Useissa keskusteluissa keskitytään siihen, kuinka kauan Karjala on ollut jonkin valtion hallinnassa ja missä raja on kulkenut, vaikka eihän sillä pitäisi suurta merkitystä olla. Ratkaisevaa on se, kenelle alue kuuluu historiallisesti ja kuka sen oikeasti omistaa. Rajan paikka on vain luonnollinen seuraus tästä kehityskulusta.
Ei kannattaisi vääntää mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi, vaan katsoa mitä on tapahtunut ja mitä ei olisi saanut tapahtua oikeudellisesti. Oikea vertailukohta historiaa ajatellen on se mihin on tultu, eikä se mistä on lähdetty. Silloinhan historia summautuu lopputulokseen luonnollisella ja oikeudenmukaisella tavalla, kun asioita ei ole väkivaltaisesti muutettu, eikä kukaan ole kokenut vääryyttä. Suomalaiset asuttivat ja rakensivat Karjalan alueet ja siitä tuli heille koti ja he oikeasti omistivat alueet, joita kukaan muu ei ollut koskaan aiemmin omistanut tai hallinnut.
Myös Neuvostoliitto tunnusti Suomen alueen johdonmukaisena seurauksena pitkäaikaisesta historian kulusta. Koskaan aiemmin tällä alueella ei ole ketään pakkosiirretty pois kotiseudultaan, vaan omistukset ovat kehittyneet satojen vuosien aikana, ensin Ruotsin, sittemmin Venäjän vallan aikana ja valtiot jopa edesauttoivat tätä kehitystä omankin etunsa vuoksi.
Historiallisesta oikeutuksesta huolimatta itänaapuri riisti nämä alueet ja kotiseudun sadoilta tuhansilta ihmisiltä rikollisella tavalla, jota historia ei tule unohtamaan.
Vääryys on vielä korjaamatta ja hyvitys antamatta. Jos oikeus olisi tapahtunut n. 70 v. sitten, tuskin kenelläkään olisi enään mitään tarvetta keskustella tällaisesta asiasta vielä kahden sukupolven jälkeenkin.
Miehittäjän suhtautuminen tuohon alueeseen ja sen nykyinen tila kuvaavat hyvin ilman sanojakin tapahtuneen traumaattisuutta ja häpeää, joka vääryydestä on seurannut.
Suursuomalaisuudessakaan ei ole historiallisesti mitään hävettävää, kun isovenäläisyys on kuitenkin ollut vastaavasti se paljon hallitsevampi ja pitkäkestoisempi(400 v.) ajattelutapa rajan toisella puolella. Tuskin missään muualla päin on pieni rajanaapuri joutunut kärsimään suhteellisesti yhtä paljon isovenäläisyyden aiheuttamista vainoista ja agressiivisuudesta, kuin täällä. Suursuomalaisuuden edistämiseksi ei olisi tarvinnut Karjalassakaan tehdä etnistä puhdistusta, toisin kuin isovenäläinen riistäjä teki. Vanhan rajan palauttamisella venäläiset voisivat hyvittää rikoksensa.
Ei kannattaisi vääntää mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi, vaan katsoa mitä on tapahtunut ja mitä ei olisi saanut tapahtua oikeudellisesti. Oikea vertailukohta historiaa ajatellen on se mihin on tultu, eikä se mistä on lähdetty. Silloinhan historia summautuu lopputulokseen luonnollisella ja oikeudenmukaisella tavalla, kun asioita ei ole väkivaltaisesti muutettu, eikä kukaan ole kokenut vääryyttä. Suomalaiset asuttivat ja rakensivat Karjalan alueet ja siitä tuli heille koti ja he oikeasti omistivat alueet, joita kukaan muu ei ollut koskaan aiemmin omistanut tai hallinnut.
Myös Neuvostoliitto tunnusti Suomen alueen johdonmukaisena seurauksena pitkäaikaisesta historian kulusta. Koskaan aiemmin tällä alueella ei ole ketään pakkosiirretty pois kotiseudultaan, vaan omistukset ovat kehittyneet satojen vuosien aikana, ensin Ruotsin, sittemmin Venäjän vallan aikana ja valtiot jopa edesauttoivat tätä kehitystä omankin etunsa vuoksi.
Historiallisesta oikeutuksesta huolimatta itänaapuri riisti nämä alueet ja kotiseudun sadoilta tuhansilta ihmisiltä rikollisella tavalla, jota historia ei tule unohtamaan.
Vääryys on vielä korjaamatta ja hyvitys antamatta. Jos oikeus olisi tapahtunut n. 70 v. sitten, tuskin kenelläkään olisi enään mitään tarvetta keskustella tällaisesta asiasta vielä kahden sukupolven jälkeenkin.
Miehittäjän suhtautuminen tuohon alueeseen ja sen nykyinen tila kuvaavat hyvin ilman sanojakin tapahtuneen traumaattisuutta ja häpeää, joka vääryydestä on seurannut.
Suursuomalaisuudessakaan ei ole historiallisesti mitään hävettävää, kun isovenäläisyys on kuitenkin ollut vastaavasti se paljon hallitsevampi ja pitkäkestoisempi(400 v.) ajattelutapa rajan toisella puolella. Tuskin missään muualla päin on pieni rajanaapuri joutunut kärsimään suhteellisesti yhtä paljon isovenäläisyyden aiheuttamista vainoista ja agressiivisuudesta, kuin täällä. Suursuomalaisuuden edistämiseksi ei olisi tarvinnut Karjalassakaan tehdä etnistä puhdistusta, toisin kuin isovenäläinen riistäjä teki. Vanhan rajan palauttamisella venäläiset voisivat hyvittää rikoksensa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Suomi on kokonaan Aleksanteri I:n luomus." (Matti Klinge)
Koska Suomi on Venäjälle koko olemassaolonsa velkaa, on suomalaisilla Venäjän vanhempaa kulttuuria ja valtiota kohtaan ikuinen alemmuuskompleksi (ja sama pätee suomalaisten suhteeseen Ruotsia kohtaan). Kysymyksellä on psykohistoriallisia, jopa psykoseksuaalisia ulottuvuuksia. Kuten dosentti Johan Bäckman on terävästi analysoinut:
"Venäjä on ollut äiti ja isä, antanut paljon ja rangaissut. Nyt vallitsee viha ja rakkaus –suhde. Suhde
äiti-Venäjään on myönteinen, Venäjän vieraanvaraisuutta ja kulttuuria ihaillaan. Isä-Venäjän kieltoja,
sotakoneistoa, valtiota vihataan. Vallitsee kuin Oidipus-kompleksissa mustasukkaisuusfantasia, jossa isä
halutaan syöstä pois, jotta saadaan olla äidin kanssa."
Venäjä on antanut perustanut Suomen valtion, määrännyt sen rajat, antanut sille mahdollisuuden kansallisen omakielisen kulttuurin luomiseen, lopulta itsenäisyydenkin. Nämä ovat niin valtavia lahjoja, etteivät suomalaiset ole niihin pystyneet eivätkä pysty koskaan vastaamaan. Tämä on johtanut suomalaisten alemmuudentunteeseen ja alemmuudentunne on johtanut vihaan, venäläisvastaiseen rasismiin. Jopa Nikolai II:n, Suomen keisari-suuriruhtinaan joka teki Suomesta v. 1907 Euroopan demokraattisimmin hallitun valtion, suomalaiset pettivät liittoutumalla Venäjän vallankumouksellisten ja myöhemmin Saksan kanssa emämaataan vastaan (tosin moni kunniallinen suomalainen, kuten esim. Mannerheim, ei ollut tällainen maanpetturi vaan palveli Venäjää uskollisesti loppuun saakka).
Venäläisviha yltyi Suomessa äärimmilleen v:n 1918 sisällissodan takia. Suomalaiset eivät voineet tunnustaa, että sisällissota oli suoraa seurausta siitä poliittisen väkivallan perinteestä, joka Suomessa oli kukoistanut vuosisadan vaihteesta saakka. Väkivalta, terrori ja laiton meno oli v:n 1917 ja 1918 Suomessa luonnollinen tapa ratkaista asiat, eräänlainen "maan tapa". Sisällissodan kumpikin osapuoli aloitti veriteot ja valmistautui sotaan jo ennen Suomen itsenäistymistä, ja ainoastaan Venäjän väliaikainen hallitus olisi voinut estää suomalaisia käymästä toistensa kimppuun - mutta Venäjän (ja samalla Suomen) laillinen hallitus kukistui Leninin bolsevikkikaappauksessa, jonka takana vaikutti Saksa.
Vuoden 1918 trauma oli Suomessa niin suuri, että siitä oli pakko jotenkin syyllistää Venäjä ja venäläiset - itsekritiikkiinhän suomalainen on tunnetusti harvinaisen kyvytön. Niin kuin Matti Klinge erittelee:
"— Ryssävihatarina piti keksiä, piti syyllistää venäläiset, jotta saatiin taakka kansalaissodasta pois omilta
hartioilta. Valkoinen armeija toteutti voiton paraatin ikään kuin olisi lyönyt ulkopuolisen vihollisen,
vaikka Saksan ammattisotilaat tosiasiallisesti olivat ratkaisseet sisällissodan kulun. Tämä oli taidokasta
kamppailua mielikuvista, taitavaa poliittista toimintaa, joka ei kuitenkaan vastannut todellisesta historian
kulkua.
— 1920-luvulla venäläisten vihaaminen syntyi. Silloin vallitsi oikeaa rotuvihakulttia, se oli kuin uskonto,
yleisesti hyväksytty riitit, jolle oli omat kirjansa ja kirjanoppineensa. Tällä tavalla vapautettiin omat
punaiset syyllisyydestä, heidät kytkettiin erilleen venäläisistä. Omat punaiset olivat vain ”erehtyneitä
punaisia”. Samalla bolševismi samaistettiin venäläisyyteen.
— 1920-luvulla saapui runsaasti pakolaisia Neuvostoliitosta, koska nämä eivät hyväksyneet
kommunismia. Erityisesti vuoden 1921 Pietarin edustalla olleen kapinan jälkeen Suomeen saapui paljon
venäläisiä pakolaisia, n. 8000 henkeä. Heitä kuitenkin syyteltiin Suomessa. Heihin suhtauduttiin erittäin
alentavasti. Rotuhygienialla perusteltiin, miksi nämä venäläiset eivät saa asettua maaseudulle: Viekkaat
venäläiset viekoittelevat viattomat suomalaiset naiset. Sosiaalidemokraatit perustelivat puolestaan,
etteivät nämä saa tulla töihin tehtaisiin, koska venäläiset alentaisivat palkkoja. Niin puolet palasi
takaisin kylmän vastaanoton takia."
Mutta kuten venäläiset saivat suomalaisten käsissä vv. 1941-1944 kokea, tämäkin oli vasta alkua...