Ongelmathan eivät tule ratkaistuiksi, jos niitä ei ole etukäteen monelta kantilta pohtinut ja tarkkaan. On töitä ja tehtäviä, joiden ongelmaratkaisut eivät ole niin tärkeitä kuin jotkut muut. Tärkeimpiin ongelmaratkaisutilanteisiin kuuluvat taatusti poliittiset, tosiasialliset tilanteet, virheelliset käytännöt, vanhat lait ja erilaisen asenteen omaavat ihmiset omine arvoineen, jotka kenties palvelevat vain yksilön omaa etua, ei koko yhteiskuntaa koskevia asioita ongelmineen jne.
Yhteiskunnassa on siis aina tärkeimpiä tehtäviä ongelmineen ja vähemmän tärkeitä. Yhteiskunnan elintason korkeus eli kalleus määräytyy sen mukaan, miten paljon suuripalkkaisia ihmisiä on, joten alimman perustoimentulon pitää toteutua sellaisessa muodossa, ettei kukaan putoa ns. kelkasta vain siksi, koska ei pärjää palkkatasossa suurempien kanssa. Joten minimipalkan tason pitää määräytyä todellisen elintason mukaisella tavalla.
Jokainen työ yhteiskunnassamme on kuitenkin on tärkeä, mutta toiset asiat vaativat enemmän ja laajemmin ongelmaratkaisupohdintaa kuin joku toinen. Moni ei näytä mielellään pohtivan ja ratkaisevan ikäviä asioita, joten senkin arvo nousee juuri tästä syystä. No, tämä tästä asiasta.
Nykyisin ollaan sitä mieltä, että samasta työstä on maksettava sama palkka. Käytän tässä toimittajia tämän palkkatason vertailukohteena, sillä he tekevät julkista eli näkyvää työtä. Toisilla toimittajilla näyttää olevan kykyä pohtia vakaviakin yht.kunnallisia asioita ongelmia monelta kantilta - sinnikkäällä tavalla. Sitä meikäläinen arvostaa. Toiset toimittajat puolestaan tekevät mieluummin sellaista mukavaa työtä, jossa päänuppi ei pahemmin palellu tai rasitu. Sellainen keventää meikäläisen ylikuumentuneita aivoja ja tekee elämästä kevyemmän tuntuista.
Miten ihmeessä siis esim. kaikkien toimittajien työ voi olla saman arvoista palkkatasolla mitattuna? SAisihan sen saman palkan rennommallakin puurtamisella. Mutta kun nämä ongelmat eivät tule ratkaistuiksi rennolla otteella, onhan se nähty ja koettu. Mielestäni asioita syvällisesti pohtivat, yhteiskunnallisiin asioihin ja ongelmiin paneutuvat toimittajat ansaitsevat paremman palkan kuin helpommalla pääsevät. Joten yksi suuri yhteiskunnallinen ongelmamme onkin se, kun kaikki toimittajat haluavat ja heti opiskelun jälkeen saman palkan kuin vastuullista ja psyykkisesti rasittavaa työtä tehnyt toimittaja, jonka ansiosta yhteiskunnassa esim. oikeudenmukaisuuden vaatimukset alkavat herätä henkiin. Eikö tämä ole yksi tärkeimmista asioista? Ei se, että ongelmat jatkuvat vuodesta toiseen samanlaisina ja tulevat monelle kalliiksi. Tämä sama pätee kaikkien muidenkin töiden suhteen. Todellista ongelmaratkaisijan työtä on arvostettava, koska ilman ongelmaratkaisijoita yhteiskuntamme ajautuu hedonistiseen, väkivaltaiseen, ihmisarottomaan kehitykseen, jonka jatkona sodat häämöttävät. Jokaisessa meissä asuu pikku hedonisti ja sen valta suurenee, jos me annamme siihen luvan ja heille kaikki on tultava pöytään helpon tuntuisesti. "Manulle" se illallinen ei helpolla tullut.
Tässäpä jälleen yksi pohdittava ongelmaratkaisutilanne ja käytin toimittajan ammattia esimerkkinä, koska sen tekemää työtä voimme jokainen jollakin tavalla ymmärtää, edes hiukkasen.
Yhteiskunnassa on siis aina tärkeimpiä tehtäviä ongelmineen ja vähemmän tärkeitä. Yhteiskunnan elintason korkeus eli kalleus määräytyy sen mukaan, miten paljon suuripalkkaisia ihmisiä on, joten alimman perustoimentulon pitää toteutua sellaisessa muodossa, ettei kukaan putoa ns. kelkasta vain siksi, koska ei pärjää palkkatasossa suurempien kanssa. Joten minimipalkan tason pitää määräytyä todellisen elintason mukaisella tavalla.
Jokainen työ yhteiskunnassamme on kuitenkin on tärkeä, mutta toiset asiat vaativat enemmän ja laajemmin ongelmaratkaisupohdintaa kuin joku toinen. Moni ei näytä mielellään pohtivan ja ratkaisevan ikäviä asioita, joten senkin arvo nousee juuri tästä syystä. No, tämä tästä asiasta.
Nykyisin ollaan sitä mieltä, että samasta työstä on maksettava sama palkka. Käytän tässä toimittajia tämän palkkatason vertailukohteena, sillä he tekevät julkista eli näkyvää työtä. Toisilla toimittajilla näyttää olevan kykyä pohtia vakaviakin yht.kunnallisia asioita ongelmia monelta kantilta - sinnikkäällä tavalla. Sitä meikäläinen arvostaa. Toiset toimittajat puolestaan tekevät mieluummin sellaista mukavaa työtä, jossa päänuppi ei pahemmin palellu tai rasitu. Sellainen keventää meikäläisen ylikuumentuneita aivoja ja tekee elämästä kevyemmän tuntuista.
Miten ihmeessä siis esim. kaikkien toimittajien työ voi olla saman arvoista palkkatasolla mitattuna? SAisihan sen saman palkan rennommallakin puurtamisella. Mutta kun nämä ongelmat eivät tule ratkaistuiksi rennolla otteella, onhan se nähty ja koettu. Mielestäni asioita syvällisesti pohtivat, yhteiskunnallisiin asioihin ja ongelmiin paneutuvat toimittajat ansaitsevat paremman palkan kuin helpommalla pääsevät. Joten yksi suuri yhteiskunnallinen ongelmamme onkin se, kun kaikki toimittajat haluavat ja heti opiskelun jälkeen saman palkan kuin vastuullista ja psyykkisesti rasittavaa työtä tehnyt toimittaja, jonka ansiosta yhteiskunnassa esim. oikeudenmukaisuuden vaatimukset alkavat herätä henkiin. Eikö tämä ole yksi tärkeimmista asioista? Ei se, että ongelmat jatkuvat vuodesta toiseen samanlaisina ja tulevat monelle kalliiksi. Tämä sama pätee kaikkien muidenkin töiden suhteen. Todellista ongelmaratkaisijan työtä on arvostettava, koska ilman ongelmaratkaisijoita yhteiskuntamme ajautuu hedonistiseen, väkivaltaiseen, ihmisarottomaan kehitykseen, jonka jatkona sodat häämöttävät. Jokaisessa meissä asuu pikku hedonisti ja sen valta suurenee, jos me annamme siihen luvan ja heille kaikki on tultava pöytään helpon tuntuisesti. "Manulle" se illallinen ei helpolla tullut.
Tässäpä jälleen yksi pohdittava ongelmaratkaisutilanne ja käytin toimittajan ammattia esimerkkinä, koska sen tekemää työtä voimme jokainen jollakin tavalla ymmärtää, edes hiukkasen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.