täti on siirrettty tänään ruumishuoneelle. hirveää aikaa ollut nämä 3 ensimmäistä päivää, mutta olen kuitenki elossa. siitä olen kiitollinen. en nukkunut viime yönä juuri lainkaa kun loman jälkeen vielä tuleva 6 päiväinen työviikko oli edessä täydessä pituudessaan. o, ensimmäinen työpäivä on sitten mennyt ja olen siitä onnellinen, sain muuta ajateltavaa. työni on ihmisten parissa olemista. ihanaa, tälläiselle miehettömälle se on mitä parhainta työtä tämän tädin menettämisen jälkeeen. hirveää oli illalla laittaa nukkumaan kun minä tietenki muistelin ja kuuntelin yön ääniä, mutta kyllä se uni onneksi tuli kuitenkin, kuoleman jälkeenhän olin sukulaiseni luona vierailulla ja nyt sitten olin eka yön kotonani. pärjään, olen niin päättänyt.
surullista, mutta samalla luonnollista että vanha ihminen menee pois. se tieto, kun kuulin että täti on pois tuntui kuin pala olisi liimaantunut kurkkuuni, menetyksen tunne valahti lävitseni.tuskallinen tieto, lopullisuuden tunne kuolemasta, ei täällä enään ikinä. ei koskaan. oli myrskyinen yö, lähdit pois, ei pystynyt enään sanomaan mitään, ei vaikuttanut, sillä se oli varmaa, että et enään kuunnellut meitä. olit tärkeä kuitenkin mulle. olit pieni pala elämääni. nyt loppusilaus odottaa. siunaustilaisuus, hautaanlaitto ja muistotilaisuus. siihen on 2 viikkoa aikaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.