itsemurhan ajatukseta pitää päästä pois

oon ollu masentuneena jo kauan mut silloonkun mun äiti kuoli niin se paheni niin vitusti.. pilasin kaikki ystäväsuhteet tyttöystävän kans meni poikki kahen vuoden seurustelun jälkeen ja ryyppäsin luottotietoni.. mä en nuku ollenkaan ehkä pari tuntia yös jos sitäkään...vaikka kuinka yritän päästä eteenpäin niin elämä vaan tuntuu pysähtyneen paikoilleen kertaan kokoajan omas mieles sitä kun äitee kuoli massiiviseen aivoverenvuotoon ja mä istuun sen vieres enkä voinu muuta kun pitää kärestä kiinni ja toivoa että se selviääs siitä.. vaikka yritän ajatella niitä ihania hetkiä mitä on ollu niin se sama hetki tulee aina jostakin mieleen.. syön kokoajan mielialalääkeitä ja käyn terapias mutta ei tunnu auttavan.. olisin lähteny jo jos mulla ei olisi veljiä jokka ottaa musta mallia.. ja jokka tarvii tukea.. mutta onko sekään mikään ratkaasu en oo kyl ikinä ollu sitä mieltä mutta viimme aikoona on ruvennu tuntumaan siltä et ei oo muuta keinoa päästä tästä surusta pois... ajattelin vaan kirjottaa tänne et jos pystyys puhumaan johonakin näistä asioosta 19v äijjä
7302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voin kertoa sinulle suuren salaisuuden. Maailma ei loppujen lopuksi välitä paskaakaan siitä mitä teet itsellesi.

Äänestä
  • taivaan tosi (ex- suicider)

    Äänestä

  • ei se ny täs tekstits olly pointtikaan......

    Äänestä

päivä vielä paistaa koita nyt kestää,jokaiselta meiltä vanhemmat lähtee ja se on aina menetys olet nuori ja elämä on elämisen arvoinen,onneksi sulla on veljiä johon voit turvautua,-ei se elämä mullakaan aina ole helppoa ollut.nyt olen naimisissa ja on rakas poika tuntuu että mille elää,kirjoita,-kaikkea hyvää sinulle ,

Äänestä

Jokaisen vanhemmat kuolee joskus. Se on luonnonkiertokulkua eikä sille voi valitettavasti yhtään mitään =( Surua voi käsitellä monin eri tavoin ja useimmat suomalaiset käsittelevät sitä ryyppäämällä. Päihteet ei kuitenkaan ole mikään onnellisuuden lähde. Miten voit käsitellä äitisi kuolemaa jos et ole edes selvinpäin?

Uskon ja tiedän mikä tyhjyyden ja turhuuden tunne sun sisällä velloo, koska itsellänikin on harkinnassa sama juttu. Sinulle kuitenkin vielä sanon, että veljesi tarvitsevat sinua vielä. Usko pois ei ketään kestä kahden läheisen menetystä peräkkäin niin lyhyen ajan sisällä. Jos pakenet tästä maailmasta jätät jälkeesi kamalan tuskan. Tuplasti sen mitä sinä koet sisälläsi. Suru on pelottava ja kamala asia, mutta se pitää kohdata. Mikään kiire ei ole. Suru ei koskaan kokonaan häviä, sen kanssa pitää oppia elämään.

Sulla on vielä mahdollisuus nousta sieltä kuopasta minne olet pudonnut. Ole rohkea ja rakenna itsellesi jälleen elämä. Sulla on vielä paikka tässä maailmassa

Äänestä

Mutta täälon liika vaikehia laskutehtäviä ku ei meinaa sormet eikä varpahat riittää.

Äänestä

Voi sinua NkM. Olet herkkä mies ja se on hyvä asia. Voimia sinulle jaksamiseen. Elämä on niin epäoikeudenmukaista. Olisit vielä äitiäsi tarvinnut. Minulla on 5 lasta ja he ovat jo melkein kaikki aikuisia. Neljä elää parisuhteessa ja kahden lapseni puolisot ovat menettäneet äitinsä. Toinen 17 ja toinen 19 vuotiaana. Kyllä he ovat toipuneet mutta on se heiltä vaatinut paljon.

Älä sinä mieti itsemurhaa. Mieti sitä että et voi asialle mitään ja pakko on kestää. Kyllä elämä vielä hyväksi muuttuu kunhan annat ajan kulua. Nyt aikaa on kulunut jo toista vuotta ja varmasti olet huomannut että valoa on jo löytynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-NkM- kirjoitti:

oon ollu masentuneena jo kauan mut silloonkun mun äiti kuoli niin se paheni niin vitusti.. pilasin kaikki ystäväsuhteet tyttöystävän kans meni poikki kahen vuoden seurustelun jälkeen ja ryyppäsin luottotietoni.. mä en nuku ollenkaan ehkä pari tuntia yös jos sitäkään...vaikka kuinka yritän päästä eteenpäin niin elämä vaan tuntuu pysähtyneen paikoilleen kertaan kokoajan omas mieles sitä kun äitee kuoli massiiviseen aivoverenvuotoon ja mä istuun sen vieres enkä voinu muuta kun pitää kärestä kiinni ja toivoa että se selviääs siitä.. vaikka yritän ajatella niitä ihania hetkiä mitä on ollu niin se sama hetki tulee aina jostakin mieleen.. syön kokoajan mielialalääkeitä ja käyn terapias mutta ei tunnu auttavan.. olisin lähteny jo jos mulla ei olisi veljiä jokka ottaa musta mallia.. ja jokka tarvii tukea.. mutta onko sekään mikään ratkaasu en oo kyl ikinä ollu sitä mieltä mutta viimme aikoona on ruvennu tuntumaan siltä et ei oo muuta keinoa päästä tästä surusta pois... ajattelin vaan kirjottaa tänne et jos pystyys puhumaan johonakin näistä asioosta 19v äijjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu