Jumalan lupaukseen saa luottaa, oli sitten vl tai joku muu:
"1. Joh. 1:9
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille SYNNIT ANTEEKSI ja puhdistaa meidät KAIKESTA VÄÄRYYDESTÄ."
Eikö tähän
11
128
Vastaukset
- Jari-Kyösti
tämä:
"Matt. 6:14
Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; "- ei saa
ajatella järjellä. Uskonasiat eivät ole järjen asioita.
- acimlai nen
..mutta anteeksiantaminen ei ole sitä että esittää anteeksiantajan roolia, vaan se on sitä että lakkaa sydämessään tuomitsemasta ja nämä kaksi ovat aivan eri asoita.
Ihmisliha/ego/saatana antaa syntejä anteeksi omasta ylemmyydestään käsin. Se näkee toisen ihmisen itseään alempana olevana ja luulee antavansa toiselle sellaista mitä Jumala ei tälle olisi JO antanut. Tällainen "anteeksiantaja" ylistää sydämessään itseään siitä ettei ole niinkuin se jolle hän antaa anteeksi. Hän toimii kuten fariseus eräässä Jeesuksen vertauksessa. Tällaista anteeksiantoa harjoitetaan vanhoillislestadiolaisuudessa ja sitä sanotaan siellä Pyhän Hengen viraksi.
Oikeassa, Jeesuksen opettamassa anteeksiantamisessa on kyse siitä, että anteeksiantaja lakkaa projisoimasta omaa syyllisyyttään toisiin ja pyytää Pyhän Hengen apua jotta niiden juuret poistuisivat sieltä oman mielen syvyyksistä. Ja kun ne ovat sieltä poissa, ne eivät peilaudu enää toisiinkaan. On otettu tukki omasta silmästä eikä enää voida nähdä rikkaa toisenkaan silmässä. Nähdään jokaisessa Kristus, kuten Jeesukselle omistautunut Äiti Teresa näki. Tässä on kysymys nöyryydestä, ei korskeudesta. Tällaista menettelytapaa kuvaa Jeesus publikaanin rukouksella edellä mainitussa vertauksessa. Ja publikaani sai tällä tavoin poistettua osan kokemaansa syyllisyyttä eli lähti paikalta vanhurskaampana. Täydellinen anteeksiantaminen ei suju meiltä hetkessä. Jeesus onkin TIE, joka meidän on kuljettava loppuun saakka. - Jari-Kyösti
acimlai nen kirjoitti:
..mutta anteeksiantaminen ei ole sitä että esittää anteeksiantajan roolia, vaan se on sitä että lakkaa sydämessään tuomitsemasta ja nämä kaksi ovat aivan eri asoita.
Ihmisliha/ego/saatana antaa syntejä anteeksi omasta ylemmyydestään käsin. Se näkee toisen ihmisen itseään alempana olevana ja luulee antavansa toiselle sellaista mitä Jumala ei tälle olisi JO antanut. Tällainen "anteeksiantaja" ylistää sydämessään itseään siitä ettei ole niinkuin se jolle hän antaa anteeksi. Hän toimii kuten fariseus eräässä Jeesuksen vertauksessa. Tällaista anteeksiantoa harjoitetaan vanhoillislestadiolaisuudessa ja sitä sanotaan siellä Pyhän Hengen viraksi.
Oikeassa, Jeesuksen opettamassa anteeksiantamisessa on kyse siitä, että anteeksiantaja lakkaa projisoimasta omaa syyllisyyttään toisiin ja pyytää Pyhän Hengen apua jotta niiden juuret poistuisivat sieltä oman mielen syvyyksistä. Ja kun ne ovat sieltä poissa, ne eivät peilaudu enää toisiinkaan. On otettu tukki omasta silmästä eikä enää voida nähdä rikkaa toisenkaan silmässä. Nähdään jokaisessa Kristus, kuten Jeesukselle omistautunut Äiti Teresa näki. Tässä on kysymys nöyryydestä, ei korskeudesta. Tällaista menettelytapaa kuvaa Jeesus publikaanin rukouksella edellä mainitussa vertauksessa. Ja publikaani sai tällä tavoin poistettua osan kokemaansa syyllisyyttä eli lähti paikalta vanhurskaampana. Täydellinen anteeksiantaminen ei suju meiltä hetkessä. Jeesus onkin TIE, joka meidän on kuljettava loppuun saakka.ihana kirjoitus lukea. Kiitos!
acimlai nen kirjoitti:
..mutta anteeksiantaminen ei ole sitä että esittää anteeksiantajan roolia, vaan se on sitä että lakkaa sydämessään tuomitsemasta ja nämä kaksi ovat aivan eri asoita.
Ihmisliha/ego/saatana antaa syntejä anteeksi omasta ylemmyydestään käsin. Se näkee toisen ihmisen itseään alempana olevana ja luulee antavansa toiselle sellaista mitä Jumala ei tälle olisi JO antanut. Tällainen "anteeksiantaja" ylistää sydämessään itseään siitä ettei ole niinkuin se jolle hän antaa anteeksi. Hän toimii kuten fariseus eräässä Jeesuksen vertauksessa. Tällaista anteeksiantoa harjoitetaan vanhoillislestadiolaisuudessa ja sitä sanotaan siellä Pyhän Hengen viraksi.
Oikeassa, Jeesuksen opettamassa anteeksiantamisessa on kyse siitä, että anteeksiantaja lakkaa projisoimasta omaa syyllisyyttään toisiin ja pyytää Pyhän Hengen apua jotta niiden juuret poistuisivat sieltä oman mielen syvyyksistä. Ja kun ne ovat sieltä poissa, ne eivät peilaudu enää toisiinkaan. On otettu tukki omasta silmästä eikä enää voida nähdä rikkaa toisenkaan silmässä. Nähdään jokaisessa Kristus, kuten Jeesukselle omistautunut Äiti Teresa näki. Tässä on kysymys nöyryydestä, ei korskeudesta. Tällaista menettelytapaa kuvaa Jeesus publikaanin rukouksella edellä mainitussa vertauksessa. Ja publikaani sai tällä tavoin poistettua osan kokemaansa syyllisyyttä eli lähti paikalta vanhurskaampana. Täydellinen anteeksiantaminen ei suju meiltä hetkessä. Jeesus onkin TIE, joka meidän on kuljettava loppuun saakka..mutta anteeksiantaminen ei ole sitä että esittää anteeksiantajan roolia, vaan se on sitä että lakkaa sydämessään tuomitsemasta ja nämä kaksi ovat aivan eri asoita. ** Juuri näin ja kun loukkaus kohdistuu sieluun syvälle, niin sitä ei koskaan pysty ihminen unohtamaan.
Nämä, - se on anteeksi annettu on vain retoriikkaa.
Ihmisliha/ego/saatana antaa syntejä anteeksi omasta ylemmyydestään käsin. Se näkee toisen ihmisen itseään alempana olevana ja luulee antavansa toiselle sellaista mitä Jumala ei tälle olisi JO antanut. Tällainen "anteeksiantaja" ylistää sydämessään itseään siitä ettei ole niinkuin se jolle hän antaa anteeksi. Hän toimii kuten fariseus eräässä Jeesuksen vertauksessa. Tällaista anteeksiantoa harjoitetaan vanhoillislestadiolaisuudessa ja sitä sanotaan siellä Pyhän Hengen viraksi. ** Amen.
Oikeassa, Jeesuksen opettamassa anteeksiantamisessa on kyse siitä, että anteeksiantaja lakkaa projisoimasta omaa syyllisyyttään toisiin ja pyytää Pyhän Hengen apua jotta niiden juuret poistuisivat sieltä oman mielen syvyyksistä. Ja kun ne ovat sieltä poissa, ne eivät peilaudu enää toisiinkaan.** Näin, ja siihen lisätään parannus, - Herra, anna minulle voimia olla tekemättä tuota syntiä enää.
Tällaista menettelytapaa kuvaa Jeesus publikaanin rukouksella edellä mainitussa vertauksessa. Ja publikaani sai tällä tavoin poistettua osan kokemaansa syyllisyyttä eli lähti paikalta vanhurskaampana. Täydellinen anteeksiantaminen ei suju meiltä hetkessä. Jeesus onkin TIE, joka meidän on kuljettava loppuun saakka.** Oikeasti se onnistuu vasta sitten kun saamme kasteessa Kristus ruumiin ja Hänen rakkaus on ohjaavana ajatuksenaan.
Jees on joka antaa, ja VAIN HÄN VIE IHMISEN TAIVAASEEN, jolle Jeesus on Herra.
Jeesus pelastaa vain omansa, ei muiden omia.
Älä Veli hyvä ota irrallista lausetta sanomaksesi.
Jumala ei itse armahda, eikä tuomitse ketään, vaan kaikki valta on Kristuksella, jonka sovitustyö tekee meille mahdolliseksi, että syntimme eivät näytä miltään Jumalan edessä.
Edellä kerrotaan, miten vanhurskaudumme Isän edessä.
7 Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, VERI PUHDISTAA MEIDÄT KAIKESTA SYNNISTÄ.
Jos uskomme Jeesuksen Herraksemme, silloin vasta kannattaa lukea lisää.
9 Jos me TUNNUSTAMME SYNTIMME ( Ei Jumalalle, vaan Jeesukselle ), niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. ( Jumalalle käy vain Jeesuksen sovitus ristin kuoleman jälkeen, sitä ennen kaikki muu viaton veri ).Eiköhän meidän kaikkien olisi hyvä muistaa nämä Jeesuksen sanat:
"Isä on minua suurempi." (Joh. 14:28)
Jeesukselle on annettu "kaikki valta", mutta tämä:
1.) Ei sisällä Isä-Jumalaa, joka on suurempi.
2.) On voimassa vain, koska Jeesus on kuuliainen sille, mitä Isä-Jumala hänelle sanoo:
"Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon." (Jeesus - Joh. 5:30)
Ja kun Jumala sanassaan pidättää itsellään useammassa kohtaa oikeuden päättää suvereenisti siitä, kenelle osoittaa armoa ja kenelle ei, niin me ihmiset emme voi mennä sitä rajoittamaan yhtään millään muotoa - emme edes Jeesuksen muodolla :)- Taivastiellä
tässä asiassa valhetta. Tästä on sinua huomautettu ennenkin.
Taivastiellä kirjoitti:
tässä asiassa valhetta. Tästä on sinua huomautettu ennenkin.
Kerro asiasi?
Ja perustele se Raamatulla.
Kerro myös se, että kun Jeesus voitti kuoleman, ja sai täyden vallan, josta Matt. 28:18
Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Miten ko. asia suhtauttu, vaikka Matteus 10 lukuun.
Jos yhdellä on kaikki, mistä muille jää??admata kirjoitti:
Eiköhän meidän kaikkien olisi hyvä muistaa nämä Jeesuksen sanat:
"Isä on minua suurempi." (Joh. 14:28)
Jeesukselle on annettu "kaikki valta", mutta tämä:
1.) Ei sisällä Isä-Jumalaa, joka on suurempi.
2.) On voimassa vain, koska Jeesus on kuuliainen sille, mitä Isä-Jumala hänelle sanoo:
"Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon." (Jeesus - Joh. 5:30)
Ja kun Jumala sanassaan pidättää itsellään useammassa kohtaa oikeuden päättää suvereenisti siitä, kenelle osoittaa armoa ja kenelle ei, niin me ihmiset emme voi mennä sitä rajoittamaan yhtään millään muotoa - emme edes Jeesuksen muodolla :)Eikö sinulle ole vielä valejnnut, kertomassasi kohassa, ei ollut Jeesuskella vielä kaikkea valtaa, Hän oli Ihminen ja kirkasti Isää, mutta minä kerroin ajasta, jossa Isä oli JO LUOVUTTNUT vallan Hänelle.
Ei Hän ollut vielä kapaloissaan Kristus.Kesitas kirjoitti:
Eikö sinulle ole vielä valejnnut, kertomassasi kohassa, ei ollut Jeesuskella vielä kaikkea valtaa, Hän oli Ihminen ja kirkasti Isää, mutta minä kerroin ajasta, jossa Isä oli JO LUOVUTTNUT vallan Hänelle.
Ei Hän ollut vielä kapaloissaan Kristus.>> Eikö sinulle ole vielä valejnnut, kertomassasi kohassa, ei ollut Jeesuskella vielä kaikkea valtaa, Hän oli Ihminen ja kirkasti Isää, mutta minä kerroin ajasta, jossa Isä oli JO LUOVUTTNUT vallan Hänelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94914
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54858Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61788Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141698- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86467Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467