Lehtiartikkeli LV:stä / Savon Sanomat 17.3.10

Päivän annos rakkautta

Dramaattiset telenovelat ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisillakin televisiokanavilla

Helsinki
Minna Ruotsalainen / STT

Telenovelat luottavat kaavamaisuuteen, rakkauteen, petokseen ja komiodraamojen kiehtovuuteen. Osa viehätyksestä piilee myös säännöllisessä. päivittäisessä esitystahdissa. Latinalaisessa Amerikassa syntynyt tv-sarjagenre perustuu usein sarjan tarinan selkeään alkuun ja loppuun.

Saksalaiselle Lemmen Viemää -sarjalle ei kuitenkaan näy loppua. Sepp Schauer, 60, on Euroopan menestyksekkäimmän telenovelaksi luokitellun sarjan alkuperäistähtiä. Kyllästymistä jatkuvaan lemmekkääseen ja myrskyisään tv-elämään mies ei tunnusta. Herrasmiesmäistä ja miellyttävää hotelli Fürstenhofin portieeria on yhä erittäin antoisaa näytellä-

- Alfonsin rooli on edelleen hyvin hauska ja motivoiva, vaikka työ onkin raskasta. Kuvaustahti on erittäin ripeää ja tekstin opettelua riittää, mutta pitkässä roolissa on kuitenkin aineksia moneen, Schauer toteaa.

Eri-ikäisiä hahmoja

Lemmen viemää -sarjasta kuvattiin hiljattain neljän vuoden huipentumana juhlava tuhannes jakso, eikä huimille juonenkäänteille näy loppua.

Subtv esittää sarjaa parhaillaan kolmatta vuotta ja tutustutti suomalaiset katsojat telenoveloihin viisi vuotta sitten venezuelalaisen Ihmeiden aika -sarjan myötä.

Lemmen viemää -sarjalla on päivittäin noin satatuhatta katsojaa, joita kiinnostavat Fürstenhofin omistajaperheen ja henkilökunnan ympärillä tapahtuvat koukerot. Schauerin näyttelemä Alfons Sonnbichler on esimerkiksi paljastunut vuosien saatossa aikuisen miehen isäksi ja etsinyt vaimolleen jopa uutta aviomiestä pelätessään itse kuolevansa.

- Uskon että on kiinnostavaa ja koukuttavaa, että meillä on eri-ikäisiä rooleja, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavana. Moni löytää sarjasta itselleen jotain, Schauer arvioi varovaisesti suosion reseptia.

Tällä hetkellä Lemmen viemää näkyy noin seitsemässätoista maassa.

Hyvä yhteishenki

Kolmekymppisenä näyttelemisestä intohimon löytänyt Schauer myöntää saaneensa kummeksuvia katseita kollegoiltaan, kun aloitti uudessa telenovelassa. Nyt hän on kuitenkin tunnettu kasvo monessa maassa ja palkittu sarjan suosituimpana näyttelijänä. Lemmen viemää -katsojat tunnistavatkin Alfons Sonnbichlerin hotellin hyvänä sieluna.

- Molemmat pidämme ainakin moottoripyöristä. Suurin eroavaisuus on varmaan se, että Sonnbichler on ollut yli kolmekymmentä vuotta naimisissa, enkä ole itse vielä ehtinyt vihille, Schauer nauraa.

Näyttelijä kehuu vuolaasti työryhmän yhteishenkeä. Ylistyksiltä ei säästy myöskään televisiovaimo Hildegard, näyttelijä Antje Hagen.

Parhaillaan kuvattavissa jaksoissa Schauerille tuo hänen näyttelemänsä kaksoisrooli. Onneksi hän ei ole helposti stressaavaa sorttia.

- Erityisesti mieleeni ovat jääneet hyvin dramaattiset kohtaukset, kun esimerkiksi poikaani näyttelevä Gregory B. Waldis (Alexander) makasi koomassa, ja toisaalta taas todella koomiset kohtaukset, kun Alfons luuli pian kuolevansa, Schauer nauraa.
0648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Rhanna kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu