Epäilevät tuomaat.
Menkää katsomaan kehonrakennuksen SM- kisat keväällä!
Näillä näkymin kisoihin osallistuu 16-vuotias K. Niemi.
Monipuolinen lahjakkuus ja monipuolinen tausta.
Breikkauksesta pikajuoksun ja puntin kautta telinevoimisteluun.
Himoharjoittelija.
Penkki 150kg, mave 260kg.
Mutta eihän tälläisiä olekaan!
Heko, heko!
Katainen siirtyi aikanaan vapaapainista judoon, siitä painonnostoon ja kehonrakennukseen.
Kansallinen huippu ja tavoitti kahdessa lajissa myös kansainvälisen tason.
Kaikki oli helppoa kun taustalla oli aikanaan kehittynyt motoriikka.
Mutta eihän tuokaan ole!
Skeptikoille nuorten kehityksestä.
66-v
1
170
Vastaukset
- 44v
Unohdit varmaan kehua että kaveri kehitti suurehkot voimat noin kuukauden painoharjoittelulla. SINUN harjoitusmetodeillasi!! Unohdit varmaan kertoa senkin että nämä kehonrakennuskilpailut ovat kuuluisia siitä että mitään kielletyjä aineita ei olla käytetty,eihän?! ; )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651