Alla oleva uutinen kuuluu sarjaan tietojen vuotaminen etukäteen.
Toisenlainen esimerkki oli tämä korkeakoulujen lukukausimaksuja muun ohella pohtinut
työryhmä, jonka tietoja vuodettiin julkisuuteen tarkoitushakuisesti ja syytettiin kokoomusta
lukukausimaksujen ottamisesta käyttöön. Eihän kokoomus alun alkaenkaan esittänyt
suomalaisille opiskelijoille lukukausimaksuja. Huvittavaa oli seurata eduskunnan kyselytuntia
pari viikkoa sitten, jossa demarit vaahtosivat asiassa. Työryhmän virkamiespuheenjohtaja taisi
olla demari....
-------------
Yle Teksti-TV Sivu 112/1
KOTIMAA YLE PERJANTAI
AKT hyväksymässä sovintoesityksen
YLE Uutisten saamien tietojen mukaan
AKT on hyväksymässä
valtakunnansovittelija Esa Lonkan
esityksen.
Lonka odottaa ahtaajalakon osapuolilta
vastausta iltapäivään mennessä.
AKT:n hallitus on käsittellyt asiaa
kokouksessaan aamupäivällä. Myös
Satamaoperaattorit ovat käsittelleet
esitystä hallituksessaan.
Jos molemmat osapuolet hyväksyvät
Lonkan sovintoesityksen, ahtaajien
lakko päättynee välittömästi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
jyhjty