Elinkeinoelämän keskusliitto EK (työnantajien yhteisjärjestö) purki tupo-organisaationsa, kun Kataisesta tuli valtiovarainministeri ja Suomeen tuli kepu-kok-johtoinen hallitus, jolla on yksinkertainen enemmistö eduskunnassa. EK katsoi ettei se tarvitse organisaatiota tulopoliittisten kokonaisratkaisujen saamiseen.
Kun rahaministeri Katainen on toiminut ansiokkaasti EK:n juoksupoikana ja Suomeen on tällä hallituskaudella saatu 12 miljardin euron kestävyysvaje sekä jättimäinen ulkomaan velka, EK haluaakin tulopoliittista kokonaisratkaisua. Eihän tupoja voida tehdä ilman tupo-organisaatiota, jota EK:lla ei ole. Vai mitä?
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman kirjoittaa Hesarissa:
"Työmarkkinajärjestöjen soisi pohtivan kysymyksiä keskenään tai hallituksen kanssa kolmikantaisesti":
Työmarkkinajärjestöjen soisi pohtivan kysymyksiä keskenään. Jos työmarkkinajärjestöjen ratkaisu on EK:n mielen mukainen, hallitus hyväksyy sen oitis. Jos hallitus tuo neuvotteluissa esille ehdotuksia, ne ovat EK:n ja hallituksen etukäteen sopimimia.
Korkman kirjoittaa artikkelissaan: "Suomi tarvitsee talouspoliittisen paketin, joka elvyttää kansantaloutta, vähentää julkisen talouden kestävysvajetta ja lisää sekä työvoiman tarjontaa että sen kysyntää".
- työvoimasta ei ole pulaa, Suomessa on 300.000 työtöntä. Erittäin paljon nuoria, hyvin koulutettuja työttömiä.
- työvoiman kysyntä ei lisäänny sillä, että tuotantoa siirretään orjatyövoiman maihin, kunhan Suomesta on otettu kaikki mahdolliset tukiaiset
Korkman jatkaa: "Vastuu on hallituksen, mutta järjestöillä voisi olla nykyistä merkittävämpi rooli".
- työnantajajärjestöllä EK:lla on ollut aivan liian suuri rooli "hallituksen takapiruna", kun valtiovarainministerinä on osaamaton opettaja Siilinjärveltä, joka ei ole halunnut paneutua sen enempää suomalaiseen talouspolitiikkaan kuin työmarkkinajärjestöjen merkitykseen ja vaikuttavuuteen osana talouspolitiikkaa ja suomalaista hyvinvointia.
Korkman perää hallitukselta yhteistyötä opposition kanssa: "Yhteisymmärrystä olisi syytä hakea myös opposition kanssa, koska omaksuttujen linjausten pitäisi olla kestäviä vaalien jälkeenkin".
Korkman antaa ohjeita oppositiolle: "Tämä edellyttäisi oppositiolta tilapäistä poikkeamista siitä vaalitaktisesti houkuttelevasta esiintymisestä, jossa kipeiden toimenpiteiden tarve aina kielletään".
- toisin sanoen kun hallitus on toimillaan saanut Suomeen pitkän ja syvän laman, joka ehkä alkoi globaalina mutta jatkuu itseaiheutettuna - halutaan oppositio elvyttämään. Esko Ahon porvarihallituksen aiheuttaman laman jälkeen (joka oli porvarihallituksen itseaiheuttama - ei globaali lama).
Oppositio halutaan mukaan tekemään "kipeitä toimenpiteitä".
Ennen "kipeiden toimenpiteiden" aloittamista vaati Katainen, että yhtiövero pitää yrityksiltä poistaa. Mikä aiheuttaa noin 500 miljoonan euron edestä lisää "kipeitä toimenpiteitä" veronmaksajille. Korkman säesti Kataisen vaatimusta: "Merkittävin toimenpide voisi olla yhtiöverotuksen selvä keventäminen nykytasoltaan..."
Mitä muuta hallitus on tehnyt omien intressiryhmiensä vuoksi - ennenkuin "kipeät toimenpiteet alkavat"?
"Kahdesta viime yritys- ja pääomatuloverotuken uudistuksesta ovat hyötyneet vain varakkaiden yritysten omistajat", kirjoittaa verotuksen tutkija ja professori Matti Tuomala, joka kannattaa progressiivista pääomatuloveroa, jossa verot kasvavat veronmaksukyvyn mukaan.
Työnantajien kela-maksut on poistettu kokonaan ja näin saatu miljardin euron vaje sosiaaliturvaan eli miljardilla eurolla "kipeitä toimenpiteitä" pienituloisille ja työttömille.
Kokonaisverouudistusta kannattava Katainen haluaa pitää pääomatuloverotuksen matalana tasaverona ja lisätä kulutuksen verottamista. Katainen kerää 2 miljardia lisää verotuloja nostamalla arvonlisäveroa ja energiaveroa.
Veropolitiikkaa on tehty osana elvyttäviä tupoja. Nykyinen hallitus haluaa tehdä verouudistukset omien intressiryhmiensä etujen mukaisesti siten että verotus hyödyttää kaikkein varakkaimpien yritysten omistajia, yritysjohtajia ja maatalousyrittäjiä. Verot ja "kipeät toimenpiteet" pitäisi tehdä pieni- ja keskituloisten kustannuksella opposition piikkiin.
Katainen sanoi tv:ssa, ettei pääomatuloja kannata nostaa, koska tuotto olisi vain 100 miljoonaa euroa/v, jos parilla prosentilla korotetaan. Veronmaksukyky ei ole kokoomuksen tai kepun oikeudenmukaisuutta... (tai sen tuntua). "Pääomatuloja voidaan korottaa ensi syksynä tai ehkä ensi talvena - ei sen tuoton vuoksi - vaan oikeudenmukaisuuden tunnun vuoksi", sanoi Katainen.
Kumpikaan päähallituspuolue ei ota huomioon talouden nobelistin tutkimuksia, koska ne ovat vastoin EK:n ja MTK:n tavoitteita. Talouden nobelisti Paul Krugmanin mukaan kansantalous kasvoi voimakkaammin silloin kun tuloerot eivät kasvaneet. Kun tuloerot lähtivät kasvuun, kansantalouden kasvu hidastui.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aina kun törmään Sixten Korkmaniin, olo alkaa tuntua ilkeältä ja pahaenteiseltä - olihan ko. henkilö miltei pääroolissa silloin 1990-luvulla, kun meiltä suurilta ikäluokilta ryövättiin kaikki mielentilaa myöten. Tosin tähän ryövääjäkolmikantaan kuuluivat myös Niinistö ja Lipponen, sekä kaikki eduskunnan puolueet konsensus-hengessä.
Eikö pörssisuomi olekaan se rajaton ulottuvuus, jossa taivas on kattona ja seinät ovat leveällä, Sixten Korkman ja muut riistäjät? Mistä te seuraavaksi riistätte, kun olette riistäneet jo suuren joukon suomalaisia?
Kuka teistä keksi ne lait, joiden avulla jopa työnteosta tehtiin kannattamatonta? Eikös se ole rikos, jos estää toista elättämästä itseään työllään, ja sitten toisaalla syyllistää siitä, jos ei työllisty? Voisiko Korkman kertoa, miten edellä mainittu yhtölä voi olla toimiva? Entä, jos tehokkuusvaatimukset ovat tärkeämpiä kuin työllisyyden hoito ja/tai työnteon kannattavuus yksilön itsensä kannalta katsottuna, miten on tilanne näiden osalta tänään? Vieläkö viette eli varastatte pätkätyöntekijän palkat? Entä nämä osuuspankit, jotka eivät enää toimi osuuskuntatoimintaa koskevien lakien mukaisesti? Onko ne nyt mieleisiänne pankkeja? Kuka kaatoi globaaliyritys EKA-Yhtymän? Senkin toimintamallin piti olla niin osuuskuntamuotoista, mutta totuus taisi ollakin ihan jotain muuta. Osuuspankkien on vaihdettava nimeä, koska ne eivät toimi ko. lakien mukaan. Siinäpä uusi saneeraustehtävä Sixten Korkamille korkattavaksi. Kyllä työtä tosi etsivälle on, jos se moraali on kohdallaan ja arvot paikoillaan. Rajansa siis kaikella. Terveisiä vain vieläkin vihaiselta
Kun päättävät omat palkkansa. ei ne piittaa siittä että kansa maksaa ja tapetaan yksinkertaisesti kaiken verotuksen ja politiikan alle. Jokainen politiikka pamppu pois ylimääräisistä viroista. palkka leikkaukseen .kellekkään edustajalle ei makseta palkkaa enempää kun 700.e kk. matkakorvaukset ja muut kulukorvaukset jokainen hoitaa kyseisestaä summasta. muut menot. katotaampas sitten kuinka esim. oravannahka pekkarinen hymyilee "edustus " höyhenissä ja suunnnittelee uusia korotuksia. pekkarinen oli vaan esim. Kyllä se on niin että jokainen edustus pamppu osallistuu suomen talouden lamaan eikä vaan köyhät, työttömät. syrjäytyneet ja mökin mummot tuupovaarasta.