Hei
Olin n 1 ½ kk sitten lyhyessä muutaman päivän flunssassa ja sen jälkeen olen kärsinyt päänsärystä ja "paineesta" otsanseudulla. Asun pienellä paikkakunnalla ja terveyskeskuksemme henkilökunta on mitä on ja siksi siellä saa ravata jatkuvasti tuloksetta, tähän asti ainut diagnoosi on ollut 'flunssan jälkeinen oire'.
Nyt viime päivinä on ilmestynyt uusi oire päähäni, se tulee noin 3 kertaa päivässä, oikealla puolella päätäni tuntuu muutaman minuutin välein lyhyitä mutta erittäin kivuliaita pistoksia ja oikea silmäni reagoi näihin 'pistoksiin' sulkeutumalla toisin kun vasen pysyy auki. mietin että mistä nämä voi johtua kun kuitenkin olen vielä nuori ja terve, nukun hyvin, syön hyvin ja liikun säänn öllisesti, en tupakoi ja juon erittäin harvoin. NÄössäni ei pitäisi olla mitään häikkää, hampaat ovat kunnossa ja äitini on hieroja joten lihaksetkaan eivät ole jumissa. En ole myöskään stressaantunut.
Toinen ongelmani on se ettei minua oteta vakavissaan. Säryistäni tietävät henkilöt sanovat minun olevan vain vainoharhainen ja että mielikuvitukseni laukkaa, mutta eipä minua otettu silloinkaan vakavissaan kun muutaman kuukauden pissasin, join ja nukuin aivan käsittämättömiä määriä, kävin 4 kertaa terveyskeskuksessa ja ne sanoivat että 'sulla on varmaan flunssa tulossa', mutta kaskummaa kun viidennen kerran kävin siellä niin minulla todettiin diabetes.
Joten, onko tosiaan mahdollista että olen vain vainoharhainen ja kuvittelen kaiken kivun ja säryn vai miksei kukaan ota minua tosissaan?
Mitä tehdä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuten kokemuksesi osoittikin, tiesit itse enemmän kuin hoitohenkilökunta (diabetes), kun kävit neljä kertaa turhaan. Vastaavasti potilas/asiakas tietää itse päänsärkynsä ja esim. lihaskipunsa paremmin kuin hoitohenkilökunta.
Tänä päivänä ns. nyrkkisääntönä tuntuu olevan, että potilas ei saa tietää vastaanottonsa syytä. Minunkaan toispuoleista kovaa päänsärkyä (reilun vuoden) ei ole otettu erikoislääkäreillä vielä tosissaan, vaan pitävät vainoharhaisena. Neurologin mielestä ei ole kivuliasta päänsärkyä, on vain kivuton. Sen sijaan päivystänyt terveyskeskuslääkäri epäili aivokasvainta, mutta jätti KNF:n tutkimuslähetteen kirjoittamisen neurologeille.
Kilpirauhasenkin toiminta vaikuttaa mm. silmään. Tarkistuta S-TSH ja S-T4V. Samoin diabeteksen vaikutukset ulottuvat myös silmään.
Ei todellakaan tiedä, vaikka olisi aivokasvain tai aivoinfarkti. Vaadi KNF:n tutkimuksista MEG tai CT.