaki.Ovi pysyi auki.

        Aina pitäs muistaa ku tulee taloon myymään tavaraa Ettei pitäs pakolla myydä ja rasittaa ihmistä.Varsinki vanhempia.Hyvä ku kaupataan ei siinä mitään.Hyvää jatkoa teille.Ihmisiä on erilaisia.Hyväksyn täysin sen.Kuka sitä tietää mihin syntyy ja mikä on.Jokainen syntyy omaksi itsekseen.Minäki olisin voinu syntyä vaikka mihin.

      • ponpaa
        8-3 kirjoitti:

        Mannesta saa saman tuomion kuin ihmisestäkin-

        PARAS ROMANI ON ROMAANI.

      • jokun
        Walter Ulbricht kirjoitti:

        Eivätkö romanit ole suomalaisia? Kovasti ainakin sossunluukulla väittävät näin. Maassa maan tavalla tai maasta pois!! Taisi osua ja upota kun noin kovasti innostuit haukkumaan meitä SUOMALAISIA apinoiksi. Kysyisin vielä miksi Neandertalin ihminen kuoli sukupuuttoon? Kuten nimimerkki Neandertalin kirjoitus osoittaa syy tähän oli kehittymättömyys yhdistettynä olemattomaan älyyn.

        en oikein ymmärrä suomalaisten tapaa mollata romaaneita onko oikeasti omanarvon tunne että mitää hakkua muita voi teitä raukkoja

      • Anonyymi

    • niitä myi ja osti

      Taisipa tulla satua näin talvipäivänratoksi ;)

      Kauppa mikä kauppa itse joskus mannelta ostaneena ja myynneenä ja kumpikin tiesi satavarmasti mitä olimme tekemässä.

      Luovariahan ei sitten kukaan osaa kirjoittaa, ostaa ja myydä osataan ihme kädettömyyttä.

      Suurin osa pelkkiä reppanoita mutta lirittämään en ryhtyisi vaan asialinjalla kauppa.

      Ihan töitäkin tehnyt romaneille ja palkka tullut niin kuin sovittu muiden kanssa ollut ihme säätämistä tinkausta sun muuta töiden jälkeen tässäkin aluksi hirvitti mutta rehellisyys tärkeintä osaavat heittäytyä todella hankalaksi .

    • Sitä saa mitä tilaa

      myyjän araksi. (pelkuriksi). Tosimies olisi käskenyt niiden painua vit....n jollei sovittua rahasummaa löydy.

      • Viisastunut

        Sen tietää jo etukäteen, että loppupeleissä pussihousujen kanssa asioimisesta seuraa vain paljon ongelmia.

      • Orion.
        Viisastunut kirjoitti:

        Sen tietää jo etukäteen, että loppupeleissä pussihousujen kanssa asioimisesta seuraa vain paljon ongelmia.

        Mistä johtuu että esimerkiksi Tsekissä on parikin kertaa kaupunki rakentanut manneslummin rajalle muurin tai Kreikassa ei mannet pääse markkinoille.Suomalainen media ei uskalla kirjoittaa että 3 mannemuijaa tunkeutu vanhuksen luo ja vei rahat.Tarjahan on ihastunut muslimeihin ja palkitsee niitä,onk se manneuskovainen kun niihin ei kajota.Mistä pirusta tulee se rohkea,joka kirjoittaa suoraan,mustalaisnaiset varastivat vanhuksen rahat tai mustalaiset ammuskelivat keskenään tai poliisi varoittaa tiedotteella varastelevasta mustalaisjoukosta esim 8 tiellä.Jos joku on niin rehellinen se tietää tavallaan itsemurhaa sillä alalla,ei häntä kansa tuomitse,päin vastoin mutta tämä uusi ymmärtäjäjoukko on kauhuissaan,tämä suorasuu voi yhtäkkiä kirjoittaa heistä,ymmärtäjistä jotain kamalaa jota on onnistuttu salaamaan tähän saakka ja nyt kaikki tietää ja mikä pahinta,duunarit nauraa heille.

      • Nakit_Ja_Muusi
        Orion. kirjoitti:

        Mitä sää ipität. Oli Tarja ihastunut sitten vaikka tataareihin, niin eikö täällä ole nyt tämä autuaaksi tekevä oikeistohallitus? Oikeistohallituksen tulos: Maahan virtaa entistä enemmän kaikenmoista mutua ja ählämiä.

        Silmä päähän vitun aasi.

      • älämölöä

        Huh huh.

    • ...älä jätä!

      Kenenkähän vika on, jos on typerä ja ei osaa tehdä autokauppaa....

      Myyt mustalaiselle tai valkolaiselle, niin aina on tehtävä kaupasta luovutustodistus, jolla saa oman vakuutuksen poikki.

      Pienenä vinkkinä...jos on noin tyhmä, niin tuommoisia sietääkin vetää nenästä, oli sitten kyseessä valkolaiset tai mustalaiset.

      Osaa meinaan valkolaisetkin jättää ottamatta autoja omille nimilleen ja purkaa kauppoja. Silti täällä ei lue kissan kokoisin kirjaimin, että älkää myykö "valkolaisille" autoja, kun ne tekee näin ja näin.....(tosi naivia).

      Tyhmyydestäsi kertoo myös se, että yleistät muutamien epäonnistuneiden kokemusten avulla, kaikki romanit, eli mustalaiset "vaaralliseksi" ja sellaiseksi, ettei niiden kanssa pidä tehdä autokauppaa.

      Olisiko yksinkertaisesti syytä katsoa peiliin, ennenkuin avaa sananarkkunsa täällä yleisöpalstalla.

      • romaneista

        Suurimmalla osalla romanien kanssa autokauppoja tehneistä on vain niitä huonoja kokemuksia. Jos joskus joku romanin yrittämä huijaus ei olekaan onnistunut, niin se ei muuta sitä tosiasiaa, että paras keino välttyä ongelmilta on unohtaa romanit.

        Kun romani sanoo myyjälle kirkkain silmin, että mitään luovaria ei nykyään tarvita, ja että romani hoitaa auton rekisteröinnin, niin rehellinen myyjä saattaa haluta uskoa toisen sanaan. Ja jos ei luota, niin romani on heti haukkumassa rasistiksi.

      • fghjtrfhgfdgsgssgsd

        Onko kokemuksesi hiukan pienet. Tee muutaman mannen kanssa kaupaa, niin tiedät mistä puhut.
        Ota sen jälkee valtaväestöä kymmenkertainen määrä, laske lopputulos epäonnistuneissa kaupoissa ja tyylissä miten kauppa perutaan jos joudut perumaan.

        Olisiko yksinkertaisesti syytä katsoa peiliin, ennenkuin avaa sananarkkunsa täällä yleisöpalstalla. Sekä hankkia jonkinlaista kokemusta jonka perusteella avaa sen kuuluisan sanaarkkunsa.

        Ihan vaan neuvoksi.

      • Nyt riitti
        fghjtrfhgfdgsgssgsd kirjoitti:

        Olen tehnyt liian monta kauppaa romanien kanssa. Ensimmäinen kauppa oli huono kokemus, mutta ajattelin, että se on poikkeus. Toinenkin oli yhtä huono kokemus, mutta ajattelin sen olevan sattumaa. Kun olin tehnyt kaupan kolmannen romanin kanssa, niin olin jo sitä mieltä, että minun olisi pitänyt uskoa varoituksia.

        Neljäs ja varmasti viimeinen kerta oli se, kun nimeä kysyttyäni romani esitteli itsensä puhelimessa nimellä Hagman, ja paikalle tulikin Hagert. Valtaväestön kanssa olen tehnyt moninkertaisen määrän kauppoja, ja ikinä ei ole ollut pienintäkään ongelmaa missään asiassa.

      • dfgdfghdfhdfhdfhdfhd

        Hallitset kaupankäynnin tummien kanssa, etkö voisi ryhtyä luennoimaan aiheesta. Voisiko sinulta ostaa palveluja, kun tekee mannelauman kanssa autokauppa niin, sinä hoitaisit kaupat ja ennenkaikkea takaisin ottamisen (kaupanpurun) jos manne ei saakkaan myytyä myymääsi autoa, muutamassa viikossa jolla hän on kuskannut sukua sen aikaa. Kaltaisiasi erikoistilanne kauppamiehiä ei montaa suomessa ole ole ylpeä taidoistasi, älä turhaan polje työsi arvoa. Kilpailijoita sinulla ei ole, sillä ketään muu ei pysty heidänkanssaan toimimaan.

      • pahoja ihmisiä
        fghjtrfhgfdgsgssgsd kirjoitti:

        Onko kokemuksesi hiukan pienet. Tee muutaman mannen kanssa kaupaa, niin tiedät mistä puhut.
        Ota sen jälkee valtaväestöä kymmenkertainen määrä, laske lopputulos epäonnistuneissa kaupoissa ja tyylissä miten kauppa perutaan jos joudut perumaan.

        Olisiko yksinkertaisesti syytä katsoa peiliin, ennenkuin avaa sananarkkunsa täällä yleisöpalstalla. Sekä hankkia jonkinlaista kokemusta jonka perusteella avaa sen kuuluisan sanaarkkunsa.

        Ihan vaan neuvoksi.

        vintille.

      • nymanÅkerlund

        Mutta valkolaiset tekevät tuhansia autokauppoja,pieni prosentti on se jotka ei hoida asioita,mustalaiset tekevät kauppaa vähemmän mutta suurempi prosentti epäselvyyksiä

      • kokenut tarpeeksi

        joo, ei varmaan jokainen mustalainen ole epärehellinen loinen. Tosin joka toinen kerta mustalaisen kanssa asioidessani yrittävät varastaa, ryöstää tahi kusettaa.. Joo, kyllähän tuota valkolaisetkin.. mutta ei nyt sentään ihan joka toinen kerta uuteen suomalaiseen tutustuessani ole tullut kusetetuksi. Niinpä olen päättänyt pysyä manneista niin kaukana kuin mahdollista, ei minulla ole varaa etsiä sitä rehellistä ja käytöskykyistä mustalaista.
        Kerran olivat talvella tienvarressa huitomassa kun mersu jättänyt tiensivuun, ei tullut mieleenkään pysähtyä. Ja kerran pysähtyivät kysymään tietä, neuvoin maalaismannet ajamaan päin prinkkalaa. Tuli hyvä mieli.

      • Anonyymi
        Nyt riitti kirjoitti:

        Olen tehnyt liian monta kauppaa romanien kanssa. Ensimmäinen kauppa oli huono kokemus, mutta ajattelin, että se on poikkeus. Toinenkin oli yhtä huono kokemus, mutta ajattelin sen olevan sattumaa. Kun olin tehnyt kaupan kolmannen romanin kanssa, niin olin jo sitä mieltä, että minun olisi pitänyt uskoa varoituksia.

        Neljäs ja varmasti viimeinen kerta oli se, kun nimeä kysyttyäni romani esitteli itsensä puhelimessa nimellä Hagman, ja paikalle tulikin Hagert. Valtaväestön kanssa olen tehnyt moninkertaisen määrän kauppoja, ja ikinä ei ole ollut pienintäkään ongelmaa missään asiassa.

        Ootko nummelasta?

    • pahoja ihmisiä

      kauppoja romanien kanssa ,kokemusta on ja puolitutuilta , ei hyvä seuraa. toistan hyvät ihmiset ,jos sukunimi näyttää romanilta niin heti stop.

      • Riisikuppi

        Mannet ostaa joskus 80 luvulla väkisin bensamitarilla silloisen komeen 100 A,n. Sitten alko kauhee vittuilu että eikö Romaanin rahat kelpaa. Ja levittelivät seteli nippuja silmieni edessä.

      • Tyhmä työtä tekee vi
        Riisikuppi kirjoitti:

        Mannet ostaa joskus 80 luvulla väkisin bensamitarilla silloisen komeen 100 A,n. Sitten alko kauhee vittuilu että eikö Romaanin rahat kelpaa. Ja levittelivät seteli nippuja silmieni edessä.

        On se käsittämätöntä että tätä porukkaa hyysätään tässä maassa!

      • felixsteiner

        Joo ennen niillä oli puukot nyt on pislarit on se kumma että yhden ihmisryhän anetaan rellestää taisi olla toisin ison rähinän aikoihin kun miehet olivat rintamalla tottuneet karskiuteen niin ei kuulema hilluttu no tällaistahan tää demokratia on joka ei sen mukaan halua toimia niin näkyy tälläinen demokraattinen yhteiskunta olevan aika avuton, koskee tietysti muutakin rikollistouhua.

    • 2+20

      Tuossa tilanteessa, täytyy vain sanoa, että sait juuri tarjouksen 2100 joku lupasi maksaa ja valitettavasti auto onkin jo myyty.

      • Rehellinen*

        Jälkimmäisessä tapauksessa myyjä olisi voinut ilmoittaa auton varastetuksi, jolloin manneporukkan käräyttäminen jäisi poliisin huoleksi. Auto kun oli edelleen virallisesti myyjän. Hyvällä tuurilla olisi vielä saanut vakuutusyhtiöltä korvausta.

    • tarkoitusperät.

      Minultakin yritettiin pari vuotta sitten ostaa autoa tavaratalon pihalla. Kun en myynyt, niin hirveä möykkä: "Mikset myy? MIKSET MYY? MIKSET SIE MYY?"

      Sukulaisillani on kokemusta vuosien takaa siitä, kun ostivat kattolampun mustalaisilta. Viikon päästä tulivat lamppua hakemaan takaisin, ja kertoivat että lampun omistuksen suhteen oli epäselvyyksiä. Että jollei lamppua saada, niin sitten tulee POLIISI hakemaan lamppua. Ei heillä ollut edes saamiaan rahoja maksaa takaisin, mutta lamppu olisi pitänyt luovuttaa takaisin poliisitutkinnan uhalla. Sukulainen oli tuima täti, ja tokaisi että tulkoot poliisit, niin selvitetään juttu. Häipyivät mustalaiset vähin äänin.

      En usko että kaikki mustalaiset ovat rikollisia, ja onhan niitä varkaita valkolaisissakin. Mutta kaikki henkilökohtaiset kokemukseni heistä ovat parhaimmillaankin epämiellyttäviä.

    • Hai osta sie miult..

      Myy sie miul halpa auto, niin minä ostan sen.
      Hai! sie veli valkoinen sie myit miul paskaa.
      Nyt sie maksat miul sen hinnan takas tai itket ja maksat.

      Puukkohippasilla ompi kiva olla.

      Hai! osta sie miult käytetty auto. Rehti romani sen siul myy.

    • jouko8657

      Minun kaverille kävi samoin. Hän myi Romaneille Vectran ja ei aikaakaan kun Romani otti yhteyttä ja sanoi, että kansi on sökö kun lämpömittari nousee niin ylös. No eihän siinä mitään vikaa ollutkaan vaan Romani halusi vain perua kaupan ajeltuaan ensi oikein kunnolla auton sisään. Opelin lämpömittari mikäli se toimii nousee normaalistikkin yli 90asteen joten ei se mikään syy ole autokauppoja perua. Ja yksityiskaupoissa on sellaien kirjoittamaton laiki, että kun hyväksyt kaupat ostohetkellä niin hankala sitä on enää perua, paitsi jos on Romani. Niille pitäisi vain lyödä kova kovaa vastaan, kyllä ne pelkää ihan samalla lailla ei ne uskalla yksin tulla vaatimaan autokaupan purkua. Ja on ne niin hulluja, että voivat tosiaankin toteuttaa uhkauksena. Linnassahan niitä istuu kasapäin. Joten elkää tehkö koskaan mitään kauppoja Romaneitten kanssa. Eivätpähän uskalla autoliikkeitä uhkailla. Silloin tulee poliisit paikalle melko nopeasti sen ne tietävät hyvin. Ne on niin röyhkeitä kuin vain olla voi. Joten siitä kai se niitten maine on peräisinkin. Tv.Jokke

      • Anonyymi

        Niin se usein menee.

    • Sludge factory

      Kyllä apinan takia pari vuotta linnassa voi istua!

      Vai saako heistä saman tuomion kuin ihmisistä?

      • Orion.

        Mannet on pohjoispakistanissa asuva heimo,jota pakistanilaiset eivät huoli keskuuteensa.Talven mannet asuvat vuoriston juurella ja keväällä muuttavat vuoristoon paimentamaan vuohiaan.(tämä on julkaistu 90 luvulla lehdessä)Kaupunkeihin ei manneja päästetä ja talvisin otetaan elanto esim myymällä omia lapsiaan tai karjaa.Se on yksi syy minkä takia bulgarian mannet ei tahdo luopua lapsistaan.Sijoitus!!!.Jossain vaiheessa meni mannelaisten sukset ristiin ja yksi heimo joutu lähtemään livohkaan.Intian läpi mannet meni pikavauhtia,joka paikasta annettiin äkkilähtö.Jossain vaiheessa tapahtui jakaantuminen,osa lähti kohti eurooppaa ja osa venäjälle jossa pesiydyttiin Moskovaan.Toisen maailmansodan lopulla Moskovan mannet lähtivät seuraamaan Berliiniin etenevää armeijaa ja jostain levisi huhu,että mannet saavat Berliinin omaksi asuinpaikakseen.Kolmen päivän ryötelyajan jälkeen armeija aloitti kurinpalautuksen.Kaikki mannet joilla tavattiin Venäjän armeijan varusteita päällään ammuttiin. Jatkuu>>>>

      • Onyx.

        Alkoi pako Moskovaan.Romanian ja Bulgarian mannet olivat lähinnä ammattitaidotonta maaorjaluokkaa.Jos tarvittiin hanttityövoimaa,armeija ajoi mannet töihin.Mannen omat huoltojoukot hoitivat ruokapuolen.Nyt ne on näiden kahden päänsärky,toivottavasti ei Tarja Touhukas sekaannu asiaan ja sano tervetuloa.Juutalaiset palasivat luvattuun maahan,miksei mannet palaa Pakistaniin.Kyllä varmaan meille jää tangolaulajia ihan omasta takaa,vaikka Amadeuskin palaisi,jäis vielä pikku G .

      • no fear
        Onyx. kirjoitti:

        ainakin kokkolasta toimivat mannet omaksuneet kuvatun toimintamallin,riskitöntä eikö vain.

    • kaketus

      juuri näin kävi minullekkin kuten aloittaja kertoo...

      Mutta osaan kertoa sen että kun periksi ei anna,uho ja uhakailu pian loppuu,nykypäivänä puhelin kylmästi kiinni kun uhoavat palauttaa ostamansa asian vertahyytävien uhkailujen kera.Retoriikka ja painostus kuuluuvat asiaan mutta kun antamansa määräaila kuluu loppuun ymmärtävät että toiseksi jäivät ja unohtavat asian..
      pehmeille uhkauksia kuunteleville ihmisille voi olla vaikeaa...

      • ne mannet

        manneilla on usein mukana kättä pidempää, vähintään puukkoja mutta aika usein myös pyssyjä.

      • Pikaoikeudenkäynti
        ne mannet kirjoitti:

        manneilla on usein mukana kättä pidempää, vähintään puukkoja mutta aika usein myös pyssyjä.

        Kyllä niihin itseensäkin lyijy tehoaa.

      • rehellinen Fiina
        Pikaoikeudenkäynti kirjoitti:

        Kyllä niihin itseensäkin lyijy tehoaa.

        Kuulin ihmisestä joka on sairas ja mannet ovat vieneet hänet perikatoon. Kolme heimoa on nopeassa tahdissa myynyt hänelle paska autoja ilman papereita.
        Uhkailu, kiristys ja pelottelu on saanut tämän perheen ihan kauhun valtaan. Nyt pitäiskikin selvittää onko mitään vastuuta manneilla jos ne huijaa ihmistä joka on edesvastuuttomassa tilassa sairautensa takia ja siitä on lääkärin lausunto. Voiko ne kusettaa sairasta ihmistä?

      • ruveta,
        rehellinen Fiina kirjoitti:

        Asianajajaksi kun tunnet tapauksen noin hyvin

      • rahtari juuso
        ruveta, kirjoitti:

        Asianajajaksi kun tunnet tapauksen noin hyvin

        minä olen pätkinnyt manneja turpaan ,kyllä äijistä ääntä lähtee kun oikein meukkaavat ,mutta kun on saannut pari avokasta ,rupee oleen poski aika kipee,paras kun malmilla pätkin 3 kaveria paskaks.

        ladon taakse ja niitti niskaan ........................

      • karpol
        rahtari juuso kirjoitti:

        minä olen pätkinnyt manneja turpaan ,kyllä äijistä ääntä lähtee kun oikein meukkaavat ,mutta kun on saannut pari avokasta ,rupee oleen poski aika kipee,paras kun malmilla pätkin 3 kaveria paskaks.

        ladon taakse ja niitti niskaan ........................

        ohjelmassa käsiteltiin kyseisiä jobbareita, olivat vetäneet naapuria kirveellä pähän.

      • avuliaita ovat

      • kelloa

      • merikapteeni
        kelloa kirjoitti:

        Mitä "kuollut" mies kellolla tekee?

        rahtari ei pysty mustalaiselle mitään tekemään.onnettomia jätkiä jotka hakkaavat ensin tumppuun ja sitten naisen puutteen tajutessaan itseään puukengällä päähän.siinä on pahoinpitelynne.

      • Muskeli-Ville
        merikapteeni kirjoitti:

        rahtari ei pysty mustalaiselle mitään tekemään.onnettomia jätkiä jotka hakkaavat ensin tumppuun ja sitten naisen puutteen tajutessaan itseään puukengällä päähän.siinä on pahoinpitelynne.

        Mustalaiset yrittävät aina pullistella ja esittää kovaa porukassa. Kun niitä sitten vähän kurittaa, niin ne juoksevat häntä koipien välissä pakoon.

      • manne11235
        ne mannet kirjoitti:

        manneilla on usein mukana kättä pidempää, vähintään puukkoja mutta aika usein myös pyssyjä.

        Niin on melkee kaikilla manneilla tykki taskussa. kannattaa pelätä ihan syystäkin tai voi käydä uudet Esa Å:t

        Kauan eläköön ESA mannejen vapaustaistelija

      • jhgftyujhgcvbn
        manne11235 kirjoitti:

        Niin on melkee kaikilla manneilla tykki taskussa. kannattaa pelätä ihan syystäkin tai voi käydä uudet Esa Å:t

        Kauan eläköön ESA mannejen vapaustaistelija

        Tykki painoksi perseeseen ja järveen.

    • Eka ja vika kerta

      Yhden kerran olen joutunut romanin kanssa kauppoja hieromaan, ja se heppu on ainoa joka on valehdellut silmät suurina ilmeenkään värähtämättä melkein kaiken mahdollisen. Puhelimessa romani sanoi että lähtee Lappeenrannasta autoani katsomaan Espooseen. Paikalla selvisi, että ei tullut Lappeenrannasta vaan Nummelasta. Puhelimessa pussihousu ei esitellyt itseään ja sanoi erikseen kysyttyäni väärän nimen. Mitään henkkaria ei kuulemma ollut taskussa, mutta mukana ollut heimoveli kutsui tätä moneen kertaan ihan muulla nimellä. Puhelimessa väitti olevansa ostamassa autoa vaimolle, mutta paikalla auto olikin menossa serkulle. Romani yritti tinkiä puhelimessa sovitusta hinnasta vielä tuhatta euroa ja kun en suostunut niin alkoi vaatimaan korvauksia turhasta ajattamisesta. Jos olisin puhelimessa tunnistanut romaniksi niin en olisi edes lähtenyt näyttämään autoa. Turha kai mainita että romani ei autoani saanut.

      • Petos verissä

        Valehtelu on helppoa kun ei ole minkäänlaista moraalia eikä selkärankaa.

    • Elämää nähnyt

      hevosen mustalaiselta kuin auton uskovaiselta,

      nimimerkillä:

      • Elämää nähnyt

        hevosen mustalaiselta kuin auton uskovaiselta,

        nimimerkillä: Olen mustalainen.

      • Mahdoton yhtälö
        Elämää nähnyt kirjoitti:

        hevosen mustalaiselta kuin auton uskovaiselta,

        nimimerkillä: Olen mustalainen.

        Jos haluat ostaa auton rekisteriin merkityltä omistajalta, niin saat käydä läpi aika monta mustalaisten myynti-ilmoitusta ennen kuin löydät sellaisen. Voi olla, että et löydä yhtäkään.

    • Kerrasta viisastunut

      Minulta mustalainen oli ostamassa autoa ja sovimme kaupan. Mustalainen latoi 20 euron ja 50 euron seteleitä käteeni ja laitoin ne lompsaan. Teimme paperit ja sen jälkeen mustalainen sanoi että hän antoi minulle 300 euroa liikaa. Hän laski että omista rahoistaan puuttui sen verran. Onneksi minulla ei ollut lompsassa seteleitä ennestään joten oli helppo näyttää että ei se 300 euroa ainakaan minulla ollut.

      Mustalainen vaati aluksi aika uhkaavaan sävyyn 300 euroa minulta vaikka oli itse latonut rahat käteeni. Jos itselläni olisi ollut omia seteleitä lompsassa valmiina ja olisin laittanut autosta saadut rahat sinne sekaan niin en tiedä minkälainen tappelu siitä olisi syntynyt. Yhdelle tuttavalle mustalaiset olivat maksaneet auton väärennetyillä rahoilla ja poliisit hakivat hänet kuulusteluun. En tiedä että saatiinko niitä mustalaisia koskaan kiinni.

    • znjfrtjnrsftj

      Nehän on kaikki rikollisia.Se on niiden KULTTUURIA.Kaupanteossa uhkailevat,joten jos teet niiden kanssa kauppaa(jota en suosittele)niin ole aseistautunut,ja mieluummin tuliaseella.Ja OLE VALMIS LASKEMAAN LÄPI joka saatanan MANNESTA.Olkoon sitten mukana vaikka mustalaiseukkoja ja lapsia.Tää on ainoa keino joka niihin perkeleisiin puree.

    • Hyvää ja huonoa

      Olen tehnyt mustilaisten kans kauppa muutamia kertoja. Yleensä ostan auton, joka heillä "polttelee" käsissä. Katsastusaika umpeutumassa tai mustalaisjopparilla on vaara että joutuu auton ottamaan omiin nimiinsä. Silloin saa halvalla ja noissa, mitä olen ostanut on ollut jokin pikkuvika, jota he ei itse ole osanneet korjata tai jaksaneet ;-D
      Erästäkin autoa oli käytetty viisi kertaa katsastuksessa ja aina oli pakokaasupäästöistä pompannut. Happianturin (30e) vaihdolla auto meni läpi katsastuksesta. Toinen helppo tapaus oli, kun turbo ei toiminut ja auto oli tosi tehoton. Yhden jousisokan (10 senttiä) hinnalla sain tingattua puolet auton hinnasta pois, kun vielä tiesin, että auto ei ole jopparin omissa nimissä ja vetkutin ostopäätöstä.

      Jäi valitettavasti hitlerillä hommat kesken noiden suhteen, mutta onneksi persut nousee kohta valtaan

      • OHIMENNEN

        MITÄ TE VALKOLAISET OIKEN LEIKITTE JOS TARKKOJA OLLAAN NIIN ENEMMÄN TE TEETTE RIKOKSIA KUN MUSTALAISET ... OLETKO IKINÄ KUULLUT ETT MUSTA LAINEN RYÖSTÄÄ PANKIN.RAISKAA JONKUN.. SEKANTUU LAPSIIN .TE VALKOLAISETT ETTE JÄTÄ RAUHAA EES LAPSIJA JA ELUKOITA NIIN KYSYMPÄHÄN VAAN ETT MITÄ OOTTE SYYTTELEMÄÄ MUSTALAISIA KU ITTE TEETTE PALJON ENEMMÄN JA PAHEMPIA RIKOKSIA!!! HUOMIO HUOMIO

      • Folio-Hattu
        OHIMENNEN kirjoitti:

        On rehellisiä, ei meistä kovin moni tee pankkiryöstöjä, aika harva kohtelee lapsia tai eläimiäkään huonosti tai raiskaa jonkun. Määrällisesti tulee varmasti valkoisten rikoksia enemmän, mutta se johtuu siitä että meitä on monta miljoonaa ja "teitä" ehkä muutama tuhat. Kaikki nääs on suhteellista.
        Kyllä se jokapäiväinen näpistely, huijaaminen ja invapaikoille ajaminen on jo niin piintynyt elämäntapa melko isolla osalla teistä, ettette edes huomaa enää tekemiänne rikkomuksia. Että Huomio sinne vaan!

      • oho3

        Ei mustalaisen äly riitä pankkiryöstöön

      • felixsteiner

        unohdit listalta vanhusten ryöstelyn mailla kun menevät vesilasia pyytää niin sit rullaavat, kävi mailla yhdessä kunassa aikanaan näin ja vielä köyttivät papan kiinni no sit pappa pääsi vapaaks ja soitteli naapureille rupes hirvikivääreitä löytymään kaika nopeeta ja alkoivat autoilla ajelee ympääriinsä ja etsimään ryöstelevää sakkia no oneksi eivät löytäneet ties mitä olisi taoahtunut.

      • Anonyymi
        OHIMENNEN kirjoitti:

        MITÄ TE VALKOLAISET OIKEN LEIKITTE JOS TARKKOJA OLLAAN NIIN ENEMMÄN TE TEETTE RIKOKSIA KUN MUSTALAISET ... OLETKO IKINÄ KUULLUT ETT MUSTA LAINEN RYÖSTÄÄ PANKIN.RAISKAA JONKUN.. SEKANTUU LAPSIIN .TE VALKOLAISETT ETTE JÄTÄ RAUHAA EES LAPSIJA JA ELUKOITA NIIN KYSYMPÄHÄN VAAN ETT MITÄ OOTTE SYYTTELEMÄÄ MUSTALAISIA KU ITTE TEETTE PALJON ENEMMÄN JA PAHEMPIA RIKOKSIA!!! HUOMIO HUOMIO

        Mee manne töihin ja maksa veroja valtiolle..

      • Anonyymi
        Folio-Hattu kirjoitti:

        On rehellisiä, ei meistä kovin moni tee pankkiryöstöjä, aika harva kohtelee lapsia tai eläimiäkään huonosti tai raiskaa jonkun. Määrällisesti tulee varmasti valkoisten rikoksia enemmän, mutta se johtuu siitä että meitä on monta miljoonaa ja "teitä" ehkä muutama tuhat. Kaikki nääs on suhteellista.
        Kyllä se jokapäiväinen näpistely, huijaaminen ja invapaikoille ajaminen on jo niin piintynyt elämäntapa melko isolla osalla teistä, ettette edes huomaa enää tekemiänne rikkomuksia. Että Huomio sinne vaan!

        Vanha ketju, mutta pakko kommentoida. Huutamaan romani alkaa kun kauppoja haluaa purkaa syyttä.
        Ikipäivänä en enää tee romanin kanssa kauppoja autosta.
        Kristittynä olen luottanut heihinkin, nyt se luotto meni kerralla.
        Yksityiskohtia kertomatta, peruimme sitten kaupat. Kun luin tätä palstaa, huomasin
        , että juuri noin meillekin tehtiin.
        Mieheni sanoi, että perutaan kaupat ja koskaan ei enää autoa romanille myydä.
        Käyttivät juuri katsastettua autoamme ostosmatkoihinsa ja heidän tarinansa ennen autokauppaa ontui pahasti. Jälkeenpäin tajusin kaavan jota käyttivät.
        Luulen, että kun tajusivat meidän olevan uskovaisia, alkoi pelottamaan seuraukset.
        Nyt jatkossa auto myydään valkolaiselle ja katsotaan tarkkaan millainen ostaja on. Tämä ei ole rasismia, sillä paras ystäväni on romani nainen ja kristitty.

    • naanna

      Mie oon aina myynyt kaikki paskat ja romut musuille hyvään hintaan!! ja jos on jotain perään huudeltu oon vain sanonut että bisnes is bisnes!!! Selkään saavat jotain tulee tontille mutisee!! Savunahat on pellejä!!

    • Lahen mannet

      Onko kokemuksia Lahden mustalaisista, yks vanha nilkki ainakin yrittää holmassa myydä kaikenmoisia paska-laatikoita, ei tosin itse voi tehdä kauppoja, kun ei osaa ressukka lukea.

    • Näin menee

      Ovelta pihalle.Jos ne näyttää puukkoa ni sillon on voiton puolella.Saa puolustautua.Ja minähän puolustaudun.Ja kunnolla.Haudasta vaikea sanoa mitä olis pitäny tehdä.

    • Varovaaraa

      Aina ajankohtainen.

    • empijä689

      no empä tiedä

    • hyiolkoon

      Karmeeta porukkaa..

    • Valkeudenlaps

      Romanituttuni lipsautti kerran rehellisyyskohtauksen saatuaaŋ, että "valkolaisia saa pettää kaupoissa". Toisaalta valtionyhtiön johtopaikoilta tuskin Leiffejä paljon löytyy, jos muistakaan töistä? Yritettävä se on tummankin itse päänsä pystyssä pitää. Rasismi saattaa itsessään edesauttaa kyykistymistä valtaväestöä kohtaan, sillä jatkuva sivuuttaminen tai suoranainen syrjintä ei luottamusta kehitä kenessäkään. Jos olet tavannut rehellisen mustalaisen, niin olet varmaan itsekin rasismista vapaa suomalainen? Hyviä kauppoja itse kullekin!

    • Mertsinmersu

      Se on vähän niin,että Feija myy Huldan nimissä olevaa autoa jonka omistaa Santander.

    • Netrockcity

      Annan yksinkertaisen ja kokemusperäisen neuvon: kyseisen kansanryhmän kanssa ei pidä tehdä minkäänlaisia kauppoja. Riski huijatuksi tulemisesta on liian suuri.

      • ei.kauppoja

        JUURIKIN NÄIN .

    • kokemuksestaviisastunut

      Nämä perkeleet myivät valenimellä Nettiautossa autoa. Ajoin 150km autoa katsomaan, joka ei edes ollut kerrotussa kunnossa. Kuvat oli huonolla kännykän kameralla otettuja. Jos olisin manneiksi tiennyt, en olisi lähtenyt sitä katsomaan.

    • AutoVaihtooni

      Olen jonkun kerran hieronut romanien kanssa kauppaa ja nähnyt kuinka romani tekee kauppaa.

      Kulttuurit eroavat niin paljon toisistaan, että en enää tee missään tilanteessa mitään kauppaa heidän kanssaan. Riski saada potentiaalisia ongelmia on liian iso.

      • vaikka.voissa.paistais

        mannet on p....eestä , ja syvältä .

    • Oikeusjakohtuus

      Mustiaiset tekee pimeätä autokauppaa nonstoppina. Ja jottei jäis kiinni vero ym. Petoksista valtiota kohtaan, autot myydään aina jonkun sukulaisen nimissä ja heti kun kauppa on syntynyt, se siirretään jonkun muun nimiin. Itse kauppiaan nimi ei ilmene missään papereissa. Täyttä kusetusta joka suhteessa kaikkia kohtaan.

      Nyt pitäis meidän jokaisen päättää, ettei osta eikä tee mitään kauppaa mustiaisten kanssa.

      Ajetaan ne yhdessä pois koko Suomesta. Ei anneta niille mitään mahdollisuutta tehdä muuta kuin normaalia rehellistä työtä. Jos se ei kelpaa, ne lähtee pussihousut ja hameenhelmat liehuen Ruotsiin övertornioon. Menköön konnat! Itselläni on mitta täysi.

      Aikaisemmin ajattelin että pitää niille antaa oikeuden ja kohtuuden nimissä mahdollisuus, mutta kun itse olen kokeillut, niin kokemuksesta tiedän, että niillä on verissä pettäminen.

    • nokuuuuuule

      niinpä

    • Romanipettääaina

      En ostaisi romanilta edes vessapaperia. Ja jos autokauppaa harrastatte niin tuontipeleistä tarkastakaa kilometrit sivustoja kyllä löytyy.
      Nettiautossa valehtelevat aina nimensä katsokaa trafin sivuilta aina ennen kauppoja minkä niminen kaveri auton omistaa ja verratkaa nettiauton nimeen.. Suosittelen Jokaiselle että älkää tehkö kauppoja. Autoja ja tavaraa voi ostaa ihan perusjampoilta ja vältätte ikävyydet nyt ja jatkossa...

    • Romanitosaa

      Kyllä valkolaisten tulisi ottaa oppia noilta romaneilta autokauppojen suhteen. Liian usein tyydytään siihen, jos myyjä sanoo ettei kuulu hänen vastuulleen niin niellään tappiot. Mikäli myyt viallisen auton niin kyllä saakin tulla perimään oikeuksiaan.

    • TotuusSattuuQC

      Eipä tuossa ole nykyään sen kummemmin eroa myykö romanille vai jollekin muulle. Hommat hoidetaan sähköisesti Trafin sivuilla, omistajuus siirtyy uudelle omistajalle (sotu-tarvitaan) ja vakuutukset ja vastuut katkeavat myyjältä. Kauppakirja tietysti tehdään ja ostajan henkilöllisyys tarkastetaan.
      Luonnollisesti auto käydään läpi ja mahdolliset viat todetaan ja kirjataan kauppakirjaan.
      Muutaman auton myynyt romaneille ja kaikki mennyt ilman ongelmia. Supliikkimiehiä toki ovat ja kovia tinkimään.

    • Varmaongelma

      Romanit ottavat myyjiltä auton varmenteen eivätkä rekisteröi autoja itselleen. Myydessään he antavat saman varmenteen ostajalle ja se on silloin usein jo vanhentunut.

      • Anonyymi

        Miks pitää antaa varmenne tee suoraan sähköne luovari.

    • 3232323

      Minä en tee kauppaa näitten kanssa, ei tarvitse harmitella jälkeenpäin.

    • Anonyymi

      Sukurutsaiset mannet on häpeäksi heimollensa. Ja kaikkihan ne niitä on. Serkun bylsimisestä ei voi hyvää lasta tulla. Eikä ole tullukkaam.

    • Anonyymi

      En voi olla kenenkänään tuomitsia. Meitsi. Kyllä tren suunassta ostin mazdanpeleiltään tosi siisti. Huom! En harastaa auto kauppa ostan auton jos se on vähänkään kunnossa626mazda 2litranen.epäilin kyllä kuten tiedäten ei kehkään auto kaupia voi luotaa.. Kysyin antaako takuun autoon no siten kysyin mitä auto maksaa se oli saakelinv uden veroinen ajon ja tykäsin. sit vanha mustalais ukko tää auto on 20.000 mk.hintainen helposti ok anoin13. 000mk.ajoin sillä viikon. Jäi kaivertaa manoliiton sanat laitoin pörsiin tasan 20.000mk eikä siinä kaun mennytkää nun ensin mäinen soitaa halus ostaa mazdan pois veti kyllä aika sanatomas. Soitin
      kyselin kyseiseltä mustalais ukolle ja kerroin myyväni mazdan ja sain nimen omaa 20.000
      Kysyin oliko sinä jotain vikaa kun et itsemyynyt??? Iloinenhan mää vaan olin iloinen se ukko tuumasi joskus joutuu myymää ei kulema tehnyt kunnon voitoa riiti 3000mk jotuu myy ihan asialiseen jopa hyvääkin biili

      • Anonyymi

        Opettele kirjoittamaan, eihän tuosta saa mitään selvää!

    • Anonyymi

      Vittu kun joku muu kun syntyperäinen suomalainen tekee jotain niin tulee hirveä haloo. Sitä paitsi mannet on suomalaisia ja ei yhtään sen vähä älyisempiä kun normaali suomalaiset juntitkaan

    • Anonyymi

      Huijareita 99,9%

    • Anonyymi

      Hyvä ketju.

    • Anonyymi

      Miks purit kaupan,nehän on yksin tosiarkoja suorastaan pelkäävät.
      Turhaa näyttävät vain kovaa miestä laumassa.

      • Anonyymi

        Eikös poliisit ole tuollaisia asioita varten, miksi ei hoida asioita oikeita väyliä pitkin?

    • Anonyymi

      kaksi mustalaista toinen laiha luikku arpi turvassa toinen paremmin syönyt.liikkuivat mustalla bemarilla.ottivat vökivalloin tunnuslukuja nyt ottivat lainaa nimelläni älkää nähden avatko traficomin sivuja.tein rikosilmoituksen.mut liivimiehillä vähälisähommia.luotto meni lopullisesti näihin rikollisiin mustilaisiin,ja niitä riittää

    • Anonyymi

      ???

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe