Väärät kategoriat.

evoluutiovalheet

Miksi evoluutio on tiedekategoriassa? Sehän on sama kuin jos ns. holokaustirevisionismi pistettäisiin tiedekategoriaan ja "virallinen holohoax" taas uskontokategoriaan. Kreationismi kuuluisi selvästi tähän tiedekategoriaan ja evoluutio puolestaan uskontokategoriaan, sillä 99% tiedemiehistä sydämessään pitää evoluutioteoriaa saatanallisena valheena. Moni ei sitä tietenkään päivän valossa tunnusta, sillä VAINO on erityisen kovaa ja evoluutiovalhetta vastustavien ura on usein uhattuna. Tämä jo kertoo siitä, että evoluutioteoriassa on jotain pahasti vialla, sillä eihän demokraattisessa yhteiskunnassa valheita edustavia tarvitsisi vainota, vaan totuus paljastuu avoimessa ajatusten ja ideoiden välisessä kilpailussa. Näin onkin kaiken muun tieteen paitsi saatanallisen evoluutioteorian kohdalla, jota näköjään pitää suojella lain ja viranomaisten voimalla. Kreationismi sen sijaan pärjää hämmästyttävästi vapaaehtoiseen työhön perustuvien järjestöjen avustuksella. Kyllä tämä kreationistien sitkeys aivan selvästi osoittaa, mistä asiasta on kyse. Samoin tämä evoluution puolustaminen virallisen propagandan voimalla taas osoittaa sen, että se perustuu valheelle, sillä juuri valhe tarvitsee virallisten ja vaikutusvaltaisten tahojen suojelua. Näin on historiassa ollut aina. Niin on näköjään evoluutionkin kohdalla. Siitä tunnustaa valheen, että se tarvitsee isojen herrojen ja virkavallan suojelusta. Siitä tunnustaa totuuden, että sitä edustavia nämä virkavallan kätyrit vainoavat.

2

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tässäpä parasta mihin kreationismi kykenee, perättömiä syytöksiä, ja uhoamista ja salaliittoteorioita.

      • vanha-kissa

        Veikkaan, että joku trolli on taas liikkeellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      874
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      823
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      251
      726
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      54
      709
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      49
      619
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      540
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      43
      528
    Aihe