http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sauri Itsemurhien lasku on pysähtynyt/1135254857204
Miehet voivat huonosti, ja suuri osa ei edes uskalla sitä selvästi ilmoittaa lähimmäiselleen. Voi olla että ei ole lähimmäistä. Viimeiseen asti kovanaamaa vaan. Niinkö?
Onko tämä meidän kaikkien ongelma? Mielestäni on. Kun nyt on julkituotu asian todellinen laita, ei voi kukaan enää laittaa päätä pensaaseen tai ummistaa silmiä totuudelta. Miehet jotka ovat lähelläsi tai joita ohimennen kohtaat, olitpa kuka tahansa, tarvitsevat huomiotasi.
Yleensä luullaan että naisen tehtävä on huomioida ympärillä tapahtuvat asiat ja edesauttaa eteenpäin, ollaan sitten kotona tai maailmalla.
Haluan tällä kirjoituksellani vedota KAIKKIIN ihmisiin, sillä tämä asia on kaikkien vastuu.
Esimerkkinä voin kertoa: Kävelin kadulla ja vastaani tuli vanhempi mies. Kohdalleni saavuttuaan mies pysähtyi, aivan kuin hänen aikomuksensa olisi ollut kääntyä ja kävellä rinnallani. Pysähdyin sadasosasekunniksi, ja huomioin, että hän aikoi sanoa jotain.
Vaistomaisesti pysähdyin kokonaan ja jäin odottamaan ja katsoin häntä kysyvästi kääntyneenä häneen päin.
Tein samalla, kun hän luultavasti mietti harkiten tilannetta, huomion että mies oli väsyneen näköinen, mutta raitis ja asiallisesti pukeutunut, kantaen pientä pussia.
Me ei oltu tavattu aikaisemmin, mutta kun minulla ei ollut tulipalokiirettä päätin jäädä paikalleni, vaikka tilanne alkoi olla melkein koominen. Mies oli sanomaisillaan jotain, mutta ei vaan ehkä tiennyt juuri silloin mitä sanoisi.
Tässä muutaman sekunnin seisottuamme aloin miettimään, olisiko sopivaa lähteä eteenpäin, ja vilkaisinkin jo menosuuntaani. Mies ymmärsi aikeeni, ja vihdoin avasi sen harvasanasen arkkunsa alkaakseen jutella siitä minkälainen hieno ilma oli ja miten rauhalliselta siellä keskustassa oli vaikuttanut, mistä hän tuli, kun luultavasti arvioi minunkin sinnepäin olevan menossa.
Siinä ymmärsin että oli asiallista jäädä paikalleen, että mitä mies haliusi, en vielä tiennyt, mutta oli ystävällinen, eikä "tunkeilija", niin tunsin oloni myös turvalliseksi ja jäin juttelemaan hetkeksi.
Siinä tilanteessa koin että ehkäpä miehellä ei vaan ollut ketään jonka kanssa jutella ja siksi alkaa juttuseuraa hakemaan kesken kävelynsä.
Tahdikas kun halusin olla, en kysellyt mitään, vaan antauduin siihen tilanteeseen, hänen ehdoillaan, eli olin pääasiassa kuuntelevana osapuolena.
Muutaman minuutin kuluttua koin että mies alkoi liikehtimään siihen tyyliin että valmistautuu lähtemään siihen suuntaan minne alkujaankin oli menossa, eli minusta poispäin, ja lähtikin sitten kohta. Ennenkuin lähti sanoi mies että: "Tässä tilanteessa hän sai sen voiman mitä hän tarvitsee tähän päivään".
Tuosta tilanteesta on jo 20 vuotta, mutta muistan sen tunteen, että vain pysähtymällä ja olemalla lähimmäinen, pysyin vaikuttamaan uupuneeseen ihmiseen noin positiivisesti. Sen muistan AINA.
Miehet voivat huonosti, ja suuri osa ei edes uskalla sitä selvästi ilmoittaa lähimmäiselleen. Voi olla että ei ole lähimmäistä. Viimeiseen asti kovanaamaa vaan. Niinkö?
Onko tämä meidän kaikkien ongelma? Mielestäni on. Kun nyt on julkituotu asian todellinen laita, ei voi kukaan enää laittaa päätä pensaaseen tai ummistaa silmiä totuudelta. Miehet jotka ovat lähelläsi tai joita ohimennen kohtaat, olitpa kuka tahansa, tarvitsevat huomiotasi.
Yleensä luullaan että naisen tehtävä on huomioida ympärillä tapahtuvat asiat ja edesauttaa eteenpäin, ollaan sitten kotona tai maailmalla.
Haluan tällä kirjoituksellani vedota KAIKKIIN ihmisiin, sillä tämä asia on kaikkien vastuu.
Esimerkkinä voin kertoa: Kävelin kadulla ja vastaani tuli vanhempi mies. Kohdalleni saavuttuaan mies pysähtyi, aivan kuin hänen aikomuksensa olisi ollut kääntyä ja kävellä rinnallani. Pysähdyin sadasosasekunniksi, ja huomioin, että hän aikoi sanoa jotain.
Vaistomaisesti pysähdyin kokonaan ja jäin odottamaan ja katsoin häntä kysyvästi kääntyneenä häneen päin.
Tein samalla, kun hän luultavasti mietti harkiten tilannetta, huomion että mies oli väsyneen näköinen, mutta raitis ja asiallisesti pukeutunut, kantaen pientä pussia.
Me ei oltu tavattu aikaisemmin, mutta kun minulla ei ollut tulipalokiirettä päätin jäädä paikalleni, vaikka tilanne alkoi olla melkein koominen. Mies oli sanomaisillaan jotain, mutta ei vaan ehkä tiennyt juuri silloin mitä sanoisi.
Tässä muutaman sekunnin seisottuamme aloin miettimään, olisiko sopivaa lähteä eteenpäin, ja vilkaisinkin jo menosuuntaani. Mies ymmärsi aikeeni, ja vihdoin avasi sen harvasanasen arkkunsa alkaakseen jutella siitä minkälainen hieno ilma oli ja miten rauhalliselta siellä keskustassa oli vaikuttanut, mistä hän tuli, kun luultavasti arvioi minunkin sinnepäin olevan menossa.
Siinä ymmärsin että oli asiallista jäädä paikalleen, että mitä mies haliusi, en vielä tiennyt, mutta oli ystävällinen, eikä "tunkeilija", niin tunsin oloni myös turvalliseksi ja jäin juttelemaan hetkeksi.
Siinä tilanteessa koin että ehkäpä miehellä ei vaan ollut ketään jonka kanssa jutella ja siksi alkaa juttuseuraa hakemaan kesken kävelynsä.
Tahdikas kun halusin olla, en kysellyt mitään, vaan antauduin siihen tilanteeseen, hänen ehdoillaan, eli olin pääasiassa kuuntelevana osapuolena.
Muutaman minuutin kuluttua koin että mies alkoi liikehtimään siihen tyyliin että valmistautuu lähtemään siihen suuntaan minne alkujaankin oli menossa, eli minusta poispäin, ja lähtikin sitten kohta. Ennenkuin lähti sanoi mies että: "Tässä tilanteessa hän sai sen voiman mitä hän tarvitsee tähän päivään".
Tuosta tilanteesta on jo 20 vuotta, mutta muistan sen tunteen, että vain pysähtymällä ja olemalla lähimmäinen, pysyin vaikuttamaan uupuneeseen ihmiseen noin positiivisesti. Sen muistan AINA.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hehe paristi oon yrittäny itsemurhaa ja sen sanon että Sauri on pelle ja perkele minun ongelmat on minun ongelmia. Pahimmat luuserit hakee voimaa toisista ihmisistä, he on eräänlaisia loisia ja elävät muiden elinvoimasta. Jos ei oma elinvoima riitä niin sitten ei. Jos ois tussari niin kaivaisin haudan jonne kehoni peittäisin ja jättäisin sen verran tilaa että ampuisin itseni elämästä vapaaksi. Sen sanon että loinen en ole, en ole ottanut edes työttömyysrahaa vaikka olen työtön ja vaikka naisia satunnaisesti ihailen niin en minä jumalauta rupea ihmisiä omaan hautaani kutsumaan reilumpaa mennä ohi.
Tämä aloittajan avaus nostaa tietenkin keskustelua vain heidän keskuudessaan johon se osuu, eli ei sen kummempaa tussaria tarvita. Ihmisellä on kaikki valta joko keskustella, mikä on ongelma, ja päästä jatkamaan matkaansa, lahjaksi saamallaan elämällä, ja tehdä siitä parempaa, tai jatkaa sitä tietä mikä vie edelleenkin vain synkkiin ajatuksiin.
En ainakaan ole kuullutkaan sellaisesta että joku olisi mennyt ja häirinnyt jotakin ihmistä joka on halunnut määrätä oman suuntansa. Ihmiset kyllä yleensä yrittävät normaalisti varoittaa heitä, joiden näkevät kompastelevan matkalla, jopa näkymättömiinkin kuoppiin. Heidän tahtonsa on yleensä hyvä noihin kompastelijoihin nähden ja haluavat kantaa taakkaa, jos vain vähänkin saisivat reunasta kiinni. Yleensä sen vuoksi koska he itsekin ovat joskus kompastelleet ja joku sai reunasta kiinni. Muutenhan ei tätäkään kirjoitusta olisi olemassa.