Tuossa elämän matkanvarrella olen nähnyt kuinka ihmisen sisällä velloo ongelma suuntaan ja toiseen.
Esimerkiksi isäni kasvoi kristillisessä kodissa ja hänestä tuli ateisti, ns. vapaa- ajattelija.
Kaikki kristilliset arvot olivat maahanpoljettuja, vain ihmisen käsi voittaa elämän ja ehkäpä sen tähden kannatti vasemmistolaisuutta. Ensi vuonna jos eläisi, täyttäsi 100 vuotta.
Hänen koko kotialueensa mäki on kristittyä porukkaa, kuulema pottupellollakin raamattu kädessä kävelivät ja kuuluvat jälkipolvi tähän Kansanlähetyksen piiriin.
Isäni ei varmaan kotoaan lähtönsä jälkeen käynyt kuin 2 tahi kolme kertaa noissa ympyröissä.
Näytti veljelleni ja minulle paikat.
Ei hakenut perintöä, ei mitään vaan erosi kokonaan kotoaan. Ehkä arvosteli kasvatusta, kuin B. usmanni täällä.
Veljeni söi sitä hedelmää ja kylvää samaa siementä edelleen ja sarvipäät hänen sanoissaan löytyy niin Lestadiolais ja muissa kirkollisissa muotomenoissa.
Varmaan jos niitä sanoja löytyisi täällä, olisi tuttuja sielunmaailman vuodatuksia, mitä täällä saa lukea vaikkapa adventismia vastaan joidenkin kirjoituksissa, eli mitään uutta ei ole auringon alla.
Vain ihmisen sisäinen ongelma ja riita, rienaajan mielenlaatuinen elämä.
Samaa voisin kertoa muistakin herätysliikkeeseen syntyneistä ihmisistä.
On helluntaisaarnaajan jälkipolvea, kulkee ja kylvää katkeraa siementä sinne sun tänne.
Sitä löytyy kirkonpiiristä ja voisinpa minä vapaa- ajattelijoiden onnesta kertoa, kuinka kirouksellista se on siemenenä. Mutta en viitsi. Silloin kyväisin tätä väärää hapatetta, katkeruuden siementä, jonka kylvopellon satoa nämä keskustelupalstat ovat tulvillaan.
Olisiko näihin uskomista? Ei varmaan, on katkeruuden yrtit ja niillä maustettu "vapaus" elämänleipä, niin se on hapanta syödä.
Ehkä siksi Jeesus käski ja kehotti Israelilaisia kaapimaan kaikki happamuus pois kotonta.
Olisiko meidän aika kaapia happamuutemme, itsekukin, koska "me olemme se ongelma".
Ei kirkollisuus, ei helluntalaisuus, ei adventismi, ei se tai tämä, vaan ongelma on sisällämme.
Jumala tuntee ihmisen sydämen ja Hän tuomitsee sen mitan mukaan, millä me mittaamme.
Ehkä parasta olisi alkaa tehdä parannuksen hedelmiä jokainen, eli miksi jokainen?
Juuri siksi, kun henkemme hedelmä on viemässä meitä kadotukseen, ellemme tee parannusta.
Jokaiselle seurakunnalle on oma paikkansa ja siksi emme voi olla tuomareita, sillä Jumala tuntee sydämen ja jos rakkautemme ei ole tuonut Kristuskasvoisuutta sinun kohdallasi, on lähimmäinen toisessa yhteisössä.
Jos täällä tuomitsemme vaikka adventistia, kun ja jos se rakkaudettomuudessa teemme, olemme surkuteltavat matkalaiset. Miekkamme ei ole tupessa.
Jos täällä tuomitsemme *"muunmaalaiset" rakkaudettomuudessa, emme vaella Hengessä.
Voimme vain todeta, "kirjoitettu on" ja muu sitten onkin pahasta.
On on, tahi ei ei. Tuomion julistaa Sana ja tuomion kohde on ihminen.
Sana sanoo jopa, että tuomio lähtee Jumalan huoneesta, miten sitten käy jumalattoman.
Eiköhän silloin olla samalla puolen vaakakuppia, vasta todellisessa parannuksessa voidaan voittaa ja siinä kuolee liha.
Mutta sittenkin tuntuu siltä, että ihmisen ongelma jatkuu ja unohdamme mitä on kirjoitettu, jatkamme hyvän ja pahantiedon puun hedelmänmaun kertomista päivästä toiseen, lukien kuolemaa itsellemme.
Eli missä vaakakupissa sinä haluat seistä, jää Sanan viimekädessä punnittavaksi.
Esimerkiksi isäni kasvoi kristillisessä kodissa ja hänestä tuli ateisti, ns. vapaa- ajattelija.
Kaikki kristilliset arvot olivat maahanpoljettuja, vain ihmisen käsi voittaa elämän ja ehkäpä sen tähden kannatti vasemmistolaisuutta. Ensi vuonna jos eläisi, täyttäsi 100 vuotta.
Hänen koko kotialueensa mäki on kristittyä porukkaa, kuulema pottupellollakin raamattu kädessä kävelivät ja kuuluvat jälkipolvi tähän Kansanlähetyksen piiriin.
Isäni ei varmaan kotoaan lähtönsä jälkeen käynyt kuin 2 tahi kolme kertaa noissa ympyröissä.
Näytti veljelleni ja minulle paikat.
Ei hakenut perintöä, ei mitään vaan erosi kokonaan kotoaan. Ehkä arvosteli kasvatusta, kuin B. usmanni täällä.
Veljeni söi sitä hedelmää ja kylvää samaa siementä edelleen ja sarvipäät hänen sanoissaan löytyy niin Lestadiolais ja muissa kirkollisissa muotomenoissa.
Varmaan jos niitä sanoja löytyisi täällä, olisi tuttuja sielunmaailman vuodatuksia, mitä täällä saa lukea vaikkapa adventismia vastaan joidenkin kirjoituksissa, eli mitään uutta ei ole auringon alla.
Vain ihmisen sisäinen ongelma ja riita, rienaajan mielenlaatuinen elämä.
Samaa voisin kertoa muistakin herätysliikkeeseen syntyneistä ihmisistä.
On helluntaisaarnaajan jälkipolvea, kulkee ja kylvää katkeraa siementä sinne sun tänne.
Sitä löytyy kirkonpiiristä ja voisinpa minä vapaa- ajattelijoiden onnesta kertoa, kuinka kirouksellista se on siemenenä. Mutta en viitsi. Silloin kyväisin tätä väärää hapatetta, katkeruuden siementä, jonka kylvopellon satoa nämä keskustelupalstat ovat tulvillaan.
Olisiko näihin uskomista? Ei varmaan, on katkeruuden yrtit ja niillä maustettu "vapaus" elämänleipä, niin se on hapanta syödä.
Ehkä siksi Jeesus käski ja kehotti Israelilaisia kaapimaan kaikki happamuus pois kotonta.
Olisiko meidän aika kaapia happamuutemme, itsekukin, koska "me olemme se ongelma".
Ei kirkollisuus, ei helluntalaisuus, ei adventismi, ei se tai tämä, vaan ongelma on sisällämme.
Jumala tuntee ihmisen sydämen ja Hän tuomitsee sen mitan mukaan, millä me mittaamme.
Ehkä parasta olisi alkaa tehdä parannuksen hedelmiä jokainen, eli miksi jokainen?
Juuri siksi, kun henkemme hedelmä on viemässä meitä kadotukseen, ellemme tee parannusta.
Jokaiselle seurakunnalle on oma paikkansa ja siksi emme voi olla tuomareita, sillä Jumala tuntee sydämen ja jos rakkautemme ei ole tuonut Kristuskasvoisuutta sinun kohdallasi, on lähimmäinen toisessa yhteisössä.
Jos täällä tuomitsemme vaikka adventistia, kun ja jos se rakkaudettomuudessa teemme, olemme surkuteltavat matkalaiset. Miekkamme ei ole tupessa.
Jos täällä tuomitsemme *"muunmaalaiset" rakkaudettomuudessa, emme vaella Hengessä.
Voimme vain todeta, "kirjoitettu on" ja muu sitten onkin pahasta.
On on, tahi ei ei. Tuomion julistaa Sana ja tuomion kohde on ihminen.
Sana sanoo jopa, että tuomio lähtee Jumalan huoneesta, miten sitten käy jumalattoman.
Eiköhän silloin olla samalla puolen vaakakuppia, vasta todellisessa parannuksessa voidaan voittaa ja siinä kuolee liha.
Mutta sittenkin tuntuu siltä, että ihmisen ongelma jatkuu ja unohdamme mitä on kirjoitettu, jatkamme hyvän ja pahantiedon puun hedelmänmaun kertomista päivästä toiseen, lukien kuolemaa itsellemme.
Eli missä vaakakupissa sinä haluat seistä, jää Sanan viimekädessä punnittavaksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
---"Jos täällä tuomitsemme vaikka adventistia, kun ja jos se rakkaudettomuudessa teemme, olemme surkuteltavat matkalaiset. Miekkamme ei ole tupessa."---
Väärys on aina tuotava esiin, oli se sitten kirkkokunta, lahko, järjestö jne. tai joku yksittäinen henkilö, joka harrastaa toisten alistamista, hyväksikäyttöä, asioiden peittelyä, jne.
Lopullinen tuomio julistetaan kuitenkin aikanaan ja rangaistus pannaan täytäntöön, joten meidän ei siitä kannata murehtia.
---"Jokaiselle seurakunnalle on oma paikkansa ja siksi emme voi olla tuomareita, sillä Jumala tuntee sydämen ja jos rakkautemme ei ole tuonut Kristuskasvoisuutta sinun kohdallasi, on lähimmäinen toisessa yhteisössä."---
Millekkään seurakunnalle, instituutiolle, uskonnolliselle liikkeelle tai lahkolle ei Jumala ole koskaan myöntänyt minkäänlaisia valtuuksia missään asiassa.
He ovat sen itse vain ottaneet. Opettaakseen oppeja, jotka ovat ihmiskäsityksiä ja omaa viisautta.
Ainoastaan apostoleille Jeesus antoi vallan mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumia.
Ja me yksilöinä voimme olla apostolien seuraajia ja jatkaa evankeliumin julistusta.
No mitä uutta auringonalla? Ei mitään, koska se ongelma on ihmisen sisällä.
Sinä pidät itseäsi kahleessa, kierrät levyä päivästä toiseen.
Kun katselen ihmistä, paratiisissa Aadamin perheessä veljessurma.
Sinulla ratkaisu, tapetaan kaikki, kaikki syylllisiä.
Tullaan sovitushetkien keskipisteeseen ja ehtoollishetkeen.
Yksi ratkaisija, 30 hopearahaa ja suudelma. Silti Jeesus otti leivän ja antoi samassa pöydässä.
No sinä tappaisit kaikki ja tuomitsisit, siis omassa viisaudessasi!
Entä tämä päivä. Aivan eri seurakunnissa on sisällä omia ongelmia ja nyt ei puhuta adventismista.
Haureutta, pastorin kohdalla, vaimonsurma, rakastaja, joka surmaa pastorin uudenvaimon ja taas hänen rakastajansa. On sitä ja on tätä. No sinä mehtaisit päivästä toiseen ja olisit ikäsi kahleessa!
Etkö pääse eteenpäin?
Olen näitä itsensä kahlitsijoita nähnyt riittävästi, heitä löytyy joka paikasta, ja eritoten seurakuntien parantaja poppaukoista. Kahleessa esittelevät aina jäljet, kuinka niissä pyöriessä ne hierovat ja hierovat käsiä, jalkoja, mieltä sun toista. Eikä vapautta.
Tuossa tapasin taivaallisen miehen, veli Yunin, hän sanoi, että kun Kristus ilmestyi hänelle ja vankilan ovet avautuivat, hän läksi käskystä, no asia on pitkä, en kirjoittele.
Mutta vankilasta pääsee vapaaksi, sieltä pääsee, alkoholisti, narkomaani, murhaaja, hyväksikäytetty jne.
Kun vankilan ovet avautuvat, vaikka on hakattu ja kidutettu niin , että nilkat ovat murrettu, ettei voisi kävellä, Herra parantaa.
Sen parantumisen jälkeen julistaa Kristusta, eikä hierrytä ranteita ja nilkkoja ja niitä esittele.
Eli etkö halua päästä vapaaksi, vai jatkako koko elämäsi kahleittesi esittelyä, niinkuin moni eri asioita päivät pääskytysten?
Valita on sinulla.
Niinkuin tuo Kiinanveli kertoi, jos hän ei olisi lähtenyt, niin hän edelleen olisi tuolla vankilassa.
Lähdetkö sinä, vai onko kahleesi sinulle rakkaat loppuelämäsi, eli hierrät ja hierrät, koska se tuntuu hyvältä? Sitäkö haet?
Ei sinun haavasi ole sen syvempiä kuin mulla, mutta olen vapaa Kristuksessa.
Olen kanssasi samaa mieltä. On niin paljon tietoa ja edistymistä maailman ja maailmankaikkeuden ymmärtämisessä. Silti ratkaisemattomia kysymyksiä on pilvin pimein. Miksi maailmassa on väkivaltaa, sotia, sairautta, nälänhätää?
Jos ihmiskunnan ongelmat olisivat vain tieteeseen ja teknologiaan liittyviä, ne olisi jo aikoja sitten ratkaistu. Ihminen on hyvä ratkomaan tuollaisia ongelmia. Mutta omia ongelmia me emme osaa ratkaista, koska ne ovat toisen laatuisia, ne eivät koske tiedettä tai teknologiaa vaan moraalia. Olemmeko täysin sekoittaneet asiat?
Synti on laittomuus, moraalittomuus on syntiä. Sana sanoo: Kun laittomuus lisääntyy, kymenee useimpien rakkaus. Ketä kohtaan? Eikö juuri lähimmäistä? Laittomuus lisääntyy yhä enenevässä tahdissa. Täälläkin on julistettu aivan avoimesti, ettei laista, siis Jumalan kymmenestä käskystä, tarvitse mitään piitata. Ne on poistettu. Tilalla on vaina armo ja rakkaus. Missä ne näkyvät? Eivät tässä laittomuudessa ainakaan.
Lehdet ovat pullollaan ihmisten rikoksia. Emme välitä, jos jossakin ihmisiä kuolee nälkään, murhattuina tai sodissa. Emme enää välitä, jos joku kulmillamme raiskataan tai pahoinpidellään. Ihmisten mieli on kääntynyt niin kauas alkuperästään, että hän vain ajattelee omaa etuaan, mukavuuttaan tai himojaan.
Vai välitämmekö toisistamme? Onko jokainen kohtaamani ihminen minun lähimmäiseni, jonka hyvinvointia ajattelen. Haiti ja Chile tarvitsevat varoja katastrofiensa hoitamisessa. Apuamme voivat tarvita myös lähellä olevat. Tiedämmekö, millaisia paineita on ympärillämme asuvien ihmisten elämässä? Huomaammeko avun tarpeessa olevat? Kuljemmeko avoimin silmin vai sokeina sokeitten taluttajina.
Tätä kysyn myös itseltäni, sillä melkein päivittäin näen, että jotakin olisi voinut tehdä. Toisinaan huomaan, että olen tehnyt, mitä voin, mutta asiat eivät muutu tai niitä ei edes välitetä muuttaa omasta mielestäni oikeiden neuvojen mukaan. Niinpä kärsimys leviää ja leviää, kuin vesirenkaat.
Yhdessä asiassa olen tehnyt valintani. Mainitsemani kymmenen käskyä kuuluvat minulle, ja minun on otettava ne huomioon elämässäni. Minulle ne eivät ole muinaisjäänne, vaan elävän Jumalan ohje oman elämäni suuntaa ottaessani. Ne ovat käytännöllisen viisauden sanat. Voin niistä ammentaa ratkaisuja omiin ongelmiini. Tiedän, mitä tehdä, kun pulma minut yllättää. Päivittäin kohtaan tilanteita, jotka minun on selvitettävä. On helppoa elää, kun tietää, että Jumala jo muinoin antoin hyvät ohjeet koko elämälleni.
Miten voimallisesti nuo käskyt ovat vaikuttaneetkin elämässäni. Ennen kaikkea olen saanut rauhan sydämeeni ja mieleni on levollinen. Minun ei tarvitse pelätä mitään, ei edes kuolemaa. Millaisen muutoksen suomalaisetkin saisivat maahamme, kun ottaisivat todesta nämä yksinkertaiset ja helposti ulkoakin opittavat neuvot ja toteuttaisivat niitä arjessaan. Muinoin näitä ohjeita tuli opettaa kaiken aikaa.
Kuvittele! Jonakin päivänä kukaan ei olisi tappanut ketään, kukaan ei olisi varastanut keltään mitään, ketään ei olisi petetty, eikä tarvitsisi oikeudenkäyntejä. Pahoinpitelyt ja riidat olisivat mennyttä aikaa, myös raiskaukset ja muut hyväksikäytöt. Kun kukaan ei käyttäisi mitään huumeita, kenenkään ei tarvitsisi kotonaan pelätä tai lähteä vihaa pakoon. Perheissä kuultaisiin vain hyviä sanoja ja iloinen mieli täyttäisi maamme. Mielellämme palvelisimme ja huolehtisimme toinen toisistamme. Rakkaus täyttäisi kaikkien mielen ja olisimme jo täällä melkein paratiisissa. Tämä on unelma, joka ei toteudu tällä planeetalla. Niin valtava on synnin mahti ihmisen yli.
Eikö ihmisten jo sillä perusteella, että Jumala on kaikkitietävä ja kaikkinäkevä, pitäisi miettiä, mitä tekevät, sillä joka tapauksessa Jumala näkee ja maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.
Ongelman ratkaisu lähtee siitä, että astutaan Kristuksen armoon ja armossa, aivan oikein, on elää Jumalan mielenmukaisessa elämässä.
Mutta ongelma on vielä ihminen, sekä ihmisen luonteen ominaisuus monine muotoineen.
Toinen myöntyy helpommin kuin toinen tähän rakkaussuhteeseen jonka Jumala saa aikaiseksi ja toinen rakastaa tavallaan ja mielellään Jumalaa ja lähimmäistä, siinä ei välttämättä tuoksu niin laupeus ja armollisuus.
Mutta jossain taiteessa olen nähnyt terveen suun todistuksen Kristuksen kuvasta, vaikkakin se on taiteilijan näkemys. Hän on ihmisenä armollisen näköinen ja avoimin käsin kutsuu elämään kanssaan.
Näin ollen, Kristuksen kuvaaminen näin, tuo kuvaa myös rakastavasta Jumalasta.
Mutta on myöskin muistettava Jumalasta kuva, jossa hän on tuomari.
Nämä molemmat puolet on Jumalan suhteessa kansaansa, sekä ihmistä Aadamia kohtaan.
Näin ollen tuomio lähtee Jumalan huoneesta ja mikä on sen jumalattoman osa, joka hylkää ja polkee jalkoihinsa armon Hengen, Hengen joka kirkastaa Kristusta.