Kun lestadiolaisia on YLI PUOLET väestöstä...

Onko kukaan muu miettinyt sitä, kun lestadiolaisten osuus väestöstä ylittää 50%:n rajan?

Miten lainsäädäntö muuttuu?

Ainakin ehkäisy muuttuu laittomaksi ja ehkäisyvälineiden myynti loppuu. Myös televisiot pimenevät ja myynti loppuu. Alkoholi katoaa kauppojen hyllyiltä.

Samoin radiolähetyksissä saa soittaa vain klassista ja hengellistä musiikkia ja alusvaatemainokset kielletään.

Sunnuntaisin ei saa tehdä mitään työtä. Lestadiolaisuutta ei saa kritisoida eikä kyseenalaistaa.

Siis sekä hyvää että huonoa. Unohtuiko jotain?
9348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Älä maalaa kuule pirua seinälle! Ei no letsaidalaiset niin kovia lapsia ole sentään tekemään, ja niistä tulee jokunen aina vuosittain järkiinsäkkin, ja lähtee lipettiin siittä sakista!

Äänestä
  • Ite asun PK-seudulla ja naapurustoon on muuttanut 6 uutta nuorta lestadiolaisperhettä reiln 2 vuoden aikana!

    Nyt niitä on "puolet kyläläisistä"... :(

    Äänestä

...onko niissä naisiakin, mä voisin kääntyä, jos kerran ehkäisyäkään ei sallita, sittenhän sitä mielellään naisi kun olisi toivoa saada kokonainen perhe.. ..eikä paljoa haittaisi vaikkei olisi radiota ja teeveetä, mitäs niillä tähänkään asti on tehnyt..

Äänestä
  • Mee lestadiolaisten nuorten iltoihin ja pokkaa sieltä joku kaunis, nuori ja kokematon lestadiolaistytär. Nuorten iltoja järjestetään rauhanyhdistyksillä ja niihin on vapaa pääsy.

    Äänestä

  • vl-nuori kirjoitti:

    Mee lestadiolaisten nuorten iltoihin ja pokkaa sieltä joku kaunis, nuori ja kokematon lestadiolaistytär. Nuorten iltoja järjestetään rauhanyhdistyksillä ja niihin on vapaa pääsy.

    ..ei lestadiolaiset käy kapakoissa käännyttämässä lisäjäseniä ? Taidan olla liika vanha semmosiin nuorten iltoihin. Ei ne sitten vähän vanhempia mutta yhä lapsentekoiässä olevia naisia käännytä ?

    Joskus mä sellaselle olen jutellut joka sitä teki, mikähän lie kirkko oli. ;-) Se suuttu kun olin eri mieltä, mutta oli mies, naiselle en olisin ollut samaa mieltä ;)

    Äänestä

Ei ole pelkoa, että niin kävisi.
Enemmän olisin huolissani islamin uskon leviämisestä länsimaissa.

Äänestä

Syttyy sisällissota.
Ei kansalaiset hyväksy uskonnollisia johtajia.

Äänestä
  • http://216.109.117.135/search/cache?ei=UTF-8&p=presidentti kirkossa&u=www.helsinginseurakunnat.net/cgi-bin/ws_news/news.cfm?idseurakunta=4&luokka=Tiedotteet&w=presidentti kirkossa&d=CE8E3ED7A0&c=483&yc=39053&icp=1
    http://216.109.117.135/search/cache?p=uskonnonopetus kouluissa&ei=UTF-8&n=20&fl=0&u=www.evl.fi/kkh/to/kkk/koulu/eurousk.html&w=uskonnonopetus kouluissa&d=174350745A&c=483&yc=32265&icp=1

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulevaisuuden ihminen kirjoitti:

Onko kukaan muu miettinyt sitä, kun lestadiolaisten osuus väestöstä ylittää 50%:n rajan?

Miten lainsäädäntö muuttuu?

Ainakin ehkäisy muuttuu laittomaksi ja ehkäisyvälineiden myynti loppuu. Myös televisiot pimenevät ja myynti loppuu. Alkoholi katoaa kauppojen hyllyiltä.

Samoin radiolähetyksissä saa soittaa vain klassista ja hengellistä musiikkia ja alusvaatemainokset kielletään.

Sunnuntaisin ei saa tehdä mitään työtä. Lestadiolaisuutta ei saa kritisoida eikä kyseenalaistaa.

Siis sekä hyvää että huonoa. Unohtuiko jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu