Lieksa vetovoimainen asuinpaikka

Vihdoin ja viimein Lieksa on saamassa muuttoliikettä kääntymään Lieksaan päin. Uutisten mukaan vapaiden asuntojen määrä on vähenemässä kovaa vauhtia ja paikkakunnalle muuttoa varten perustetaan koordinointityöryhmä palvelemaan paikkakunnalle muuttavia uusia asiakkaita.

Tämä on meille lieksalaisille ilouutinen ja viimeistään uskonvahvistus siitä, että paikkakunnan markkinointityö alkaa kantaa hedelmää. Markkinointi on ollut niin tehokasta, että uutisten mukaan Lieksaan muutetaan joukottain ulkomaita myöten.
6211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Satua!

Äänestä
  • Olen tavannut henkilöitä jotka ovat tulleet tänne jopa Somaliasta saakka ja oppineet jo aika hyvin Suomen kielen.

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Olen tavannut henkilöitä jotka ovat tulleet tänne jopa Somaliasta saakka ja oppineet jo aika hyvin Suomen kielen.

    Olipa muuttaja mistä hyvänsä - ihminen vain. Ei tyhjille kaduille. hyvä lieksa.

    Äänestä

  • tolkun mimmi kirjoitti:

    Olipa muuttaja mistä hyvänsä - ihminen vain. Ei tyhjille kaduille. hyvä lieksa.

    Mutta olen myös joidenkin mielestä matkalipun tarpeessa menolippun ollessa ainoastaan timpuktuun, siksi olen hieman nyt tomerana ja opastanut aikani asiasta mikä on sopivaa ja mikä solvausta joten poistettu ketju on tutkinnassa.
    Olet oikeassa rasistiset viestit ei ole hyväksyttäviä.MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Mutta olen myös joidenkin mielestä matkalipun tarpeessa menolippun ollessa ainoastaan timpuktuun, siksi olen hieman nyt tomerana ja opastanut aikani asiasta mikä on sopivaa ja mikä solvausta joten poistettu ketju on tutkinnassa.
    Olet oikeassa rasistiset viestit ei ole hyväksyttäviä.MK

    ... tuo somaleihin viittaus nyt ihan asiallinen?
    Harkitaan asiaa.

    Äänestä

  • Jamppa Tavallinen kirjoitti:

    ... tuo somaleihin viittaus nyt ihan asiallinen?
    Harkitaan asiaa.

    Aloituksessa mainitaan että tänne on muutettu ulkomaita myöden.Olen siis tutustunut myöskin venäläisiin jotka ovat täällä työssä ja myöskin Thaimaalaisia on täällä.myöskin muita kansallisuuksia muutama.
    Mielestäni olen asian todennut rasismi ei ole hyvä asia ja sellaiset toteamukset Joten jamppa tavallinen yrittää kääntää ja saada hässäkän aikaan.kääntäen sanomisiani toiseksi.MK

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


upeaa! kirjoitti:

Vihdoin ja viimein Lieksa on saamassa muuttoliikettä kääntymään Lieksaan päin. Uutisten mukaan vapaiden asuntojen määrä on vähenemässä kovaa vauhtia ja paikkakunnalle muuttoa varten perustetaan koordinointityöryhmä palvelemaan paikkakunnalle muuttavia uusia asiakkaita.

Tämä on meille lieksalaisille ilouutinen ja viimeistään uskonvahvistus siitä, että paikkakunnan markkinointityö alkaa kantaa hedelmää. Markkinointi on ollut niin tehokasta, että uutisten mukaan Lieksaan muutetaan joukottain ulkomaita myöten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu