Kun nyt kerran totuuksia lauotaan

..niin muistetaanpa seuraavat faktat:
Suomessa DDR-tunnustamiskomiteaan kuului jäseniä kaikista puolueista, käytännössä jokainen ammattiliitto ja eri nuorisojärjestöjen jäsenistö, kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa suomalaista. Ei pelkästään SAK.

Suomessa komitea ajoi molempien, sekä Länsi-että Itä-Saksan tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin eikä Suomi suinkaan ollut ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka näin toimi.
169547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 169

Vanhimmat

Siihen komiteaan kuului em. 1.5 milj. henkilöä käsittävien järjestöjen ylin johto - siis maksimissaankin hieman toistasataa henkilöä.
Nämä (osa heistä) sitten levitti propagandaa DDR:stä saadakseen sen tunnustettua.

Halonen oli yksi komiten johotryhmän jäsenistä, peräti varapuheenjohtaja!

Väitätkö, että Halonen ei olisi toiminut DDR:än tunnustamiskomitean varapuheenjohtajana ja ei olisi tiennyt mitä DDR:ssä todellisuudessa tapahtui?

Äänestä
  • Wikipedia sen sinulle kertoo:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/DDR:n_tunnustamiskomitea
    " Suomen komiteaan DDR:n tunnustamiseksi kuului jäseniä kaikista puolueista, niin Keskustasta, liberaaleista kuin kokoomuksestakin vasemmistopuolueiden lisäksi. Tunnustamiskomiteaan kuuluneiden kansalaisjärjestöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä oli yli 1,5 miljoonaa suomalaista."

    Ja vielä:
    " DDR:n tunnustamiskomitea oli kansalaisjärjestö, joka ehdotti tammikuussa 1970, että Suomi tunnustaisi Saksan demokraattisen tasavallan diplomaattisesti. Komitea ajoi myös Saksan liittotasavallan tunnustamista."

    Lopputulos.
    " Suomi tunnusti sekä Saksan liittotasavallan että Saksan demokraattisen tasavallan samaan aikaan 21. joulukuuta 1972 solmitun sopimuksen jälkeen. Diplomaattisuhteet molempiin Saksoihin solmittiin 7. tammikuuta 1973. Tunnustamiskomitea lakkautti itsensä tämän jälkeen ja DDR:n kiinnostus Suomea kohtaan lakkasi."

    Äänestä

  • tekisi? kirjoitti:

    Wikipedia sen sinulle kertoo:

    Miksi presidentti halonen oli aktiiviseti mukana tällaisessa toiminnassa;

    "Entisen Itä-Saksan salainen poliisi, Stasi, ilmiantoi, kidutti ja kiusasi viattomia.
    Stasin arkistot, "löyhkäävä lantakasa", kuten ex-liittokansleri Helmut Kohl sitä kuvaa,
    on aiheuttanut uhreja vielä 2000-luvulla.

    Kansanedustaja Heidi Hautala on eri yhteyksissä
    kertonut miehensä Carlo Jordanin kärsimyksistä Stasin uhrina.
    DDR:n keskitysleireissä säilöttiin toisinajattelijoita. Sinne joutui esimerkiksi ilmiantajien tarinoiden seurauksena.
    "Taistolaisuus" oli muutakin kuin "paremman yhteiskunnan rakentamista".
    Se oli toisinajattelijoiden häpäisyä ja painostamista yliopistoilla,
    työpaikoilla ja laajemminkin suomalaisessa yhteiskunnassa.
    Itäblokissa oli säädetty laki
    "tasavallan järkyttämisestä". Lokakuussa 1979 kirjailija Vaclav Havel tuomittiin
    kuritushuoneeseen lähes viideksi vuodeksi tämän lakipykälän pohjalta.
    Hän istui sen kokonaan."

    Äänestä

  • häpeän halosta kirjoitti:

    Eihän Halonen ollut mukana kuvailemassasi toiminnassa.

    Johan tämä sinulle selitettiin ja sinä olet pihalla kuin lumiukko ja jauhta silkkaa paskaa. Miehisty.

    " Suomen komiteaan DDR:n tunnustamiseksi kuului jäseniä kaikista puolueista, niin Keskustasta, liberaaleista kuin kokoomuksestakin vasemmistopuolueiden lisäksi. Tunnustamiskomiteaan kuuluneiden kansalaisjärjestöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä oli yli 1,5 miljoonaa suomalaista."

    Ja vielä:
    " DDR:n tunnustamiskomitea oli kansalaisjärjestö, joka ehdotti tammikuussa 1970, että Suomi tunnustaisi Saksan demokraattisen tasavallan diplomaattisesti. Komitea ajoi myös Saksan liittotasavallan tunnustamista."

    Äänestä

  • horiset? kirjoitti:

    ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoıdoʞ

    Äänestä

  • ...avauksesta?

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    ...avauksesta?

    uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd ɐʞʇoɾ

    Äänestä

  • ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoı kirjoitti:

    ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoıdoʞ

    lähetetty tänään varastoltamme ja toimituksen

    Äänestä

  • uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎ kirjoitti:

    uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd ɐʞʇoɾ

    Ilmastonmuutoksen vaikutuksista Pohjois-Euroopassa on erilaisia arvioita. Toisaalta ilmaston lämpeneminen uhkaa haurasta arktista luontoa ja alkuperäiskansojen perinteistä kulttuuria ja elinkeinoja. Toisaalta se tarjoaa uusia taloudellisia näkymiä avaamalla merireittejä ja helpottamalla luonnonvarojen hyödyntämismahdollisuuksia.

    Äänestä

  • lähetetty tänään var kirjoitti:

    lähetetty tänään varastoltamme ja toimituksen

    Tasavallan presidentti Tarja Halonen osallistui viikonloppuna 27.–28.3. Valenciassa Espanjassa kansainväliseen kokoukseen ”Naiset paremman maailman puolesta”.

    Äänestä

  • Ilmastonmuutoksen va kirjoitti:

    Ilmastonmuutoksen vaikutuksista Pohjois-Euroopassa on erilaisia arvioita. Toisaalta ilmaston lämpeneminen uhkaa haurasta arktista luontoa ja alkuperäiskansojen perinteistä kulttuuria ja elinkeinoja. Toisaalta se tarjoaa uusia taloudellisia näkymiä avaamalla merireittejä ja helpottamalla luonnonvarojen hyödyntämismahdollisuuksia.

    Sotien päätyttyä alkoi jälleenrakennuksen aika. Alku ei ollut helppo. Oli maksettava suuret sotakorvaukset ja kotinsa menettäneiden karjalaisten piti päästä uusille asuinseuduille ja uuteen alkuun. Myös maamme ulkopoliittinen asema oli pitkään epävarma. Vähitellen usko tulevaisuuteen alkoi kuitenkin voittaa.

    Äänestä

  • Sotien päätyttyä alk kirjoitti:

    Sotien päätyttyä alkoi jälleenrakennuksen aika. Alku ei ollut helppo. Oli maksettava suuret sotakorvaukset ja kotinsa menettäneiden karjalaisten piti päästä uusille asuinseuduille ja uuteen alkuun. Myös maamme ulkopoliittinen asema oli pitkään epävarma. Vähitellen usko tulevaisuuteen alkoi kuitenkin voittaa.

    Suomessa DDR-tunnustamiskomiteaan kuului jäseniä kaikista puolueista, käytännössä jokainen ammattiliitto ja eri nuorisojärjestöjen jäsenistö, kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa suomalaista. Ei pelkästään SAK.

    Suomessa komitea ajoi molempien, sekä Länsi-että Itä-Saksan tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin eikä Suomi suinkaan ollut ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka näin toimi.

    Äänestä

  • Tasavallan president kirjoitti:

    Tasavallan presidentti Tarja Halonen osallistui viikonloppuna 27.–28.3. Valenciassa Espanjassa kansainväliseen kokoukseen ”Naiset paremman maailman puolesta”.

    Eräs palstan vakiokirjoittajista harrastaa murskaavaa itsekritiikkiä toisaalla valittamalla olevansa rappiotilassa(me muuthan olemme huomanneet sen ajat sitten?). Tämä omienkin sanojensa mukaan, "nettipalstojen kajahtanut" kaipaa marsseja, ,mielenosoituksia ja kansalaisaktivismia. Arvatkaapa KUKA?

    Äänestä

  • Eräs palstan vakioki kirjoitti:

    Eräs palstan vakiokirjoittajista harrastaa murskaavaa itsekritiikkiä toisaalla valittamalla olevansa rappiotilassa(me muuthan olemme huomanneet sen ajat sitten?). Tämä omienkin sanojensa mukaan, "nettipalstojen kajahtanut" kaipaa marsseja, ,mielenosoituksia ja kansalaisaktivismia. Arvatkaapa KUKA?

    Useampikin Presidenttiehdokas käytti kampanjassa sinistä, sillä onhan sininen Suomen lipun väri eikä siniseen, saati mihinkään muuhun väriin, ole kenelläkään yksinoikeutta. Jokainen Presidenttiehdokkaista kampanjoi myös Suomen Presidentiksi...yksinkertaista kun TUON oivaltaa.

    Äänestä

  • Useampikin President kirjoitti:

    Useampikin Presidenttiehdokas käytti kampanjassa sinistä, sillä onhan sininen Suomen lipun väri eikä siniseen, saati mihinkään muuhun väriin, ole kenelläkään yksinoikeutta. Jokainen Presidenttiehdokkaista kampanjoi myös Suomen Presidentiksi...yksinkertaista kun TUON oivaltaa.

    Tarja Halonen oli nuorena, vastavalmistuneena ja vieläpä naisena, SAK:n silloisen puheenjohtajan Niilo Hämäläisen mielestä "joutava" tehtävään eli Hämäläinen MÄÄRÄSI työnantajan ominaisuudessa Halosen täyttämään SAK:n mandaattia ja komitean varapuheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • Tarja Halonen oli nu kirjoitti:

    Tarja Halonen oli nuorena, vastavalmistuneena ja vieläpä naisena, SAK:n silloisen puheenjohtajan Niilo Hämäläisen mielestä "joutava" tehtävään eli Hämäläinen MÄÄRÄSI työnantajan ominaisuudessa Halosen täyttämään SAK:n mandaattia ja komitean varapuheenjohtajaksi.

    Komiteassa tuolloin hääränneen Etelä-Savon maakuntajohtajan Hannu Vesan mukaan Halonen ei ollut ainakaan komitean puitteissa aktiivinen DDR:n tukija, vaikka varapuheenjohtajana toimikin. Itse asiassa Vesalla ei ole Halosesta mitään muistikuvaa liittyen komitean toimintaan.

    Äänestä

  • Komiteassa tuolloin kirjoitti:

    Tupakkamiehen keuhkoissa on pysyvä vaurio.

    Äänestä

  • Tupakkamiehen keuhko kirjoitti:

    Tupakkamiehen keuhkoissa on pysyvä vaurio.

    Taas näemme miten nopeasti arvojohtajan järjen ääni vaikutti pitkään roikkuneeseen asiaan. Ei mennyt hukkaan taannoinen Halosen jyrähdys.

    Äänestä

  • Taas näemme miten no kirjoitti:

    Taas näemme miten nopeasti arvojohtajan järjen ääni vaikutti pitkään roikkuneeseen asiaan. Ei mennyt hukkaan taannoinen Halosen jyrähdys.

    Oikeusministeri Tuija Brax pitää presidentti Halosen ulostuloa tervetulleena niin kutsutussa isoäitipäätöksessä. Braxin mukaan on luontevaa, että presidentti ottaa keskustelijan roolin isoissa kysymyksissä. Hän sanoi uskovansa, ettei Halonen ole mielipiteineen yksin

    Äänestä

  • Oikeusministeri Tuij kirjoitti:

    Oikeusministeri Tuija Brax pitää presidentti Halosen ulostuloa tervetulleena niin kutsutussa isoäitipäätöksessä. Braxin mukaan on luontevaa, että presidentti ottaa keskustelijan roolin isoissa kysymyksissä. Hän sanoi uskovansa, ettei Halonen ole mielipiteineen yksin

    ...kannanotot?

    Äänestä

  • Niiinistön... kirjoitti:

    ...kannanotot?

    Sekö, ettei USA:n väistynyt, oman kansansa ja republikaanien itsensäkin hylkäämä entinen presidentti ehtinyt sotakiireiltään kutsua Halosta Valkoiseen Taloon, mutta tapasi tämän vuoden 2008 aikana kuitenkin 4:sti eri yhteyksissä?

    Äänestä

  • Sekö, ettei USA:n vä kirjoitti:

    Sekö, ettei USA:n väistynyt, oman kansansa ja republikaanien itsensäkin hylkäämä entinen presidentti ehtinyt sotakiireiltään kutsua Halosta Valkoiseen Taloon, mutta tapasi tämän vuoden 2008 aikana kuitenkin 4:sti eri yhteyksissä?

    ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl

    Äänestä

  • Suomessa DDR-tunnust kirjoitti:

    Suomessa DDR-tunnustamiskomiteaan kuului jäseniä kaikista puolueista, käytännössä jokainen ammattiliitto ja eri nuorisojärjestöjen jäsenistö, kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa suomalaista. Ei pelkästään SAK.

    Suomessa komitea ajoi molempien, sekä Länsi-että Itä-Saksan tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin eikä Suomi suinkaan ollut ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka näin toimi.

    Suomi oli kuitenkin ensimmäisten joukossa Kosovoa tunnustamassa ja eiväthän kaikki euroopan maat ole tunnustaneet sitä vieläkään? Miksi meidän pitäisi olla aina joka asiassa ensimmäisenä kukkoilemassa? Olisiko se suomalaisten etu?

    Äänestä

  • Suomi oli kuitenkin kirjoitti:

    ʎʎʇsʎd ɐʞʇoɾ ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soɾ

    Äänestä

  • ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoı kirjoitti:

    ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoıdoʞ ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl

    olemme tyytyväisiä, että Usa on vihdoin saanut asiallisen, rauhaan pyrkivän presidentin kiihkouskovaisen sotahullun sijaan.

    Äänestä

  • http://www.iltalehti kirjoitti:

    Valmisteleeko Halonen lait vai hallitus ja eduskunta? Kannattaisiko vakuutusyhtiön kenties lahjoa hallitusta ja eduskuntaa, etenkin kun presidentti ei Suomessa edes estää lain läpimenoa?

    Äänestä

  • Valmisteleeko Halon kirjoitti:

    Valmisteleeko Halonen lait vai hallitus ja eduskunta? Kannattaisiko vakuutusyhtiön kenties lahjoa hallitusta ja eduskuntaa, etenkin kun presidentti ei Suomessa edes estää lain läpimenoa?

    Vuoden 1918 tapahtumiin vuonna 1943 syntyneellä presidentillä lie kuitenkin varsin vähän syytä?

    Äänestä

  • Vuoden 1918 tapahtum kirjoitti:

    . Vuonna 1970-73 Halonen oli yhdessä 1,5 miljoonan muun suomalaisen kanssa ajamassa sekä DDR:n että Länsi-Saksan tunnustamista valtioiksi valtioiden joukkoon. Vuonna 1973 Suomi sitten solmi molempiin maihin diplomaattiset suhteet heti USA:n vanavedessä.

    Äänestä

  • . Vuonna 1970-73 Hal kirjoitti:

    . Vuonna 1970-73 Halonen oli yhdessä 1,5 miljoonan muun suomalaisen kanssa ajamassa sekä DDR:n että Länsi-Saksan tunnustamista valtioiksi valtioiden joukkoon. Vuonna 1973 Suomi sitten solmi molempiin maihin diplomaattiset suhteet heti USA:n vanavedessä.

    åpoiopfg09

    Äänestä

  • åpoi098fg kirjoitti:

    åpoiopfg09

    Suomessa DDR-komitea ajoi molempien, sekä Länsi-että Itä-Saksan tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin eikä Suomi suinkaan ollut ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka näin toimi.

    Äänestä

...on mukava lukea palstalla välillä asiaakin kaiken roskan joukossa.

Äänestä
  • ...vääntää rautalangasta.

    Äänestä

  • vaan pakko kirjoitti:

    ...vääntää rautalangasta.

    Presidentti Tarja Halonen ei ole ihmisoikeuspoliitikko vaikka yrittää tälläistä kuvaa kansalle syöttää.

    Todellisuudessa Halonen ei välitä tippaakaan ihmisten kärsimyksistä ja on niinollen osallisena murhiin.
    Tämä asia tulee hyvin esille Halosen suhtautumisessa DDR:ään, joka oli totalitaarinen valtio. DDR murhasi omia kansalaisiaan Berliinin muurille ja mursi itä-saksalaisten henkisen selkärangan urkkimalla kansalaisten yksityisiä asioita.
    Kukaan DDR:ssä ei voinut kokea olevansa turvassa Stasilta.

    mm halonen ja muut DDR:än tunnustamiskomiteassa mukana olleet halusivat kiihkeästi tunnustaa maan.
    Uskomatonta toimintaa ja sokeutta sosialismin huumassa.
    Halonen ei puolusta oikeusvaltion periaatteita, koska Halonen katsoo asioita ideologisen ajattelutapansa kautta.
    Halonen ei voi väittää, että hän ei olisi tiennyt murhista koska tietoa oli saatavilla. Länsi-Saksa ja BBC kertoivat mitä muurilla tapahtui.

    Äänestä

  • murhaajat- kirjoitti:

    halosen suhteen, ei ihme jos ei stasilistoja ole meillä uskallettu avata, niinkuin muualla!

    Että täällainen presidentti meillä joka salli valtavat vääryydet ja murhat,
    mitenkään puuttumatta niihin tai yrittämättäkään estää.
    Varmaan sai hyvän palkkion toiminnastaan vakoilijana, onhan tunnettu rahanahneena.

    Komitea toimi 1970-1973. Silloin muurikin oli vielä kovin heppoinen...

    Äänestä

  • todella järkyttynyt kirjoitti:

    halosen suhteen, ei ihme jos ei stasilistoja ole meillä uskallettu avata, niinkuin muualla!

    Että täällainen presidentti meillä joka salli valtavat vääryydet ja murhat,
    mitenkään puuttumatta niihin tai yrittämättäkään estää.
    Varmaan sai hyvän palkkion toiminnastaan vakoilijana, onhan tunnettu rahanahneena.

    ....itsesi kanssa vuorokeskustelua käyväksi typerykseksi. :DDD

    Äänestä

  • 2513+ kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Berliinin_muuri
    Kyllä halonen oli muurista tietoinen, tottakai!

    eikö yhtään ihmetellyt miksi se oli rakennettu?

    Halonen tietenkin listoilla, siksi ei avata, vaikka muualla on jo avattu!

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135226805953

    ...listalla nykypoliitikko ole. Suurin osa listalta ilmeisesti kulttuurivaikuttajia ja näyttelijöitä.
    Ja listahan on pelkkä nimilista, joka ei kerro mistä on puhuttu, säästä vai jalkapallosta.

    Älä siis jauha roskaa.

    Äänestä

  • 2513+ kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Berliinin_muuri
    Kyllä halonen oli muurista tietoinen, tottakai!

    eikö yhtään ihmetellyt miksi se oli rakennettu?

    Halonen tietenkin listoilla, siksi ei avata, vaikka muualla on jo avattu!

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135226805953

    Tiitisen listalla ei ole presidentti Halosen nimeä.
    En tajua, miksi sitä asiaa vielä spekuloidaan. Listahan on käytännössä jo julkistettu Rusi-oikeudenkäynnin yhteydessä. Listalla on 18 nimeä, muutama tunnetumpi on mukana, mutta ei nykypoliitikkoja lainkaan.

    Äänestä

  • listalla..... kirjoitti:

    Tämä seuraava lause kertoo kaiken:
    "Tunnustamiskomitean sihteerinä toiminut Jorma Sunell kertoo, että komitean perustaminen oli oikeastaan itäsaksalaisten idea"

    Tähän voi myös lisätä sen tosiasia että se oli myös stasin rahoittama.
    Mielenkiintoista juttussa on myös se, että jäsenenä oli SAK!

    Tottakai myös silloinnen SAK lakimies kuuluu komiteaan mukaan, eikä hänen roolinsa ollut vähäpätöinen, edustihan hän komiteassa noin miljoona jäsentä.
    Halosella oli suuri painoarvo komiteassa!
    Eli joskus kuullut jutut siitä, että Halonen muka pakotettiin mukaan komiteaan ovat suomeksi sanottuna paskapuheita!!
    Halonen liittyi liittyi ko. komiteaan vapaaehtoisesti, koska halusi liiyytä!!

    ...taiteen alueelta eikä ole kovinkaan todennäköistä, että siinä valtiosalaisuuksia on vaihdettu.

    Äänestä

  • suomalaiset kirjoitti:

    ...jokainen ammattiliitoistamme ja Halonen määrättiin mukaan, koska oli juuri tullut taloon(SAK) ja vieläpä nainen. Juntunen taas tuli SAK:n palvelukseen vasta 2009.

    Äänestä

  • kulttuurin ja kirjoitti:

    ...taiteen alueelta eikä ole kovinkaan todennäköistä, että siinä valtiosalaisuuksia on vaihdettu.

    Muistan joskus 1991, kun Tiitisen listasta oli sisäpiiripuhetta, niin nimiä oli 21.
    Silloinhan putsaus muutaman nimen kohdalla tosiasia?
    Naisia piti olla kaksi, no halonen nyt ainakin ensimmäisenä olisi poistettu....

    Äänestä

  • Listaa peukaloitu? kirjoitti:

    Vai pelkäätkö ettei mahdollisesti julkistettavan listan sisältö miellytä?

    Äänestä

  • murhaajat- kirjoitti:

    Presidentti Tarja Halonen ei ole ihmisoikeuspoliitikko vaikka yrittää tälläistä kuvaa kansalle syöttää.

    Todellisuudessa Halonen ei välitä tippaakaan ihmisten kärsimyksistä ja on niinollen osallisena murhiin.
    Tämä asia tulee hyvin esille Halosen suhtautumisessa DDR:ään, joka oli totalitaarinen valtio. DDR murhasi omia kansalaisiaan Berliinin muurille ja mursi itä-saksalaisten henkisen selkärangan urkkimalla kansalaisten yksityisiä asioita.
    Kukaan DDR:ssä ei voinut kokea olevansa turvassa Stasilta.

    mm halonen ja muut DDR:än tunnustamiskomiteassa mukana olleet halusivat kiihkeästi tunnustaa maan.
    Uskomatonta toimintaa ja sokeutta sosialismin huumassa.
    Halonen ei puolusta oikeusvaltion periaatteita, koska Halonen katsoo asioita ideologisen ajattelutapansa kautta.
    Halonen ei voi väittää, että hän ei olisi tiennyt murhista koska tietoa oli saatavilla. Länsi-Saksa ja BBC kertoivat mitä muurilla tapahtui.

    ...kuin kokoomuslaisen nimittely natsiksi.

    Äänestä

  • Listaa peukaloitu? kirjoitti:

    Muistan joskus 1991, kun Tiitisen listasta oli sisäpiiripuhetta, niin nimiä oli 21.
    Silloinhan putsaus muutaman nimen kohdalla tosiasia?
    Naisia piti olla kaksi, no halonen nyt ainakin ensimmäisenä olisi poistettu....

    Harmi ettet ole hitustakaan uskottava.

    Äänestä

  • sinut... kirjoitti:

    ....itsesi kanssa vuorokeskustelua käyväksi typerykseksi. :DDD

    lkrteoi

    Äänestä

  • hulluHilla kirjoitti:

    lkrteoi

    ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Äänestä

  • käytännössä kirjoitti:

    ...jokainen ammattiliitoistamme ja Halonen määrättiin mukaan, koska oli juuri tullut taloon(SAK) ja vieläpä nainen. Juntunen taas tuli SAK:n palvelukseen vasta 2009.

    uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Äänestä

  • peukaloinut? kirjoitti:

    Vai pelkäätkö ettei mahdollisesti julkistettavan listan sisältö miellytä?

    uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Äänestä

  • tietoa on? kirjoitti:

    Harmi ettet ole hitustakaan uskottava.

    uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Äänestä

  • uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎ kirjoitti:

    uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Mitä sekoilet?

    Äänestä

  • yhtä älykästä kirjoitti:

    ...kuin kokoomuslaisen nimittely natsiksi.

    ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mitä sekoilet?

    ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoıdoʞ

    Äänestä

  • ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ u kirjoitti:

    ɐɐʞʞʎʇ ɐuıɐd uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soɾ

    Äänestä

  • ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soɾ kirjoitti:

    ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soɾ

    Tämä onkin aivan oikein ja auttaa edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kääntäen ilmaistuna, naisten aseman edistäminen on avain päämäärien saavuttamiseen.

    Äänestä

  • Tämä onkin aivan oik kirjoitti:

    Tämä onkin aivan oikein ja auttaa edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kääntäen ilmaistuna, naisten aseman edistäminen on avain päämäärien saavuttamiseen.

    Arvojohtajana aiheen kommentointi on moraalinen velvollisuus, onhan presidentti useasti puolustanut suomalaisiakin vanhuksia, vaikka porvarihallitus heistä ei piittaakaan.

    Äänestä

  • . Arvojohtajana aihe kirjoitti:

    Arvojohtajana aiheen kommentointi on moraalinen velvollisuus, onhan presidentti useasti puolustanut suomalaisiakin vanhuksia, vaikka porvarihallitus heistä ei piittaakaan.

    Suomessa komitea ajoi molempien, sekä Länsi-että Itä-Saksan tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin eikä Suomi suinkaan ollut ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka näin toimi.

    Äänestä

  • Suomessa komitea ajo kirjoitti:

    Suomessa komitea ajoi molempien, sekä Länsi-että Itä-Saksan tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin eikä Suomi suinkaan ollut ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka näin toimi.

    Halonen ei ollut DDR-aktivisti, enkä tiedä kävikö hän edes tässä (komitean) ominaisuudessa siellä. Minusta tämä Halosen DDR-yhteys on täysin banaali juttu, Hentilä sanoo.

    Äänestä

  • ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoı kirjoitti:

    ısǝǝsʞnʇɐʇs ɐɯɐʇ ıoıdoʞ

    Halonen ei ollut DDR-aktivisti, enkä tiedä kävikö hän edes tässä (komitean) ominaisuudessa siellä. Minusta tämä Halosen DDR-yhteys on täysin banaali juttu, Hentilä sanoo.

    Äänestä

  • Halonen ei ollut DDR kirjoitti:

    Koko kansan presidentti on koko kansan esimerkki.

    Äänestä

  • Koko kansan presiden kirjoitti:

    Koko kansan presidentti on koko kansan esimerkki.

    åpoipofg 0

    Äänestä

  • Halonen ei ollut DDR kirjoitti:

    Halonen ei ollut DDR-aktivisti, enkä tiedä kävikö hän edes tässä (komitean) ominaisuudessa siellä. Minusta tämä Halosen DDR-yhteys on täysin banaali juttu, Hentilä sanoo.

    Komiteassa tuolloin hääränneen Etelä-Savon maakuntajohtajan Hannu Vesan mukaan Halonen ei ollut ainakaan komitean puitteissa aktiivinen DDR:n tukija, vaikka varapuheenjohtajana toimikin. Itse asiassa Vesalla ei ole Halosesta mitään muistikuvaa liittyen komitean toimintaan.

    Äänestä

  • Komiteassa tuolloin kirjoitti:

    Komiteassa tuolloin hääränneen Etelä-Savon maakuntajohtajan Hannu Vesan mukaan Halonen ei ollut ainakaan komitean puitteissa aktiivinen DDR:n tukija, vaikka varapuheenjohtajana toimikin. Itse asiassa Vesalla ei ole Halosesta mitään muistikuvaa liittyen komitean toimintaan.

    Tuolle ”liehittelylle” on toinenkin nimi, diplomatia. Myös USA yrittää liehitellä kiinan suhteitaan, se kun on USA:n suurin luotottaja. Fiksut maat pyrkivät olemaan toistensa kanssa väleissä.

    Äänestä

  • poipo+0d+0 kirjoitti:

    åpoipofg 0

    Suomi oli kuitenkin ensimmäisten joukossa Kosovoa tunnustamassa ja eiväthän kaikki euroopan maat ole tunnustaneet sitä vieläkään? Miksi meidän pitäisi olla aina joka asiassa ensimmäisenä kukkoilemassa? Olisiko se suomalaisten etu?

    Äänestä

  • Tuolle ”liehittelyll kirjoitti:

    Tuolle ”liehittelylle” on toinenkin nimi, diplomatia. Myös USA yrittää liehitellä kiinan suhteitaan, se kun on USA:n suurin luotottaja. Fiksut maat pyrkivät olemaan toistensa kanssa väleissä.

    Suomi oli kuitenkin ensimmäisten joukossa Kosovoa tunnustamassa ja eiväthän kaikki euroopan maat ole tunnustaneet sitä vieläkään? Miksi meidän pitäisi olla aina joka asiassa ensimmäisenä kukkoilemassa? Olisiko se suomalaisten etu?

    Äänestä

  • Suomi oli kuitenkin kirjoitti:

    Suomi oli kuitenkin ensimmäisten joukossa Kosovoa tunnustamassa ja eiväthän kaikki euroopan maat ole tunnustaneet sitä vieläkään? Miksi meidän pitäisi olla aina joka asiassa ensimmäisenä kukkoilemassa? Olisiko se suomalaisten etu?

    Valmisteleeko Halonen lait vai hallitus ja eduskunta? Kannattaisiko vakuutusyhtiön kenties lahjoa hallitusta ja eduskuntaa, etenkin kun presidentti ei Suomessa edes estää lain läpimenoa?

    Äänestä

  • Suomi oli kuitenkin kirjoitti:

    Suomi oli kuitenkin ensimmäisten joukossa Kosovoa tunnustamassa ja eiväthän kaikki euroopan maat ole tunnustaneet sitä vieläkään? Miksi meidän pitäisi olla aina joka asiassa ensimmäisenä kukkoilemassa? Olisiko se suomalaisten etu?

    Valmisteleeko Halonen lait vai hallitus ja eduskunta? Kannattaisiko vakuutusyhtiön kenties lahjoa hallitusta ja eduskuntaa, etenkin kun presidentti ei Suomessa edes estää lain läpimenoa?

    Äänestä

  • Valmisteleeko Halone kirjoitti:

    Valmisteleeko Halonen lait vai hallitus ja eduskunta? Kannattaisiko vakuutusyhtiön kenties lahjoa hallitusta ja eduskuntaa, etenkin kun presidentti ei Suomessa edes estää lain läpimenoa?

    Seppoa sieppaa kun vaimo on bi ja Seppo jäänyt aisankannattajaksi.

    Äänestä

  • ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ kirjoitti:

    ɐɾ ɐɐʞʞʎʇ

    Punikin korkea aika eläköityä.

    Äänestä

  • nauraa? kirjoitti:

    Kekkosesta tuli kuolaava dementikko ja Halonen on vielä kaksi vuotta presidenttinä, yhteensä komea 12 vuoden pesti. Niin se vaan meni.

    jestas kun naurattaa

    Äänestä

...niin kovasti palstalaisia?

Äänestä

  • Ei ole mitään... kirjoitti:

    ...mistä voisit ketään syyttää. Ei paskanjauhaminen anna syytettä kenellekään. :DDD

    ısʞʎ ʇǝlo soɾ

    Äänestä

  • ısʞʎ ʇǝlo soɾ kirjoitti:

    ısʞʎ ʇǝlo soɾ

    Punikin korkea aika eläköityä.

    Äänestä

palstan valheet puolitotuudet ja arvailut jättävät kylmäksi. Sitähän voi rumasti kutsua myös paskanjauhamiseksi.

Äänestä
  • kantturalle jo muita hommia, eläkkelle eka.

    Äänestä

  • kantturalle jo muita kirjoitti:

    kantturalle jo muita hommia, eläkkelle eka.

    Pyykkäri mars mars eläkkelle.

    Äänestä

...murheet on haettava noin kaukaa. :DDD

Äänestä
  • Kun saksalainen lehti Die Zeit kirjoitti suomettumisesta ja yhteistyöstä stasin kanssa niin Helsingin
    sanomien toimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti(HS 11.10.2002):

    "Suomettuneessa Suomessa oli paljon mätää ja epätervettä. Ajan henki
    haisee tänne asti niin, että toisinaan täytyy pidellä nenästään kiinni
    tukevalla peukalo-etusormi-otteella. Nämä sosialismin ajajat, hyi
    hitto, maansa myyjät ja hotsiminhin hoilottajat.

    Mutta eivät pelkästään he.
    Ikävästi tuoksahtavat myös ne maton alle lakaisijat,
    kassakaappeihin kätkijät, historian roskakorin himokäyttäjät, jotka
    ovat sitä mieltä, ettei tunkio pöyhien parane."

    Äänestä

  • ent. demari kirjoitti:

    Kun saksalainen lehti Die Zeit kirjoitti suomettumisesta ja yhteistyöstä stasin kanssa niin Helsingin

    ...vuosikymmenten takaiset asiat sua valvottaa. :DDD

    Äänestä

  • hyvin kun kirjoitti:

    ...vuosikymmenten takaiset asiat sua valvottaa. :DDD

    Miten voi olla mahdollista, että SAK meneni mukaan STASIN rahoittamaan komitetaan ajamaan vieraan vallan tunnustamista?
    Oliko Stasi vallannut SAK:n?
    Se tiedetään, että SAK:ssa työskenteli Stasin myyrä, kuka oli tämä myyrä?

    SAK:ssa työskenteli Stasin myyrä, kuka oli tämä myyrä?
    http://www.uusisuomi.fi/files/imagecache/suurennettu/kuvat/myyra.jpg

    Arvaan: Se on tämä nykyään Putinin pikku apulaisena touhuava naisihminen joka oli SAK:ssa 1970-1974.

    Sama, joka täysin rinnoin on aina ihaillut Stalinin kommunistidiktatuureja ja halunnut myös kansamme liittyvän tuohon autuaitten joukkoon.

    Äänestä

  • stasi-myyrämme kirjoitti:

    Tai keskustan tai jonkun nuorisojärjestöistämme?
    Miksi komitea ajoi molempien Saksojen tunnustamista?

    Äänestä

  • Kokoomuksen? kirjoitti:

    Tai keskustan tai jonkun nuorisojärjestöistämme?
    Miksi komitea ajoi molempien Saksojen tunnustamista?

    Halonen oli ajamassa suomalaisia lankaan DDR:än suhteen.

    Voisitko kertoa, että miksi Tarja Halonen ei ajanut samalla innolla Länsi-Saksan tunnustamista ja miksi ihmisiä ei vainottu siellä ja miksi Länsi-Saksasta ihmiset saivat vapaasti matkustaa minne tahansa?
    Eikö olisi ollut loogisempaa ajaa Länsi-Saksan tunnustamista DDR:än sijaan? Länsi-Saksa oli aito demokratia ja tämän vuoksi DDR liitettiinkin siihen 1990.

    Voisitko kertoa myös, miksi Länsi-Berliinistä ei yritetty paeta komitean ihailemaan Itä-Berliiniin?

    Äänestä

  • miksi, niin miksi? kirjoitti:

    ...molempien Saksojen tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin. Se on historiallinen fakta.
    Omaa väitettäsi Halosesta et kykene todistamaan.

    Muut kysymyksesi eivät kiinnosta minua tipan tippaa, vain valehtelu Halosen suhteen ja siitä jäit juuri kiinni.

    Äänestä

  • ajoi... kirjoitti:

    Suurimpana (tai sitten toiseksi suurimpana)nimilistalla oli entinen pääministeri Kalevi Sorsa(SDP).

    Tässä muutama listalla oleva nimi:

    Suurlähettiläänä toiminut Kirsti Lintonen(SDP).Diplomaattina Itä-Berliinissä DDR:ssä 1973-76.
    (Sorsan ulkopoliittinen avustaja)

    Alivaltiosihteeri Arto Mansala,(SDP) joka on toiminut Suomen Saksan ja Venäjän suurlähettiläänä.

    Alivaltiosihteeri Jaakko Laajava,(SDP?) Laajava olin 70-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa,
    varapuheenjohtajana toimi Tarja Halonen.

    Kekkonen jopa heitti halosen ulos, kun tämä meni esittämään DDR-tunnustamista:DD

    Äänestä

  • vaan ddr,n kirjoitti:

    ...ja se´on sinua uskottavampi:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/DDR:n_tunnustamiskomitea

    "...kansalaisjärjestö, joka ehdotti tammikuussa 1970, että Suomi tunnustaisi Saksan demokraattisen tasavallan diplomaattisesti. Komitea ajoi myös Saksan liittotasavallan tunnustamista."

    Äänestä

  • :DDDDDDR kirjoitti:

    ...että Halonen oli komiteassa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010031411294832_uu.shtml
    " Rosenholz-kortisto ei kuitenkaan ole - toisin kuin julkisuudessa syntynyt kuva antaa olettaa - mikään agenttikortisto. Sen sijaan se on operatiiviseen käyttöön kehitetty kortisto, johon tallennettiin tiedot kaikista niistä henkilöistä, jotka syystä tai toisesta olivat HV A:n (Stasin ulkomaantiedustelusta vastannut pääosasto) kiinnostuksen kohteena, kertoi dosentti Kimmo Elo Turun yliopistosta."

    " Vaikka henkilö olisikin ollut HV A:n kiinnostuksen kohteena, tämä itse ei välttämättä sitä tiennyt. Nimen löytyminen Rosenholz-kortista ei siis automaattisesti tarkoita, että kyseinen henkilö olisi ollut HV A:n tietolähde.

    - Lisäksi Rosenholz-aineisto itse ei sisällä ainuttakaan tietolähteen toimittamaa asiakirjaa

    Tämän takia olisi syytä suhtautua tietojen objektiivisuuteen terveellä epäluulolla: tietoja kerättiin hyvin kyseenalaisista tarkoitusperistä johtuen, Elo painotti."

    Suomi kiinnosti kovin vähän HV A:ta. Suomen osuus sen operatiivisesta toiminnasta oli promillen luokkaa."

    Äänestä

  • ent. demari kirjoitti:

    Kun saksalainen lehti Die Zeit kirjoitti suomettumisesta ja yhteistyöstä stasin kanssa niin Helsingin
    sanomien toimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti(HS 11.10.2002):

    "Suomettuneessa Suomessa oli paljon mätää ja epätervettä. Ajan henki
    haisee tänne asti niin, että toisinaan täytyy pidellä nenästään kiinni
    tukevalla peukalo-etusormi-otteella. Nämä sosialismin ajajat, hyi
    hitto, maansa myyjät ja hotsiminhin hoilottajat.

    Mutta eivät pelkästään he.
    Ikävästi tuoksahtavat myös ne maton alle lakaisijat,
    kassakaappeihin kätkijät, historian roskakorin himokäyttäjät, jotka
    ovat sitä mieltä, ettei tunkio pöyhien parane."

    ...kun murheet ovat kymmenien vuosien takaa?

    Äänestä

  • vitun hyvin kirjoitti:

    ...kun murheet ovat kymmenien vuosien takaa?

    Meillä on presidenttinä valehteleva myyrä, johon ei voi luottaa.
    myyrää venäjän kansaa vieläkin, kerran myyrä aina myyrä!

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Meillä on presidenttinä valehteleva myyrä, johon ei voi luottaa.
    myyrää venäjän kansaa vieläkin, kerran myyrä aina myyrä!

    ...lähimmäisestäsi vaan lopeta paskanjauhaminen. Miehisty.
    Yritä keksiä elämääsi uutta sisältöä.
    Olet hukannut jo 10 vuotta katkeruudelle.

    Äänestä

  • Järjen ääninen kirjoitti:

    ...että Halonen oli komiteassa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/DDR:n_tunnustamiskomitea

    "...kansalaisjärjestö, joka ehdotti tammikuussa 1970, että Suomi tunnustaisi Saksan demokraattisen tasavallan diplomaattisesti. Komitea ajoi myös Saksan liittotasavallan tunnustamista."

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010031411294832_uu.shtml
    " Rosenholz-kortisto ei kuitenkaan ole - toisin kuin julkisuudessa syntynyt kuva antaa olettaa - mikään agenttikortisto. Sen sijaan se on operatiiviseen käyttöön kehitetty kortisto, johon tallennettiin tiedot kaikista niistä henkilöistä, jotka syystä tai toisesta olivat HV A:n (Stasin ulkomaantiedustelusta vastannut pääosasto) kiinnostuksen kohteena, kertoi dosentti Kimmo Elo Turun yliopistosta."

    " Vaikka henkilö olisikin ollut HV A:n kiinnostuksen kohteena, tämä itse ei välttämättä sitä tiennyt. Nimen löytyminen Rosenholz-kortista ei siis automaattisesti tarkoita, että kyseinen henkilö olisi ollut HV A:n tietolähde.

    - Lisäksi Rosenholz-aineisto itse ei sisällä ainuttakaan tietolähteen toimittamaa asiakirjaa

    Tämän takia olisi syytä suhtautua tietojen objektiivisuuteen terveellä epäluulolla: tietoja kerättiin hyvin kyseenalaisista tarkoitusperistä johtuen, Elo painotti."

    Suomi kiinnosti kovin vähän HV A:ta. Suomen osuus sen operatiivisesta toiminnasta oli promillen luokkaa."

    ..tyhjästä.

    Äänestä

  • vaan ddr,n kirjoitti:

    Suurimpana (tai sitten toiseksi suurimpana)nimilistalla oli entinen pääministeri Kalevi Sorsa(SDP).

    Tässä muutama listalla oleva nimi:

    Suurlähettiläänä toiminut Kirsti Lintonen(SDP).Diplomaattina Itä-Berliinissä DDR:ssä 1973-76.
    (Sorsan ulkopoliittinen avustaja)

    Alivaltiosihteeri Arto Mansala,(SDP) joka on toiminut Suomen Saksan ja Venäjän suurlähettiläänä.

    Alivaltiosihteeri Jaakko Laajava,(SDP?) Laajava olin 70-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa,
    varapuheenjohtajana toimi Tarja Halonen.

    Kekkonen jopa heitti halosen ulos, kun tämä meni esittämään DDR-tunnustamista:DD

    uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Äänestä

  • lausumaa... kirjoitti:

    ...lähimmäisestäsi vaan lopeta paskanjauhaminen. Miehisty.
    Yritä keksiä elämääsi uutta sisältöä.
    Olet hukannut jo 10 vuotta katkeruudelle.

    uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Äänestä

  • uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd kirjoitti:

    uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Halonen jo eläkkeelle, turhake se on.

    Äänestä

  • melua... kirjoitti:

    ..tyhjästä.

    Punikin korkea aika eläköityä.

    Äänestä

  • uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd kirjoitti:

    uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd

    Punikin korkea aika eläköityä.

    Äänestä

...Saksojen tunnustamista ja yhdessä ne myös sitten tunnustettiin.

Äänestä
  • ...tavanomaiset diplomaattisuhteet sekä DDR:n että Länsi-Saksan kanssa. Komitea toimi 3 vuotta ja suhteet solmittiin 1973 Suomen odotettua USA:n esimerkkiä.

    Äänestä

...ulkovalloille "suuria salaisuuksia", jotka merkittävyydeltään olisivat sitä luokkaa, että voisi edes etäisesti puhua "maanpetoksesta". Koko polemiikki ja yritys synnyttää kohua Tiitisen listalla on tyhjää populismia.
Luulisi että Suomessa löytyisi tärkeämpiä asioita hiukan lähempääkin?

Äänestä
  • ...reppanat hokee yhä tuota venäjään liittymistä? Se luulisi olevan porvarille riemastuksen aihe, onhan Venäjällä vielä suuremmat tuloerot ja se on nykyään suorastaan yltiökapitalistinen maa, jossa vahvemmat laki vallitsee ja vitut me muista. Luuleeko ne, että se on yhä kommunistinen maa?

    Äänestä

  • Miksköhän... kirjoitti:

    ...reppanat hokee yhä tuota venäjään liittymistä? Se luulisi olevan porvarille riemastuksen aihe, onhan Venäjällä vielä suuremmat tuloerot ja se on nykyään suorastaan yltiökapitalistinen maa, jossa vahvemmat laki vallitsee ja vitut me muista. Luuleeko ne, että se on yhä kommunistinen maa?

    venäjälle paskanpuhdistamon toisensa jälkeen veronmaksajien rahoilla,
    venäjän puolustusvoimatkin riittää meille turvaksi halosen mielestä, emme muuta tarvitse.

    http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2010/02/putin_kiitti_halosta_pietarin_jatevedenpuhdistamosta_1434213.html

    Yhteistä pian kaikki?

    Äänestä

  • itse.. kirjoitti:

    ...yleisen asevelvollisuuden tärkeyttä ja se onkin yksi syy välttää Natoa. Nato kun on tarkoittanut lähes jokaisessa maassa ammattiarmeijaan siirtymistä ja kulujen karkaamista.

    Äänestä

  • Suomen... kirjoitti:

    ...yleisen asevelvollisuuden tärkeyttä ja se onkin yksi syy välttää Natoa. Nato kun on tarkoittanut lähes jokaisessa maassa ammattiarmeijaan siirtymistä ja kulujen karkaamista.

    valtion kuluja säästellyt:D

    johan vitsin murjaisit, ämmä kiukutteli miinoista ja niidenkin poisto tuli maksamaan miljoomia!

    Ämmä halusi miinat valtion varastosta hävitettäviksi, ettei vaan afrikassa astuttaisi niihin;DD
    ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    "Suurimpia kiistakysymyksiä Halosen kaudella ovat olleet jalkaväkimiinat, joista luovutaan paljon hitaammin kuin Halonen halusi, ja kriisinhallintaoperaatiot, joista ei edellytetä YK:n mandaattia toisin kuin Halonen vaati, vaikka hän mm. vuosi sitten vaati valiokunnan kansanedustajat luokseen tiukkaan puhutteluun asiasta ja on tiuskinut aiheesta hallituksellekin.

    http://www.vapaasana.net/node/208

    Syksyllä hän suuttui siitä, kun erään hänen matkansa alussa lentokentälle ei tullutkaan vilkuttamaan ministeri vaan virkamies.":DDD

    Äänestä

  • älli ämmän päässä;D kirjoitti:

    ...joka tuonkin päätöksen teki.

    Äänestä

  • eduskunta... kirjoitti:

    ...joka tuonkin päätöksen teki.

    kanttura älekkelle ja miäs tilalle.

    Äänestä

Joutavaa hölötystä.

Äänestä
  • Katsomalla presidentti Halosen toimintaa DDR:än suhteen, näkee hänen todellisen arvomaailmaansa. Hänen arvomaailmassaan ei ole sijaa oikeudelle koska DDR piti hänen mielestään vaikka väkisin tunnustaa.
    Berliinin muurilla kuolleet eivät merkinneet mitään presidentti Haloselle. DDR ei ollut oikeusvaltio, halonen ei puolustanut silloinkaan oikeutta, nyt leikkii mummonpelastajaa populistisesti.

    Äänestä

  • ent. demari kirjoitti:

    Katsomalla presidentti Halosen toimintaa DDR:än suhteen, näkee hänen todellisen arvomaailmaansa. Hänen arvomaailmassaan ei ole sijaa oikeudelle koska DDR piti hänen mielestään vaikka väkisin tunnustaa.

    Ja muut maat perässä.
    Miksi Suomen olisi pitänyt vielä odottaa?

    Äänestä

  • ent. demari kirjoitti:

    Katsomalla presidentti Halosen toimintaa DDR:än suhteen, näkee hänen todellisen arvomaailmaansa. Hänen arvomaailmassaan ei ole sijaa oikeudelle koska DDR piti hänen mielestään vaikka väkisin tunnustaa.
    Berliinin muurilla kuolleet eivät merkinneet mitään presidentti Haloselle. DDR ei ollut oikeusvaltio, halonen ei puolustanut silloinkaan oikeutta, nyt leikkii mummonpelastajaa populistisesti.

    Onko kotonasi kuuntelulaitteita? Naapurisi Stasi-agentti? Onko niskaasi asennettu seurantasiru? Ovatko ufot lainanneet sinua montakin kertaa? Näistä kaikista Sinun kannattaisi jutella ammattiauttajan kanssa.

    Äänestä

...että Usa oli ensin solminut suhteet DDR:n kanssa.

Äänestä

...kun joku DDR säilyy palstan kärkiaiheena.

Äänestä
  • kanttura älekkelle ja miäs tilalle.

    Äänestä

  • Jos nyt pelaamme korttimme oikein odottaa meitä loistava tulevaisuus venäjän kauppakumppanina myös jatkossa;

    Isoja projekteja tiedossa:
    -moottoritie Tku-Hki-Pietari
    -kaasputkiprojektin valvontayhteistyö
    -venäläisen ydinvoiman lisääminen Suomessa
    -erikoisasema kauppasuhteissa
    -sotilaallisen yhteistyön lisääminen
    -suomen metsäteollisuuden investoinnit Venäjälle.

    kauppa käy, kapitalisti kiittää ja kansa huutaa hoosiannaa.

    Äänestä

...sepitettä. kiitos.

Äänestä

Stasistasistasistasi

Äänestä

...pohjimmiltaan kysymys.

Äänestä

...vielä kauempana. :DDD

Äänestä

Suomalaispoliitikot, kulttuuriväki ja sun muut harrastivat seurustelua myös itä-saksalaisten kanssa, kuten kaikkien muidenkin maailman ihmisten kanssa. Monelle on tullut yllätyksenä myöhemmin, että kahvi/lounasseura saattoikin olla Stasin jäsen. Stasi taas kirjoitti yhteydenpitokortin jokaisesta tavatusta siltä varalta, että tästä saattaisi olla myöhemmin hyötyä.

Äänestä
  • DDR tunnustamislomiteaan kuului em. 1.5 milj. henkilöä käsittävien järjestöjen ylin johto - siis maksimissaankin hieman toistasataa henkilöä. Nämä (osa heistä) sitten levitti propagandaa DDR:stä saadakseen sen tunnustettua.

    Presidentti Tarja Halonen oli yksi komiten johotryhmän innokkaimmista jäsenistä ja toimi puheenjohtaja.

    Onneksi Kekkonen ei mennyt mukaan tuohon politiikkaan mukaan vaan tunnusti myöhemmin molemmat Saksat ja sai aikaiseksi EEC-sopimuksen, jota Halonen myös vastusti.
    Presidentti Tarja Halonen on läntisten instituutioiden vankka vastustaja

    Äänestä

  • tutuus ei pala kirjoitti:

    DDR tunnustamislomiteaan kuului em. 1.5 milj. henkilöä käsittävien järjestöjen ylin johto - siis maksimissaankin hieman toistasataa henkilöä. Nämä (osa heistä) sitten levitti propagandaa DDR:stä saadakseen sen tunnustettua.

    Presidentti Tarja Halonen oli yksi komiten johotryhmän innokkaimmista jäsenistä ja toimi puheenjohtaja.

    Onneksi Kekkonen ei mennyt mukaan tuohon politiikkaan mukaan vaan tunnusti myöhemmin molemmat Saksat ja sai aikaiseksi EEC-sopimuksen, jota Halonen myös vastusti.
    Presidentti Tarja Halonen on läntisten instituutioiden vankka vastustaja

    Presidentti Halonen ei ole Tiitisen listalla. Ei myöskään kukaan poliitikko, joka olisi nykyään enää päivänpolitiikassa mukana. Onhan tuo lista jo kaikkien tiedossa.

    Äänestä

  • sentään....! kirjoitti:

    Presidentti Halonen ei ole Tiitisen listalla. Ei myöskään kukaan poliitikko, joka olisi nykyään enää päivänpolitiikassa mukana. Onhan tuo lista jo kaikkien tiedossa.

    Miksi ei sitten avata jos sielä ei ole enää "ketään"??

    Halonen oli päällimmäinen akitaattori DDR.ssä, ja hänen nimensä on tietenkin poistettu,
    alunperinhan listalla oli 20 nimeä nyt vain 18 ??

    Äänestä

No niin

Äänestä
  • Minun mielestä DDR:n tunnustaminen jota presidentti Halonen kiivaasti ajoi, oli siellä kärsiville ihmisille erittäin julma teko presidentiltämme.
    Tunnustaminen oli kaikkea muuta kuin humaania, vaikka presidentti Halonen nyt yrittää esiintyä suurena humanistina ja ihmisoikeuksien puolustajana (ontuu pahasti).

    Miksi ihmeessä presidentti Haloselle ei näiden ihmisten kohtalo merkinnyt yhtikäs mitään, vaan hän oli julman radikaalisti johtamassa etujoukoissa tunnustamista.

    Onneksi viisas Kekkonen heitti presidentti Halosen seurueineen ulos, kun menivät vaatimaan tunnustamista!

    Tarja Halonen halusi laillistaa sorron ja sulki häpeällisesti silmänsä ihmisten murhaamiselta toimiessaan DDR:än tunnustamiskomitean puheenjohtajana ja kansalaisten akitaattorina .

    http://www.eveandersson.com/photos/germany/berlin-wall-memorial-2-large.jpg

    Äänestä

Suomea kokouksessa edustava presidentti Tarja Halonen korosti ennen kokouksen alkua, että ydinaseterrorismi on uhka, joka koskee kaikkia mailta.

Äänestä

Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman isännöimä, Washingtonissa alkanut ydinturvakokous on tuottanut jo tuloksia.

Äänestä

Obaman ja Kiinan presidentti Hu Jintaon välisessä tapaamisessa sovittiin, että Kiina suostuu keskustelemaan Iranin vastaisista pakotteista. Pakotteita kaavaillan Irakin ydinohjelman vuoksi.

Äänestä

Obama luonnehti sunnuntaina vääriin käsiin joutuvia ydinaseita "suurimmaksi yksittäiseksi uhaksi Yhdysvaltain turvallisuudelle lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä".

Äänestä

poiåpoidfs

Äänestä

..meni.

Äänestä

Presidentti Halonen on myös sopinut Obaman kanssa, että molemmat osallistuvat myös Sdp:n vappumarssille ja kaukainen vieras on tästä oikein otettu.

Äänestä

Presidentti Koivisto sekä muut päättäjät toimivat VARMASTI parhaan taitonsa ja käytettävissä olevan tiedon pohjalta suomalaisten parhaaksi. Osa papereista on julistettu Koiviston pyynnöstä salaisiksi ja Presidentti Halonen on pyynnön perustelut todennut pitäviksi

Äänestä

miten vajaa 3-kymppinen, SAK:n untuvikko lakinainen olisi ”runnonut” yhtään mitään karskien miesten pelissä? Suomen DDR-komitea toimi vajaan kolmen vuoden ajan 70-luvun vaihteessa ja ajoi MOLEMPIEN Saksojen tunnustamista valtioiksi valtioiden joukkoon. Stasia siihen ette saa sotkettua vaikka kuinka yrittäisitte.

Äänestä

Yhteinen asiamme on kaikkien ydinmateriaalien ja ydinlaitosten turvallisuuden tehokas takaaminen. Se edellyttää vakaita kansallisia järjestelmiä ja kansainvälisen yhteistyön lisäämistä.

Äänestä

Jälleen kerran presidenttimme osoittaa arvostustaan yhä harvalukuisimmille korpisotureillemme. Hieno ele Haloselta ja ilahduttaa varmasti kutsuttuja ja piristää arkirutiineja. Juuri näin arvojohtajan tuleekin toimia.

Äänestä

Nord Streamilla on puolensa, öljyn turvallinen ja muista maista riippumaton saatavuus ja jako ilman, että joku Puola katkoo reitin. Ja taas, hallitus ja eduskunta puntaroivat päätöksen. Elämme demokratiassa.

Äänestä

Supo on listat nähnyt, tutkinut ja todennut ettei ole aihetta jatkotutkimuksiin. Listat kun eivät kerro, onko päivällisillä puhuttu säästä vai satelliiteista.

Äänestä
  • NL murskasi kaiken vapaan mielipiteenilmaisun miehittämissään maissa.
    Presidentti Halosen olisi 1970-luvulla pitänyt kyetä tuomitsemaan DDR:än aiheuttama sorto omassa maassaan mutta ei tehnyt mitään murskajaisten edessä. Halonen keskittyi pelkästään pienen joukon (homojen) ihmisoikeuksien parantamiseen, ei todellisten sorrettujen puolesta puhumiseen.

    Presidentti Halosen olisi pitänyt kyetä hahmottamaan, että DDR on kylmäverinen, brutaali yhteiskunta, joka valvoi kaikkia kansalaisiaan 300 000 ihmisen urkintakoneiston kautta.
    Berliinin muurilla murhattiin kymmeniä ihmisiä ja kidutus oli yleistä.
    Presidentti Halosen reagointi Tsekkoslovakian miehitykseen ja Puolan vapaan ay-liikeen murskaamiseen oli olematonta. Tarja Halosen olisi annettava vastaus toiminnalleen DDR:n tunnustamiskomitean puheenjohtajana.
    Vastaus on välttämätön kun tiedossa on kaikki ne julmuudet, joihin DDR osallistui.

    Äänestä

Vuonna 1970-73 Halonen oli yhdessä 1,5 miljoonan muun suomalaisen kanssa ajamassa sekä DDR:n että Länsi-Saksan tunnustamista valtioiksi valtioiden joukkoon. Vuonna 1973 Suomi sitten solmi molempiin maihin diplomaattiset suhteet heti USA:n vanavedessä.

Äänestä

Halonen ei ollut DDR-aktivisti, enkä tiedä kävikö hän edes tässä (komitean) ominaisuudessa siellä. Minusta tämä Halosen DDR-yhteys on täysin banaali juttu, Hentilä sanoo.

Äänestä

halonen eläkkeelle tai vaikka minne, pois pois pois.

Äänestä

Suomen silloisia resursseja ajatellen kaksi väestönsiirtoa Karjalasta ja muiltakin menetetyiltä alueilta oli valtava ja kansainvälisesti poikkeuksellinen ponnistus. Se tapahtui kuitenkin kokonaisuutena nopeasti ja olosuhteisiin nähden onnistuneesti.

Huono halonen joutaa eläkkelle mummo.

Äänestä

Omasta puolestani voin sanoa, että valtaosalle suomalaisista on aina ollut selvää, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli kysymys politiikasta, ei oikeudesta. Oikeusvaltion vaatimuksia sotasyyllisyysoikeudenkäynti ei täyttänyt, mutta se ei ollut meistä kiinni.

Äänestä

Pelkästään Karjalan siirtoväkeä oli yli 400 000, kun Suomen väkiluku vuonna 1940 oli 3 695 600. Onkin laskettu, että siirtoväkeä ja heidän jälkeläisiään olisi noin miljoona. Ei ole ihme, että moni tunnistaa juurensa luovutetussa Karjalassa. Siirtoväen historia on koko Suomen yhteistä historiaa.

Turhake Halonen, hus eläkkeelle.

Äänestä

Komitean tavoitteena oli taivuttaa Suomi ensimmäisenä länsimaana tunnustamaan DDR. Komitea ajoi virallisesti myös Saksan liittotasavallan tunnustamista, mutta vain siksi, että tunnustaminen olisi tukenut DDR:n maailmanpoliittista asemaa. Loppujen lopuksi vuonna 1970 perustetun komitean työ tuotti tulosta niin myöhään, että muutamat muut länsimaat olivat "ehtineet ensin".

Äänestä

Palstan pyhä kolminaisuus.

Äänestä

Kipeähkö?

Äänestä

...mennä jo eläkkeelle.

Äänestä

Punikin korkea aika eläköityä.

Äänestä

Halonen o vankka.

Äänestä

Onko kotonasi kuuntelulaitteita? Naapurisi Stasi-agentti? Onko niskaasi asennettu seurantasiru? Ovatko ufot lainanneet sinua montakin kertaa? Näistä kaikista Sinun kannattaisi jutella ammattiauttajan kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sarjatulella kirjoitti:

..niin muistetaanpa seuraavat faktat:
Suomessa DDR-tunnustamiskomiteaan kuului jäseniä kaikista puolueista, käytännössä jokainen ammattiliitto ja eri nuorisojärjestöjen jäsenistö, kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa suomalaista. Ei pelkästään SAK.

Suomessa komitea ajoi molempien, sekä Länsi-että Itä-Saksan tunnustamista ja yhtä aikaa ne myös tunnustettiin eikä Suomi suinkaan ollut ensimmäinen eurooppalainen valtio, joka näin toimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu