Vastine

Autoaiheisilla netin keskustelupalstoilla on väitelty kiivaasti uusista automyyntipalatseista, joita kasvukeskuksiin on noussut jopa laman aikana.

Toinen toistaan hohtavampien hehtaarihallien rakennuskulut liikkuvat miljoonissa euroissa. Asiakkailla on pahat epäilykset siitä, kuka viulut lopulta maksaa.

– Totta kai ne ovat erittäin kalliita investointeja, mutta jälleenmyyjät eivät ole tällaisia myyntipaikkoja halunneet. Takana ovat ainoastaan valmistajien vaatimukset, puolustautuu Autoalan keskusliiton väistyvä toimitusjohtaja Pentti Rantala.

Ensi viikolla eläkkeelle jäävä Rantala suomii nyt jyrkästi autotehtaiden prameilunhalua, jonka toteuttajaksi autokauppiaat "vasten tahtoaan" joutuvat.

– Tehtaalta saattaa tulla määräys, että näyttelytiloissa autoja pitää esitellä tietyntasoisen ja -värisen Carraran marmorilattian päällä, tarkasti suunnitellussa valaistuksessa. Jos et toimi näin, et jatkossa edustakaan enää meidän merkkiämme, Rantala kertoo.

Autonvalmistajat haluavat varjella kalliisti luotuja imagojaan ja brändivärityksiään. Irtiottoja ei sallita etenkään niin sanottujen premium-automerkkien myymälöissä.

– Moni kauppias tekisi mieluummin kustannustehokkaampaa autokauppaa vähemmän suureellisissa puitteissa, mutta sopimusehtoja valvotaan todella tarkkaan, sanoo Rantala.

Sopimuspotkujen varalle
ei ole suojaa

Autotehtaiden edustussopimuksissa ei ole Pentti Rantalan mielestä kunnollista irtisanomis- tai investointisuojaa yrittäjälle.

Jos autotehdas haluaa vaihtaa jälleenmyyjää tai jopa maahantuojaa, homma tapahtuu todella nopeasti.

Tällaistahan koki viime vuonna muun muassa Delta-Auto, jolta Fiat vetäisi maahantuontinsa pois miltei ilman ennakkovaroitusta.

– Kyllä jälleenmyyjät ovat näissä asioissa pitkälti valmistajien toimien varassa. Neuvotteluvaraa on pienen markkina-alueen pienillä liikkeillä aika vähän, myöntää myös keskusliiton puheenjohtaja Pekka Helander.
0102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kitinälle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu