..käynyt kappelissa tms. paikassa katsomassa lähiomaistanne, esim. omaa äitiänne?
Ja oletteko menneet yksin vai jonkun toisen kanssa?
Oletteko koskettanut vainajaa?
Olisi kiva kuulla kokemuksia.
Ja oletteko menneet yksin vai jonkun toisen kanssa?
Oletteko koskettanut vainajaa?
Olisi kiva kuulla kokemuksia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen käynyt katsomassa auto-onnettomuudessa kuollutta teini ikäistä siskoani.mukana oli äitini,tätini,serkku 20v,mieheni,mieheni veli 18v.Siskoni oli kuollessaan 17v kävimme jättämässä viimeiset jäähyväiset silitin hiuksia ja äiti suukotti.
Viikkoa myöhemmin vein yksin hääpukuni puettavaksi ja peittelin liinalla rakkaan pikku-siskoni kasvot,hänelle laitettiin kaulaan samanlainen enkeli koru jollaisen sain itsekkin.Olin ruumisauton kyydissä.TUSKA OLI SANOINKUVAAMATON!!!!
en ole, oletko sinä??
Miltä se tuntui??
...käynyt katsomassa juuri ennen siunaamista ukkiani, olin sillon 7-vuotias. mukana olivat mummoni, vanhempani ja äitini sisarukset.
en koskettanut ukkiani, mutta muistan hänen näyttäneen todella rauhalliselta ja levolliselta joten minulle jäivät hyvät muistot vainajan näkemisestä.
kuoli n. 2,5 v. sitten liikenneonnettomuudessa. Arkku avattiin siunauskappelissa ennen siunaamista. Koko hautajaisväki sai nähdä hänet siinä viimeisen kerran. Kasvoista kyllä näki, että kolhuja oli tullut, mutta hän lepäsi siinä levollisen näköisenä. Hänhän oli matkalla taivaaseen Jeesuksen luo, johon hän(kin) uskoi.
olen ortodoksi ja ortodoksisessa kirkossa on tapana hautakaisissa olla arkku auki(jos ei ole tullut pahaa jälkeä) isäni hautajaisissa arkku ei oollut auki koska hän oli palanut pahoin mutta sitten veljeni hautajaisissa oli arkku auki, ja sain koskea myös..hyvästellä.. surullista se oli ja aluksi pelotti että jos rupeaakin näkemään painajaisia kun näkee kuolleen ja vielä veljensä, mutta hän oli levollisen ja rauhallisen näköinen mikä oli itseasiassa parempi kuin se että ei näkisi häntä ollenkaan enään siinä vaiheessa..pelkoni paljastuivat vääriksi.tuntui kuin olisi saanut vielä kerran halata ja sanoa ne viimeiset sanat mitä halusi(rakastan sinua) ja siitä jäi mukava lämmin tunne sydämeen..muuten tietysti se suru ei katoa koskaan..
Mulla oli sama tunne, kun menin katsomaan äitiäni, mutta juteltuani siitä asiasta äitiäni hoitaneen sairaanhoitajan kanssa...hän sanoi, että ei jää, että ei ole kellekkään jäänyt pahaa muistoa, niin miksi sitten sulle?!!eikä rupea näkemään painajaisia, vaan tulee just sellainne lämmin olo, kun näkee, että omalla äitillä on kaikki hyvin ja loppui viimein hänen kovat tuskansa.
Surullistahan se oli, kävin katsomassa veljeni vaimon kanssa.Pidettiin pieni hartaushetki äidin arkun äärellä, sitten laitettiin hautaustoimiston virkailijan kaa lina äidin kasvoille, ja sitten ruumisauto vei hänet kappeliin, suru oli KAUHEA ja on välillä vieläkin, koskaanhan se ei katoa.
Kuinka pitkä aika sulla on veljesi näkemisestä?
Mulla on reilu puoli vuotta äiitni näkemisestä ja hyvästelemisestä.
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia!
Itsekin ortodoksi.Kävin hyvästelemässä äitini kirkossa jossa arkku oli auki.Ei tuntunut pahalta ,kun näki että,kasvoissa ei ollut tuskan ja kärsimyksen jälkiä enää.Vaan kaikki rypyt ja huolet oli pois pyyhkäisty kasvoita.
Veljeni paleltui kuoliaaksi talvena -98. Oli viikon kateissa, linnut olivat nokkineet ruumista. Kävin katsomassa kappelissa. Näky oli kamala. Suu auki kuin olisi huutanut apua viimeisinä sanoinaan ja nokkimisjälkiä eri puolilla kasvoja.
Olen nähnyt arkussa isäni, mummini, ukkini ja enoni sekä ortodoksisissa hautajaisissa pikkuserkkuni, mutta tämän kasvot oli peitetty liinalla, koska hän kuulemma oli mennyt niin pahan näköiseksi, joten varsinaisesti en häntä enää kuolleena nähnyt. Muut kuolleet olivat arkussa hyvin levollisen näköisiä. Minusta heidän katsomisensa oli hyvä kokemus, vaikka jotakin epämielyttävää siihenkin liittyy. Kuoleman kokeminen jää jotenkin puolitiehen, jos vain kuulee jonkun kuolleen. Hautajaisissa käyminenkään ei anna selvää tunnetta, että henkilö on kuollut. Tuntuu, että hän voi olla ihan hyvin vain häipynyt jonnekin ja ilmestyä takaisin. Minusta kuolleen näkeminen (ja hyvästeleminen) antaa rauhallisen tunteen ja selkiyttää kuoleman käsittelyä omassa mielessä. Tuntiessani surua kuolleen takia palaan lopuksi muistoon arkun ääressä ja siitä saan paremman olon.
Kaikissa tapauksissa oli koko suku paikalla ja kaikki kävivät vuorotellen arkun ääressä. Isää koskin otsaan ja ehkä myös käteen, mummin hiuksia silitin, ukkia vain katselin ja enon päälle laitoin ruusun.
Aikanaan kun isäni kuoli, en halunnut mennä kappeliin katsomaan häntä arkussa,ja se on vaivannut minua jo kaksikymmentä vuotta. Jälkeenpäin olen kyllä joutunut kuoleman kanssa tekemisiin lähemminkin kun poikani(3kk.)kuoleman jälkeen saimme pitää häntä sylissämme ja viettää koko perheen kesken aikaa sairaalassa hänen kanssaan.Myös vanhemmat sisarukset saivat näin hyvästellä pikkuveljensä. Kappeliin sen sijaan en lapsia ottanut mukaan ja niin oli hyvä, sillä jääkylmä vainaja jonka kasvoilla näkyi jälkiä tehdystä ruumiinavauksesta,jätti palan kurkkuun itsellenikin,vaikka toisaalta se kyllä auttoi surutyön alkuun ja tilanteen lopullisuuden hyväksymiseen paremmin. Kaksitoista vuotta aikaisemmin, kun menetin tyttäreni, ei vastaavaa mahdollisuutta tarjottu, ja asian käsitteleminen oli hyvin vaikeaa.
Mä kävin katsomassa mummuani kun hän oli kuollut...Ajattelin, että oli mulle hyvä nähdä, että mummu on tosiaankin poissa meidän luota. Niin rauhalliselta hän näytti, että vakuutuin siitä, että mummulla on nyt parempi olla...