Urho Kekkosen teveiset

UUKOOKOO

Koittamus kaikille Suomen kansalaisille. Olen Urho Kekkonen ja kuolin joskus. Näin ylösnousin ja olen olemassa edelleen. Tuon teille terveisen tuonpuoleisesta, avaruudesta nimeltä hinduavaruus. Olen siis noussut hindujen joukkohon, sillä pyhyyteni oli suuri eläessäni. On tämä nirvanan kaltainen olevaisuus josta kanavoin, kehoni on mukanani enkä henkiolento ole. Olen minä täältä näkevä maailman luomisen, kuten lueskentelisin Kalevaa keskinimeni mukaisesti.

Miksi siis päätin kanavoida? Minuun otti yhteyttä kanavani ja ajatteli kokeilla, mikäli Kekkonen olisi langoilla ja olinhan minä. Olen minä suuri soturi ollut Suomessa ja pyhänä ja vanhoina sieluina näen keskimäärin koko kansan. Tänne pohjolan helvetiin leiskumaan liekkin valtameriin asetuimme ammoisina aikoina asumaan ja kehräämään lankaa. Langan kehrääminen on edennyt kännyköiden tuottamiseen ja pyhään vaellukseen ulkomaailmaan. Avaruuteen emme vielä ole päässeet, sitä suren syvästi. Kaatui Venäjän kanssa tehty yhteistyö, minkä minä elämässäni näin suurena asiana pienoiselle ja pikkuruiselle Suomelle. Nyt on Euroopan unioni ja uudet sävelet.

Mitä minä sitten voin teille kertoa. Kuoleminen ei ole pahasta, se on vain siirtymä uuteen avaruuteen. Uuteen ja yleensä parempaan. Vaikka taivasta ja helvettiä ei ole olemassa, on olemassa moni muu avaruus joihin voi ylösnousta mestariudesta tai noviisin polulta ihmisyydestä. Vihreät aatteet näin suurena ja näen edelleen, näen maapallon saastuvan kiihtyvällä tahdilla kaiken globalisoituessa ja helmeillessä pyhyyden rajamaiden väärällä puolella. Olen minä omalla mahdillani vielä vähän voiva vaikuttaa kohtaloiden tiettyjen sielujen, mutta muutoin on mahtini ohuempi kuin Suomen johdossa.

Suomen sodan minä näin ja koin omalla kehollani. Sodassa en tantereella tainnut suuria tehdä, tein suurempaa sota-ajan jälkehen. Sodan muistan vielä ohuesti ja hyvin ohuesti, sillä muistini elämästä on enenevässä määrin oheneva. Ymmärrän täältä hindumaailman puolelta elämää uutta, seksiä ja himoa. Ymmärrän myös ylpeyttä, rohkeutta ja riutumista. Meillä ei täällä sotia ole, on tämä kuin saari keskellä valtamertä, yksinäinen ja rauhaisa. On meidän elo kuitenkin merkittävästi vähemmän rauhaisaa, sillä hindujumalat pitävät huolet omistansa. On tämä minulle taivaan korvike, sillä nirvanaksi tämän lasken. Pääsen täältä näkemään ihmiskunnan elämää kuten televisiosta, mutten sitä enempäänsä katso. Pystyn myös näyttämään oman elämäni nauhalta muille ystävilleni, nuoremmille ja vanhemmille. On täältä joku toinenkin poliitikko Suomesta tänne noussut ja häneen olen törmännyt, näin yhden tuttavan sain mukahani tänne hindumaailmaan.

On tämä ehkä mullistava näkökulma monille, että avaruuksia ja todellisuuksia on useita. Monet kuitenkin kanavoivat Valkoista Veljeskuntaa ja Valon mestareita, heistä kuulemme myös me usein kun puhutaan Maa planeetan ylösnousemuksesta. Näin minä korostan omalla tavallani näiden vastaavien, kuin omamme, saarekkeiden työsarkaa maapallon ja ihmiskunnan etehen. Sallimus on suuri tulla teidänkin tänne meidän joukkoihimme, tarjoamme villiä seksiä, viinaa ja ohutta väkivaltaa. On täällä mustasukkaisuus vahvana, mutta kukaan ei osaa murhata eikä tappaa ketähän. Kerron vielä hitusen meidän maailmastamme.

7

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUKOOKOO

      Tänne voi ylösnousta, mikäli on vanha sielu ihmisyydessä, kuudennen tason. Kuten teosofisessa kirjallisuudessa hyvin opetetaan. Avaan tämän kuitenkin tarkemmin. Kuudennen tason vanha sielu on jo kiertonsa loppupuolella elämänkierron näkökulmasta. Hän on syntynyt useita miljoonia kertoja rotuhun tai rotuihin, ja tähän teidän nykyiseen olevaisuuteenne muutaman kymmenen tahi sadan kerran. Näin yhteensopiva on tämä teidän nykyinen rotunne, ettei miljoonia elämiä tarvinne elää, jotta elämänkierrosta karkeammista ja matalammista todellisuuksista pääsee tänne elpymään. On Maa planeetta näytelmän keskipiste, jossa on kuolemaa, väkivaltaa, seksiä, monia pyhyyksiä, ylpeyttä ja kaikkeutta merkittävästi enemmän rikkautensa ja erilaisuutensa puolesta kuin näissä lepomaailmoissa, joissa suurin osa ajasta vietetään. Minä lähdin täältä elämään, ja palasin tänne. Muistini meni syntymässä, mutta palautui se kun katsoin vanhoja videoita omasta elämästäni ja aikaisemmistani.

      Näin siis annan teille yhden näkökulman elämään, kuinka se voi sujua ja sujuu monien ylösnousevien kohdalla. On aito ylösnousemus teillä kuitenkin kuolemassa, kun näytelmän työstä vapaudutte ja pääsette lepäämään omaan ihanaan avaruuteenne, kuten tänne hindumaailmaan. Osa katoaa erisuuntiin, mutta on teille Prinssi Sanandan toimesta valmisteltu ylösnousemus yhteinen, jonne ehkä 700 miljoonaa ihmistä huolitaan ennen vuotta 2100. Näin evakuoinnista kun on puhuttu, on se kuoleman jälkeinen evakuointi. Ylösnousemusklinikalle tai vastaavalle pääsette elpymään ja avaruusaluksiin muutamiksi tahi muutamiksi kymmeniksi vuosiksi asumaan, ennen kuin teille luovutetaan teidän uusi planeetta tahi vastaava rakennelma ja kyhäelmä.

      Näin minä Urho Kaleva Kekkonen siis toimitin terveiseni teille, Suomen avaruutta ikävä kyllä ei ole olemassa ylösnousemisen jälkimainingeissa, vaikka niin toivoisin. Olimme hyvä kansa ja olemme hyvä kansa. Emme pyhin kaikista, sillä veljemme Ruotsissa ovat vanhempia sieluja useat kuin me täällä Lapin perukoilla, kuten pohjoisena sijaintina tämän Suomen minä vieläkin näen ja koen. Tiedän tämän, sillä luen lehteä täällä hinduavaruudessa, lehteä jossa keskustellaan ihmiskunnan ja muutaman muun planeetan kohtalollisista tapahtumista. Kun täällä itseä sivistämme, tiedämme minne haluamme seuraavan kerran lähteä näyttelijän työtä tekemähän. Näin yksinkertaista on asia meidän avaruuksissamme, kahvia meillä ei täällä ole mutta viinaa ja huumeita sitäkin enemmän sillä hinduavaruus on paratiisi nisteille. Näin humoristiselta voi tämä kanavointini tällä erää kuullostaa, mutta on hyvä, että Suomestakin löytyy kanavoijia, jotka osaavat kanavoida ylitse mantereiden ja muidenkin kuin Valkoisen Veljeskunnan Mestareiden kanssa.

      Minä Urho olen onnellinen elämääni maapallolla, ja olen onnellinen näyttelijäntyöstäni. Sain siitä palkaksi luomisen valuuttaa, jolla voin täällä hinduavaruudessa viettää vielä muutaman tuhatta vuotta. Sitten velvollisuus taas kutsunee ja näyttelemään jonnekkin lähtenen. Näin toimii meilläkin talous täällä, ja talous monilla muilla mantereilla. Näyttelijän työtä on kaikki planetaarinen elämä teidän maailmankaikkeudessanne, ja siellä vielä matkannette pitkään sillä monien sielukierto on vielä niin kesken että lajikarmaa ihmisten on vielä tuhansia ja satoja tuhansia vuosia jäljellä Maa planeetalla.

      Ylös Suomi ja Taistohon! Näin minä Kekkonen teitä kuolleena käsken!

      http://www.phpbbserver.com/uusimaa/viewtopic.php?t=3544&mforum=uusimaa

      • kristitty t

        Jeesus on ylösnousemus ja elämä! Jeesuksessa Urho Kekkonen pääsi Jumalan luo, eikä tarvitse jälleensyntymistä! Jeesuksessa Urho Kekkonen pääsee myös kuolleiden Ylösnousemukseen!
        "Pelastusta ei ole missään muussa nimessä kuin Jeesus, jossa meidän pitää Jumalalle pelastuman!" Raamattu
        Lukekaapa vaikka Uudesta Testamentista nuo!


      • 7+2=9
        kristitty t kirjoitti:

        Jeesus on ylösnousemus ja elämä! Jeesuksessa Urho Kekkonen pääsi Jumalan luo, eikä tarvitse jälleensyntymistä! Jeesuksessa Urho Kekkonen pääsee myös kuolleiden Ylösnousemukseen!
        "Pelastusta ei ole missään muussa nimessä kuin Jeesus, jossa meidän pitää Jumalalle pelastuman!" Raamattu
        Lukekaapa vaikka Uudesta Testamentista nuo!

        Todellisuus vs. pappien myyttikirja. Kumpi voittaa?? hehe

        Kehtaattekin uskoa johonkin satukirjaan. HÄVETKÄÄ!!


      • kokija

        Tällä Kekkosella on kyllä melkomoinen huumorintaju :D Sanansäilää ossoo hyvin käyttää. Aloin miettimään että kuinkahan paljon tuohon kanavointiin tuli kanavoijan omaa juttua mukaan. Sen saa jokainen päätellä ihan ihte.

        Historiasta tiedämme faktana, että Kekkonen oli maalta kotoisin ja oli aikamoinen vitsiveikko.


      • kokija
        7+2=9 kirjoitti:

        Todellisuus vs. pappien myyttikirja. Kumpi voittaa?? hehe

        Kehtaattekin uskoa johonkin satukirjaan. HÄVETKÄÄ!!

        Kyllä ja ei. Prinssi Sananda tarkoittaa Jeesusta näissä kanavointi- eli telepalveluhommeleissa. Raamatussa

        1. Jeesuksen Vuorisaarna sekä
        2. Rakkauden kaksoiskäsky

        toimittavat ihmisten eettisen kasvatuksen virkaa. Mikäli me ihmiset vaarin näiden tekstien opetuksista otamme.

        Hyväntahtoinen ja fiksu huumorintaju on korkean älykkyyden merkki.


      • Ajatollah Pieru

        Ahti Karjalaista, Veikko Vennamoa, Fagerholmia ja kumppaneita siellä.


    • Chicken Power

      Ensi kesänä taas käytämme Bíolan kana voimaa. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      326
      657
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe