Venäjä hukkasi

Misip

Venäjä hukkasi ainutlaatuisen mahdollisuutensa käydä läpi kunnolla NL:n aikaisen historiansa.
Sillä oli yritystä -90 luvun alussa, mutta muutamassa vuodessa tuo mahdollisuus torpattiin.
Sen oman uskottavuuden kannalta, olisi pitänyt käydä läpi facistiset rikokset ihmiskuntaa kohtaan ja tuomita ko. rikoksista vastuussa olevat.
Se olisi ollut yhtä raskas prosessi kuin Saksassa -45 jälkeen, mutta se olisi osoittanut Venäjän kansakuntana kansakuntien joukkoon.
Nyt siellä puuhataan jopa rangaistusta, jos arvostelee noita facismin aikoja!!
Likapyykki on vielä pestävä, mutta aina vaan se tulee olemaan raskaampi prosessi mitä pidemmälle se viedään.

8

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakaaa Vanhaaa

      Ongelma Venäjällä on se, että kun nuo tapahtumat todetaan rikoksiksi, niin alkaa mm. maanluovutus takaisin laillisille omistajille, koska rikoksella hankittu omaisuus palautetaan aina laillisille omistajille.

      Näinhän on tapahtunut mm. Itä-euroopassa ja Balttiassa, tosin ihan kaikkea ei ole luovutettu takaisin, mutta joka tapauksessa on aika paljon palautettu, kuten myös Saksassa.

      • Koroljov

        Kiittäköön naapurimaat onneaan, ettei Putinin ja Medvedevin Venäjä käyttäydy niin kuin Suomen Pro Karelia. Eikä Saksakaan vaadi takaisin Sleesiaa, Pommeria tai Itä-Preussia.

      • Zhirinovski
        Koroljov kirjoitti:

        Kiittäköön naapurimaat onneaan, ettei Putinin ja Medvedevin Venäjä käyttäydy niin kuin Suomen Pro Karelia. Eikä Saksakaan vaadi takaisin Sleesiaa, Pommeria tai Itä-Preussia.

        "Kiittäköön naapurimaat onneaan, ettei Putinin ja Medvedevin Venäjä käyttäydy niin kuin Suomen Pro Karelia."

        Koroljov! Suhteellisuuden tajusi pettää taas. Jos Suomen Pro Karelia pitää rinnastaa johonkin venäläiseen, niin oikea kohde on Vladimir Zhirinovski puolueineen.

        Tarkoitin yksityistä maanomistusta, tilat ja kartanot pitäiis palauttaa niiden laillisille omistajille eli niiden jälkeläisille.

        Näinhän toimitaan kaikkialla muuallakin, Suomenkin Karjalaiset saa maansa takaisin jonainpäivänä, mutta alue ei palaudu Suomen yhteyteen.

      • Kannakselaispoika
        Vakaaa Vanhaaa kirjoitti:

        Tarkoitin yksityistä maanomistusta, tilat ja kartanot pitäiis palauttaa niiden laillisille omistajille eli niiden jälkeläisille.

        Näinhän toimitaan kaikkialla muuallakin, Suomenkin Karjalaiset saa maansa takaisin jonainpäivänä, mutta alue ei palaudu Suomen yhteyteen.

        silloin Venäjän kansalaisia ja ryssiä?

      • Karelia viime
        Zhirinovski kirjoitti:

        "Kiittäköön naapurimaat onneaan, ettei Putinin ja Medvedevin Venäjä käyttäydy niin kuin Suomen Pro Karelia."

        Koroljov! Suhteellisuuden tajusi pettää taas. Jos Suomen Pro Karelia pitää rinnastaa johonkin venäläiseen, niin oikea kohde on Vladimir Zhirinovski puolueineen.

        aikoina hyökkäillyt naaapurimaihin? Entä missä maissa sillä on miehitysjoukkoja?

        Milloin Koroljov aiot lopettaa valehtelun? Yritä edes vähentää!

      • ja se olis hyvä
        Koroljov kirjoitti:

        Kiittäköön naapurimaat onneaan, ettei Putinin ja Medvedevin Venäjä käyttäydy niin kuin Suomen Pro Karelia. Eikä Saksakaan vaadi takaisin Sleesiaa, Pommeria tai Itä-Preussia.

        voisivat vaatia Venäjää

      • Vakaaa Vanhaaa
        Kannakselaispoika kirjoitti:

        silloin Venäjän kansalaisia ja ryssiä?

        Tuleeko sinusta lehmä, jos nukut navetassa ????

        Kaikkialla maailmassa voit omistaa maata ja kiinteistöjä, ihan vapaasti, näin on myös Suomessa, ei sinun tarvitse ottaa Suomen kansalaisuutta jos haluat ostaa mökin Leviltä tai Saimaalta ja näinhän Venäläisetkin tekee kokoajan, eli ostavat kiinteistöjä, maata ja osakkeita Suomesta.

        Saat vanha sukutilasi Karjalassa takaisin ja voit pitää sitä vaikka kesäpaikkana, tai lohkoa tonteiksi ja myydä eniten tarjoavalle, miten itse haluat omaisuutesi kanssa menetellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe