Mistä asioista jaksaminen voi olla kiinni?
Ennen koulu aikoina luulin, että olin aina väsynyt sen takia, että en oikein ikinä nukkunut kuin vähän yli 7 tuntia. Joten kaikki kaavakkeet on täytetty kohdalta 'ei jatkuvaa väsymystä'. Sitä on kuitenkin ollut aina. Harvoin jaksan kotonakaan tehdä mitään ellei ole jokin syy tai meno tai jotain.
Ja joskus vaikka olen nukkunut ja syönyt hyvin ja liikkunut edes jonkin verran kodin ulkopuolella, tuntuu että olisin jo kahden tunnin päästä heräämisestä valmis menemään nukkumaan.
Kokoni on tällä hetkellä 160/50. Ja olen aina ollut hoikka. Urheilu suorituksissa jaksan useinmiten paremmin kuin muut mutta sen jälkeen olen usein valmis rojahtamaan sohvalle loppu päiväksi.
Ei mitään vakavaa, mutta skenaarioita olisi kiva kuulla. Olen käynyt yleis verikokeissa(toisista syistä tosin) ja ainakaan niissä ei ole näkynyt mitään. Mutta aina terveyden hoitajalla on mitattu alhainen veren paine, ei mitään hälyttävää kuitenkaan koskaan. Kilpirauhasen toiminnasta ei ainakaan ole kysymys. Itselle tulee mieleen sitten raudan puute, sydänmen joku häirö, masennus(on todettu joskus).
Missä sitten mättää?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.