Olen 55v. nainen ja rinnan poiston jälkeen minun pitäisi päättää laitatanko uuden rinnan tramilla ja vai jollain muulla. Minulla on vatsan seudulla paljon läskiä, mutta pelkään että jälkikäteen tulee ongelmia vatsan suhteen. Tehdäänkö tramleikkauksessa julkisella puolella esim. rasvaimua ja jääkö vatsa epätasaiseksi kielekkeen oton jälkeen. Olen lukenut ettei raskaaksi tulo ainakaan ole suotavaa tramin jälkeen. No se ei minun ongelmani enää mutta pelkään mitä esim. lihominen leikkauksen jälkeen voisi saada aikaan. . Please, jos jollain olisi kokemuksia ja tietoa asiasta olisin kiitollinen tiedoista koska minun olisi tehtävä ratkaisu piakkoin.
Millainen uusi rinta?
Huolettaa, arvelutta
1198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tramista tulee kaunein ja luonnollisin, ota ihmeessä se vaikka onkin iso homma. Sillä saadaan aikaan luonnollisen muotoinen, pehmeä rinta. Olen nähnyt todella kauniita! Usein toista rintaa samalla pienennetään ja kohotetaan samalla, jotta niistä tulee yhtä hyvän muotoiset, tramilla kun ei rakennetta kovin riippuvaa, joskin luonnollisesti laskeutuva rinta kylläkin. Muita vaihtoehtojahan on LD-kieleke selästä silikoni-implantti, mikä on paljon luonnottomampi sekä ulkonäöltään että tuntumaltaan, joten rinnoista tulisi eriparit. Pelkkä silikoni-implantti on vielä luonnottomampi. Sitten on rasvansiirrot, mutta niissä tulos per yritys on niin olematon, että leikkauksia joutuu tekemään lukuisia ja lopputulos on silti epävarma ja rasva voi sulaa pois ajanmyötä kuitenkin.
Jos et aio lihota massiivisesti, ei maha liene ongelma myöhemmin.