Tiedän kyllä ihmisiä joilla tätä tapahtuu säännöllisesti, mutta oma tilanne on vähän erilainen.
Ensinnäkin olen armeijassa, ja ollut koko viikon kipeänä. Karanteeni uhan takia en ole vastaanotolle viitsinyt mennä, vaan olen napsinut 400mg buranaa ja jotain kolmio yskänlääkettä jonka nimeä en muista. Kuumetta on todennäköisesti ollut myös.
Alkuviikko meni vielä suht vaivatta mutta keskiviikosta eteenpäin on saanut sykkiä jo vähän ja tänään juoksin cooper testin puolikuolleena.
No kotiin kun pääsin niin nappasin 800mg buranan, ja noin 30min sen jälkeen alkoi tulla verta suht kovalla tahdilla ulos nenästä, 15min myöhemmin sain sen tyrehtymään mutta sen jälkeen en ole viitsinyt nenää niistä ettei verta rupeaisi tulvimaan taas.
Myös sellainen juttu että parin viikon sisään näitä on ollut muitakin. Toinen oli lomabussissa vieressäni istuva tyyppi joka alkoi yhtäkkiä vuotaa kovalla paineella, ja toinen mettäleirillä teltassa kun kaveri alkoi vuotamaan, ja nyt minä.
Ja en muista että minulta olisi ikinä tullut verta nenästä, joten sen takia lievä paniikki. Onkohan syytä huolestua ?
Toivottavasti tekstistä saa selvää, vaikeaa kirjoittaa kuumehöyryissä..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.