Siionin matkalaulu
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.
Mä mato vain ja savi oon huono sotija.
Kiusoissa taisteluissa mun täytyy sortua,
jos et sä Kristus, Herra, mua auta vahvista -
vaan autathan, oi auta, voimallas pueta.
Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.
Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo riemu, ja taivas syntisen.
Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.
Se virsi vain on heikko, ja kiitos köyhä on,
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.
- Niilo Tuomenoksa
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan.
Sä suostut mahdottoman, mun, kanssa asumaan
ja aivan tällaisena mua kaikess kantamaan.
Et väsy vaikka usein mä väsyn kokonaan -
sun armos, rakkautesi ei lopu milloinkaan.
Mä mato vain ja savi oon huono sotija.
Kiusoissa taisteluissa mun täytyy sortua,
jos et sä Kristus, Herra, mua auta vahvista -
vaan autathan, oi auta, voimallas pueta.
Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.
Sä rohkeaksi hoidat ja uskon vahvistat,
hiljennät levottoman, murheessa lohdutat.
Sä kurjan ilo riemu, ja taivas syntisen.
Sua itkuissani kiitän, viritän virren sen.
Se virsi vain on heikko, ja kiitos köyhä on,
niin usein nurkumiellä mä kuljen lohduton.
Vaan kuitenkin mua hoidat lahjojas tuhlaillen,
päivästä päivään kannat perille saatellen.
- Niilo Tuomenoksa
Vastaukset 7
Vanhimmat
tämä on hienoin siionin matkalauluista tuo jotenki voimaa eteenpäin
Oikealta nimeltään Vaellusvirsi. Olen tavannut Niilo Tuomenoksan 60-luvulla.
Todellinen laulu - Jumalan oman jokapäiväinen rukous! Minäkin olen tavannut Tuomenoksan juuri 60 -luvulla! Hän ole pitämässä seurakunnassamme raamattutunteja ja tuli kotiimme käymään. En unohda sitä ikinä! Olin silloin juuri Vivamossa rippikouluni käynyt ja siellä saanut ottaa Jeesuksen vastaan, elämäni antaa Hänelle. Perheemme oli myös tullut uskoon tämän myötä. Jeesuksen käsittämättömään armoon ja anteeksiantavaan rakkauteen edellen turvaten. Muuta turvaa ei olekaan!
Minulle ihan outo. En ole kuunnellut siioninvirsejä vaikka lutti olenkin.
Pitääpä guuglettaa tämä.
ST
1.
Myös isämme uskoivat ennen
ja kylvivät, leikkasivat.
Me saarnaamme aikojen mennen
kuin isämme saarnasivat:
”On täyttynyt aika, sen soi Jumala,
on lähellä Kristuksen valtakunta.
Siis kääntykää, nöyrtykää parannukseen
ja suostukaa armahdukseen.”
2.
Kun Herramme tietänsä kulki,
niin tultansa tartutti hän.
Hän tuo vielä toivonsa julki:
”Sen tahtoisin taas syttyvän.”
Hän Henkensä meillekin lahjoittaen
myös tehtävän antoi niin vastuullisen:
”Nyt menkää ja kaikille julistakaa
jo sanaani pelastavaa.”
3.
Hän, Kristus, on toivo myös maamme,
siis häntä me rukoilemme.
Ja Herralta taas kevään saamme,
hän kasvun suo kylvöllemme.
Nyt Jeesuksen nimessä korkeassa
me saarnaamme anteeksiantamusta.
Kun syntinen armon näin turvaksi saa,
hän kiittää vain armahtajaa.
4.
On kasteessa siunaus pyhä,
kun Herramme lahjoittaa sen.
Hän kansansa turvaksi yhä
tuo armonsa rikkauden.
Ja ehtoollisella hän suo omilleen
taas voimaa ja lohtua kilvoitukseen.
Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo
ja sanallaan uudeksi luo.
5.
Nyt uskossa autuuden rantaa
jo täältä me katselemme.
Jo virtemme kiitosta kantaa,
me toivossa riemuitsemme.
Vaan kerran kun pääsemme Karitsan luo,
soi laulumme uusi kuin pauhaava vuo.
Se iäistä kiitosta Herralle soi,
hän armahti, taivaaseen toi.
ST
Kuitenkin aloitus oli vain sielullista hömppää. Sana todistaa: Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
Vain ne, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi ja ovat pesseet vaattensa Karitsan veressä kulkevat taivasta kohden.
Laulun alkuperäinen nimi on "Vaellusvirsi". Sain tutustua nuorena Niilo Tuomenoksaan ja hän oli minulle (ja on edelleen) hengellinen isä, niin laulujensa kuin raamatunopetustensakin kautta. Uskottava, armoa julistava ja monessa rohkaiseva vierelläkulkija.