Oudot oireet

Minulla on alkanut tulemaan outoja oireita viime aikoina.Mistä johtuu että kun menee suihkuun niin alkaa sattumaan lievästi/vähäsen oikean jalan jalkaterään,tarkemmin sanottuna tuohon luuhun mikä on oikealla puolella(alimmaiseen olevan), tuohon ns. "luukohoumaan" vai mikä onkaan nimeltä.Lisäksi vasemman käden peukaloon/peukalon alapuolelle tulee semmoinen ihme kivun tuntuinen tunne,en osaa kunnolla selittää sitä.Muutenkin iha outoja juttuja noitten lisäksi,molemmat polvet on ollu (kylläkin aika kauan jo) jostain syystä aina punaiset ja välillä rintaa pistää vasemmalta puolelta ja vastavaa.

Lisäksi on outoa hikoilua ollut viimeaikoina varsinkin,molemmat kainalot alkaa valuttaa hikeä vaikka olisin vain teepaita päällä asunnossani.Sen vielä kerron että noin 3viikkoa sitten tuli eräänä iltana rintaan vasemmalle kohdalle puristava tunne monta kertaa ja jostakin syystä oikea käsi (oikea jalkakin vähäsen) alkoi puutumaan oudosti ja ihme kyllä yöllä tuli(lieviä kylläkin) hengitysvaikeuksia,tuntu kuin oikea puoli olisi halvaantumassa mutta aamulla ei ollut mitään onneksi enään.

Tällä hetkellä kun kirjoitan ei ole kuin ajottaisia "rintapuristuksia" ja jostakin syystä vasemmas peukalos/sen alapuolella on se kivuntuntune outo tunne.Ja outo hikoilu lisäksi molemmista kainaloista mitä ei ennen ole ollut.Alkoi naurattaa kun kuullostan joltakin vanhalta ihmiseltä kuka valittaa päivät pitkät/luulosairaalta ihmiseltä :) Yritänki aina olla miettimättä näitä mutta välillä häiritsee tommoset ihme jutut mitkä vaivaa mistä sitten johtuneekaan :) Mutta osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua noi oireet tai mihin voisi viitata?Jos nämä jatkuu jonku aikaan menen lääkäriin varmaan mutta en tässä vaiheessa kun voi olla että menee ohitsekin,mistä sitä tietää :)
6387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lääkärin juttusille,eivät nuo kyllä syövälle vaikuta,mutta lääkäri voi pois sulkea sen.

Äänestä
  • ole epäillyt sairastavans_ syöpää_!!

    Ap.; käy vain lääkärissä. Kannattaa sulkea esim. kilpirauhassairaudet pois (tuo hikoilu ja puutumiset). Itse menisin ensin yleislääkärille, hän ohjaa sitten tarvittaessa eteenpäin, esim. neurologille. Onko sinulla kipua niissä polvissa? Vaiko "vain" punoitusta?

    Äänestä

  • ------------------- kirjoitti:

    ole epäillyt sairastavans_ syöpää_!!

    Ap.; käy vain lääkärissä. Kannattaa sulkea esim. kilpirauhassairaudet pois (tuo hikoilu ja puutumiset). Itse menisin ensin yleislääkärille, hän ohjaa sitten tarvittaessa eteenpäin, esim. neurologille. Onko sinulla kipua niissä polvissa? Vaiko "vain" punoitusta?

    Ensinnäkin kiitos vastauksista,olin varma että kukaan ei jaksa lukea tuota/vastata tuohon :) Eilen kävi illalla lopulta niin että menin sairaalaan ystäväni kehoituksesta ja siinä kävi niin että he ottivat sydänfilmin minulta,se näytti normaalille mikä oli hyvä asia.Sitten he ottivat verenpaineen,oli normaali.Sitten verenhappipitoisuuden oli normaali.Tuon jälkeen he eivät muuta tehneet kuin kuuntelivat keuhkoja :)

    Kun nuo tulokset näyttivät hyvältä he epäilivät että minulla on "psykoottinen ahdistus/paniikinomainen häiriö",aloin oikeastaan itsekin epäilemään että he sitä alkavat epäilemään ja kerroin rehellisesti että aluksi molemmilla kerroilla kun tuli nuo ihme oireet niin yritin unohtaa ne ja "jatkaa normaalia päivärutiinia" mutta sitten ei oikein voinut kun se paheni aina aluksi.

    Mutta päivystävä lääkäri tuli lopulta siihen tulokseen että se ei tiedä mikä minua vaivaa tarkalleen ottaen ja se antoi 6kpl x 10mg diapam lääkkeitä(hän sanoi että ei saa määrätä reseptiä koska päivystävällä lääkärillä ei kuulema lupaa siihen ole),tuosta jo tiesin että ne todennäköisesti epäilee että minulla on tuo paniikkihäiriö tai vastaava.Itse rehellisesti sanottuna en sen takia usko tuohon koska eilenkin kun tuli tuo "tapahtumasarja" niin se kaikki alkoi suihkusta ensin vasemman rinnan puristuksena ja sitten siitä muihin ruumiinossin.Tietenkin en kiellä etteikö se mahdollista olisi mutta mua on vaan suoraansanttuna anteeksi nyt vain "vituttanut" kun iskenyt noi oireet.

    Mutta kuitenkin,lääkäri sanoi että jos tulee samanlainen "kohtaus" niin ei tarvi tehä mitään mutta jos tulee toistuvasti lyhyen ajan sisään niin sitten ottaa yhteyttä.Otin eilen ohjeen mukaisen yhden diapamin noin tunti ennen nukkumaanmenoa(olin sairaaöassa siis illalla eilen) niin osa oireista/vioista ei kadonnut siltikään mihkään mutta nyt aamulla/päivällä on onneksi taas normaali hyvä olo.Polvissa ei ole koskaan ollut mitään kipua,ne ovat vain olleet tosi kylmät/kuumat.

    Teen niin että jos tulee vielä toistuvasti noita samanlaisia ihme oireita niin menen lääkäriin kun ei ne tunnu tekevän mitään jos menee heti seuraavan kerran jälkeen.Tuo kyl kuullostaa aivan ihmeelliselle "oudolle tapahtumasarjalle" mikä tulee mutta en tiiä sitten,jos se oliskin psykoottinen paniikkihäiriö =) Oudosti vaan alkaa kesken suihkunkin noi oireet kuten eilen ja sitä edelliskerralla kesken telkkarin katselun ystäväni asunnossa =) Vasemmanrinnan puristus nyt tulee aina välillä melkein joka päivä mutta uskon että se on jotain normaalia vain...Lääkitystä ei ole ollut paitsi tuo eilinen mikä päivystävä lääkäri antoi ja alkoholia en juo kuin 1-2krt kuukaudessa ja huumeita en koskaan ole ottanut.

    En tiedä,voi olla että ei ole mitään,voi olla että on jotain mitä lääkärit ei jaksa ottaa selville,voi toki olla että tulee jotain psykoottisia paniikkihäiriöitä ilman syytä...

    Äänestä

  • Mies24v kirjoitti:

    Sen vielä sanon että nyt tänään ei ole ollut kuin tuota hirvee hikoilu kainaloista ( :D ) ja sitten lievä rinnan puristus/pisto/vihlasu(vaikea selittää tuota) mutta voi olla että tuo diapam auttaa/lieventää tuota juttua.En tiedä onko tuosta loppupeleissä muuta hyötyän (diapamista siis) kuin että ei ainakaan noita outoja hämäriä kipuja ole jalkaterään tullut tai käteen,vain erittäin pieniä ajoittaisia rinnan "kipuja" sekä hikoilua kainaloista ollut vain nytten kun ottanut eilisestä asti diapamia sairaalareissun jälkeen.

    Äänestä

  • Mies 24v kirjoitti:

    olemassa psykoottista paniikkihäiriötä, siis tautiluokituksessa, en tiedä miksi sinulle on moista dg:a väläytelty, sellaista ei ole.

    Äänestä

  • ph............ kirjoitti:

    olemassa psykoottista paniikkihäiriötä, siis tautiluokituksessa, en tiedä miksi sinulle on moista dg:a väläytelty, sellaista ei ole.

    Samaa mietin itsekin,en ole itsekään lyhyen elämäni varrella moista kuullut mutta niin,sanalleen noin sanottiin yhtenä vaihtoehtona mistä nuo kaikki oireet voisivat johtua tai sitten ei.En tiedä, voi olla että kaikki nuo on normaalia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies 24v kirjoitti:

Minulla on alkanut tulemaan outoja oireita viime aikoina.Mistä johtuu että kun menee suihkuun niin alkaa sattumaan lievästi/vähäsen oikean jalan jalkaterään,tarkemmin sanottuna tuohon luuhun mikä on oikealla puolella(alimmaiseen olevan), tuohon ns. "luukohoumaan" vai mikä onkaan nimeltä.Lisäksi vasemman käden peukaloon/peukalon alapuolelle tulee semmoinen ihme kivun tuntuinen tunne,en osaa kunnolla selittää sitä.Muutenkin iha outoja juttuja noitten lisäksi,molemmat polvet on ollu (kylläkin aika kauan jo) jostain syystä aina punaiset ja välillä rintaa pistää vasemmalta puolelta ja vastavaa.

Lisäksi on outoa hikoilua ollut viimeaikoina varsinkin,molemmat kainalot alkaa valuttaa hikeä vaikka olisin vain teepaita päällä asunnossani.Sen vielä kerron että noin 3viikkoa sitten tuli eräänä iltana rintaan vasemmalle kohdalle puristava tunne monta kertaa ja jostakin syystä oikea käsi (oikea jalkakin vähäsen) alkoi puutumaan oudosti ja ihme kyllä yöllä tuli(lieviä kylläkin) hengitysvaikeuksia,tuntu kuin oikea puoli olisi halvaantumassa mutta aamulla ei ollut mitään onneksi enään.

Tällä hetkellä kun kirjoitan ei ole kuin ajottaisia "rintapuristuksia" ja jostakin syystä vasemmas peukalos/sen alapuolella on se kivuntuntune outo tunne.Ja outo hikoilu lisäksi molemmista kainaloista mitä ei ennen ole ollut.Alkoi naurattaa kun kuullostan joltakin vanhalta ihmiseltä kuka valittaa päivät pitkät/luulosairaalta ihmiseltä :) Yritänki aina olla miettimättä näitä mutta välillä häiritsee tommoset ihme jutut mitkä vaivaa mistä sitten johtuneekaan :) Mutta osaako kukaan sanoa mistä voisi johtua noi oireet tai mihin voisi viitata?Jos nämä jatkuu jonku aikaan menen lääkäriin varmaan mutta en tässä vaiheessa kun voi olla että menee ohitsekin,mistä sitä tietää :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu