RF-veitsi

Millä tavoin rf-veitsi eroaa muista veitsistä ja mitä etua siis siitä on?
Onko leikkaus jälki siistimpää,vaikuttaako se toipumisaikaan?
11972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

RF- eli radiotaajuusveitsi on lankamainen ja leikkaa tavallaan polttamalla. Minulta on leikattu kyseisellä veitsellä roikkuvat yläluomet ja etuna oli tavanomaista vähäisempi verenvuoto ja mustelmien puuttuminen leikkauksen jälkeen. Lääkäri varoitti liikkumasta leikkauksen aikana, koska veitsen lanka leikkaa toimiessaan joka suuntaan ja liikahtaessa leikkaushaavaan syntyy mutka.

Ilmeisesti suunnilleen samalla tavalla toimii myös lasersäteellä leikkaaminen.

Äänestä
  • Kiitos tiedosta!Kuinka kauan sinulla kesti,ennenkuin uskaltauduit ihmisten ilmoille?

    Äänestä

  • Harlitsee kirjoitti:

    Kiitos tiedosta!Kuinka kauan sinulla kesti,ennenkuin uskaltauduit ihmisten ilmoille?

    Ehkäpä sellainen pari päivää ellei lasketa kotimatkaa klinikalta. Ensimmäisen yön aikana silmät turposivat ja pari päivää oli sen verran turvotusta ahkerasta kylmähautomisesta huolimatta, ettei mielellään lähtenyt ihmisten ilmoille. Kun ompeleet ja niiden peittona olleet teippisuikaleet oli poistettu, leikkausarvet huomasi vain lähietäisyydeltä kun silmät oli kiinni. Koska käytän silmälaseja, edes teippejä ei huomannut lasien alta kovin helposti.

    Äänestä

  • ero! kirjoitti:

    Siis voiko tuo olla totta,että noin lyhyt toipumis aika?Täällä kun monet sanoo,että vielä parinkin
    viikon päästä on turvotusta.Voiko se johtua veitsen erosta ja jos voi,niin ihmettelen,jos sellaista
    vanhanaikaista veistä käytetään enää ollenkaan.Minä kyllä aion kysyä konsultoinnissa,että onko teillä
    rf-veistä.

    Äänestä

  • Harlitsee kirjoitti:

    Kiitos tiedosta!Kuinka kauan sinulla kesti,ennenkuin uskaltauduit ihmisten ilmoille?

    Klinikan antamia ohjeita on syytä noudattaa huolella ja varata myös aikaa sen mukaan. Oman kokemukseni mukaan aikarajat on laadittu perusterveelle, joten jos on jotain ylimääräistä rasitetta, niin ei välttämättä edes riitä ja muutenkin voi nostaa riskitasoa. Itse vähän yllätyin operaation vaatimasta toipumisesta, koska olin olettanut sen olevan nopeampi ja kevyempi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Minäkin yllätyin annettuja tarkkoja ohjeita. Mutta noita ohjeita noudattaen paraneminen sujui hyvin ja lopputulos oli hyvä. Ohjeissa käskettiin nukkua alussa pää ylempänä. Minä käytin muutamaa tyynyä patjan alla pääpuolessa, enemmänkin olisi näköjään voinut olla. Kumarteleminen kiellettiin, jopa kengännauhojen sitominen ja tätäkin noudatin alkupäivinä. Ensimmäisiin päiviin varasin reilusti toipumisaikaa että pystyin hautomaan silmiäni kylmällä ohjeiden mukaan. Toinen geelisilmikko oli jäähtymässä jääkaapissa kun toinen oli silmillä. Mutta ohjeiden mukaisella jälkihoidolla toipuminen oli nopeaa ja yllätyin kuinka nopeasti pystyin lähtemään ihmisten ilmoille. Aurinkolaseja en tarvinnut koko aikana peittämään silmiä. Kävin leikkauksessa joulukuussa, jolloin leikkausarvet oli vaalenneet ennen kuin keväällä aurinko alkoi olla vaaraksi. Jos nyt menee silmäluomileikkaukseen, leikkaushaavat pitää suojata erittäin hyvin auringonvalolta ettei ne jää punaisiksi.

    Äänestä

  • oikein! kirjoitti:

    Se yllättävä kengännauhojen solmimiskielto johtunee kaiketi siitä, että äkillinen verenpaineen nousu voi aiheuttaa silmän sisäisen verenpurkauman, millä voi olla yllättäviä seurauksia.

    muta noi ohjeet kai annetaan kaikille,leikattiin sitten millä tahansa,ei siis pelkästään rf-veitsellä
    operoiduille.Tänään kävin Eeva Siitarin kanssa juttelemassa ja hän sanoi,ettei rf-veitsestä ole
    potilaalle mitään etua.

    Äänestä

  • ylitse 50v.. kirjoitti:

    Ei tuo veitsi ole millään tavoin erityisesti eduksi. Mustelmat ja turvotukset tulevat, jos on taipumusta. Turhaa vouhotusta taas tuon määrätyn lääkärin käyttämän veitsen puolesta. Hyvä lääkäri osaa leikata ilman erityisiä kotkotuksia ja tulos on hyvä, jopa parempi, kun ei tule noita yllättäviä mutkia .

    Äänestä

  • ylitse 50v.. kirjoitti:

    muta noi ohjeet kai annetaan kaikille,leikattiin sitten millä tahansa,ei siis pelkästään rf-veitsellä
    operoiduille.Tänään kävin Eeva Siitarin kanssa juttelemassa ja hän sanoi,ettei rf-veitsestä ole
    potilaalle mitään etua.

    Näin se taitaa olla,ei se taida olla kiinni veitsestä,eikä leikkaajasta.Mustelmat sun muut turvotukset
    tulee,jos on tullakseen.Ne on pakko kärsiä,mutta aikanaanhan ne häviää ja sitten naama kyllä näyttää paremmalta.Ei kai kauneus leikauksissakaan ole oikotietä onneen.Eli tänään leikkaukseen ja
    huomenna olen paljon paremman näköinen.....eli pari,kolme viikkoa kai naama näyttää huonommalta......

    Äänestä

  • ylitse 50v... kirjoitti:

    mutta kun asiaa miettii niin oletin että radiotaajuusveitsi leikatessaan polttaa pienet suonet umpeen, joita ei välttämättä tavallisella veitsellä leikatessa suljeta mitenkään vaan odotetaan että veri hyytyy itsekseen. Jokin hieman isompi suoni minullakin avautui haavassa RF-veitsestä huolimatta ja aivan haavan reunaan tuli ehkäpä 2 mm halkaisijaltaan oleva pieni mustelma joka katosi parissa päivässä. Laajoja mustelmia silmien ympärille ei tullut lainkaan, vaikka muuten saan herkästi mustelmia. Esimerkiksi silkkarien laiton jälkeen kyljet rintojen alla oli kauhean näköiset kun sinne tuli isot mustelmat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harkitsee kirjoitti:

Millä tavoin rf-veitsi eroaa muista veitsistä ja mitä etua siis siitä on?
Onko leikkaus jälki siistimpää,vaikuttaako se toipumisaikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu