Raamattu kertoo ,että Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstään .No oliko Jumala sitten väsynnyt tehtyään maailman ja ihmisen ja tarvitsi hengähdystauon ,niin kuin ihminen raskaan työn jälkeen .
Oliko hän raatanut meneen viikon ,kuin maanviljelijä pellollaan tai metsuri leimikossaan ,että nyt oli aika istahtaa pellon reunaan kivelle tai puun rungolle pyyhkimään hikeään otsalta? Siitä ei kuitenkaan ollut kysymys.
Päätetyään kuuden päivän työnsä Jumala katsoi kaikea tekemäänsä ja piti sitä hyvänä.Se työ oli saatettu loppuun.JUmala lepäsi koska maailma oli sellainen jollainen Hän tahtoi sen olevan .
Seitsemäs päivä on joka suhteessa erilainen kuin 6 edellistä päivää.Seitsemäs päivä eroaa siinäkin suhteessa muitten päivien kohdalla ,että uuden työpäivän ja lepopäivän suhde on anettu ja tarkoitettu nimen omaan ihmistä varten.
Raamattu kertoo ,että ihminen luotiin kuudentena päivänä.Ja heti seuraava ,seitsemäs päivä oli lepopäivä .
Aikaisemmpaan liittyen jo tämä järjestys puhuu sitä että ihmisen elämä alkaa levosta.Lepoa ei tarvitse työllään ansaita .Se ei ole palkka hyvin tehdystä työstä ,vaan työhön lähdetään levosta.Lepo on Jumalan antama lahja ihmiselle.
Kuinka usei puhummekaan hyvin ansaitusta levosta .Mutta kuitenkin sellainen lisää vain tressiä entisestäänkin.Harvoin tänäpäivänä uskoltaa sanoa ,että nyt olen tehnyt tarpeeksi ansaitakseni lepohetken.Sen sijaan Raamattu kertoo jo alkusivuillaan siitä että Jumala itse teki ensin työn .Hän valmisti maailman valmiiksi ihmisen asua.Ihminen sai aloittaa elämänsä levosta .Hän ei ollut kerinnyt laittaa tikkuakaan ristiin ,kun sai jo levätä.Kunpa uskaltaisimme ja osaisimme elää tämän totuuden mukaan.Kun
muistamme ettei lepohetkeä tarvitse ansaita vaan se on Jumalan lahja ,jonka saa ottaa vastaan ,vaikei olisi saannut mitään aikaan.Sillä ihmisen arvo nousee Jumalan luomistyöstä ,eikä ihmisen omista aikaansaanoksista .
Saman totuuden levosta raamattu opettaa myöhemmin myös pelastukseen liittyen..
Uudessa testamentissa viitataan siihen ,kuinka Jeesukseen uskovat ,saavat sapatinlevon.Se lepo on edessäpäin.Tulevaisuudessa on odotettavissa pääsy Jumalan täydelliseen lepoon.Uusi testamentti kertoo .että tähän Jumalan valmistamaan lepoon on pääsy valmistettu Jeesuksen ristinkuolemalla ja ylösnousemuksella .Siitä Paavali kirjoittaa näin:
1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.Jeesus teki kaiken valmiiksi ,jotta pääsisimme tähän rauhaan.
Ihmiseltä ei enempää sinulta kuin minultakaan vaadittu minkäänlaisia suorituksia .Pelastus on Jumalan yksin valmiiksi tekemä ja ihminen vain kutsutaan jo valmistettuun lepoon.Näin luominen ja lunastus puhuvat Jumalan ja ihmisen työn osuudesta samaa kieltä.Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi ja ihminen saa levätä siinä.
Lepopäivä luterilaisittaan
13
97
Vastaukset 13
- 23423423423
luterilainen näkemys. Sen mukaan ei ole mitään lepopäivää ollenkaan. Luterilaisessa opissa ei tunnusteta mitään lepopäivää, mutta todetaan, että hyvähän se on kerran viikossa levätäkin. Eli on kokonaan poistettu Jumalan PYHYYS!
- X_hirvas
on määritelty viikottainen lepoaika, ja useimmilla on lauantai ja sunnuntai vapaata, joten se asia on kunnossa - jos haluaa levätä.
- vaan
X_hirvas kirjoitti:
on määritelty viikottainen lepoaika, ja useimmilla on lauantai ja sunnuntai vapaata, joten se asia on kunnossa - jos haluaa levätä.
haluaa levätä Jumalassa on silloin 7 päivää viikossa levossa.
Yksi lepää työstä yhden päivän, toinen lepää Jumalansa käsivarsilla joka päivä, aina ja ikuisesti.
Eli 10 käskyn laki tuolle jälkimmäiselle on aivan turha. Se on ollutta ja mennyttä. - X-hirvas
vaan kirjoitti:
haluaa levätä Jumalassa on silloin 7 päivää viikossa levossa.
Yksi lepää työstä yhden päivän, toinen lepää Jumalansa käsivarsilla joka päivä, aina ja ikuisesti.
Eli 10 käskyn laki tuolle jälkimmäiselle on aivan turha. Se on ollutta ja mennyttä.enää ei levätä israelisille annetun käskyn mukaan, vaan lepo Kristuksessa. Hänhän lupasi uskovilleen levon.
Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Että mikäpä tässä on levätä, kun Jeesus sen antoi. - R.yssä
X-hirvas kirjoitti:
enää ei levätä israelisille annetun käskyn mukaan, vaan lepo Kristuksessa. Hänhän lupasi uskovilleen levon.
Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Että mikäpä tässä on levätä, kun Jeesus sen antoi.tarvitse levätä käskyn mukaan vaan vapaaehtoisesti..
Adventismi tekee lepopäivästä pakollisen ja lakiin perustuvan pakkobullan. - 34533454345
X-hirvas kirjoitti:
enää ei levätä israelisille annetun käskyn mukaan, vaan lepo Kristuksessa. Hänhän lupasi uskovilleen levon.
Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Että mikäpä tässä on levätä, kun Jeesus sen antoi.päivää vaan töitä huhkimaan, koska Jumala ei ole sinun mukaasi sanonut kristityille, että on sellainen asia kuin PYHÄPÄIVÄ.
- 2243243243234
R.yssä kirjoitti:
tarvitse levätä käskyn mukaan vaan vapaaehtoisesti..
Adventismi tekee lepopäivästä pakollisen ja lakiin perustuvan pakkobullan.JUMALAN PYHÄN LAIN PYHÄ KÄSKY JOKA KOSKEE PYHÄÄ PÄIVÄÄ!!!
te häpäisette Jumalaa! - X_hirvas
R.yssä kirjoitti:
tarvitse levätä käskyn mukaan vaan vapaaehtoisesti..
Adventismi tekee lepopäivästä pakollisen ja lakiin perustuvan pakkobullan.jonka jäsenet tottelevat sokeina pääkonferenssin oppeja ja käsityksiä.
- X-hirvas
34533454345 kirjoitti:
päivää vaan töitä huhkimaan, koska Jumala ei ole sinun mukaasi sanonut kristityille, että on sellainen asia kuin PYHÄPÄIVÄ.
antaa sovitun viikkolevon jokaiselle, joten sekin asian on kunnossa. Siihen ei tarvita aavikkokansan aapista.
- nöyrä..
X-hirvas kirjoitti:
antaa sovitun viikkolevon jokaiselle, joten sekin asian on kunnossa. Siihen ei tarvita aavikkokansan aapista.
sinun puheesi ex-hirvas Jumalan käskyistä. Tiesitkös sinä sen, että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Nöyrry siis Jumalan käden alla, niin että Hän ajallansa sinut korottaisi.
- paikalleen
ei ole keskellä viikkoa, kun aloitetaan maananataista, joten sunnuntai oikealle paikalleen, niin tietää, mikä on seitsemäs päivä.
- tosi on !
Väärin: maanantai
tiistai
keskiviikko
torstai
perjantai
lauantai
sunnuntai (ihmiskäsky)
Oikein:
sunnuntai(ihmiskäsky)
maanantai
tiistai
keskiviikko
torstai
perjantai
lauantai(eli sapatti)
maanantai
- sinulla;
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1561441Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64782
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58668- 41617
- 48613
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29552