En halua käydä mieheni sukulaisilla.Jokainen pakkokäynti on kuin nauloja nielisi. Ja kaikki johtuu siitä, että he eivät vain kunnioita toisiaan yhtään. Arvostelevat ja osoittelevat toisen vikoja joka tapaamisella. Sen mitä eivät purnaa naamatusten kertovat sitten pitkin kyliä, ja sättivät toisiaan perheen muiden jäsenien kesken. Etenkin vanhemmillaan on jostain käsittämättömästä syystä tarve koko ajan korostaa erinomaisuuttaan lapsiinsa nähden. Aivan sairasta, kun puhutaan muka aikuisista ihmisistä.
Mieheni ymmärtää minua ja näkee myös perheensä kieron ja sairaan olemuksen, mutta väkistenkin sitä miettii mitkä seuraukset tällä kaikella on. Onneksi perheensä on niin repaleinen kokonaisuus, että he välttelevät näkemästä toisiaan liikaa. Mutta entä kun tulee seuraavat häät, rippijuhlat tai ristiäiset. En todellakaan halua ottaa osaa mihinkään tämän apinalauman kinkereihin, edes näytösmielessä, mikä on heille juuri ominta.
Onko kellään muulla vastaavaa tilannetta? Miten eristäytyminen miehen suvusta on toiminut teillä? Onko se vaikuttanut parisuhteeseenne?
Miehen suku
16
3632
Vastaukset
- aikaa...
Hei!
Meillä aivan sama tilanne. Mutta haukkumiset kohdistuvat kylläkin vain minuun ja mieheeni. Ja tämä kaikki alkoi heti kun aloimme seurustelemaan. Koska olin huora ja koska olin lapsellinen heidän mielestään. Hetken aikaa yritin käydä miehen sukulaisilla, yritin hymyillä ja jutellakin joskus jotain (olen todella ujo ihminen, enkä oikein keksinyt sanottavaa usein). Olin silloin kuitenkin vasta 18- vuotias, joten en uskaltanut mitään liikkeitä mihinkään suuntaan tehdä.
Nyt kun on muutama vuosi vierähtänyt, en enään ole oikeastaan missään tekemisissä mieheni suvun kanssa, eikä ole miehenikään. Sain aivan tarpeekseni siitä, että minä olin aina kaiken pahan alku ja juuri. Joka kerta kun lähdimme sukulaisilta, itku tuli. Ja en kuitenkaan koskaan mitään pahaa kellekkään sanonut, enkä ole koskaan käyttäytynyt huonosti miestäni kohtaan (tarkoitan tällä etten ole pettänyt, valehdellut tai muuta)! Joten jäi hieman epäselväksi, miksi en ollut tervetullut sukuun.
Nyt hieman jännittääkin kun olisi ensi kesänä yhdet häät tiedossa, mihin luultavasti koko miehen suku tulee. Kyllä minäkin varmaan sinne menen, mutta saa nähdä kauanko siellä pystyn olemaan, siihen en kuitenkaan ole koskaan sortunut, että heitä lähtisin haukkumaan, siitä vasta sota syttyisi.
Tiedän että välillä tekisi mieli sanoa pahasti ja räjähtää, mutta en näe sitä tarpeelliseksi. Mielummin sitten itken jälkeenpäin kun miehen suku haukkunut. En vain pysty ujona ihmisenä oikein mitään tekemään. Ja kuitenkaan syynä ei voi olla se, että oikeasti olisin huono ihminen, teen kuitenkin paljon töitä (6-7 päivää viikossa), enkä elä todellakaan mieheni "siivellä", ostettiin omakotitalo kun olin 19-vuotias, on kaksi autoa pihassa, parisuhteessa ei ole ollut (ainakaan tietääkseni) pettämistä/ valehtelua puolin tai toisin. Jokin vain mättää. Mutta minä en ainakaan mitään menetä vaikken heidän kanssaan yhteksissä olekkaan, tietysti harmittaa miehen puolesta, koska ovathan he kuitenkin hänen sukulaisiaan.
Jossain vaiheessa miehen suku vaikutti myös parisuhteeseen, mutta ei mielestäni enään, kun emme heidän kanssaan ole olleet yhteyksissä. Muutaman kerran kun sain oikeasti sanottua miehelleni että näkeekö hän mitä hänen sukunsa tekee, niin asiat rupesivat hieman selkenemään miehelleni. Eihän hän alussa voinut edes kuvitella miten hänen sukunsa käyttäytyy, mutta kun kerroin etten halua tulla sinne enään haukuttavaksi mieheni ymmärsi. Ja viimeinen pisara oli se, kun kaikki mieheni sukulaiset eivät jaksaneet lähteä lapsemme hautajaisiin. Se avasi mieheni silmät. Siinä tilanteessa mieheltäni paloi hermot ja teki kyllä selväksi, ettei meitä kohtaan voida näin käyttäytyä. Tämän jälkeen suurinosa sukulaisista ei ole ollut MISSÄÄN tekemisissä, yksi sukulainen välillä saattaa soittaa.
Mutta onnea ja kestämistä sinulle. Ja muista että mitään et menetä vaikka heidän kanssaan et missään tekemisissä olisikkaan. Ei tupata, jos ei tykätä! :)- vihjailua
Minulla on hieman erilainen tilanne, mutta jokseenkin samanlainen. En haluiaisi olla tekemisissä avomieheni vanhempien kanssa.
Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä jo parikymmentä vuotta. Muistan kun eilisen päivän, kun minut vietiin "näytille" ensimmäisen kerran. Vastaanotto oli ällövirallinen ja kesti monta tuntia. Olohuoneen sohvalla istuin kuulusteltavana. Olin ujo, hiljainen ja kiltti ja vastailin kysymyksiin liiankin yksityiskohtaisesti silloin. Tulin myöhemmin huomaanmaan että en ollut sovelias sellaisenaan heidän pojalleen vaan "anoppini" alkoi hienovaraisesti muokkaamaan ja kouluttamaan minua mieleisekseen (ope kun oli).
Kaikenlaista pientä loukkaamista "hyvää vaan tarkoitan" periaatteella oli vuosien varrella, kunnes sattui tilanne jossa minua heinovaraisesti loukattiin yhdessä avomieheni sedän vaimon kanssa. Kerroin sen ja monta muuta sattumaa avomiehelleni ja hän ei voinut ymmärtää, miten olen käsittänyt väärin hänen äitinsä hyväntahtoisuuden. Tietenkin hän oli kertonut sen äidilleen ja kun myöhemmin olimme taas jossain suvun kinkereissä, alkoi "anoppini" ja sedän vaimo yhdessä paikkaamaan tilannetta. Voi sitä imelyyttä ja teeskentelyn makua, kun siinä toivotettiin monien vuosien jälkeen tervetulleeksi sukuun.
Paljon on sattunut ja tapahtunut. Minulla ei ole mitään asiaa avomieheni vanhemmille. En ole kyennyt ottamaan asiaa puheeksi ja senkin kerran kun piti ja järjestin ajan siihen, sekin tilanne katkesi alkuunsa. Tämä vyyhti on pahasti sekasin. Avomieheni kärsii suunnattomasti tilanteesta ja voi pahoin. Arki meillä sujuu hyvin, mutta kun tulee juhlapyhiä tms. riita on valmis, kun pitäisi päättää milloin mennään heidän luokseen ja kauanko vieraillaan. Meidän elämä ei ole sujunut suunnitelmien mukaan tämän takia, asia on kun musta pilvi joka varjostaa. Avomieheni on hiuksenhienosti enemmän vanhempiensa puolta, periaatteella "veri on vettä sakeampaa" ja siitä olen jokseenkin katkera. Myös siitä olen katkera että minun ja perheeni asioita on puhuttu heidän kesken, niin että en ole ollut läsnä, enkä sillähetkellä tietoinen, vaan myöhemmin on selvinnyt muissa asiayhteyksissä. Heidän perheensä asiat tuntuvat kaikki olevan jollaine lailla pyhiä ja salaisia, minä en tiedä niistä juuri mitään ja minulle ei kerrota.
Vuodet ovat muuttaneet meitä kaikkia, myös "anoppia". Hän ei enää yritä muokata minua ja kun on huomannut että tuo nyt taitaa sitten kuulua kalustoon, niin ei auta. On hän yrittänyt sovintoakin ja silloin hän meni yrityksissään niin taas äärilaitaan että en pystynyt antamaan yritykselle arvoa. Uteliasuus hänellä sen sijaan on kasvnut ja siitä olenkin moittinut avopuolisoani, että hänen ei tule kertoa minun eikä perheeni asioita äidilleen. Kuulin, ja kyllä vain, jäin ihan kuuntelemaan sivusta heidän puhelinkeskusteluaan, kuinka "anoppini" pumppasi tietoja perheeni asioista. Mietin heidän puhelunsa jälkeen että otanko asian puheeksi ja otin. Riitahan siitä meidän välille tuli. Avomieheni kyllä myönsi äitinsä uteliaisuuden ja sanoinkin että hänen pitää hieman suodattaa puheitaan, ei aivan yksityiskohtiin tarvi mennä, kun asia ei heille kuulu. Taitaa vaan olla ikävä kyllä niin että meidän asiat ovat anopinkin asioita.
Tämä kirjoitus olisi kyllä hyvin voinut olla anoppi ja appi osastollakin, mutta kirjoitin sen kuitenkin tähän, sillä minäkään en haluaisi vierailla avomieheni vanhempien luona, enkä myöskään haluaisi heidän vierailevan täällä meillä. Sekään ei kyllä onnistu, sillä he itse kutsuvat itsensä, kun on viime käynnistä kulunut "liikaa" aikaa. En oiken tiedä mitä tekisin, tilanne on vakaa mutta raskas. - Iina-Tiina66
vihjailua kirjoitti:
Minulla on hieman erilainen tilanne, mutta jokseenkin samanlainen. En haluiaisi olla tekemisissä avomieheni vanhempien kanssa.
Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä jo parikymmentä vuotta. Muistan kun eilisen päivän, kun minut vietiin "näytille" ensimmäisen kerran. Vastaanotto oli ällövirallinen ja kesti monta tuntia. Olohuoneen sohvalla istuin kuulusteltavana. Olin ujo, hiljainen ja kiltti ja vastailin kysymyksiin liiankin yksityiskohtaisesti silloin. Tulin myöhemmin huomaanmaan että en ollut sovelias sellaisenaan heidän pojalleen vaan "anoppini" alkoi hienovaraisesti muokkaamaan ja kouluttamaan minua mieleisekseen (ope kun oli).
Kaikenlaista pientä loukkaamista "hyvää vaan tarkoitan" periaatteella oli vuosien varrella, kunnes sattui tilanne jossa minua heinovaraisesti loukattiin yhdessä avomieheni sedän vaimon kanssa. Kerroin sen ja monta muuta sattumaa avomiehelleni ja hän ei voinut ymmärtää, miten olen käsittänyt väärin hänen äitinsä hyväntahtoisuuden. Tietenkin hän oli kertonut sen äidilleen ja kun myöhemmin olimme taas jossain suvun kinkereissä, alkoi "anoppini" ja sedän vaimo yhdessä paikkaamaan tilannetta. Voi sitä imelyyttä ja teeskentelyn makua, kun siinä toivotettiin monien vuosien jälkeen tervetulleeksi sukuun.
Paljon on sattunut ja tapahtunut. Minulla ei ole mitään asiaa avomieheni vanhemmille. En ole kyennyt ottamaan asiaa puheeksi ja senkin kerran kun piti ja järjestin ajan siihen, sekin tilanne katkesi alkuunsa. Tämä vyyhti on pahasti sekasin. Avomieheni kärsii suunnattomasti tilanteesta ja voi pahoin. Arki meillä sujuu hyvin, mutta kun tulee juhlapyhiä tms. riita on valmis, kun pitäisi päättää milloin mennään heidän luokseen ja kauanko vieraillaan. Meidän elämä ei ole sujunut suunnitelmien mukaan tämän takia, asia on kun musta pilvi joka varjostaa. Avomieheni on hiuksenhienosti enemmän vanhempiensa puolta, periaatteella "veri on vettä sakeampaa" ja siitä olen jokseenkin katkera. Myös siitä olen katkera että minun ja perheeni asioita on puhuttu heidän kesken, niin että en ole ollut läsnä, enkä sillähetkellä tietoinen, vaan myöhemmin on selvinnyt muissa asiayhteyksissä. Heidän perheensä asiat tuntuvat kaikki olevan jollaine lailla pyhiä ja salaisia, minä en tiedä niistä juuri mitään ja minulle ei kerrota.
Vuodet ovat muuttaneet meitä kaikkia, myös "anoppia". Hän ei enää yritä muokata minua ja kun on huomannut että tuo nyt taitaa sitten kuulua kalustoon, niin ei auta. On hän yrittänyt sovintoakin ja silloin hän meni yrityksissään niin taas äärilaitaan että en pystynyt antamaan yritykselle arvoa. Uteliasuus hänellä sen sijaan on kasvnut ja siitä olenkin moittinut avopuolisoani, että hänen ei tule kertoa minun eikä perheeni asioita äidilleen. Kuulin, ja kyllä vain, jäin ihan kuuntelemaan sivusta heidän puhelinkeskusteluaan, kuinka "anoppini" pumppasi tietoja perheeni asioista. Mietin heidän puhelunsa jälkeen että otanko asian puheeksi ja otin. Riitahan siitä meidän välille tuli. Avomieheni kyllä myönsi äitinsä uteliaisuuden ja sanoinkin että hänen pitää hieman suodattaa puheitaan, ei aivan yksityiskohtiin tarvi mennä, kun asia ei heille kuulu. Taitaa vaan olla ikävä kyllä niin että meidän asiat ovat anopinkin asioita.
Tämä kirjoitus olisi kyllä hyvin voinut olla anoppi ja appi osastollakin, mutta kirjoitin sen kuitenkin tähän, sillä minäkään en haluaisi vierailla avomieheni vanhempien luona, enkä myöskään haluaisi heidän vierailevan täällä meillä. Sekään ei kyllä onnistu, sillä he itse kutsuvat itsensä, kun on viime käynnistä kulunut "liikaa" aikaa. En oiken tiedä mitä tekisin, tilanne on vakaa mutta raskas.Tarinasi on aivan samanlainen kun omani. Tuntui jotenkin aivan mystiseltä lukea. Ensitapaaminenkin oli hyvin samanlainen. Kun odotin nuorimmaista lastani, anoppi yritti jotain "välirauhaa", mutta pilasi sen kyllä totaalisesti itse sitten kuitenkin. Minkäs luonteelleen voi!! Meillä ei myöskään loppua näy tuossa tietojen pumppaamisessa mieheltä, kai sitten kun anoppi ja appi kuolevat. Tosin he voivat vielä elää hyvinkin 10-15 vuotta vielä. En tiedä jaksanko tätä niin kauan. Toisaalta siis jo voiton puolella 25 vuotta takana!!
He ovat varsin yksinäinen vanha pariskunta, omat lapset käyvät kesäisin pakkovierailulla lastenlasten kanssa, ei muut sukulaiset eikä heillä ole perhetuttujakaan koskaan ollut kun olivat vielä työelämässä tms. - vihjailua
Iina-Tiina66 kirjoitti:
Tarinasi on aivan samanlainen kun omani. Tuntui jotenkin aivan mystiseltä lukea. Ensitapaaminenkin oli hyvin samanlainen. Kun odotin nuorimmaista lastani, anoppi yritti jotain "välirauhaa", mutta pilasi sen kyllä totaalisesti itse sitten kuitenkin. Minkäs luonteelleen voi!! Meillä ei myöskään loppua näy tuossa tietojen pumppaamisessa mieheltä, kai sitten kun anoppi ja appi kuolevat. Tosin he voivat vielä elää hyvinkin 10-15 vuotta vielä. En tiedä jaksanko tätä niin kauan. Toisaalta siis jo voiton puolella 25 vuotta takana!!
He ovat varsin yksinäinen vanha pariskunta, omat lapset käyvät kesäisin pakkovierailulla lastenlasten kanssa, ei muut sukulaiset eikä heillä ole perhetuttujakaan koskaan ollut kun olivat vielä työelämässä tms.Iina-Tiina66 lohduttaahan tuo, kun jossain on joku joka ymmärtää minua oman kokemuksensa kautta.
Mietit että jaksatko enää kauan. Mietin ihan tuota samaa! Olen todella väsynyt siihen että en milloinkaan tiedä mitä anoppini on taas saanut tietää. Sisälläni on niin suuri möykky josta tiedän pääseväni eroon vain sanomalla "anopille" suoraan mitä mieltä olen. Mietin sitäkin että mitä sitten tapahtuu, sillä tuskin osaan parinkymmenen vuoden aikaista patoutumaa laskea kovinkaan sivistyneesti liikkeelle.
Toinen aihe on ne juhlapyhät, joissa jaksamiseni on nyt lähes ääriämyöden täynnä. Avomieheni viihtyy hyvinkin perheensä kanssa kaikki juhlapyhät, jos hänen sisarensa perheineen on saapunut paikalle. Minä taas ne jaksa sitä heidän perhe elämää, joten käyn vaan kohteliaisuus käynnillä pikaisesti ja vietän juhlapyhäni itsekseni tai käymällä sisarteni luona kyläilemässä. Tämä on kyllä tilanne jossa avoero käy mielessä joka juhlapyhän alla.
Toivottavasti saan suuni auki ennenkun oma henkinen kanttini katkeaa ja siihen ei ole enää pitkä matka.
- oppeliini
Se että ryhmä ihmisiä kutsuu itseävn sukulaisiksi ja on alun perin samaa "sukujuurta", ei missään lainpykälässä velvoita ylläpitämään "sukulais-suhteita".
Vanha sananlasku, ystävät valitaan, perhettä ei, pitää paikkansa , mutta ilkeitä sukulaisia ei tarvitse katsoa eikä kestitellä. Heidät on parasta antaa elää omaa elämäänsä ja itse elää omaa.
Kyllä heidän yrityksensä tunkeutua omaan rauhaanne katoaa, kun eivät saa minkäänlaista vastakaikua. Vain kohtelias "kiitos kysymyksestä, kaikki on oikein hyvin ja toivomme teillekin hyvää jatkoa" ja keskustelu poikki-riittää jatkuvaan uteluun.
Vierailut heidän luonaan ovat automaattisesti pois kuvioista. Juhliin voi osallistua lähettämällä hyvän onnen toivotuskortin tai kohteliaan suruvalittelun.- miehetön
Luin viestit nopeasti läpi. Monessa näytti tilanne siltä, että mies haluaa pitää yhteyttä sukuunsa, hänen puolisonsa ei.
Miettikääs sitä. Suvusta ei voi ottaa eroa.
Ei kukaan kirjoittajista sitten epäillyt, että syy epäsopuun, viihtymättämyyteen tai mitä ikinä te tunnette miehen sukua kohtaan,ole teissä? Edes pienen pientä vertaa?
Onneksi minulla ei ole miestä :) - vihjailua
miehetön kirjoitti:
Luin viestit nopeasti läpi. Monessa näytti tilanne siltä, että mies haluaa pitää yhteyttä sukuunsa, hänen puolisonsa ei.
Miettikääs sitä. Suvusta ei voi ottaa eroa.
Ei kukaan kirjoittajista sitten epäillyt, että syy epäsopuun, viihtymättämyyteen tai mitä ikinä te tunnette miehen sukua kohtaan,ole teissä? Edes pienen pientä vertaa?
Onneksi minulla ei ole miestä :)varmasti vikaa minussakin. Olisin voinut antaa anteeksi "anopilleni" sen että hänen mielestään en ollut kelvollinen hänen pojalleen ja antaa anteeksi sen että olin hänen mielestään väärän ammatin omaava, ei tarpeeksi koulutusta jne. Olisin voinut pyytää anteeksi "anopiltani" että perheeni ei ollut niin sivistynyt kun heidän, vaan tavallinen työläisperhe jne. Jos olisin silloin kyennyt antamaan anteeksi ja kenties sanomaan että "poikasi on minut valinnut ja sinun pitää elää nyt tämän asian kanssa" monta ikävää asiaa olisi ehkä jäänyt tapahtumatta. Ehkä minulla ja avomieheni perheellä olisi paremmat välit nyt?
Voisin myös itse käydä useammin ja soittaa useammin, kertoa kuulumiset ja antaa hänen kysellä/udella, niin hänen ei tarvitsi udella niitä pojaltaan. Voisin kertoa mitä haluan ja miten paljon tai vähän haluan.
Mutta ei, olin nuori silloin ja hän opettajan ammatin omaavana oli minulle jonkinlainen "auktoriteetti". Itsetuntonikaan ei ollut silloin kovin korkealla ja sitä kun sitten alettiin vielä jyräämään poikaystäväni vanhempien taholta, niin eipä siinä oiken osannut puolustautua. Käperryin vain siihen "huonouteeni" pitkäksi aikaa, kunnes huomasin että ei minun tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä, riittää kohteliaisuuskäynnit vallan mainiosti.
Meitä ihmisiä on monenlaisia, tuskin sinäkään haluat olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka ovat sinua jotenkin loukanneet tai kemiat eivät vaan sovi yhteen? Jos sinulla ja sillä toisella ihmisellä ei ole mitään yhteistä puhumista, tekemistä jne.
Jos sinulla joskus on se mies, niin toivon sinulle mukavan anopin, tiedän että sellaisiakin on :) - miehetön juuri siksi
miehetön kirjoitti:
Luin viestit nopeasti läpi. Monessa näytti tilanne siltä, että mies haluaa pitää yhteyttä sukuunsa, hänen puolisonsa ei.
Miettikääs sitä. Suvusta ei voi ottaa eroa.
Ei kukaan kirjoittajista sitten epäillyt, että syy epäsopuun, viihtymättämyyteen tai mitä ikinä te tunnette miehen sukua kohtaan,ole teissä? Edes pienen pientä vertaa?
Onneksi minulla ei ole miestä :)että mitä hän tietämättänne puhuu teistä perheelleen... Eron jälkeen asia sattumalta selvisi. Mies oli ne huhut liikkeelle laskenut kun oli ollut kurja olo ja halusi sitä purkaa.
- ei teillä välttämätt
viiden vuoden suhteemme aikana, kun esikoinen oli syntynyt. Tarinointi ei kohdistunut vain hänen perheeseensä, vaan myös minuun ja yhteisiin ystäviin. Ikävä yllätys oli. Eipä olltkaan niin, että sairaasta pesästä olisi yksi selväjärkinen kummasti tullut. Kyse on kai siitä, mitä tuollaisen jälkeen tahtomattaankin pitää normaalina.
- Anonyymi
Miehen suku täynnä epäkohteliaita möyliä. Olen niin loppu kun olla voi. Yritän kaikkeni ollakseni ystävällinen. Ei vastailla viesteihin. Kutsun juhliin ei vastata. Tullaan kuitenkin kun kymmenen kerran joutunut kysymään. Ei muisteta merkkipäiviä , ei toivota hyviä jouluja yms. Koko ajan olo kuin jollain väheksytyllä. Itse koittanut olla heille aina ystävällinen ja kohtelias. Pikkuhiljaa mennyt kiinnostus en enää itsekään välttämättä kommentoi mitään heidän viesteihin. Olkoot.
- Anonyymi
Ja pahinta tässä on se että mies on itse ihan samanlainen sukulaisiaan ja minun sukua kohtaan. En tiedä onko tämä jokin kulttuuri ero tai paikkakunta juttu. Mutta häpeän välillä silmät päästäni miehen käytöstä. Vähitellen oppinut jopa vastamaan kun minun sukulaiset onnitelee.
- Anonyymi
Pysy kaukana suvusta
Hyvin kuvailtu - sellaisia on.
Pahuutta on paljon.
Lujaa tahtoa siunausta. - Anonyymi
Joka tämän kokea saa se koskettaa
- Anonyymi
Mies kärsiä saa
- Anonyymi
Tuli tästä kirjoituksesta mieleeni mieheni veli. Hän on vaimonsa kanssa sairaalloisen nuuka kaiken muun tönkköyden lisäksi. Molemmat on hyvätuloisia, mutta mikään ei saa maksaa mitään, ja kaikki pitää olla ilmaista, sekä toisten tarjoiluista pitää yrittää hyötyä.
He toivat vanhimman lapseni rippijuhliin lahjaksi, itsetehdyn kortin sekä pankista saadun ilmaisen kuulakärkikynän sekä vakuutusyhtiöstä saadun ilmaisen karkkiaskin. Mutta söivät senkin edestä nälkäänsä voileipäkakkua ja täytekakkua. Olivat oikein omien sanojensa mukaan, jättäneet päiväruoan syömättä, että jaksavat ahmia herkkuja. Itseasiassa konditoriasta tilaamani voileipäkakku ei riittänyt kaikille, koska he ahmivat sitä kilokaupalla.
Lisäksi he eivät tee elettäkään, jos lapsensa kyläillessä rikkovat ja kaatavat tavaroita. Esim lapsensa saattaa kaivaa kukkapurkista multaa, niin he toki toruvat että nyt Valtteri (nimi muutettu) tuleppas nyt pois sieltä hetipaikalla. Ja Valtterihan vain jatkaa ja innostuu sotkemaan. He eivät silti nosta ahteriaan ja mene ottamaan lastaan pois, vaan jatkavat vain kevyttä torumistaan, voi älähän nyt Valtteri se kukka pian kaatuu. Ja niinhän se kukka kaatuu ja menee varresta poikki. Noniin, pitihän se arvata, jompi kumpi sanoo, ja sitten vasta nostavat ahterinsa, ja menevät pesemään Valtterin multaiset kädet. Kukka jää kumoon siihen, ja he eivät ole siitä sen enempää kiinnostuneita, vaan menevät ottamaan lisää kahvia.
Miten tuollaisessakin tilanteessa pitäisi toimia. Mennäkö ennaltaehkäisevästi itse repimään toisen lapsi pois kukaltani. Vai sanoa heille, että nostakaa nyt perseenne ja tehkää edes jotain?
Ja tuo röyhkeys, eniten puistattaa. Joskus muistan, kun kutsuin heidät ja muutaman muun sukulaisen grillibileisiin. Sillä idealla, että kaikki toisi jotain grillattavaa mukanaan. No, eivät he mitään tuoneet, oli kuulemma tullut kiire, niin eivät ehtineet käydä kaupassa. Olin toki osannut varata makkaraa niin paljon, ettei se loppunut. Siskoni oli tuonut myös kaikenlaista, myös jotain kallista peuranlihaa (kaikille maistiaiseksi), sitä ei ollut kovin paljoa. Eiköhän mieheni veli ja hänen vaimonsa oli ensimmäisenä naalimassa ruokaa, ja he lappasivat lautaselleen lähes kaikki peuranlihat, siihen ei montaa palaa muille jäänyt. Sanoin aika kipakasti sitten, että ne oli kyllä tarkoitettu kaikille maistiaiseksi, eikä siihen nyt jäänyt enää juuri muille. He olivat muka hölmistyneenä, sanoen että aijaa oliko näin, oho ei me oikein huomattu, no me kerittiin jo ottaa, no juu tulipa syötyä silmillä, heh heh, no onhan siinä makkaraa kyllä, heh heh. Näissä tilanteissa tahtoo mennä sanattomaksi, kun aikuiset ihmiset käyttäytyy näin brutaalisti. - Anonyymi
jokainen elää omaa elämä.sain kuulla et ois käyneet ja olleet kylässä,kun kunnon ihminenekin ois ollut tulossa,alussa olin en välittänyt,mut sain kuulla toiselta päin kasvoja,en välitä tippakaan enää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1148534- 402585
- 1242313
- 231966
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais151704- 111519
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa161472"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla141409- 151282
Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.131203