Opetushallitus maksaa kunnille, että ne maksusta siis muokkaavat suomalaisten lasten ja heidän vanhempiensa asennetta "monikulttuurisuuden" hyväksyjiksi.Koskakunnat ovat köyhiä,pakottaavaltio kunnat ottamaan rahaa vastaan, ja vastineeksi se vaatii kuntien kouluja muuttamaan suomalaisten lasten ja vanhempien asenteet:
"...Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä
Kehittämistoiminnan tarkoituksena on tukea kansallisissa opetussuunnitelman perusteissa kuvatun opetuksen arvopohjan toteutumista, kouluyhteisön monikulttuurisuustaitojen kehittämistä ja niiden vakiinnuttamista. Toiminnassa on mukana 42 kuntaa, jotka ovat saaneet valtionavustusta kuntakohtaisen monikulttuurisuussuunnitelman laatimiseen ja vakiinnuttamiseen.
Tavoitteet
tukea kansallisissa opetussuunnitelman perusteissa kuvatun opetuksen arvopohjan toteutumista, kouluyhteisön monikulttuurisuustaitojen kehittämistä ja niiden vakiinnuttamista.
laatia monikulttuurisuustaitojen kehittämissuunnitelma, jonka toimenpiteet vakiinnutetaan osaksi koulun arkea.
kehittää kouluyhteisössä sekä maahanmuuttajien että valtaväestön taitoja toimia yhteistyössä eri kieli- ja kulttuuriryhmiin kuuluvien henkilöiden kanssa.
Lähtökohtana on lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa ja kouluhenkilökunnan tarpeisiin vastaaminen siten, että monikulttuurisuustaidot kehittyvät ja että koko kouluyhteisön valmiudet oppia ja opettaa monikulttuurisessa oppimisympäristössä paranevat.
Monikultturisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -ohjelmassa koulutetaan valtionavustusta saaneiden kuntien opettajia ja koulun henkilökuntaa seminaareissa, joissa käsitellään monikulttuurisuutta laajasti...."

Vastaukset 5
Vanhimmat
kirja pitäisi peruSS:n mielestä jakaa joka oppilaalle verovaroin, tulisi paljon halvemmaksi?
pahaksi on päässyt. Eikös samaa propagandaa harrasteta EU:stakin, kerrotaan satuja Berliinin muurista ja kuinka EU on yhdistänyt kansat. Taisi olla samat hemmot jotka muurin rakensikin
Vantaakin ottaisi titenkin vastaan hallituksen pakottamana, mutta se ei vain yksinkertaisesti enää voi. Kaupunginhallituksessa ymmärrettiin, että konkurssi tulee muuten.
Pietarsaaressa on "hauska" tilanne suomenkielisissä kouluissa. Niihin ei mitenkään enää mahtuisi Oraivaisista tulevia maahanmuuttajalapsia, mutta Anna-Maja Henrikssonin johtama Pietarsaari ei laita sulkua, vaan ottaa edelleen.RKP-johtoisessa Oravaisissa ei ole suomenkielistä koulua, eikä sinne perustetakaan, vaan maahanmuuttajat lähetetään suomenkielisiin kouluihin Pietarsaareen! Ruotsinkielisiä kouluja Oravaisissa toki olisi, mutta niihin ei oteta "vierasta ainesta". Eikä Pietarsaareenkaan. Eikö ole kummaa ja hassua?
Suomenkieliset muuttavat sankoin joukoin pois Piatarsaaresta, arvatkaa miksi?
Sadut? Mikä ihme saa soiniWätykset noin kovasti lietsomaan ihmisvihaa vailla asiapohjaa?
Olen sen verran tyhmä, että en ymmärrä mitä pahaa teille on ne pakolaiset ihmisenä tehneet.
Te yksinkertaiset toverit taistelette yksityistä, Jumalan luotua ihmistä vastaan, ei ne yksilöinä politikkojen virheitä pysty korjaamaan.
On hyvä, että on monikultturisuutta.
Suoraan sanottuna maahanmuuttajien kanssa on sivistyneempi keskustella kuin muutamien tällä kirjoittavien kanssa tai muutaman julki-politikon, jotka omaa pahaa oloaan ja typeyryttään purkaa viattomiin.
Näillä populisteilla on aina se paha puoli, että viattomat saa kärsiä.
Muisteleppa mitä aatu teki, esikuva ?