että he tekevät rikoksen kiihottaessaan uskovaisia vastaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8874722/42768275
Uskontoja saa arvostella, mutta se ei saa muuttua ihmisten solvaamiseksi. Ateistit syyllistyvät siihen jatkuvasti ja keksivät haukkumanimiä kristityille. Hihhulit, krisselit ym. sellaiset ovat solvauksia.
Pahinta tämä on ateisteille itselleen, koska he tärvelevät oman persoonansa. Kristityt tietävät, että haukkuminen on typerää käytöstä, eikä se satu heihin. Ateistit sensijaan pilaavat itsensä oikein joukolla.
Ateistien pitäisi olla onnellisia oloissaan, kun ovat keksineet itselleen uskonnottomuuden. Nyt he kumminkin ovat hyvin vihaisia ja hyökkäilevät kristittyjä vastaan.
Nyt minua vastaan nostetaan syytteitä siitä, että en erottele syyttömiä ja syyllisiä. Sanon nyt, että erottelen kyllä. Syyttömät ateistit saavat nostaa kätensä pystyyn ja sanoa, en se minä ollut.
Ateistien käytöksessä olisi paljonkin huomautettavaa, mutta en saa kaikkea yhteen viestiin.
Yleisesti sanon, että pitäisi löytää positiivinen elämänasenne. Tiedän, että suomalaisissa on paljon negatiivisuutta. Kaikilla kansoilla ei samanlaiset asenteet. Negatiivisuus myrkyttää mielen ja pilaa myös lähimmäisten mielialan.
Tällä palstalla ei selvästikään pyritä rehelliseen uskontojen tarkasteluun. Solvaaminen, pilkkaaminen ja valehtelu ovat tavallisin asenne. Kun uskontoa halutaan arvostella, on otettava uskonnon tekstit tarkasteluun. Uskonnon kehotuksia ja neuvoja on katsottava, onko niissä jotain väärää. Yksityisten ihmisten teot eivät ole uskontoa, koska ihmiset tekevät toisin kuin uskonto kehottaa.
Kun sanotaan, että kristityt ovat tappaneet maailmansodissa miljoonia ihmisiä, kristittyjä syytetään muiden teoista. Kristityillä ei ole valtaa yksinään, kun he ovat vähemmistönä.
Joku ateisti on palstalla ollut vihainen, kun on lainattu raamatunlauseita. Raamattu on kuitenkin se ateistien arvostelun pääkohde. Silloin pitää Raamattu olla hyvin esillä, että nähdään, mitä siinä sanotaan.
Ateistit ovat niitä ahkerimpia olkiukkojen pystyttäjiä ja sitten hyökkäillään itse tehtyjä rakennelmiaan vastaan.
Ateistit suuttuvat tästäkin, kun heitä arvostelen. Kuitenkin en piittaisi ateismista vähääkään, jos ateistit esiintyisivät asiallisesti. Siinä ei ole mitään kiinnostavaa, jos joltakin puuttuu jotain. Jos ateisteilta puuttuu kiinnostus uskontoon, ei se herätä kenenkään kiinnostusta.
Minä kiinnostun ateismista silloin, kun huomaan sen olevan vahingollinen voima. Sellainen myrkyttää ihmisten mieliä ja aiheuttaa sairautta.
Ateistien pitäisi olla iloisia positiivisella tavalla. Raamatussa puhutaan paljon ilosta ja evakeliumi on ilosanoma. Tähän voin panna näytteitä Raamatun ilosta muistuttavista teksteitä:
Ps. 43:4
että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen, Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni, ja kiittäisin kanteleilla sinua, Jumala, minun Jumalani.
Ps. 119:24
Sinun todistuksesi ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani.
Ps. 119:77
Tulkoon minulle sinun laupeutesi, että minä eläisin; sillä sinun lakisi on minun iloni.
Ps. 119:92
Ellei sinun lakisi olisi ollut minun iloni, olisin menehtynyt kurjuuteeni.
Ps. 119:143
Hätä ja ahdistus ovat minut saavuttaneet, mutta sinun käskysi ovat minun iloni.
Ps. 119:174
Minä ikävöitsen pelastusta sinulta, Herra, ja sinun lakisi on minun iloni.
Jer. 49:25
Kuinka hyljätty onkaan ylistetty kaupunki, minun iloni kaupunki!
Joh. 3:29
Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
Joh. 15:11
Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
Joh. 17:13
Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
2. Kor. 2:3
Ja juuri sen minä kirjoitin sitä varten, etten tullessani saisi murhetta niistä, joista minun piti saada iloa, koska minulla on teihin kaikkiin se luottamus, että minun iloni on kaikkien teidän ilonne.
Fil. 2:2
niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
Fil. 4:1
Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8874722/42768275
Uskontoja saa arvostella, mutta se ei saa muuttua ihmisten solvaamiseksi. Ateistit syyllistyvät siihen jatkuvasti ja keksivät haukkumanimiä kristityille. Hihhulit, krisselit ym. sellaiset ovat solvauksia.
Pahinta tämä on ateisteille itselleen, koska he tärvelevät oman persoonansa. Kristityt tietävät, että haukkuminen on typerää käytöstä, eikä se satu heihin. Ateistit sensijaan pilaavat itsensä oikein joukolla.
Ateistien pitäisi olla onnellisia oloissaan, kun ovat keksineet itselleen uskonnottomuuden. Nyt he kumminkin ovat hyvin vihaisia ja hyökkäilevät kristittyjä vastaan.
Nyt minua vastaan nostetaan syytteitä siitä, että en erottele syyttömiä ja syyllisiä. Sanon nyt, että erottelen kyllä. Syyttömät ateistit saavat nostaa kätensä pystyyn ja sanoa, en se minä ollut.
Ateistien käytöksessä olisi paljonkin huomautettavaa, mutta en saa kaikkea yhteen viestiin.
Yleisesti sanon, että pitäisi löytää positiivinen elämänasenne. Tiedän, että suomalaisissa on paljon negatiivisuutta. Kaikilla kansoilla ei samanlaiset asenteet. Negatiivisuus myrkyttää mielen ja pilaa myös lähimmäisten mielialan.
Tällä palstalla ei selvästikään pyritä rehelliseen uskontojen tarkasteluun. Solvaaminen, pilkkaaminen ja valehtelu ovat tavallisin asenne. Kun uskontoa halutaan arvostella, on otettava uskonnon tekstit tarkasteluun. Uskonnon kehotuksia ja neuvoja on katsottava, onko niissä jotain väärää. Yksityisten ihmisten teot eivät ole uskontoa, koska ihmiset tekevät toisin kuin uskonto kehottaa.
Kun sanotaan, että kristityt ovat tappaneet maailmansodissa miljoonia ihmisiä, kristittyjä syytetään muiden teoista. Kristityillä ei ole valtaa yksinään, kun he ovat vähemmistönä.
Joku ateisti on palstalla ollut vihainen, kun on lainattu raamatunlauseita. Raamattu on kuitenkin se ateistien arvostelun pääkohde. Silloin pitää Raamattu olla hyvin esillä, että nähdään, mitä siinä sanotaan.
Ateistit ovat niitä ahkerimpia olkiukkojen pystyttäjiä ja sitten hyökkäillään itse tehtyjä rakennelmiaan vastaan.
Ateistit suuttuvat tästäkin, kun heitä arvostelen. Kuitenkin en piittaisi ateismista vähääkään, jos ateistit esiintyisivät asiallisesti. Siinä ei ole mitään kiinnostavaa, jos joltakin puuttuu jotain. Jos ateisteilta puuttuu kiinnostus uskontoon, ei se herätä kenenkään kiinnostusta.
Minä kiinnostun ateismista silloin, kun huomaan sen olevan vahingollinen voima. Sellainen myrkyttää ihmisten mieliä ja aiheuttaa sairautta.
Ateistien pitäisi olla iloisia positiivisella tavalla. Raamatussa puhutaan paljon ilosta ja evakeliumi on ilosanoma. Tähän voin panna näytteitä Raamatun ilosta muistuttavista teksteitä:
Ps. 43:4
että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen, Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni, ja kiittäisin kanteleilla sinua, Jumala, minun Jumalani.
Ps. 119:24
Sinun todistuksesi ovat minun iloni, ne ovat minun neuvonantajani.
Ps. 119:77
Tulkoon minulle sinun laupeutesi, että minä eläisin; sillä sinun lakisi on minun iloni.
Ps. 119:92
Ellei sinun lakisi olisi ollut minun iloni, olisin menehtynyt kurjuuteeni.
Ps. 119:143
Hätä ja ahdistus ovat minut saavuttaneet, mutta sinun käskysi ovat minun iloni.
Ps. 119:174
Minä ikävöitsen pelastusta sinulta, Herra, ja sinun lakisi on minun iloni.
Jer. 49:25
Kuinka hyljätty onkaan ylistetty kaupunki, minun iloni kaupunki!
Joh. 3:29
Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä. Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi.
Joh. 15:11
Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
Joh. 17:13
Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
2. Kor. 2:3
Ja juuri sen minä kirjoitin sitä varten, etten tullessani saisi murhetta niistä, joista minun piti saada iloa, koska minulla on teihin kaikkiin se luottamus, että minun iloni on kaikkien teidän ilonne.
Fil. 2:2
niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
Fil. 4:1
Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!
Vastaukset 118
Vanhimmat
Ensin tulee itkupotkuraivaria ja sitten satelee raamatunlauseita kuin painokoneesta. Mikä sinä tuonkin perusteella muuta olet kuin mielipuoli hihhuli?
Uskovaiset kiihottuvat vastan nähdessään, koska ovat sen verran pervoja.
Uskoon tulemistakin puhutaan ihan noin vaan. Heterous ja uskonto ei sovi yhteen.
minun nikkini. Oliko se erehdys, vai mikä on selitys?
Menen välillä hieman sekaisin kun runkkaan peräaukkoani. Anteeksi.
koska te solvaatte myös. Koko teidän kirjanne on solvaamista meitä ja koko ihmiskuntaa vastaan.
Saatte samaa mitä annatte meille ja se on kitkerää eikö niin?
"Tällä palstalla ei selvästikään pyritä rehelliseen uskontojen tarkasteluun."
Se on rehellistä, että uskonnot ovat maailman syöpä. Esim ilman uskontoja yksi ihmiskunnan suurimpia massamurhia ei olisi tapahtunut (noitavainot) eikä muslimit räjäyttelisi toisiaan ja muun uskoisia.
"Ateistit ovat niitä ahkerimpia olkiukkojen pystyttäjiä ja sitten hyökkäillään itse tehtyjä rakennelmiaan vastaan."
Kerroitpa vitsin.
"Ateistit suuttuvat tästäkin, kun heitä arvostelen."
En minä ainakaan suutu vaikka valehtelet ja mustamaalaat minkä ehdit.
"Minä kiinnostun ateismista silloin, kun huomaan sen olevan vahingollinen voima."
Miten ateismi on vahingollinen? Miten muka pystyt sanomaan ton kun et ole koskaan kokeillut?
"Ateistien pitäisi olla iloisia positiivisella tavalla. Raamatussa puhutaan paljon ilosta ja evakeliumi on ilosanoma."
Totta, mutta siellä on myös paljon julmuutta, raiskauksia, orjuutta, murhia, seksismiä jne.
Yleisin rangaistus on kuolema tai helvetti ja kumpikaan ei ole oikeutta: Kuolema tulee jopa todella pienistä rikkeistä ja Helvetti ei ole oikeudenmukainen rangaistus.
Villi veikkaukseni on, että jos sinä uskovaisena kristittynä malttaisit pitää keskustelua yllä siellä kristittyjen palstalla ja kunnioittaisit toisenlaisia vakaumuksia, kuten uskonnottomuutta, pysymällä pois heidän keskustelupalstoiltaan, kohtaisit vihaa, kiukkua, ärtymystä ja ylipäätään negaatiota huomattavasti vähemmän. harva jaksaa lukea raamatunlauseitasi. Aiheutat mm. tällä palstalla ainoastaan negatiivisia tunteita, ihan ymmärrettävästi. Lisäät siis negatiivisuutta luomalla sitä jatkuvasti. Mitä hyvää ajattelit saavuttavasi tällä? Et mitään.
Ateistien pitäisi olla onnellisia oloissaan, kun ovat keksineet itselleen uskonnottomuuden.
Yleisesti sanon, että pitäisi löytää positiivinen elämänasenne.
Ateistien pitäisi olla iloisia positiivisella tavalla.
Negatiivisuus myrkyttää mielen ja pilaa myös lähimmäisten mielialan.
Minä kiinnostun ateismista silloin, kun huomaan sen olevan vahingollinen voima. Sellainen myrkyttää ihmisten mieliä ja aiheuttaa sairautta.
"Ateistien pitäisi olla onnellisia oloissaan, kun ovat keksineet itselleen uskonnottomuuden."
Eipä se hirveästi itsessään iloa tuo, mutta sen jälkiseurausket kyllä.
"Yleisesti sanon, että pitäisi löytää positiivinen elämänasenne."
Tietysti.
"Ateistien pitäisi olla iloisia positiivisella tavalla."
Miten voi olla iloinen negatiivisella tavalla?
"Negatiivisuus myrkyttää mielen ja pilaa myös lähimmäisten mielialan."
Todella.
"Minä kiinnostun ateismista silloin, kun huomaan sen olevan vahingollinen voima. Sellainen myrkyttää ihmisten mieliä ja aiheuttaa sairautta."
Miten ateismi voi olla vahingollinen voima?
>>Miten voi olla iloinen negatiivisella tavalla?
Tällä palstalla se on jatkuvaa. Ateistien asenne kristittyihin on ylimielinen, pilkkaava ja hävyttömän halveksiva.
Se antaa nostoa heille, kun pitävät itseään muita parempina. Tämä on tietysti harhainen asenne, mutta tietämättömät lapset ovat sellaisia. Paha on vaan, että he eivät kasva aikuisiksi.
>>Miten ateismi voi olla vahingollinen voima?
Vahingollista se on silloin, kun solvataan hyvää tarkoittavia ihmisiä ja hyviä asioita. Kristinusko pyrkii kasvattamaan ihmisiä pahuudesta hyvyyteen. Se on selvästi ilmaistu tarkoitus, ja siihen on keinot.
Ateismi esiintyy valheellisesti vain uskonnon puutteena. Se on kuitenkin pahuutta, kun se taistelee vilpittömästi hyvää tarkoittavia ihmisiä vastaan.
Tälläkin palstalla ateistien sivistymättömyys on silmiinpistävää. He ovat pilkallisia ja hävyttömiä ilman mitään pyrkimystä asialliseen uskontojen tarkasteluun. Kun Raamatun teksteistä suututaan, ja kielletään niiden esittely, sehän on aivan järjetöntä. Tutkittava asia täytyy pitää esillä.
Ateistit eivät edes tiedä, taistelevatko he kristinuskoa vai kristittyjä vastaan. Tietämättömyys on niin suurta.
Viisaammat ihmiset ymmärtävät, että kaikki ihmiset ovat samassa tilanteessa, sanotaan samassa veneessä.
Yhteisestä ihmisille on, että he eivät ymmärrä eivätkä tiedä mitä he itse ovat ja mikä olisi parasta heille.
Uskonnot ovat selitysyrityksiä. Tiede on myös sellaista, vaikka tiede ei osaakaan neuvoa ihmisille oikeaa elämää. Ateistit kumartavat tieteelle, mutta tieteellä ei ole neuvoja oikeaan elämään. Uskonnot pyrkivät neuvomaan ja lupaavat suuria palkintoja ja rangaistuksia.
Onhan se selvääkin, että elämässä voi saada suuria palkintoja ja rangaistuksiakin omien tekojensa seurauksena. Näistä syistä ateismi ei ole oikein viisasta. Ateismi ei ohjaa ihmisiä mihinkään ja ohjaamattomat ihmiset ovat vahingollisia ja onnettomia.
Tutustu nyt hyvä ihminen ateisteihin paremmin. Suurin osa ateisteista ovat hyvinkin ennakkoluulottomia, suvaitsevaisia, sotia vastaan olevia luonnosta ja eläimistä huolta pitäviä. Älä anna yhden nettipalstan vaikuttaa suhteellisuudentajuusi.
Jos olet pidempään tätä palstaa surannut et voi olla huomaamatta miten jotkut uskovaiset tulevat tahallaan provosoimaan ja raamatun lauseita tyrkyttämään tai helvetillä uhkailemaan. Ainakin vakiokirjoittajilla on monellakin tullut mitta täyteen. Olisikin hyvä että jokainen uusi uskis joka tulee tälle palstalle (ja miksei myös vanha) lukisi Ateisti FAQ:in ennen kun kirjoittaa mitään.
Miten mielestäsi uskovainen tarkoittaa ateistille hyvää? Ei ainakaan tyrkyttämällä omaa uskoaan. Tai haukkumalla kommunistiksi tai moraalittomaksi, tai sivistymättömäksi ja pahaksi kuten itse teet.
Ja elämän neuvosta, ei me tieteestä elämän neuvoja ammenneta. Tiede on tiedettä ja eteenpäin menemiseen ja kehitykseen se on välttämätöntä. Meillähän ei ole kirjaa joka neuvoo miten eletään kuten teillä uskovaisilla. Eikös ole kummallista että ateisti voi olla hyvä ja moraalinen ihminen ilman ohjekirjaa? :)
mitä nimim.missxc kirjoitat ateisteista ei näy tällä palstalla..?!
Kukaan ihminen ei ole hyvä - yksin ja ainoastaan Jumala on hyvä.
Uskovinakaan emme ole hyviä - ainoastaan Jumalan armahtamia.
Kuitenkin Jumala muuttaa ja muokkaa meitä sisäisesti kokoajan
sen kuvan kaltaiseksi, jollaiseksi Hän ihmisen alunperin loi ja
vasta perillä olemme synnistä täydellisen vapaita.
Eikä Raamattu ole vain siksi, että osaisimme elää hyvinä ihmisinä,
vaan se on paljon enemmän; Jumala puhuu uskovalle sen kautta
ihan konkreettisesti.
Eivät kaikki uskovat ole pilkkaamassa ja uhkailemassa ateisteja
- eivät kaikki ateistitkaan pilkkaa ja uhkaile uskovia - vaikkakin
suurin osa palstalla sitä tekeekin - ja on myös uskovia, jotka
nimittelevät kirjoituksissaan - itse en sellaista hyväksy.
Sama ohje myöskin ateisteille: "Älä anna yhden nettipalstan
vaikuttaa suhteellisuudentajuihinne"
>>Olisikin hyvä että jokainen uusi uskis joka tulee tälle palstalle (ja miksei myös vanha) lukisi Ateisti FAQ:in ennen kun kirjoittaa mitään.
Kyllä minä sen olen lukenut.
>>Meillähän ei ole kirjaa joka neuvoo miten eletään kuten teillä uskovaisilla.
Kyllä pitäisi olla kumminkin.
Eikös ole kummallista että ateisti voi olla hyvä ja moraalinen ihminen ilman ohjekirjaa? :)
Voihan joku ollakin, mutta useimmat eivät ole. Yleinen käyttäytyminen nykyajan yhteiskunnassa ei riitä opettamaan kenellekään hyvää käytöstä. Se näkyy hyvin selvästi tällä palstalla. Ihmiset ovat tietämättömiä ja vallan typeriä. Se on yleistä nulikkaikäisten poikien käytöstä. Se ei ole viisasta.
Olen aivan varma siitä, että ihmisen täytyy oppia edellisten sukupolvien viisautta ja nykyajan parhaiten ajattelijoiden viisautta.
>>Ainakin vakiokirjoittajilla on monellakin tullut mitta täyteen
Tämä osoittaa ateistin heikkoutta. Mitta ei saisi tulla täyteen kovin helposti, kun ei ole tahallisesta häiriöinnistä kysymys.
"Eikös ole kummallista että ateisti voi olla hyvä ja moraalinen ihminen ilman ohjekirjaa? :)
Voihan joku ollakin, mutta useimmat eivät ole. Yleinen käyttäytyminen nykyajan yhteiskunnassa ei riitä opettamaan kenellekään hyvää käytöstä. Se näkyy hyvin selvästi tällä palstalla. Ihmiset ovat tietämättömiä ja vallan typeriä. Se on yleistä nulikkaikäisten poikien käytöstä. Se ei ole viisasta."
- Sinä siis tarvitset jonkun ohjekirjan jossa sanotaan ÄLÄ TAPA, koska muuten tappaisit??? Muistatko joka päivä lukea sen kirjasen, ettet varmaan erehdy tappamaan?
Tietämättömyyttä on uskovaisten keskuudessa huolestuttavassa määrässä. Teillehän ei tiede kelpaa, vaan perustatte elämänne johonkin ikivanhaan uskomukseen.
Mitä tulee hyvään käytökseen, niin mieti itseäsi. Aloituksessasi jo asetit itsesi muiden yläpuolelle.
"Tällä palstalla se on jatkuvaa. Ateistien asenne kristittyihin on ylimielinen, pilkkaava ja hävyttömän halveksiva."
Typeräähän se on matkia uskovia.
"Vahingollista se on silloin, kun solvataan hyvää tarkoittavia ihmisiä ja hyviä asioita. Kristinusko pyrkii kasvattamaan ihmisiä pahuudesta hyvyyteen."
Kun raamattua katsoo niin ei. Pikemminkin toisinpäin. Sieltä saa oikeutuksen kaikkeen pahaan mitä ihminen voi tehdä ja jumala usein kannustaa siihen. Jeesus on sanonut useaan kertaan että VT:n lait koskevat edelleen.
"Ateistit eivät edes tiedä, taistelevatko he kristinuskoa vai kristittyjä vastaan. Tietämättömyys on niin suurta."
Aha, jos jotakin taistelua käydään niin vain kristinuskoa vastaan.
" Tiede on myös sellaista, vaikka tiede ei osaakaan neuvoa ihmisille oikeaa elämää"
Sen ei edes kuulu, mutta ei raamattu tarjoa hyvää ja suvaitsevaa elämää. Jos olet lukenut raamattua sivuakaan niin tajuat tämän.
Krisityt ovat vain sätkynukkeja ja täysin jumala hallinnassa. Pysäytät nukkemestarin niin pelastat hallitut.
"Näistä syistä ateismi ei ole oikein viisasta. Ateismi ei ohjaa ihmisiä mihinkään ja ohjaamattomat ihmiset ovat vahingollisia ja onnettomia."
Ai että ateisteilla ei ole mitään millä he voivat ohjata itseään. Kyllä on esimerkiksi Ateisti voi lukea raamattua ja tehdäkseen hyvää tekee juuri päinvastoin.
Ateistithan ymmärtää että massamurhat, orjuus, raiskaaminen, helvetti ja kuoleman tuomiot mitättömsitä asioita ovat väärin. Jumala tukee kaikkia näitä asioita.
Jos haluat saada enemmän tietoa niin tällä englanninkielisellä sivulla on hyvä kokeilma raamatun ja jumalan vääryyksistä.
Suurin osa otettu suoraan raamatusta, joten valetta ne eivät ole ja voit tarkistaa ne itsekin.
http://www.evilbible.com/
Täällä vähän luettavaa ja mietittävää sinulle eskopiste
http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja
Parempaan pitää pystyä. Se on vaatimus.
>>- Sinä siis tarvitset jonkun ohjekirjan jossa sanotaan ÄLÄ TAPA, koska muuten tappaisit???
Tämä on alle 10v. lapsen ajatus, ei aikuisen.
>>Teillehän ei tiede kelpaa, vaan perustatte elämänne johonkin ikivanhaan uskomukseen.
Tämäkin on täyttä väärin ymmärtämistä. Niin ei tehdä.
>>Mitä tulee hyvään käytökseen, niin mieti itseäsi. Aloituksessasi jo asetit itsesi muiden yläpuolelle.
Eikö arvostelu olisi muuten mahdollista, kun asettumalla toisten yläpuolelle? Olkoon ylä- tai alapuolella, arvostelua tehdään silti.
että ilman ohjekirjaa ei voi elää.
">>Meillähän ei ole kirjaa joka neuvoo miten eletään kuten teillä uskovaisilla.
Kyllä pitäisi olla kumminkin.
Eikös ole kummallista että ateisti voi olla hyvä ja moraalinen ihminen ilman ohjekirjaa? :)
Voihan joku ollakin, mutta useimmat eivät ole. Yleinen käyttäytyminen nykyajan yhteiskunnassa ei riitä opettamaan kenellekään hyvää käytöstä. Se näkyy hyvin selvästi tällä palstalla. Ihmiset ovat tietämättömiä ja vallan typeriä. Se on yleistä nulikkaikäisten poikien käytöstä. Se ei ole viisasta."
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8877456/42781621
että Ramattu oli ennen ohjekirjana sellaistenkin elämässä,
jotka eivät uskossa olleet, ihmiset elivät moraaliltaan oikein.
Nykyaikana, kun Jumalan Sana ei ole enää ylin auktoriteetti,
vaan ihmiset pyrkivät rikkomaan sen kaikki säännöt, sillä, että:
haluavat olla itsenäisiä, riippumattomia, vapaita ja ilman
minkäänlaisia auktoriteetteja, ollaan tultu moraalittomiksi,
ja kaiken hyväksyviksi, jota selitetään suvaitsevaisuudeksi.
Nykymaailmassa ei ole järjestystä, eikä kuria, jota sitäkin
tarvitaan, että me syntiset ja pahaan taipuvaiset osaisimme
elää niin, ettemme vahingoittaisi muita millääntavalla, kuin
itseämmekään ja vaikka me mielestämme osaamme erottaa
sen, mikä on oikein ja mikä väärin - se on sittenkin jokaisen
yksilön oma käsityksensä siitä-vaikka pääpiirteittäin olemme
samaa mieltä, että tappaa ei saa..jne.. me kuitenkin kaikki
toimimme omien mielihalujemme ja mielijohteidemmekin
mukaisesti ja teemme virheitä ja asioita, jotka vaikuttavat
toisiinkin, emmekä me silloin itsessämme pysty itseämme,
kuin toisiammekaan suojelemaan siten, kuin mihin me
pystymme silloin, kun meillä on henkilökohtainen suhde
Jumalaan ja Hänen voimansa ja viisautensa apuna,että
voimme elää Hänen Sanansa mukaan ja toimia elämämme
kaikilla alueilla siten, että teemme oikeita ja hyviä valintoja,
emmekä vahingollisia ja vääriä, joiden seurauksista emme tiedä,
mitä ne tuovat mukanaan..
En ole koskaan tavannut kiihkotonta ja suvaitsevaista uskovaista. Ja uskovaisia olen tavannut PALJON.
Oletko sinä koskaan tavannut ateistia? Oletatko ylimielisyydessäsi, että jokainen "kunnon ihminen" on kristitty?
Älä
viitsi
painella
sitä
rivinvaihtoa.
En
jaksa
skrollailla
tekstiäsi.
Perkele.
oleta - enkä ole mielestäni ylimielinenkään - että jokainen "kunnon ihminen" on kristitty !
Minulla ei ole mitään tarvetta aliarvioida, eikä halveksia ateisteja, kuin muitakaan ihmisiä !
Todella kurja asia, jos sinun kohtaamasi uskovaiset ovat kaikki olleet tuollaisia, kuin kuvasit !
Parempaan pitäisi tosiaan pystyä. Siksi vuosituhansia vanhat lammaspaimenten kansansadut on
asetettavat siihen asemaan jonkan ne ansaitseva, eli niitä on kohdeltava vanhoina satuina.
>>- Sinä siis tarvitset jonkun ohjekirjan jossa sanotaan ÄLÄ TAPA, koska muuten tappaisit???
Tämä on alle 10v. lapsen ajatus, ei aikuisen."
Useimmat tapaamani uskovat ovat olleeet henkisesti noin 5-7 -vuotiaan ihmisen tasollla. He
uskovat täysin kritiikittömästi ja aina ilman ainotakaan todistetta kaiken mitä heille kerrotaan.
Täsmälleeen samoin kuin 5-vuotiaat lapset uskovat joulupukkiin ja hammaskeijuun. Ja aivan
kuten tuossa edellä todettiin, niin eräskin paatunut murhaaja eli NBK:n (Natural Born Killersien)
pomo Lauri Johansson tarvitsi ohjekirjan ennen kuin ymmärsi että tappaminen on väärin. Me
normaalit tervejärkiset ihmiset taas tajuamme sen aina selvyytenä ilman mitään ohjekirjojakin.
"Teillehän ei tiede kelpaa, vaan perustatte elämänne johonkin ikivanhaan uskomukseen.
Tämäkin on täyttä väärin ymmärtämistä. Niin ei tehdä."
En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun lukee tuollaista sontaa. Tiedo on todistanut
tuhansin eri tavoin Noan arkin mahdottomaksi ja evoluutiotoa tukevia todisteita on löydetty
satoja miljoonia. Silti tällä palstalla on päivittäin kertomuksia joissa Noan arkki "todistetaan"
todeksi ja evoluutio "todistetaan" vääräksi. Olen itse kasvanut hartaiden uskovien perheessä,
jossa tiedemiestä pidettiin kirosanana ja jumalan sanan vihaajana ja vääristelijänä, ihmisiä
paholaisen valtaan eksyttäjänä. Ja maapallo on vankkumattomasti aina vaan 6000 vuotta
vanha ja kaikki muunlaiset väitteet ovat paholaisen kanssa saatanallisessa salaliitossa olevien
tiedemiesten tarkoituksellista ihmisten eksyttämistä "oikeasta totuudesta".
Ja ne uskomukset joille te perustatte elämänne ovat taas tuhansia vuosia sitten eläneiden
paimontolaisten legendoja, joista ei koskaan löydy todisteen murustakaan. Raamatun
kirjoittivat ihmiset jotka uskoivat maan olevan maailmankaikkeuden keskipiste ja että
aurinko kiertää maata. Tämän jumalallisen "totuuden" epäilijät poltettiin elävältä roviolla,
kuten Giordano Bruno vuonna 1600. Kirkon ainoa lausunto Brunon polttamisesta elävältä
ei suinkaan ollut anteeksipyyntö, vaan tyly toteamus että hän ansaitsikin tullla poltetuksi.
Minun on mahdotonta asettaa itseäni sellaisten ihmisten alapuolelle, jotka polttavat
toisia ihmisiä elävältä roviolla vain näiden raamatun vastaisten mielipiteiden takia ja
jotka eivät koskaan edes suostu pyytämään tekojaan anteeksi. En oikeastaan edes keksi,
keitä ihmisiä voisi asettaa sellaisten ihmisten alapuolelle.
No jokos tulee se eri kiva No true skotti?
"Tällä palstalla se on jatkuvaa. Ateistien asenne kristittyihin on ylimielinen, pilkkaava ja hävyttömän halveksiva. "
Ja esim sinun tai nimimerkki H.H n asenne ei ole mitään noista sinun mainitsemistasi?
Todisteena sinun loppuviestisi.Sinusta ei ainakaan ilmene minkäänlainen hyväntahtoisuus.
"Vahingollista se on silloin, kun solvataan hyvää tarkoittavia ihmisiä ja hyviä asioita. Kristinusko pyrkii kasvattamaan ihmisiä pahuudesta hyvyyteen. Se on selvästi ilmaistu tarkoitus, ja siihen on keinot.
Ateismi esiintyy valheellisesti vain uskonnon puutteena. Se on kuitenkin pahuutta, kun se taistelee vilpittömästi hyvää tarkoittavia ihmisiä vastaan.
Tälläkin palstalla ateistien sivistymättömyys on silmiinpistävää. He ovat pilkallisia ja hävyttömiä ilman mitään pyrkimystä asialliseen uskontojen tarkasteluun. Kun Raamatun teksteistä suututaan, ja kielletään niiden esittely, sehän on aivan järjetöntä. Tutkittava asia täytyy pitää esillä.
Ateistit eivät edes tiedä, taistelevatko he kristinuskoa vai kristittyjä vastaan. Tietämättömyys on niin suurta.
Viisaammat ihmiset ymmärtävät, että kaikki ihmiset ovat samassa tilanteessa, sanotaan samassa veneessä.
Yhteisestä ihmisille on, että he eivät ymmärrä eivätkä tiedä mitä he itse ovat ja mikä olisi parasta heille.
Uskonnot ovat selitysyrityksiä. Tiede on myös sellaista, vaikka tiede ei osaakaan neuvoa ihmisille oikeaa elämää. Ateistit kumartavat tieteelle, mutta tieteellä ei ole neuvoja oikeaan elämään. Uskonnot pyrkivät neuvomaan ja lupaavat suuria palkintoja ja rangaistuksia.
Onhan se selvääkin, että elämässä voi saada suuria palkintoja ja rangaistuksiakin omien tekojensa seurauksena. Näistä syistä ateismi ei ole oikein viisasta. Ateismi ei ohjaa ihmisiä mihinkään ja ohjaamattomat ihmiset ovat vahingollisia ja onnettomia. "
ymmärtämättömien vanhempien lapsi. Pitääkö sen sitten siirtyä lapsiinkin? Meillä ainakin sanottiin, että koulussa opetetaan. Lasten opettamista ei jätetä kokonaan vanhemmille nyt, eikä sellaista ole ollut vuosisatoihin.
>>"Teillehän ei tiede kelpaa, vaan perustatte elämänne johonkin ikivanhaan uskomukseen.
>>Tämäkin on täyttä väärin ymmärtämistä. Niin ei tehdä."
>>En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun lukee tuollaista sontaa. Tiedo on todistanut
>>tuhansin eri tavoin Noan arkin mahdottomaksi ja evoluutiotoa tukevia todisteita on löydetty
>>satoja miljoonia.
Vastauksesi on 100% pielessä. Vastaat johonkin toiseen asiaan, kuin mitä lainauksesi koskee.
>>Ja ne uskomukset joille te perustatte elämänne ovat taas tuhansia vuosia sitten eläneiden
paimontolaisten legendoja, joista ei koskaan löydy todisteen murustakaan.
Ymmärrät kokonaan väärin. Kun sinä et osaa selittää asiaasi oikein, siihen täytyy vastata vain, et ymmärrä mitään. Sitten kun opit kertomaan asiasi, voit saada toisenlaisen vastauksen.
Pitäisi olla jonkinverran totuuteen pyrkimistä, että keskustelusta tulisi järkevää. Jos puhut Jumalan olemassaolosta, niin sano se. Sinä olet puhunut paimentolaisten legendoista. Niihin en ota kantaa.
>>Minun on mahdotonta asettaa itseäni sellaisten ihmisten alapuolelle, jotka polttavat
toisia ihmisiä elävältä roviolla vain näiden raamatun vastaisten mielipiteiden takia
Ne ihmiset ovat olleet haudassa jo satoja vuosia. Et keskustele enää heidän kanssaan. Elät aivan fantasiamaailmoisssa. Kiihotat itseäsi omalla mielikuvituksellasi.
kun annetaan oikeita tietoja. Yleinen syrjimisen muoto on esim. työpaikoilla, että syrjitylle ei kerrota firman asioita, eikä anneta oikeita tietoja. Se on pahuutta. Asioiden selittäminen on oikeaa käsittelyä.
"Ne ihmiset ovat olleet haudassa jo satoja vuosia. Et keskustele enää heidän kanssaan. Elät aivan fantasiamaailmoisssa. Kiihotat itseäsi omalla mielikuvituksellasi."
http://www.netmission.fi/fi/etusivu/index.php?show=messages&tid=13425&selPage=1
http://www.clubvibes.com/forum/topic.aspx?id=469118
Esko .!Mitä sä oikeen puhut?!! Oletko sä pimittäny, tai antanut täällä vääriä tietoja?!!
Hyi! se on Esko . rumaa, sehän on melkein kuin valehtelua.
En ole pimittänyt, enkä antanut vääriä tietoja.
***Voihan joku ollakin, mutta useimmat eivät ole. Yleinen käyttäytyminen nykyajan yhteiskunnassa ei riitä opettamaan kenellekään hyvää käytöstä. Se näkyy hyvin selvästi tällä palstalla. Ihmiset ovat tietämättömiä ja vallan typeriä. Se on yleistä nulikkaikäisten poikien käytöstä. Se ei ole viisasta***
Eivät ole useimmat uskovaisistakaan. Hyvin käyttäytyvä ihminen käyttäytyy itse hyvin, eikä vaadi sitä muilta. Hyvät käytöstavat eivät tarvitse myöskään uskoa näkymättömään mieheen, kuten ei tarvitse lähimmäisen rakkaus tai inhimillisyyskään.
***Olen aivan varma siitä, että ihmisen täytyy oppia edellisten sukupolvien viisautta ja nykyajan parhaiten ajattelijoiden viisautta***
Täysin samaa mieltä, mutta tämäkään ei tarvitse onnistuakseen taikauskoa.
>>Hyvin käyttäytyvä ihminen käyttäytyy itse hyvin, eikä vaadi sitä muilta.
Kun esiinnytään keskustelupalstalla, se asettaa vaatimukset kaikille. Asiattomat törkeydet pitäisi jättää pois. Lisäksi pitäisi olla jotain järkevää sanottavaa.
>>***Olen aivan varma siitä, että ihmisen täytyy oppia edellisten sukupolvien viisautta ja nykyajan parhaiten ajattelijoiden viisautta***
>>Täysin samaa mieltä, mutta tämäkään ei tarvitse onnistuakseen taikauskoa.
Miten sinulle pitäisi sanoa, että ymmärtäisit? Ihmiset lukevat Raamattua ja muutakin uskonnollista kirjallisuutta oppiakseen. He hakevat itselleen hyödyllisiä ja hyviä ajatuksia. Taikausko ei kuulu tähän yhteyteen, kun kysymys on itseopiskelusta.
Lopeta se propagandan tarjoileminen ja ala ajattelemaan!
niin, että ihminen on taipuvainen pahaan ja Raamatussa sanotaan: miten ihmissydän on
paha ja ilkikurinen..
"Uskontoja saa arvostella, mutta se ei saa muuttua ihmisten solvaamiseksi. Ateistit syyllistyvät siihen jatkuvasti ja keksivät haukkumanimiä kristityille. Hihhulit, krisselit ym. sellaiset ovat solvauksia."
okei, onko todellisuusrajoitteinen sopivampi termi? Aletaan sitten käyttämään sitä.
"Pahinta tämä on ateisteille itselleen, koska he tärvelevät oman persoonansa. Kristityt tietävät, että haukkuminen on typerää käytöstä, eikä se satu heihin."
Mitä sitten valitat, jos ei sinuun satu?
"Ateistit sensijaan pilaavat itsensä oikein joukolla.
Ateistien pitäisi olla onnellisia oloissaan, kun ovat keksineet itselleen uskonnottomuuden. Nyt he kumminkin ovat hyvin vihaisia ja hyökkäilevät kristittyjä vastaan."
Mitäs tulette tänne pullistelemaan.
"Nyt minua vastaan nostetaan syytteitä siitä, että en erottele syyttömiä ja syyllisiä. Sanon nyt, että erottelen kyllä. Syyttömät ateistit saavat nostaa kätensä pystyyn ja sanoa, en se minä ollut."
Ei kiinnosta sinun tuomarointisi.
"Ateistien käytöksessä olisi paljonkin huomautettavaa, mutta en saa kaikkea yhteen viestiin.
Yleisesti sanon, että pitäisi löytää positiivinen elämänasenne. Tiedän, että suomalaisissa on paljon negatiivisuutta. Kaikilla kansoilla ei samanlaiset asenteet. Negatiivisuus myrkyttää mielen ja pilaa myös lähimmäisten mielialan."
Eipä sinun kirjoituksistasi positiivisuutta löydy.
"Tällä palstalla ei selvästikään pyritä rehelliseen uskontojen tarkasteluun. Solvaaminen, pilkkaaminen ja valehtelu ovat tavallisin asenne. Kun uskontoa halutaan arvostella, on otettava uskonnon tekstit tarkasteluun. Uskonnon kehotuksia ja neuvoja on katsottava, onko niissä jotain väärää. Yksityisten ihmisten teot eivät ole uskontoa, koska ihmiset tekevät toisin kuin uskonto kehottaa."
Ihmiset ovat keksineet uskonnot ja juuri niiden ihmisten on vastuu.
"Kun sanotaan, että kristityt ovat tappaneet maailmansodissa miljoonia ihmisiä, kristittyjä syytetään muiden teoista. Kristityillä ei ole valtaa yksinään, kun he ovat vähemmistönä."
"en se minä ollu", niin niin.
"Joku ateisti on palstalla ollut vihainen, kun on lainattu raamatunlauseita. Raamattu on kuitenkin se ateistien arvostelun pääkohde. Silloin pitää Raamattu olla hyvin esillä, että nähdään, mitä siinä sanotaan.
Ateistit ovat niitä ahkerimpia olkiukkojen pystyttäjiä ja sitten hyökkäillään itse tehtyjä rakennelmiaan vastaan."
Ei raamattu ole arvostelun pääkohde, vaan ihmiset, jotka raamattua käyttävät oikeutenaan lyödä muita.
"Ateistit suuttuvat tästäkin, kun heitä arvostelen. Kuitenkin en piittaisi ateismista vähääkään, jos ateistit esiintyisivät asiallisesti. Siinä ei ole mitään kiinnostavaa, jos joltakin puuttuu jotain. Jos ateisteilta puuttuu kiinnostus uskontoon, ei se herätä kenenkään kiinnostusta."
Ihan asiallisesti esiinnyn.
"Minä kiinnostun ateismista silloin, kun huomaan sen olevan vahingollinen voima. Sellainen myrkyttää ihmisten mieliä ja aiheuttaa sairautta."
A-teismi ei ole mikään voima, vaan jumaluskon puuttumista. Ei taida mennä todellisuusrajoitteiselle jakeluun.
"Ateistien pitäisi olla iloisia positiivisella tavalla. Raamatussa puhutaan paljon ilosta ja evakeliumi on ilosanoma."
Raamatussa puhutaan paljon kostosta, tappamisesta, kiduttamisesta, alistamisesta yms joka on kaukana ilosanomasta. Ehkä se todellisuusrajoitteisia sadisteja sitten ilahduttaa.
"Tähän voin panna näytteitä Raamatun ilosta muistuttavista teksteitä:"
Niinpä tietysti. Vittuilemassahan sinä täällä olet.
Uskoneveljesi hoohoon aloitus:
Valehtelijoiden A-ryhmä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8874722
Että mua korpee...
Voitte vaikka yhdessä kamusi H.H.:n kanssa sinne katsoa.
"Uskontoja saa arvostella, mutta se ei saa muuttua ihmisten solvaamiseksi. Ateistit syyllistyvät siihen jatkuvasti ja keksivät haukkumanimiä kristityille. Hihhulit, krisselit ym. sellaiset ovat solvauksia. "
Seuraavaksi kun suollat tällaista provokaatiota, muista että "ateisti" on teistien käyttämä haukkumanimike henkilöstä, joka ei ole teisti. "Ateistia" ei edes olisi, jollei joku uskoisi satuihin joissa kerrotaan totuutena tarinaa jossa on olemassa jonkinlainen jumala.
Kysymys:miksi teistit määrittelevät muita ihmisiä oman taikauskonsa perusteella? Eihän Kokoomus-puolueen jäsenetkään arvostele muita akokoomuslaisiksi liittäen akokoomuslaisiin suurta joukkoa negatiivisia asioita. Itse aloititte muitten arvostelun ja solvaamisen, mitä siis valitatte?
Jos ja kun, ateismi pyrkii syrjäyttämään kristinuskon, ateismille asetetaan suuria vaatimuksia. Ateismin täytyy olla parempaa kuin kristinusko. Tämä koskee siis sitä, kun ateismi asettaa kristinuskon tilalle. Tässä täytyy valinnan toimia siten, että parempi voittaa. Usein kuitenkin pyrkii tyhmyys voittamaan.
............................
Minun nimerkilläni kirjoitetaan törkeyksiä, kun halutaan nujertaa minut sillä tavalla. Se on jo tällä palstalla ja tässä ketjussa.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8877456/42777597
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8877456/42778639
Seriffi ei poista näitä, eikä ylläpitokaan poista. Ylläpito suosii tätä nikinvarastajaa ja antaa hänen käyttää minun vanhaa nikkiäni jolla olen kirjoittanut yli 5300 viestiä vuodesta 2003 lähtien.
........................
Kun ateismilla hyökätään kristinuskoa vastaan, ateismi ei ole vain jumalanuskon puutetta. Se on silloin kilpaileva filosofia ja toinen elämänohje. Kuitenkaan ateisteilla ei ole mitään ohjeita annettavaksi.
On selvää, että täytyy olla paremmat opit kuin kristinusko, jos kristiusko halutaan syrjäyttää.
Ateistit ovat halunneet lopettaa kristinuskoon liittyvät traditiot kouluissa, kuten aamuhartaudet ja kirkossa tapahtuvat tilaisuudet. Silloin on selvää, että ateismi halutaan asettaa kristinuskon tilalle.
Ateismilla ei ole mitään elämänohjetta, eikä neuvoja lapsille eikä aikuisillekaan.
Kristinuskossa valtavasti neuvoja ja viisautta, ja ne kaikki on elämänilon ja viisauden puolesta. Mitään ei opeteta pahuuden vuoksi.
Islamissa sensijaan on pahuuden, sorron ja epäoikeudenmukaisuuden opetusta.
Se kumminkin otetaan avosylin vastaan.
Pitäisi siis tarkkaan arvostella ja punnita nämä opit. Ateistit toimivat sokeana, eivätkä tunne kristiuskoa.
He valehtelevat sanoessaan kristiuskon olevan pahaa. Se on ronski vale, mutta yleensä ateistit eivät eivät sitä huomaa. Ateistit toimivat kuin sodassa. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja, eikä rehellisyyttä kysytä.
Sodassa pitää vain voittaa millä keinoin tahansa.
Kaikki uskonnot ja ideologiat eivät ole yhtä hyviä. Tämäkin on yksi poliitikkojen levittämä hulluus.
Toiset ideat ovat parempia ja vievät menestykseen. Huonot ideat aiheuttavat haittoja.
Ateismi, jolla ei ole mitään ideologiaa ei voi voittaa kristinuskon hyväksi todettua sanomaa.
Ateismille pitää panna kovat vaatimukset, kun se pyrkii voittajaksi yhteiskunnassa.
Lopettakaa kitänä, ettei ateisteja saa arvostella!
"Jos ja kun, ateismi pyrkii syrjäyttämään kristinuskon, ateismille asetetaan suuria vaatimuksia. Ateismin täytyy olla parempaa kuin kristinusko. Tämä koskee siis sitä, kun ateismi asettaa kristinuskon tilalle. Tässä täytyy valinnan toimia siten, että parempi voittaa. Usein kuitenkin pyrkii tyhmyys voittamaan."
- Mitä vaatimuksia? Kun en usko jumaliin, niin mitä vaatimuksia se muka minulle asettaa? Älä ole hölmö. Ateisti on ateisti suhteessa kaikkiin uskontoihin.
"Seriffi ei poista näitä, eikä ylläpitokaan poista. Ylläpito suosii tätä nikinvarastajaa ja antaa hänen käyttää minun vanhaa nikkiäni jolla olen kirjoittanut yli 5300 viestiä vuodesta 2003 lähtien."
- Turhaa kitinää, jos et rekisteröi nikkiäsi.
"Kun ateismilla hyökätään kristinuskoa vastaan, ateismi ei ole vain jumalanuskon puutetta. Se on silloin kilpaileva filosofia ja toinen elämänohje. Kuitenkaan ateisteilla ei ole mitään ohjeita annettavaksi.
On selvää, että täytyy olla paremmat opit kuin kristinusko, jos kristiusko halutaan syrjäyttää."
- Ei ateismi edelleenkään ole muuta kuin jumaluskon puuttumista. Ei se ole filosofia eikä elämänohje. Hassua että ensin sanot, että ateismi on elämänohje ja sitten sanot, ettei sillä ole mitään elämänohjetta. Kummin päin se nyt mielestäsi on?
"Ateistit ovat halunneet lopettaa kristinuskoon liittyvät traditiot kouluissa, kuten aamuhartaudet ja kirkossa tapahtuvat tilaisuudet. Silloin on selvää, että ateismi halutaan asettaa kristinuskon tilalle."
- Kyllä. Uskonnot eivät kuulu kouluun. Koulussa ei kuitenkaan opeteta ateismia, vaikka monet niin jostain syystä väittävätkin.
"Ateismilla ei ole mitään elämänohjetta, eikä neuvoja lapsille eikä aikuisillekaan.
Kristinuskossa valtavasti neuvoja ja viisautta, ja ne kaikki on elämänilon ja viisauden puolesta. Mitään ei opeteta pahuuden vuoksi."
- Raamattu on pullollaan väkivaltaa ja kehotuksia tappamaan, alistamaan ja syrjimään.
"Islamissa sensijaan on pahuuden, sorron ja epäoikeudenmukaisuuden opetusta.
Se kumminkin otetaan avosylin vastaan."
- Samaa jumalaa te palvotte. Kuka ottaa islamin avosylin vastaan? En minä ainakaan.
"Pitäisi siis tarkkaan arvostella ja punnita nämä opit. Ateistit toimivat sokeana, eivätkä tunne kristiuskoa.
He valehtelevat sanoessaan kristiuskon olevan pahaa. Se on ronski vale, mutta yleensä ateistit eivät eivät sitä huomaa. Ateistit toimivat kuin sodassa. Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja, eikä rehellisyyttä kysytä.
Sodassa pitää vain voittaa millä keinoin tahansa.
Kaikki uskonnot ja ideologiat eivät ole yhtä hyviä. Tämäkin on yksi poliitikkojen levittämä hulluus.
Toiset ideat ovat parempia ja vievät menestykseen. Huonot ideat aiheuttavat haittoja."
- Tunnen kristinuskon oikein hyvin. Olenhan sitä koulussa joutunut opiskelemaan. Ja aikuisiällä olen erittäinkin paljon siihen tutustunut. Ideologia on eri asia kuin uskonto. Kaikki uskonnot ovat mielikuvituksen tuotetta. Ikävä kyllä niillä on myös yhteiskunnallista vaikutusta ja poliittista valtaa.
"Ateismi, jolla ei ole mitään ideologiaa ei voi voittaa kristinuskon hyväksi todettua sanomaa.
Ateismille pitää panna kovat vaatimukset, kun se pyrkii voittajaksi yhteiskunnassa.
Lopettakaa kitänä, ettei ateisteja saa arvostella!"
- Kristinuskon sanoma ei ole hyvä. Se perustuu erotteluun, syrjintään ja pelotteluun.
"Jos ja kun, ateismi pyrkii syrjäyttämään kristinuskon, ateismille asetetaan suuria vaatimuksia. Ateismin täytyy olla parempaa kuin kristinusko."
Ateismi ei pyri syrjäyttämään uskontoja. Sen voi tehdä vain jokin toinen uskonto. Ateismi on jumaluskon puutetta. Ateistit ovat siis uskonnottomia, eivätkä laittaisi minkään uskonnon tilalle mitään.
"Kun ateismilla hyökätään kristinuskoa vastaan, ateismi ei ole vain jumalanuskon puutetta. Se on silloin kilpaileva filosofia ja toinen elämänohje."
Ei ole. Ateismi ei ole filosofia eikä elämänohje.
"Kuitenkaan ateisteilla ei ole mitään ohjeita annettavaksi."
Ateisteilla voi hyvinkin olla, mutta ateismilla ei tosiaankaan. Ateismi tarkoittaa sitä ettei uskota jumaliin.
"Ateistit ovat halunneet lopettaa kristinuskoon liittyvät traditiot kouluissa, kuten aamuhartaudet ja kirkossa tapahtuvat tilaisuudet. Silloin on selvää, että ateismi halutaan asettaa kristinuskon tilalle."
Ei haluta. Uskontojen harjoittaminen halutaan kokonaan pois kouluista, eikä mitään muuta uskontoa tilalle.
"Kristinuskossa valtavasti neuvoja ja viisautta, ja ne kaikki on elämänilon ja viisauden puolesta.
Eivät kaikki. Ja ne hyvät neuvot joita siellä on löytyvät muualtakin eikä niiden perustelemiseen tarvita uskontoa.
"Islamissa sensijaan on pahuuden, sorron ja epäoikeudenmukaisuuden opetusta.
Se kumminkin otetaan avosylin vastaan. "
Tätä sinä olet puhunut aiemminkin. Kertoisitko missä olet nähnyt että ateistit "ottaisivat avosylin vastaan" jonkun uskonnon? Koraanin opit eivät ole sen pahempia kuin raamatunkaan, mutta molemmat ovat ihan riittävän haitallisia. Oletko jo lukenut Koraania?
"Ateistit toimivat sokeana, eivätkä tunne kristiuskoa."
Monet ateistit tuntevat kristinuskon oikein hyvin, samoin muitakin uskontoja. Kannattaisi jo vähitellen vaihtaa tuo argumentti johonkin, jolla olisi jotain perusteitakin.
"Lopettakaa kitänä, ettei ateisteja saa arvostella!"
Saa toki arvostella. Ole hyvä. Mutta me saamme kysyä perusteluja väitteisiisi ja oikaista vääriä käsityksiä. Eikö niin?
Onnistuinko tällä kertaa vastaamaan asiallisesti?
Ps. Suosittelen rekisteröimään nikkisi. Se ei maksa mitään.
opettaa uskontoja, niin silloin siellä ei saa opettaa evoluutio-oppiakaan, eikä väittää, ettei Jumalaa ole!
on eri asia kuin uskomus.
Evoluutio on todistettu fakta, jumalista ei ole mitään havaintoa.
Evoluutio on luonnossa tapahtuva biologinen ilmiö. Totta kai sitä pitää opettaa biologian tunnilla.
Ei pitäisikään väittää ettei jumalia ole. Sen sijaan voidaan ihan rehellisesti ja perustellen kertoa, että niistä ei ole toistaiseksi löydetty mitään näyttöä. Kaikki pääuskonnot toki on koulussa hyvä käydä läpi, ja kertoa millaisiin kaikkiin olioihin ihmiset ovat vuosituhansien varrella uskoneet.
Ja uskovaisia rauhoittaakseni voin sanoa että kaikki ateistit varmasti kannattavat myös riittävää etiikan ja moraalin opiskelua koulussa. Minun mielestäni se pitäisi olla paljon laajempaa kuin nykyisin. Se voisi kuulua ihan normaalisti elämänkatsomustietoon joka olisi kaikille pakollinen aine.
Uskonnollinen kasvatus kuuluu kunkin uskonnon omaan vastuualueeseen.
kuin tiedot. Ihmiset liikkuvat mieluummin mielikuvitusmaailmoissa. Täytyy hyväksyä tosiasiana, että ihminen on uutta luova ihminen. Uusia asioita tehdään jokseenkin kaikilla elämän alueilla. Pelkkään tunnettuun tietoon uskoen ihminen olisi suunnilleen puoleksi kuollut tai ainakin tylsä.
Ihmisten mielikuvitusta, uusia ideoita ja mielikuvia ei siis pidä halveksia. Siitä seuraa varmasti suunnattomia menetyksiä. Yleensä yhteiskunnan päättäjät ja vahvat miehet eivät ole parhaita tuomitsemaan uusia ideoita.
Kansassa on enemmän luovaa voimaa.
Siis tällainen, että elettäisiin vain faktojen varassa, ei ole aina viisainta toimintaa.
Kristinusko ei ole täysin todistettua, mutta se on vahva voima silti. Siinä on ihmisten toiveita ja odotuksia, ihanteita, inspiraatiota ja tunteita. Ihmiset ajattelevat ja toimivat tällaisten tunteiden voimalla ja se on hyvä.
Ihminen on luotu tuntevaksi ihmiseksi ja se tekee yhteiskunnasta paremman kaikille.
Meille on tunnettu uskonnoton Neuvostoliitto ja myös natsi-Saksa, ja ne herättivät pelkoa ja vastenmielisyyttä. Samoin nykyään on islam, joka on kova lakiuskonto. Sekään ei tunne sääliä erehtyneitä kohtaan.
Kristinusko on sellainen pehmeämpi asia, niinkuin naisellinen puoli ihmisessä, vaikka kristinuskon perustajat olivat miehiä.
Se ei ole totta, että kristinusko on pahaa aikaansaava uskonto. Se on lapsenomainen valhe. Sellaiset väitteet pitäisi todistaa, mutta ateistit eivät edes yritä, kunhan vaan heittävät lisää hölynpölyä palstalle.
"Meille on tunnettu uskonnoton Neuvostoliitto ja myös natsi-Saksa"
Uskonnoton natsi-saksa? Mistä sellainen tieto on peräisin? Hitler oli muuten teisti ja kreationisti.
ilman uteliaisuutta uuden tutkimiseen me elelisimme kiviluolissa ja mouruaisimme kuuta.
"mouruaisimme kuuta." :D:D:D:D
Eikö ne sillä lailla ennen tehneet, kun eivät mistään mitään ymmärtäneet. Salamakin oli jotain vallan ihmeellistä henkien tekosia.
suuria paraateja rauhan aikanakin ja Hitler karjui ääni käheänä. Kristityt eivät ole koskaan paraateja järjestäneet. Natsien ja erityisesti Hitlerin toiminnassa ei ollut mitään kristillistä. Se oli aivan rikollista murhaamista.
Jaa, että teisti tarkoittaa nykyään samaa kuin kristitty, jumalanhullu varasi jo sanan "uskova" koskemaan ainoastaan kristittyjä, kohta ei jää sanoja jäljelle muille.
"Kristityt eivät ole koskaan paraateja järjestäneet"
Eivät ole oikeita kristittyjä?
"Kristus-päivä huipentuu paraatiin, jossa kaikkienSuomen kuntien vaakunaliput asetetaan suuren ristinmuotoon Turkuhallin permannolle."
http://209.85.129.132/search?q=cache:y0jl9o5e_eIJ:www.ecredo.fi/kristuspaiva/data/liitteet/esse-juttu-nettiin-1.pdf kristittyjen...
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=kristittyjen paraatit&btnG=Haku&meta=&aq=f&oq=
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=christian parade&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&oq=
Katsoin juuri hiljattain dokumentin Stalingradista. Siinä oli hieno kohtaus, jossa saksalaiset kristityt
sotilaat kokoontuivat suureen joukkohartauteen juuri ennen kaupunkiin hyökkäämistä. Kenttäpiispa
risti kaulassaan ja raamattu kädessään piti kristityille saksalaisille sotilaille puheen, jossa hän kertoi
miten jumala on heidän puolellaan ja miten on heidän kristittyjen velvollisuutensa lyödä lakoon nämä
jumalattomat bolshevikit, Herransa Jumalan kunniaksi. Tämän jälkeen vielä veisattiin ja laulettiin
yhdessä virsi ja joukkorukoiltiin. Kaikki tämä on taltioitu dokumenttifilmille, joten sinun on aivan
turha yrittää väittää sitä joksikin ateistien valehteluksi. Voit vaikka itse etsiä kyseisen dokumentin
ja katsoa sen lävitse. Ja Stalingradin piirityksen aikanakin saksalaiset sotilaat vietttivät kristittyä
joulua ja jonkun sotilaan piirtämä Pyhän Madonnan kuva ilahdutti suuresti näitä ahdingossa olevia
joukkoja. Kaikki tämäkin on taltioitu tähän kyseiseeen dokumenttielokuvaan.
Kummallistahan tässä on vain se, miten jumalaan uskovat saksalaiset joilla oli siis jumala puolellaan
hävisivätkin sodan jumalattomille bolshevikeille, jotka eivät ollenkaan uskoneet jumalaan....
http://www.helmet.fi/record=b1765090~S9*fin
Joo, mut kato ei ne ollu kumminkaa sillee niinku ihan täsmälleen oikeesti niinku just tosi aitoja kristittyjä/uskovia/uskovaisia/teistejä. Tai jos oli ni ne oli pirulainen narrannu ja huijannu, se ku osaa tekeytyä niin jumalan näköiseksi että kaikki menee lankaan ja tottelee ja tappaa.
Vaikkei jeesuksen uudelleensynnyttämät tosi uskovaiset kyllä tappaiskaan jos niiden jumala käskis, kun ei ne nyt ihan kuitenkaan niin tosissaan sentään usko, hyvänen aika. Joku raja uskollakin, ei niitä ihan kaikkia päässä kuuluvia ääniä sentään pidä totella. Kyllähän sen nyt oma moraali sanoo jos jumalat alkaa ihan törkeyksiä ehdotella.
eri asia kuin saksalaiset natsit ja Saksan johtomiehet. Saksan armeija oli Wermacht, mutta Hitlerin huippujoukot olivat Waffen-SS. Nämä joukot pidettiin erillään.
Wermacht olivat tavallisia sotilaita, eivätkä he liene syyllistyneet paljon sotarikoksiin. Sensijaan SS joukot olivat oikein murhaajia ja roistojoukkoja.
Wermacht ja natsijohtajat olivat aivan eri asiat. Natsijohtajat tekivät rikoksia, mutta armeijassa oli ammattisotilaita eivätkä he olleet rikollisia.
tuotakin paraatia sanottiin.
http://en.wikipedia.org/wiki/War_crimes_of_the_Wehrmacht
Ei me Esko. ihan oikeesti luulla, että esimeskiksi noi su näyttees olis ollu sun kirjoittamiasi,
tiedetään, että pidät ateisteja tyhminä, mutta jos sä pidät meitä noin tyhminä niin voi voi.
"Rukoustilaisuudeksi tuotakin paraatia sanottiin."
Paraatiksi sitä sanottiin neljä kertaa.
Entä englanninkieliset linkit, eivätkö nekään olleet paraateja, vaikka niitä paraateiksi kutsuttiin?
paraatiksi kadulla kävelevää joukkoa. Natsien paraatit olivat näytöksiä, jotka oli suunniteltu suuriksi ja mahtipontisiksi. Kristityt eivät vastaavia pidä. Monia suurten joukkojen kokoontumia on kyllä, mutta niissä ei pyritä esittämään paraatia.
Voittajien julmuuksista ei tehdä suuria kertomuksia, mutta voitettujen alueiden naiset kyllä jäivät voittaneiden sotilaiden alle. Siitä on kerrottu.
Wermacht oli kuitenkin tavallinen armeija, toisin kuin natsijohtajien SS.
Varmaan Neuvostojoukot tekivät myös julmuuksia, mutta eihän tässä siitä ollut puhe. Sanoit että Wermachtin joukot eivät liene syyllistyneet paljon sotarikoksiin. Minusta tuossa listassa oli niitä aika paljon - ainakin näin ateistin moraalikäsityksen mukaan. Mutta kaikkihan on suhteellista. Moraalikin.
Gott mit uns -vyönsolki ei näköjään estänyt riisumasta housuja kun alettiin raiskailla puolalaisnaisia...
"Uusia asioita tehdään jokseenkin kaikilla elämän alueilla. Pelkkään tunnettuun tietoon uskoen ihminen olisi suunnilleen puoleksi kuollut tai ainakin tylsä."
Totta kai. Mutta uudet asiat pitää kuitenkin luoda faktojen pohjalta. Vai kannattaisikohan suunnitella homeopaattisesti toimiva kuivakäymälä? Tai vaikka rukouksen avulla tyhjentyvä sellainen?
Uusia asioita tarvittaisiin myös raamattuun. Harmi että uskovaisten opit ne vaan pysyvät samoina vuosituhannesta toiseen. Tiedossa on myös se hyvä puoli, että siihen ei juurikaan tarvitse uskoa. Uskomisen osuus jää aika pieneksi sen jälkeen kun tieto on testattu ja todistettu.
"Ihmisten mielikuvitusta, uusia ideoita ja mielikuvia ei siis pidä halveksia."
Ei pidäkään. En vain ymmärrä miten ateismi liittyy tähän? Tiedän esim. että en ole ainoa luovaa työtä tekevä ateisti, meitä on paljon muitakin. Ateismi jopa vaatii omaehtoista ajattelua kaiken uskonnollisen propagandan keskellä. Myös tiedemiehiltä vaaditaan nimenomaan mielikuvitusta ja uusia ideoita.
"Kristinusko ei ole täysin todistettua, mutta se on vahva voima silti. "
Onko tuo sinun mielestäsi hyvä argumentti kristinuskon puolesta? Eikös sama päde myös islamiin?
"Siinä on ihmisten toiveita ja odotuksia, ihanteita, inspiraatiota ja tunteita. Ihmiset ajattelevat ja toimivat tällaisten tunteiden voimalla ja se on hyvä."
Ei se ole itsearvoisesti hyvä. Myös fasismi toimii tuollaisten tunteiden voimalla.
"Se ei ole totta, että kristinusko on pahaa aikaansaava uskonto. Se on lapsenomainen valhe. Sellaiset väitteet pitäisi todistaa, mutta ateistit eivät edes yritä, kunhan vaan heittävät lisää hölynpölyä palstalle."
Minun väitteeni ainakin on ollut sen että uskontojen avulla saadaan ihmiset tekemään pahoja asioita. Kaikkien uskontojen, ei ainoastaan kristinuskon. Mutta se ei ole tässä asiassa yhtään sen parempi kuin muutkaan. Kristinuskon nimissä ja uskonsodissa tapettujen ihmisten määrä on aika huikea. Siitä löydät helposti todisteita vaikka googlella.
Niitä pahoja asioita ei välttämättä ole kirjoitettu raamattuun, eivätkä kaikki niitä pahoiksi tulkitse. Raamatussa on toki paljon hyviä elämänohjeita, niin kuin olen jo aiemminkin sanonut. Ongelma on vain se, että halutessaan uskonnolliset johtajat voivat saada uskovaiset tulkitsemaan raamatun sanoja miten vain. Niinpä ei ole yksi tai kaksi armeijaa joiden sotilaat ovat tappaessaan olleet täysin vakuuttuneita siitä että jumala on heidän puolellaan, auttaa heitä taistelussa, ja oikeuttaa kaiken tämän pahan. Oli se totta tai ei, näin uskontoja on tulkittu läpi aikojen. Aika usein sama jumala on "oikeuttanut" molempien osapuolien teot. Ja aina on ainakin osa sotilaista uskonut asiaansa täsmälleen yhtä lujasti kuin sinä. (Ja varmaan lujemminkin: tappaisitko sinä, jos jumalasi käskisi?)
Ja kun vanhaa testamenttia lukee, niin onhan se selvä että tietyt osat opuksesta on kirjoitettu nimenomaan kirjoittajakansan omien sotien oikeuttamiseksi. Luepa vain niitä listoja heimoista jotka "jumala käskee tappamaan". Kyllä siinä on ollut ihan oma lehmä ojassa kirjoittajilla, sano mitä sanot. Uudessa testamentissa yritettiin imagonkohotusta, mutta ei näköjään käytännössä ihan onnistunut. Olisikohan aika jo kirjoittaa se kolmas testamentti ja samalla repiä ne alkusivut irti kokonaan?
Suomeksikin paraati.
"Sari Savela on yksi Espoon lipunkantajista paraatissa, jossa kaikkien Suomen kuntien liput muodostavat ristin Turkuhallin permannolle 18.10"
"Kristus-päivä huipentuu paraatiin, jossa kaikkienSuomen kuntien vaakunaliput asetetaan suuren ristinmuotoon Turkuhallin permannolle."
"Kristus-päivä huipentuu paraatiin, jossakaikkien Suomen kuntien vaakunaliput ase-tetaan suuren ristin muotoon Turkuhallinpermannolle"
"Natsien paraatit olivat näytöksiä, jotka oli suunniteltu suuriksi ja mahtipontisiksi. Kristityt eivät vastaavia pidä."
Luulisi että kristitytkin olisivat tyytyväisempiä mitä suurempi paraati on.
"Monia suurten joukkojen kokoontumia on kyllä, mutta niissä ei pyritä esittämään paraatia."
Miksi kristityt sanovat paraatiksi sellaista mitä ei pyritä esittämään paraatina?
Katolisissa maissa paraatit ovat melko yleistä hupia.
***Meille on tunnettu uskonnoton Neuvostoliitto ja myös natsi-Saksa***
Neuvostoliiton kommunismi ja stalinismi ovat dogmaattisuudessaan täysin verrattavissa uskontoon. Natsi-Saksa ei ollut ateistinen valtio. Kuinka monta kertaa tämä pitää selittää? Osaisiko uskovainen joskus kerrankin itse ottaa selvää historian tosiasioista? Ilmeisesti ei, MOT.
Luitko missxcessiven antaman linkin www.vapaasana.net:istä. Lainaus suoraan ylimmästä ohjekirjastasi raamatusta. "Jumala vihaa vaikertajia..." Lopeta siis valittaminen tai jumala tekee susta selvää.
ovat vain kävelemistä suurella joukolla. Mitään ojennusta ei ole eikä ole tahtiakaan. Ne on vain joukkomielenosoituksia niinkuin työläisten vappumarssi tai homojen joukkoesiintyminen. Tukholmassa oli Sergels tori täynnä homoja ja kaikilla oli vaaleanpunainen ilmapallo. He myös marssivat, mutta ilman tahtia.
Eikö tämä paraatihomma ole jo selvää?
kristilliseksi. Heidän toiminnassaan ei ollut mitään kristillistä. Kerrotaan heillä olleen jotain outoja riittejä. Hitler oli taikauskonen ja luotti ennustajiin. Englantilaisten sanotaan järjestäneen sotatoimiaan Hitlerin taikauskon mukaan.
Turhaan selität minulle natsi-Saksasta. Minä muistan ne ajat. Kun silloin sanottiin, että jäljet johtavat sylttytehtaalle, se sylttytehdas tarkoitti keskitysleiriä. Niistä ei uskallettu puhua ääneen.
Jumala ei vihaa vaikertajia.
"Kristittyjen paraatit ovat vain kävelemistä suurella joukolla."
Paraati on paraati.
"Eikö tämä paraatihomma ole jo selvää?"
On se minulle ollut selvää jo kauan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paraati
Kummallista muuten, kun googlettaa "kristityt paraati", suurin osa vastauksista käsittelee Pride-paraateja.
"Kristittyjen paraatit ovat vain kävelemistä suurella joukolla."
Tuo oli kyllä tosi hyvä. Inkvisitio oli vain sellaista leikkimielistä kiusoittelua. Kristinuskon jumalan hirmutyöt olivat vain sellaisia surmailuja.
Tulee herkästi mieleen se vanha juttu kristitystä ja ateistista: Rukoilen puolestasi. Oukei, minä sitten ajattelen sinun puolestasi.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8881045/42806245
Olet päättänyt, että kristityt eivät paraateja harrasta, mikään ei saa sinua uskomaan että on kristittyjä paraateja?
Jotenkin kuitenkin tulee sellainen kuva, että et oikein tietäisi mikä paraati on.
Eskopiste luottaa siihen, että kun jotain toistaa riittävän monta kertaa, se muuttuu todeksi.
"Paraati, myös ohimarssi, on ihmisjoukon muodostama kulkue, joka kulkee yleensä esiintymismielessä tavallisesti sen järjestämiskaupungin halki."
Kristittyjen muodostama kulkue, joka kulkee yleensä esiintymismielessä sen järjestämiskaupungin halki, ei ole siis paraati vaan...
Etkö sinä Eskopiste hoksaa kuinka hölmöksi olet itsesi inttämisellä tehnyt.
Esko. pitää nähtävästi paraatia sotilas-marssina, eikä mikään käännä hänen päätään.
tai marssi kun siviilit kävelee joukkona. Paraati on komeilua ja sotilaallinen näytös. Se on myös katselmus paraatikentällä. Paraati tapahtuu siis suuren päällikön edessä. Ilman päällikköä ei ole paraatiakaan.
Sanopa nyt sitten ihan oma määritelmäsi paraatille.
Enkö Esko hyvä tuohon pari viestiä ylemmäs oikein lainausmerkkien sisälle laittanut erään määritelmän paraatille?
"Sanopa nyt sitten ihan oma määritelmäsi paraatille."
Miksi minä mitään omia määritelmiä keksisin, minulle kelpaa esimerkiksi wiki-määritelmä ihan hyvin.
Wikipediaan pannaan tahallisesti vääriä tietoja ja toiset voi tehdä sitä tietämättään. Kun tiedettäkin tehdään pelkkien väitteiden perusteella, ja toiset lainaavat vääriä väitteitä ajattelematta, niin sellainen on wiki-tietoa. Yhteiskunnassa on aina sellaisia, jotka pyrkivät levittämään jotain käsityksiä saadakseen itselleen hyötyä.
Minäkin tiedän aivan perätöntä tietoa Wikipediassa, mutta sen korjaaminen on vaikeaa.
Sanoo mies joka uskoo Raamattuun! Kiitos päivän parhaista nauruista.
"Kun tiedettäkin tehdään pelkkien väitteiden perusteella..."
Miten perustelet tämän?
Perustuvatko uskonnot johonkin muuhun kuin väitteisiin?
joita ei yleisesti tunneta. Se johtuu siitä, että olen itse ne tehnyt. Wikipediassa on samat asiat ronskisti valehdeltuna.
Minä en tarkoittanut tuota Wikipedia-asiaa. Sanoit että tiedettä tehtäisiin pelkkien väitteiden perusteella. Mitä tarkoitit sillä?
että tunnen sellaisen asian. Älä nyt luule, että tämä koskee kaikkea tiedettä.
??
No käsitin varmaan sitten jotenkin väärin kun sanoit:
"Kun tiedettäkin tehdään pelkkien väitteiden perusteella, ja toiset lainaavat vääriä väitteitä ajattelematta, niin sellainen on wiki-tietoa."
Luulin että väitit tuossa että tiedettäkin tehdään pelkkien väitteiden perusteella, ja kiinnostuin onko sinulla jotain tietoa tuollaisesta tieteen teosta.
monikossa, jos asioita on enemmän kuin yksi. Monikko ei silti tarkoita kaikkia. Minäkin tarkoitin useita, en kaikkia. Kun papereita on kirjoitettu tusinoita tai satoja, ei sekään silti tarkoita kaikkia.
>>Luulin että väitit tuossa että tiedettäkin tehdään pelkkien väitteiden perusteella, ja kiinnostuin onko sinulla jotain tietoa tuollaisesta tieteen teosta.
Minulla on tietoa, mutta ei se koskee vain rajoitettua asiaa.
"Wikipediaan pannaan tahallisesti vääriä tietoja ja toiset voi tehdä sitä tietämättään."
Olisi mielenkiintoista tietää motiivi paraati-sanan määritelmän vääristelyyn.
"Minäkin tiedän aivan perätöntä tietoa Wikipediassa, mutta sen korjaaminen on vaikeaa."
Esim kielestä riippuen kohteen mitat voivat vaihdella paljonkin, ei wikiä minään pyhänä kirjana pitäisi pitääkään.
"hyvää päivää, kirvesvartta"- juttuja, eli ihan toisia asioita puhut.
"eli ihan toisia asioita puhut."
Sinun paraati-kammostasihan tässä on ollut koko ajan kyse, lisäksi tuli salaliitto-teoria paraati-määritelmän vääristämiseksi.
Ja sinä otit wikin luotettavuuden puheeksi, johon sanoin että olen huomannut wikistä ristiriitaisuuksia. Mitä sinä et ymmärtänyt?
pienet hätäpaskat tälle palstalle!?!
ovat osoittaneet aloittajan´toteamukset täysin oikeiksi.
Tosin täällä notkuvat ateistit ovat kyllä vielä murrosikäistä sakkia.
"Tällä palstalla ei selvästikään pyritä rehelliseen uskontojen tarkasteluun. Solvaaminen, pilkkaaminen ja valehtelu ovat tavallisin asenne. Kun uskontoa halutaan arvostella, on otettava uskonnon tekstit tarkasteluun. Uskonnon kehotuksia ja neuvoja on katsottava, onko niissä jotain väärää. Yksityisten ihmisten teot eivät ole uskontoa, koska ihmiset tekevät toisin kuin uskonto kehottaa."
Mitenkä sinä Esko . tarkastelisit rehellisesti ateismia, ja millaisin sanakääntein?
Sieltäsuunnastakaan ei ole vielä asiallisuudesta tullut oikeen esimerkkejä.
ateismin olevan jumaluskon puutetta, niin mitäpä siitä tyhjästä olisi paljon puhumista.
Tämän palstan ateistit kuitenkin kiihottavat toisiaan perättömillä puheillaan ja väärillä väitteillään.
***ateismin olevan jumaluskon puutetta, niin mitäpä siitä tyhjästä olisi paljon puhumista***
Lähtöasetelmasi on asenteellinen ja virheellinen. Uskovaiselle kysymykset mihin ja miten ovat relevantimpia kuin kysymys miksi.
Nämä sivustot ovat täynnä vastauksia mihin jumalaan uskotaan ja miten oikeaan jumalaan pitäisi uskoa. Yhtään tyhjentävää vastausta kysymykseen: Miksi uskot sellaiseen, mistä ei ole todisteita? Miksi kuvittelet todistamattoman olevan olevainen?
On aivan eri asia kysyä ja selittää, miten temppu tehdään, kuin kysymys, MIKSI temppu tehtiin? Tämä on uskovaisille ylitsepääsemätön ongelma.
Ateismi on looginen seuraus oikeista MIKSI kysymyksistä, ei kysymyksistä: MITEN, MIHIN, MISSÄ ja MILLOIN.
***Tämän palstan ateistit kuitenkin kiihottavat toisiaan perättömillä puheillaan ja väärillä väitteillään***
Todista väitteesi.
Jumalaa ei ole ja raamattu on tyhjää täynnä ja kaikuu onttouttaan. Silti sinä ja kaltaisesi jaksatte paasata olemattomasta jumalastanne, eli tyhjästä päivät pääksytysten. Tyhjästä puhuminen on teillä noussut jo taiteenlajiksi.
>>Nämä sivustot ovat täynnä vastauksia mihin jumalaan uskotaan ja miten oikeaan jumalaan pitäisi uskoa. Yhtään tyhjentävää vastausta kysymykseen: Miksi uskot sellaiseen, mistä ei ole todisteita?
Tämä vastauksesi osoittaa selvästi, että et ymmärrä kristinuskoa. Tottakai kristityt ovat ajatelleet ja selittäneet miksi uskovat. Olet aivan ateistien propagandan sokaisema.
Yksityiset ihmiset ovat selittäneet omaa uskoaan ja myös Raamatussa on usko selitetty.
Se nyt on vain niin, että jos Jumalaa ei olisi, niin ihmiset keksisivät hänet. Jumalaa tarvitaan, kun hätä tulee.
>>Tämän palstan ateistit kuitenkin kiihottavat toisiaan perättömillä puheillaan ja väärillä väitteillään***
>>Todista väitteesi.
Älä naurata! Palsta on tulvillaan kiihotusta ja vääriä väitteitä.
sinulle voitaisiin kertoa Raamatusta ja Jumalasta. Onko Raamattu liian vaikeaa?
***Se nyt on vain niin, että jos Jumalaa ei olisi, niin ihmiset keksisivät hänet. Jumalaa tarvitaan, kun hätä tulee.***
Olet asian ytimessä. Ihmiset nimenomaisesti jumalansa ovat keksineet. Tarkoitatko sellaista hätää, kuten humanitäärinen katastrofi kuten Haitissa tai Tsunami? Ääliö.
***Tämä vastauksesi osoittaa selvästi, että et ymmärrä kristinuskoa***
En ymmärrä myöskään uskoa Allahiin, Zeukseen tai Teutatekseen. Sinä ilmeisesti ymmärrät.
Ps. 50:15
Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
>>En ymmärrä myöskään uskoa Allahiin, Zeukseen tai Teutatekseen. Sinä ilmeisesti ymmärrät.
Tämä on niitä olkiukkoja. Lopeta jo olkiukkojen rakentelu. Sitä ei arvosteta.
Annat vastaukseksi raamatun jakeita, joilla kuvittelet vakuuttavasi minut? Et ilmeisesti ymmärrä, että raamattua ei todistaa oikeaksi raamatulla. Eikö se ole olkiukon rakentamista ja johtaa taas pelkkiin kehäpäätelmiin. Turhauttavaa. Osaatko ajatella mitään itsenäisesti? Ilmeisesti et osaa.
Kuvitteletko, että kaltaisiasi aivottomia uskonnollisia robotteja arvostetaan? Ei.
... vaan liian ristiriitainen ja täynnä virheellistä tietoa.
että asiat sinulle selviäisivät. Sinulla pitäisi olla jotain yleistietoja kristinuskosta, että ymmärtäisit. Minusta näyttää siltä, että tunnet vain ateismia. Sillä lailla et voi ymmärtää, mitä Raamatun tekstit tarkoittavat.
Peruutat siis aina ateismin turviin, kun jotain uutta pitäisi ymmärtää. Sinun pitäisi ymmärtää uusi asia sellaisena kuin se on sanottu.
>>Et ilmeisesti ymmärrä, että raamattua ei todistaa oikeaksi raamatulla.
Raamattua ei todisteta oikeaksi Raamatulla vaan älyllä. Niinkuin ihminenkin vastaa toisen ihmisen puheisiin, Raamatussakin on vastauksia ihmisten ajatuksiin.
Hätätilanteet ovat joskus sellaisia kuin sodassa. Sotilaat ovat kertoneet, että he alkoivat rukoilla kuolemanhädässä. Mitä luulet, mitä he rukoilivat? He rukoilivat Jumalaa, kun muuta auttajaa ei ollut. Rintamalla oli myös kenttäpapit. He olivat auttamassa sotilaita eikä aseita siunaamassa, niinkuin ateistit sanovat.
jotka ovat kirjoitetut noin 1400 vuoden kuluessa. Se ei ole siten suunniteltu yhdeksi kirjaksi. Kun kirjoittajia on ollut monia, he ovat kirjoittaneet omalla persoonallisella tavallaan. Raamatun kirjoittajilla on myös ollut oman aikansa käsityksiä. Joku on voinut uskoa litteään maahan. Raamattu ei kuitenkaan ole hajanainen uskonasioissa.
***että he tekevät rikoksen kiihottaessaan uskovaisia vastaan.***
Ketkä HE? Kyse on yksittäisestä henkilöstä.
***Uskontoja saa arvostella, mutta se ei saa muuttua ihmisten solvaamiseksi***
On oikeus pilkata uskontoja, tässä tapauksessa kristinuskoa, jos se pidättää itsellään oikeuden käskeä tappamaan vääräuskoisia, kuten 5.Moos. 13:7-11 käskee.
***Kristityt tietävät, että haukkuminen on typerää käytöstä, eikä se satu heihin***
Mutta silti tartut asiaan? Jos asia olisi merkityksetön, et edes huomaisi sitä. Olet kuin pikkupoika, joka tipahtaa pyörän keskitangolle ja tukahtuneesti toteaa:" ...eih sattunuh...".
***Nyt he kumminkin ovat hyvin vihaisia ja hyökkäilevät kristittyjä vastaan***
En ole vihainen, mutta turhautunut ja huvittunut. Haukkuva koira ei pure, mutta kenttäpastorin siunaama ase tekee paljon enemmän tuhoa. Kyse on kaksinaismoralismista. Mielummin rehellisesti paha, kuin teeskentelevä sisältä umpimätä hyväntekijä.
http://s1.hubimg.com/u/1376468_f520.jpg
***Yleisesti sanon, että pitäisi löytää positiivinen elämänasenne***
Elää helvetinpelossa, myöntää rukouksissa olevansa syntinen ja arvoton, tehdä hyviä tekoja muille siksi, että itse saisi oman osansa taivasosuudesta? Ei kuulosta positiiviselta elämänasenteelta.
***Kun uskontoa halutaan arvostella, on otettava uskonnon tekstit tarkasteluun. Uskonnon kehotuksia ja neuvoja on katsottava, onko niissä jotain väärää. Yksityisten ihmisten teot eivät ole uskontoa, koska ihmiset tekevät toisin kuin uskonto kehottaa***
Pilkka on vain seurausta siitä, kun osoitetaan uskonnon, tässä tapauksessa kristinuskon paradoksaalisuus, virheellisyys ja taikausko, uskovaiset eivät suinkaan luovu uskomuksistaan, kuten yleensä ihmiset tekevät, kun heille osoitetaan, että ovat väärässä, vaan saarnaaminen ja käännytystyö vain yltyy. Tämä aiheuttaa pilkkaa. Ei ehkä sivistynyttä, mutta ymmärrettävää. En ymmärrä viimeisen lauseesi logiikkaa. Uskonto itsessään on hampaaton idelogia, pelkkiä sanoja. Ihmiset ovat niitä, jotka toimivat uskonsa puitteissa ja toteuttavat uskontonsa dogmeja käytännössä, joko kollektiivisesti tai yksinään. On merkityksetöntä, onko siitä seurannut toiminta hyvää vai pahaa. Hyväsydäminen ihminen toimii hyväsydämisesti tiedostamatta, ei uskontonsa käskemänä. "Hyvä-" tai "paha-" toiminta dogaattisuuden seurauksena tai oikeuttamana ovat kolikon kääntöpuolia.
***Kun sanotaan, että kristityt ovat tappaneet maailmansodissa miljoonia ihmisiä, kristittyjä syytetään muiden teoista. Kristityillä ei ole valtaa yksinään, kun he ovat vähemmistönä***
Asiavirhe. Toinen maailmasota aloitettiin kristityssä euroopassa, kristittyjen maiden välillä.
***Joku ateisti on palstalla ollut vihainen, kun on lainattu raamatunlauseita. Raamattu on kuitenkin se ateistien arvostelun pääkohde. Silloin pitää Raamattu olla hyvin esillä, että nähdään, mitä siinä sanotaan***
Totta. Minua ärsyttää suunnattomasti käytös, kun laitetaan kädet korville, ja argumenttien puuttuessa ladellaan taikauskoisia mantroja, joista keskustelu ja väittely on alkanutkin.
Huono vitsi kertoo enemmän kertojansa mauttomuudesta kuin itse surkeasta vitsistä.
***Ateistit suuttuvat tästäkin, kun heitä arvostelen***
Koska et voi muuta. Ateismi ei ole dogmaattinen oppirakennelma, jota vastaan voisit hyökätä. Ateisti voi arvostella sekä uskontoja että niihin uskovia.
***Kuitenkin en piittaisi ateismista vähääkään, jos ateistit esiintyisivät asiallisesti. Siinä ei ole mitään kiinnostavaa, jos joltakin puuttuu jotain. Jos ateisteilta puuttuu kiinnostus uskontoon, ei se herätä kenenkään kiinnostusta.***
Kumoat itse itsesi. Se uskovaisia näyttää kiinnostavan ja ärsyttävän, että toisilta puuttuu se usko kuin heilläon. Ateismi ei ole uskoa, vaan uskon puutetta. Uskovaiset syyllistyvät palstalla aivan samaan loan heittoon, kuin ateistitkin. Ateisteilta ei puutu kiinnostusta uskontoon, mistä keskustelufoorumin olemassaolo kertoo. Ateisteilta puuttuu itse usko.
***Minä kiinnostun ateismista silloin, kun huomaan sen olevan vahingollinen voima. Sellainen myrkyttää ihmisten mieliä ja aiheuttaa sairautta***
Kouluesimerkki uskonnon aiheuttamasta mielenvikaisuudesta on, kun ihminen muuttaa liikennelentokoneen palopommiksi. Ateismin terveysvaikutuksista ei ole lääketieteellistä, kliinistä tutkimusta, joten väitteesi on irrelevantti ja asiaton, ei tosiasioihin perustuvaa. Uskontojen aiheuttamista psykosomaattisista- psyykkisistä sairauksista sitä vastoin on tehty paljonkin tutkimuksia.
***Ateistien pitäisi olla iloisia positiivisella tavalla. Raamatussa puhutaan paljon ilosta ja evakeliumi on ilosanoma***
Negatiivista iloisuutta ei ole olemassakaan; vrt. kyynisyys, katkeruus, tai pahasuopaisuus. En minä saa kiksejä siitä, että uskovaisten vanhempien lapsi kuolee, se on aina surullista. Useammin kuulee lauseen: "Siinpä sai ateisti vanhemmat tuta jumalan vihan, koska ovat niin pahoja ja jumalattomia. Saivat mitä ansaitsivat. Ihan oikein!".
Kristinusko on kuoleman ja pelon kultti.
puuttuu usko - usko elävään persoonaan Jeesukseen.
"Elää helvetinpelossa, myöntää rukouksissa olevansa syntinen ja arvoton
Tehdä hyviä tekoja muille siksi, että itse saisi oman osuutensa taivasosuudesta"
Room.8:1-9 sanotaan näin:
Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki,lähettämällä
oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että
lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan,
on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden
että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa,
vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
se ei ole Hänen omansa.
"Kristinusko on kuoleman ja pelon kultti"
Hebr.2:14,15 sanotaan:
..että Hän kuoleman kautta kukistaisi sen jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen
ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet
orjuuden alaisia.
mahtaa olla rikosnimike?
10 § (11.4.2008/212)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Siitä voi tulla pari vuotta vankeutta max. jos joku jättää rikosilmoituksen.
Ehkäpä sinun kannattaisi olla varovaisempi noissa kirjoituksissasi, ettet joudu syytteeseen.
No jätä sitten se rikosilmoitus äläkä lässytä saatana!
Just toi teissä uskovaisissa on vikana kun aina ollaan heittelemässä tyhjiä uhkauKsia... Millon uhkaillaan helvetillä, millon islamilla, millon rikosilmotuksilla jne jne.
Mutta kun pitäis toimia, niin langetaan polvilleen ja aletaan rukoilla ja vinkua ja valittaa mutta oikeasti asioille ei tehdä yhtään mitään.
TEE SE VITUN RIKOSILMOITUS TAI LAKKAA VINKUMASTA SINÄ KUSIPÄÄHIHHULI!
Eikö 75 vuotiaalla miehellä ole muuta tekemistä kun roikkua yöllä ateismipalstalla uhkailemassa? Ja niin tee se rikosilmoitus. Alkaa vituttaa uskisten kaksinaismoraali.
Mitäs uskinten kaksoismoraali sinulle kuuluu?
uusnatsia..?!
Eli tunnustat.
On selvää, että ateisteilla on oma julistuksensa. Kun ateisteilla on omia järjestöjään, väitteetkin ovat yhteisiä.
Pahinta on, että ateisteilla on negatiivinen vaikutus tietämättömiin ja nuoriin. Ateismi on muuttunut usein selvästi vihamieliseksi asenteeksi kristinuskoa kohtaan. Tätä vihamielisyyttä perustellaan väärillä väitteillä.
Uskovaisilla ihmisillä on yleensä jokin henkilökohtainen itse muodostettu käsitys uskonasioista. Ateistit taas luulevat kristittyjen uskovan jotain. Se on se vanha olkiukko.
Ateistien olisi syytä päästä positiivisiin elämänkatsomuksiin. Nykyisellään ateismi myrkyttää ihmisten mieliä.
tavalla kuin Islaminkin "Islam on rauhan uskonto"
"On selvää, että ateisteilla on oma julistuksensa. Kun ateisteilla on omia järjestöjään, väitteetkin ovat yhteisiä."
Vain yksi väite on yhteinen: En usko jumalaan
"Pahinta on, että ateisteilla on negatiivinen vaikutus tietämättömiin ja nuoriin."
Voi ironiaa. Katso maailmaa ja sano onko kristinusko tehnyt hyvää?
"Uskovaisilla ihmisillä on yleensä jokin henkilökohtainen itse muodostettu käsitys uskonasioista. Ateistit taas luulevat kristittyjen uskovan jotain. Se on se vanha olkiukko."
Raamattu, te kaikki uskotte raamattuun.
Siihen epäinhimilliseen ja epäsopua levittävään kirjaan.
"Ateistien olisi syytä päästä positiivisiin elämänkatsomuksiin. Nykyisellään ateismi myrkyttää ihmisten mieliä."
Ei ateismi ei myrkytä mitään.
Se on valitettavasti niin ettei henkilö jonka mieli on jo myrkytetty huomaa että se on myrkyttynyt. Myrkky josta puhun jos et tajua on kristinusko.
Kristinusko on pohjimmiltaan yhtä rauhan uskonto kuin Islam. Kristityt eivät nykyään ole niin vaarallisia, kun he ovat mennet aika kauas raamatusta.
Ei ole tarvetta olla ironinen. En voi puhua muiden ateistien puolesta, mutta ne ateistit keitä itse tunnen minä mukaanlukien olemme ihan tavallisia muita huomioivia ja mukavia ihmisiä. Tunnen myös aika hyvin erään uskovaisen ja voin sanoa että moni uskovainen voisi ottaa hänestä mallia. Hän ei koskaan puhu uskonasioista seurassani eikä tyrkytä uskoaan, hän ei ole tuomitsemassa minua vaikka välillä minulta pääsee ärräpäitä ja perkeleitä, hän tietää etten usko jumaliin ja silti antaa minun olla rauhassa. Meillä kyllä riittää tekemistä ja jutunaiheita.
Katsos eskopiste kun ei pitäisi yleistää. Huomaan että sinulla on aivan väärä käsitys millainen ateisti on, kuvitteletko ihan oikeasti että emme ajattele positiivisesti ja olemme muutenkin vihamielisiä ja moraalittomia? Uskonnoista emme voi ajatella positiivisesti koska emme usko ja uskonnot ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat paljon pahaa ja sotia, ainoastaan siinä ateisti ja uskovainen joutuu törmäyskurssille, pitäisi sinun se tietää. Onko mielestäsi paha asia jos on ateisti ja moraalinen ja hyvä ihminen? Tunnetko edes ketään ateistia IRL?
"Pahinta on, että ateisteilla on negatiivinen vaikutus tietämättömiin ja nuoriin. Ateismi on muuttunut usein selvästi vihamieliseksi asenteeksi kristinuskoa kohtaan."
Mistä ihmeestä sinä näin päättelet? Miten se näkyy? Ei tuolla elämässä kukaan ateisti ateismiaan julista eikä ateismia julisteta yhtään missään. Mistä järjestöistä puhut? Ateismia ei huomaa missään mitenkään, en minä ainakaan ole törmännyt mihinkään mikä muistuttaisi ateismista. Uskovaisiin sensijaan silloin tällöin, jakavat omia lehtisiään, kirkon ohi ajan joka päivä, jeesuslappusiakin on lyhtypylväiviin ja tolppiin kiinnitetty silloin tällöin jne.
kirjoittaa niin paljon kuin sinä kirjoitat. Aikaa kuluu liikaa tietokoneen ääressä.
Minä tunnen ateisteja vain tällä palstalla. On selvää, että useimmat ihmiset eivät osaa kirjoittaa hyvin ja järkevästi, pikemminkin kärkevästi.
Kuitenkin kärkevät väitteen herättävät huomiota ja niihin pitää vastata.
Olisi siis tarpeellista kirjoittaa sellaista tekstiä, joka on positiivista ja ymmärtäväisesti suhtautuvaa muihin ihmisiin. Ihmisille on yhteistä, etteivät he tiedä asioista kovin paljon. Netissä erityisesti ei saa järkeviä vastauksia juuri mihinkään asioihin. Jos minä kirjoitan oikein jotain, siihen ei vastata mitään. Vain siitä tietää, että on ollut oikeassa.
Korostaisin tuota, että keskustelupalstalle pitäisi kirjoittaa niin hyvin kuin pystyy. Monet uskovat ihan tosissaan, että netti on vain kakanheittoa varten.
>>"Pahinta on, että ateisteilla on negatiivinen vaikutus tietämättömiin ja nuoriin. Ateismi on muuttunut usein selvästi vihamieliseksi asenteeksi kristinuskoa kohtaan."
>>Mistä ihmeestä sinä näin päättelet? Miten se näkyy?
Tällä palstalla se näkyy. Muualla en ateisteja tunnekaan. Pitäisikö merkata palstan kehnoimmat kirjoittajat?
"Minä tunnen ateisteja vain tällä palstalla. On selvää, että useimmat ihmiset eivät osaa kirjoittaa hyvin ja järkevästi, pikemminkin kärkevästi.
Kuitenkin kärkevät väitteen herättävät huomiota ja niihin pitää vastata."
- Mitä tarkoitat järkevästi kirjoittamisella?
"Olisi siis tarpeellista kirjoittaa sellaista tekstiä, joka on positiivista ja ymmärtäväisesti suhtautuvaa muihin ihmisiin."
- Miksi? Miksi suhtautuisin ymmärtävästi ihmisiin, jotka haluavat uskonnolleen erityisaseman ja jotka ouskoonsa tukeutuen syrjivät mm. homoseksuaaleja?
"Ihmisille on yhteistä, etteivät he tiedä asioista kovin paljon."
- Totta.
"Netissä erityisesti ei saa järkeviä vastauksia juuri mihinkään asioihin."
- Ehkä et vaan ymmärrä lukemaasi.
"Jos minä kirjoitan oikein jotain, siihen ei vastata mitään. Vain siitä tietää, että on ollut oikeassa."
- Sekö todistaa väitteesi oikeaksi, jos siihen ei vastata? ööö...
"Korostaisin tuota, että keskustelupalstalle pitäisi kirjoittaa niin hyvin kuin pystyy. Monet uskovat ihan tosissaan, että netti on vain kakanheittoa varten."
- Totta.
">>"Pahinta on, että ateisteilla on negatiivinen vaikutus tietämättömiin ja nuoriin. Ateismi on muuttunut usein selvästi vihamieliseksi asenteeksi kristinuskoa kohtaan."
>>Mistä ihmeestä sinä näin päättelet? Miten se näkyy?
Tällä palstalla se näkyy. Muualla en ateisteja tunnekaan."
- Millainen negatiivinen vaikutus ateisteilla on tietämättömiin ja nuoriin?
"Pitäisikö merkata palstan kehnoimmat kirjoittajat?"
- Kerro toki.
Sinä arvostelet kovasti meitä ateisteja. Voisitko Esko. kertoa minkä maiden ja maanosien kansalaiset ovat mielestäsi tarpeeksi kehittyneitä ja sivistyneitä kelvatakseen kristityiksi? Sinähän olit siinä poistetussa viestissä sitä mieltä että afrikkalaiset ovat liian primitiivisiä ollakseen oikeita kristittyjä vai miten se nyt menikään - vaikea tarkistaa kun viesti on kadonnut. Tarkoitan sitä viestiä jossa vastasit minulle että nykyään eivät kristityt polta ihmisiä noitina - paitsi Afrikassa, mutta sitä ei lasketa (sillä afrikkalaisia ei lasketa ihmisiksi????)...
Oliko kahden tuhannen vuoden takaisessa Lähi-Idässä mielestäsi tarpeeksi sivistyneitä ja kehittyneitä ihmisiä? Niin sivistyneitä ja kehittyneitä että heidän oppinsa aivan muuttamattomana kelpaa meillekin ohjenuoraksi?
"Minä tunnen ateisteja vain tällä palstalla"
Elätkö kuplassa? Vai etkö koskaan käy ulkona?
Olet varmasti tavannut (ehkä tutustunutkin) ainakin muutamaan ateistiin, jos olet kotoasi pois lähtenyt.
Vai oletko kenties kysynyt kaikilta tapaaviltasi ihmisiltä heidän uskonnollista suuntautumista?
Se kiva lähikaupan kassa, joka joka päivä hymyilee sun samalla vitsille, jonka heitätä joka kerta voikin olla ateisti vaikka olet varmaan aina luullut muuta.
Ateisteistien ei vaan yleensä ensimmäisenä tarvi huudella muille uskomattomuuttaan.
Se ettei Ateismilla ole yhteistä "ohjekirjaa" johtuu siitä että kaikki ateistit ovat YKSILÖITÄ
Ja heillä on jokaisella omat henkilökohtaiset ajatuksensa esim. maailman synnystä
Ateisteille yhteistä on vain uskonpuute henkiolentoihin
Saan varmaan taas kaikenlaista loskaa päälleni uskovilta, koska tekstini loukkaa varmaan jotain...
Mutta toisaalta miten voi sanoa mielipiteensä loukkaamatta ketään?!?
Sekin, että tulee siteeraamaan jumalaa/raamattua tänne tietää varmasti minkä vastauksen täältä saa. Jos haluaa toisenlaisen mielipiteen VAIHTAA PALSTAA!
Yleensä se menee näin: eli jos olen sitä mieltä että jumalaa ei ole, saadakseni positiivista vahvistusta menen ateistien palstalle
ja jos haluan negatiivisen vastauksen menen esim. kristinusko palstalle =)
"Kristityt eivät nykyään ole niin vaarallisia, kun he ovat menneet aika kauas raamatusta"
Päinvastoin, me elämme jokaisesta Sanasta, joka Jumalan suusta lähtee..Raamatun mukaan.