"HÄN KUOLI PUOLESTAIN,

Miksi niin paljon turhaa näillä palstoilla:
- Monet purkaa turhautuneisuuttaan
- Toisilla on kinasteluhalua
- Onneksi monet etsivät todellista sisältöä ja tarkoitusta elämäänsä. Toivottavasti he löytävät jotain rakentavaa täältä.

Näitten puolesta tulisi rukoilla!
Lue joitakin ajatuksia siitä, mitä rukous on:
http://www.nic.fi/~jlindell/rukouksesta.htm

Siunattua pääsiäisen aikaa!

On olemassa sanonta:
"Hyvä on parhaan este."

Siis monta kertaa on näin, että kun sielunvihollinen ei saa langetettua uskovaa suoranaiseen syntiin, se tekee kaikkensa sitoakseen uskovan huomion epäolennaisiin ja toisarvoisiin, joskus jopa tärkeisiin ja arvokkaisiin asioihin, saadakseen hänet pidettyä erossa siitä mikä on ehdottomasti tärkeintä ja parasta:
Jeesus ja Hänen tuntemisensa.
:)

Kuinka usein onkaan niin että pelätään vihollista ja 'taistellaan' sitä vastaan sellaisella asenteella kuin pimeys ympärillämme olisi hirrrrvittävän voimakas ja suuri, ja valo joka meissä on niin voimaton ja pieni, että meidän täytyy hirvittävästi ponnistella pitääksemme asemamme ja reviirimme ettei se iso paha pimeys vain sammuttaisi pientä valoamme.

Totta kyllä vihollista ei tule aliarvioida, eikä meillä itsessämme, omassa lihassamme, ole minkäänlaista kykyä evankeliumin mukaiseen elämään, mutta voitto on KRISTUKSESSA ja siinä se on meille annettuna.
Se asema ei ole pieni eikä valo olematon ja heikko.

Mitä yritän tällä sanoa?
Uskovan tehtävä ei ole pelätä vihollista vaan Jumalaa (siis kunnioittaa Hänen pyhyyttään).
TOSIASIA on että sielunvihollinen PELKÄÄ uskovaa, koska se näkee ja tietää sen auktoriteetin voiman, joka uskovassa Pyhän Hengen kautta on.

Miksi tämÄ vapautunut ilo turvallisessa viinipuu-yhteydessä (Joh.15:5) ja sen myötä luonnollinen auktoriteetti niin vähän toteutuu uskovissa?
Vastaus.
Koska vihollinen on saanut ja saa lihallisuutemme ja luontaisten inhimillisten kykyjemme ja mieltymystemme kautta meidät puuhailemaan moninaisissa, myös sinänsä hyvissä asioissa, seurakuntatyössä ym., että unohtaisimme sen mikä tärkeintä on:
Jeesus ja Hänen tuntemisensa.
:))

En siis sano että henkilökohtaisia mieltymyksiä ei saisi olla, että omalle persoonalle ominaiset mieltymykset tulisi tukahduttaa jne., ei suinkaan, uskovina saamme elää evankeliumia todeksi koko persoonalla, elämästä iloiten, mutta että tämä voisi toteutua se juuri edellyttää Jeesuksen asettamista ykköseksi, kaiken laskemista "ristin juurelle" jossa

totuus on mielihyvää tärkeämpi,
johdatus mieltymyksiä arvokkaampi,
siunausten antaja enemmän kuin siunaukset,
rakkaus enemmän kuin tunne,

ja elämän kadottamisen kautta
täysi elämä löytyy.
Vaan uskommeko tähän aina, edes uskovina? Onko meille totta että elämä löytyy kadottamisen kautta, uskommeko yhä apostolisen opetuksen että ylösnousemusvoima tulee vain kuoleman kautta, nisunjyvän hauta Jeesuksessa on voimaperäisen Elämän synty meissä
ja vain ristin kaidalla tiellä sisin avartuu elämän yltäkylläisyyteen,
levossa ja rauhassa?

Kun Raamattu sanoo että meillä on taistelu vihollista ja sen juonia vastaan taivaan avaruuksissa ( = hengellinen ulottuvuus josta jokainen ihminen on osallinen ja sidoksissa siihen, mutta jossa ainoastaan uskova, uudestisyntymän kautta hengellisesti eläväksi tulleena, voi toimia tiedostaen juonet ja voittaen ne rukouksella ja sanalla ) niin ENSIN sanotaan "SILLÄ MEILLÄ EI OLE TAISTELU".
Siis ei toisia ihmisiä vastaan.

Jos tämä ei ole Kristuksessa meille avautunut, paljon menee voimavaroja hukkaan näpertelyssä joka usein johtaa vain puoluemielisyyteen, omien näkemysten ajamiseen jne.

Lähtökohta on se suloinen lepo ja rauha, jossa taistelut ovat päättyneet, ja siitä käsin alkaa todellinen taistelu, jossa ratkaiseva voitto on jo saatu ja valo on pimeyttä suurempi.

Sielunvihollisen juonet paljastetaan rukouksella ja sanalla.
Turha meidän on todellakin voivotella kaikenmaailman wiccalaisuuden ym. lisääntymistä, jos emme nouse rukouksessa anomaan Jumalalta hengellistä suojaa tälle maalle ja kansakunnalle, niin että itse myöskin tahdomme elää rukoustemme mukaan, raamatullista pyhityselämää sanan alamaisuudessa.
On helpompi kirjoitella foorumeilla ja heitellä kristillisiä näkemyksiä kuin elää kristinuskon totuudessa eli Jeesusta todeksi antautuneella sydämellä. Kyllä antautuneesta sydämestä sitten nousee niitä kannanottoja ja kommentteja foorumeille, yksilöllisyytemme tähden jokaiselta vähän erilaisia eikä aina välttämättä niin taidollisia, ja mielellään Herra kommenttejamme käyttää kun lähtökohta toimissamme on rakkaus, ei pelkkä ajanviete ja puuhastelu tai oman näkemyksen ajaminen.

"Nouse, kohota valitusvirsi yöllä, kun alkavat yövartiot. Anna sydämesi vuotaa kuin vesi Herran kasvojen edessä. Kohota kätesi häntä kohden pienten lastesi elämän puolesta, kun ne nääntyvät nälkään kaikkien katujen kulmissa."
Valitusvirret 2: 19.

Veli Andreas eräässä kirjassaan kertoo keskustelustaan Corrie ten Boomin ja muutaman muun kristityn kanssa että kun jotkut siinä alkoivat voivottelemaan maailman tilaa ja pahuutta niin Corrie kysyi "kuulkaa, minä kun en tekniikasta oikein mitään ymmärrä, selittäkää minulle miten termostatti toimii?"
Asia selitettiin. Termostaatti toteaa lämpötilan ja reagoi siihen.
"Aivan niinkuin kristityt. Meidän tehtävämme on todeta asioiden tila ja reagoida siihen rukouksiin, siis anoa Jumalalta asioihin muutos, ei tyytyä niiden tilaan. Liian usein kristityt ovat lämpömittareita termostaatin sijaan, he vain toteavat kuinka asia on mutta eivät reagoi siihen muuttamalla asioita."
Lainaus ei ole sanatarkka, mutta jotenkin näin se meni.

Ei siis katsota pelkästään olosuhteisiin ja asioihin KUN RUKOILLAAN, vaan katsotaan HÄNEEN, JOTA RUKOILLAAN. Silloin negatiiviset asiat eivät ole edessämme raskaina ja mahdottomina niin että jaksamme tuskin rukoilla, vaan ymmärtäen Jeesuksen suuruutta näemme asioita Hänen mahdollisuuksistaan käsin, ja INNOSTUMME rukouksesta.

Negatiiviset asiat eivät muutu niin että yritämme rukouksin muuttaa niitä, sellainen toiminta luiskahtaa helposti sielullisuuden ja jopa jonkinlaisen 'kristillisen' noituuden puolelle, vaan että puhumme Jeesukselle luottaen Häneen joka muuttaa.
Siksi kaikessa kristillisessä rukouksessa olennaista on seurustelu Hänen kanssaan jota rukoilemme. Rukous on ennen kaikkea suhdetta. Silloinkin kun se on esirukousta toisten ihmisten puolesta.
Herra voi sitten vaikuttaa auktoriteettia jossa julistamme Jumalan voittoa vihollisen henkivalloille Jeesuksen nimessä ja nuhtelemme niitä, tällainen hengellinen toiminta ei ole rukousta Jumalan puoleen, se on Jeesuksen antamien valtuuksien käyttämistä vihollista vastaan, tästä mm. lähetyskäsky toteaa että meille on annettu valta tallata vihollisen voimaa.
Mutta tuollaisen auktoriteetin käyttämisen edellytys on aina ensin henkilökohtainen seurustelu Herran kanssa ja että Jumalan Henki innoittaa ja johtaa hengelliseen sodankäyntiin. On olemassa ikäviä esimerkkejä kun kristitty on lihallisessa innossaan lähtenyt "käyttämään auktoriteettia" vaikka ei vielä ole edes tiedostanut pelastuksen alkeita kunnolla.
On paljon parempi pyrkiä rehellisesti ja luottavaisesti rukoilemaan Jumalaa ja turvaamaan Häneen, kuin lähteä "käyttämään auktoriteettia" jota ei välttämättä edes ymmärrä.

Nöyrä ja hiljainen rukous on paljon hengellisempää kuin mahtavalta tuntuva meuhkaaminen jossa ihminen yrittää ottaa Jumalan paikan.
Ja uskon että Herra tekee suurempia ihmeitä pienten ja hapuilevien rukousten kautta kuin mahtipontisen auktoriteetin käyttämisen kautta.
Siitä huolimatta suuriäänistä rukousta ei tule tuomita meuhkaamiseksi suoralta kädeltä! Itse olen kokenut joissain tilanteissa että on ollut suorastaan pakko huutaa voidakseen rukoilla Hengen johdossa, ja silloin on yleensä ollut kyse hengellisestä sodankäynnistä...
Ei siis pelätä hiljaisuutta, mutta ei äänenkäyttöäkään. Kumpikin kuuluu rukouselämään.

Tärkeintä että perusta on kunnossa. Sydämen asenteeseen Herra katsoo. Siitä käsin sitten johtaa seurakuntaansa, jossa armolahjat ja niiden toiminta on moninaista.


Jos tahdomme että Herra tekee meistä termostaattikristittyjä lämpömittareiden sijaan, on olemassa vain yksi tie, siunattu ja verraton:
Jeesus ja Hänen tuntemisensa.
:)))

Silloin meillä uskovina on yhteys keskenämme, se yhteys joka on Kristuksessa, niin että voimme erottaa olennaisen epäolennaisesta.

On paljon asioita jotka ovat hyviä ja tärkeitä. Keskustelu on luonnollista ja joskus "löpinäkin" voi olla ihan suotavaa. Mutta jos sisimmässämme on rakkaus Jeesukseen ja kaipaus kasvaa Hänen tuntemisessaan, silloin tärkein ei unohdu meiltä eikä paras huku hyvienkään alle. Eikä keskustelun motiivi ole voittaa jotakin henkilöä sanallisessa mittelössä vaan keskustelemme rakentavassa hengessä.
Myöskin rukoillen niiden puolesta joille olemme evankeliumin todistuksena ja joille sanaa julistamme.
Itse olemme julistajina vajavaisia mutta Herramme täydellisyys on se mihin turvaamme, ei oma voima, ei tieto eikä taito.

Sorry että tästä tuli näin pitkä vuodatus, jaksaneeko kukaan lukea?
Mutta sydämestäni kirjoitin.
Piti vain lyhyesti rohkaista...
"...olisikohan viisasta lopettaa turha löpinä ja käyttää aikaa siunaamalla..."
Amen!

Silloin saadaan nähdä myös hedelmää, sillä Elävä Jeesus vastaa rukouksiin.
Eletään ihmeessä.

Hei Tode!

Tuon edellisen viestisi allekirjoitan 100 prosenttisesti. Myös minä täällä "maailman äärissä" kohotan käteni yhteiseen rukoukseen. Hyvää pääsiäistä, Jeesus on ylösnoussut!!!

Anne