Katsoitteko eilen homoversion Bernhard Wicken sillasta? Kylläpä oli paska! Ei ole alkuperäisen vuodelta 1958 olevan voittanutta. Siinä ei märisty ja lässytetty vaan tehtiin pojista sylttyä.
Silta
Juunes
6209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen nähnyt sen vuoden 1958 sillan pari-kolme kertaa, ja onhan se aivan loistava. Eilen nähty uusi versio oli kyljä valju. Miksi siihen oli väen väkisin tungettu se oppilaan ja opettajattaren välinen romanssi? Käsittääkseni kyseinen taistelu on käyty, korjatkaa jos olen väärässä. Sillalta ainoana hengissä selvinnyt ei tietääkseni ollut ihan tervejärkinen koettelemusten jälkeen.
No, se ainakin perustuu todelliseen joskin tuntuvasti "kerrottavampaan" muotoon dramatisoituun taisteluun. Suurin ero oli muistaakseni se, että nuorison lisäksi oli muitakin joukkoja taistelemassa jne.
Mutta miksi niillä panssarinyrkeillä ei ammuttu sitä rakennusta, missä amerikkalaiset sotilaat olivat?
Se romanttinen jakso oli ihan OK.
Romantiikka se ei sovi jätkälle. Katsi se aito alkuperäinen jos et ole nähnyt. Siinä se viimeinen hengissä selvinnyt lähtee siltä sillalta mielipuolena parkuen, eikä ole mitään tyttöystävää siellä halimassa. Muutenkin tässä uusintaversiossa töksähti pari juttua. Kun amerikkalaiset sitten lopussa tulivat uudestaan, miksei tätä jätkää otettu kiinni, vihollissotilasta, vaan päästettiin muina miehinä käppäilemään pois?
kuin miksi Laineen Tuntemattomassa sotilaassa Hietasen kuolema esitettiin toisin kuin kirjassa...?
Eihän nyt jalo vapauttaja ketään vangitse tai ambulansseja ammu.