Galaktisen Liiton tiedote 9.3.2010

Tervehdys! Me saavumme kertomaan teille lisää asioita. Tällä hetkellä meidän Maanpäälliset liittolaisemme ovat asettaneet voimaan maailmanlaajuisen tiedustelutoiminnan pimennyksen osoittaakseen kaikille, että he ovat ryhtyneet tarvittaviin turvatoimiin odottaessaan ensimmäisen muutoksen dominonappulan kaatumista. "Tiesulut" ovat nyt itse aiheutettuja, kun meidän Maanpäälliset liittolaisemme hidastavat toimiaan varmistaakseen sen, että kaikki mahdolliset vastustajat on poistettu kaikista mahdollisista asemista, joissa he voisivat aiheuttaa viivästyksiä valtavien maailmanlaajuisten muutosten toteuttamisessa. Tähän mennessä pimeyden voimien jäljellä olevat rippeet eivät enää ole osoittaneet taipumusta olla esteenä meidän Maanpäällisten liittolaistemme tekemälle hyvälle työlle. Lopulliset sopimukset ovat nyt valmiina samoin kuin rahavarat, joiden turvin voidaan toteuttaa lukuisia hallinnollisia ja rahoituksellisia muutoksia. Kaikki on valmiina suuren suunnitelman toteuttamiseksi. Samaan aikaan meidän Äiti Maan ympärillä sijaitsevan laivastomme sisin osa on valmiina suorittamaan lukuisia laskeutumisia edeltäviä tehtäviään. Meidän Maanpäälliset liittolaisemme ovat täysin tietoisia siitä, että Taivas on näyttänyt meille "vihreää valoa" ja me saamme toimia heti, kun aika on kypsä. Tätä varten me olemme kutsuneet paikalle useita planetaarisia partioitamme, jotta ne ovat valmiita toimimaan heti!
http://www.tiedontalo.net/viestit/sheldannidle_09032010.htm
0108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Galaktinen Liitto kirjoitti:

Tervehdys! Me saavumme kertomaan teille lisää asioita. Tällä hetkellä meidän Maanpäälliset liittolaisemme ovat asettaneet voimaan maailmanlaajuisen tiedustelutoiminnan pimennyksen osoittaakseen kaikille, että he ovat ryhtyneet tarvittaviin turvatoimiin odottaessaan ensimmäisen muutoksen dominonappulan kaatumista. "Tiesulut" ovat nyt itse aiheutettuja, kun meidän Maanpäälliset liittolaisemme hidastavat toimiaan varmistaakseen sen, että kaikki mahdolliset vastustajat on poistettu kaikista mahdollisista asemista, joissa he voisivat aiheuttaa viivästyksiä valtavien maailmanlaajuisten muutosten toteuttamisessa. Tähän mennessä pimeyden voimien jäljellä olevat rippeet eivät enää ole osoittaneet taipumusta olla esteenä meidän Maanpäällisten liittolaistemme tekemälle hyvälle työlle. Lopulliset sopimukset ovat nyt valmiina samoin kuin rahavarat, joiden turvin voidaan toteuttaa lukuisia hallinnollisia ja rahoituksellisia muutoksia. Kaikki on valmiina suuren suunnitelman toteuttamiseksi. Samaan aikaan meidän Äiti Maan ympärillä sijaitsevan laivastomme sisin osa on valmiina suorittamaan lukuisia laskeutumisia edeltäviä tehtäviään. Meidän Maanpäälliset liittolaisemme ovat täysin tietoisia siitä, että Taivas on näyttänyt meille "vihreää valoa" ja me saamme toimia heti, kun aika on kypsä. Tätä varten me olemme kutsuneet paikalle useita planetaarisia partioitamme, jotta ne ovat valmiita toimimaan heti!
http://www.tiedontalo.net/viestit/sheldannidle_09032010.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu