oikeat lääkärit?
Harmittaa, kun käy Parkanossa terveyskeskuksessa ja ei ikinä saa apua vaivoihin. Minulla on ollut joka puolella kipuja ja päätä särkenyt ja huipannut, mutta mitään ei lääkärit osaa sanoa. En ole saanut edes kipulääkettä saati sitten, että olisi tutkittu. Onko hallitus laatinut jonkin erikoisen säästöohjelman josta en ole kuullut vai miksi lääkärit eivät auta? Kahdesti kävin peräkkäin lääkärillä ja molemmilla kerroilla oli juuri koulunpenkiltä päässyt lääkäri tai voi olla, että olivat valelääkäreitäkin. Viimeksi oli joku Riikka niminen ja kertoi, että jos vaivat jatkuu niin mene lääkäriin.
http://www.diabetes.fi/diabtiet/hoitsuos/neuropat/perifer2.htm
Tuossa joku kertoi kivuista myöskin eri kirjoituksessa ja minusta tuntuu, että minulla on juuri noita vaivoja kuin tuossa linkissä.
Kerroin tuolle Riikkalle myös sydämeni kovasta tykytyksestä joka oli illalla, mutta totesi, että sellaisia on harva se päivä jokaisella ihmisellä ja se ei ole vaarallista.
Kurjaa kun taas alkaa vaativa viikko ja olen asiakaspalvelutyössä ja en ole saanut apua vaivoihin. Tässäkin kun kirjoitan niin hieman huimaa. Mistähän mahtaa johtua?
Nuo kivut ovat olleet sellaisia, että yht äkkiä säteilee pistävä kipu sormiin ja välillä jalkoväliin ja välillä virtsaputkeen ja välillä on tuntunut kuin virtsaputkessa jokin helmi etenisi.
Selkä on ollut myös kipeä ja erään kerran päässä teki kipeää voimakkaasti ja sen jälkeen oli kolme päivää pää kipeä hieman. Nivelet ovat myös kipeät. Tuo Riikka pyysi käyttämään rasvaista voidetta tuohon sorminivelen kipuun ja toinen lääkäri määräsi refluksiinilääkettä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Täällä on sama ongelma kuin Parkanossa: lääkäreitä on, mutta osaamattomia ja/tai välinpitämättömiä asiakasta/potilasta kohtaan (useimpien kertomaa). Täällä on meneillään säästöohjelma kunnallispolitiikan peruspalveluiden osalta.
Luulisi kovan sydämentykytyksen olevan viimeistään aikaa myöten vaarallista. Onko verenpaine normaali? Onko pulssi normaali vai vajaa? Löydät apua Terveyskirjaston sivuilta oikeilla hakusanoilla. Katso ainakin päänsärkytyypit, myös Migreeniyhdistyksen sivuilta. Selkä ja nivelet viittaavat tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin. Kysy apteekista reseptivapaata kipulääkettä. Kuulemani mukaan Mobilatin vaikutukset ovat yksilöllisiä, eivät välttämättä suoraan yleistettävissä sopivaksi kipuihin.
Terveyskirjaston sivuilta: "Huimaus saattaa johtua väsymyksestä, voimattomuudesta, päänsärystä, pahoinvoinnista, lihaskrampeista."
Jos et tunnu saavan minkäänlaista apua (kuten Eurassa asia on), niin kannattaa ajatella viikonloppupäivystystä tai yksityistä lääkäriä.
ajatellut, mutta harmittaa kun tienaan yksin perheessä ja aina pitää omien vaivojen kanssa mennä yksityiselle kun kunnassamme säästetään minun kohdalla ja ei anneta palvelua. Täällä pitää olla vertavuotava jotta saa apua.
Eikö ne hehkuttanut paikallisessa lehdessä, että kunta teki viime vuonna huikean säästön? Säästötoimenpitet varmaan jatkuu. Eikö teillä ollut siellä joku Karjalainen kaupungin johtajana ja kun oli aktiivinen ja kehitti kuntaa niin sai paremman paikan jostakin? Eikö hän ollut jossain hankkeessa mukana kun kuntaanne oli tulossa isompi terveystalo ja muutkin kunnat lähellä olisivat saaneet palveluja ja ei olisi tarvinnut lähteä Tampereelle? Eikö tämmöistä suunitelmaa ollut, mutta sitten hanke lyötiin romukoppaan? Nyt siis säästävät pienen terveyskeskuksensa lääkäreissäkin. Eikö myöskin ole niin, että viikonloppuina sinne ei pääse muuta kuin soittamalla johonkin puhelimeen ja vaivan pitää olla todella vakava? Onko näin?
Se ihmetyttää, että kipuihin ei saa lääkettä. Eikös lääkärit yleensä kirjoita jotain reseptiä jotta lääketehtaat saa tuloja? Tuo lääkäri on lähtenyt näemmä säästämään myös lääkkeitä.
Luulisi kansalaisten oikeuksiin kuuluvan terveydenhuolto omalla paikkakunnalla kun kerran maksamme verot. Sitähän varten maksamme verot kuntaan, että saamme palvelut.
Sättänän parkanon päättäjät herätkää!!!!!!!!!!
enemmän neuropaattiselta tuo sinun kipusi mitä kirjoituksesi lopussa kuvaat. Itselläni todettu selkäydinsairaus, jossa vaistaavat oireet.
että Parkanoon ei saada koskaan kunnon lääkäreitä. Täällä käy vain visiitillä harjoittelijoita ja valelääkäreitä, mutta vakituisia kokeneita vanhempia lääkäreitä on turha odottaa. Näin valitettavaa se on ja nykyinen hallitus on ajanut terveyspalvelut alas. Vain SDP voi muuttaa tilanteen kun saa seuraavissa vaaleissa roiman voiton.
Terveys on politiikkaa, valitettavasti.
Eikös sosdemit ajaneet palvelujen lakkauttamisia kun olivat hallituksessa? Niin ainakin muistelen. Mielestäni kyläkoulut on lakkautettu remarien valtakaudella ja myös terveys-säästötalkoot. Eikös niien valtakaudella terveyskeskusmaksut nousseet?
Muistanko väärin?
Nyt saamme nauttia sosdemiläisten aikaansaannoksista vaikka kansanedustaja Saara Karhulla on lyhyt muisti kun kirjoitti Ylä-Satakunta lehdessä hiljattain ja toi esille remarien erinomaisuutta vaikka remarit on peestä.