Isäni kuoli pari kuukautta sitten ja ilmoitin silloin asiasta henkilöille joita pidin ystävinäni.
Nyt olen ihmeissäni ja vihainen,koska ns.ystäväni eivät ole pitäneet minuun mitään yhteyttä tämän
parin kuukauden aikana.Ennen isäni kuolemaa olimme puhelimitse usein yhteydessä ja
tapailimme myös välillä.En kaipaa mitään surkuttelua,vaan tavallista jutustelua ystävien kesken,
jotta olisi muutakin ajateltavaa kuin tämä suru.
Pelkäävätkö ystäväni jotain,kun eivät ota minuun yhteyttä ja jos niin mitä ?
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ?
Nyt olen ihmeissäni ja vihainen,koska ns.ystäväni eivät ole pitäneet minuun mitään yhteyttä tämän
parin kuukauden aikana.Ennen isäni kuolemaa olimme puhelimitse usein yhteydessä ja
tapailimme myös välillä.En kaipaa mitään surkuttelua,vaan tavallista jutustelua ystävien kesken,
jotta olisi muutakin ajateltavaa kuin tämä suru.
Pelkäävätkö ystäväni jotain,kun eivät ota minuun yhteyttä ja jos niin mitä ?
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensinnäkin osanottoni sinulle.. elät nyt raskasta aikaa.
Valitettavasti on ihmisiä, jotka suuren surun edessä eivät osaa kohdata ihmistä, eivät tiedä mitä tälle voisi sanoa vaikka riittäisi, kun sanoo "en tiedä mitä sanoisin, mutta olen surullinen sinua kohdanneen surun vuoksi". Itse menetin ensin isäni 2 vuotta sitten ja nyt mieheni 4 kk sitten.. muutamat henkilöt ovat pitäneet vielä yhteyttä mutta yllättäen muutama sukulainen on jättänyt minut täysin rauhaan.
Ehkä he pelkäävät, että suru tarttuu tai että ympärilläni on jokin kuoleman varjo, en tiedä.
Tässä sinä tulet näkemään, ketkä ovat sinun oikeita ystäviäsi. Paljon voimia tulevaan...
Harva ihminen haluaa olla emotionaalinen tiskirätti, joka imee negatiivisia tunteita itseensä kuin pesusieni likavettä.
Tiedoksi rättixille,että ystävä on henkikö joka on läsnä myös silloin
kun kaverilla menee huonosti,eikä vain silloin kun menee hyvin.
Taidat olla vielä niin nuori että et tiedä mitä sana empatia tarkoittaa.
Toivottavasti sinulla menee elämässä kaikki aina niin loistavasti että
et tarvitse mitään tiskirättejä.
Pari vuotta sitten menetin siskoni. Huomasin että, vaikka itse menetin läheiseni oli varsinkin siskon lapsien näkeminen lähes ylivoimaista. Tilanne oli jotekin kamala. Itsekin surin, mutta lasten surun näkeminen oli kyllä liikaa.
Jos ns. ystäväsi kokevat puoletkin siitä mitä itse koin, niin en yhtään ihmettele, etteivät ota yhteyttä. Syytä en osaa kertoa - mutta luulisi, että aikuisen ihmisen suru on helpompi kohdata.
Mutta toisaalta - minkälaisia ystäviä he sitten ovat? Ehkäpä sinun on aika vaihtaa ystäväpiiriä.
"Mutta toisaalta - minkälaisia ystäviä he sitten ovat? Ehkäpä sinun on aika vaihtaa ystäväpiiriä. "
Niin jos ketjun aloittaja on niin suosittu, että on mistä valita niin kannattaa tosiaan vaihtaa koko ystäväpiiri tasaisin väliajoin.
eivät ehkäpä osaa kohdata kuolemaa tai surevaa ihmistä. Viestistäsi ei käy ilmi kuinka vanha olet, mutta uskoisin että sillä asialla on merkitystä oletko nuori tai vähän vanhempi. Toisaalta se voi myös olla sitä, että me suomalaiset olemme hienovaraisia/ujoja emmekä tuppaannu vaan annamme surra rauhassa.
Omalta kohdaltani voin kertoa samalaisia kokemuksia, mutta uskoisin etteivät ystäväsi ole pahoja/itsekeskeisiä vaan enemmänkin he eivät tiedä miten sinua pitäisi lähestyä...mitkä olisivat ne oikeat sanat; vaikkakaan he eivät taida tietää ettei sellaisia ole olemassakkaan, siis niitä oikeita sanoja..riittäisihän vaan pieni taputus olkapäälle (miesten maailma) ja halaus (naisten maailma); näin yksinkertaistaen!
Älä ole turhaan vihainen ystävillesi vaan ota reippaasti heihin yhteyttä...kaunista kevättä sinulle toivotan ja uskon etteivät ne ystäväsi ole oikeasti kaikonneet mihinkään :)