Arndt Pekurinen, sankarini

muistelija.

Arndt Pekurinen oli ja on edelleen, ehkäpä Suomen tunnetuin pasifisti. Pekurinen syntyi 29.elokuuta 1905. Pekurinen olisi suostunut siviilipalvelukseen, mutta häntä pidettiinkin vankilassa kolme vuotta vuodesta 1929 lähtien, joutuen vapaanaoloaikanaan Lapuanliikkeen MUILUTTAMAKSI USEITA KERTOJA. Vetoomuksen Pekurisen vapauttamiseksi allekirjoittivat 60 Iso-Britannian parlamentin jäsentä ja mm. H. G. Wells. Albert Einstein ja Henri Barbusse. Suomen ensimmäinen siviilipalveluslaki nimettiin hänen mukaansa Lex Pekuriseksi. Vetoomuksista huolimatta muilutukset jatkuivat. Talvisodan lähestyessä, alkoivat Pekurisen mahdollisuudet huveta. 1941 hänet määrättiin teloitettavaksi, jollei hän suostuisi tarttumaan aseeseen. Kaksi sotilasta kieltäytyi teloittamasta ja kolmas vain suoran käskyn 'ansiosta' Pekurisen mukaan on nimetty puisto helsingissä Kokoomus ja RKP vastustivat tätä. Pekurisesta on kirjoitettu romaani ja Räpartisti Asa on tehnyt hänestä kappaleen Ruokaa, ei aseita. Pekurisen teloituskäskyn antoi tuleva Mannerheim-ristin ritari kapteeni Pentti Valkonen. Syy pekurisen kuolemaan oli luultavasti Suur-Suomi-aateintoilu ja tarve varoittavaan esimerkkiin. oli ja on edelleen, ehkäpä Suomen tunnetuin pasifisti. Pekurinen syntyi 29.elokuuta 1905. Pekurinen olisi suostunut siviilipalvelukseen, mutta häntä pidettiinkin vankilassa kolme vuotta vuodesta 1929 lähtien, joutuen vapaanaoloaikanaan Lapuanliikkeen MUILUTTAMAKSI USEITA KERTOJA. Vetoomuksen Pekurisen vapauttamiseksi allekirjoittivat 60 Iso-Britannian parlamentin jäsentä ja mm. H. G. Wells. Albert Einstein ja Henri Barbusse. Suomen ensimmäinen siviilipalveluslaki nimettiin hänen mukaansa Lex Pekuriseksi. Vetoomuksista huolimatta muilutukset jatkuivat. Talvisodan lähestyessä, alkoivat Pekurisen mahdollisuudet huveta. 1941 hänet määrättiin teloitettavaksi, jollei hän suostuisi tarttumaan aseeseen. Kaksi sotilasta kieltäytyi teloittamasta ja kolmas vain suoran käskyn 'ansiosta' Pekurisen mukaan on nimetty puisto helsingissä Kokoomus ja RKP vastustivat tätä. Pekurisesta on kirjoitettu romaani ja Räpartisti Asa on tehnyt hänestä kappaleen Ruokaa, ei aseita. Pekurisen teloituskäskyn antoi tuleva Mannerheim-ristin ritari kapteeni Pentti Valkonen. Syy pekurisen kuolemaan oli luultavasti Suur-Suomi-aateintoilu ja tarve varoittavaan esimerkkiin.

4

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --pekurointia ei...

      ...voitu sallia niissä oloissa.

      Tapetaan yksi niin neljä miljoonaa jää henkiin. Täts it.

      Sota nyt on vaan sellaista. Jos sinulla on idea, miten asian voi muuttaa, niin kerro.

      • Viaton veri

        tämä maa ole itsenäisyyden arvoinen. Tuollaiset asenteet osoittavat natsismi-fasismin jatkuvan. Kansa ei ole tehnyt tiliä menneisyytensä kanssa niin kuin sellaiset sivistyskansat jotka ovat katuneet rikoksiaan.


      • sucks
        Viaton veri kirjoitti:

        tämä maa ole itsenäisyyden arvoinen. Tuollaiset asenteet osoittavat natsismi-fasismin jatkuvan. Kansa ei ole tehnyt tiliä menneisyytensä kanssa niin kuin sellaiset sivistyskansat jotka ovat katuneet rikoksiaan.

        meidän ei tarvitse tehdä mitään vitun tiliä! Eikö muka venäjän kuuluisi katua puna-fasistisia rikoksiaan?!!


    • olen kanssasi

      hupaisa yhteensattuma että osuin lukemaan viestisi juuri näin pääsiäisenä: vähän Jeesuksen vikaahan tässä Pekurisessa oli. Ja kohtalokin täsmälleen yhtä julma. Erno Paasilinnan Rohkeus pitäisi lukea uudelleen joka pääsiäinen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3392
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3212
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      2790
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      45
      2564
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1963
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1515
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1270
    Aihe