19.2.2010 “Lautakunta kävi eilen kiivasta keskustelua Keski-Espoon yläkoulun osalta. Lautakunta päätti pyytää uudelleen valmistelemaan Keski-Espoon oppilasalueen yläkoulun oppilaaksioton ja valmistelemaan seuraavaan kokoukseen esityksen Keski-Espoon yläkoulun oppilaiden siirtämisestä hallitusti alueen muihin yläkouluihin syksystä 2010 sekä tässä valmistelussa ryhtymään tällaisen päätöksen edellyttämiin toimenpiteisiin.” Näin kirjoittaa Espoon kaupunginvaltuustossa työskententelevä sekä Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnassa puheenjohtajana vaikuttava kokoomuksen edustaja Marika Niemi.
Niemen ehdotus lakkauttaa Suvelassa sijaitsevan Keski-Espoon koulun yläaste perustuu mielestäni lähinnä maahanmuuttajiin, vaikka Niemi itse sanoo asian olevan asuntopoliittinen. “On tehty vertailuja koulujen kesken, missä koulussa on maahanmuuttajataustaisia lapsia ja missä ei. Joissain kouluissa on toki suhteellisesti huomattavasti enemmän maahanmuuttajia kuin toisissa, mutta ei kuitenkaan yli 50 prosenttia, joten ei kai niitäkään voi kutsua ”maahanmuuttajakouluiksi”. Eikö tämä kysymys ole lähinnä asuntopoliittinen?”. Kysymyksessä on siis maahanmuuttajien määrä Espoolaisissa kouluissa. Espoon kaupunginvaltuuston mukaan 15% vieraskielisiä oppilaita olisi suotava määrä yhteen kouluun. Keski-Espoon koulussa 45% oppilaista on ulkoomalaistaustaisia ja joillain ala-asteella olevilla luokilla on jopa yli puolet ulkomaalaistaustaisia.
Ongelman ydin on siis maahanmuuttajien määrä. Niemen ehdotus olisi siirtää yläasteelaiset alueen muihin lähikouluihin ja mielestäni tasoittaa määrää. Niemen ehdotus on kuitenkin varsin ristiriitainen. Jos lähdetään puimaan asiaa suotuisan 15% määrän kannalta, ei Niemen ehdotus käy järkeen millään asteikolla. “Joillain ala-asteella olevilla luokilla on jopa yli puolet ulkomaalaistaustaisia.” Näin ollen, jos yläasteen oppilaat siirrettäisiin muihin alueen lähikouluihin, jäljelle jäisi ala-aste, jossa osissa ryhmissä maahanmuuttajataustaisia on yli puolet. Eikö Keski-Espoon ala-asteella tällöin olisi lähes puolet ulkomalaistaustaisia? Mihin jäi se suotuisa 15%?
Espoo rähmällään mamujen takia
24
328
Vastaukset
- Perhanako
Olemme Suomessa uskomattomassa rähmällään olotilassa, näyttää siltä, että päättäjiä voidaan juoksuttaa aivan kuten etnoturistit haluavat. En vielakään tajua mistä tämä Suomalainen selkärangattomuus johtuu. Ennen meillä oli sentään omakin tahto, mutta nyt se näyttää kadonneen johonkin sivistyneisyyden, ja muun näennäis hyväntahtoisuuden sekaan.
Olemmeko todella sinisilmäisiä typeryksiä ?- menee
vielä ihmisten joukossa vai mitä tässä ajetaan takaa ?
- Sinner
Näitä hyväuskoisia hölmöläisiä on vaikka millämitalla. He ovat uskomaton voimavara ja rikkaus. Elintasopakolaisille ja muille hyväksikäyttäjille.
Useiden silmät ovat jo avautuneet, mutta edelleenkään ei myönnetä tosiasioita. Se kun on niin vaikea myöntää olleensa se hyväuskoinen idiootti ja että se oma ylväs ja muita parempi ideologia olikin tie katastrofiin, niinkuin niin monesti matkanvarrella varoitettiin.
Uutiset eilen: Itärajan takana on jopa 20.000 luvatonta maahanpyrkijää odottamassa oikeaa hetkeä (lumien sulamista). Venäläisiä, afrikkalaisia ja nyt myös palestiinalaisia. Suomen vastaus: Vähennetään rajavalvontaa ja ajetaan jopa alas valvontapisteitä. Säästösyistä... Mahtaa tulla mahtavat säästöt pitemmällä tähtäimellä. Tervetuloa Hölmölään. - suojeluskunnat
Sinner kirjoitti:
Näitä hyväuskoisia hölmöläisiä on vaikka millämitalla. He ovat uskomaton voimavara ja rikkaus. Elintasopakolaisille ja muille hyväksikäyttäjille.
Useiden silmät ovat jo avautuneet, mutta edelleenkään ei myönnetä tosiasioita. Se kun on niin vaikea myöntää olleensa se hyväuskoinen idiootti ja että se oma ylväs ja muita parempi ideologia olikin tie katastrofiin, niinkuin niin monesti matkanvarrella varoitettiin.
Uutiset eilen: Itärajan takana on jopa 20.000 luvatonta maahanpyrkijää odottamassa oikeaa hetkeä (lumien sulamista). Venäläisiä, afrikkalaisia ja nyt myös palestiinalaisia. Suomen vastaus: Vähennetään rajavalvontaa ja ajetaan jopa alas valvontapisteitä. Säästösyistä... Mahtaa tulla mahtavat säästöt pitemmällä tähtäimellä. Tervetuloa Hölmölään.pitäis avata jälleen ja lupa toimia niin suomi pysyisi suomena,,ja nuo mamut voisivat hoitaa koulutuksensa itse ja mamut poistaa suomalaisista kouluista
- Mot rasismen
suojeluskunnat kirjoitti:
pitäis avata jälleen ja lupa toimia niin suomi pysyisi suomena,,ja nuo mamut voisivat hoitaa koulutuksensa itse ja mamut poistaa suomalaisista kouluista
Sellaiseen yllyttäminen on laissa määritelty rangaistavaksi teoksi.
Suomi kyllä pysyy Suomena, vaikka tänne tulisi miljoonia maahanmuuttajia. Onhan Ruotsikin pysynyt Ruotsina, vaikka siellä on harjoitettu viime vuosikymmeninä huomattavasti avoimempaa (ja siten kansantaloudellisesti järkevämpää) maahanmuuttopolitiikkaa. Suomi ja suomalaisuus voi ainoastaan vahvistua niiden uusien vaikutteiden kautta, joita maahanmuuttajat Suomeen tuovat ja suomalaisille antavat. - Mot rasismen
On käsitetty, ettei nykyajan maailmassa voida sulkea rajoja Pohjois-Korean tapaan. On ymmärretty sekin, että ilman lisääntyvää maahanmuuttoa ei suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pystytä turvaamaan.
- mot idiotism
Mot rasismen kirjoitti:
Sellaiseen yllyttäminen on laissa määritelty rangaistavaksi teoksi.
Suomi kyllä pysyy Suomena, vaikka tänne tulisi miljoonia maahanmuuttajia. Onhan Ruotsikin pysynyt Ruotsina, vaikka siellä on harjoitettu viime vuosikymmeninä huomattavasti avoimempaa (ja siten kansantaloudellisesti järkevämpää) maahanmuuttopolitiikkaa. Suomi ja suomalaisuus voi ainoastaan vahvistua niiden uusien vaikutteiden kautta, joita maahanmuuttajat Suomeen tuovat ja suomalaisille antavat.Jo muinainen Rooma kukistui kansainvaellusten takia.
Ruotsin nykyistä tilannetta ghettoineen ja yli 20 % maahanmuuttajakuluineen en pitäisi Suomen esikuvana ja tavoitteena.
Maahanmuuttaja on rikkaus...uusia vaikutteita...plääh...keksi jotain parempaa. - kulloistenkin
Mot rasismen kirjoitti:
Sellaiseen yllyttäminen on laissa määritelty rangaistavaksi teoksi.
Suomi kyllä pysyy Suomena, vaikka tänne tulisi miljoonia maahanmuuttajia. Onhan Ruotsikin pysynyt Ruotsina, vaikka siellä on harjoitettu viime vuosikymmeninä huomattavasti avoimempaa (ja siten kansantaloudellisesti järkevämpää) maahanmuuttopolitiikkaa. Suomi ja suomalaisuus voi ainoastaan vahvistua niiden uusien vaikutteiden kautta, joita maahanmuuttajat Suomeen tuovat ja suomalaisille antavat.vallassa olevien politikkojen päähänpistoja ja niitä voidaan muuttaa helposti kun kansa saa tarpeekseen niistä
- maahanmuuttajat
Mot rasismen kirjoitti:
On käsitetty, ettei nykyajan maailmassa voida sulkea rajoja Pohjois-Korean tapaan. On ymmärretty sekin, että ilman lisääntyvää maahanmuuttoa ei suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pystytä turvaamaan.
sitten elättää ?
- Mot rasismen
mot idiotism kirjoitti:
Jo muinainen Rooma kukistui kansainvaellusten takia.
Ruotsin nykyistä tilannetta ghettoineen ja yli 20 % maahanmuuttajakuluineen en pitäisi Suomen esikuvana ja tavoitteena.
Maahanmuuttaja on rikkaus...uusia vaikutteita...plääh...keksi jotain parempaa."Jo muinainen Rooma kukistui kansainvaellusten takia."
Rooma kukistui, koska se sulki rajansa liian kauan. Euroopan unioni, eräänlainen modernin ajan Rooma, ymmärtää toimia toisin. - Mot rasismen
maahanmuuttajat kirjoitti:
sitten elättää ?
Yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa pyrkii jokainen tietysti elättämään itsensä. Se on maahanmuuttajien ensisijainen tavoite tänne tullessaan, pakolaistenkin. Esteet työllistymiselle voivat tietysti olla suuria. Puuttuu kielitaitoa, koulutusta. Yhteiskunnan pitää tukitoimilla auttaa niiden parantamisessa. Se maksaa kyllä itsensä takaisin.
On sanottu, että maahanmuutto on hyvä bisnes. Niin onkin, koko yhteiskunnan kannalta, kokonaisuuden kannalta. - kuka'
Mot rasismen kirjoitti:
Yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa pyrkii jokainen tietysti elättämään itsensä. Se on maahanmuuttajien ensisijainen tavoite tänne tullessaan, pakolaistenkin. Esteet työllistymiselle voivat tietysti olla suuria. Puuttuu kielitaitoa, koulutusta. Yhteiskunnan pitää tukitoimilla auttaa niiden parantamisessa. Se maksaa kyllä itsensä takaisin.
On sanottu, että maahanmuutto on hyvä bisnes. Niin onkin, koko yhteiskunnan kannalta, kokonaisuuden kannalta.elättää maahanmuuttajat ?
- motiivisi
Mot rasismen kirjoitti:
"Jo muinainen Rooma kukistui kansainvaellusten takia."
Rooma kukistui, koska se sulki rajansa liian kauan. Euroopan unioni, eräänlainen modernin ajan Rooma, ymmärtää toimia toisin.miksi haluat tuhota suomen ?
- 25
kuka' kirjoitti:
elättää maahanmuuttajat ?
Ne elävät varmaan näillä mot rasismen -nimimerkin kauniilla ja ylevillä kirjoituksilla.
- ajattele ny vähä
Mot rasismen kirjoitti:
Sellaiseen yllyttäminen on laissa määritelty rangaistavaksi teoksi.
Suomi kyllä pysyy Suomena, vaikka tänne tulisi miljoonia maahanmuuttajia. Onhan Ruotsikin pysynyt Ruotsina, vaikka siellä on harjoitettu viime vuosikymmeninä huomattavasti avoimempaa (ja siten kansantaloudellisesti järkevämpää) maahanmuuttopolitiikkaa. Suomi ja suomalaisuus voi ainoastaan vahvistua niiden uusien vaikutteiden kautta, joita maahanmuuttajat Suomeen tuovat ja suomalaisille antavat.Suomi ei missään tapauksessa pysy Suomena, jos tänne otetaan miljoonia pakolaisia. Monet ruotsalaiset tuttuni ovat valittaneet, että heidän pakolaispolitiikkansa on mennyt aivan perseelleen. Ja suurin syy siihen on se, että kriitikot ovat järjestelmällisesti leimattu rasisteiksi. Koko sana on ihan perseestä sano mun sanoneen. Jos ventovieraat muuttavat tontillesi etkä saa edes kyseenalaistaa koko tapahtumaa, niin jossain mennään metsään ja kovaa. Ja se on teikäläisten kouhottajien itserasistien aikaansaannos.
- sanomaan
Mot rasismen kirjoitti:
Yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa pyrkii jokainen tietysti elättämään itsensä. Se on maahanmuuttajien ensisijainen tavoite tänne tullessaan, pakolaistenkin. Esteet työllistymiselle voivat tietysti olla suuria. Puuttuu kielitaitoa, koulutusta. Yhteiskunnan pitää tukitoimilla auttaa niiden parantamisessa. Se maksaa kyllä itsensä takaisin.
On sanottu, että maahanmuutto on hyvä bisnes. Niin onkin, koko yhteiskunnan kannalta, kokonaisuuden kannalta.tässä ja nyt, että olet sitä mieltä, että maahanmuuttajien pitää elättää itsensä ja me voimme siten lopettaaa kaikenlaisten ylimääräisten tukien ja pakolaisavusteusten maksamisen näille?
Miten on? - heti päälle
sanomaan kirjoitti:
tässä ja nyt, että olet sitä mieltä, että maahanmuuttajien pitää elättää itsensä ja me voimme siten lopettaaa kaikenlaisten ylimääräisten tukien ja pakolaisavusteusten maksamisen näille?
Miten on?kun suomeen astuu
- hieman...
heti päälle kirjoitti:
kun suomeen astuu
Erittäin huolestuttavaa että meillä on jo kouluja joissa suomalaiset ovat vähemmistönä ja suurin osa on somaleita, irakilaisia, iranilaisia, afgaaneita yms. jotka eivät edes halua sopeutua ja tehdä tulevaisuudessa työtä ja samalla kuluttavat verorahat sekä pilaavat suomalaisten opiskelumahdollisuudet.
Tässä mietin noita suomalaisia että kuka ihmeessä antaa lapsensa tällaiseen mamukouluun, tosin kyse taitaa olla tapauksista joiden perheet eivät voi pistää lapsiaan parempiin kouluihin oppimaan, hieman varakkaammat sitten voivat valita paremmin lastensa koulut. Itse pidän huolta siitä että lasteni ei tarvitse näissä mamukouluissa pilata elämäänsä vaikka sen eteen joutuisi tekemään uhrauksia. - vdvdvdvd
Mot rasismen kirjoitti:
"Jo muinainen Rooma kukistui kansainvaellusten takia."
Rooma kukistui, koska se sulki rajansa liian kauan. Euroopan unioni, eräänlainen modernin ajan Rooma, ymmärtää toimia toisin.tähän sinulle esitettyyn kysymykseen, kiitos.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8957877 - Eri mieltä olen
Mot rasismen kirjoitti:
On käsitetty, ettei nykyajan maailmassa voida sulkea rajoja Pohjois-Korean tapaan. On ymmärretty sekin, että ilman lisääntyvää maahanmuuttoa ei suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pystytä turvaamaan.
Miten hyvivointiyhteiskunta turvautuu sillä, että maahan otetaan vuodessa 2-3000 kotiinelätettävää, joiden kulut ovat nuppia kohti huimasti korkeammat, kuin suomalaisten sosiaalitapausten.
3000 elätettävää vuodessa nostaa työssäkäyvän veronmaksajan veroja 54€
Kymmenessä vuodessa 540€ ja kun vähän perheenyhdistellään logistisesti väärin, niin se kasvaa 6-10 kertaseksi. Tahti ei näytä hidastuvan ja kuormaa on jo kahdeltakymmeneltä vuodelta ja ylikin.
Hyvinvointi lisääntyy niillä, jotka ovat saaneet virakseen pakolaisasioiden hoitamisen ja kaikilla muilla kustannukset kasvavat. Tullaan äkkiä tilanteeseen, jossa veroja nostetaan ensin 5% sitten 5 lisää, kunnes jossain vaiheessa yli 50% verokertymästä menee suoraan sellaisille pakolaisille, joilla ei ole kykyä eika haluakaan elättää itseään. Sekö on hyvinvointivaltion tunnus? - .
Eri mieltä olen kirjoitti:
Miten hyvivointiyhteiskunta turvautuu sillä, että maahan otetaan vuodessa 2-3000 kotiinelätettävää, joiden kulut ovat nuppia kohti huimasti korkeammat, kuin suomalaisten sosiaalitapausten.
3000 elätettävää vuodessa nostaa työssäkäyvän veronmaksajan veroja 54€
Kymmenessä vuodessa 540€ ja kun vähän perheenyhdistellään logistisesti väärin, niin se kasvaa 6-10 kertaseksi. Tahti ei näytä hidastuvan ja kuormaa on jo kahdeltakymmeneltä vuodelta ja ylikin.
Hyvinvointi lisääntyy niillä, jotka ovat saaneet virakseen pakolaisasioiden hoitamisen ja kaikilla muilla kustannukset kasvavat. Tullaan äkkiä tilanteeseen, jossa veroja nostetaan ensin 5% sitten 5 lisää, kunnes jossain vaiheessa yli 50% verokertymästä menee suoraan sellaisille pakolaisille, joilla ei ole kykyä eika haluakaan elättää itseään. Sekö on hyvinvointivaltion tunnus?sinä vastauksia saa, kuten eivät muutkaan jotka tätä hulluutta ihmettelevät. Veikkaanpa, että kohta paikalle karauttaa joko sheriffi ja vastaa sinulle suomalaisten harrastavan parisuhdeväkivaltaa, että revi siitä rasisti. Tai sitten etsäviitsitsä löytää tekstistäsi pilkkuvirheen ja itse itseään selkääntaputtaen keskittyy jaarittelemaan 3500 sanaisen viestin. Siitä pilkusta.
- RStoner
Mot rasismen kirjoitti:
On käsitetty, ettei nykyajan maailmassa voida sulkea rajoja Pohjois-Korean tapaan. On ymmärretty sekin, että ilman lisääntyvää maahanmuuttoa ei suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pystytä turvaamaan.
Mistä ihmeestä te aina revitte tuon "Rajat kiinni" tai "Pohjois-Korean tapaan"?
Kuka tuollaista on ehdottanut? Miksei Suomi voisi toimia siten, että maahan
pääsevät sellaiset henkilöt, joilla on passi, EU:n ulkopuolelta tullessa viisumi
ja riittävä varallisuus tai takaaja tullakseen toimeen Suomessa oleskelunsa
ajan?
Moni maa tekee niin. Miksi emme mekin?
Miksi tuota samaa älytöntä jankutusta jatketaan näin pitkään? - muuhunmaattaja
Mot rasismen kirjoitti:
Yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa pyrkii jokainen tietysti elättämään itsensä. Se on maahanmuuttajien ensisijainen tavoite tänne tullessaan, pakolaistenkin. Esteet työllistymiselle voivat tietysti olla suuria. Puuttuu kielitaitoa, koulutusta. Yhteiskunnan pitää tukitoimilla auttaa niiden parantamisessa. Se maksaa kyllä itsensä takaisin.
On sanottu, että maahanmuutto on hyvä bisnes. Niin onkin, koko yhteiskunnan kannalta, kokonaisuuden kannalta.Kokonaisuuden kannalta nykyinen mokutuspolitiikka hajoittaa kansaa, mutta pikkuhiljaa se yhtenäsitää suomalaisia pitämään suomalaisuudesta huolen.
Islamilainen väki, afrikan väki aiheuttavat hyvin laajalti harmeja, jopa se maltillinen väki elää isoilta osin erillään kuten romanitkin.
Tämä maa tulee kokonaisuudessaan kärsimään, jos ovet pysyvät avoimina keille tahansa. Valkoihoisten hävittäminen taitaa olla kateellisilla ja kehittyämättömillä afrikklaisilla ja islamilaisilla mielessä. Islamilaisen miehen perheessä ei ole vapautta valita omaa uskontoa. Jälkeläiset aivopestään. Ja Islam on hyvin kaukainen käytännön uskomuksiltaan pohjoismaiseen perinteiseen elämään.
Mulaattirotuakin yrietään perustaa ja taannuttajilla saa olla jopa useita vaimojakin.
Helvettiä tänne ollaan kehittelemässä suvaitsevaisuuden merkeissä ja rasimi-sanaa viljellen. Tuossa yksi oli oikeassa: Koko sana joutaa unholaan. Käytännön elämää jokainen vain katsokoon, missä mitäkin saadaan aikaan. Etelä-Ruotsi on yksi esimerkki suunnasta, mihin massiivinen maahanmuutto johtaa afrikasta ja islamilaisilta alueilta tulleiden johdosta.
- Anonyymi00026
dedde
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2254117Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te981327- 481159
- 751047
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901