Vastineita Ilse Paakkiselle

Eivät näytä olevan. Vaatii sisäänkirjautumisen ja/tai lukuajan ostamisen. En jäänyt katsomaan tarkempia ohjeita.

Kirjastoon lompsis.

Uusateismin juuret juontuvat länsimaisen tieteen historiasta
Tohtorikoulutettava Ilse Paakkinen kirjoitti (HS Vieraskynä 3.3.), että uusateismia voi verrata uskonnolliseen fanatismiin. Molemmat sortuvat Paakkisen mukaan vihapuheeseen eivätkä tarjoa varteenotettavia perusteluita.

Osa uusateismin ja erityisesti uskontokritiikin innoittamasta kirjoittelusta on kehnoa, mutta Paakkisen esimerkkeinä käyttämät Sam Harrisin, Richard Dawkinsin tai Daniel Dennettin kirjat eivät kuulu tähän joukkoon. Kaikkien kolmen perusteesi on, ettei uskonto (tukeutuminen yliluonnollisiin olentoihin) tarjoa hyviä perusteluja moraalille tai tiedonhankinnalle, vaan näillä alueilla on viisaampaa eli paremmin perusteltua edetä sekulaarin eli maallisen humanismin välineillä.

Uskontojen tarjoamat ajattelun ja toiminnan työkalut ovat uusateismin mukaan yleensä irrallaan ajanmukaisesta todellisuuskuvasta: koska yliluonnolliset olennot eivät kuulu todellisuuden kalusteluetteloon (ainakaan sen perusteella, mitä paras eli kollektiivisesti jalostettu ja koeteltu tieteellinen ja teknologinen kuva maailmasta kertoo), ei niitä ole syytä käyttää esimerkiksi moraalin perusteena.

Toki uskonnollisilla motiiveilla syntyy myös paljon hyvää jälkeä, esimerkiksi suomalaisessa sosiaalipolitiikassa, mutta tätä toimintaa ei yleensä perustella uskonnollisilla lähtökohdilla vaan sen seurausten avulla. Toiminnan motiivi ja sen oikeuttaminen ovat eri asioita.

Pitkälle laitostunut ja filosofisesti sofistikoitunut suomalainen valtionkirkko oikeuttaa toimintaansa entistä harvemmin uskonnollisilla perusteilla. Maltillinen uskonto onkin ollut uusateismin yhtenä kritiikin kohteena juuri sen vuoksi, että se kuljettaa yliluonnollisia piiloelementtejä osaksi tavanomaista yhteiskunnallista keskustelua tehden näin - paradoksaalisesti - hyväksyttävämmäksi myös uskonnolliset ääri-ilmiöt.

Harris, Dawkins ja Dennett näkevät kirjoissaan paljon vaivaa sekulaarin humanismin mukaisen moraalin ja tiedonhankinnan rakentamiseksi, ja on erikoista, ettei Paakkinen löydä näitä aineksia. Toisin kuin Paakkinen kirjoitti, ateistia ei vaivaa juurettomuus, vaan ateismi on länsimaisen filosofian, tieteen ja erityisesti valistuksen perillinen. Sekulaarin humanismin lyhyt oppimäärä on esimerkiksi yhdysvaltalaisen filosofin Paul Kurtzin kirjassa What Is Secular Humanism?, josta ajatteleva ihminen voi ammentaa siipisulkia.


MATTI KAMPPINEN DOSENTTI, USKONTOTIETEEN LEHTORI


TURUN YLIOPISTO

Ateistille riittää elämä itsessään
Tohtorikoulutettava Ilse Paakkinen esitti (HS Vieraskynä 3.3.) näkemyksensä uusateismin noususta kansainvälisessä mediassa ja kirjojen myyntitilastoissa. Näkyvyyden lisääntyminen osoittaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita ateistisesta, tieteeseen perustuvasta maailmankuvasta.

Tieteellinen maailmankuva perustuu tieteelliseen tietoon. Monet ateistit perustavat maailmankuvansa oletukseen, että vain fyysinen luonto on todellinen ja että kaikki ilmiöt ovat tieteellisesti selitettävissä.

Tällaisessa maailmankäsityksessä on se hyvä puoli, että se sopii yhteen havaintojemme kanssa; tieteellistä menetelmää noudattavat kaksi henkilöä päätyvät saman kokeen tehtyään samaan tulokseen riippumatta siitä, missä he ovat ja minä aikakautena he elävät.

Mikäli jonkin uskonnon jumala olisi todellinen, myös kaukana toisistaan eläneiden ihmisryhmien näkemykset jumalasta muistuttaisivat merkittävästi toisiaan. Kuitenkin vain samoihin aikoihin pienehköllä alueella Lähi-idässä kehittyneet monoteistiset uskonnot ovat toistensa kaltaisia.

Uskonnolliset näkemykset ovatkin useimmiten perittyjä ja muuttuvat ajasta ja paikasta toiseen.

Uusateismin kantava voima ei suinkaan ole "viha uskontoja kohtaan", kuten Paakkinen kirjoituksessaan epäili. Kantava voima on luopuminen yliluonnollisista havainnoista riippumattomista oletuksista kuten jumalista.

Teistien kannanotoissa toistetaan usein uskonnon mukanaan tuomaa yhteisöllisyyttä ja sitä kautta saatuja positiivisia kokemuksia.

Kuten Paakkisenkin kirjoituksessa, niissä usein myös päivitellään ateistista maailmankuvaa, josta heidän näkemyksensä mukaan puuttuu sisältö.

Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Ateistit nauttivat aivan samalla tavalla ystäviensä ja sukulaistensa seurasta, kirjallisuudesta, musiikista ja taiteesta kuin teistitkin. Lopulta aika harva ateisti on edes juhlimatta joulua; ateistin joulusta vain puuttuu uskonnollinen sisältö. Monille ateisteille kyseessä on keskitalven juhla germaanisen Yule-juhlan hengessä.

Tuskin kovinkaan moni ateisti kaipaa varsinaista ateistista perinnettä, tai "positiivista historiaa", kuten Paakkinen kirjoitti. Näin siksi, että ateismi ei ole uskonnon korvike vaan sen puute, a-teismi. Ateistille riittää kulttuurin tarjoama sisältö.

Ateisteilla ei ole mitään sellaista uskontoa vastaan, joka ei esitä yliluonnollisia väitteitä. Se vain ei ole enää uskonto.

Ateistit edustavat lähes poikkeuksetta humanistista maailmankatsomusta eli kannattavat yleismaailmallisia ihmisoikeuksia, myös uskonnonvapautta.


JANI KOTAKOSKI FILOSOFIAN TOHTORI


HELSINKI